Brunssi on yksi ihanimmista aterioista, mitä voi olla. Parhaimmillaan samaan aikaan voi nauttia sekä elvyttävää aamiaista että voimaannuttavaa lounasta. Viime viikonloppuna palasimme koko homman alkulähteille ja inspiroiduimme brunssin kotipaikasta New Yorkista yhdessä Santa Marian ja Risentan kanssa. (postaus on siis toteutettu yhteistyössä, mikäli tuo runollinen ilmaisuni ei ollut riittävän selkeä).
Eilen vielä surkuttelin, että miten ihmeessä sitä oikein jaksaa tämän sieluun asti puskevan pimeyden läpi taas kerran. No, yksi loistava idea on koota ystävät viettämään pitkälle iltapäivään venyvää brunssia!

Aamiaisen ja lounaan välimaastossa.
En jotenkin osaa elää ilman aamujogurttiani. Se pitää saada joka aamu tai muuten on koko päivän sellainen olo, että vatsa on jotenkin sekaisin ja muutenkin on outo olo.
Olen kaikkien Tukholmassa asumieni ziljoonien vuosien aikana kaivannut kunnollista, oikeasti hapanta, jogurtin tapaista asiaa. Suomessa kun tapanani oli aina syödä aamumyslit piimän kanssa. Ihan sattumalta, kun normaalisti ostoslistalla oleva oli loppu, Peetu löysi yhden täkäläisen pientuottajan tuotteen – täällä “fjällfil” nimeltään, olen ollut tosi tyytyväinen, vaikka ei sillä kyllä nimestään huolimatta mitään yhteistä suomalaisen viilin kanssa ole.
Ripaus granolaa ja häppeningin kunniaksi ostettuja sikakalliita tuoreita pensasmustikoita kruunaavat brunssin virallisen aamiaisosuuden.

Ennen viime talven New Yorkin reissuamme tein varmasti vähintään puolivuotta ankaraa ristiintaulukointia kaikista nähtävyyksistä tietty, mutta erityisesti siitä, mitä ja missä siellä kannattaisi syödä. Monessa paikassa törmäsin siihen, että brunssi on New Yorkissa se juttu.
Sen sijaan se, mitä brunssilla tarjotaan, vaihtelee todella paljon ihan sen mukaan minne päättää mennä. On italialaista, on meksikolaista, on “continental”, on vegaania. Oikeastaan tärkein oppini new yorkilaisista brunsseista on se, että kaikki käy – kaikki kulttuurivaikutteet ja trendit sopii mukaan.
Sinänsä huvittavaa, että monet New Yorkin brunssipaikat mainostavat samanaikaisesti miten hurjan terveellisiä, kuitupitoisia ja eri ruokavalioihin sopivia ruokia heillä on tarjolla ja esim. rajaton määrä kuohuviiniä tai bloody marya kuuluu hintaan. Oh well.
Meidän brunssilla Mimosalla on toki oma osansa, mutta ensisijaisesti keskityttiin syömiseen. Ja tarkemmin reseptejä tarkastellessani, voin todeta, että kylläpä tuli tehtyä varsinaista terveysruokaa – vaikka se ei edes ollut mikään erityinen tavoite, eikä makuhermotkaan sitä huomannut!

VEGAANIT PAPUTORTILLAT + TOMAATTIHAKKELUS
(4 annosta ja 1 lounasboxi)
Ainekset:

• 250 g mustia papuja (keitettynä)
• 2 sipulia
• 1 shalottisipuli
• 1 prk tomaattimurskaa
• 2 rkl tomaattipyreetä
• 1 rasia maukkaita pikkutomaatteja
• 1 ruukku tuoretta korianteria
• 3 valkosipulinkynttä
• 2 tl chilihiutaleita
• 2 tl juustokuminaa (jauhe)
• 1/2 tl kanelia
• pari rkl mautonta öljyä (typ rypsi)
• suolaa
• pippuria myllystä
• mini tortilloja

