Tag: Mintun elämä

Harmaahapsi esittelyssä!

Instagramissa olen jo esitellytkin uutta harmaata lookiani, mutta pitäähän se nyt tänne blogiinkin saada ikuistettua!

Yleisilmeestä tuli aika vaalea väkisinkin. Nuo kasvoja kehystävät lähes valkoiset karvat ovat ihan omaa perua – eli ei värjätyt. Kontrasti loppukuontaloon on sen verran raju, että takatukkaan laitettiin muutama vaaleampi raita. Muuten sävy on latvaa lukuunottamatta täysin luonnollinen.

Halusin lyhentää hiuksia runsaasti ja pituutta lähtikin sellaiset rapiat 20 cm. Ihan superlyhyeen en kuitenkaan ollut valmis, ja sen vuoksi latvaan jäi vielä tuota vanhaa värjäystä. Ensin mietin, että onko kaksivärisyys ihan kamalan näköinen, mutta varsinkin kesällä se tuntui varsin hauskalta ja leikkisältä. Saa nyt sitten nähdä, miten kauan jaksan sitä katsella. Varmaan jo ensi kampaamovisiitillä haluan poikkaista loputkin värjätyt pois.

Olen ollut erittäin tyytyväinen myös leikkaukseen. Kuvissa nuo on nyt föönattu, mutta myös luonnonkihara asettuu yllättävän helposti ihan kampauksen näköisesti, kun vähän jaksaa puristella muotovaahtoa latvoihin. Ja vaikkei jaksaisikaan, lempeästi kerrosteltu tukka on varsin kiitollinen laiskalle hiustenlaittajalle!

Toistaiseksi ainakin olen viihtynyt uudessa sävyssä erinomaisesti. Hurjan helposti tuo kyllä taittaa kuvissa keltaiseen, vaikka livenä onkin ihan kylmä harmaa yleisväri. Vielä en ole ryhtynyt hopeashampoita tai vastaavia testaamaan, mutta ehkä pitäisi ottaa ohjelmaan.

Mutta nyt kyllä kiinnostaa kovasti mitä mieltä olette? Tuleeko eläkeläisvibat? Meneekö jatkoon?

Postikortteja Suomen lomalta ❤️

Varoitus: tämä postaus sisältää about ziljoona kuvaa ja häpeämätöntä kesähaikailua! Haha!!

Olen aivan superpäättäväisesti edelleen sitä mieltä, että elokuu on kesäkuukausi. Tuntuu kuitenkin, että tänä vuonna elokuu itse on kylläkin aivan toista mieltä. Viimeviikkoinen jatkuva harmaa syyssade meni onneksi menojaan ja jo lauantaina, kun juhlimme Bönan ristiäisiä, oli ihanan aurinkoista. Tänäänkään ei periaatteessa ollut kerrassaan mitään valittamista sään suhteen – paitsi, että tällainen kirpeys aurinkoisenakin päivänä kuuluu vasta jonnekin syksyyn! Missä on elokuun leudot yöt? Ei ainakaan täällä..

Syytän siis kelejä siitä, että tänään iski valtava kesä-on-ohi -haikeus ja päädyin selailemaan kesälomareissumme kuvasatoa. Alunperin tarkoitukseni ei ollut tehdä mökkivisiitistä blogijuttua, siksi kuvat on otettu puhelimella eikä kameralla. Tuli kuitenkin niin vahvasti sellainen tunne, että haluan ikuistaa nämäkin hetket tänne blogiini – onhan täällä melkein kaikki muutkin ulkomaanmatkani dokumentoituna. Nyt varsinkin, kun ei ole kohta kahteen vuoteen päässyt matkustamaan, oli reilun viikon reissu Suomeen elämyksenä merkittävä.

Tein parhaani karsiakseni kuvia jotenkin järjelliseen määrään, mutta tavoite oli aika haastava. Miten voi olla, että auringonlaskukin oli joka ilta eri näköinen upea elämys, joka vain oli pakko ikuistaa??

