Tag: Mintun vetimet

Asujuttuja, varmuusväline – ja mitä näitä nyt on…

Oikeastaan aivan absurdia, että siitä ei ole kuin vähän reilu viikko, kymmenen päivää, kun ulkona oli aivan täydellinen hellekesä! Nyt about viikon kestänyt syksy on kyllä ollut aivan täydellinen kuulaan kirpeine aamuineen, pirteine auringonsäteineen ja kaikinpuolin muutenkin tarjonnut lempeää saattohoitoa marraskuun pimeyteen.

Vaikka kesäkeleistä ei ole kauaa, tuntuu vähän pöljältä postata kuvia hellepäivän shortsiasusta. Sesonki vaihtui niin päivänselvästi, että kaikki kevyt vaatetus ja kirkkaat värit vaikuttaa jotenkin väärältä. Kuvat on siis tosiaan vain reilun viikon vanhoja, mutta ainakin itselleni nuo näyttävät olevan aivan eri maailmasta. Tai siis sikäli ne tietty ovatkin, että napsin kuvat Italian reissullani, hotellin pihassa.

Halusin kuitenkin esitellä tämän asun, koska

  1. Olen ommellut itse paidan – ja olen aivan superihastunut sen malliin
  2. Tunsin oloni aika noloksi, kun itselaukaisijalla näiden kuvien kanssa sähläsin – eli olisi täydellistä tuhlausta jättää kuvat vain lojumaan kuvakansioon

Kesän – ja varsinkin kesäloman – aikana Mintun ateljee on vähän virkistynyt. Aivan älyttömän ihanaa, että robocop-käsi kestää jo ompeluhommia ja etenkin silityraudan heiluttelua. Sen ansiosta on nyt muutamia tekeleitä tulossa esittelyyn.

Yksi onnistuneimmista ompeluprojekteista oli tosiaan tämä paita. Kaava on The Assembly Linen The Cuff Top, joka on yksi Instagramin ompelusfäärin suosituimpia kaavoja. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi!

Paita on helppo ja suht nopea ommella, koska siinä ei ole nappeja, vetoketjuja eikä mitään muutakaan monimutkaista. Malli tuntuu sopivan kaikille, jotka tykkäävät ei-vartaloa-nuolevista malleista ja lisäksi kaavan mukana tulee niin poskettoman hyvät, pedagogiset ja seikkaperäiset ohjeet, että niitä seuraamalla ei oikein voi muuta kuin onnistua.

Tein tuosta testipaidan ennenkuin tohdin iskeä sakset ihanaan Nuppu Print Companyn “Pionipilvi” tencel-satiiniin. Kasarihenkisestä viskoosista toteutettu toilé päätyi Peetulle ja on kuulemma ollut kovassa käytössä sekin. Täällä on jo, jos totta puhutaan, pino muitakin kankaita odottamassa Cuff topiksi päätymistä.

Oikeastaan ei kyllä mikään ihme, että ihastuin paidan malliin. Niinkuin hyvin tiedätte, t-paita on perusvaatteeni ja Cuff top on vähän niinkuin teeppari, mutta sitten kuitenkin hiukan enemmän oikea vaate. Silti jotenkin samalla tavalla helppo kiskoa ylle ja edes tuollainen överikukkakangas ei tunnu olevan too much.

Ohut tencel-satiini sopii paidan malliin hyvin, vaikka jos tekee Instagramissa haun hästägillä #TALCufftop, voi helposti todeta, että kaava käy kyllä todella monenlaisiin materiaaleihin silkistä pellavaan ja jopa keskitukevaan denimiin.

Kelien muuttumisen myötä tosin meni Mintun ateljeen projektilista uusiksi. Lyhythihaisen Cuff topin sijaan olen haravoinut kivoja pitkähihaisten paitojen kaavoja, mutta aika laihalla menestyksellä. Tai sitten olen vaan niin ”neuletyyppi”, että pitkähihaiseksi kelpuutan kauluspaidan kangaspaidoista – ja muuten mennään neuleilla, erityisesti neuletakeilla.

Ja siis jos joku siellä nyt tarkkasilmäisenä ihmettelee, että onko yours truly vaihtanut siviilisäätyä aivan vaihvihkaa ja yllättäen – niin voin kertoa, että ei tosiaankaan ole! Kysymyksessä on sinkkumatkailijan turvaväline, täyttä terästä ja jotain cubic zirkonia. Haha! Opettelin vielä italiaksi jotain lauseita, miten ”mio marito” oli justiinsa tulossa.

