Kävin minäkin tietty katsomassa melkoisesti kohutun leffan parisen viikkoa sitten – enkä kyllä pettynyt. Siinä missä SoMen fokus on aika paljon ollut Barbie-tarinan naisen asemaa koskettelevissa teemoissa, itse sukelsin sisäisen lapseni kanssa syvälle muistoihin.

Oliko se Annie Ernaux, vai kuka, joka kirjoitti ihanasti siitä, miten kaikki elämämme identiteetit elää samanaikaisesti sisällämme kuin maatuskanuket? Barbie-elokuvaa katsoessani ja vielä pitkään sen jälkeenkin on tuntunut kuin olisin saanut aivan poikkeuksellisen suoran yhteyden useampaankin maatuskaversioon itsestäni.

Ehkä vähän hassua, mutta voimakkaimmat ja tärkeimmät muistoni ikonisesta nukesta ei ole lapsuuden leikeistä, vaikka naapurin Sadun kanssa kyllä jo neli-viisvuotiaina opiskeltiin perhe-elämän eri puolia Barbie-joukkion ja Sadun Kenin kanssa. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että itselleni kaikkien merkittävimpiä Barbie-aikoja olivat vuodet, kun varsinainen leikkiminen jäi vähemmälle ja jäljellä oli vain yksi nukke, se lempparein, ja aloin tehdä sille vaatteita.

Aluksi vaate (”vaate”) oli äidin kangastilkkulaatikosta löytynyt palanen johon leikkasin saksilla rei’ät kädenteiksi ja komeus sidottiin villalangalla jonkinlaiseksi avantgardistiseksi mekoksi. Vähitellen taidot karttuivat ja siinä vaiheessa, kun ikätovereitten Barbiet oli jo aika päiviä sitten hautautuneet vintille, minä nykersin yksityiskohtaisia asuja omalleni.

Pidin nukkea jonkinlaisena alter egonani ja tein vaatteita, jotka olivat joko mahdollisimman tarkkoja kopioita omistani tai jotakin, mistä haaveilin. En muista, että olisin juurikaan tehnyt mitään prinsessamekkoja, mutta yhtäkin nahkatakkia väsäsin hartaasti ja ruutukankaisia punk-asuja tuli askarreltua heti, kun fiftari-villitykseni hellitti 70-luvun lopussa.

Olin unohtanut kaiken tuon, ensiaskeleeni pukeutumismaailmassa ja pukuompelussa, mutta Barbie-elokuvan mukana kaikki tulvahti mieleen täydellä voimalla!

(Unohtui ottaa kuva mekon kivasta painijanselkä-leikkauksesta samalla, kun kuvasin näitä. Tämä kotona parvekkeen oven raossa otettu on vähän perunalaatuinen, mutta alkoi taas sataa, joten ulos asti ei kameran kanssa enää voinut mennä ja selkämys ansaitsee mielestäni tulla esitellyksi!)

Jotenkin siis ehkä sopivaa, että postauksen kuvissa on ihanasta vaaleanpunaisesta Nuppu Print Companyn trikoosta ompelemani mekko. Varmasti ainakin osittain leffan alitajuista vaikutusta, että olen elänyt jo viimeiset puoli vuotta – ja pidempäänkin – täydellisen pinkki-himon vallassa. Kaikki nyanssit hennoimmasta vaaleanpunaisesta, baby-pinkin ja vanhan roosan kautta fuksiaan toimii. Se tuntuu ihanalta! Jopa nyt kesän väistämättä hiipuessa loppua kohti, himottaa vaaleanpunaisen eri sävyt edelleen, vaikka pukeutumisen väripaletti siirtyykin kohti syvempää skaalaa.

Mekon kaavana on sporttimekko Leppälintu Nuppunen 5 -kaavakirjasta. Pidensin helmaa peräti 20 cm, koska halusin polvet peittävän mallin. Valkoiset kanttaukset pääntiellä ja kädenteissä korostaa yläosan urheilullista leikkausta, mikä oli tarkoituksenikin. Ihan liian söpöileväksi ei voi heittäytyä edes vaaleanpunaisessa mekossa!

Leffasta vielä sen verran, että kyllä, olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että on aivan nerokasta nostaa esiin naisen asema koristeena ja elämä patriarkaatin asettamien ahtaiden – ja mahdottomien – raamien sisällä hyvin nuorempaa kohderyhmää vetävän pitkitetyn, viihdyttävän lelumainoksen avulla. Huumorin ja nokkeluuden avulla nuoremmat sukupolvet ehkä kasvavat aidosti tasa-arvoisemmiksi.

