Päivä ei ole ihan vielä pulkassa, vielä olisi tarkoitus hilpaista vanhaan kaupunkiin syömään jotain illallista, mutta tässä kynsilakan kuivumista odotellessa tulikin hyvä hetki kertoilla tämän päivän kuulumisia.
Tai aloitetaan oikeastaan viime yön kuulumisilla. (Ei, ei mitään sellaisia kuulumisia!! Haha!). Yleensä tropiikissa on sellainen tapa, että peittona on vain lakana. Eilen oli tosi kuuma päivä ja ajattelin, että kai se sitten on ihan ookoo, että täälläkin nukutaan niin kevyillä varusteilla. Sängyssä ei ollut peittoa tai mitään viltin tapaista, eikä edes päiväpeittoa, mutta en sitten jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin. Yksi tämän hotellin erikoisuuksista on ilmastointi, joka toimii samalla tavalla kuin valot yleensä hotelleissa. Elikkä avain laitetaan eteisessä olevaan tsydeemiin ja – hups – valot alkavat toimia ja ac hurahtaa päälle. En ole mikään ilmastoinnin suuri ystävä, mutta tuo tuntui olevan sen verran miedolla viilennyksellä, ettei se iltasella haitannut.
Nukkumaan mennessä laitoin oikein yöpaidan päälle, kun ajattelin, että pikkuisen tuntuu raikkaalta. Muuten fiilis oli hyvä, koska selvisi, että hotellissa on 24 h respa ja yövahtina oli salskea ja ystävällinen nuorimies. Tuumasin, että eiköhän Minttu tässä uskalla ihan rauhallisin mielin käydä unten maille. (Jaahas, nyt täältä muuten meni sähköt, saas nähdä, milloin saan tämän julkaistua…) Joskus neljän aikaan heräsin siihen, että olen niin kertakaikkisen umpijäässä, etten moista ole kokenut sitten partioaikojen talvivaellusten. Nappasin avaimen pois sähkökatkaisimesta ja puin päälleni kaikki vähäiset lämpimät vaatteet, pitkähihaisen paidan, puuvillaisen maksimekon ja treenisukat. Lakanan kaveriksi vedin peitoksi onneksi jo siinä vaiheessa kuivuneen kylpypyyhkeen ja sain kuin sainkin nukuttua aamuun asti.
Tänään kävin ensitöikseni pyytämässä peiton – eli ensi yönä ei onneksi tarvitse palella. Enkä jätä ilmastointia päälle, vaikka se tarkoittaakin sitä, että en voi jättää vessaan valoja, niinkuin tykkään hotellissa aina tehdä.
Vuorokausi alkoi siis viittävaille jäätymiskuolemalla, mutta päivä alkoi mukavasti aamiaisella.
En odottanut mitään kovinkaan kaksista aamupalabuffeeta tämän tason hotellista. Sen verran olin myös ehtinyt valmistautua matkaan, että olin lueskellut TripAdvisorista, mitä ihmiset ovat sanoneet Kos Bay -hotellista. Taisin ihan naureskellen kertoa jollekin kotona ennen lähtöä, että joku tampio oli kommentoinut, miten kamalaa oli ollut, kun jos aamiaiselta oli jokin loppu, sitä ei tuotu lisää, vaikka olisi pyytänyt. No, sain tuntea tänään omissa nahoissani tuon pettymyksen!
Aamiaisaika on 7.30 – 9.30, itse olin paikalla aika tasan tarkkaan klo 8.30. Näin, miten monet herkuttelivat fantastisen makoisan näköisellä feta-juustolla ja kalamata-oliiveilla. Buffetissa oli vain tyhjä feta-lautanen – ja lisää ei tullut! Arvatkaa kuka on huomenna aamulla jo 7.20 jonossa paikalla! Haha!
Aamun ensimmäinen ohjelma oli Fritidsresorin – arvoisan matkanjärjestäjäni – järkkäämä info-tilaisuus. Tunsin oloni oikein kunnolliseksi ja reippaaksi seuramatkalaiseksi, kun läksin hyvissä ajoin marssimaan kohti tapaamispaikkaa.
Tarkoitus oli ottaa oikein ajastimella aikaa, miten kauan tästä kävelee ihan keskustaan asti. Heti ensimmäisessä kadunkulmassa tuli vastaan italialainen grade famiglia kävelemässä siis poispäin keskustasta. Perheen teini-ikäinen tytär pysäytti Mintun ja kysyi että madam, tiedätkö, missä on kaikki kaupat. Lähestulkoon vuorokauden täällä viettäneenä opastin heidät oikeaan suuntaan. Tunsin oloni tosi tärkeäksi!
