Category: Oma tyyli

Aurinkoiset kelit saivat kaivelemaan arkistoista kuvia yhdestä viime kesän lempparimekostani. Aivan superlämmintä ei ole vielä ollut kuin ehkä keskipäivällä auringossa ja tuulensuojassa, mutta kyllä nyt voi jo julistaa kukkamekkokauden alkaneeksi! (Sitäpaitsi eikös se “virallisesti” ala vapusta? Lämpötilasta ja säästä riippumatta!)

Instagramissa on jo vilahdellutkin joitain kuvia viime kesän suosikkiompeluksestani – Mekkotehtaan ”Helmat” –kirjan Sienna-mekosta. Yllättävän moniin uusiin tuotoksiini voin yhdistää suosikki-etuliitteen, mikä on ilahduttavaa. Syynä ei kylläkään ole se, että olisin nykyisin jotenkin taitavampi – päinvastoin oikea käteni on edelleen niin kömpelö ja taitamaton, että välillä ihan kiukuttaa (vaikka samassa hengenvedossa muistututankin itselleni, miten onnekas olen, että ylipäätään pystyn ompelemaan!) – mutta ehkä tämän rajoitteeni vuoksi (ansiosta) seuraan ohjeita nykyään tarkemmin. Ja erityisesti olen ottanut tavaksi tehdä aina ensimmäisenä testivaatteen jostain sopivasta, mutta edullisesta kankaasta.

Tämän Sienna-mekon kanssa oli toisin. Loppukesään osui yhdet ihanat ystävän pihajuhlat ja samana päivänä sattui Nuppu Print Companyn Ruotsin turneen pysäkki olemaan sopivasti pienen ajomatkan päässä. Kumpikin tilaisuus vaati Nuppu-kankaasta valmistettua kukkamekkoa! Niinpä pistin hulinaksi ja aamupäivällä leikattu mekko oli illansuussa valmis.

Ryhdyin aikalailla soitellen sotaan. Jonkun verran tietty mittailin kaavaa ja tein taustatutkimusta Instagramissa. Aivan korvaamattoman arvokasta tietoa löytyy Instan ompelujengistä! Esim. tämän Sienna-mekon kohdalla löytyi mainintoja, että kaava on napakka rinnanympäryksen kohdalta – eli ei kannata tehdä liian pientä kokoa – ja että helma on aikuiseen makuun aikas lyhyt.

Vinkit mielessäni ryhdyin leikkaamaan aikoinaan Kankaiden Yön ylläripussista löytyneestä Tulppaanifestivaali-tencelistä. Kangasta oli todella naftisti, joten kuvioiden matsaamisen sai unohtaa välittömästi. Ajatuksen helman pidentämisestä sai myöskin unohtaa, mutta muuten sain kankaan riittämään pienen kaava-tetriksen jälkeen aivan mainiosti. (Hihoista jätin hihansuun hörselöt pois ja lyhensin niitä hiukan)

Olin suorastaan hämmästynyt, että tykästyin mekkoon niin valtavasti! Oikeastaan ajatukseni oli melkein vitsillä tehdä aivan överi kukkahörselömekko paria kesämenoa varten. Yleensä en kestä yhtään (siis todellakaan yhtään) minkäänlaisia puhvihihoja – enkä etenkään ylisokerisia olkapäältä poimutettuja tai mitään rimpsuhelmoja.

Nyt mietin, että voisihan se olla hauska olla välillä oikein supernaisellinen, vaikka eniten tunnenkin oloni kotoisaksi, kun asussa on mukana vähän rouheampia elementtejä myös. Olen kuitenkin käyttänyt mekkoa jo tosi paljon, monessa eri tilanteessa – ja huomannut viihtyväni oikein hyvin!

Aloin heti suunnitella seuraavaa versiota samasta mekosta, mutta vähän pidemmällä helmalla. Lisäksi mietin, että hihoihin voisi laittaa kunnon kaitaleet kuminauhan sijaan. Kangaskin on jo hankittuna – kuinkas muuten. Jotenkin se tuntuu olevan aivan refleksi, että heti idean saatuani hankin kankaan ja vasta sitten alan ihmetellä, että mistäköhän taas löytyisi aikaa kaikkien projektien toteutusta varten.

