Periaatteessa ajatus siitä, että hieromalla jotain tiettyä kohtaa kämmenessä tai jalkapohjassa voi saada vaikutusta ihan muualle kroppaan, tuntuu melko omituiselta. Siis miten esimerkiksi migreeniä voi helpottaa pikkusormen nipistäminen kahden ylimmän nivelen välistä? Pienestä epäuskosta huolimatta en kuitenkaan suhtaudu sen paremmin akupunktioon kuin vyöhyketerapiaankaan vastustellen.

Esimerkiksi Karkki sai lukioaikana poikki pitkäaikasen ja pahaksi äityneen migreeni-kierteen, kun kävi muutaman kerran akupunktiossa. Neulat laitettiin silloin muistaakseni ranteen sisäpuolelle. Ei siis mihinkään lähellekään päätä – tai edes niskaa, minne kipukeskus yleensä pakeni vauhtia ottamaan.

Mintun viime viikon treeniohjelma alkoi suurilla suunnitelmilla. Maanantain BodyBalance meni oikein mainiosti ja olo oli erinomainen. Tiistaina päätin kohottaa pulssia tanssillisen SH’Bamin kanssa. Ei hyvä idea. Innostuin ketkuttelemaan musiikin tahdissa sen verran varomattomasti, että selkä alkoi ilmoitella itsestään jo ennekuin tunti oli edes puolessa välissä. Seuraavana aamuna en ollut päästä ylös sängystä – ja syynä ei valitettavasti ollut maitohapoille treenatut lihakset.

Loppuviikko menikin sitten rauhallisia kävelylenkkejä tehden.

Tänään aamulla päätin testata Pinterestistä (mistäs muualtakaan…) löytämääni kuvaa:

Selkävaivani siis säteilee oikeaan jalkaan ja aiheuttaa puutumista, voimattomuutta ja ärsyttävää “kuplintaa” (johtuu siitä, että se selkähomma painaa johonkin hermoon, sanoi fysioterapeutti). Painelin siis sekä vasemman ranteen oikeaa reunaa että saman käden nimettömän oikeaa reunaa. En tiedä, mistä johtuu, mutta myös nimettömän vasen reuna on kipeä – tai ainakin aika arka. Ja vielä hassumpaa on se, että kun olin aikani näitä akupisteitä nipistellyt häiritsevä kupliva tunne oikean jalan pohkeessa loppui. Ihan tuosta vaan. Mieletöntä!

Seuraavaksi voisikin testailla, toimiiko tuo etusormen ja keskisormen välissä kämmenessä oleva “Blood Sugar” -akupiste, kun alhaisesta verensokerista johtuva itkupotkuraivari on viittä vaille tosiasia… 😀

Tässä vihdoin esittelyssä viime keskiviikon shoppailuterapian tulokset. Oikeastaan lähdin toivorikkaana tutkailemaan, josko tuolta meidän lähiostarin Lindexiltä olisi vielä löytynyt Missoni-kamppeita. Aika sitkeässä asuu näköjään meikäläisessä sekä toivorikkaus että positiivinen ajattelu, kun kaikkien tuon päivän vastoinkäymisten jälkeen vielä jaksoin ajatella, että eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka siellä vielä yksi zikzak-neulemekko Minttua odottelisi. No, ei odotellut.

Pingoin siis bonuskuponki ja 20 % jäsenalennuslappu ojossa H&M:lle.

Ensimmäisenä kalastin haaviini kauniin hennon korallinvärisen merinovillaisen neuletakin. Sisäinen harakkani rakastui timanginappeihin jo syyskatalogia selaillessa. Vasta nyt pääsin toteamaan, että ohut merinovilla on pehmoista ja hyvälaatuisen oloista. Eli siis hintaansa nähden suorastaan löytö!

Musta kaulukseton jakku on järkiostos, jos mikä. Simppeli, kauniisti vartalonmyötäiseksi leikattu malli miellyttää silmääni. Pääntietä kiertää ripsikankainen kantti, joka antaa kivasti vähän jujua jakulle. Muuten tuollainen kaulukseton ja härpäkevapaa esitys on paljon iisimpi ahtaa talvitakin alle kuin perinteinen bleiseri kauluskäänteineen ja napituksineen.

Vihreäsävyinen statement-kaulakoru suorastaan vaati päästä mukaani. Tykkään ihan valtavasti korun väreistä, veden- ja metsänvihreästä. En ole ihan varma, löytyykö garderobistani tuohon matsaavia vaatteita, mutta silmät nyt ainakin on ihan sävy sävyyn. Haha!

Miten sitä määrittelisi itsensä muutamalla osuvalla lauseella? Niin, että samanaikaisesti kuullostaisi kivalta ja mukavalta ihmiseltä, mielellään älykkäältä ja hauskalta myöskin ja viihdyttävältä ja nokkelalta? Miten sitä kiteyttäisi näkemyksensä ja ajatuksensa blogin pitämisestä – ja siinä sivussa itsestään, joihinkin tarkkaan valittuihin, mutta silti nonchalantin huolettomilta vaikuttaviin sanoihin? Siis toisin sanoen pukisi sanoiksi sen, minkä pukeutumisella voi ilmaista esimerkiksi yhdistämällä Acnen prätkärotsin valkoiseen randomiin t-paitaan, mustiin prässihousuihin, kangaskassiin ja Louboutinin stilettoihin?