Näillä saatesanoilla tervetuloa Mintun mukana mökkitunnelmiin (ja ihan vähän myös Helsinkiin)!

Peetun zen-hetki riippukeinussa illallisen jälkeen.

Maailman paras reissukaveri ja mummun kulta!! ❤️  Tässä aamiaisella tulomatkalla ABC:llä.

Sunshine-kisu oli elämänsä ensimmäisellä reissulla. Menomatka laivalla oli aika järkky kokemus muutenkin superherkälle otukselle, mutta sitten onneksi – ja aika yllättäen – hän päätti löytää sisäisen seikkailijansa ja varsinkin mökillä vanha neiti viihtyi erinomaisesti. Paluumatkalla laivakaan ei ollut enää yhtään niin pelottava ja kunnon adventure cat -tyyliin Sunshine istuskeli hytin ikkunalaudalla ohi lipuvaa saaristoa tarkkaillen.

Ihanaa mökkitunnelmaa!

Viikkoon mahtui sadetta ja paistetta. Kaikkein helteisimmät viikot olivat jo takana ja välillä tarvittiin villasukkiakin, mutta eniten aikaa taisin kyllä viettää järvessä. Olin jo aivan unohtanut, miten taivaallista sateella uiminen on! Ja paisteella. Ja tietenkin lisäksi myös aamusumussa, yön pimeydessä tähtien alla ja aina muulloinkin.

Peetu grillimestarina

Yhtenä iltana saatiin mun rakkaat ystävät, siskot, mökkivieraiksi. Jotenkin kuvittelin, että juhlan kunniaksi “laittaudun” ja otetaan oikein viralliset asukuvat ennenkuin porukka saapuu. Noh, vaihdoin sentään verkkarit mekkoon ja tukka ehti melkein kuivua – eikös se lasketa mökkiolosuhteissa ihan hyväksi saavutukseksi? Haha!

Metsänvihreä mekkoni sopi kuitenkin niin hyvin mökin sävyihin ja tunnelmaan, että piti näpsäistä peiliselfie kuitenkin muistoksi.

Ystävät saman pöydän ympärillä, hyvää ruokaa (ei hyttysiä!) ja kiireetöntä yhdessäoloa. Näistä hetkistä sitä tankkaa energiaa ja valoa, jonka kanssa jaksaa taas niiden vähän vähemmän valoisien hetkien yli (marraskuu, I’m talking to you!).

Grillattu ruoka on niin hyvää! Siinä täytyy olla joku luolamies-juttu, minkä takia grillissä tulella kypsytetty ateria tuntuu jotenkin aivan erityisellä tavalla sielussa asti hyvältä. Vai onko se niin, että ulkoilmassa kaikki vaan maistuu paremmalta?

Kesäyön magiikka

Peetu oli meistä ainoa, joka lähti saalistamaan marjametsälle. Mustikat – ja erityisesti metsävadelmat – maistuu jostain syystä itse (no, Peetun) poimittuina jotenkin erityisen hyviltä!

Tässä valmistaudutaan kannattamaan Ruotsin futisjoukkuetta olympiakultaan! (Ei huudettu ilmeisesti tarpeeksi kovaa, kun rankkarikisan päätteksi voitto meni Kanadaan)

Kiitos Paukkula, olit ihana! Ensi kesänä nähdään taas!

Alunperin oli tarkoitus suunnata suoraan mökiltä takaisin kotiin, mutta sitten Silja Line päättikin, että sunnuntain meno Helsingistä Tukholmaan peruutetaan. Olisihan tietty ollut mahdollista tulla Turun kautta takaisin, mutta päätettiin sitten, että yksi city-lomapäivä (tai puolikas sunnuntai ja puolikas maanantai) on ihan hauska juttu.

Kierreltiin Helsinki Biennalea ihmetellen, shoppailtiin vähän (“vähän”) Marimekolla, syötiin hyvin (Lie Mi Kalliossa, oikein hyvää!) ja oltiin aivan ymmyrkäisenä ihastuksesta Oodissa – että voi olla siisti kirjasto. Salapakka-kangaskauppa oli kiinni sekä sunnuntaina että maanantaina, se jäi vähän kaivelemaan – mutta ehkä sitä nyt kohta taas pääsee reissaamaan tätä väliä vähän rennommalla asenteella eikä seuraavaa Helsingin visiittiä tarvitse odottaa vuosikausia.