Ja se kohtaus, missä kaikki Kenit soitti rannalla kitaraa suurina ja syvällisinä tunteiden tulkkeina ja kaikkien Barbien tehtävänä oli tuijottaa hartaana ihaillen kokemaansa upeutta. Kyllä, olin tikahtua nauruun.

Aurinkoiset kelit saivat kaivelemaan arkistoista kuvia yhdestä viime kesän lempparimekostani. Aivan superlämmintä ei ole vielä ollut kuin ehkä keskipäivällä auringossa ja tuulensuojassa, mutta kyllä nyt voi jo julistaa kukkamekkokauden alkaneeksi! (Sitäpaitsi eikös se “virallisesti” ala vapusta? Lämpötilasta ja säästä riippumatta!)

Instagramissa on jo vilahdellutkin joitain kuvia viime kesän suosikkiompeluksestani – Mekkotehtaan ”Helmat” –kirjan Sienna-mekosta. Yllättävän moniin uusiin tuotoksiini voin yhdistää suosikki-etuliitteen, mikä on ilahduttavaa. Syynä ei kylläkään ole se, että olisin nykyisin jotenkin taitavampi – päinvastoin oikea käteni on edelleen niin kömpelö ja taitamaton, että välillä ihan kiukuttaa (vaikka samassa hengenvedossa muistututankin itselleni, miten onnekas olen, että ylipäätään pystyn ompelemaan!) – mutta ehkä tämän rajoitteeni vuoksi (ansiosta) seuraan ohjeita nykyään tarkemmin. Ja erityisesti olen ottanut tavaksi tehdä aina ensimmäisenä testivaatteen jostain sopivasta, mutta edullisesta kankaasta.

Tämän Sienna-mekon kanssa oli toisin. Loppukesään osui yhdet ihanat ystävän pihajuhlat ja samana päivänä sattui Nuppu Print Companyn Ruotsin turneen pysäkki olemaan sopivasti pienen ajomatkan päässä. Kumpikin tilaisuus vaati Nuppu-kankaasta valmistettua kukkamekkoa! Niinpä pistin hulinaksi ja aamupäivällä leikattu mekko oli illansuussa valmis.

Ryhdyin aikalailla soitellen sotaan. Jonkun verran tietty mittailin kaavaa ja tein taustatutkimusta Instagramissa. Aivan korvaamattoman arvokasta tietoa löytyy Instan ompelujengistä! Esim. tämän Sienna-mekon kohdalla löytyi mainintoja, että kaava on napakka rinnanympäryksen kohdalta – eli ei kannata tehdä liian pientä kokoa – ja että helma on aikuiseen makuun aikas lyhyt.

Vinkit mielessäni ryhdyin leikkaamaan aikoinaan Kankaiden Yön ylläripussista löytyneestä Tulppaanifestivaali-tencelistä. Kangasta oli todella naftisti, joten kuvioiden matsaamisen sai unohtaa välittömästi. Ajatuksen helman pidentämisestä sai myöskin unohtaa, mutta muuten sain kankaan riittämään pienen kaava-tetriksen jälkeen aivan mainiosti. (Hihoista jätin hihansuun hörselöt pois ja lyhensin niitä hiukan)

Olin suorastaan hämmästynyt, että tykästyin mekkoon niin valtavasti! Oikeastaan ajatukseni oli melkein vitsillä tehdä aivan överi kukkahörselömekko paria kesämenoa varten. Yleensä en kestä yhtään (siis todellakaan yhtään) minkäänlaisia puhvihihoja – enkä etenkään ylisokerisia olkapäältä poimutettuja tai mitään rimpsuhelmoja.

Nyt mietin, että voisihan se olla hauska olla välillä oikein supernaisellinen, vaikka eniten tunnenkin oloni kotoisaksi, kun asussa on mukana vähän rouheampia elementtejä myös. Olen kuitenkin käyttänyt mekkoa jo tosi paljon, monessa eri tilanteessa – ja huomannut viihtyväni oikein hyvin!

