Tag: Mintun vetimet

Tervehdys koronaparantolasta!

Reilu viikko on mennyt täysin kanttuvei petin pohjilla. Eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä ja tänään kävin huterin jaloin hakemassa postin katutason postilaatikosta (yksi mainos, yksi taloyhtiön tiedote). Jännittävintä oli se, että ehdinkö takaisin kotiin ennen seuraavaa yskänpuuskaa (ehdin).

Elävien kirjoihin palaamisen kunniaksi ajattelin ilahduttaa itseäni ja universumia postauksella viime kesän asusta. Tuomitsin sekä kuvat että erityisesti asukokonaisuuden täysin julkaisukelvottomiksi aikoinaan, mutta nyt jotenkin sekä tuo vehreä tausta että räiskyvän monivärinen (pitkä!!) tukkani näyttää lähinnä ilahduttavalta.

Se täytyy kyllä sanoa, että aika paljon on vielä opeteltavaa, että saan järjellisiä kuvia otettua itse itsestäni. Puhelin käyttäminen etälaukaisimena on huippukätevää, mutta jos esim. kumarrun laittaakseni sen pois kädestä, kamera ehtii jo sillä välin tarkentaa johonkin pusikkoon – ja kuvista tulee totaalisen epätarkkoja. Eli tarkimmissa kuvissa pönötän yleensä puhelin kädessä… Oh well.

Mitkä kaikki asiat tässä asukokonaisuudessa on mielestäni pielessä?

  1. Muhkea alaosa + muhkea yläosa = epämääräistä muhkeutta koko matkalta. Vartalonmukainen t-paita (esim.) hameen kaveriksi ja paidan pariksi vaikka kapeat housut toimisi paljon paremmin.
  2. Leveä hame ja valkoiset tennarit. Periaatteessa aivan ok combo “paperilla”, mutta tässä setissä tulee liian lapsekas yleisfiilis. Hiukan rouheammat sneakersit olisi voinut toimia, mutta ei nuo varsin sirot Skechersit.
  3. “Close but no cigar…” Hame on periaatteessa vaaleanvihreä ja laukku savenharmaa. Eroa on liikaa, jotta tulos olisi monokrominen ja liian vähän, että se olisi tyylikäs.

Okei, lupasin viisi virhettä, mutta nuo kolme oli oikeastaan ne, mitkä itseäni tässä häiritsi. Kommentteihin saa kyllä ilmiantaa muutkin virheet! Haha!

Oikeastaan sopii kyllä hyvin filosofiaani julkaista myös tällainen mielestäni ei niin onnistunut asu. Olen siis sitä mieltä, että kyseessä on taito, mitä voi aivan hyvin harjoitella – kuten mitä muuta taitoa tahansa, jos innostusta ja kiinnostusta riittää. Joten muistiin ja arkistoihin vaan talteen!

Hauskaa myös, että on tuo varsin virallisen tuntuinen koronatukka tuossa ikuistettuna. Näkyy hyvin, miten nuo kasvoja kehystävät vaaleat raidat ovat tosiaan aivan luomut – vaikka ihan omaankin silmään ne tuntuu värjätyiltä.

No, minä menen tästä taas yksimään keuhkojani pihalle (ja aivoja… ainakin siltä tuntuu), mutta palaillaa huomenna tarotien merkeissä!

  • paita, Carin Wester
  • hame, H&M
  • tennarit, Skechers
  • laukku, Mulberry
  • korvikset, Isabel Marant pour H&M

Tuntuu kuin vuosi olisi varsinaisesti alkanut vasta tänään maanantaina. Viime viikkokin oli loppiaisen takia lyhyt ja rikkonainen – ja ainakin meillä ne, jotka oli päättänyt lomailla joulunaikaan (eli suurin osa oman osastoni kollegoista) oli vielä poissa. Tänään kaikki on toisin! Lomailijat ovat takaisin sorvin ääressä, kalenteri täyttyy palavereista ja pulssi kiihtyy odotetusti.

