Category: Hiukset

Tervehdys koronaparantolasta!

Reilu viikko on mennyt täysin kanttuvei petin pohjilla. Eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä ja tänään kävin huterin jaloin hakemassa postin katutason postilaatikosta (yksi mainos, yksi taloyhtiön tiedote). Jännittävintä oli se, että ehdinkö takaisin kotiin ennen seuraavaa yskänpuuskaa (ehdin).

Elävien kirjoihin palaamisen kunniaksi ajattelin ilahduttaa itseäni ja universumia postauksella viime kesän asusta. Tuomitsin sekä kuvat että erityisesti asukokonaisuuden täysin julkaisukelvottomiksi aikoinaan, mutta nyt jotenkin sekä tuo vehreä tausta että räiskyvän monivärinen (pitkä!!) tukkani näyttää lähinnä ilahduttavalta.

Se täytyy kyllä sanoa, että aika paljon on vielä opeteltavaa, että saan järjellisiä kuvia otettua itse itsestäni. Puhelin käyttäminen etälaukaisimena on huippukätevää, mutta jos esim. kumarrun laittaakseni sen pois kädestä, kamera ehtii jo sillä välin tarkentaa johonkin pusikkoon – ja kuvista tulee totaalisen epätarkkoja. Eli tarkimmissa kuvissa pönötän yleensä puhelin kädessä… Oh well.

Mitkä kaikki asiat tässä asukokonaisuudessa on mielestäni pielessä?

  1. Muhkea alaosa + muhkea yläosa = epämääräistä muhkeutta koko matkalta. Vartalonmukainen t-paita (esim.) hameen kaveriksi ja paidan pariksi vaikka kapeat housut toimisi paljon paremmin.
  2. Leveä hame ja valkoiset tennarit. Periaatteessa aivan ok combo “paperilla”, mutta tässä setissä tulee liian lapsekas yleisfiilis. Hiukan rouheammat sneakersit olisi voinut toimia, mutta ei nuo varsin sirot Skechersit.
  3. “Close but no cigar…” Hame on periaatteessa vaaleanvihreä ja laukku savenharmaa. Eroa on liikaa, jotta tulos olisi monokrominen ja liian vähän, että se olisi tyylikäs.

Okei, lupasin viisi virhettä, mutta nuo kolme oli oikeastaan ne, mitkä itseäni tässä häiritsi. Kommentteihin saa kyllä ilmiantaa muutkin virheet! Haha!

Oikeastaan sopii kyllä hyvin filosofiaani julkaista myös tällainen mielestäni ei niin onnistunut asu. Olen siis sitä mieltä, että kyseessä on taito, mitä voi aivan hyvin harjoitella – kuten mitä muuta taitoa tahansa, jos innostusta ja kiinnostusta riittää. Joten muistiin ja arkistoihin vaan talteen!

Hauskaa myös, että on tuo varsin virallisen tuntuinen koronatukka tuossa ikuistettuna. Näkyy hyvin, miten nuo kasvoja kehystävät vaaleat raidat ovat tosiaan aivan luomut – vaikka ihan omaankin silmään ne tuntuu värjätyiltä.

No, minä menen tästä taas yksimään keuhkojani pihalle (ja aivoja… ainakin siltä tuntuu), mutta palaillaa huomenna tarotien merkeissä!

  • paita, Carin Wester
  • hame, H&M
  • tennarit, Skechers
  • laukku, Mulberry
  • korvikset, Isabel Marant pour H&M

Instagramissa olen jo esitellytkin uutta harmaata lookiani, mutta pitäähän se nyt tänne blogiinkin saada ikuistettua!

Yleisilmeestä tuli aika vaalea väkisinkin. Nuo kasvoja kehystävät lähes valkoiset karvat ovat ihan omaa perua – eli ei värjätyt. Kontrasti loppukuontaloon on sen verran raju, että takatukkaan laitettiin muutama vaaleampi raita. Muuten sävy on latvaa lukuunottamatta täysin luonnollinen.

