Month: August 2010

Jos elokuu on virallisesti vielä kesää, on huomenna sitten kai yhtä virallisesti syksy. Viimeisen kesäpäivän kunniaksi uhmasin aamuista kirpeyttä vielä paljain säärin. No, päivällä auringon paisteessa tarkeni kyllä ihan hyvin ja iltapäivällä tsemppishoppasin kassillisen kivoja sukkiksia. Olkoon sitten syksy!

Viimeisimmältä Tampereen reissulta tarttui matkaan monenlaista ihanaa. Stockalta ostin suloisen mustan neulemekon esimerkiksi. Ensin ajattelin, että onkohan se vähän liiankin söötti, mutta toisaalta puuvilla-viskoosi -neule on tosi hyvän tuntuinen päällä ja sopii ihan täydellisesti viileneviin päiviin. Yläosan pitsikuvio on sen verran hillitty, ettei semi-minimalistinkinkaan tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi.

3108c 3108b 3108a

  • neulemekko, Cristelle & Co. (Stockan oma merkki tietääkseni..)
  • nilkkurit, Ril’s

Päivän soundtrack:

;D

Tukholmassa avattiin viime viikolla mielenkiintoinen putiikki. Ihan keskustassa, Grev Turegatanilla sijaitsevan liikkeen tangot notkuvat toinen toistaan upeampia vaatteita, joiden niskalapussa lukee mm. Prada, MiuMiu, Dolce&Gabbana, Gucci etc. Täällä ei ole kuitenkaan tarkoitus shoppailla itseään vararikon partaalle, vaan jäsenyyteen perustuvalla diilillä ihanuuksia saa lainata.

Marlene Dietrich

Putiikin nimi on Sabina & friends ja ideana on tosiaan, että sen sijaan, että investoisit hyperkalliiseen merkkivaatteeseen, voit pitää sitä käytössäsi viikon verran.

Ajatus on mielestäni lähestulkoon erinomainen! Ei virhehankintoja, ei ahdistusta siitäkin kalliista vaatteesta, jolle ei lopulta ole niin kovin paljon käyttöä… Ja aina uudet vetimet päällä.

3 Sabina & friends 3

Ihan ensimmäiseksi koko lystin hinta tuntui pikkuisen korkealta. Liittymismaksu on noin 50 € ja sen lisäksi on vaihtoehtona kaksi eri “tasoa”. Pronssisopimus maksaa noin 95 €/kuukausi ja se oikeuttaa vuokraamaan 4 vaatetta kuukaudessa, hopeasopimuksella saa käyttöönsä kuusi vaatetta hintaan 135 €/kk. Mutta sitten toisaalta – kuinka monta Pradan mekkoa tai Guccin jakkua tuolla hinnalla saisi? Ei tosiaankaan kovinkaan montaa…

2 Sabina & friends 2

Lainattuja vaatteita saa pitää itsellään viikon kerrallaan ja kemiallinen pesu sisältyy hintaan. Aika hyvä diili oikeastaan. Etenkin, kun vaikuttaisi siltä, että sekä erilaisia malleja että kokoja on varsin runsaasti saatavilla.

1 Sabina & friends

Ihan tasan tarkkaan en nyt ole vielä lukenut sopimustekstien “pienellä präntättyä” osuutta, mutta muuten tuntuisi, että voisin jopa harkita jäsenyyttä… Olisihan se aika hauska pukeutua huikeisiin designer-vetimiin ilman, että sen takia tarvitsisi tehdä henkilökohtaista konkurssia.

Tällä hetkellä vaatteita voi lainata vain fyysisesti paikan päältä, mutta tarkoitus olisi, että lähiaikoina se onnistuisi myös netissä. Silloin varmaan vuokraus onnistuisi myös Suomeen. Tällä hetkellä Sabina & friends -kotisivulla on aika vähän infoa, mutta kannattanee seurata, mitä tuleman pitää.

Pitkästä pitkästä aikaa “virallinen” päivän asu -postaus!