Tekipäs hyvää kasata tämä postaus. Muistui oikein hyvin ja selkeästi mieleen, että onhan tämä kesä ollut ihana, pitkä ja täynnä kaikenlaisia toinen toistaan ikimuistoisempia hetkiä! Nyt olen aivan valmis aloittamaan syksyn – ihanaa! Ja siis oikeasti rakastan sitä, että on neljä vuodenaikaa. Syksykin on niin valtavan hienoa aikaa, mutta jotenkin kesän hyvästely on aina jotenkin hiukan haikeaa…

Käsin kirjoittamisen ihanuus

Käsin kirjoittamisessa on jotain erityistä. Myönnetään – olen ollut stereotyyppinen “dear diary” –tyttö siitä lähtien, kun 12 vuotiaana aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Silloiseen farkkukangaspäällysteiseen lukolliseen kirjaan tuli vuodatettua niin riidat äidin kanssa, ihastuksiin törmäämiset koulun ruokalassa kuin kokeista tulleet numerotkin. Kai jo silloin tajusin, että kun mielessä pyörivät asiat pistää paperille, niitä ei tarvitse enää taukoamatta vatvoa päässä.

Pari vuotta sitten (siitä on tosiaan jo yli kaksi vuotta!!) loukkasin pahasti kyynärpääni. Vaikka leikkaus kuulemma onnistui, tuli parantumiseen komplikaatioita heti alussa. Yksi pieni sivuvaikutus oli, että puoleentoista vuoteen en pystynyt kirjoittamaan oikealla kädellä. Aluksi edes sormet eivät toimineet sen vertaa, että kynä olisi pysynyt kädessä. Nimmarit vetelin tyynesti vasurilla, mutta kun asuntokauppakirjaan vaadittiin henkkarissa olevaa signeerausta muistuttava allekirjoitus, teippasin kynän jesarilla oikeaan käteen. (Pitäisikin tehdä lista asioista, jotka olen ratkaissut jesarilla! Haha!!)

Puolentoista vuoden aikana opin sen verran hyvin kirjoittamaan vasurilla, että esim. ystäväni ei reagoinut käsialaan lainkaan, kun lähetin hänelle käsin kirjoitetun synttärikortin. Mutta eihän se silti samalla tavalla sujunut kuin oikealla. On täysin eri asia kirjoittaa onnitteluvärssy tai osoite korttiin ajan kanssa keskittyen kuin antaa kynän lentää paperilla ajatuksia kirjaten.

Tein kyllä pari yritystä aloittaa kirjoittaa sähköistä päiväkirjaa. Ja ilman muuta se oli huomattavasti tyhjää parempi. Kyllähän tämä tänne blogiinkin kirjoittaminen on tietynlaista vuodattamista – erittäin usein tulee itsellenikin hiukan yllätyksenä millainen jutusta tulee, vaikka olen tietty etukäteen miettinyt aiheen, mistä haluan puhua. Kuitenkin se hetki viime vuonna loppusyksystä, kun jälkimmäisen kyynärpääleikkaukseni jälkeen kuntouduin siihen pisteeseen, että pystyin sekä pitämään kynää kädessä että kiertämään rannetta niin paljon, että kynän terä osui paperiin, oli ikimuistoinen. En muista itkinkö ilosta, mutta sen verran merkittävä hetki oli kyseessä, että otin ihmeen videolle ja lähetin sen tyyliin kaikille kavereille.

Kaivoin esiin kauneimman muistikirjani (kyllä, varastoistani löytyy pino muistikirjoja ihan varalta… jostain syystä olen sitä mieltä, että aina on hyvä hetki ostaa varuiksi vielä yksi Lamy, Leuchtrum tai Moleskine – ha ha!) ja aloin kirjoittaa.