Halusin lyhentää hiuksia runsaasti ja pituutta lähtikin sellaiset rapiat 20 cm. Ihan superlyhyeen en kuitenkaan ollut valmis, ja sen vuoksi latvaan jäi vielä tuota vanhaa värjäystä. Ensin mietin, että onko kaksivärisyys ihan kamalan näköinen, mutta varsinkin kesällä se tuntui varsin hauskalta ja leikkisältä. Saa nyt sitten nähdä, miten kauan jaksan sitä katsella. Varmaan jo ensi kampaamovisiitillä haluan poikkaista loputkin värjätyt pois.

Olen ollut erittäin tyytyväinen myös leikkaukseen. Kuvissa nuo on nyt föönattu, mutta myös luonnonkihara asettuu yllättävän helposti ihan kampauksen näköisesti, kun vähän jaksaa puristella muotovaahtoa latvoihin. Ja vaikkei jaksaisikaan, lempeästi kerrosteltu tukka on varsin kiitollinen laiskalle hiustenlaittajalle!

Toistaiseksi ainakin olen viihtynyt uudessa sävyssä erinomaisesti. Hurjan helposti tuo kyllä taittaa kuvissa keltaiseen, vaikka livenä onkin ihan kylmä harmaa yleisväri. Vielä en ole ryhtynyt hopeashampoita tai vastaavia testaamaan, mutta ehkä pitäisi ottaa ohjelmaan.

Mutta nyt kyllä kiinnostaa kovasti mitä mieltä olette? Tuleeko eläkeläisvibat? Meneekö jatkoon?


Enpä ole juuri taas vetänyt päälleni kotiverkkareita kummempaa sitten jouluaaton. Piti oikein miettiä, että voiko pitää paikkansa, mutta kyllä se taitaa olla karu totuus. Pari työpalaveria on vaatinut katseita kestävän paidan ja sipauksen ripsiväriä. Muuten meno on ollut aika metsäläismäistä. Liikuntakin tapahtuu joko luonnonhelmassa tai oman taloyhtiön kuntosalilla, jonne tuoreimpien koronankarkotussääntöjen mukaan saa mennä treenaamaan samanaikaisesti vain yhdessä taloudessa asuvia ihmisiä. Eipä siis ole juuri ollut riskiä, että kukaan ulkopuolinen pääsisi todistamaan pukeutumistilanteeni alamäkeä.
Sen kunniaksi päätin julkaista asun viime syksyltä. Alunperin hyllytin nämä kuvat, koska mielestäni pääni näyttää kuvissa aivan karsealta pallolta. Hyvä esimerkki muuten siitä, miten jotkut asiat toimivat teoriassa, mutta ei sitten kuitenkaan itsellä. Pallopää-lookini taustalla on lukuisilla eri vaikuttajilla ihastelemani ysärin alkupään tunnelmaa tavoitteleva ponnekas sivujakaus. Näyttää niin freesiltä ja kivalta, seksikkään huolettomalta muilla. Pallopäältä minulla.
Oh well.

Tykkään kuitenkin tästä asusta aivan valtavasti, joten pitäähän se nyt saada ikuistettua blogini päivän asu -arkistoihin.
Palloneule on löytö & Other Storiesin alesta vuoden takaa, silloin kun tajusin, että menee tässä vielä kylmä sesonkikin käsihärvelin kanssa. Valkoiset, vaaleansiniset, beiget ja farkunsiniset pallot tekee mustasta neuleesta paitsi kivan ilmeikkään, myös helposti yhdisteltävän. Kaikkein useimmin se on kuitenkin saanut edustaa juurikin noiden kuvissa näkyvien valkoisten farkkujen kanssa.
Jos jonkun huomio sattui kiinnittymään taustalla näkyvään vihertävään nurmikkoon, niin voin kertoa, että täällä on todellakin ollut niin lämmintä, että vielä muutama päivä sitten maisema näytti melkein keväiseltä. Joissakin puissa näkyi puhkeamassa olevia silmuja ja mun palstalla lehtikaali teki terhakkaana lisää uusia lehtiä.
Sunnuntaina saatiin sitten tännekin vähän lunta (ihanaa!!) ja vaikka lämpotila keikkuukin koko ajan muutaman plusasteen ja pikkupakkasen välillä, kaikki lumi ei ole toistaiseksi onneksi kadonnut. Niin ihanaa! Joka puolella näyttää niin paljon kauniimmalta, kun on vähän valkoista. Ja jotenkin tuntuu, että kun on oikeisiin talviin tottunut ja vuodenaikojen vaihtelun kanssa kasvanut, sieluun jää outo tyhjä lokonen viime talven kaltaisten lämpimien, lumettomien epätalvien jälkeen.

