Taannoinen tyyli-ikonipostaukseni sai aikaan sen, että olen viime aikoina tsiigaillut celebrity-kuvia vähän sillä silmällä, että josko sieltä löytyisi käyttökelpoista tyyli-ikonia Mintulle.

Yksi, jonka pukeutuminen vakuuttaa kerta toisensa jälkeen, on Olivia Palermo. Kapeat housut, istuvat jakut, naiselliset helmat ja trendikkäät shortsit ovat Palermo-tyylin perusrakennuspalikat. Kengiksi käy niin korkeat korot kuin ballerinatkin. Printtikuoseja ei tarvitse pelätä – soinnukkaasti yhdisteltynä niistä saa hyvinkin rauhallisia kokonaisuuksia. Ja Olivia Palermo, jos kuka, hallitsee statemant-kaulakorun käytön!

Itseasiassa hoksasin, että Olivia Palermon ja ikisuosikkini Kate Mossin tyylissä on jännällä tavalla jotain samaa. Siis vaikka Kate Moss on 100 % enemmän rock ja Palermo ennemminkin naisellinen ja vähän preppy, on molempien garderobin perustukipilarit suunnilleen ne samat… 🙂

Laiskalle tyyli-ikonin metsästäjälle Olivia Palermo on loistava kohde myös siksi, että säärikaunokaisella on oma blogi: Olivia Palermo. Tyylivinkkejä kalastellessa ei siis ole mikään pakko haravoida kaikenmaailman juorusaittien kuvamateriaalia, vaan voi ihan hyvillä mielin ja puhtaalla omatunnolla nautiskella niistä kuvista ja asuista, jotka neito itsekin on katsonut julkaisemisen arvoisiksi.

Ensimmäisen loma-arkipäivän kunniaksi päätin puhallella pölyt ompelukoneesta ja väsätä jo jonkin aikaa todo-listalla keikkuneen simppelin pellavajakun valmiiksi.

Malliksi valitsin helmikuun Burdasta löytyneen, vähän laatikkomaisen jakun kaavan. Kaupoista tuota vanhaa Burdaa ei enää saa, mutta tietääkseni kirjastoista sen voi lainata. Ja ainakin ennenvanhaan Tampereen kirjaston lehtienlukusalissa sai piirtää kaavoja ihan sille varatulla pöydällä. Kirjasto tarjosi jopa silkkipaperit ja hyvät viivottimet kaavan jäljentämistä varten. Mahtaakohan olla edelleen yhtä hyvä palvelu?

Burdassa jakku oli toteutettu kirkkaan vihreästä satiinista. Itse valitsin materiaaliksi huomattavasti leppeämmän luonnonvaalean pellavakankaan. Pellava on erittäin kiitollinen ja ompelijan kannalta helppo materiaali. Jo luonnostaan pikkuisen kurttuinen kangas antaa anteeksi satunnaiset harhatikit ihan toisella tavalla kuin esimerkiksi Burdassa käytetty satiini.

Malli on mielestäni kivan suoralinjainen ja selkeä. Takasauman leikkaus ja rintamuotolaskokset antavat silti jakulle pikkuisen muotoa niin, ettei se näytä tönköltä päällä. Ohjeen mukaan tuohon kuuluisi pienet olkatoppaukset, mutta yritän pärjäillä ilman… Jotenkin jakun keveys katoaisi maltillistenkin toppausten myötä. Tosin olkasaumaa on mallissa laskettu hiukan ja siitä syystä en jaksanut lähteä pohtimaan, miten olisin saanut kätevimmin olkatoppausvaran poistettua. Etenkin, kun olin jo tuossa vaiheessa ehtinyt leikata kappaleet.

Tällä kertaa en tehnyt kaavaan mitään muita muutoksia kuin, että suurensin pääntietä 1/2 cm takakappaleen puolella ja 1 cm etukappaleen puolella. Mallissa on todella niukka pääntie ja enemmänkin sitä olisi voinut suurentaa ilman, että kokonaisuus olisi kärsinyt.

Tikkasin myös melkein kaikki saumat. Pellava on tietystä jämäkkyydestä huolimatta aika lörppö materiaali ja ajattelin, että tikkaukset antavat vähän ryhtiä.

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen! Jakkusesta tuli juuri sellainen kevyt paidan ja päällysvaatteen välimuoto, mitä halusinkin. Hyvä vaihtoehto sille iänikuiselle neuletakille… Se, että jakussa ei ole napitusta tai muutakaan kiinnitystä, lisää keveyden ja helppouden tuntua.