Pätee myös neulehommiin ja lankoihin. Ja kaikkiin muihinkin näpräysjuttuihini. Haha!

Siinä hän esittelee, että tuommoiset Hämeen helat oli korvissa mekon kanssa.

Kenkävarastostani löytyi mekon kanssa täydellisesti sopivat, vain kerran käytössä olleet (Karkin häissä) hennon vaaleanpunaiset mokkasandaalit. Tosiasiassa kyynärpääni murskanneen kuperkeikan jälkeen jopa nuo erittäin maltilliset korot ovat tasapainoaistilleni liikaa. Tuntuu aivan hullulta, että ennen onnettomuutta pidin 10 cm korkoja vähimmäisvaatimuksena, nykyään yläraja menee siinä 5 cm kohdalla ja kaikkein mieluiten pysyttelen maan tasalla.

(pitäisikin päivittää blogin esittelyteksti, vaikka henkisesti olenkin edelleen samoilla linjoilla)

Kesällä – tai kesäksi luokitetulla ajanjaksolla kuljen mieluiten lipsuilla. Onneksi varvastossuvalikoimastani löytyy kultaiset Ilse Jacobsenin läpsyttimet, jotka ovat aivan riittävän juhlavat kukkamekon kaveriksi.

Ja mikäli tilanne vaatii oikeampia kenkiä, toimii nyt jo aika monta vuotta vanhat Mephiston korkkipohjaiset sandaalit aivan mainiosti.


Sellainen pieni mittausmoka ompeluvaiheessa sattui, kun asettelin taskuja sivusaumoihin, että en tajunnut, ettei helma ala vyötäröltä vaan aika paljon ylempää. Niinpä taskut tuli vahingossa laitettua aikas ylös. Mutta mitäs tuosta, aivan käyttökelpoiset ovat – ja mikä parasta: mekossa on taskut!

Ja on se vaan kuulkaas ihanaa, kun koko kesämekkosesonki on käytännössä vielä edessäpäin!

Minttu syö pizzaa Italiassa

Ihanat kesäkelit ja tulevan lomakauden suunnittelu innosti muistelemaan viime loppukesän reissuani Italiaan. Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia matkalta – ja ensimmäisen matkapäivän asu jälleen erittäin onnistuneesti (NOT!) itselaukaisijalla kuvattuna.

Varsinaiset kesälomasuunnitelmat jäivät vuosi sitten sekä loppukesään että viimetippaan. Yksi syy oli se, että heräsin passin hankintaan vasta maaliskuussa. Koronan aikana mokoma oli ehtinyt mennä vanhaksi, niinkuin ilmeisesti koko Suomen ja koko Ruotsin kansalla. (Miten hassua, kun tuntuu, että korona-ajoista on pieni ikuisuus – ja tosiaan vielä vuosi sitten tilanne oli tämä!)

Normioloissa uuden passin saa täällä käpäläänsä parissa päivässä – viimeksi taisi mennä kolme päivää siitä, kun tajusin, että se pitää uusia, siihen, kun uusi passi oli valmis. Nyt oli jonot jo maaliskuussa venähtänyt niin mahdottomiksi, että ensimmäiset vapaat ajat oli vasta lokakuulle.

Onneksi sitkeä vapautuvien aikojen kärkkyminen tuotti tulosta ja sain juhannusviikolle passiajan Suomen suurlähetystöön. Facebookin ”Tukholman suomalaiset” –ryhmässä kuului kauhu-uutisia, että Suomesta postitettavat passit viipyy matkalla helposti 8-9 viikkoa. No, se oli tyypillistä Facebook-tietoa ja sain kirjatun kirjeen reilussa viikossa.

Matkakohteeksi valikoitui Italian Maranello oikeastaan aika monestakin syystä. Koronakin taisi vaikuttaa vielä suunnitelmiin ja halusin pysyä Euroopassa. Soolomatkailijana toiveena oli kohde, jossa tekeminen on pääasia. Kahviloissa istuskelu, rannalla makoilu ja kauniiden maisemien katselu sujuu toki sekin rutinoituneelta sinkulta ilman seuraakin, mutta on jotenkin silti nautinnollisempaa, kun matkalla on jokin missio.

