Month: May 2019


Tervehdys sairastuvalta! Olen tässä nyt ollut muutaman päivän kotona, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että muija on edelleenkin aikas kanttuvei. Käsi on aivan järkyn kipeä tujuista kipulääkkeistä huolimatta ja jaksamisen kanssa on muutenkin vähän niin ja näin. En olisi ikinä uskonut, että käden murtaminen voi ottaa niin koville!
No, eteenpäin mennään, vaikka sitten miten pienin askelin! Ja nyt onkin just hyvä hetki katsoa, mitä kortit lupaavat viikonlopulle.
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle. Tällä kertaa siis koko pääsiäiselle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Sauvojen 9 – Vahvuus
Alitajunnassa olevat asiat tulevat päivänvaloon tahdoit tai et. Tässä voi olla kysymys jostain sellaisesta, jonka olet itse halunnut unohtaa ja sivuuttaa käsittelemättä tai ratkaisematta ongelmaa, mutta voi myös olla, että esille nousee kysymyksiä, joista et ole varsinaisesti ollut tietoinen aikaisemmin. Ajatus voi ensin tuntua hankalalta, mutta oikeasti näiden asioiden käsittely vapauttaa ihan hurjasti energiaa ja tekee vahvemmaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuullostaakin, voi tuntua vähän pelottavalta tuntea itsensä vahvaksi. Toisaalta, kun vain on luottavainen siihen, että kehitysprosessi johtaa johonkin parempaan, mielikin rauhoittuu.
Vinkki viikonlopuksi: Luota omaan vahvuuteesi ja siihen, että oikeasti tiedät, mikä on oikea suunta. Menneisyyteen ei ole paluuta.
2. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
3. XI – Intohimo
Viikonlopulle on luvassa iloa ja elinvoimaa, jos vain antaa niille mahdollisuuden. Joskus on ihan ihanaa ja rentouttavaa antaa fiiliksen viedä, tanssia (vaikka yksin olkkarissa) ilman ajatusta siitä, miltä näyttää – vain nauttia siitä, että on. Kun hyväksyy sisäisen oman itsensä – juuri sen, joka tanssii hassusti huonon musiikin tahdissa – pystyy löytämään uuden, nautinnollisemman ja energisemmän suunnan elämälle.
Vinkki viikonlopuksi: Me ollaan kaikki aika primitiivisiä otuksia, joten uskalla olla vapaa ja nauttia elämästä, vaikka kaikki ei olisikaan ihan täydellistä.
Itselleni nostin ykkösen, eli sauvojen ysin. Sama kortti on tullut nyt lähiaikoina jo niin monta kertaa, että pitääkin oikein nyt tarkkaan miettiä, että mitä se tahtoo mulle sanoa. Fyysisesti tunnen itseni täysin vahvan vastakohdaksi, mutta toisaalta nyt jos milloinkaan on ollut pikku pakko pysähtyä ja kuunnella sitä sisäistäkin ääntä.
Ihanaa viikonloppua!!


Tai ehkä pitäisi sanoa ”kertakuperkeikalla”. Nimittäin juuri niin kävi.
Olin viime lauantaina itselleni tyypilliseen tapaan toimittamassa sataatuhatta asiaa yhtäaikaa. Viipotin upouusilla sandaaleillani (ostettu töiden tapahtumaa varten, eli ostolakkoa ei ole rikottu!) kaksi kassia toisella olalla ja puhelin kädessä, kun tapahtui jotain. Ilmeisesti kenkien remmi petti tai jotain vastaavaa, sillä yhtäkkiä välähti, että nyt se on menoa. Valitettavasti lopetin aikoinani Aikido-urani yhteen tutustumiskertaan, niistä taidoista olisi nyt ollut todella hyötyä.
Totaalisen hallitsemattoman ilmalennon jälkeen landasin koko elopainoni vähintään yhtä epäjärjestyksessä suoraan oikealle kyynärpäälleni.
Tiedättekö sen tunteen, kun kaatuu tai vaikka liukastuu jossain julkisesti ja tekee oikein tosi kipeää, mutta sitten tajuaa lähes välittömästi, että sitä sattuu itsetuntoon oikeastaan yhtä paljon kuin siihen kipeään polveen tai ranteeseen? Tämä ei ollut yksi niistä kerroista. Tiesin heti, että nyt kävi pahasti.
Säästän teidät seikkaperäiseltä sairaskertomukselta, mutta voin kertoa, että ambulanssin ensihoitajalla oli ihanan lämmin katse ruskeissa silmissään, hädän hetkellä kanssaihmisten apu ja myötäeläminen on aivan uskomatonta – ja miten käsittämättömän onnellisessa asemassa olen, kun mulla on kaksi niin valtavan ihanaa tytärtä.
Aika pian lauantaina kävi selväksi, että Karkin kanssa suunnitelmissa olleista viisuvalvojaisista ei tule mitään. Röntgenkuvissa näkyi aikas totaalisesti muusiksi mennyt kyynärpää, joten Minttu kärrättiin osastolle odottelemaan leikkausta.
Tänään aamulla käteeni operoitiin tekonivel, rehab-ajaksi arvioitiin noin 8 viikkoa – 3 kuukautta.
Niinpä loppui meikäläiseltä kiireet. Koko kesän kalenteri meni uusiksi ja nyt tärkeintä on saada itsensä kuntoon.
Hiukkasen takkuisasti sujuu tämä kirjoittaminen vasurilla, mutta blogia en tietenkään tule hylkäämään saikkuaikanani. Päivän asujen kanssa voi kyllä ainakin alkuun olla aika hankalaa. Alustavan tiedon mukaan pääsen perjantaina kotiin. Eli seuraa Tärkeä Tiedoitus:
Tämän viikon Torstai Tarot tulee vasta perjantaina (jos pääsen kotiin!)!!


