Tässä tulevat lupaamani laiskurishoppailijan mielihyvävinkit Berliiniin ja muutama käytännössä hyväksi havaittu ohje suurkaupunkiviikonlopun viettoa varten.
Vinkki numero 1:
Tee suunnittelusta nautittavaa
Rrrakastan ajatusta lomasta, jolloin ei suunnitella mitään, tehdään aina, mitä mieleen juolahtaa ja mennään sinne minne nenä näyttää. Valitettavasti tuollainen asenne on parhaimmillaan yli kahden viikon pituisilla lomilla. Pikkuisen pidennetyllä viikonloppureissulla samalla periaatteella päätyy todennäköisesti pyörimään kaikkein ilmeisimpiin turisteille viritettyihin ansoihin ja syömään ateriansa hotellin ravintolassa. Siispä kartat, esitteet, iPad appit ja parhaat blogivinkit vain esiin, jättikokoinen kahvimuki kouraan ja päivän seikkailujen raameja suunnittelemaan!
Tähän kuvaan ei kyllä nyt varsinaisesti liity vinkkiä, mutta hämmästyneenä voin vain todeta, että kaikkea sitä näköjään voi ostaa automaatista. Tämä oli juuri yleisen vessan ulkopuolella ja tarjolla tosiaan mm. Acuvue ja FreshLook -laatupiilareita!!
Vinkki numero 2:
Viralliset nähtävyydet saa ottaa myös rennosti
Jos on ensimmäistä kertaa (tai toista tai kolmatta tai…) kaupungissa, voi iskeä selittämätön tunne, että “pitäishän tuonne mennä, kun se on niin tärkeä nähtävyys ja mukana melki jokaisessa matkamuistopostikortissakin”. Mintun vinkki viikonloppulomailijalle: kannattaa valita 1 – 3 nähtävyyttä, jotka ihan tosi aikuisten oikeasti haluaa nähdä, muut kyllä sitten joko odottavat seuraavaan kertaan tai hyökkivät kuvattavaksi yllättävävissä kadunkulmissa.
Ja sit niihin Berliinivinkkeihin..
Hackescher Marktille pääsee tosi kätevästi sekä paikallisjunalla, bussilla että raitiovaunulla. Pienellä torilla, johon about kaikki kulkuvälineet pysähtyvät on mm. koko Euroopan vanhin panimo ja sen ravintola. Ja paljon muita kivoja yksinkertaisia ruoka-/lounaspaikkoja. Vielä näin lokakuussakin terasseille oli päiväsaikaan aurinkoisena viikonloppuna tunkua – eli voin vain kuvitella, mikä on meininki, kun kelit ovat vieläkin hienommat…
Hackescher Marktilta lähtee pohjoiseen katu nimeltä Rosenthaler Strasse. Ihan vajaan korttelin päässä sijaitsee kiva putiikkikeskittymä … Sieltä löytyy mm. erittäin kiva valokuvakauppa -galleria Lumas. Ja just tuota Lumasia etsiessämme päädyttiin siihen taivaalliseen suklaakauppaan… ja pariin muuhunkin tosi kivaan putiikkiin. Esmes putiikkiin, joka myy kaikenlaisia nuorten suunnittelijoiden tuotoksia vähän DesignHouse Stockholm -tyyliin. Ihastuin ikihyviksi kierrätysnahasta valmistettuun läppärikoteloon, jossa kiinnityssolkena toimii vanha kissansilmä. En vaan mitenkään voinut perustella (edes itselleni) 15″ läppärikotelon hankintaa, kun omani on 17″ ja just saanut uuden sleeven…
Rosenthaler Strasselta lähtee sivukatu Alte Schönhauser Strasse, jonka varrella on mahtava määrä kaikenlaisia putiikkeja. Ainakin alkupäässä katu on fiilikseltään aika tavallinen (mutta silti ihan kiva!) shoppailukatu, jossa on sekä tavallisempia ketjuputiikkeja että hauskoja yksittäisputiikkeja. Jos on tulossa Hackescher Marktin suunnalta kannattaa viimeistään Mulackstrssen kohdalla kääntyä vasemmalle.