Valmistus:

• Kuori ja pilko pieneksi valkosipuli ja sipuli. Paista miedossa lämmössä kuultavaksi yhdessä chilihiutaleiden kanssa. Lisää pannulle pavut (paistele hetki), tomaattimurska, tomaattipyree, juustokumina ja kaneli. Anna pulputella hetki miedolla lämmöllä.
• Sillä aikaa voi valmistaa meidän perheen suosikin, tomaattihakkeluksen, jota yleensä tarjoillaan ihan minkä tahansa kanssa. Se menee näin:
• Huuhdo ja kuivaa tomaatit. Pilko vähintään 1/4 kokoisiksi paloiksi. Silppua salottisipuli toooosi pieneksi. Hienonna korianteri. Sekoita kaikki ainekset ja mausta ripauksella suolaa ja parilla pippurimyllyn pyöräytyksellä.

Lämmitä kaikille ruokailijoille 1 – 2 minitortillalättyä ja tarjoile papumuhennoksen & tomaattihakkeluksen kanssa. Me lämmitettiin tortillat ihan brutaalisti mikrossa, mutta jos uuni on sekä lämmin että vapaa, tulee lopputuloksesta vieläkin ihanampi.
Mikään ei kohota niin paljon brunssin tunnelmaa kuin tuoreen leivän tuoksu!

Se täytyy kyllä tunnustaa, että en kyllä milloinkaan ole ollut mikään suuri leivänleipojalahjakkuus. Sekä Karkki että Peetu on perinyt jostain varsinaisen jauhopeukalon ja molempien neitokaisten leivät on ihan oma lukunsa.
Ihan tavallisella perusohjeella sitä onneksi onnistuu myös tällainen kokkikoululainen. Superherkullisten sämpylöiden mehevyyden (ja terveellisyyden!) salaisuus on taikinaan lisätyissä paahdetuissa auringonkukansiemenissä ja vaaleissa chia-siemenissä.

NEW YORK BRUNSSISÄMPYLÄT
Ainekset:

• 5 dl vettä
• 25 g hiivaa
• 2 tl suolaa
• noin 13 dl maalaisleipäjauhoja
• 1/2 dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
• 1/2 dl vaaleita chia-siemeniä

Valmistus:

• Sulata hiiva pieneen määrään kädenlämpöistä vettä. Lisää loput ainekset ja vaivaa kunnes taikina irtoaa sormista/taikinakoukusta. Anna kohota liinan alla noin tunnin ajan.
• Lämmitä uuni  225 asteiseksi.
• Rullaa taikinasta söpöjä pieniä sämpylöitä. Anna kohota vielä vartin verran pellillä keittiöpyyhkeen alla ja paista sen jälkeen noin 15 – 20 min.

Peetun meidän itse poimimista mustikoista tekemään mustikkahilloon ei valitettavasti ole ohjetta, mutta onhan se nyt niin, että mikä tahansa hyvä hillo maistuu aivan taivaalliselta juuri paistetun sämpylän päällä!

Ainokainen pikkuriikkinen ongelma brunssin kanssa voi olla se, että ruokaa jää huomattavasti suunniteltua enemmän ylitse. Tarkalla suunnitelmallisuudella voi toki välttää pahimmat överit, mutta toisaalta – eikös se vain olisikin ok, jos sunnuntaibrunssista jäisi lounaslaatikko maanantaille?
Paputortillat tomaattihakkeluksen kanssa toimivat aivan täydellisesti myös lunchlåda-versiona. Nuo minitortillat on ihan tismalleen oikean kokoisia ainakin meikäläisen lounaslaatikoita ajatellen.