Tukholman talvet on “winter wonderland” -asteikolla varsin keskinkertaisia silloinkin, kun talvi oikeasti päättää tulla. Koska lämpötila sahaa plussan ja miinuksen väliä, on seurauksena sekä erittäin ällöä, kaiken kastelevaa ja likastavaa loskaa sekä arvaamattomia liukkaita kelejä. Viime talvi oli tosiaan siitä ihana, että kun ei ollut lunta, ei ollut liukastakaan. Vasta nyt olen päässyt testaamaan Aldon maihinnousukengät kunnon olosuhteissa ja voin kertoa, että paksu pohja sekä leveä nirkko pitävät loskan varsin hyvin loitolla, ja traktoripohja tämän tätösen pystyssä.
Löytyy varastoistani kyllä ne sellaiset kenkiin kiinnitettävät jääpiikitkin, jos tilanne äityy oikein haastavaksi! 😀

Näiden kuvien myötä herää taas ajatus, että mitähän näille hiuksille pitäisi tehdä?
Toimistolle meillä ei näillä näkymin palata ennen maaliskuun loppua – enkä paljon sitä aikaisemmin taitaisi kyllä uskaltaa kampaajan penkkiin istuakaan. Tuntikin vieri vieressä omaan lähirinkiin kuulumattoman ihmisen kanssa ei tunnu kovin hyvältä idealta – oli maskit käytössä tai ei. Eli hyvin tässä nyt ehtii vielä asiaa pohtia ja moneen kertaan mielensä muuttamaan. Hirmu pitkiksi nuo ovat tässä yhtäkkiä taas ehtineet venähtää.
Tällä hetkellä tuntuu, että haluan katkaista taas reilusti pituutta ja ottaa isoja harppauksia luonnollisen sävyn suuntaan – vaikka ihan naturel-harmaaksi en ehkä sitten lopulta kykene ryhtymään. Saas nähdä..
Mintun vetimet palloneule

  • neulepaita, & Other Stories
  • farkut, Ellos (Elloksen omaa mallistoa, saatu aikoinaan osana yhteistyökampanjaa)
  • kengät, Aldo


Esittelyssä koronapää!!
Edelliseen postaukseen tuli niin paljon positiivisia kommentteja luonnonharmaaseen hiusväriini liittyen, että aloin ihan tosissani miettiä, josko hyppäisin ikuisesta hiustenvärjäyskierteestä pois. Harmaannuin jo reilusti alle parikymppisenä. Olin 26, kun aloin odottaa Peetua ja raskaudenaikaisen tyvivärjäystauon aikana havaitsin, että olen käytännössä täysin harmaahapsi. Yksittäiset harmaat karvat olisi voinut vaikka nyppiä pois, mutta tilanteessani en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin hypätä 4 – 5 viikon välein kampaajalla.
Hiusten värjäämisestä tuli rutiini, joka vasta nyt koronan vaikutuksesta katkesi. Kävin edellisen kerran kampaajalla viime helmikuun puolivälissä. Sen jälkeen sekä turvavälivaatimukset että kotitoimistolla työskentely ovat edesauttaneet antaa-sen-nyt-olla-vaan -asenteen ylläpitoa.