Kaava on mielestäni oikein hyvä ja hyvin mitoitettu. Kahden kappaleen hiha istahtaa kädentiehen ilman ähellystä – siitä yleensä tietää, onko kaavan piirtäjä ollut tehtäviensä tasalla. 🙂

Olen ihan unohtanut vinkata Tukholman keskustaan avatusta uudesta ostoskeskuksesta. Tai unohtanut ja unohtanut… En tietenkään halunnut kirjoittaa siitä ennen ennenkuin olen itse käynyt tsekkaamassa, millainen mesta on kyseessä. Jostain syystä Tukholmankin kokoisessa kaupungissa on vain hassusti niin, että jos jokin paikka sijaitsee yhden ainokaisenkin korttelin päässä pois varsinaisilta kulkureiteiltä, pitää odotettavissa olla jotain todella merkittävää, että sitä poikkeaisi totutuilta reiteiltään.

MOOD Stockholm avattiin viime keväänä, maaliskuun 23. päivä, kovan kohun saattelemana. Luvassa oli kuulemma varakkaalle urbaanille nuorelle kaupunkilaisaikuiselle erityisesti räätälöity laadukas ja trenditietoinen ostos- ja ajanviettoparatiisi. Palstatilaa hanke sai kiitettävästi jo reilu vuosi ennen avajaisia. Odotin itsekin suurella mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää, mutta avajaisten jälkeen on ollut sangen hiljaista. Ainoa poikkeus on lukuiset ruokatoimittajat, jotka yksi toisensa jälkeen ovat käyneet syömässä jossain MOODin ravintoloista – ja olleet positiivisesti yllättyneitä! Yksikin varsin arvostettu ravintola-testaaja-toimittaja kyseli arviossaan vähän hämmentyneenä, että “mistä lähtien on ollut okei syödä hyvin ostoskeskuksessa“.

Eilen oli ehkä täydellisin päivä ikinä ostoskeskustutustumisreissun tekemiseen. Sää oli jopa tukahduttavan lämmin = ilmastointi rulettaa, keli oli pilvinen = ei refleksinomaista tarvetta kölliskellä bikineissä ja konkreettinen sateen uhka ilmassa = siirrettiin suunniteltu kajakkireissu parempaan ajankohtaan. Lisäksi oli sunnuntai, mikä yleensä tarkoittaa sangen säällistä väkimäärää keskustassa jopa näin turistisesongin aikaan.

MOOD Stockholm sijaitsee korttelissa, joka rajoittuu katuihin Mäster Samuelsgatan, Norrlandsgatan ja Regeringsgatan. Eli käytännössä siis aivan NK:n tavaratalon takana.

Ensimmäisenä törmättiin tuorepuristettuja mehuja, smoothieita ja pientä suolaista tarjoavaan Juiceverketiin. Kuulemma älyttömän suosittu mesta ja tosi trendikäs etc. Sunnuntaina iltapäivällä meno oli aika hillittyä, mutta kieltämättä varsinkin smoothiet näyttivät tosi herkullisilta. Jos myöhään nautittu sunnuntai-brunssi ei olisi edelleen pitänyt mieltä tyytyväisenä, olisimme varmasti hyökänneet tiskille samantien!

Itseäni kiinnosti eniten se, että ostosgalleriassa luvattiin olevan paljon kiinnostavia ruotsalaisia fashion-merkkejä. Puikkelehdittuamme parinkin viehättävän kahvilan ohi (Vesan “kaffe-latte-hammasta-kolottaa”-hammas ei taida levätä koskaan ;D) bongasin nyt jo itseasiassa ihan hävinneeksi kuvitelleeni merkin, Svean putiikin. Joskus 00-luvun alkupuoliskolla jokaikisellä vähänkään mistään mitään ymmärtävällä tukholmalaisella piti olla Svea-collegetakki valkoisella Svea-aplikaatiolla, vetoketjulla ja korkealla kauluksella varustettuna. Mintun tummansininen Svea-takki päätyi ensin Karkille ja sitten kirppiksen kautta uuteen kotiin jo kauan aikaa sitten. Sen koommin en ole Svea-brandista kuullut oikeastaan yhtään mitään, mutta näköjään ovat hengissä, koska putiikki on yhdellä trendikkäimmäksi julistetuista ostoskeskuksista.

En ole mikään sisustuksen asiantuntija, mutta ihan fiilispohjaisesti tuntui, että keittiö-/sisustustarvikeliikkeitä MOODissa on suorastaan oikein mukavasti. Kaikenlaista kivaa romanttisen runsaasta metallisen funktionaaliseen löytyy helposti. Royal Copenhagenilla on jopa pikkuinen kahvila sisäterassilla putiikkinsa yhteydessä.