Olen ensimmäinen myöntämään, että profiilikuvaukseni Indiedaysin bloggari-sivustolla on kipeästi päivittämisen tarpeessa. (Ja tuota bannerikuvaa katsellessa vasta tajusinkin, että kylläpäs sitä olikin aika kuikelo vielä vähän aikaa sitten!! Haha!) Enkä tosiaankaan ihmettele, että officeltakin jo kysellään kainosti, että mites olis, jos säkin Minttu voisit pikkusen päivittää tota sun profiilia…

Itseäni etsiskellessä päädyin Pinterestiin, kuinkas muuten, ja inspiroiduin jälleen kerran tästä:

Alunperin bongasin tuon jonkun kaverin facebook-sivulta ja sittemmin tosiaan Pinterestistä.

Kun tästä itsensä kuvailemisesta ei nyt tunnu tulevan yhtään mitään, taidan alkaa suunnitella printtitaulua tuosta kuvasta sen sijaan… Kaikenlaisia tauluhässäköitä täältä meiltä puuttuukin – ainakin, jos keräämääni inspiraatiokansioon katsoo.

Aika mielenkiintoista muuten huomata, että “HOME” -sisustusinpiraatiokansioon on kertynyt toiseksi eniten kuvia. Siis enemmän kuin ihania kisuja, lomahaaveita tai hiusinspiraatioita. Tarkoittaako tämä sitä, että sisälläni asuu salaa joku tyyppi, joka on kiinnostunut sisustuksesta?? Ei ihme, että tämä profiilikuvauksen kirjoittaminen on haasteellista…

En muista, milloin olisin viimeksi saanut yhtä paljon spontaaneja kehuja asustani kuin tänään toimistolla! Ihan huippu fiilis (vaikka jossain vaiheessa alkoi jo vähän nolottaa…), kun ihan eri osastonkin tyypit tulivat sanomaan positiivisia asioita söpöistä perhoshousuistani. Eli tänään olin liikkeellä ensimmäistä kertaa viime tiistaina hankkimani Lindexin Missoni -malliston printtihousut päällä.

Tykkään tosi hurjasti housuista itsekin. Ihastuin niihin jo näytöksessä ja tämän pienen kokemuksen perusteella voin sanoa, että olen kyllä tosi tyytyväinen! Malli istuu ihan älyttömän hyvin. Materiaali on suht napakkaa puuvillasatiinia, joka sisältää riittävästi elastaania – eli housut on myös todella mukavat päällä.

Tänään mentiin siis näillä. Ja se luvattu kissan häntä on viimeisessä kuvassa. Meillä on parvekkeen oven vieressä metallinen pylväs (liittyy ilmeisesti talon rakennustapaan – eli se ei ole pelkkä koristejuttu), joka me ollaan päällystetty narulla. Sunshine rakastaa kiipeillä siinä ja nyt se ravasi tankoa ylös alas koko sen ajan, kun otin kuvia… Aika monta meni pilalle, kun kameran tarkennus osuikin yhteen karvaiseen otukseen – eikä ollenkaan pinkinpunaisiin perhoshousuihin, niinkuin oli tarkoitettu.

• neuletakki, Viktor&Rolf for H&M
• housut, Missoni for Lindex
• nilkkurit, DonDonna

Käytiin tänään illalla Karkin ja Peetun kanssa kääntymässä Beyond Retron Åsögatanin putiikissa järkkäämässä tatuointi-illassa.

En oikeastaan pidä itseäni kovin konservatiivisena tai vanhanaikaisena, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että olin aikasmoisen ihmeissäni, kun tajusin, että uutta tatskaa hinkuavia asiakkaita löytyi ihan jonoksi asti. Siis eikö tatuoinnin pitäisi olla jotain merkityksellistä ja spesiaalia? Jotenkin tuntuu tosi kummalliselta, että pärähdetään johonkin putiikkiin tyypillisiin ilmaista-kaljaa -bileisiin ja sitten puoliksi (toivottavasti ei kuitenkaan kokonaan…) ex tempore päätetään käydä hakkauttamassa se ankkuri ranteen sisäpuolelle…

Osa tatuointiasiakkaista oli varmasti sellaisia, jotka olivat jo muutenkin päättäneet hankkia jonkun pienemmän kuvan. Mitään massiivisia virityksiä illan aikana ei toteutettu. Ja monet varmasti tunsivat entuudestaan Stockholm Classic Tattoo -firman, joka  oli illan yhteistyössä Beyond Retron kanssa järjestänyt.