Aika paljon hiukset vajaassa yhdeksässä kuukaudessa kasvaa. Kiitollista sinänsä, että jos joskus tällaisen luonnollisuustestin haluaa tehdä, niin juuri nyt siihen on erinomainen tilaisuus.
Täällä meillä kiristettiin taas sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä suosituksia – jälleen pitäisi välttää jopa ystävien tapaamista muualla kuin ulkoilmassa ja silloinkin turvavälein. Eli ei tule siitäkään syystä paineita ulkonäön suhteen. (Tästä tuli mieleeni bongaamani hauska ja ajankohtainen mainos, jossa todettiin, että nyt maskisuositusten aikana on ihan paras hetki hoitaa hampaiden oikominen raudoilla! Hyvää positiivista asennetta!)

Hiukseni on oikeasti siis edestä kasvojen ympäriltä aivan valkoiset ja muualta teräksenharmaat. Omalla mummullani, sitkeällä karjalaisella emännällä, oli aivan samanlaiset. Hänellä oli vielä kuollessaan 98-vuotiaana ranteen paksuinen teräksenharmaa palmikko, joka kiertyi kruunuksi pään ympärille. Jos käy hyvä tsägä, voi olla, että saan itsekin välttää iän myötä tulevan hiusten harvenemisen. Jää nähtäväksi.
Mietiskelin tuossa, että jos päätän pitää – tai ainakin yrittää – nämä luonnonharmaani, niin varmasti jossain vaiheessa pitää leikata tuo lämpimänvaalea latva pois. Mikään pixie cut ei tule kysymykseenkään, mutta ehtiihän tuo kasvaa vielä, kun ei tässä nyt hetkeen olla vielä toimistolle palaamassa kuitenkaan. Toisaalta hyvä kampaaja osaa varmasti tehdä myös jonkun sävyhuuhtelun niin, että latvan ja tyven sävyero ei ole niin suuri.

Mutta on ihan pakko tunnustaa, että hiukan kieltämättä pelottaa, miten paljon harmaat hiukset vanhentaa ulkonäköä. En mitenkään ihannoi ikuista nuoruutta tai pakonomaisesti yritä näyttää ikäistäni nuoremmalta. Olen ihan hyvässä paikassa elämäni kanssa enkä kaipaa mitään keinotekoista teatteria.
Toisaalta en myöskään missään tapauksessa halua näyttää ikäistäni vanhemmalta. Nuorilla harmaat hiukset on tyylikkäät, edgyt ja coolit. Itselläni – niin pelkään – vain huolimattoman, jopa suttuisen, ja vanhuksen näköiset. Niin, se se sana on – olen täysin sinut ikäni kanssa ja sen, että en ole enää pari-kolmekymppinen, mutta en halua olla vanhus.
Jos totta puhutaan, olin ihan vähällä jättää nuo edelliset kuvat julkaisematta, kun tajusin, miten selkeästi harmaat hiukseni siinä erottuu. Olin aivan totaalisesti ällikällä lyöty kaikista ihanista ja kehuvista kommenteista, joita sain tänne blogiin, facebookiin ja instaan. Jotenkin tuntuu, että näissä kuvissa, joissa tuo jälleen yllättävän pitkäksi venähtänyt lämpimänvaalea latva on vapaana, harmaat erottuu hiukan hillitymmin… Vai onko vain oma silmäni tottunut?

Koko loppuiäksi päätöstä ei tietty tarvitse tehdä – ainahan voin mennä värjäämään hiukset uudelleen, jos harmaa alkaa ahdistaa. Toisaalta olisi kyllä ihana päästä värjäämisen riesasta, puhumattakaan kaikista niistä kemikaaleista. Nääs, nääs.. pitää nyt pohtia ja antaa yhdistetyn saikun & koronakaranteenin hoitaa hommansa.
Olisi kyllä superihana kuulla kommentteja tähän! Oletko itse tai onko joku tuttusi/sukulaisesi lopettanut värjäyksen ja antanut harmaiden näkyä? Mikä on ollut ihmisten reaktio? Onko mitään neuvoja Mintulle??