Miltä tuntuu, kun iso osa omaa historiaa muuttuu hetkessä menneisyydeksi?
Olen vääntänyt ja kääntänyt tätä postausta viime helmikuusta lähtien. Silloin tein sen reissun Tampereelle, jonka toisaalta olin toivonut tulevan, mutta mitä toisaalta en missään nimessä halunnut tehdä.
Äitini sai toisen aivoverenvuodon joulukuun 2016 puolessa välissä. Hetken elättelimme toivoa, että vahva ja sinnikäs mutsini kokisi samanlaisen superkuntoutuksen kuin edellisellä kerralla pari vuotta aikaisemmin. Muutaman kuukauden päästä oli selvää, että tällä kertaa kuntoutustoiveet tulisi asettaa merkittävästi alemmalle tasolle. Äiti tarvitsi ympärivuorokautista hoitoa, eikä kotiin ollut enää paluuta.
Siitä alkoi prosessi, joka oli sekä henkisesti, teknisesti että loppumetreillä sitten ihan fyysisestikin raskas. Voi että, miten jälleen kerran toivoin, että en olisi ainoa lapsi. Ainoa kantamassa vastuuta siitä, että hommat tulee hoidettua, ainoa päättämässä, mikä päätös milloinkin on hyvä ja järkevä.

Ihan aluksi huolenaiheet liittyivät äitiin ja hänen hyvinvointiinsa, mutta kun paikka Koukkuniemen vanhainkodista varmistui ja äidin loppuelämän koti kotoa tuotujen taulujen ja muiden tuttujen juttujen avulla hahmottua, alkoi kapasiteettia riittää tarttua muidenkin asioiden hoitamiseen. Muutama visiitti Koukkuniemeen sekä henkilökunnan kanssa pidetty hoitosuunnitelmapalaveri vakuuttivat, että olimme saaneet varsinaisen jackpotin hoitopaikan suhteen. Niin ihanaa, lämmintä, omistautunutta ja ihmisläheistä huolenpitoa äitini siellä saa, että tämä kaukomailla asuminen tuntuu yhä edelleenkin piirun verran helpommalta kestää.
Kaikenlaista pientä sälää piti hoitaa ensin. Allekirjoittaneen tuntevat tietävät, että minkäänlaisten “paperihommien” hoitaminen ei todellakaan ole vahvin puoleni (olin mm. ihan vahingossa puolitoistavuotta ilman kotivakuutusta, kun tarkoitus oli vaihtaa edullisempaan vakuutukseen. Hups!), mutta yksi kerrallaan sain lopetettua äidin puhelinliittymän, peruutettua Aamulehden tilauksen (kiitti Tinni, että muistutit!) ja sen sellaista.
Isoin rasti oli kuitenkin päättää, mitä tehdä äidin asunnolle. Omalle lapsuudenkodilleni. Lasteni mummulalle.
Suht nopeasti tajusin onneksi, että itselläni ei riitä kapasiteettia ryhtyä vuokraemännäksi (ks. kohta “paperihommat”) ja kaikkeen siihen, mitä se pitää sisällään. En myöskään näe missään käsitettävissä olevan ajanjakson päässä tulevaisuudessa sellaista tilannetta, että minä tai joku lapsista haluaisi muuttaa niin pysyvästi Tampereelle, että sen vuoksi olisi järkevää pitää kiinni asunnosta.
Vaihtoehdoksi jäi siis äidin osakkeen myynti.