Aluksi käsiala oli aivan kamalaa, saatoin menettää kontrollin kynästä aivan milloin tahansa ja jo parin lauseen jälkeen sormet alkoivat krampata. Olen kirjoittanut aamusivuja jo vuodesta 2010, kun osuin ensimmäiseen The Artist Way –työpajaan. Nyt tuloksena oli lähinnä aamulauseet, mutta sinnikkäästi kirjoitin joka aamu niin pitkään kuin suinkin kykenin. Se hyvä puoli tuollaisessa tunnepitoisessa vuodatuskirjoittamisessa on, että sitä todellakin kirjoittaa niin kauan kuin kynä pysyy kädessä.

Ennen loukkaantumistani olin vain vähän aikaa aikaisemmin aloittanut harjoitella letteringiä – kirjaimien piirtämistä. Yksi murheitani etenkin ensimmäisen ja toisen leikkauksen välisenä valottomana aikana oli, että en ehkä enää ikinä kykene kontrolloimaan käteni liikkeitä niin, että pystyisin saamaan aikaiseksi jotain kaunista. Yritin ylläpitää tsemppihenkeäni tilaamalla säännöllisesti uusia ihania kyniä Penstoresta. Nyt en vieläkään tiedä kuinka paljon entistä tarkkuutta ja herkkyyttä pystyn harjoittamaan takaisin, mutta kynistä ei todellakaan ole kiinni. 😀

Lempparikynät: Tombow ABT:t, Tombow Twintonet, Micronit ja ihana apuväline tuo Tombown vesisäiliö-/sivellinkynä!

Käsialani on edelleen järkyttävää – varsinkin kun on kyseessä aamusivut tai päiväkirjan kirjoittaminen, mutta en anna sen haitata. Nykyään pystyn kirjoittamaan jo monta sivua, mikäli tarvetta on (yllättävän usein on!) ja se on niin valtavan upea tunne, etten osaa edes kuvailla. Käsin kirjoittaminen jotenkin ihmeellisesti vapauttaa pään sisäistä kapasiteettia kaikenlaisesta ylimääräisestä kuohunnasta ja hyvät, ihanat, upeat hetket tulee kirjattua talteen, niin ei tarvitse sitten stressata ikimuistoisten hetkien unohtumisesta.

Harjoitus tekee metsurin (ehe ehe), joten olen nyt pikkuhiljaa alkanut harjoitella taas letteröintiä ja bujo-hommia. Välillä kyllä menee hermo, kun koskaan ei voi tietää, milloin tulee vapina tai kramppi käteen. Toisaalta joskus saan aikaiseksi ihan kokonaisen sanan täynnä kauniita kirjaimia. Yritän olla lempeä väriseville viivoille ja onneksi yksi käsityön kulmakivistä on matkan arvostaminen. Prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Vaikka kyllä kiva lopputuloskin olisi ihana juttu, en voi kiistää.

Tässä olen sormiharjoitellut kesäsuunnitelmien kanssa. Päiväkirjan sivuista en oikein voinut ottaa kuvituskuvia (ha ha!) ja toisaalta tällaisessa kevyt-bujoilussa yhdistyy kaksi asiaa joista tykkään valtavasti: askartelutyyppinen värkkääminen ja listojen kirjoittaminen!

Ihanaa, että ensimmäinen lomapyrähdys alkaa jo nyt perjantaina! Sitten hyökkään täysillä myös bucket listan lempijuttujen kimppuunn!

Tervetuloa uuteen kotiin!!

IKEA laatikko

IKEA-laatikot rivissä ja työhanskat valmiina – täydellinen muuttohässäkkä menossa toisin sanoen. Lämpimästi tervetuloa kuitenkin tänne uuteen blogikotiin!

Onnistuin sössimään fontit ja kommentointilaatikko löytyy vain, kun klikkaa jutun otsikkoa – lisäksi uusi banneri on Peetulla vielä työn alla… Mutta kyllä ne hommat hoituu pikkuhiljaa näin omin voiminkin. Voin sanoa, että se kuuluisa ”learning curve” on ollut varsin jyrkkä viimeaikoina! Haha!