Tänään on tullut sen päiväinen määrä huonoja uutisia tuutista jos toisestakin, että oli ihan pakko alkaa selailla puhelimen kuvia onnellisemmista ajoista. (Ei, ei mitään superhälyttäviä uutisia – ei ainakaan tällä tietoa – ja vain osittain koronaan liittyviä. Mutta kaikenlaista pientä ja keskisuurta, joka pistää muutenkin kovalla koetuksella olevan hyvän tuulen ja positiivisen maailmankatsomuksen aikamoisen haasteen eteen.) Siinä sitten tajusin, että enhän ole lainkaan tehnyt virallista esittelyä asusta, joka ylläni juhlin Karkin ja Cissin häitä!
Asusta ei ole virallista asukuva-pönötys -otosta, joten esittely tulee sekalaisista kavereilta saaduista ja virallisen kuvaajan kuvista leikellyistä palasista sekä asun osasista erikseen. Olin koko hääjuhlapäivän niin tohkeissani ja täpinöissäni kaikesta, että tajusin vasta seuraavana päivänä unohtaneeni pyytää ketään näppäämään parempaa kuvaa asustani.
Sinänsä harmi, sillä olin ihan supertyytyväinen asuuni (paitsi hiuksiin, jotka olivat aika kauheet… haha!), mutta toisaalta olen niin onnellinen tuosta päivästä, enkä yhtään ihmettele, ettei siinä tullut mieleenkään miettiä jotain niin triviaalia kuin omat asukuvani.

Tässä, sinänsä aika karseassa kuvassa, näkyy melko hyvin tuon ihanan mekkoni (kyllä, tykkään siitä edelleenkin valtavasti!) hienot, viittamaisiksi huituloiksi leviävät hihat. Viritelmä nielaisi sisuksiinsa robocop-käsihärvelini ja antoi lisäksi aimo annoksen voittamatonta superwoman fiilistä. Tuo taitaa olla myös ainokainen kuva, jossa näkyy asuni kengät, pehmeän puuteriroosat mokkasandaalit tukevalla palkkikorolla.
Juttuhan on niin, että minulla oli jo melkein koko asu hankittuna häitä varten jo ennen onnettomuuttani. Siihen asuun en vain olisi käsipuolena saanut itseäni kingerrettyä. Lisäksi toispuoleisuus aiheuttaa sen, että tasapainoni on aivan hakoteillä. Siitä syystä en voinut harkitakaan, että olisin laittanut jalkaani ihanat nude-pitsiset Karl Lagerfeldin piikkikorkoiset avokkaat, jotka hankin jo aikapäiviä sitten juuri tätä tilaisuutta varten. Oh well. Palkkikorot olivat muutenkin kätsymmät Gamla Stanin mukulakivikaduilla.

Ensi kesänä noista saa oikein hyvät arkisandaalit. Siis olettaen, että kesällä on ookoo liikkua jonnekin muuallekin ihmisten ilmoille kuin tuohon lähikauppaan. Tai miksei sitä voi kauppareissullekin vähän laittautua, jos muuta ei ole.

Käsilaukku on mielestäni hurjan sievä! En muista mitä merkkiä se on – joku random löytö Zalandosta. Väritys toistaa just eikä melkein sekä mekon syvän fuksian punaisen että sandaalien roosan. Lisäksi siinä on vielä vaaleampaa vaaleanpunaista, samaa sävyä, jota minulta löytyi aavistuksen shimmerinä versiona kynsilakasta.