Parin valokuvauspysähdyksen ja turist-info -session jälkeen iPhonen timer näytti noin puolta tuntia, kun olin ihan siinä varsinaisella sataman keskusaukiolla. Ei mikään ihan kamala matka toisin sanoen, mutta onhan tuossa vähän tallusteltavaa.
Ennen reissuun lähtöä monet varoittelivat, että kaltaiseni blondi, vaikkei olekaan enää missään pimu-iässä, ei saa täällä hetken rauhaa. No, kaikille kiinnostuneille voin kertoa, että kaikenlainen tunkeilu, ehdotusten tekeninen ja flirttailu on loistanut totaalisesti poissaolollaan. Tähän mennessä ainoat, jotka on ihmetellyt että where is your husband ja kuule jää tänne meidän kanssa viettämään mukavaa elämää, on kuvan vanha gubbe kavereineen, kun pyysin saada ottaa kuvan. Valmistumassa on huomisen kalansaaliin syötit.
Info-tilaisuudessa oli napakan informatiivinen meininki. En nyt olettanutkaan, että heti aamusta mitään ouzo-juhlia alettaisiin viettää, mutta silti vähän yllätyin, että ohjelmassa oli tosiaan ainoastaan ja vain, puhtaasti infoa. Ei edes pientä esittelykierrosta tai muuta ryhmähengen nostatusta.
Käytin tilaisuuden kuitenkin hyväkseni ja kyselin ravintolasuosituksia ja missä on parhaat biitsit, mihin kannattaa mennä pyöräretkelle etc. Ravintoloita täällä on luonnollisesti aivan vieri vieressä, mutta on sanomattakin selvää, että jotkut niistä on parempia kuin toiset. Luulisi oppaiden tietävän tuollaisen. Sama juttu pätee rantoihin. Käytännöllisesti katsoen koko rantaviiva on biitsiä, paitsi venesatamien kohdalla. Lähes kaikkialla on kuitenkin vaihtelevasti maksuja ja toisaalta on kiva käydä vähän eri paikoissa nyt kun on lomalla. Vähän kuin laskettelulomalla on kiva kokeilla eri rinteitä ja toiset on hauskempia kuin toiset.
Läksin info-tilaisuuteen vakaana aikomuksenani varata paikka retkelle. (How charter can you be!?) Täällä blogissakin sain vinkin, että kolmen saaren purjehdusretkelle kannattaa ehdottomasti osallistua. Tuumasin, että kyllä se varmasti on sen 43 euron arvoinen, minkä retki kustantaa, vaikka vähän kyllä kirpaseekin. Sitten satamassa tajusin, että kyseisiä matkoja järjestetään toooodella paljon ja issekseen ostettuna reissu kustantaa about 25 – 30 egee. Kysyin oppaaltakin, että mitä tuolla korkeammalla hinnalla sitten saa – ja vastaus oli, että oppaan palvelut ja – ööö – kuljetuksen. Ensin ajattelin, että otan kuitenkin tuon Fritidsresor-retken, mutta tässä päivän asiaa mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että eihän siinä ole mitään järkeä!
Lisäksi menemällä purjehdusretkelle privaatisti, voin mennä milloin vain, kun taas virallinen retki olisi vasta torstaina. Torstai on oman reissuni viimeinen päivä, eli jos sattuisi niin kova merenkäynti, että laivat eivät pääse lähtemään (niinkuin esmes tänään), jäisi koko seikkailu kokematta. Niin että taidan nyt kuulkaa olla taas tosi wild and crazy ja järkätä retkeni ihan itse. Sitäpaitsi säästyneillä rahoilla syö täällä ihan hyvän illallisen!
Henkilökohtaisessa matkasuunnitelmassani luki info-tilaisuuden jälkeen “pyörän vuokraus” ja sitten “biitsi”. Päädyin kuitenkin pyörimään vanhaan kaupunkiin hyväksi toviksi. Piti vain kurkistaa pikkasen, kun opas kiltisti oikein karttaan merkkasi, että minne kandee mennä, mutta yksi kuja johti toiseen ja… Tiedättehän, miten siinä helposti käy…
Sain oppaalta vinkin kivasta kauppahallista, joka sijaitsee vanhan kaupungin keskellä olevalla torilla. Käväisin sielläkin nopeasti ja vihannesvalikoimat tekivät suuren vaikutuksen. Samalla mietin kuumeisesti, mitä kivaa voisin tuoda täältä tuliaisiksi Karkille ja Peetulle. En nyt muutenkaan ole todellakaan mikään matkamuistorihkaman keräilijä, mutta kyllä nuo kauppahallin taakse pinotut “made in China” -laatikot vei viimeisenkin innon.