Ja nyt siis tavoitteena oli sukeltaa korvia myöten Ferrari-maailmaan!

Maranellon kaupungin motto on: hidasta elämää ja nopeita autoja. Tein toki varsin perusteellisen taustatyön ennen reissuun lähtöä, mutta kieltämättä olin silti aavistuksen yllättynyt, miten Ferrari dominoi kaupunkikuvassa – ja oikeastaan kaikessa. Liikenteessäkin sujahteli kiitettävästi huikeita urheiluautoja, vaikka pääosa olikin sitten lopulta aivan tavallisia kulkuvälineitä.

Tässä nyt ehkä paras otos niistä kaikista lähemmäs sadasta, jotka otin ensimmäisen päivän asustani. Vaikka miten yritin, tarkennus osui aina jonnekin taakseni – johtui varmastikin tuosta aamuhetken haasteellisesta valaistustilanteesta. Halusin nyt kuitenkin ikuistaa asun tänne kahdesta syystä. Toinen niistä on toppi ja toinen shortsit.

Molemmat asun osat valmistuivat juuri Italian reissulle. Olin jo kirjoittaa valmistuivat sopivasti, mutta varsinkin shortsien kohdalla tilanne on se, että kuka tahansa järkevä olisi jo keskittynyt pakkaamaan tavaroita matkalaukkuun ja ehkä korkeintaan silittämään jotain tarvittaessa, mutta olin nyt saanut niin päähäni, että valkoiset shortsit pitää olla ja tein järkevän priorisoinnin, minkä johdosta poljin vielä ompelukonetta vain hetkeä ennen kuin oli aivan pakko lähteä viilettämään lentokentälle.

Topin kaava on Tauko-lehden ensimmäisestä numerosta Wren-toppi pienin muutoksin. Jätin pois aitoon kietaisupaitaan tarvittavat nauhat – ne kun on hiukan hankalat, jos topin päällä on tarkoitus pitää esim. neuletakkia ja kavensin vastaavasti sivusaumasta noin sentin. Kankaana Nuppu Print Companyn iki-ihana Vanamo.

Shortsit tuli tosiaan ommeltua aivan superviimetipassa – ja siksi kaavaksi valikoitui yksinkertaiseksi ja luotettavaksi tietämäni The Assembly Linen pyjamasetin alaosa. Kyseisen kaavan saa btw ilmaiseksi, kun liittyy heidän jäsenklubiin (eli tilaa uutiskirjeen..). Suosittelen kaikille, joita ompeleminen kiinnostaa, sillä mukana tulee niin seikkaperäiset ja pedagogiset ohjeet, joita seuraamalla epäonnistumisen vaara on todella olematon.

No mites se Maranello? Suosittelenko vai en?

Plussat:

 + Pieni kaupunki, kaikkialle pääsee helposti ja nopeasti kävellen

 + Ferrari-museo on todella vaikuttava

 + Kaupunki ei ole varsinaisesti turistikohde (useimmat tulevat vain poikkeamaan Ferrari museossa isommista lähikaupungeista Bolognasta tai Modenasta) ja siksi meno vaikuttaa hyvin aidolta, ei turistiselta

 + Aivan käsittämättömän hyvää ruokaa ravintoloissa

 + Hyvin siedettävä hintataso ylipäätään (paitsi virallisen Ferrari-merchandisen kohdalla)

 + Erittäin hyvät tsäänssit törmätä formula-kuuluisuuksiin, mikäli eivät satu olemaan kisaamassa jossain

Miinukset:

 – Pieni kaupunki, jossa ei ole juuri muita varsinaisia nähtävyyksiä kuin Ferrari (jotain keskiaikaisia linnoituksen jämiä olisi ollut, mutta sinne asti en ehtinyt!)

Eli en oikein osaa sanoa suosittelenko vai en kenellekään reissua juuri tuonne. Itse ihastuin Maranelloon aivan totaalisesti (mutta olen kyllä muutenkin vähän outo… haha!) ja voin hyvin kuvitella meneväni sinne vielä uudestaankin. Tällä reissulla olin perillä kolme yötä – eli kaksi kokonaista päivää, jotka meni yhdessä vilauksessa!