No, mitään selkkauksia ei matkan varrelle osunut. Liekö sitten näiden turvarinkuloiden ansiota vai mitä. Toisaalta en kyllä hillunut yötä myöten ulkona, vaikka illallinen tuli kuumuuden ja paikallisten tapojen vuoksi nautittua joka ilta aika myöhään. Viimeistään kymmeneltä olin jo kuitenkin takaisin hotellilla. Aika rauhallinen paikka Maranello tuntui kyllä muutenkin olevan.

Tässä tyylikäs asukuvaus set up!! Haha! Olin sen verran aikaisin aamulla liikkeellä, että ihan hurjan monta ohikulkijaa ei performanssiani päässyt todistamaan. Hiukan kyllä suoraan sanottuna nolotti (miksi ihmeessä!? en tajua itsekään!), ja siitä syystä vaikka huomasin kuvien olevan vähän (“vähän”) vinossa ja valtaosa tarkentunut aivan muualle kuin kameran edessä keikistelevään bloggariin, en alkanut uusia kuvia ottamaan..

Olipahan kokemus tämäkin!

Siis vastaavalla tekniikalla otan kuvat kotipuolessakin, mutta täällä tiedän rauhalliset, suojaisat paikat, missä voin toteuttaa itseäni ilman ylenpalttista ympäristön huomiota.

Tykkään aivan valtavasti näistä Ray Banin kultasankaisista piloteista liukuvärjätyllä linssillä. Aika vähän niitä tulee kuitenkin käytettyä, sillä vaikka miten olen niitä yrittänyt väännellä, ottaa linssit aina kiinni poskiini, jos vähänkään hymyilen. Onhan pilotit kuitenkin sen verran moottoriurheiluklassikko, että pakko oli ottaa Maranelloon mukaan!

  • paita, Mintun ompelimosta
  • shortsit, Lindex
  • lipsut, Havaianas
  • laukku, Kate Spade
  • arskat, Ray Ban

”Juhannushuppari”

Tässä nyt vihdoin todiste siitä, että ompeluharrastukseni pitää sisällään muutakin kuin kankaiden ostamista. Olen yrittänyt pistää itseni kankaiden ostokieltoon jopa, mutta menestys on ollut vähintäänkin kyseenalainen (lue: surkea!). Jotain kuitenkin tulee oikeasti välillä ihan valmiiksikin.

Jotain pientä olen jo saanut väsättyä rakkaille lapsenlapsilleni ja parit kaavantestausvaatteet tehtyä, mutta tämä ”juhannushuppari” taitaa olla ensimmäinen varsinaisesta kankaasta (siis ei edullisesta testikankaasta) valmistunut vaate itselleni. Juhannushuppari lainausmerkeissä siksi, koska eihän tuo valmistunut juhannukseksi, vaikka niin olin ajatellut. Eihän se myöskään ole huppari – vaan verkkatakki. Mutta minkäs sille voi, kun on kertaalleen antanut vaatteelle nimen, niin siksi sitä sitten tulee mielessä kutsuttua, vaikka periaatteessa se johtaisikin harhaan.

Kankaana on Nuppu Print Companyn ”Kirsikkajuhla”-collegetrikoo. Löysin Nupun ihanat kankaat vasta viime syksynä ja ihastuin välittömästi aivan täysillä! Yritän nyt pitää pientä rotia (jälleen erittäin huonolla menestyksellä…), enkä ostaa ihan kaikkia valikoiman herkkuja samantien. Vaikeaa!

Kirsikkajuhla-kuosi on aivan lemppari, vaikka oikeasti en kyllä osaa valita vain yhtä Nupun kaikista ihanuuksista! Tuota samaa kuosia tuli hankittua myös yhtä jakkua varten paksuna puuvillasatiinina, vähän eri värisenä. Tulee varmasti esittelyyn, kunhan saan sen tehtyä valmiiksi!