Aloin heti suunnitella seuraavaa versiota samasta mekosta, mutta vähän pidemmällä helmalla. Lisäksi mietin, että hihoihin voisi laittaa kunnon kaitaleet kuminauhan sijaan. Kangaskin on jo hankittuna – kuinkas muuten. Jotenkin se tuntuu olevan aivan refleksi, että heti idean saatuani hankin kankaan ja vasta sitten alan ihmetellä, että mistäköhän taas löytyisi aikaa kaikkien projektien toteutusta varten.

Pätee myös neulehommiin ja lankoihin. Ja kaikkiin muihinkin näpräysjuttuihini. Haha!

Siinä hän esittelee, että tuommoiset Hämeen helat oli korvissa mekon kanssa.

Kenkävarastostani löytyi mekon kanssa täydellisesti sopivat, vain kerran käytössä olleet (Karkin häissä) hennon vaaleanpunaiset mokkasandaalit. Tosiasiassa kyynärpääni murskanneen kuperkeikan jälkeen jopa nuo erittäin maltilliset korot ovat tasapainoaistilleni liikaa. Tuntuu aivan hullulta, että ennen onnettomuutta pidin 10 cm korkoja vähimmäisvaatimuksena, nykyään yläraja menee siinä 5 cm kohdalla ja kaikkein mieluiten pysyttelen maan tasalla.

(pitäisikin päivittää blogin esittelyteksti, vaikka henkisesti olenkin edelleen samoilla linjoilla)

Kesällä – tai kesäksi luokitetulla ajanjaksolla kuljen mieluiten lipsuilla. Onneksi varvastossuvalikoimastani löytyy kultaiset Ilse Jacobsenin läpsyttimet, jotka ovat aivan riittävän juhlavat kukkamekon kaveriksi.

Ja mikäli tilanne vaatii oikeampia kenkiä, toimii nyt jo aika monta vuotta vanhat Mephiston korkkipohjaiset sandaalit aivan mainiosti.

Sellainen pieni mittausmoka ompeluvaiheessa sattui, kun asettelin taskuja sivusaumoihin, että en tajunnut, ettei helma ala vyötäröltä vaan aika paljon ylempää. Niinpä taskut tuli vahingossa laitettua aikas ylös. Mutta mitäs tuosta, aivan käyttökelpoiset ovat – ja mikä parasta: mekossa on taskut!

Ja on se vaan kuulkaas ihanaa, kun koko kesämekkosesonki on käytännössä vielä edessäpäin!

Siis voi kertakaikkiaan, mikä lumimyteri tänään on ollut! Ei todellakaan mikään pieni takatalvenpoikanen, vaan kunnon puuskatuuli-lumi-lentää-myös-alhaalta-ylös –elämys. Oh my!! Yritin lounastunnilla tehdä pienen happihyppelyn, mutta oli niin ankaraa taistelua, että kiersin vain korttelin.

Edellisiä asukuvia napsiessani mietin, että ehkäpä sitä jo ensi kerralla pääsisi kuvaushommiin ulkosalle. Haha! No, ei kyllä toivoakaan. Siis vaikka asukuvauksen kohteena olisi untuvakokohaalari, kameran jalusta ei pysyisi tuolla myrskyssä pystyssä sekuntiakaan.

Ehkäpä ensi kerralla sitten!

Tänään esittelyssä asu, joka on nopeasti noussut toimistolemppariksini. (Toimistolempparin tunnistaa helposti siitä, kun jossain vaiheessa tulee tunne, että on pakko alkaa laskea päiviä, miten usein on samaa asua käyttänyt ja mietityttää, että tajuaakohan kaikki, että tää on taas tää sama! :D)

Paita on kerrassaan ihana kietaisupaidan ja kauluspaidan liitto! Tykkään siitä tosi paljon – ja vaikka se ei olekaan Mintun ateljeen tuotoksia, en ole rikkonut ”yhtään vaatetta ei sit osteta ennenkuin kangasvuoret on madaltuneet” –päätöstäni, sillä sain paidan Karkilta. <3  Ja paita on siis kotoisin H&M:ltä, kiinnostuneille tiedoksi.

Housut sen sijaan ovat omaa tuotantoa. Kaava on helmikuun Suuri Käsityö –lehdestä (miten aina joskus käykin niin, että jonkun kaavalehden yksi numero on ihan killerihyvä!? Nyt tuo helmikuun painos on sellainen. Olen tehnyt siitä jo vaikka mitä – ja pari juttua lisää on listalla). Lehteen nämä Solinahousut -nimiset neulepöksyt oli tehty merinovillasta, mutta itse halusin hiukan vähemmän kotoiluhenkiset ja siksi valitsin tuon hauskan nahkamaiseksi painetun raskaasti laskeutuvan melko paksun viskoosijerseyn.