Tähän alkuun ensin pieni muistutus: vielä ehtii osallistua ihanaan Max Factor -arvontaan täällä eli “Töistä suoraan juhlimaan” -postauksessa. Kilpailu on avoinna puoleen yöhön asti, joten vielä on muutama tunti aikaa kertoa omia vinkkejä pikkujouluehostusta varten. Ja kantsii lukea myös kommenttiboksiin tulleita vastauksia – itse olen saanut sieltä jo monta hyvää vinkkiä reilun viikon päästä koittaviin joulujuhliimme!
On kyllä niin mahtavaa, että tästä eteenpäin jouluun asti on joka viikonlopulle tiedossa jotain kivaa tekemistä. Täytyy ihan rehellisesti tunnustaa, että tämä marraskuinen ainainen pimeys ja ihmisepäystävällinen raaka sää meinaa kyllä syödä naista. Aamuisin en tahdo millään päästä ylös sängystä, vaikka yöunia olisikin takan ihan suhteellisen hyvin. Ei niin, että edelleenkään olisin mikään mestari menemään ajoissa nukkumaan, mutta pientä parannusta on sentään tapahtunut. Pääasiassa tosin vain siksi, että ylipäätänsä kykenisin nousemaan peiton alta herätyskellon soidessa.

Eihän se nyt toisaalta mikään carpe diem -asenteen huippu ole, että keskittyy vain edessä oleviin kivoihin juttuihin selvitäkseen tästä hetkestä. Mutta marraskuu ei tunne armoa ja silloin on otettava kovat keinot käyttöön.
Ensi viikonloppuna on kaverini Hannan synttärit, seuraavana firman joulujuhlat ja viimeisenä viikonloppuna ennen joulua lähden pikavisiitille Tampereelle äiskää moikkaamaan. (Ja kaikille rosvoille tiedoksi: kotimme ei ole tuonkaan matkani aikana tyhjillään, sillä Peetu saapuu Uumajasta joululoman viettoon ja kissavahdiksi).
Niinkuin olen jo aikaisemmin kertonutkin, meidän työpaikan pikkujouluissa – tai ruotsalaisittain joulujuhlissa – on aina joku pukeutumisteema ja tänä vuonna se on “gold”. Keksin niin mahtavan asun, että tänä vuonna en tee lainkaan “inspiroin-itseäni” -postausta. Tosin yksi osa asukokonaisuudesta on vielä jossain Jenkkien ja Ruotsin välissä postissa matkalla luokseni, joten ihan satavarma en voi olla, onko asu just niin magee kuin olin ajatellut. Toivottavasti!
Joulujuhla-asuni hame saapui muutama päivä sitten ja se on niiiin hieno!!

Juhlien lomassa painellaan randomeilla office-univormuilla. Henkalta loppukesästä ostamani jättihihainen kauluspaita on ollut koko syksyn yksi suursuosikeistani – ja siitä syystä päällä noin kerran viikossa. Tykkään tosi hurjasti siitä, miten massiiviset hihat antavat vähän edgyä ilmettä muuten varsin konservatiiviselle vaatteelle.
En ole myöskään katunut, että hankin toimistolle kahdet pumpsit, vaikka en tosiaan ole mikään avokaskävelijä. On tosi mukavaa, kun voi vaihtaa töissä kengät arkikenkiä kevyempiin ja sirompiin. Tosin näiden mustien, aavistuksen korkeampien, täyttä keinoainetta olevien kanssa on kyllä se ongelma, että ne lonksuvat kantapäästä – niinkuin mulla kaikki avokasmalliset kengät yleensäkin. Toimistolla pärjäilen niiden kanssa ihan mainiosti, mutta mihinkään muuhun käyttöön avokkaat eivät itselläni sovi.

Tulipas tästä muuten aikasmoinen H&M-univormu ihan vahingossa!