MOOD Stockholmin tarkoituksena on ollut tarjota shoppailun ja ruokailun lisäksi myös muita city-ihmisen kaipaamia elämyksiä. Konkreettisin näistä on mielestäni Five Five Nails, joka tarjoaa käsi- ja jalkahoitoja, kynsihommeleita etc. myös drop in -periaatteella. Kyllähän sieltä löytyi myös hierontaa yms. mutta jos ne on sellaisia palveluita, joihin aika pitää varata kuukausia etukäteen, mielestäni “ostoskeskus”-ajatus kärsii. Siis, jos on ostoskeskuksessa, pitäisi olla mahdollisuus drop-in -aikoihin säälliseen hintaan.

Aika suuri osa MOOD-Stockholmin vaateputiikeista  myy suhteellisen tyyristä, hyvin koristeellista, “ei edullista” putiikkikamaa. Täytyy nyt kyllä sanoa, että vaikka en todellakaan kuulu tuon tyylin ihailijoihin ja siten en myöskään suuriin asiantuntijoihin, tuntuu siltä, että Sture Gallerian on aika hyvin kalastanut tuon hyvin toimeentulevan, klassisen koristeellisesti helmikirjailuihin pukeutuvan kansanosan… Voipi olla, että MOOD joutuu tekemään aika kovastikin töitä, että saavat nuo helmikaulanauhakonservatiivit poikkeamaan myös täällä…

Kaikkein mielenkiintoisimmat vaateputiikit, jotka kuitenkin mahdollisesti ovat sen arvoiset, että kävelee sen 30 metriä NK:lta MOODiin ovat: Rodebjer, italialaista sport-fashionia myyvä Napapijri, Pour ja ehkä sitten ne Ralph Laurenin useampikin putiikki, joka MOODista löytyy..

Itseäni kiinnostaa edelleenkin eniten – siis huomattavasti enemmän kuin MOODin loppujenlopuksi aika vaisu putiikkitarjonta – ravintola-arvostelijatoimittajien hehkuttama tapas-ravintola Boqueria. Ruokalista (joka toivottavasti on tuossa luettavissa…) vaikuttaa suorastaan aika paljon enemmän kuin houkuttelevalta… Tosin sunnuntaina, vähän ennen sulkemisaikaa (kauppakeskus menee kiinni sunnuntaisin klo 18.00) se oli aivan typötyhjä, joten me päätettiin, että testataan paikka joku toinen kerta. Kuulemma arki-iltapäivisin noin neljästä eteenpäin paikka on ihan ammuttuna täynnä city-toimistoihmisiä.

Eli yhteenvetona: suuret on ollut suunnitelmat ja aika hieno – tai ainakin urbaani – on ympäristö… Mutta vaatemuoti-ihmiselle kokemus on aika laiha. Tuota henkisesti merkittävää, yhden korttelin harha-askelta, suosittelen lähinnä trendiruuasta/kahviloista ja kodin sisustuksesta kiinnostuneille. Ja tietty niille, jotka erityisesti haluavat esim. Rodebjerin tai Svean putiikkeihin…

En ole tänä kesänä juuri viitsinyt alennusmyynneissä kierrellä monestakin syystä. Suurin syy on kuitenkin varmaan ollut se, että kesä nyt on ollut, mitä se on ollut – kaikki kesävaatteet on muutenkin jäänyt ihan supervähäiselle käytölle. Mitä sitä silloin enää uusia kesävaatteita ostamaan…

Eilen kuitenkin kävelin sattumalta H&M:n ohi ja ovesuuhun oli pystytetty teline strategisesti juuri niin, että ohikulkija ei voi olla huomaamatta kylttiä, joka julisti: “tästä kaikki vaatteet 30,- kruunua”. Siis noin 3 euroa… Sisäinen hamsteri ja sulo vilénini heräsi välittömästi ja tuumasin, että josko vain pikaisesti kurkistan, mitä tuossa on tarjolla. Suurin osa oli tietty sellaista kamaa, mitä en olisi kantanut kotiin eurollakaan, mutta kuinka ollakaan, hyppysiin tarttui kaunokaiset kukalliset viskoosishortsit.

Tykästyin ihan ensimmäisenä shortsien lilanroosaan, syvän keltaisella pimpattuun värimaailmaan, vilpoisan oloiseen materiaaliin (viskoosi) ja väljään, vähän bokserimaiseen malliin. Hetken mietin, että tuleeko kukallisia shortseja oikeasti joskus käytettyä, mutta nuo ovat malliltaan niin väljät, että seistessä näyttää melkein siltä kuin päällä olisi lyhyt hame. Paitsi että shortseissa tuo lyhyys toimii – hameena se olisi aivan käyttökelvoton.