Siis toi mun kampaus oli kyllä aikas kaamea, mutta päätin, etten välitä. Sivuseikka, mikä sivuseikka!
Hiusten tarina on kyllä aika mainio (“mainio”). Kävin kampaajalla torstaina ottamassa värin tyvikasvuun. Ihana kampaajani lupasi tehdä oikein supernapakat kiharat, joiden kanssa selviän lauantaihin asti. Sain ohjeeksi olla koskematta kiharoihin torstaina (en koskenut), haroa hiukset sormin auki perjantai-illan pre-wedding drinksuille (varoitteli vain, että kiharat voivat olla varsin sähäkät perjantaina, mutta vakuutin, että se sopii oikein hyvin perjantaille ajattelemaani lookiin) ja lauantaina suihkuttaa kevyesti hiuslakkaa, jotta nyt tyylikkäästi laimentuneet kiharat pysyisivät koko päivän.
Nooh… täältä voi käydä kurkkaamassa, millaiset “villit kiharat” olivat perjantaina…
Ihan alunperin oli ajatus, että laittautuisimme Peetun kanssa yhdessä täällä minun luonani, ja hän voisi sitten myös vähän viritellä hiuksiani siinä samalla. No, sitten kävi selväksi, että kaasoa tarvitaan auttamaan morsiamelle puku päälle ja assisteeraamaan hääkuvien ottamisessa. Varasin jo siinä vaiheessa itselleni kampaaja-ajan ja haaveena oli jokin tämän tyyppinen kampaus. Kaikki inspiraatio oli haettu hakusanoilla “helppo” & “easy half up-do”.
Kampaaja ei selkeästi ollut samaa mieltä helppoudesta – näissä kuvissa näkyvä puoliksi räjähtänyt “kampaus” on tosiaankin ihan hääjuhlapäivän alusta. En edes halua ajatella, miltä se näytti sitten loppuvaiheessa. Pikku anekdootti, että tämäkin kampaaja toisteli moneen otteeseen, että tehdään nyt sitten sellaiset kiharat, että varmasti pysyy. No, mitä mieltä olette? Menikö niinku Strömsössä?

Saavuimme kirkolta juhlapaikan läheisyyteen ihanasti tunnelmallisella höyrylaivalla. Satamasta oli noin kymmenen minuutin kävelymatka ja fiksuna olin tietty ottanut luotto-Havaianakset mukaan. Ne päätyi jalkaan myös aika välittömästi tanssin alettua illallisen jälkeen. Mutta hei huomatkaa – mustat lipsut matsaa ihan mainiosti laukun pohjaväriin. Haha!

Mekon pääntien ja vyön reunoja kiertää diskreetti rivi kevyesti kiilteleviä lasihelmiä. Mielestäni oikein kiva yksityiskohta, joka antaa mukavan viimeistellyn ilmeen. Ja sen vuoksi myös saman tyyppisin lasihelmin aplikoitu laukku tuntui oikealta vaihtoehdolta.

Korvissa Karkilta saamani upeat Efva Attlingin korvakorut.

Meikistäkin piti sanoa jotain, mutta sitten kävi niin, että kampaajan jälkeen aikaa siihen, kun taksi tuli hakemaan allekirjoittanutta kirkolle, oli tasan 23 minuuttia. Yksikätisenä vasemalla kädellä operoidessa oikein mikään ei suju kovin nopeasti. Niinpä meikki koostui kahdesta osasta: yhtä väriä luomille (aurinkopuuteria) ja luottohuulipunaa huulille. Loppukesästä oma väriskaala oli onneksi aika hyvissä ja kulmakarvat värjätty.
Ja kyllä, legenda pitää paikkansa: juoksin taksiin lipsut jalassa ja mekko auki. Ensi töikseen taksikuski sai vetää selässä olevan vetoketjun kiinni. Sandaalit vaihdoin jalkaan vasta kirkolla ja Tinni laittoi korvakorut korvaani.

Mutta päivä oli niin täydellinen ja onnellinen kuin vain voi olla!
Tässä viimeisessä hienossa panoraamakuvassa, jonka Tinnin mies on ottanut, kun virallinen kuvaaja ottaa meistä potrettia, näkyy koko rakas ydinperheeni (sekä Peetun hieno Hugo Boss -mekko ja & Other Stories sandaalit, jotka melkein vahingossa ostin samanlaiset).
Meidän likkajengi! <3