Kangas löytyi varastoistani – kuinkas muuten (terkuin kangasostolakkolainen!) – ja on peräisin muotitalojen dead stock –myynnistä. Legenda ei valitettavasti kerro täsmälleen, että minkä muotitalon, mutta tosi ihanan ja laadukkaan tuntuista on.

Hiukan pelkäsin, että mitenkähän tuo painatus tai pintakäsittely kestää pesua, mutta testitilkku tuli 40 asteen normipesusta ulos aivan muuttumattomana. Ihan hirmu kovaa mekaanista kulutusta tuo pinta tuskin kuitenkaan kestää. Toisaalta se ei kyllä haittaa, sillä kotihousuina nuo menee pitkään, vaikka toimistokelpoisuus iän mukana laskisikin.

Tykkään valtavasti housujen liuhupunttisesta mallista! Tulee jotenkin vahva olo, kun noiden kanssa lepattelee menemään. Ainoa miinus, että kaavan taskut on makuuni hiukan matalat, mutta se on kyllä helppo korjata seuraavaan versioon.

Seuraavaksi ajattelin ommella saman mallin jostain ei-neuleesta. Pitää vain tarkistaa, että saan vedettyä pöksyt päälleni myös joustamattomasta kankaasta tehtynä.

Ulkona lumipyry vain sakenee. Kai tässä pitää nyt sitten tosissaan ottaa seuraavaksi toteutusvuoroon se toppatakki, mitä olen suunnitellut jo joulusta lähtien. Haha!

Kevätpäiväntasaus oli toissapäivänä maanantaina, vautsi! Yksi vuoden kohokohdista ainakin allekirjoittaneella. Vaikka keli on viime päivinä ollut täällä kaikkea muuta kuin heleän keväinen, olo on jotenkin lämpimän toiveikas. Uudenkuun ihana Emilia joskus sanoi niin hirmu osuvasti: kevät on kuin kesän perjantai. Koko upea valoisa ja  kasvun vuodenaika on vielä edessä – niinkuin perjantaisin viikonloppu. Ihan vielä ei olla siellä – perjantaikin on vielä työpäivä – mutta mieli on jo selkeästi kevyempi.

Suunnilleen samoihin aikoihin kevätpäiväntasauksen kanssa osuu enemmän henkistä laatua oleva sukkahousunpäiväntasaus. Pimeään vuodenaikaan kuuluu mielestäni mustat sukkikset ja valoisaan nudet. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö aivan hyvin voisi olla tyylikästä myös toisinpäin, tai ihan miten vaan. En vain kertakaikkiaan itse pysty.

Talvikaudella nudet sukkahousut näyttää mielestäni todella alastomalta ja täysin vailla logiikkaa koen, että niissä tulee helpommin vilu. Siis, että muka palelisin enemmän käyttäessäni ihonvärisiä sukkiksia verrattuna samanpaksuisiin mustiin. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta siltä kuitenkin tuntuu.

Sama tietty myös toisinpäin. Mustat sukkahousut alkaa about juuri näihin aikoihin vuodesta näyttää tunkkaisilta ja ahdistavilta omaan silmääni. Liian kuumilta viileänäkin kevätpäivänä. Ja kyllä, tämä pätee myös juhlapukeutumiseen ja kokomustien asujen kohdalla. Sukkahousunpäiväntasauksen jälkeen valintani on nudet. Sen sijaan kaikki erikoisversiot, värilliset, glitteriset ja esimerkiksi verkko- tai pitsisukkikset ovat tämän logiikan ulkopuolella.

Mitään yleistä sukkahousunpäiväntasausta en yritä julistaa, kunhan vain tässä ääneen ihmettelen (jälleen kerran), miten niin monet pikkujutut pukeutumisessa on kuitenkin kiinni fiiliksestä. Mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.