Edessä on pari laskosta antamassa väljyyttä. Pikkuisen vinoon menevä kiinnitys on hauska yksityiskohta, epäsymmetrinen juju, joka taisi ratkaista sen, että otan 3 euron riskin ja toivon, että ainakin nyt loman ajalle riittäisi vielä lämpöisiä shortsikelejä.

Käytiin eilen katsomassa tuorein Batman-leffa – eli The Dark Knight Rises. Olin jostain syystä kuvitellut, että se aika, jolloin elokuvien nimet käännettiin suomeksi, on ohi – mutta näköjään olin väärässä. No, Yön Ritarin Paluu on kieltämättä ihan järkevän kuuloinen käännös. Toista se oli esmes silloin, kun American Graffiti piti väkisin suomentaa Svengijengi ’62…

En tavallisesti kirjoita tänne blogiin elokuva-arvosteluja näkemistäni leffoista. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että haluan suositella tuoretta Batmania kaikille niillekin, jotka eivät varsinaisesti kuuluu ns. kohderyhmään, mutta jotka aina joskus silloin tällöin salaa nauttivat hyvin tehdystä actionista ja uskottavasta mäiskeestä, joka on riittävän todellisuudelle vierasta ollakseen aiheuttamatta eksistentiaalista ahdistusta.

The Dark Knight Rises noudattaa klassista kunnon draaman kaarta: vaikeuksien kautta voittoon ja takaiskujen jälkeen hyvä voittaa pahan. Tämän verran voin varmasti paljastaa juonesta ilman spoilerivaroitusta. Eli juonessa ei sinänsä ole mitään “uutta”, mutta Christian Bale on hämmästyttävän uskottava lepakkopuvun hylänneenä ex-herona, joka sitten päättää kuitenkin vielä kerran pelastaa rakastamansa kaupungin ja sen ihmiset pahan kynsistä.

Tarinan päänaishahmo on Anne Hathawayn esittämä versio kissanaisesta. Suurin kritiikki, mitä olen kuullut/lukenut elokuvaan liittyen, on kohdistunut juuri Hathawayhin. Hän ei ole missään tapauksessa lempparinäyttelijäni, mutta onnistuu mielestäni täydellisesti Selina Kylen roolissaan. Milloin on kritisoitu, että hän näyttää eksyksissä olevalta jopa action-kohtauksissa (mielestäni se on ihan loogista, hänen roolihahmonsa ei ole varsinaisesti kissanainen, vaan varas ja huijari, joka on olosuhteiden pakosta päätynyt tekemään sitä mitä tekee – ja haluaa kiihkesti “aloittaa alusta” ilman rikosrekisteriä ja merkintöjä tietokannassa), milloin sitä, että ei ole uskottavaa, että hän pinkoo koko ajan 15 cm stiletoissa (ja sekö sitten on uskottavaa, että Batman lentelee BAT-lentsikallaan pitkin Gotham Cityä???).

Leffan pahis on toisaalta aika perinteinen, Batman-tyyliin vinksahtanut alamaailman diktaattori, mutta toisaalta tällä kertaa jotenkin vähemmän fantasia-hahmo kuin esimerkiksi joku Pingviinimies (taisi olla kyllä eri ohjaajan Batman…). Oikestaan monet hyvien ihmisten ja pahisporukan yhteenotot elokuvassa toivat mieleen jengisotiin ja mielenosoituksiin liittyvät uutisoinnit… Kunnon Batman-tyyliin pahiksellekin annettiin inhimillisiä jopa kivoja ja rakastettavia piirteitä – edes pahuus ei ole aina täysin mustavalkoista. En halua paljastaa liikaa juonesta niille, jotka eivät vielä ole elokuvaa nähneet, mutta aika yllättäviä käänteitä pahispuolellakin selviää.

Lisäksi härvelit olivat elokuvassa hienoja, kamalasti tehtiin romua ja räjäyteltiin, pikkusen pussailtiin, parit kyyneleet tirauteltiin ja mitä sitä nyt oikeastaan muuta haluaisikaan? Siis elokuvalta, jonka on tarkoituskin olla toimintaviihdettä? Minttu, Peetu, Karkki, Eric ja Vesa eivät ainakaan jääneet kaipaamaan yhtään mitään, vaan poistuivat hyvillä mielin leffateatterista!