Torstaina on klassisesti Torstai Tarotien aika ja kaikkea muutakin kivaa on suunnitteilla. Kannattaa siis päivittää blogin seurantalinkki – tai ottaa seurantaan Mintun IG-tili @minnapaakkulainen – siellä ilmoittelen aina uusista postauksista.

Pientä säätöä vailla vielä kaikki, niinkuin elämässä yleensä muutenkin, mutta kyllä tästä hyvä tulee!

Kohti uutta normaalia!


Ei ole kyllä mitään rajaa, miten paljon rakastan tätä loppukevään fiilistä, kesän lupausta. Päivällä on jo lämmintä, auringossa suorastaan kuuma, luonto on ihanan vaaleanvihreä ja sydämessä pakahduttava, villi tunne siitä, että koko kesä on vielä edessä. Kaikki on mahdollista, minkään kanssa ei ole vielä kiire.
(Sivuhuomautus: siis miten poskettoman hienoja on nuo mun palstallani pönöttävät dekadentit korallinväriset kerrotut narsissit!? Syksyllä ostin pari pussia kukkasipuleita puoli-ilmaiseksi Lidlistä ja olin aika epäileväinen mahtaako heistä mitään tulla, mutta aloittelijan tuurille ei näköjään näy loppua vieläkään!)
En yleensä rakentele bucket listoja asioista, joita haluan tehdä tai saavuttaa – (sinänsä outoa, koska muuten rakastan tehdä listoja ihan mistä vaan) mutta nyt tilanne on erityinen monestakin syystä. Ensinnäkin kaksi edellistä kesää on mennyt tätä onnetonta robocop-kättä potien. En ole uskaltautunut edes uimaan rikkinäisen kyynärpääni kanssa ja muutenkin monet asiat, joita normaalisti tykkään tehdä, ovat olleet mahdottomia, tai ainakin mahdottoman hankalia, toteuttaa. Yhä vieläkin mennään sordinolla, mutta koska loppuelämä tulee vietettyä puolikuntoisella käsivarrella, parempi opetella sopeutumaan ja nauttimaan siitä, mistä pystyy. Uusi normaali robocop-käsivarren kanssa toisin sanoen.

(tässä kuvassa naapuripalstan ihanasti kukkiva luumupuu)
Toinen uuden normaalin askel tuli otettua tänään: sain ensimmäisen shotin koronarokotetta! Tarkoittaa siis sitä, että ajatus maailman asteittaisesta aukeamisesta ei enää tunnu täysin science fictionilta. Oikeastaan jo eilen illalla alkoi fiiliksissä selkeä muutosprosessi. Ihan kuin kohta puolitoista vuotta kestänyt horros olisi hälvenemässä. Valo tunnelin päässä ei enää ole vain teoreettinen konsepti vaan jonkinlainen seuraava todellisuus on jo ihan melkein kosketusetäisyydellä.
Unelmieni kesän bucket list koostuu sekä asioista, jotka tuntuvat vähän itsestäänselviltä ja siksi saattavat jäädä ihan liian vähälle huomiolle, että jutuista, jotka helposti jää vain suunnitelmiksi. Esim. viime kesänä tajusin aivan liian myöhään, että parhaan uudet perunat –kauden aikana en syönyt tuota superherkkuani kuin ehkä kerran tai kaksi. Ja sitten toisaalta haluan myös nyt ihan tietoisesti ja hetkeen pysähtyen nauttia myös näistä viimeisistä korona-ajan hyvistä puolista, etenkin etätöiden tarjoamasta joustavuudesta.