Myyntiin laittamisesta päättäminen oli lopulta varsin helppoa. Prosessi kuitenkin venyi ja vanui, kun maistraatista piti hakea lupaa jos toistakin. (En moiti maistraattia, ensin taisin hakea ihan väärää lupaa. Ks. kohta “Minttu ja paperiasiat”). Mutta sitten, kun alkoi tapahtua, homma etenikin kovalla vauhdilla.
Sain erinomaista apua kiinteistövälitystoimisto Bo LKV:ltä (siellä timantti kiinteistövälittäjä Marko Lamu – suosittelen! Ei maksettu tai muuten sovittu mainos), vaikka kaupallisen alan ihmisenä pikkuisen alkoi kieltämättä jo ihmetyttää, kun joka välissä syliin tungettiin goodie-bagiä, missä oli samat hyvälle (lue: kalliille) paperille painetut mainosjulisteet ja magazineksi naamioidut mainoskatalogit – minähän ne sitten kuitenkin lopulta maksan. Kangaskasseista (jäivät käyttöön) löytyi tosin myös Bo LKV -kahvia, joka oli oikein hyvää – vahvaa, maukasta ja suomalaisella karkealla jauhatuksella.
No, toisaalta minä tässä käytän heidän äidin asunnosta ottamia kuvia ilman erillistä lupaa. Haha! Totuus on se, että kuvat ovat mielestäni tosi hienoja ja aivan varmasti korottivat myös lapsuudenkotini kaltaisen remonttikohteen kiinnostavuutta. Kilpaileva kiinteistövälitystoimisto käytti argumenttina, että minulle olisi vain extra-kustannuksia Bo LKV:n palveluksista, kuten stailauksesta kuvia varten ja taiten otetuista kuvista. Remonttikohde mikä remonttikohde he tuumivat. Minä pitkän linjan bloggarina olin kyllä helposti täysin eri mieltä: kuvilla on merkitystä oli esteltävä asia mikä hyvänsä!
Koko asunnonmyyntihommaan siitä, kun annoin kohteen Bo LKV:lle välitettäväksi, siihen, kun kaupat oli sovittu, meni alle kaksi viikkoa.
Joo, voi olla, että olisin saanut paremman hinnan, jos olisin kytännyt useampia ostajia. Voi olla. Mutta tein sen päätöksen, että se mielenrauha, jonka saan sen ansiosta, että tämä iso ja vaikea asia on hoidettu, on niiden muutamien tuhansien eurojen väärti, jotka ehkä nopean päätökseni vuoksi menetin. Vaikka tottakai olen vain ihminen ja välillä tulee mietittyä, että mahdoinkohan toimia ihan järkevästi.
Tähän mennessä kaikki oli sujunut ihan hyvin ja vaikka joku saattaakin olla sitä mieltä, että sössiä kokonainen vuosi prosessiin on ihan älytöntä, allekirjoittaneen paperihommia kammoksuva sielu oli kuitenkin tyytyväinen, että tällainen Iso Asia on nyt järjestyksessä ja hoidettu.
Sitten päästäänkin siihen vaiheeseen, joka nostaa edelleen palan kurkkuun ja jähmettää sormet näppikselle. Asunnon – lapsuudenkotini – tyhjentämiseen.