Ferrari museosta nauttii varmasti sellainenkin, joka ei ole aivan hurahtanut, mutta sinne tosiaan pääsee joko järjestetyllä sightseeingillä tai omalla autolla poikkeamalla ilman, että tarvitsee varsinaisesti majoittua Maranelloon. Monen bussin kyljessä näytti lukevan Pavarotti & Ferrari – eli jokin yhdistelmäelämys alueen merkkihahmojen ympärillä siinä taisi olla kyseessä.

Nyt onkin sitten seuraava Italian reissu suunnitelmissa ja ankarat italian opinnot käynnissä. Ja haaveissa, että voisi joskus viettää saapasmaassa vähän pidemmän ajan.

Mintun ateljeessa tapahtuu jälleen! Itseasiassa olen saanut aikaiseksi yhtä ja toista, mutta pääosin kaikki projektit on vasta testausvaiheessa. Instagramissa on ollut enemmänkin kaikkia ompeluita esittelyssä, koska innostuin osallistumaan “Symånad med Tygverket” -ompeluhaastekuukauteen.

Päätin jossain vaiheessa, että en hanki mitään ”keskinkertaisia” kankaita vaan pelkästään kaikkia superihania laatumateriaaleja. Niinpä haluan olla aivan satavarma, että kaava on hyvä ja sopii, ennenkuin isken sakseni kalliisiin aarteisiini. Käytännössä se tietty tarkoittaa sitä, että ensimmäisen käyttöversion valmistuminen kestää keskivertoa pidempään, kun ensin pitää työstää testiversio. Toisaalta tavoitteena on, että lopulta omistaisin riittävän kattavan kaava-arkiston testattuja ja omiin mittoihin muokattuja malleja. Sieltä olisi sitten helppo napata toteutukseen mitä milloinkin mieli tekisi ja tarve vaatisi – ja nyt tehty työ maksaisi itsensä takaisin.

Tämä kuvissa näkyvä haalari on hyvä esimerkki siitä, mitä ajan takaa.

Kaava on (jälleen!) The Assembly Linen käsialaa. Aivan mielettömän ihania, hyviä ja moneen kertaan ennen myyntiin tuloa testattuja nuo heidän kaavat. On todella työn takana, että en tilaa aivan jokaikistä TAL-kaavaa itselleni, mutta on kyllä suuri riski, että pikkuhiljaa omistan ne kaikki. The Assembly Linen valikoimissa on kaksi haalaria ja tämä on heidän Wide-Leg Jumpsuit.

Kaavantestauksen jälkeen tein jonkin verran pieniä muutoksia, että sain haalarista juuri passelin itselleni. Lähinnä lyhensin punttia ja väljensin vyötäröä.

Kangas on viskoosintapaista cuproa (ehkä suomeksi k:lla, kupro?), materiaalia, joka tunnetaan paremmin vuorikankaista. Ostin tuon netistä, ihanasta ruotsalaisesta På Skrå –kangaskaupasta, joka myy aivan tajuttoman upeita italialaisten muotitalojen dead stock –kankaita hyvinkin siedettävään hintaan. Ensimmäinen reaktioni cupro-kangaspaketin saatuani oli, että olen mennyt halpaan ja ostanut huimasti ylihinnoiteltua vuorikangasta.

Hetken tutustuttuani tilanteeseen totesin, että se on vain cupron tunnusomainen “rapeus”, joka hämäsi.

Haalari valmistui muutama viikko sitten – ja vaikka alunperin ajatukseni olikin, että tuo olisi just ihana ja sopivan semi-elegantti kesäiltojen asu, se on toiminut aivan mainiosti nyt vähän viileämmilläkin keleillä. Etenkin tuo haalea pullonvihreä-harmaa sävy toimii mielestäni oikein hyvin oikeastaan vuodenajasta riippumatta.

Ja tosiaan kuvat on otettu vain pari-kolme viikkoa sitten. Nyt tänä viikonloppuna tuli tänne meillekin ensilumi, lumikaaos, jos tarkkoja ollaan, mikä muutti pukeutumisen ja mielialan talviseksi kertaheitolla. Tähän asti onkin muuten ollut aivan älyttömän lämmin syksy, lämpötila on päiväsaikaan ollut jopa lähellä 20 plusastetta!