Juhannushupparin kaavana käytin Suuri Käsityö –lehden verkkatakin kaavaa tämän kevään lehdestä 3/2022. Siihen olisi oikeasti kuulunut vyötärökaitale, hihansuut ja korkea pystykaulus samasta kankaasta, mutta itse halusin sporttista vastapainoa kukkahempeilylle ja vaihdoin ne valmiina ostettuun raidalliseen resoriin. Resorin kapeat harmaat raidat on heijastinta, mistä plussaa varsinkin sitten syksymmällä.

Olen periaatteessa erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Siinä se nyt katselee, että tuleeko sieltä mitään kuvia vai ei…

Jos olenkin aivan tyytyväinen uuteen verkkatakkiini, yksi asia, mihin en ole tyytyväinen, on olemattomat kuvankäsittelytaitoni! Haha.. Näissä yritin vähän säätää sävyjä, että kukkakuosi olisi mahdollisimman edukseen. No, lopputuloksena on, että valkoinen paitani ja valkopohjainen hameeni näyttää aivan vihreältä.. Ehkä olisi aika katsoa vaikka joku Youtube-tutoriaali aiheesta! Ei se voi olla niin vaikeaa.

Hiukan toivomisen varaa ja kehityspotentiaalia on näissä aurinkolasien kanssa poussatuissa kuvissakin, mutta tuosta ylemmästä näkee, miten on kuvaushetken glamour set up kohdillaan! Itselaukaisija toimii. (Vaikka Peetu ottaa kyllä paremmat kuvat…)

Tämä on asukokonaisuus, jonka olin ajatellut laittaa juhannuksena. Valkoinen (tosiaankin siis, valkoinen), Marimekon pellavaisesta ”Perhonen”-kankaasta tehty hame on sekin Mintun ompelimosta valmistunut. Tosin vuosia sitten.

Onneksi tajusin, että kun olen menossa möyrimään lastenlasteni kanssa juhannukseksi, ei valkoinen hame ole todellakaan se järkevin vaihtoehto! Toisekseen oli niin kuuma, että edes iltamyöhällä ei ollut tarvetta millekään pitkähihaiselle. Eli uusiksi meni asusuunnitelmat! (Eikä olisi tosiaan tuo “huppari” ollut vielä valmiskaan – eli parempi niin)

Tuossa alla puhelimella näpsäistyt kuvat asusta, joka lopulta päätyi ylleni. Juhannusmainen sekin, mutta vähän vähemmän arka väritykseltään.

Ihanaa, kun koti- ja vapaa-ajan käyttöön tarkoittamassani pusakassa on vetoketjulliset taskut. Näin puhelin ja avaimet pysyy turvassa, vaikka välillä hupparin heittäisikin pois päältä. Samoin tykkään tosi paljon siitä, miten raidalliset resorit raamittaa kokonaisuutta ja antaa vähän särmää hempeälle kukkakuosille.

Mietin jo leikatessa, että olisiko tuota pitänyt vähän lyhentää – en ole niin ihastunut pepun päälle tuleviin vaatteisiin. Tai siis sellaisiin, jotka päättyvät juuri lantion puoliväliin. Mieluiten pituus saisi olla joko ylälantiolle tai sitten reilusti pidempi. No, suunnitelmissa on tehdä vielä toinen vastaava jostain yksivärisestä, lyhennetään sitä sitten.

Palkinto elämäntyöstä – eli yhden laukun tarina

Instagramissa jo pikkuisen vilahtikin yksi uusi ihanuus. Päätin nimittäin tässä taannoin, että lopetan vihdoin puolivillaisten laukkujen kanssa takkuamisen – ja ostan itselleni sen täydellisen elämänkumppanin, josta olen jo niin pitkään haaveillut – Pradan keskikokoisen Gallerian.

Kysyjille olen nauranut, että tämä on palkintoni elämäntyöstä. Siis samaan tyyliin kuin Oscarseissa tms. muistetaan pitkän elämäntyön tehneitä konkareita.

Ensimmäisessä kuvassa juuri ennen shoppailun alkua vanha palvelija, Botkierin musta-valkoinen laukku olalla. Ja siis tuo Botkier on ollut yksi parhaimmista laukuista, mitä olen ikinä omistanut. Valitettavasti se vain on hiukan liian pieni arkilaukuksi. Tosiaankin siis arkilaukuksi uusi Galleria on tulossa/tullut. Ei sitä ihmisellä niin paljon juhlia ole, että kantsii ihanuuksia hillota kaapissa.