Tästä aasinsilta päivän asuun ja jalassa oleviin mustin sukkiksin. Aavistuksen karseastä säästä riippumatta tuntuu, että sukkahousuntasauspäivä on täällä. Veikkaisin, että seuraavan kerran, kun valitsen mustat, ollaan jo pitkällä syksyllä. (Tästä vielä yksi omituisuus lisää: keväällä tasauspäivä määräytyy valon mukaan, syksyllä lämpötilan…)

Lisäksi tässä esittelyssä ateljeen viimeaikaista tuotantoa: hauska kietaisupaidalta näyttävä trikootoppi, jossa kuitenkin vain nauhat ovat kietaistavat. Ihastuin malliin helmikuun Suuri Käsityö –lehdessä ja käytin tähän yhdestä mekkoprojektista yli jääneet Nuppu Print Companyn ”Juhannusmuistot” –trikoon loput. Kangasta oli niukanlaisesti, joten kuvioiden sovittelun sai unohtaa, hihoja pätkäistä ja toinen nauhoista on leikattu väärään langansuuntaan ja tehty kaiken lisäksi kahdesta palasta.

En ole aivan varma oliko tämä nyt aivan paras projekti käyttää loput iki-ihanasta suurikukkaisesta kankaasta. Paidassa on sauma keskellä edessä – ja erityisesti siksi ehkä yksivärinen tai pienikuosinen sopisi paremmin. Oh well. Kietaisupaitafanille tämä on kyllä loistomalli, sillä etumus on klassista versiota suljetumpi. Itselläni ainakin alkaa pääntie helposti aidossa kietaisussa höröttää ja varsinkin toimistolle pitää alle pukea toppi tai t-paita tuomaan tarvittavaa säädyllisyyttä. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole.

Onneksi varastosta löytyy pariakin kivaa yksiväristä trikoota, joista voin tehdä seuraavan version. Siihen muokkaan ehkä myös v-pääntien, mikä tuntuu enemmän omalta kuin tuo kaavan o. Keskietusauman ansiosta pääntien muokkaaminen on onneksi pikkujuttu.

Uuden paidan kaverina tässä ikivanha, aikoinaan 2nd handinä ostettu Twist & Tangon hame ja viidennettä talvea tehokäytössä olevat Aldon maihinnousukengät.

Enkä nyt jaksa (taas!) alkaa valittaa, miten erityisesti nämä kokovartalokuvat on aivan täysin mahdoton saada tarkentumaan kaukolaukasimella oikein. Yllä vasemmalla on tasan ainoa noin gazillionista kuvasta, jonka otin, joka on tarkka. Oikeanpuoleista olen yrittänyt keinotekoisesti tehdä terävämmäksi, mutta kyllähän sen nyt huomaa. Ja näkee selvästi, että tarkennus on osunut tuohon takana olevaan puutarhasohvaan. Jostain syystä fokus häviää heti, kun laitan kaukolaukaisimena toimivan puhelimen pois kädestäni.

Pitää keksiä jotain, meidän kasvihuone ei selkeästi ole kaikkein suotuisin kuvausstudio. Onneksi kohta on sen verran lämmin, että tarkenee taas kuvailla ulkona – ihanaa!

Mintun ateljeessa tapahtuu jälleen! Itseasiassa olen saanut aikaiseksi yhtä ja toista, mutta pääosin kaikki projektit on vasta testausvaiheessa. Instagramissa on ollut enemmänkin kaikkia ompeluita esittelyssä, koska innostuin osallistumaan “Symånad med Tygverket” -ompeluhaastekuukauteen.

Päätin jossain vaiheessa, että en hanki mitään ”keskinkertaisia” kankaita vaan pelkästään kaikkia superihania laatumateriaaleja. Niinpä haluan olla aivan satavarma, että kaava on hyvä ja sopii, ennenkuin isken sakseni kalliisiin aarteisiini. Käytännössä se tietty tarkoittaa sitä, että ensimmäisen käyttöversion valmistuminen kestää keskivertoa pidempään, kun ensin pitää työstää testiversio. Toisaalta tavoitteena on, että lopulta omistaisin riittävän kattavan kaava-arkiston testattuja ja omiin mittoihin muokattuja malleja. Sieltä olisi sitten helppo napata toteutukseen mitä milloinkin mieli tekisi ja tarve vaatisi – ja nyt tehty työ maksaisi itsensä takaisin.

Tämä kuvissa näkyvä haalari on hyvä esimerkki siitä, mitä ajan takaa.