Tänään illalla on Camillan synttäribileet. Juhlan kunniaksi ajattelin vähän kimaltaa… 🙂 Tarkoitus olisi kuitenkin päätyä iltasella tsekkailemaan Hornstull-ulkoilmafestivaalia, joten mitään yltiökevyttä ei tietty flunssatoipilas kai muutenkaan suunnittelisi päällensä. Päätin siis vihkiä käyttöön Cheap Mondayn glitteriraidalliset SS 2011 -malliston farkut, jotka sain lahjaksi Tukholman muotiviikoilta.

Kyseessä on siis nämä farkut:

5

Mallin kilometrisäärillä farkut näyttävät tietty hiukan eriltä kuin Mintulla… haha! Erityisesti ihmettelen, miksi puntit on mulla lahkeensuusta ihan rutussa. Oh well. Tällaisessa asussa olen eniveis juurikin hilpaisemassa ensin Reimersholmeniin Camillan luokse ja sitten Hornstulliin.

2708f 2708e 2708c 2708b 2708a

  • paita, MTWTFSS
  • farkut, Cheap Monday
  • sandaalit, Zara
  • vyö, Vivienne Westwood

Päivän soundtrack viime perjantain mielettömän upean U2-konsertin yhä pyöriessä mielessä. Upea konsertti, mahtava show, täydellistä seuraa… maaginen ilta!

Cheap Mondayn SS 2011 -mallisto on ensimmäinen, jonka taiteellisesta johtamisesta on alusta loppuun asti vastannut Ann-Sofie Back. Ja sen kyllä huomaa. Ensimmäistä kertaa näytöstä katsellessa ei tullut sellainen olo, että ihan-kiva-mutta-mitä-farkut-tekevät-catwalkilla…

Toki farkut ovat edelleen Cheap Mondayn selkäranka ja tukijalka. Lisäksi tulossa on unelmanohuita läpinäkyviä materiaaleja, valuvanrentoja neuleita, yllättävänkin aikuisen oloisia drapeerauksia, navan paljastavia paitoja ja täytyy yhtyä siihen kuoroon, joka kuolaa malliston upeita läpinäkyviä kenkiä. Toivotaan, toivotaan, että ne päätyvät valmistukseen asti!

Cheap Monday3 Cheap Monday2 Cheap Monday1 Cheap Monday

Kaikki kuvat: “property of Berns Salonger and copyright Kristian Löveborg”

Tsekkaa koko näytös täältä: Cheap Monday spring/summer 2011

Ihan parasta on tietty näytökset. Suorastaan rrrakastan sitä kihisevää fiilistä, joka tiivistyy salissa aina ennen näytöstä – ihan riippumatta siitä, onko kyseessä joku lempparimerkkini vai jotain muuta. Sen lisäksi tykkään yleisestä tunnelmasta, tiiviistä ohjelmasta, jopa siitäkin, että aika iso osa kiireisistä päivistä kuluu näytöspaikkojen välillä kulkemiseen ja ihan vanhanaikaiseen jonottamiseen, oman paikan etsimiseen näytössaleista etsetera.

Parhautta muotiviikoilla on:

Yleisöä

  • Muut muotiviikkovieraat. Varsinaisia filmitähtiä tai muita julkkiksia ei Tukholman näytöksissä juuri näy, mutta kansainväliset huippubloggarit, mielipidevaikuttajatoimittajat ja muuten vaan hillittömän tyylikkäät ihmiset ilahduttavat silmää ja inspiroivat.

vippress

  • Voi ihan rauhassa olla olevinaan Hyvin Tärkeä Henkilö ja erittäin VIP… haha! (kiitos kuvasta Stellalle!)

Stella kuvaa

  • Pääsee tutkailemaan lähietäisyydeltä, miten muitten bloggareitten jutut rakentuvat…

Fotografiska

  • Kaikki ihanat, hienot ja kiinnostavat paikat, joissa näytökset pidetään. Niinkuin nyt esmerkiksi sataman vanhoihin makasiinirakennuksiin avattu Fotogarafiska -valokuvamuseo, jossa Filippa K:n näytös pidettiin.

_muotiviikot9

  • Hyvällä tsägällä sitä saa itsellensä ihan uuden lempinimenkin! (kiitti kuvasta Stella!)

Ei siis hassumpaa tuo muotiviikkoilu näytösten lomassakaan… 🙂

Old stuff