• paita, H&M
• housut, H&M
• kengät, H&M
• laukku, Mulberry

Ai että mihin seuraan pääsinkään Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa otetussa kuvassa!
Testailtiin upeiden tyyppien Marian ja Emilian kanssa erilaisia silmälasikehyksiä Instrun TrendWalk -pisteellä ja päätimme sitten lopulta mekin ikuistaa lempparimme valokuvaseinällä. Postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.
TrendWalkin idea on se, että eri kehystrendit on saanut vaikutteita eri muotipääkaupunkien, Milanon, Lontoon ja Pariisin tyyleistä. Inspiroivaa sinänsä, sillä kaikilla kaupungeilla on ihan tosiaankin oma henkensä ja tunnistettava tyylinsä. Vaikka olenkin vain satunnaisesti rillipää, kiehtoo ajatus, että ihan vain pokien avulla voi muuttaa koko outfitin olemuksen täysin toisenlaiseksi. Silmälasit kun nyt sattuvat istumaan varsin keskeisellä paikalla – ja ne huomaa sellainenkin, joka ei yleensä muuten asusteisiin niin kiinnitä huomiota.
Haaveilen tilanteesta, että kehysgarderobistani löytyisi monet erilaiset pokat, joita voisi vaihdella tilanteen ja fiiliksen mukaan. Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Omia silmälasivalintojani säätelee tyylin ja trendien lisäksi erittäin paljon kasvojen muoto. Etenkin korkeat poskipäät rajoittavat valintaa tosi paljon. Monet ihanat pokat jäävät jumiin poskille viimeistään siinä vaiheessa, kun yritän vähän hymyillä. Eikä puheen tahdissa kasvoilla heiluvat rillit tunnu nekään kovin houkuttelevalta ajatukselta.
Koen myös, että oma väritykseni on niin kertakaikkiaan pliisu, että monet ihanat kehykset jäävät valitsematta vain niiden liiallisen hallitsevuuden vuoksi. Silmälasien kun olisi tarkoitus kirjaimellisesti kehystää katsetta, ei jättää käyttäjää kokonaan varjoonsa.

Ihastuin Instrun pisteellä moniin “laikukkaisiin” ja väritykseltään epäsymmetrisiin kehyksiin. Hippimäinen kukkaisuus ja kissamainen eläimellisyys olisi hauska lisä ilmeeseen. Jotenkin nuo myös tuntuivat hirmu ajankohtaisilta ja freeseiltä, mutta eivät valitettavasti näyttäneet ollenkaan samalta allekirjoittaneen nenällä.
Onneksi leikkisät, yksilölliset kehykset on vain yksi tämän sesongin päätrendeistä. Myös punasävyiset pokat on nyt in – ja siksi vältyin tuntemasta itseäni ihan täysin eilisen mummoksi, kun suosikeiksi nousi MaxMaran diskreeteillä dimangeilla pimpatut viininpunaiset pokat.
Kaikki syksyn ja talven kehystrendit löytyy täältä. Valinnanvaraa ja tyylejä on tarjolla niin paljon, että on ihan ihme, jos ei sieltä löydä mieleisiään.

Tapahtuman villi valaistus oli ihana paikanpäällä, mutta aiheutti hieman haasteita luonnollisten värisävyjen tallentamisen kanssa. Olen silti sitä mieltä, että yllättävän hyvin nuo tummanpunaiset pokat matsaavat omaan väritykseeni.
Onneksi tuli otettua mallin tuotenumero muistiin, jos tässä nyt vaikka ihan oikein saisi aikaiseksi hankkia kunnolliset silmälasit. Hiukan jo välillä nolottaa, kun kuljen kaupungilla tunnistamatta metrin päästä ohi kulkevia tuttuja ja busseihinkin hyppään vasta viime tingassa, kun ensin täytyy tihrustaa, että lukihan siinä nyt varmasti oikea numero.