Kaava on (jälleen!) The Assembly Linen käsialaa. Aivan mielettömän ihania, hyviä ja moneen kertaan ennen myyntiin tuloa testattuja nuo heidän kaavat. On todella työn takana, että en tilaa aivan jokaikistä TAL-kaavaa itselleni, mutta on kyllä suuri riski, että pikkuhiljaa omistan ne kaikki. The Assembly Linen valikoimissa on kaksi haalaria ja tämä on heidän Wide-Leg Jumpsuit.

Kaavantestauksen jälkeen tein jonkin verran pieniä muutoksia, että sain haalarista juuri passelin itselleni. Lähinnä lyhensin punttia ja väljensin vyötäröä.

Kangas on viskoosintapaista cuproa (ehkä suomeksi k:lla, kupro?), materiaalia, joka tunnetaan paremmin vuorikankaista. Ostin tuon netistä, ihanasta ruotsalaisesta På Skrå –kangaskaupasta, joka myy aivan tajuttoman upeita italialaisten muotitalojen dead stock –kankaita hyvinkin siedettävään hintaan. Ensimmäinen reaktioni cupro-kangaspaketin saatuani oli, että olen mennyt halpaan ja ostanut huimasti ylihinnoiteltua vuorikangasta.

Hetken tutustuttuani tilanteeseen totesin, että se on vain cupron tunnusomainen “rapeus”, joka hämäsi.

Haalari valmistui muutama viikko sitten – ja vaikka alunperin ajatukseni olikin, että tuo olisi just ihana ja sopivan semi-elegantti kesäiltojen asu, se on toiminut aivan mainiosti nyt vähän viileämmilläkin keleillä. Etenkin tuo haalea pullonvihreä-harmaa sävy toimii mielestäni oikein hyvin oikeastaan vuodenajasta riippumatta.

Ja tosiaan kuvat on otettu vain pari-kolme viikkoa sitten. Nyt tänä viikonloppuna tuli tänne meillekin ensilumi, lumikaaos, jos tarkkoja ollaan, mikä muutti pukeutumisen ja mielialan talviseksi kertaheitolla. Tähän asti onkin muuten ollut aivan älyttömän lämmin syksy, lämpötila on päiväsaikaan ollut jopa lähellä 20 plusastetta!

Useimmiten heitän jumpsuitin päälle jonkun luottoneuletakeistani, mutta välillä pitää antaa niillekin lepoa. Pitkähihainen t-paita/poolo tai kauluspaita toimii mielestäni oikein hyvin. Etenkin valkoisilla kauluksilla on toimistoympäristössä aina jotenkin fiksuutta lisäävä vaikutus – haha!

Vähän olen jo kaivanut lämpimämpiä takkeja esiin, mutta kovin paljoa niitä ei vielä ole tarvittu – paitsi tosiaan nyt. Vielä pari viikkoa sitten oli tosiaan niin lämmin, että farkkutakkikin oli olevinaan vähän liikaa. Nyt on sitten talvikengät haettu kellarista ja muutenkin toinen ääni kellossa.

Korviksista vielä sen verran, että tilasin nuo jo aikapäiviä sitten tosi ihanasta nettiputiikista Wolf & Badger. Olin himoinnut Milk Toothin korviksia – erityisesti näitä UFO-mallisia ja näitä rinkuloita – mutta päädyin sitten kuvissa näkyvään Faarao-malliin. Tykkään niistäkin kyllä, mutta hyvä opetus itselle, että ei ole mitään ideaa tehdä järkeviä valintoja tällaisessa tilanteessa.

En tilannut kumpaakaan mallia, josta tykkäsin eniten, koska ajattelin, että ne on liian suuret ja näyttävät. Päädyin vähän hillitympään (ainakin kooltaan!) korvakorupariin ja nyt ne on sitten tuntunut aina vähän kompromisseilta. Liian suuret silloin, kun haluan vain jotain ihan pientä ilmeen kirkastetta koruilta ja turhan vaatimattomat, kun kaipaan kunnon statementia.

Opetus: vältä turhia kompromisseja! Go 4 it!

Tässä vielä kuvat haalarista takaa. Etenkin kesällä tuollainen avarampi pääntie myös selkäpuolella on mielestäni superkiva, mutta toimii aivan ookoo myös niin, että alla on paita.

• jumpsuit, Mintun ateljee
• kauluspaita, Whyred
• farkkutakki, Levi’s
• tennarit, Karku
• korvikset, Milk Tooth