Tiedän, että ei minun tarvitse kenellekään hankintojani selitellä, mutta läpinäkyvyyden nimissä voin kertoa, että kyynärpäävammani hoidossa todettiin puutteita, jopa suoranaisia virheitä, ja potilasvanhinkoinstanssi sitten myönsi vähän rahaa sen vuoksi. Itse en mitään ilmoitusta vahingosta tehnyt. Jotenkin ärsyttää ajatuskin siitä, miten selvitystä tehdessä pitää esiintyä uhrina, voivotella vaivoja ja selitellä, miten tämäkin meni päin mäntyä, ja tämä. Halusin vain eteenpäin ja unohtaa koko kamaluuden. Mutta kun sieltä sitten oikein alettiin kyselemään perään, päätin, että hyvä on. Osallistuin tutkimuksiin, mutta jo heti aluksi lupasin itselleni, että jos sieltä mitään tulee, sillä rahalla ostetaan laukku.

Pikkuisen piti jatkaa omista, että sain kiikuttaa täydellisen mustan laukkukaunokaisen kotiini, mutta periaatteessa voidaan sanoa, että se on kipurahoilla hankittu. Jotain hyvää siitäkin kurjuudesta!

Peetu lähti mukaan shoppailemaan ja lopuksi käytiin vielä Sturehofissa syömässä. Tosi kiva ilta ja mukava muisto kaikenkaikkiaan. Ei sitä nyt ihan niin usein tule tuon kaliiberin laukkuja hankittua, ja siksi on hauskaa, että koko ilta oli vähän erityinen!

Pitihän se myös shoppailuasu ikuistaa, vaikkei siinä mitään niin kovin erityistä ole, saman päivän toimistoasuni. Hauskaa oli Pradan putiikissa, kun mallailin laukkua peilin edessä käteeni, myyjä totesi, että ”laukku sopii hyvin sulle, kun sulla on tuollainen cool ja sporttinen tyyli”! Haha! Hyvin tietävät siellä, miten asiakkaille puhutaan, sillä juurikin “cool” ja “sporttinen” ovat adjektiiveja, jotka mielelläni yhdistäisin tyyliini.

  • t-paita, Dagmar
  • takki, Acne
  • housut, Ellos (saatu aikoinaan jonkin yhteistyön tiimoilta)
  • tennarit, Karhu
  • laukku, Botkier
  • ja paperikassissa sit se uutukainen Prada!

Virallinen brunssiasu

Eikö voikin sanoa, että asu on virallinen, kun se on ollut kaksi kertaa käytössä samanlaisessa tilanteessa? Mielestäni voi! Sillä perusteella voin nyt esitellä erittäin virallisen brunssiasuni.

Ensimmäisen kerran pukeuduin tähän käytännöllisesti katsoen tismalleen samaan asuun, kun juhlistimme Peetun synttäreitä huhtikuun puolessa välissä. Silloin brunssipaikkana iki-ihana Fanny Udde, jota muuten suosittelen aivan superlämpimästi kaikille, jotka sattuvat tänne Mintun kulmille eksymään! Toisen kerran pukeuduin samoihin vetimiin reilu viikko sitten Tampereella, kun käytiin ystävien kanssa nauttimassa Lillanin brunssista Tampereella.

Kuvat ovat siis tuolta jälkimmäiseltä kerralta. Huhtikuun brunssilla oli sen verran vilskettä, että asukuvat jäi ottamatta. Aikamoisen mellakan – täysin positiivisessa mielessä siis – yksi rasavilli taapero ja yksi hilpeä vauveli saa seurueessa aikaiseksi. Silloin oli kevään ensimmäisiä (ja nykyisen tiedon valossa myös kevätsesongin ainokaisia) kunnolla lämpöisiä päiviä ja olin aivan tohkeissani, kun tarkenin kävellä brunssipaikalle nahkatakissa.

Nahkatakkikelit!

Ihana – ja ikivanha – Acnen nahkatakkini on viettänyt aika monta vuotta jäähyllä. Pari edellistä vuotta meni käsihärvelin kanssa, jolloin varsin kapeahihainen rotsi ei olisi tullut missään tapauksessa kysymykseen, mutta jo sitä ennen oli varmasti pari-kolme vuotta, että se sai levätä kaapissa. Nyt luottonahkatakki on palannut takaisin tehokäyttöön ja vanha palvelija ilahduttaa olemassaolollaan joka päivä.