Pitihän sitä vähän myös hullutella. Vaikka olin kieltämättä aika yllättynyt, miten hyvin voimakkaat turkoositkin kehykset sopivat. Ihan oikeasti en kyllä moisia harkitsisi – sen verran voimakkaan siniset silmälasit tuovat mieleen assosiaatioita pariinkin eri julkisuuden henkilöön, että en voisi ikinä katsoa itseäni peilistä tuntematta pieniä vilunväreitä. Haha!
Kuvaseinäkuva: valokuvaaja Sanni Riihimäki/Sannimaria Photography, kuvat Mintusta: Maria (kiitos, kiitos!!) ja loput yours truly

Hei, I’m back!!
Viimepäivien blogihiljaisuus ei ole johtunut sen paremmin inspiraation puutteesta, tavallista pahemmasta kiireestä tai keskittymistä vaativista elämänmullistuksistakaan. Tai no, tavallaan ehkä tuosta viimeisestä kuitenkin, sillä – voitteko kuvitella – olen elänyt peräti neljä päivää ilman nettiyhteyttä!
Karkki oli viikolla käymässä Tukholmassa jonkun koulutustapahtuman takia. Tiistai-aamuna olin tekemässä töihin lähtöä, kun tyttöjen huoneesta kuului Karkin ääni: “äiti, netti ei toimi”. En juuri kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, oli vähän kiirekin (yllätys!) ja yleensä tuon kaltaiset ongelmat ratkeaa sillä, kun vetää routerin virtapiuhan hetkeksi irti.
Illalla kotiin tullessani tajusin, että koko tyhmä router on ihan pimeänä. Könysin aikani tv-tason takana (*aivastus*) ja totesin, että tällä kertaa kukaan perheen nelijalkaisista jäsenistä ei ollut käynyt riehumassa johtoja irti seinästä. Ei siis muuta kuin pikainen (= jonoaikasi on arviolta 24 minuuttia) soitto nettitoimittajalle ja uusi masiina matkaan.

En nyt edes viitsi alkaa tuosta jonottamisesta… Mutta on se nyt jotenkin kuitenkin aika ihme, että ihan randomina marraskuisena tiistai-iltana pitää asiakaspalveluun jonottaa vähintään puoli tuntia. Ja tosiaan sikäli vähintään, että ennenkuin pääsee sinne jonoon asti, pitää keskustella jonkun retardin tietokoneohjelman kanssa, joka kyselee, että mitä asia koskee, mutta ei jostain syystä ikinä ymmärrä vastauksia. Niin huonoa ruotsia en kuitenkaan kuudentoista Tukholmassa vietetyn vuoden jälkeen mielestäni puhu.
No, palvelu oli ihan ystävällistä, kun vihdoin sain puhua muun kuin tietokoneen kanssa. Hiukan piti kyllä nikotella, kun asiakaspalvelijapoika sanoi, että uuden routerin pitäisi olla lähipostissani jo perjantaina. Miten niin jo perjantaina? Yritin hiukan ystävällisesti selostaa, että olisi kyllä ihan kauheen hienoa, jos se masiina olisi täällä jo vähän aikaisemmin. Olisi sellainen blogikin, jota haluaisin päivittää. No kuulemma perjantaina varmaan olisi, mutta voi olla, että menee maanantaihin.
Perjantaina tulikin sitten tekstari, että paketti olisi noudettavissa lähipostistani. Valitettavasti en lukenut viestiä kovin tarkasti ja kun perjantaina illalla olin terhakkana noutamassa lähetystä, saamallani pakettinumerolla oli ihan jollekin muulle tarkoitettu lähetys. Yritin esittää hiukan närkästynyttä ja ojensin postilta tulleen tekstiviestin virkailijan luettavaksi.
Ihan superystävällisesti hän sitten totesi, että rouva hyvä, pakettinnehan on ihan muualla. Ja se muualla oli tietenkin mennyt kiinni jo aikaa sitten perjantai-iltana.