Hengailin jonkin aikaa tatuointipisteellä kameran kanssa (kyllä, kysyin luvan!) ja samalla kuulin, miten illan varauslista täyttyi vauhdilla. Aika uskomatonta, että suosio oli niin hillitöntä. Vain puolisen tuntia ovien aukaisun jälkeen varauslista oli käytännöllisesti katsoen täynnä.

Eihän nyt nykyään pitäisi edes tatuointiliikkeessä vierailemisen olevan mitenkään erityistä. Siis ymmärtäisin tuon innostuksen vaatekaupassa kaiken kansan silmien alla tapahtuvaan tatuointiin siinä tapauksessa, jos kaikki tatuointimestat olisivat niin epämääräisiä, että niihin ei “tavallinen” kuvanhankkija kehtaisi mennä.

No, meidän porukka päätti jättää ottamatta ne otsaan suunnitellut ankkuritatuoinnit ja keskityimme vain nauttimaan fiiliksestä ja tsekkailemaan tarjontaa. Kovin usein ei enää nykyään tule Beyond Retrossa poikettua. Sen jälkeen kun Peetu aloitti duunit Americanassa, ei ole paljoa muihin vintage-putiikkeihin ollut tarvetta.

Sitten viime käynnin oli Beyond Retron re-make mallisto kehittynyt ihan mahtavasti. Dun bongasi re-make -tangosta ihanan hihattoman edestä solmittavan ruskean silkkitopin. Samalla periaatteella toteutettuja toinen toistaan hienompia silkkipaitoja oli pilvin pimein. Melkein päädyin hankkimaan yhden psykedeelisen pastelli-hattivatti-version aiheesta, mutta näin jälkeenpäin voin vain huokaista helpotuksesta, että se oli liian kapea.

Karkki ja Eric tsuumailivat lähinnä, josko tangoissa roikkuisi kivan näköisiä pikkutakkeja/jakkuja. Beyond Retron valikoima on aika mielettömän suuri, mikä johtaa helposti siihen, että lopulta sitä ei vaan jaksa alkaa käydä järjestelmällisesti kaikkia tankoja läpi. Seassa kun on kuitenkin niin uskomaton määrä kampetta, mistä kukaan ei maksaisi kirppiksellä senttiäkään. Esimerkiksi yhdet päältäpäin katsoen aivan totaalisen tavalliset, selkeästi hyvin kovassa käytössä olleet, perusteellisesti nyppyyntyneet tummansiniset college-housut maksoivat melkein 30 euroa. Merkki oli toki Levi’s – mutta silti…

Camo-kuosivillitys – tai ehkä paremminkin -himo, ei ota laantuakseen. Beyond Retrossa oli varsin säällinen valikoima riittävän autenttisen oloista maastokuosi-kampetta, jakkuja ja housuja nyt ainakin. Onnistuin jälleen kerran välttämään houkutuksen. En ole edelleenkään ollenkaan varma, että kykenisin näyttämään muuta kuin aika hassulta tai pahimmillaan tosi pateettiselta camo-vetimissä.

Kauniit, hyvät ja mielellään laadukkaat konjakin väriset bootsit ovat syksyn/talven hankintalistan kärjessä. Iskin silmäni Fryen klassisiin saappaisiin ja hetken jopa hiplailin niitä sillä silmällä. Onneksi koko oli kuitenkin ihan selkeästi liian pieni. En ole ihan vakuuttunut, kuinka järkevänä olisin pitänyt itseäni huomenna, jos olisin tuhlannut yli 100 euroa aika pahan näköiseksi potkittuihin saappaisiin – oli Fryet tai ei. Toisaalta paksu hyvä nahka on kyllä aika helppo restauroida siistin näköiseksi… No, mutta pienet ne olivat joka tapauksessa!

Peetu on lähdössä nyt ensi tiistaina melkein vuoden kestävälle Aasia-Australia -turneelle. Matkavarustukset ovat jo – jossei nyt sentään vielä pakattu – niin kuitenkin pitkälle funtsittu. Teoriassa reissulla voisi olla kovastikin käyttöä tosi siisteille pinkeille mokkanahkashortseille. Mutta reppumatkailijan kantokapasiteetin huomioon ottaen todellakin vain teoriassa – ja sen hoksasi Peetu ihan itsekin, ilman, että Dunin tai kenenkään muunkaan tarvitsi alkaa viritellä “järjen ääni” -puheitaan.

Kokonaisuudessaan siis oikein hauska ilta! Pelkkiä hyviä ostoksia, eikä yhtään harkitsematonta tatuointia. Karkki ja Peetu tosin tyrmäsivät yksiäänisesti Mintun suunnitteleman seuraavan tatuoinnin, joka käsittäisi tyttöjen nimet ja syntymäajat. Kun ei niitä hakattu silloin heti, niin miksi sitten nyt jälkeenpäin – väittivät. Voi olla, että olen eri mieltä ja vielä menen ja hankin sen tatuoinnin. Vaan voihan se olla, että tuo jää tekemättä. Vastahan sitä olen lähemmäs kymmenen vuotta suunnitellut..