Kesällä 2021 aion:

  • Syödä uusia perunoita koko tulevan vuoden tarpeiksi!
  • Uida järvessä, meressä ja uima-altaassa (uima-altaan kanssa voi tulla hankaluuksia – mutta pitää laittaa vähän haastetta listalle :D)
  • Istua laiturilla ja katsella kaikessa rauhassa auringonlaskua
  • Saunoa! Monta kertaa! (tämäkin ihanuus on ollut käden vuoksi katkolla)
  • Syödä helteen pehmittämää pehmistä silmät sikkaralla
  • Poimia marjoja ilman paineita pakastamisesta tai muusta säilömisestä
  • Herätä aamulla aikaisin ja tassutella kahvin kanssa katsomaan auringon nousua ja maailman heräämistä
  • Pitää ainakin kahdet grillijuhlat! (viime kesänä tuli pidettyä vain yhdet – ja se on liian vähän!)
  • Käydä työaamuna uimassa ennen töiden alkua
  • Tanssahdella palstalla “Sommartider hej hej..” ja “Walking on Sunshine” (ja mitä näitä nyt on..) rikkaruohojen kitkemisen lomassa
  • Istuskella ulkosalla kesäyötä nuuskutellen
  • Rakentaa hiekkalinnan Böniksen kanssa
  • Kattaa kesäisen herkkupiknikin laiturille
  • Kaivaa vesivärit taas naftaliinista (kyllä pensseli jo sen verran pysyy hyppysissä!) ja mennä järven rantaan maalailemaan
  • Loppukesästä voisi varmasti jo uskaltaa testata, miten sujuu robocopilta fillarointi!
  • Opetella Sunshine-kisun kanssa valjaissa ulkoilua
  • Lähteä unelmien mökkilomalle Suomeen!! (mökki on jo varattu – Jeeeee!!)


Aion myös olla stressaamatta siitä, että tänä kesänä lomaa ei ole niin paljoa. Kyllä kesä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kun lisäksi muistaa hengittää ja elää hetkessä, on helpompi olla onnellinen myös siitä, että uuteen normaaliin ja toimistolla ramppaamiseen ei tarvitse palata aivan ihan vielä. Kaipaan kyllä jo kovasti office-elämän stimuloivaa tempoa ja vuorovaikutusta kollegoiden kanssa – etenkin näin yksin elävänä sinkkuna aikuiskontaktit on koronacationin aikana olleet aika rajalliset.
Mutta oikein mukavaa, että tässä on ensin nyt tämä kesä ja kaikki sen mukanaan tuomat ihanuudet. Syksyn alku on muutenkin ollut itselleni aina sellainen minimittakaavan uusi vuosi. Silloin on hyvä aloittaa uuteen normaaliin sopeutuminen tosissaan.
Mutta tosiaankin ensin KESÄ!!

Onko matkustaminen OK?


(Oli ihan pakko laittaa tänne yksi maskikuva myös, eihän blogihistoriani olisi mitenkään täydellinen ilman. Se täytyy kyllä sanoa, että ”laittatuminen” on näillä spekseillä varsin nopeaa ja helppoa! Haha!)
Matkailu, matkalle lähteminen, lentokenttä, hotelli, uima-allas… Jo pelkästään noiden sanojen ajattelu aiheuttaa ihan omanlaistaan spesiaalia värinää koko kropassa. Tarkemmin kun mietin, jopa pakkaaminen – mikä on ollut aina inhokkipuuhaani – tuntuu aivan sadunomaiselta, mystisen ihanalta askareelta.
Muistan toki edelliset reissuni ihan hyvin, jopa viimeisen tekemäni lomamatkan, vaikka siitä alkaakin olla jo vuosia. Tämä nykyinen todellisuus, kun virallisia suosituksia noudattaen pyrin välttämään myös julkisten liikennevälineiden käyttöä, on johtanut kuitenkin aikas tehokkaaseen elinpiirin pienentymiseen. Omassa kuplassa eläminen on tehnyt matkustamisesta saavuttamattoman, kaukaisen haaveen kaltaisen unelman. Tehdyt lomamatkat tuntuvat epätodellisilta ja ihan johonkin toiseen aikakauteen, toiseen elämään kuuluneilta.
Olenko tosiaan käynyt New Yorkissa? Los Angelesissa?