Eli sain haettua routerin sisältävän pakettini vasta eilen aamulla. Tunsin vilpitöntä iloa, kun näin paketin keittiön pöydällä, mutta mihinkään asennushommiin en ehtinyt ryhtyä.
Eilinen oli nimittäin omistettu tukholmalaiselle Suomi-jengilleni. Ystäväporukalle, jonka kanssa aikoinaan nähtiin tosi tiiviisti, sitten harvemmin, välillä miesten/perheiden kanssa – ja nyt taas ennemminkin naisten kesken. Tavallaan voisi sanoa, että eilen jatkui The Syntymäpäivien viettäminen. Sain nimittäin Suomi-jengiltäni synttärilahjaksi SPA-päivä Sturebadetissa sisältäen 50 minuutin vapaavalintaisen hoidon.
Vietimme aivan mielettömän ihanan päivän ensin treenaamalla ja hyvällä lounaalla, sitten hoidoissa ja lopuksi altaissa lilluskellen ja saunoen. Niin, ja tietty kylpyläpäivän jälkeen kävimme vielä syömässä hyvin.
En ole ollut mikään kovin suuri kylpyläfani. Aikoinani sain ihan kylläkseni kaiken maailman eedeneistä sun muista vesiriehapaikoista, jotka ovat lähinnä täynnä riemusta kiljahtelevia lapsukaisia ja ranskalaisten friteerausöljyn tuoksua. Enkä kyllä oikeastaan ole ihastunut mitenkään kovasti edes Yasuragiin, vaikka siinä on toki puolensa. Lähinnä paikan suuruus siellä häiritsee ja se, että siellä on aina selkeästi isoja, työn puolesta paikalla olevia porukoita, joille kylpylämäinen käyttäytyminen on ihan vieras ajatus.
Sturebadet on kuitenkin ihana poikkeus molemmista edellisistä. Kylpylä sijaitsee ihan Tukholman keskustassa, se on tarkoitettu vain aikuisille (18 v. ikäraja) ja siellä  on rauhallinen ja jopa seesteinen tunnelma jopa silloin, kun väkeä on paljon – kuten eilen. Täydellinen synttärilahjapäivä ihastutti niin kovasti, että aloimme heti suunnitella Tinnin kanssa kylpyläpäivää, kun hän on tulossa tänne visiitille seuraavan kerran.

Mutta tosiaan, vietin siis täydet neljä päivää ilman varsinaista nettiyhteyttä. Toki puhelimella pääsin lukemaan meilit ja tsekkailemaan tärkeimmät, mutta olihan se silti tosi outoa ja kummallista. Varsinkin perjantai-iltana oli ihan orpo olo ilman nettiä.
Ensin tuumasin, että jee, onpas nyt paljon löysää aikaa, kun ei voi blogata tai muuten vain roikkua langoilla. Sitten olin ihan että mitäs nyt sitten? Televisioni ei ole toiminut vuosikausiin. Tv-ruutu on käytössä vain isona näyttönä, kun haluamme katsoa jotain yhdessä. En oikeasti keksinyt mitään järkevää, perjantai-iltaan sopivaa rentoa tekemistä, joten päädyin katsomaan (please don’t judge!!) kaikki neljä uutta Gilmore Girls -jaksoa Netflixistä kännykällä.
Oikeastaan ihan älytöntä, miten sitä on nykyään niin riippuvainen toimivasta nettiyhteydestä. Kyllähän sitä teoriassa voisi lukea vaikka kirjaa tai maalata akvarelleja, mutta käytännössä, jos nettiä ei ole, sitä on ihan uunona.
Tämän pohdiskelun ohessa on esittelyssä viime perjantainen toimistoasuni, joka kuulunee siihen viralliset “casual Friday” -asut luokkaan. Tarkoitus oli tietty postata tämä jo heti perjantaina, mutta koska netti.