Tämä on muuten yksi syy, miksi kaiken maailman konmaritukset ja ”näin siivoat vaatekaappisi” –ohjeet tuntuvat mielestäni vähän todellisuudelle vieraille. Siis yksi klassisimmista ohjeistahan on, että jos et ole vuoteen pitänyt jotain vaatetta, se kuuluu laittaa eteenpäin. Itselläni on tuon nahkatakin lisäksi paljon kaikkea ihanaa – sekä vaatteita että asusteita – jotka on tullut aikoinaan käytettyä puhki (siis ei rikki vaan niin, että olin kylläinen niiden suhteen) ja jotka siitä syystä joutuivat jäähylle vaatekaapin perukoille. Sopivan, pituudeltaan vaihtelevan, lepoajan jälkeen kaivan aarteet taas käyttöön ja tuntuu kuin olisi saanut uusia vaatteita – paitsi, että ne ovat vanhoja, hyviksi todettuja lemppareita.

Niinkuin esimerkiksi tuo räiskyvän keltainen Marc Jacobsin pikkulaukku. Ostin sen muistaakseni 2010 tai 2011 ja laukun pohjilta löytyneiden kuittien perusteella ainakin vielä vuonna 2016 se oli vielä kovassa käytössä, mutta sen jälkeen ei. Kunnes nyt sitten tänä keväänä heräsi hurja kaipuu johonkin ärtsyyn aksenttiväriseen asusteeseen ja sen sijaan, että olisin kipittänyt ostoksille, otin vanhan palvelijan takaisin käyttöön.

Laukkuun alkuperäisesti kuuluvan olkahihnan, kapean nahkaremmin, vaihdoin Carin Westerin ketjuhihnaan. Ketju tuo mielestäni vähän keveyttä ja hyvinhän Marc Jacobs ja Carin Wester tuntuvat tulevan toimeen.

Sen verran vielä tuosta kaappiensiivoushommasta, että en todellakaan tarkoita, että aina kaikki pitäisi säästää! Olen kyllä itse aika surkea karsimaan, mutta nyt esimerkiksi kaikki käsihärveliajanjakson kamppeet on saanut lähteä. Siis vaikka jotkut – suurin osa itse asiassa – silloin härvelinmeneväksi hankkimiani vaatteita oli ihan normaaleja muuten, mutta leikkaukseltaan ovesize tai lepakkohihainen tms. eli sikäli ei olisi estettä pitää niitä edelleenkin. Niihin liittyy vaan jotenkin niin ikäviä tunteita ja kivuliaita muistoja, että olen pistänyt kaiken kiertoon. Ei niitä kuitenkaan tulisikäytettyä.

Virallinen brunssivekkihame edustaa täydellistä poikkeusta vaatekaapissani. Se nimittäin on niitä äärimmäisen harvoja vaatteita, jotka roikuttuaan pari vuotta hintalaput kiinni vaatekaapissa, yllättäen muuttuukin aivan kelpo käyttövaatteeksi. Yleensä nuo hutiostokset päätyvät kiertoon ilman ainuttakaan käyttökertaa. En oikein vieläkään tiedä tykkäänkö tuosta Weekdayn alesta aikoinaan hankkimastani pitkästä vekkihameesta vai en. Tässä asukokonaisuudessa se kyllä toimii, mutta muuten tuo väri, pituus ja koko olemus on vähän hankalia.

Melkein kaikki muut asun osat onkin tullut jo käytyä läpi, mutta mainitaan nyt myös Tommy Hilfigerin valkoinen t-paita, nyt jo aika monen vuoden takaiselta L.A.:n reissulta hankittu (2017 se taisi olla. Pitäis jossain vaiheessa yrittää saada blogin linkitykset vihdoin kuntoon…). Huomioitavaa on se, miten 100% puuvillaa oleva valkoinen t-paita pysyy oikeasti valkoisena pesusta toiseen! Sen myös pystyy pesemään valkoiseksi toisin kuin lycraa sisältävät paidat.