Nyt on ollut niin älyttömän paljon kirjoittelua siitä, että blogeissa on piilomainontaa, yhteistöitä ei merkitä kunnolla ja niin edelleen. Ottamatta mitenkään erityisesti kantaa sinänsä supertärkeään keskusteluun haluan nyt tässä heti alkuun olla mahdollisimman läpinäkyvä: olen saanut esittelemäni tuotteet testattavaksi, enkä siis toisin sanoen ole hankkinut niitä omalla rahalla. Toisaalta kysymyksessä ei ole mikään varsinainen yhteistyö, sillä kaikki Stockholm Beauty Weekin osallistujat saivat mukaansa tässä esittelemiäni Silicea-tuotteita – eikä tapahtuman osallistujista kuin murto-osa ollut bloggareita. Eli yritys ei odottanut mitään sen kummempaa vastinetta antaessaan tuotteita testiin.
Olen kuullut “kristallijauhetta” sisältävistä Silicea-ravintolisistä niin paljon hyvää, että ajattelin tehdä oikein kunnollisen rottakokeen. Tuotteen pitäisi vahvistaa hiuksia ja nopeuttaa niiden kasvua, vahvistaa kynsiä ja tehdä ihosta elastisemman ja kimmoisamman. Sivuvaikutuksena mainitaan mm. vatsan toiminnan paraneminen, vatsakipujen ja närästyksen häviäminen. Kuulostaa toisin sanoen melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta.
Aloitan kuurin viikonloppuna, otan kunnolliset “ennen” kuvat ja postailen sitten väliaikatietoja matkan varrelta.

Silicea Original Plus sisältää mm. piitä ja biotiinia. Juuri nimenomaan piitä on suositeltu hiusten ja kynsien hyvinvointiin jo armaalta kasarilta lähtien. Silicea sisältää 420 mg hienojakoista piidioksidia/kapseli, joka vastaa 196 mg piitä. Piihappogeelikapselit sisältävät biotiinia, joka edistää hiusten ja ihon hyvinvointia sekä sinkkiä, joka edistää hiusten, ihon ja kynsien hyvinvointia.
Näistä Silicea-tuotteista on ollut paljon kirjoittelua täällä Ruotsissa ja kokemukset juttujen perusteella ovat olleet kuuria testanneilla aivan hämmentävän yksimielisen positiivisia. Vaikutus on ollut erityisen selkeä kynsien hyvinvoinnissa ja lähes yhtä paljon testaajat vakuuttavat hiusten vahvistuneen ja hiustenlähdön vähentyneen.
Itseäni kiinnostaa noiden lisäksi erittäin paljon mahdollinen ihon rakenteen kohentuminen. Tutkimus- ja testituloksia haravoidessani havaitsin, että myös siihen on koettu löytyneen apua, mutta tarkempaa tietoa esim. testaajien ikäryhmästä en löytänyt.

Haluan ihan vartavasten dokumentoida testini mahdollisimman selkeästi ja rehellisesti. Nyt viimeaikoina on kohistu niin hurjan paljon siitä, miten “kauneus tulee sisältä” tarkoittaen, että sopivilla ravintolisillä voisi olla merkittävä vaikutus ihon ja hiusten hyvinvointiin. Markkinoille on tulvinut hurjasti erilaisia tuotteita juuri tähän tarkoitukseen. Yksi sisältää kollagenia, toinen reservatolia, kolmas ties mitä hyaluronia tai männynkäpyuutetta…
En yhtään epäile, etteikö “sisäisen kauneudenhoidon” tuotteilla olisi jotain vaikutusta. Toisaalta sisäinen skeptikkoni kyseenalaistaa, miten paljon esimerkiksi juuri noiden Silicea-kapseleiden avulla on mahdollista korjata jo tapahtuneita vaurioita. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna myös ennakoivan sisäisen kauneudenhoidon tärkein elementti on elintavat ihan yleensä – ei niinkään satunnainen ravintolisä. Toisaalta esmes piitä voi olla hankala saada ihan perusruuasta riittävästi, joten silloin tilannetta voi varmasti korjata nauttimalla ihmekapseleita.
No, pian nähdään tapahtuuko mitään! Otan viimeistään perjantaina brutaalin rehelliset “ennen”-kuvat ja palaan asiaan noin kuukauden päästä raportin kanssa. Stay tuned! 🙂
 

Old stuff