Itse en käytännössä pitänyt mitään ekstra-lomia, mutta vaikka pyhät harmillisen säntillisesti osuivat tänäkin vuonna viikonlopuille, tuli vapaita ja ruotsalaisten erikoisuutta, puolikkaita päiviä, kuitenkin ihan mukavasti. Ja tosiaan pelkästään jo se, että suurin osa työkavereista oli vapaalla, tarkoitti varsin rauhallisia välipäiviä. Uskomatonta, miten paljon rästihommia ja “työpöydän siivousta” sitä voikaan saada aikaiseksi, kun on vähän hiljaisempaa.

Toimistolla en nyt tietty varsinaisesti ole ollut. Meidät määrättiin jo joulukuun puolessa välissä takaisin kotitoimistolle ainakin tammikuun loppuun asti ja – mikäli tämänhetkisistä tartuntatilastoista voi mitään päätellä – etätyökehoitus tulee jatkumaan vielä senkin jälkeen.

Aika neutraali on oloni etätöihin palaamisen suhteen. Kaipaan kyllä ihmiskontakteja, toimiston energiaa, työn ja vapaa-ajan selkeämpää erottelua ja syitä laittaa päälle muutakin kuin kotiverkkarit. Mutta työmatkoja, tvärbanan ihmistungosta, kahta matkustamiseen päivittäin kuluvaa tuntia, aamujen kiireistä tunnelmaa en ollenkaan. Eli olen päättänyt suhtautua alati muuttuvaan tilanteeseen kuin säähän: siitä on kiva puhua ja olla yhtä sun toista mieltä, mutta en anna sen häiritä mielenrauhaani, koska en kuitenkaan mahda tilanteelle mitään.

Täytyy nyt vaan pitää peukkuja (ja yllä kaikkia muitakin vähän selkeämpiä suojatoimenpiteitä!), että pysyy terveenä. Hurjan monet ovat sairastuneet uusimpaan koronaversioon kahdesta rokotteesta huolimatta. Meilläkin onneksi nyt juuri tänään on alettu antaa myös meikäläisen ikäryhmälle kolmatta annosta. Rokotusaikojen metsästys on ihan oma lukunsa, mutta kyllä se sieltä sitten viimein edellisilläkin kerroilla löytyi.

Välillä onneksi etätyöläisenkin pitää laittaa jotain kaupunkivaatteita päälle. Ja kun on tarpeeksi monta päivää putkeen hiihdellyt kotosalla villasukissa ja pyjamahousuissa, riittää inspiraatioksi aivan mainiosti esimerkiksi hammaslääkärissä käynti tai se, että tekee tikusta asiaa poiketakseen lähiostarilla.

Yksi heikkouteni on arkivaatteet, joissa on vaikutteita urheilupukeutumisesta. Siinä on tietty omat riskinsä – en varsinkaan toimistolla halua näyttää siltä, että olen unohtanut vaihtaa vetimet aamutreenin jälkeen. Muutenkin kannatan “rooliin pukeutumisen” ajatusta. Jo silloin aikoinaan, kun opiskelin muotitiedettä, tajusin, että suurin osa ulkoiseen habitukseemme liittyvistä valinnoista tehdään enemmän tai vähemmän tietoisesti pukeutumalla tiettyy rooliin.

Menemättä nyt aivan liian filosofiseksi ja syvälliseksi tarkoitan siis, että kun töissä on toimistovaatteet, tulee “työolo”. Ja sitten esimerkiksi salilla on “sporttiolo”, kun päällä on urheiluvaatteet, vaikka teknisesti samat liikkeet voisi tehdä vaikka kukkamekossa.

Hauskaksi pukeutumishomman tekee erityisesti se, kun tietoisesti sekoittelee erilaisia vaikutteita – kuten nyt esimerkiksi sporttifiiliksiä toimistopukeutumiseen – mutta silti onnistuu pitämään kokonaisuuden tilanteeseen ja asiayhteyteen sopivana. Näin meillä eletään vaarallisesti! Haha!!