Olin toki saanut vähän esimakua tulevasta, kun tongin kaapeista äidille Koukkuniemeen vietäviä vaatteita. Virttyneillä vaatepuilla roikkui iholle tulevia muistoja: ala-asteikäisen pikku-Mintun hernekeitonvihreä plyysinen kylpytakki, niinkuin olisin juurikin ripustanut sen sinne, Mallorcan matkalle – sille ensimmäiselle – ommeltu trendikäs kellohame, hyvän ystävän isosiskon ompelema nahkapalalaukku – ensimmäinen käsilaukkuni. Äidin, mummun, vaatekaapin oven tangossa roikkui edelleen se seitkytlukuinen hopeakettupuuhka, jonka coolia baccaramaisuutta ensin himoitsin ja rakastin, sitten varhaisteininä kettutyttönä vihasin ja josta sittemmin tuli Karkin mummulalemppari. Tosin Karkin kohdalla kyse oli enemmän ihanasta pehmolelusta kuin mistään fashion itemista.
Mielikuvissa olin ajatellut, että kun asunnon tyhjennys tulee ajankohtaiseksi, vietän Tampereella viikon, ehkä pidempäänkin, ja setvin tarkalleen kaiken, mitä lapsuudenkodistani löytyy. (Ihan sivuhuomautuksena tähän, muutimme tuohon asuntoon vuonna 1972 – eli pikkuisen oli ehtinyt kertyä sedimenttejä säilytystiloihin). Tavoittena oli, että ehtisin järjestellä tavarat ja menneisyyteni kaikessa rauhassa, valita mukaani haluamani jutut ja harkitusti viedä kierrätykseen kaiken minkään arvoisen. Näin ei sitten tosiaankaan käynyt.
Tunnustan, että ensimmäinen ajatukseni, kun laitoin asunnon myyntiin, oli tosiasiassa edellisen täydellinen vastakohta, että eikun dynamiittia vaan koko helahoidon alle. Mutta samalla hengenvedolla tiesin, että tietenkin haluan säilyttää kotoani moniakin asioita. Osalla tavaroista on vain silkkaa muistoarvoa, useimmilla ihan käytännönläheisesti käyttöarvoa ja osalla jotain sellaista arvoa, jota en oikein osaa määritellä.
Halusin esimerkiksi säästää taulun, joka ei varmasti ole sinänsä arvokas, mutta joka on peräisin äitini lapsuudenkodista, mitä ei enää ollut, kun minä synnyin. Muistoarvoa kai sekin, mutta jotenkin välillistä, koska itselleni se on vain taulu. Merkityksellisen siitä tekee se, että äiti on tuonut sen lapsuudenkodistaan meille. Sekin on pala omaa historiaani, mutta sellainen pala, josta en oikein saa otetta. Äidille tärkeä taulu on tärkeä minulle, koska se oli äidille tärkeä. Tai jotain sinnepäin.
Lopulta tyhjennykseen varattu aika kutistui aivan minimaaliseksi. Tulin Tampereelle maanantaina puolen päivän aikaa Turun aamulautalta ja suunnistin lähes suoraan OP:iin kauppakirjoja kirjoittamaan. Loppuillan vietin lapsuudenkodissani Hallituskadulla.
Tavoitteenai oli, että olisin maanantain aikana “poiminut talteen” kaiken sen, minkä haluan säilyttää. Käytännössä kello huiteli lähemmäs pikkutunteja, kun yhä yritin saada jotain tolkkua äidin “tärkeät paperit” -härdelliin. Se vaikutti säntilliseltä, mutta kun lähes kaikki oli arkistoitu samalla huolellisuudella, oli ihan mahdotonta nopeasti selvittää, mikä oikeasti on tärkeää ja mitä on syytä säilyttää.
Että siellä sitten samassa arkistossa oli sekä kauppakirjoja (yhä tärkeitä!) että jo vuosikausia sitten pois myydyn auton vakuutuspapereita ja koko perheen koulutodistuksia alkaen vanhempieni ensimmäisistä alakoulun todistusvihkoista, ei tehnyt hommasta sen paremmin helppoa kuin nopeaakaan. Varsinkin omat todistukset ja opintovihot imaisivat mukaan muistoihin, jolloin etenkin lukioajat pomsahtivat yhtäkkiä käsinkosketeltavan lähelle.

Tiistaina paikalle saapui pelastus- ja apupartio nimeltä lapsuudenystäväni. En kykene mitenkään pukemaan sanoiksi, miten tärkeää oli, että he olivat jakamassa tuon ehkä kaikken haastavimman päiväni ikinä.
Ainoana lapsena olen tottunut siihen, että olen yksin muistojeni kanssa. Yksin selvittämässä menneisyyttä, yksin huolehtimassa asioista, yksin pitämässä kiinni oman historiani varsin ohkoisista säikeistä.
Aloitimme purkaa kaappeja Hallituskadulla heti aamulla ja jo silloin aikaoptimistikin tajusi, että tästä ei tule tulemaan helppoa. Tavaraa oli ihan käsittämättömän paljon, eikä oikeastaan kukaan muu kuin minä voinut tietää millä on merkitystä ja millä ei.
Tuo yllä oleva kuva on vanhasta huoneestani. Olin niin poskettoman ylpeä, että sain ihan oman huoneen, kun 6-vuotiaana muutettiin Hallituskadulle. Halusin laittaa pölyisen ja rumankin kuvan tänne blogiin, sillä se kuvastaa hyvin tunteita, joita koen edelleen. Toisaalta käsinkosketeltavia lapsuusajan ja teini-iän muistoja, miten vaatekaapin puiset hyllyt liukuivat tahmeasti, toisaalta sydäntäsärkevää kaihoa mummun ja vaarin Karkista ja Peetusta mittaamia pituuskasvumerkkejä kaapinoven sisäpuolella.
Pitkään päivään lomittui valtavasti surutyötä. Kaiken keskellä pulpahti keskustelunpätkiä siellä ja täällä, muistoja äidistäni, millaista oli käydä meillä – ja miten älyttömän monet bileet ja jatkot Hallituskadulla vietettiinkään. En voi sanoin kuvailla, miten tärkeää oli kuulla kaikkia muistikuvia ja muistoja varsinkin äidistäni, muistoja, jotka eivät ole sidoksissa minuun. En turhanpäiten kutsu lapsuudenystäväjengiäni siskoiksi – sillä mikäli mitään siskoudesta ymmärrän, juuri sitä he ovat minulle.