• t-paita, Primark
• neuletakki, Filippa K
• farkut, Lindex
• huivi, Diane von Furstenberg
• tennarit, Adidas Originals
• laukku, Rebecca Minkoff

Tämän viikon lounaslaatikkoon, tai -purkkiin paremminkin, kokkaillaan ylellisen oloista sinisimpukkakeittoa. Karkki teki tuota vain muutama viikko sitten ihan tavallisen arki-illan päivälliseksi, mutta ihastuimme siihen niin kovasti, että olen tehnyt itse samaa jo parikin kertaa sen jälkeen.
Periaatteessa sinisimpukkakeitto ei ole kuin päivitetty versio Maailman parhaasta lohikeitosta, mutta sinisimpukoiden ansiosta se on jo visuaalisesti ihan eri maata. Juuri näyttävyytensä vuoksi se sopii mielestäni myös mainiosti juhla-ateriallekin. Miksei vaikka alkukeitoksi uuden vuoden illalliselle.

KERMAINEN SINISIMPUKKAKEITTO
(2 – 3 annosta ja 2 lounasta)
Ainekset:

• 500 g kiinteitä perunoita
• 4 porkkanaa
• 500 g valmiiksi keitettyjä kuorellisia sinisimpukoita (pakaste)
• 400 g turskafileitä
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 rkl voita
• 1 1/2 dl kermaa
• 3 rkl kalafondia (tai 2 kalaliemikuutiota)
• 1 pieni purkki maissia
• 250 g rasia pikkuisia luumutomaatteja
• 1 ruukku tuoretta tilliä
• 2 tl cayennepippuria
• 1/2 tl timjamia
• 1 laakerinlehti
• suolaa
• pippuria myllystä
• vettä

Valmistus:

• Aloita sulattamalla sinisimpukat. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Kuori ja hienonna valkosipuli ja paista alhaisella lämmöllä voissa kunnes silppu tuntuu pehmenevän. Lisää cayennepippuri, timjami sekä laakerinlehti ja paista vielä hetki. Lisää peruna- ja porkkanakuutiot, sekä niin paljon vettä (about 5 dl), että kaikki peittyy. Anna kiehua noin 15 min. niin, että kasvikset tuntuvat pehmeiltä.
• Lisää kerma, kalafondi, maissi ja kuutioitu turska. Anna kiehua vielä n. 5 minuuttia.
• Halkaise tomaatit ja hienonna tilli. Lisää molemmat sekä sinisimpukat (myös niiden liemi!) keittoon. Näiden ei tarvitse kiehua, mutta pari-kolme minuuttia siinä menee, että ovat lämmenneet.
• Maista lientä ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja tuoreena rouhitulla pippurilla.

Vaikka sinisimpukkakeitto onkin hiukan randomia makkarakastiketta fancymmältä vaikuttava ruokalaji, se sopii erinomaisesti myös töihin mukaan otettavaksi lounaaksi. Kuka sitä on sanonut, että arkiruuan pitäisi olla vain väritöntä ja kurjaa? Eikä sinänsä mitään pahaa makkarakastikkeesta – Peetun korvstroganoff on aivan mielettömän hyvää!
Toimistolounaalla tosin on aika mukavaa, jos ei tarvitse askarrella sinisimpukoita ulos kuorista. Se on nimittäin melkoisen hidasta puuhaa, mikä on toki paikallaan päivällisellä. Töissä on kuitenkin käytännöllisempää, jos keiton voi vain lusikoida suuhunsa. Visuaalista efektiä voi toki tehostaa jättämällä lounasannokseen yhden tai kaksi simpukkaa kuorineen, mutta omasta mielestäni on kätsympää, että muuten tekee näpertelyä vaativat hommat jo kotona.

Sen verran kovasti olen nyt ihastunut Kermaisen sinisimpukkakeiton makuun ja viehkoon tarjoilu-ulkonäköön, että sanottakoon nyt tässä ihan blogiin välityksellä varoituksen sana kaikille ystävilleni: seuraavan kerran, kun saatte kutsun meille syömään, tarjolla on mitä todennäköisemmin juuri tätä keittoa!