Ei siis ole mikään yllätys, että ihastuin ikihyvikseni, kun bongasin tuon sporttisilla vauhtiraidoilla somistetun J.Lindebergin hameen hyvässä alessa Zalando Loungesta. Se sopii täydellisesti urheiluhenkiset vaikutteet toimistolla -filosofiaani. Yhdessä muinoisella L.A:n reissulla hankitun Tommy Hilfigerin neuleen kanssa asu alkaa hipoa jo vähän liiankin urheiluhenkisen kokonaisuuden rajoja, mutta toimii mielestäni edelleen.

Kengät eivät ole mielestäni asuun parhaimmat mahdolliset. Jotkut saapikkaammat bootsit olisivat olleet paremmat tai sirommat nilkkurit ehkä. Kyynärpääonnettomuuteni jälkeen olen kuitenkin suhtautunut lähes hysteerisesti kaatumisen/liukastumisen mahdollisuuteen, joten traktoripohjaiset maihinnousukengät on tullut yhdisteltyä asuun kuin asuun. Pystyssä pysyminen on kuitenkin tärkeämpää kuin vähäiset tyylirikkomukset. Tähän on tultu!

  • neulepaita, Tommy Hilfiger
  • hame, J.Lindeberg
  • laukku, Lovia
  • kengät, Aldo

Uusi vuosi – jeee!! Tykkään uudenvuoden kaltaisista merkkipaaluista ihan valtavasti – niinkuin monet teistä tietääkin. Uusi alku tuntuu jotenkin ihanan freesiltä ja lupaavalta. Ihan kuin uusi kalenteri tai päiväkirja, jonka sivut on vielä ihan puhtaat, tyhjät ja toistensa kaltaiset, mutta sitä tietää jo, että kohta sivut pursuilee elämää. Huimaannuttavan ihana vapauden tunne siitä tiedosta, että oikeastaan voi ihan itse päättää, mitä niille sivuille tulee kirjattua!

En nyt tietty (enää) ole aivan niin naivi, että kuvittelisin elämän jotenkin kertaheitolla mystisesti muuttuvan yhden – lopulta aivan randomin – yön aikana. Enkä niin sinisilmäinen, ettenkö tietäisi, että monet arkiset asiat, elämän raamit ja vaatimukset, ovat sellaisia, että ne ensinnäkin täyttää vuorokauden 24 h aika helposti – ja toisekseen niitä on vaikea tuosta vaan muuttaa.

Mutta vanhan kliseen sanoin: se mihin keskittyy, mille antaa huomionsa ja mitä ravitsee, se kasvaa ja lisääntyy. Roger that!

Eli vaikka nyt ei olisikaan halua tai tarvetta millekään täyskäännökselle tai totaaliselle uudelleen arvioinnille, voi uuden puhtaan kalenterin valkoiset sivut nähdä mahdollisuutena keskittyä niihin itselle tärkeisiin juttuihin. Oma uudistus tälle vuodelle on “taidetreffit”. Haluan sekä tehdä että kokea taidetta ja kulttuurielämyksiä enemmän kuin aikaisemmin – ja näin Tukholmassa asuvana on kyllä tasan nolla syytä, miksi en kävisi enemmän näyttelyissä, teatterissa, konserteissa etc.

Tai no, koronatilanne on tietty varsin hyvä syy, mutta se ei estä itse tekemistä. Enkä voi väittää rampanneeni alvariinsa nauttimassa tukholmalaisesta kulttuurielämästä ennen koronaakaan…

Jotenkin tuntuu, että olen ennenkin messunnut, miten haluan myös lisää glitteripölyä ja kimallusta elämääni. No, maailmantilanne on sellainen, että mitään kovin suuria juhlia tuskin on taas hetkeen tiedossa, eikä sen kummempaa muutakaan glamouria. (Vitsit, että olen iloinen, että ne työpaikan pikkujoulut pidettiin! Ja kummitytön valmistujaiset!!) Niinpä päätin, että pyrin parhaani mukaan käyttämään juhlavahkoja vaatteita ja asusteita ihan arjessa.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tuo päälläni oleva & Other Storiesin Rodarten (rrrakastan Rodartea btw!) yhteistyömallistosta vuonna 2016 (!!) hankkimani kashmirneuletakki. Ajattelin, että sille on suunnattomasti “ladies who lunch” -tyyppistä käyttöä, mutta koska se on ollut mielestäni liian bling toimistolle, en ole onnistunut pitämään sitä kuin pari hassua kertaa. Peetu on tainnut lainata neuletakkikaunokaista useammin kuin mitä itse olen sitä käyttänyt.