(Ja siis tiedoksi heille, jotka eivät ole aikaisemmin joutuneet tekstiili-/materiaalihifistelyni uhriksi: lycra on luonnostaan harmaa kuitu, joka valkoisessa kankaassa värjätään valkoiseksi. Tästä syystä lisää peseminen ei auta, vaan harmaantuminen on väistämätöntä, mikä sisänsä on aika lyyristä, mutta ei kuitenkaan toivottavaa valkoisten t-paitojen ja muiden valkoisten vaatteiden kohdalla!)

  • t-paita, Tommy Hilfiger
  • hame, Weekday
  • takki, Acne Jeans
  • laukku, Marc by Marc Jacobs
  • tennarit, Nike
  • korvikset, Kalevala

Nyt ei juuri ole suunnitteilla uusia brunssitapaamisia, mutta ensi kerralla tuskin enää menen ihan tismalleen samalla outfitilla. Tai mistä sitä koskaan tietää..

Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla!

Pääsiäinen toi kauniit ja lämpimät kelit (eikä vappunakaan tullut kuin pieni takaisku…) ja vihdoinkin voi taas hiukan helpommin tehdä pukeutumisvalintoja sen perusteella, mikä tuntuu kivalta – eikä ensisijaisesti miettiä hengissäsäilymistä arktisissa olosuhteissa. Tai talvisessa sekakelin kaupungissa, mikä mielestäni on vielä vaikeampaa. Pitäisi näyttää sivistyneeltä – ainakin mahdollisuuksien mukaan – ja lämpimämmälläkin kelillä saattaa olla paikoin yllättävän liukasta.

Sattuneesta syystä erityisesti tuo viimeinen – liukastelu – aiheuttaa pientä paniikkia. Siksi esimerkiksi tämän asun ihanat, ihanat pitkävartiset hiukan cowboy-henkiset bootsit ovat jääneet luvattoman vähäiselle käytölle. No, onneksi keveästi asustamalla saapikkaat ei välttämättä anna aivan täysin läpeensä talvista fiilistä – eli sopivat aivan ookoo tällaiseen keväiseenkin kokonaisuuteen. Lisäksi nuo ovat niin läpeensä minun tyyliseni, että käyttökertoja tulee varmasti aivan kiitettävä määrä tulevina sesonkeina. En siis suostu julistamaan niitä huonoksi hankinnaksi!

Jos bootsit toimiikin näin keväällä, niin yksi asia, mistä en voi joustaa, on sukkahousujen sävy. Syksyllä ja talvella perussukkiseni ovat mustia – ja jonain tarkemmin määrittelemättömänä hetkenä keväällä, on aivan pakko siirtyä vaaleisiin. Tämä tapahtuu joka vuosi, enkä voi sille mitään. Jos varastoista ei löydy sesonkiin sopivia sukkiksia, pukeudun housuihin.

Keväällä siirrytään kevätsukkahousuihin tiesi jo Sinikka Nopolakin!

Juhlasukkahousut on tietty asia erikseen. Siis pilkulliset, pitsiset, muuten kuviolliset – tai esmes verkkosukkikset – voi olla (ja mielellään ovatkin!) mustat myös kesäkaudella, mutta edes juhlavaatteiden kaverina on itselläni vaikea sulattaa sileänä versiona muita kuin nuden sävyjä. Siis jos on pakko pitää sukkahousuja – mieluiten tietenkin ilman.

Näin sitä meikäläisestäkin näköjään löytyi puritanisti, vaikka mielelläni olen sitä mieltä, etten juuri pukeutumissäännöistä perusta. Tai sitten tämä uhoaminen johtaa siihen, että kuljen koko ensi kesän mustissa sukkiksissa! Olisi kyllä aivan tyypillistä. Haha!

No voi äly – tämähän meni nyt aivan sukkahousuista jauhamiseksi. Saa nähdä millaista porukkaa tänne päätyy Google-hakujen perusteella!

Asu on toimisto-outfit parin viikon takaa. Tosi kiva, että iltaisin on vielä sen verran valoisaa, että pystyy ottamaan kuvia. Hiukan alkaa jo loppupäässä hämärtää, mutta onhan tää valon määrä kertakaikkiaan aivan mahtavaa. Tummanpunaisen talon seinästä hohkaa kyllä aika voimakas punaisuus kasvoille, mutta sitä en huomannut ennen kuin aloin purkaa kuvia kamerasta.