Keskiviikkona Hallituskadulle tuli muuttomiehet tyhjentämään kaiken lopun. Se ei todellakaan ollut halpaa lystiä ja pihi-Mintun takaraivossa tietenkin pyörii, että se-ja-sekin juttu nyt sit meni sinne. Oikeasti, rehellisesti ja vilpittömästi olen sitä mieltä, että sain superhyvää palvelua (firman nimi oli jotain tosi epäseksikästä kuten “pakettiautopalvelu” tms) ja kaikki sujui tosi hienosti.
Arvostan myös suuresti sitä, että muuttomiehet olivat käytetyn tavaran asiantuntijoita. Kyllä he muutamaankin kertaan kyselivät, että haluanko käydä läpi tämän tai tuon, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt sitä. Reissulle vuokraamani farmari oli jo aivan totaalisen ääriään myöten täynnä – enkä muutenkaan halunnut tai tuntenut tarvetta ryhtyä hamsteriksi. Olin vilpittömästi iloinen, että kaikki myytäväksi kelpaava päätyi heidän avullaan kierrätykseen.
Tietenkin olen vain ihminen ja näin jälkeenpäin välillä mietin, että voi miksi en sitäkin – ja olinpa hullu, kun senkin annoin mennä. Mutta oikeasti – tavaraa on niin paljon, että edes kaltaiseni “maljakollakin-on-sielu” -hippi, ei vaan voi säilyttää kaikkea. Ja tiedättekö, mistä oli kaikkein vaikeinta sitten lopulta luopua? Se oli ihan jotain muuta kuin jotkut vanhat Rörstrandin kupit, joiden piti tulla mukaan, mutta jotka sitten vahingosssa päätyivätkin kierrätykseen.
Viimeiset pari tuntia vietin tuijottamalla ulos ikkunoista. Halusin painaa mieleeni näkymän TYK:in koulunkelloon, josta tarkistin kellonajan aina kotona asuessani. Halusin myös painaa mieleen viimeisen muiston sisäpihasta, jossa vietettiin porukalla iltakaudet narua hyppien. Muistin urtsun musailtojen valot (ja mahanpohjan pirinän) ja oman huoneeni ikkunaan määrätietoisesti heitetyt pikkukivet.
Näkymät ikkunoista ulos olivat tietty vuosien aikana muuttuneet hiukan. TYK:in piha saanut muotoja, parkkipaikkoja ja uuden aidan, Mäntykadun puoleiset talot uuden värin pintaansa ja kotipiha näyttävän roskienlajittelukeskuksen. Suurin osa oli kuitenkin juuri niinkuin aina ennenkin. Yhä vieläkin kuristaa kurkkua, kun muistan, miten kirpaisevan tarkasti tiesin katselevani viimeisen kerran noita niin läpikotaisin tuttuja näkymiä.
Viimeisenä kun lähdin, painoin ulko-oven kiinni ja yllätyin, että loksahtavan lukon ääni oli edelleen niin tuttu. Pudotin avaimet postiluukusta ja koitin sisäistää sen, että nyt en enää ikinä voi avata sitä ovea. Nyt se on jonkun muun.

Loppukevennyksenä hiukan Mintun parkkeeraustaidoistaan saamaa rakentavaa palautetta. Kaikenlaista sitä tosiaan löytyy, kun yhden perheen elämää aletaan setviä!