Jossain toisessa todellisuudessa oltaisiin juurikin tänään Karkin, Cissin ja Böniksen kanssa matkalla kohti Gran Canariaa. Varattiin reissu viime kesän lopussa, vähän väsyneenä siihen, että krooniseksi muodostunut kotoilu ei ollut mikään vapaaehtoinen valinta. Tarvitsimme kipeästi edes jonkinlaisen kiintopisteen tulevaisuuteen, jotain, mitä odottaa. Ihana SPA-hotelli, infinity pool ja valtava terassimainen parveke upealla merinäköalalla pistettiin varaukseen ja puhelimeen ladattiin TUI:n lomamatkalaskuri ilmoittamaan montako yötä on lähtöön.
Ajatus ihanasta auringon ja hemmottelun täyttämästä viikosta auttoi meitä jaksamaan pimeän ja pitkältä tuntuneen talven haasteet. Kun kivut käsivarressa jälkimmäisen kyynärpääleikkauksen jälkeen äityivät sietämättömiksi, keskityin hengittämään ja visualisoin itseni lillumaan uima-altaaseen, katse kaukaisessa (kuvitteellisessa) horisontissa leväten.
Matkan peruutusehdot oli joustavat, muuten olisi jäänyt varmastikin koko varaus tekemättä. Toisaalta silloin kyllä tuntui, että vain kaikkein pahimmat foliohatut ounastelivat pandemiahässäkän jatkuvan vielä keväällä. Yksi jenkkifirmassa työskentelevä kaveri kertoi, että heillä väki määrättiin heti viime kesänä tekemään töitä kotitoimistolle seuraavaan kesään asti. Porukalla siinä naureskeltiin, että on ne amerikkalaiset vaan hysteerisiä…

Kuusi viikkoa sitten oli meillä päätöksen aika. Silloin piti varattu Kanarian matka peruuttaa, jos haluttiin rahat takaisin.
Kyllä se kieltämättä hiukan mietitytti. Oltiin odotettu reissua todella kovasti ja tunsimme todellakin olevamme sen tarpeessa. Matkatoimiston mukaan lähdölle ei olisi varsinaisesti ollut esteitä. Monenlaista turvatoimea oli tietty viritetty erityisesti lentomatkalle, mutta myös hotelliin etc. Kaikennäköisiä terveystodistuksia ja sertifikaatteja oli myös vaatimuslistalla. Ihan kaikkeen en edes jaksanut paneutua, koska lopulta meille oli aika helppo ja itsestäänselvä päätös, että ei lähdetä.
Päätöksen taustalla ei valitettavasti ollut mitään ylevää ajatusta “emme halua toimia koronaviruksen eri mutaatioiden mahdollisina levittäjinä” tai “emme halua riskeerata ketään ympäristössämme mahdolliselle tartunnalle (matkustaminen kun väistämättä tarkoittaa kanssakäymistä muidenkin kuin omaan lähipiiriin kuuluvien ihmisten kanssa)”. Ei, kyllä meillä oli ihan itsekäästi syynä se, että haluamme, että valitsemassamme SPA-hotellissa on tarjolla kasvohoidot, hieronnat ja muut hemmottelut, kun sinne menemme. Haluamme syödä illallista elämää kuhisevissa ravintoloissa ja tungeksia (!!) baarissa.
Rajoitusten noudattaminen on sekä helpompaa, että hauskempaa kotona.

Vaikka meidän matkan peruuntumisen syy oli täysin itsekäs, olen kyllä sen jälkeen miettinyt, että olihan se nyt selkeästi myös ainoa järkevä ja vastuullinen teko tässä vaiheessa. Ainakin itselläni alkaa olla jaksaminen koetuksella koko pandemiahässäkän kanssa. Rokotuksien kanssa edetään hitaasti – mutta onneksi kuitenkin suht varmasti. Se, mitä just tässä vaiheessa ei todellakaan tarvitsisi tapahtua, on jonkin uuden ärhäkän mutaation leviäminen.
En väitä, että matkustaminen – tai ainakaan lomamatkailu – olisi pääsyy siihen, että viruksen brittiversio pistää pakkaa sekaisin ainakin täällä meilläpäin. Toisaalta en ole kyllä kuullut, että koronavirukset ihan keskenään matkustelisivat ympäriinsä kunnon turistin tavoin. Varmasti kaikki, jotka nyt vallitsevasta tilanteesta huolimatta päättävät, että on aivan järkevää lähteä pakettimatkalle aurinkoon, ovat tehneet valintansa tarkoin harkiten. Jos nyt sanon ihan suoraan, niin kyllä vähän tympii yllättävän yleinen käsitys, että etelänlomat on työtätekevän luokan saavutettu etu, josta on ok pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.
Ihan kohta jengiä on rokotettu riittävästi niin, että ainakin Euroopassa pystyy lomailemaan aivan entisen normaalin tapaan.