Vanha kaupunki -kierros osoittautui yllättävän antoisaksi. Olin jo etukäteen epämääräisen tietoinen siitä, että Kos ei ole mikään vain ja ainoastaan turisteja varten kyhätty fun factory, mutta kun sattumalta törmäsin ikivanhoihin Kosin vanhan sataman raunioihin, tuli kyllä melkein juhlallinen olo. Että täällä on ollut jengiä jo joskus 2300 – 2000 eKr. on kai aika tavallista näille Välimeren tienoille. Silti tuollaiset, vanhan sataman ja kauppakeskuksen rauniot pistää väkisinkin hiljaiseksi.
Heittäydyin myös melkein filosofiseksi, kun aloin miettiä, että miten korkealla meren pinnan on täytynyt tuolloin olla, jos kerran vanha satama on nyt ihan reilusti korkean mäen päällä. Kaikki kunnia ympäristön suojelulle – tietenkin – ja ilmastonmuutoksen vastustamiselle, mutta jos kerran meren pinta on joskus ollut oikeasti noin korkealla, mitä on tapahtunut, että se sitten on laskenut niin käsittämättömän paljon?
Ympäristöpohdiskeluista henkilökohtaiseen autuuteen: vuokrasin fillarin! Mikä mahtavan ihana vapauden tunne voikaan tulla niin pienestä asiasta! Taas teki mieli nauraa ääneen (ja taisin pikkuisen tirskahtaakin), kun oli vaan niinku niin huippua viilettää polkupyörällä tukka merituulessa hulmuten pitkin rantabulevardia. Sain vielä tosi hyvän diilin. Viikkovuokra on monessa paikassa 35 euroa. Menin hotellin lähellä olevaan, ei niin fancyyn mestaan, ja kysyin, että miten olis, kun tarttisin menopelin vain viideksi päiväksi. Setä tuumi hetken ja sanoi, että jos otat tuon (heidän yksinkertaisin malli), niin saat sen viidellätoista eurolla. Olin ihan että jees pliis ja tänne pyörä heti!
Fillarissa on kori tavaroita varten, mukava mummomainen pysty ajoasento, valot (ei vielä testattu) ja jopa vaihteita (3 – 5, en ole ihan varma). Parasta on kuitenkin tunne – ja se on vapaus!
Käytiin yhdessä fillarin kanssa ihan ensi töiksemme täydentämässä ruokavarastoja. Fetajuustoa, kymmenen litraa vettä vaihtelevan kokoisissa pulloissa, leipää, tavallista juustoa, jogurttia ja pari paikallista Mythos-olutta kulki (aika) mukavasti pyörän kyydissä. Ja tomaatteja – ei pidä unohtaa tomaatteja, sillä ne on, niinkuin eräät blogini lukijat tietävätkin, täällä aivan taivaallisen hyviä!
Ensimmäinen fillariretkeni suuntautui noin kolmen kilometrin päässä olevalle Lambi biitsille. Pyöräilin epähuomiossa ihan Lambin päähän Mylos-nimiseen rantaan. Oli oikein tosi mukava, joskin erittäin tuulinen, rantsupäivä. Olin melkein unohtanut, miten mielettömän kovaa ääntä aallot voivat pitää. Se tuntui niin ihanalta ja rauhoittavalta, että en edes jaksanut ja viitsinyt keskittyä kirjaani. Lilluin vain aalloissa ja ajattelin omia ajatuksiani aurinkopetillä maatessa. Aivan täydellistä!
Ihan täydellistä ei kuitenkaan ole tämä päivän asukuvien ottaminen. Haha! Mylos Beach Barin sisäänkäynnin vieressä törmäsin reissun ensimmäiseen kokovartalopeiliin. Tässä siis rantsuloma-Mintun virallinen päivän asu:
- saronki, ostetttu Thaimaasta noin ziljoona vuotta sitten
- lipsut, Havaianas
- reppu, Kånken
- aurinkolasit, Tiger of Sweden