Mitäs sanotte, onko nyt jo kesä? Voisin kyllä melkein väittää, että on, vaikka kai toukokuu lasketaan virallisesti kevätkuukaudeksi. No, oli miten oli – aivan ihanasti ryöpsähtelee joka puolelta elinvoimaista vihreää, joka antaa juuri sellaista virtaa ja inspiraatiota, mitä tässä menneinä harmaina kuukausina on todellakin kaivattu.
Allekirjoittaneen viikonloppusuunnitelmissa on laittaa vihdoinkin parveke kunnolla kesäkuntoon. Vähän olen siellä siivoillut ja hommaillut jo, mutta eihän se partsiparka vielä muistuta ollenkaan sitä kesäolohuonetta, jollaisena se yleensä lämpimänä vuodenaikana tunnetaan.
Toinen tärkeä häppening on lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön osuva täysikuu. Ajattelin kukkua hereillä, jos vain kirkasta yötä lupaavat säätiedotukset pitävät paikkansa, sillä tämänkertainen täysikuu on Full Blue Moon (eli kuu on tasan toisella puolella maapalloa kuin aurinko). Seuraavan kerran samasta ilmiöstä saadaan nauttia vasta kahden vuoden päästä.
No mutta höpinät sikseen ja katsotaanpas, mitä kortit lupaavat tälle täydenkuun viikonlopulle. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle. Tällä kertaa siis koko pääsiäiselle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Ihan täytyy nyt tähän alkuun sanoa, että aika merkittävä on maljojen energia tänä viikonloppuna! Ei vielä milloinkaan ole sattunut niin, että kaikki nostamani kortit olisi samaa maata! Maljat hallitsevat intuitiota, tunteita ja ihmissuhteita. Eli riippumatta siitä, minkä kortin nostit, on aivan varmaa, että viikonloppu on täynnä tunteita, ihmissuhteiden merkitys nousee pinnalle ja myös luovuus on korkealla.
 1. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
2. Maljojen 7 – Irstaus
Kortin suomenkielinen nimi on mielestäni vähän tyhmä, koska tässä kohtaa se viittaa ennemminkin voimakkaaseen, jopa epätoivoiseen, rakkaudenkaipuuseen ja ihmissuhteisiin takertumiseen kuin mihinkään varsinaiseen irstailuun. Suunta elämässä voi tuntua hiukan hämärältä juuri nyt. Aiemmin iloa ja tyydytystä tuottaneet asiat tuntuvat nyt tyhjänpäiväisiltä ja merkityksettömiltä.
Vinkki viikonlopuksi: Ehdottomasti tärkein vinkki juuri nyt on se, että menneisyyteen ei kannata takertua. Jos jotkin asiat, joista ennen olet saanut nautintoa, tuntuu nyt tahmeilta ja kyllästyttäviltä, se on vain merkki siitä, että on aika päästää irti. Toisaalta kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada yhdellä kertaa ja siksi onkin tärkeä oppia nauttimaan myös matkasta kohti unelmia.
3. Maljojen 9 – Onnellisuus
Viikonlopusta näyttää tulevan sopusointuinen ja harmoninen. Elämä on tasapainossa eikä juuri nyt ole näköpiirissä mitään mittavia haasteita. Rauhallinen ja onnellinen olo tulee syvältä sisimmästä eikä sillä ole mitään tekemistä materiaalisen yltäkylläisyyden kanssa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa antautua sisäisen hyvinvoinnin vietäväksi ja jakaa sitä mahdollisimman paljon myös ympäristöön. Kortti vapauttaa myös luovia energioita, joten nyt on mainio hetki tehdä myönteisen maailmankuvan masinoimia suunnitelmia tulevaisuutta varten.
Itselleni nostin ykkösen, eli maljojen kasin. Tiedän, että melkein joka torstai sanon, että en olisi voinut saada paremmin osuvaa korttia, mutta tarkoitan sitä joka kerta ja tarkoitan sitä myös nyt.
Olen ollut itselleni poikkeuksellisessa stressitilassa jo pidempään. Töissä meillä oli alkuvuodesta organisaatiouudistus, joka (niinkuin niin usein) tarkoitti sitä, että pitää tehdä enemmän hommia pienemmällä porukalla. Osastoni johtajana olen pitänyt mantrana, että kun tehdään töitä fiksummin saadaan enemmän aikaiseksi, eikä kenenkään tarvitse stressata. Totuus on se, että ensimmäisen kerran ikinä näen, miten omat dead linet vaan paukkuu.
Lisäksi koko alkuvuosi on ollut myös henkilökohtaisella tasolla vähintäänkin työläs, joten ei ole mikään yllätys, että tosiaankin haluan säätää elämääni pikkuhiljaa takaisin sellaiselle vaihteelle, että kaikilla läsnäolijoilla (eli itselläni) on kivaa edes toisinaan ja mielellään mahdollisimman usein. Onneksi viikonlopulle ei ole juuri mitään suunnitelmia, joten aikaa elvyttävälle välitilinpäätökselle pitäisi löytyä helposti!