Useimmiten heitän jumpsuitin päälle jonkun luottoneuletakeistani, mutta välillä pitää antaa niillekin lepoa. Pitkähihainen t-paita/poolo tai kauluspaita toimii mielestäni oikein hyvin. Etenkin valkoisilla kauluksilla on toimistoympäristössä aina jotenkin fiksuutta lisäävä vaikutus – haha!

Vähän olen jo kaivanut lämpimämpiä takkeja esiin, mutta kovin paljoa niitä ei vielä ole tarvittu – paitsi tosiaan nyt. Vielä pari viikkoa sitten oli tosiaan niin lämmin, että farkkutakkikin oli olevinaan vähän liikaa. Nyt on sitten talvikengät haettu kellarista ja muutenkin toinen ääni kellossa.

Korviksista vielä sen verran, että tilasin nuo jo aikapäiviä sitten tosi ihanasta nettiputiikista Wolf & Badger. Olin himoinnut Milk Toothin korviksia – erityisesti näitä UFO-mallisia ja näitä rinkuloita – mutta päädyin sitten kuvissa näkyvään Faarao-malliin. Tykkään niistäkin kyllä, mutta hyvä opetus itselle, että ei ole mitään ideaa tehdä järkeviä valintoja tällaisessa tilanteessa.

En tilannut kumpaakaan mallia, josta tykkäsin eniten, koska ajattelin, että ne on liian suuret ja näyttävät. Päädyin vähän hillitympään (ainakin kooltaan!) korvakorupariin ja nyt ne on sitten tuntunut aina vähän kompromisseilta. Liian suuret silloin, kun haluan vain jotain ihan pientä ilmeen kirkastetta koruilta ja turhan vaatimattomat, kun kaipaan kunnon statementia.

Opetus: vältä turhia kompromisseja! Go 4 it!

Tässä vielä kuvat haalarista takaa. Etenkin kesällä tuollainen avarampi pääntie myös selkäpuolella on mielestäni superkiva, mutta toimii aivan ookoo myös niin, että alla on paita.

  • jumpsuit, Mintun ateljee
  • kauluspaita, Whyred
  • farkkutakki, Levi’s
  • tennarit, Karku
  • korvikset, Milk Tooth

Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

  • mekko, Mintun ateljee
  • kengät, Acne
  • korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

  • paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
  • hame, H&M
  • nilkkurit, Acne (Pistol)

Välillä vähän jotain muutakin kuin taroteja! Jossain vaiheessa mietin, että kukaan ei varmasti enää jaksa lukea asukuvajuttuja – kekseliäästi leikatut TikTok-videot kun esittelee koko viikon asut 30 sekunnissa. Mutta sitten toisaalta tajusin, että haluan ihan itseäni varten kuvia tänne muistoksi. Mitään kunnon albumeita kun ei nykyään – tai siis vuosikausiin – ole tullut tehtyä edes puhelimeen. Kaikki 30 000 kuvaa on siellä yhtenä massana. Haha! Täällä blogissa pysyy ainakin jonkinlainen järjestys.

Eli näitä nyt sitten tulee aina silloin tällöin. Tulisi kyllä useamminkin, mutta järki lähtee, kun yritän ottaa itselaukaisijalla kuvia. Siis tästäkin asusta otin yli kaksisataa kuvaa ja tässä näette kaikki, jotka eivät olleet epätarkkoja. Eikä nämäkään ihan priimaa ole. Siis miten voi olla, että kaikki kuvat tarkentuu taustalla olevaan hyllyyn, pöytään tai muuhun sivuseikkaan?? Ehkä vastaisuudessa pitää kuvata yksiväristä seinää vasten. Tulisikohan sitten vähän parempi onnistumisprosentti, tiedä häntä.

Mutta valitukset sikseen! Nyt asun esittelyyn.

Instagramissa ehdin jo hiukan esitellä yhtä kesäloman suosikkituotoksistani. Kysymyksessä on Piipiin ristiäisiin ompelemani mekko, jonka kaavana on The Assembly Linen Tulip Dress ja kankaana Marimekon ryhdikäs valkaisematon puuvillakangas mustalla Oodi-printillä.