Tähän on tultava muutos!

Lupaan siis pyhästi itselleni, että vastedes en hilloa näteimpiä vaatteitani kaapissa odottamassa jotain mystistä erityistilannetta, jota joko ei tule tai vasta jälkikäteen tajuaa, että no olipas spesiaali hetki! Kaikki kiva päätyköön käyttöön aina kuin vain mahdollista. Alan viedä roskia pihalle paljettihameessa, jos siltä tuntuu!

Tässä esittelen diskreetisti uudeksivuodeksi kynsiini hankkimaa diskopalloglitterilakkausta. Lapsenlapseni Bönis, 16 kk, on sitä mieltä, että kynnet on aivan valtavan upeat!

Koko asu on itseasiassa uudenvuoden aatolta. Valitsin timangineuleen ja löysät prässihousut samppanjabrunssin asuksi. Valkoinen ei ehkä ole kaikkein järkevin valinta, kun on tarkoitus sukeltaa kyynärpäitä myöten valtavan (ja valtavan herkullisen!) merenelävätarjottimen kimppuun, mutta itsellenikin yllätyksenä selvittiin aivan täysin ilman vahinkoja!

Tässä taas on tarkoitus esitellä neuletakin hihojen kauniita palmikkoyksityiskohtia. Tykkään aivan valtavasti, kun tavallisissa vaatteissa on sporttisia detaljeja (vaikka toisaalta en oikein voi kuvitella, että käyttäisin varsinaisia urheiluvaatteita esim. toimistolla) ja mielestäni nuo palmikkoiset vauhtiraidat on juuri sitä.

Samalla tässä näkyy erittäin (liian??) selvästi, miten tuskaisen hitaasti etenee vanhojen, värjättyjen hiuslatvojen kasvattaminen pois. Viimeksi kampaajalla leikattiin taas muutama sentti ja laitettiin sävytystä pehmentämään rajakohtaa, mutta kyllähän tuo aikamoinen sateenkaari on edelleen. Noooh… eiköhän se siitä, kun vaan jaksaa katsella muutosprosessia vielä hetken.

Kuvauspaikkana on muuten meidän taloyhtiön kasvihuone, jos joku ihmettelee merkillistä taustaa. Talvikelillä kamerajalustan ja kaiken muun kanssa sählääminen on aika ekstremeä, joten ajattelin ilahduttaa armaita naapureitani ja pöllöillä kuvanottohommissa tuolla toistekin.

  • neuletakki, & Other Stories Rodarte -yhteistyömallisto
  • housut, H&M
  • kengät, Aldo
  • korvikset ei nyt näy oikein missään kuvassa, mutta korvissa on suosikki-Kalevalat: hopeiset Kuuttaret

Ihana, upea, fiksu ja lahjakas kummityttäreni valmistui keväällä lääkäriksi. Koronapandemia lykkäsi juhlia puolisen vuotta, mutta muutama viikko sitten oli onneksi sen verran tasainen tilanne, että saatettiin kokoontua isommalla porukalla onnittelemaan tuoretta lääketieteen lisensiaattia.

Mielestäni tällaiset juhlat on tärkeitä. Kannatan kaikenlaisten siirtymäriittien ja eri elämänvaiheiden merkkaamista tapahtumalla, mikä jää muistojen arkistoon koko yhteisölle. Ihminen on laumaeläin ja merkkipaalut kokoaa luontevasti eri tahoilla elämäänsä elävät lauman jäsenet yhteen. Sen lisäksi että ollaan yhdessä todistamassa juhlakalun saavutusta (tai uutta elämänvaihetta), uudistuu myös koko verkoston väliset sosiaaliset siteet.