Törmäsin jo jonkun aikaa sitten jossain blogissa, oliskohan ollut Viilankantolupa, mielenkiintoiseen juttuun: jos yhtäkkiä koko meikkiarsenaali katoaisi, mitkä viisi tuotetta hankkisin ensimmäisenä. Varmasti nyt jo useamman kuukauden kestänyt – ja varsin hyvin, muttei kyllä yhtään kivuttomasti – mennyt ostolakkoni vaikuttaa siihen, että erityisen mielelläni pohdiskelen asioita tyyliin “mitä ostaisin, jos…”
Eli jos nyt jostain syystä hävittäisin aivan totaalisen kaikki meikkini ja saisin ostaa vain viisi asiaa tilalle – mitä ne olisi? Ja tosiaan, jotta päästään ihan asian ytimeen, ajatusleikissä on menetetty aivan tasan kaikki ehostukseen tarvittavat tuotteet.
Aluksi postausta suunnitellessani ajattelin, että olisi teoreettinen tilanne esim. reissussa niin, että mukana oleva meikkipussi varastettaisiin tai katoaisi muuten taivaan tuuliin. Silloin kuitenkin ostopäätökseen vaikuttaisi merkittävästi se, että kotona odottaisi arsenaali kakkosvaihtoehtoja, ex-ykköslemppareita (joista kuitenkin edelleen tykkää ihan ok) ja jopa tismalleen samoja tuotteita, kun niitä on tullut hankittua lentokenttien tax free -myymälöiden tuplapakkauksina. Niinpä päätin kiristää reunaehtoja niin, että kertakaikkiaan mitään ei olisi jäljellä.
Tässä siis tärkeimmät meikkini, jotka pitäisi hankkia lähes välittömästi katoamiskatastrofin jälkeen, esiteltynä noin about tärkeysjärjestyksessä:

 1. Lumenen CC-voide
Olen testannut ziljoonia meikkivoiteita etsiessäni sitä oikeaa. Siinä vaiheessa, kun pohjustuksesta tuli olennainen osa ehostusrutiiniani, päätin, että tämän kanssa en pihtaile – hyvä meikkivoide saa maksaa, jos se on sen väärti. Jokaisen testikierroksen jälkeen olen Aina palannut luottotuotteeseeni, Lumenen Nordic Chic CC-voiteeseen.
Ehkä maailmalla on olemassa jokin voide, joka on yhtä keveä ja kestävä käytössä, tarvittaessa kuulas, tarvittaessa peittävä, auringolta suojaava, hengittävä ja hoitava – mutta minä en ole sellaista löytänyt. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen testaamaan Beautyblenderin Bouncea, mutta kuvitteellisessa katastrofitilanteessa hankintani olisi kestosuosikkini Lumenen CC-voide.
Fun fact: käytössäni on kolme eri sävyä ko. voiteesta. Niistä sitten sekoittelen aina hetkeen sopivan sävyn.

 2. Depend Slim&Thin kulmakarvakynä
Muinainen Minttu olisi häkeltynyt kulmavärin valinnasta toiseksi tärkeimmäksi meikkituotteeksi. Vielä ei niin kovin kauan sitten pidin silmien korostamista ehdottomasti tärkeimpänä osana ehostustani. Kyllä toki tunnen edelleenkin oloni aika alastomaksi, jos silmät ovat ihan luonnontilassa, mutta ilman merkattuja kulmia näytän aivan nukahtaneelta.
Osittain kulmien merkityksen kasvuun on itselläni varmasti vaikuttanut nyt jo pitkään vallalla ollut trendi, jossa kulmakarvat muotoillaan hyvinkin voimakkaiksi. Vaikka ei olisikaan mikään virtauksien mukana pyörijä, vaikuttaa yleinen visuaalinen kuvasto siihen, mikä tuntuu “luonnolliselta” ja “klassiselta”. (Muotitieteilijän oli pakko käyttää lainausmerkkejä!).
Toisaalta myös ikä on tehnyt tehtävänsä ja kulmakarvani ovat kokeneet kohtuullisen sulkasadon sitten nuoruusvuosien. Siksikin tuntuu freesiltä, kun kulmat on merkattu.
Tiedän useitakin, jotka ovat kritisoineet Dependin Slim&Thin -kynän olematonta värimäärää. Siis itse kulmaväriä on tuossa minimaaliset 0,03 g, mikä on kieltämättä aika naurettavan vähän. Itselläni se kuitenkin kestää ihan kohtuullisen hyvin ja sekä sävy että käyttömukavuus ovat ihan huippuluokkaa – joten kriisin kohdatessa olisi Dependin kapoinen kynä käytännöllisine harjoineen ehdottomasti valintani.

3. Eyeko eye-liner
Hiukan vaikea kyllä päättää, onko eyeliner vai mascara kolmanneksi tärkein hankinta – oikeastaan ne ovat ihan samalla viivalla.
Aikaisemmin vannoin täysin Chanelin kakkumaisen eyelinerin nimeen. Olen yhäkin sitä mieltä, että se on aivan loistava, suorastaan täydellinen, mutta sitten kuitenkin hiukan hankala käytössä. Pitää olla vettä ja erillinen suti etsetera. Siihen verrattuna rajaustussi on paljon kätevämpi.
Luulin pitkään, että inhoan tussimaisia rajauskyniä. Olin testannut jotain ensimmäisiä markkinoille tulleita tapauksia ysärillä ja tuumasin, että ei tule kaunista jälkeä. Siinä uskomuksessa elin vahvasti ihan viimeaikoihin, kunnes tilaamastani kauneusboxista (Lookfantastic – suosittelen!) tuli Eyekon eyeliner. En enää edes muista, mikä kaikista Eyekon linereista boksissa oli, mutta sen jälkeen olen testannut niitä kaikkia – ja tykännyt joka versiosta tosi paljon!