Pienen mutkan jälkeen voikin palata takaisin Rosenthaler Strasselle. Rosenthale Platzin jälkeen katu muuutuu tunnelmallisemmaksi ja tempoltaan rauhallisemmaksi. Samaa katua kun jatkaa eteenpäin osuu matkan varrelle tosi kivoja ravintoloita. Saman kadun ravintoloista ja lounaspaikoista (edullisia ja hyviä!) yksi Berliinissä yli 6 vuotta asunut suomalainen nuori kundi selitti monenkin olevan tosi in-cool-ja-pop. Epäilemättä… mutta kuulemma liian siististi ei kannata olla pukeutunut. Hih. Lounaalla kukaan ei kyllä tullut nillittämään ja ihan muuten vaan olis tehnyt kyllä mieli testata, miten paljon kysymyksessä oli urbaani kaupunkilegenda ja miten paljon oikeasti pukeutuminen vaikuttaa… 🙂
Ylipäätään hyväntuuliseen hengailuun (jonka päätavoite ei ole shoppailu tms. kaupallinen kanssakäyminen) suosittelen lämpimästi Kollwitz Platz ja Helmholtzplatz -aukioita lähikatuineen. Juuri sellaisia kivoja tunnelmallisia paikkoja, joihin unelmoi hukkuvansa viikoiksi, mutta tunnin-parin jälkeenkin tuntee elpyneensä kummasti. Sieltä löytyy tosi hassuja design-putiikkeja, joiden koluamiseen ei mene kauaa, mutta saa silti iloisen mielen pitkäksi aikaa, putiikin kakkoskerrokseen piilotettuja söpöjä kahviloita ja baareja, jotka osoittautuvat vintage-putiikeiksi, joissa joku saattaa juurikin ostaa tuolin tai sohvan, jolla satut istumaan.
Vinkki numero 3:
Ole joustava
Melkein itsestäänselvyys on, että matkustipa sitä sitten Amazonasiin, alueille, joista ei ole edes tehty karttaa (onhan niitä vielä, onhan??), kannattaa olla valmis muuttamaan lennossa huolellisestkin tehtyjä suunnitelmia. Hyvä ystäväni Tinni, jonka kanssa tuli reissattua enemmänkin joskus, tykkäsi ja tykkää edelleen suunnitella matkoja lähes minuuttiaikataulun mukaan. Helpottavaa ja rentouttavaa meille kanssamatkustajille, kun aina on olemassa suunnitelma, johon tukeutua. Mutta suunnitelmien tekeminen on riemu sinänsä – se että seurataanko niitä, on ihan toisarvoista.
Virallista turistihauskaa… Velotaxi – eli fillaritaksi – ei takuuvarmasti ole mikään “aito” tapa liikkua Berliinissä. Kuski tuntui enemmän turistioppaalta kuin kuskilta – siihen malliin tuli nähtävyysfaktaa lyhyen pyrähdyksemme aikana. Kivaa oli kuitenkin, eikä edes mitenkään erityisen kallista.
Vanhan Itä-Berliinin eri kaupunginosat taitavat olla in yksi toisensa jälkeen. Juuri tällä hetkellä kovimman muodonmuutoksen on kokemassa Scheunenviertelin alue. Uusia putiikkeja plopsahtelee kadunkulmiin kuulemma ihan viikottain ja kivoja ravintoloita löytyy helposti sivukaduilta. Kehityksen miinuspuoli on se, että muodikkaaksi muuttuvilla alueilla ei ehkä ole enää ihan sikahalpaa. Mutta näin yhden viikonlopun kokemuksella voin todeta, että etenkin ulkona syöminen tuntui edelleen näillä kulmilla Tukholman hintatasoon tottuneena, jopa edulliselta. Ja kun ottaa huomioon, että Suomessa ravintolassa käyminen tulee vieläkin kalliimaksi, niin aika kivalla budjetilla tuolla voi vielä naatiskella illallisensa.
Kaverini synttäreitä juhlittiin hyvin aitoberliiniläiseen rennonboheemiin tyyliin sisustetussa ravintolassa EINS Essenundtrinken. Ruoka oli aivan mielettömän hyvää! Tarjolla oli kaikenlaisia italialaisvaikutteisia herkkuja, yrttisiä antipastoja ja uskomatonta leipää. Lisäksi henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja ravintoloitsijan itse suoraan Italiasta tuottamat viinit ja oliiviöljyt (mums!) voi ostaa myös mukaansa. Suosittelen ehdottomasti!! Osoite: Eichendorffstraße 1
Testasin synttäreillä yhden toisen juhlavieraan kameraa, kun kehuskeli, että sillä tulee niin hyviä kuvia. Ja niin kyllä tulikin!! Haastavassa puolihämärässä iltavalaistuksessa jopa parempia kuin digijärkkärillä. Olympus XZ-1 on ihan pakko saada omaksi! Ihan superpakko!! Pääsisi raahaamasta järkkäriä ja toisaalta kiukuttelemasta pokkarin sådär tasoisia kuvia… Taidankin kirjoittaa seuraavaksi joulupukille.
Historia on lähellä Berliinissä. Siis lähihistoria. Berliinissä kannattaa kaiken keskellä pysähtyä, vaikka sitten vaan ihan pieneksi hetkeksi ja miettiä, miten uskomattoman tosi lähellä on ne ajat, jolloin näin tosi lähellä tapahtui asioita, joista nyt saadaan lukea jostakin kauempaa.