Varsinkin nyt, kun kohta jo kaksi vuotta ollaan eletty, jos ei nyt aivan eristyksissä ja lock down -tilanteessa, niin ainakin merkittävästi pienentyneissä ympyröissä, tuntui aivan mielettömän upealta jo pelkästään se, että tällaiset juhlat oli tulossa!

Ja siis tietty juhlissa on se ihana puoli, että saa hyvän syyn laittaa huulipunaa ja kivat vaatteet. Laittautua vähän. Sitä herkkua ei ole todellakaan ollut mitenkään liikaa tarjolla!

Tampereen aurinkoisen alkuiltapäivän talvinen valo oli niin pehmeä ja kaunis, että sain ylipuhuttua Peetun nappaamaan asukuvat ennenkuin marssittiin sisälle juhlimaan. Asun juju on aika ilmiselvästi tuo & Other Storiesin ruttutoppi. Yleensä en kestä yhtään mitään puhvihihoja tai kädentien poimutuksia paidoissani (muiden päällä kylläkin!), mutta tässä nuo onnistuvat olemaan sen tason rouheat, että en saa muurahaisia ihon alle. Päinvastoin ihastuin paitaan itsellenikin yllätyksenä jo ensi sovittamalla.

Hame on iki-ikivanha H&M loppualelöytö. En ole sitä kovin paljoa käyttänyt, koska – niinkuin kuvastakin näkyy – se menee tosi helposti ryppyyn. Tykkään kyllä sekä materiaalista (pehmeäksi hiottu raskaasti laskeutuva musta tencel) että kaitaleista kootusta liuhumallista (näkyy ehkä parhaiten viimeisessä kuvassa), mutta tosiaan istuin vastasilitetyn hameen kanssa alle kymmenen minuuttia taksissa ja lopputulos on aika ruttunen. No, ehkä pitää vain asennoitua, että se on ominaisuus eikä bugi. Haha!

Tuohon lumiselle tasanteelle en viitsinut lähteä liukastelemaan asun varsinaisten kenkien kanssa. Ihan kivasti kyllä nuo maihinnousubuutsitkin sopii kokonaisuuteen mielestäni. Tarkoitus oli sitten sisällä napata yksi täydentävä kuva varsinaisista kengistä, mutta juhlat veivät mennessään ja homma unohtui. Alla oleva tilannekuva antaa kuitenkin vähän osviittaa juhla-asuni suht matalakorkoisista sling-backeistä.

Tärkeämpää on toki huomata itse suloisuus ja päivänpaiste Bönis, joka edusti reippaana ja iloisena vintage Laura Ashley -mekossa! Böniksen mekon on Tinni ostanut Karkille sellaiset rapiat 30 vuotta sitten!

  • paita, & Other Stories
  • hame, H&M
  • kengät, Aldo
  • sisäkengät, H&M (Conscious Exclusive)

Meillä oli viime perjantaina työpaikan pikkujoulut. Aivan älyttömän mahtavaa, että juhlat pystyttiin pitämään! Vielä torstaina tuli viimeinen tiedote tilanteesta ja viestin otsikon nähdessäni valmistauduin jo henkisesti, että nyt tulee ilmoitus peruutuksesta. Mutta ei sentään. Ohjeita kiristettiin koronapassin verran ja muutenkin selvennettiin osallistumisen reunaehtoja, mutta kekkerit säilyivät.

Juhlat, ihmisiä, puhetta, naurua ja tanssia – ai että, miten niitä onkaan kaivannut! Ja pukeutumista tietty myös. Kotiverkkareissa hiihtely on ihanaa sekin, mutta kyllä tekee sielulle hyvää, kun voi vähän kimaltaa välillä.

Pikkujoulujemme teema oli Ranska ja koska rrrrakastan teeman mukaista pukeutumista (siksikin MET gaalan punainen matto on suosikkini, vaikka upeita pukuja on muissakin häppeningeissä), aloin miettiä asuani jo siinä vaiheessa, kun kutsu alkusyksystä saapui.