4. Ripsiväri
Yksi viidestä hankinnasta olisi ehdottomasti ripsiväri. Sen sijaan mikä ripsiväri – sitä en osaa sanoa. Tällä hetkellä käytössäni on tuo valtavasti hypetetty Benefitin “they’re Real” -mascara, mutta sitä en ehkä sitten varmaan kuitenkaan hankkisi.
Ymmärrän, miksi ihmiset tuosta tykkääväät. Sillä on ihan valtava kapasiteetti rakentaa näyttävät ripset ja jos itseltä löytyy yhtäänkään volyymia omasta takaa, lopputulos voi hyvinkin olla yhtä näyttävä kuin jos silmissä olisi tekoripset.
Omat ripseni ovat sen verran hentoiset ja olemattomat, että “they’re Real” -ripsari tuntuu lähinnä raskaalta. Vaikka en mitenkään edes yrittäisi kerrostaa, tulee sellainen olo kuin olisin valanut mustia kynttilöitä silmieni ympärille. Eli kommenttini itselleni on: “Don’t believe the hype”
Isoin ongelma tässä kohtaa on itseasiassa se, että en tiedä mikä on suosikkiripsivärini. Voisiko joku sanoa Max Factorille, että toisivat takaisin 00-luvun suosikkini, ihanan Masterpiece Max -mascaran!?
Jos tämä kuvitteellinen kaikki-meikkini-katosivat-yhtäkkiä -tilanne olisi totta, päätyisin varmastikin ostamaan sen tax freessä tarjouksessa olevan tuplapakkauksen ripsareita. Lähestulkoon riippumatta siitä, mitä brändiä tai lajiketta ne olisivat.

5. Irtopuuteri, Armani Beauty
Aivan käsittämättömän vaikea päättää, mikä olisi se viides tuote, joka olis pakko hankkia. Olen aivan varma, että moni siellä ruudun toisella puolella ajattelee painokkaasti: no huulipuna tietenkin. Tietenkin!
Itse en ole edelleenkään huulipunaihmisiä, vaikka nykyään jo silloin tällöin saatankin hurjistella ja värillisen huulikiillon tai -rasvan sijaan sivelenkin huulille ihan ehtaa punaa. Tässä ajatusleikissä ajattelen kuitenkin niin, että hukkaan joutui vain kaikki meikit ja siksi kosmetiikkavarastostani löytyisi varmasti huulilleni sopiva voide, Eight Hour Cream tai vastaava. Se kyllä riittäisi.
Mietin myös luomiväriä, jotain kivaa heleää sävyä, jota voisi käyttää myös highlighterina. Tai vaihtoehtoisesti lämpimän nudea, joka toimisi sekä luomilla että varjostusvärinä. Välillä tuntuu myös siltä, että hyvä peitetuote on tärkeämpi kuin mikään varsinainen värikosmetiikka – eikä klassinen valokynäkään olisi hullumpi valinta viidenneksi tuotteeksi.
Pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että keveä, olemattoman tuntuinen, ihon luonnollisen samettiseksi jättävä irtopuuteri on se, mitä eniten kaipaisin. Tällä hetkellä käytössäni on tuo kuvassa näkyvä Armanin puuteri ja tykkään siitä aivan valtavan paljon. Vain huiskaus kasvojen T-alueelle kiinnittää meikin todella tehokkaasti ilman että iho näyttää yhtään puuteroidulta.
Toinen suosikkini on Diorin irtopuuteri. Sitä käytin vuosikausia ja vain kokeilunhalu sai testaamaan jotain muuta.

Viimeaikoina – ennen ostolakkoani toki – olen hurahtanut totaalisesti meikkisuteihin. Eli jos oikeasti hävittäisin aivan koko meikkiarsenaalini, siveltimet mukaanluettuna, ensimmäisten joukossa hankkisin puuterille sopivan huiskun. Tykkään aivan valtavasti tuosta kuvassa näkyvästä Ecotoolsin siveltimestä ja se kyllä päätyisi aivan varmasti ostoslistani kärkeen. (Tiedän, että se on oikeasti poskipunasivellin.. :D)
Mitkä viisi asiaa päätyisi sun listalle, jos aivan kaikki meikkisi häviäisi?

Old stuff