Kolmen viikon kesäloma osoittautui aika lyhyeksi verrattuna siihen, mitä kaikkea olin ajatellut ehtiväni tehdä. Kaikenlaiset ihanuudet, pikku retket sun muu hengailu oli täydellistä, tarpeellista ja niin mahtavaa, mutta johti siihen, että kun istahdin ompelukoneen ääreen leppoisaan ompeluun korvamerkitty aika olikin salavihkaa kutistunut varsin lyhyeksi. Eikä sillä nyt muuten olisi ollut niin väliä, mutta kun yksi tärkeimmistä projekteista oli saada aikaiseksi jotain päällepantavaa Piipiin ristiäisiin.

Ehkä joku siellä muistaa vielä vuotta aikaisemman shown, kun aikaoptimistina päädyin täyteen kaaokseen ennen Böniksen ristiäisiä? Se tarina päättyi onnellisesti, superpikapäätöksellä hankitusta mekosta tuli aivan suosikki – ja nyt, kun olen itse ulkoiluttanut sitä ties missä tilaisuuksissa, se on päätynyt Peetun garderobiin.

Nyt vuotta myöhemmin olin onneksi viisastunut (edes hiukan!) edellisestä kokemuksesta. Ensinnäkin olen nyt ommellut sen verran, että tiedän konkreettisesti, miten paljon aikaa erilaisten vaatteiden kursimiseen nykyään kuluu (robocop-käden kanssa noin kolminkertainen aika entiseen) ja sovin itseni kanssa, että jätän yhden päivän puskuriksi, jos kaikki meneekin ihan pipariksi.

Eli koska ristiäiset oli lauantaina, päätin, että asuni tulee olla kokonaisuudessaan, viimeistä pistoa myöten valmis ja sovitettaessa käyttökelpoiseksi todettu, viimeistään torstaina. Mikäli näin ei ole, lähden heti perjantaina aamulla luottokortti ojossa jahtaamaan vaihtoehtoista asua kaupungilta.

Täytyy myöntää, että meni – jos ei nyt aivan minuuttipeliksi, niin yli normaalin nukkumaanmenoaikani torstai-iltana kumminkin, että sain mekon täysin valmiiksi. Olin tehnyt testimekon lakanakankaasta, joten olin aika varma, että kyllä siitä hyvä tulee, eikä stressiä pukannut kuin sen verran, että en sitten adrenaliiniltani meinannut saada nukuttua.

Mutta aikas kiva tuli kyllä – eikö vaan?

Tykkään tosi paljon siitä, että mekko on kukallinen, mutta ei hiukkaakaan hempeä. Malli istuu tosi hyvin ja se on juuri sillä tavalla näyttävä, mutta ei ”meluisa” niinkuin halusinkin. Leveän helman ansiosta siinä on tosi helppo singahdella vilkkaaksi vilpertiksi varttuneen Böniksen perässä. Ja siinä on taskut! Isot taskut, joihin sujahtaa niin puhelin kuin huulikiilto ja nenäliinakin.

En kyllä enää suostu ompelemaan (ja hädin tuskin edes käyttämään!) vaatteita, joissa ei ole hyviä taskuja. (Yksikään niistä noin ziljoonasta kuvasta, missä esittelin taskuja, ei ollut edes auttavasti tarkentunut – eli tässä pitää nyt luottaa vain ompelijan sanaan.)

Lisäksi tuo ei-niin-herttainen kukkakuosi on ihanan monikäyttöinen, koska se sopii aivan mainiosti myös syksyyn ja talveenkin varmasti. Nyt olen pitänyt sitä toimistolla tennareitten ja neuletakin kanssa. Myöhemmin yhdistän siihen mustat saapikkaat ja mustat sukkikset.

Nyt kyllä vähän naurattaa jo nämä ristiäispäivän iltana ottamani kuvat. Oli aivan mielettömän kuuma ja kostea päivä, välillä satoi (siksi kuvaussessio ei ole ulkona vaan meidän taloyhtiön kasvihuoneella) ja olin aika puhki kaikesta ristiäishulinasta, ihmisten tapaamisesta (monia en ollut tavannut koko pandemian aikana, osaa vielä pidempään), mutta olo oli silti jotenkin ihmeellisen rauhallinen ja iloinen.

  • mekko, Mintun ateljee
  • laukku, Prada
  • sandaalit, Mephisto
  • korvikset, Efva Attling
Old stuff