En usko, että kukaan kollegoistani tajusi, miten valtavan nokkelasti olin tulkinnut teemaa (haha!) – varsinkin, kun ainoa fashion-nörtiksi tunnustaunut ei pystynyt osallistumaan. Päätin siis napsaista asustani kuvat ennen juhliin lähtöä silläkin uhalla, että ilman luonnonvaloa ja kuvauksiin vain kehnosti soveltuvasta ympäristöstä johtuen kuvista ei nyt ehkä teknisesti tullut niitä kaikkein onnistuneimpia.

Teeman mukainen pukeutuminen ei ole sama kuin naamiaiset. Tällä periaatteella hahmottelin oman asukokonaisuuteni, jossa tavoittelen Chanelin 00-tyyli meats Chanel cruise 21/22 mukaista henkeä pienellä rock’n’roll -twistillä. Siis enemmän “Call my agent” kuin “Emily in Paris”. Monet kollegat oli toki valinnut asuunsa selkeämmin ranskalaisia stereotyyppejä: baskereita, raitapaitoja, punaisia huiveja kaulassa, patonkeja kainalossa, mutta itse en innostunut niistä.

Omassa asussani ihan aidosti ranskalaista on jakun suunnitellut Isabel Marant – ja toisaalta myös bootsit on mielestäni hyvin Marant-henkiset, vaikka ovatkin & Other Stories -alelöydöt. Muuten mennään enemmän fiilistasolla. Miten Yves Saint Laurent toi smokkitakin naisten juhlapukeutumiseen ja Coco Chanel kapinallisen mukavuuden.

Yksi suurimpia haasteita itselleni oli, että päätin etten osta mitään uutta asua varten. Vaikken nyt mitään “en-osta-mitään” -kuuria pidäkään yllä, olen hyvin tietoinen, että kaikkea on, mitään uutta en oikeasti tarvitse. Kokonaisuuden vanhimmat ovat helmikaulakoru, jonka hankin Madonna-aikoinani kasarilla ja helmirannekoru ysärin alkuajoilta. Jakku on vuodelta 2013 ja hameellakin on jo ikää muutama vuosi, kun taas bootsit ja korvikset ovat aika uudet – ja t-paita tuli sitten lopulta kuitenkin hankittua ihan tätä asua varten.

Toinen haaste oli se, että päätin, etten ota lainkaan laukkua. Jakun taskuihin sujahti toiseen puhelin + yksi luottokortti ja toiseen huultenrajauskynä & huulirasva. Mitään muuta en olisi tarvinnutkaan, joten aivan oikea päätös!

Kampauksen kanssa mentiin “väännetään-vähän-harjakihartimella” -meiningillä, koska se nyt on tyyliin ainoa asia, mitä kykenen saamaan aikaiseksi. Tuumasin sitten, että eikös tuossa ole vähän samaa henkeä kuin Catherine Deneuven kampauksissa usein. Kuvien ottamisen jälkeen, ennen juhliin lähtöä, harjasin kiharat vielä paremmin auki (kuvissa vain harottu viisipiikkisellä) ja yhdennäköisyys oli mielestäni vielä selkeämpi.

Tuli sitten valittua taas asuun t-paita, mutta en voinut sille mitään. Yritin sovitella vaikka mitä toppeja ja paitoja, mutta mikään ei vaan tuntunut hyvältä. Simppeleinkin juhlatoppi teki asusta liian hienostelevan, ei ollenkaan näköiseni, ja kun yritin matsata hameen kanssa mustaa kauluspaitaa ja vastaavia, tuntui kuin olisin ollut “suoraan toimistolta juhliin” -jutusta. Sitten törmäsin Uniqlon limited edition Louvre -mallistoon ja tuumasin, että tuossa se on. T-paita oli jälleen kerran se asun puuttuva palanen! Haha!

No, mitä mieltä olette? Onnistuinko tavoittamaan teeman?

Itse olin kyllä oikein tyytyväinen asuuni! Bootsien korkokin on just hyvän korkuinen ja tukeva, että koko ilta tanssilattialla tuntui enemmän (olemattomissa) vatsalihaksissa kuin päkiöissä.

  • t-paita, Uniqlo
  • hame, Esmaran Heidi Klum -mallistosta
  • jakku, Isabel Marant pour H&M
  • bootsit, & Other Stories
Old stuff