Helppo meikäläisen on tietty huudella, kun asun yhdessä koko maailman ihanimmista kaupungeista. Ei tarvitse kuin laittaa kunnon kengät jalkaan ja varata riittävästi aikaa, niin pystyn leikkimään päivän turistia ihan milloin haluan. Varsinkin nyt, kun kevät on täydessä vauhdissa, kadut kuivat ja kahvilat kantaneet pöydät ulos, retki keskustaan on aivan mainio pikamatka.
Talvella ei tullut paljoa liikuttua omien kotikulmien ulkopuolella, Söderillä poikkesin viimeksi alkusyksystä ja keskustassa pyörin reilu vuosi sitten. Paitsi viime viikonloppuna päätin heivata ylipitkän todo-listani ja vaihtaa metsäisen power walkini city-vaellukseen. Lautalla vain kanaalin yli ja siitä sitten käppäilin Söderin ja Gamla Stanin läpi cityyn asti.
Join kaffetta auringossa, ihmettelin ihmisiä ja elämänmenoa, bongasin hassuja käsitöitä, shoppailin vähäsen ja otin paljon valokuvia – ihan niinkuin kunnon turistin kuuluukin. Sen verran kauan on kulunut edellisestä visiitistäni keskustaan, että suureksi hämmästyksekseni Sergelin torin laidalle oli noussut aivan uusi arkkitehtoninen punainen rakennus. Todellinen aito turisti-moment! Haha!
Kaikki tämän postauksen kuvat on tuolta “pikamatkaltani”.

Onhan tämä erityisaika tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Lähialueiden ja lähimatkailun arvostus on yksi niistä – ja toivon ihan vilpittömästi, että myös jatkossa yleisemminkin ihmiset tajuaisivat, että aina ei tarvitse lentää maailman ääriin, kun on loman tarpeessa.
En nyt tässäkään ole mikään puritanisti, mutta sen verran huolettaa ympäristön tila, että toivotan erittäin tervetulleeksi ajattelutavan, että aivan jokaisen loman tai vapaan vieton ei tarvitse tapahtua jossain kaukana. Sitten kun elämä siirtyy pandemian jälkeiseen vaiheeseen, voidaan palata otsikon aiheeseen toisesta näkökulmasta. Vahva aavistukseni kylläkin on, että kunhan tämä tästä tasaantuu, taivas täyttyy turisteista ja “maailmankansalaisista” aivan ennenkokemattomassa mittakaavassa.

Loppukevennykseksi “korv med bröd”.
Viikonlopun ihana sää oli houkutellut vähintään puoli Tukholmaa ulos. Siinä lounasajan korvilla yritin etsiä aurinkoista pöytää ihan mistä tahansa edes jonkinlaista ruokaa tarjoilevasta mestasta, mutta turhaan. Toki kaikkialla pöydät ovat vaatimusten mukaisesti superharvassa – eli kapasiteettia oli noin puolet normaalista, mutta silti uskomatonta, että yhdelle hengelle ei löytynyt tilaa mistään niistä noin ziljoonasta paikasta, jotka tsekkasin. Suosituimpiin ravintoloihin oli lisäksi kymmenien metrien jonot.’
Niinpä päätin kanavoida sisäistä newyorkilaistani ja nautin lounaaksi hot dogin ketsupilla ja sinapilla elegantisti puiston penkillä istuen!