T-paitani on herättänyt hilpeyttä toimistolla ja nuoremmat milleniaalit nimeävät nostalgiapuuskissaan kaikki printin Pokémonit. Paita on peräisin Uniqlosta, niinkuin kaikki tuoreimmat printtipaitani. Nyt olen laittanut Uniqlo-appin kieltoon itseltäni, koska siellä on aina menossa joku kiehtova limited edition –collection t-paitajuttu, enkä todellakaan saa täydentää varastoani enää yhdelläkään uudella! Käytän toki erittäin paljon printtipaitoja, mutta joku roti sentään.

Tuosta tämän asun paidasta tykkään ihan hulluna. Se on lastenosaston isoin koko (muistaakseni 140 cm, lapun olen leikannut pois) ja tuo ajatus Pokémonien ”levlaamisesta” on mielestäni jotenkin hieno. Siis kaikki Poket on mun mielestäni superhienoja kaikissa muodoissaan, mutta se, että ne voivat kehittyä, muuttua, vahvistua etsetera on jotenkin ihana viesti itsellekin. Jos Pokémonit, niin miksen minäkin?

“The Road to Be the Champion”

Harmaa-musta Jokapoika-paita on aika uusi sekin. Vaihteeksi tällainenkin asu, missä kaikki osat ei ole kymmenen vuotta vanhoja. Hassu juttu muuten, että tuo paita vaatii aina kaverikseen Kalevalan korvikset.

Asun vanhin osa on varmaan musta hame – aikoinaan 2nd handinä kaupunginosamarkkinoilta hankittu. En nyt ole ihan täysin varma, tykkäänkö sen mallista ihan hurjasti, mutta se on vuoritettu ja siinä on taskut, joten siitä on muodostunut kaikesta huolimatta aivan suosikki toimistovaate.

  • paita, Marimekko
  • t-paita, Uniqlo
  • hame, Twist ‘n’ Tango
  • bootsit, & Other Stories

Asu välisesongille

Taas ollaan siinä pöljässä vaiheessa vuotta, kun ei ole mitään käsitystä siitä, miten pukeutua säänmukaisesti. Varsinainen takatalvi taisi onneksi jäädä viikonloppuun, mutta toisaalta selkeät miinusasteet, kova tuuli ja ajoittainen lumisade teki pukeutumisvalinnat helpoksi: naparetkeilijän varusteilla mentiin. Nyt sen sijaan on täysin kysymysmerkkiä, mitä päivän mittaan tulee. Öisin on vielä selkeästi pakkasta, päivisin helposti yli 10 plusastetta ja auringonpaistetta, mutta säätiedotus lupaa edelleen lumi- ja sadekuuroja lähes joka päivälle. Eli vähän kaikkea.

Kerrospukeutuminen on taattu klassikkokeino, kun asun pitää taipua lämpötilan säätelyyn. Sen lisäksi itse usein valitsen vaatteet semi-strategialla. Eli siis millä??

No siis esimerkiksi niinkuin tämän asun kanssa: jalassa on talvikengät (joo, muistan kyllä, että lupasin esitellä vähän muitakin kenkiäni, mutta totuus on se, että nuo ovat jalassa melkein joka päivä!), mutta niiden kanssa hame ja ohuet sukkikset. Eli asu on siinä mielessä semi, että jalkineet on talvea, mutta muuten ollaan jo pidemmällä keväässä.

Yläosa on sitten enemmän klassista kerrospukeutumista. Grafiitinharmaa kauluspaita on kevyt ja toimisi ihan ilman neulettakin (fiksu ei muistanut ottaa kuvaa pelkän kauluspaidan kanssa..). Neuleen kanssa kokonaisuus sopii viileämpäänkin hetkeen. Tosin puuvillaneulepaita ei sinänsä ole niin kuuma tai olemukseltaan talvinen, etteikö se kävisi ihan mainiosti näin alkukevään asuvalinnaksi.

Näitä kuvia katsellessa huomaa taas hyvin, miten hiusten oman värin kasvatus etenee. Ehkä seuraavalla kampaamovisiitillä saisi – tai paremminkin tohtisi – leikata kaikki vanhat värjätyt latvat pois. Aika paljon on kyllä vielä leikattavaa. Sitten voisi toisaalta miettiä, jos vaikka haluaisi kasvattaa vähän lisää pituutta. Vaikka nuo puolipitkät on kyllä siitä kivat, että niitä tulee ihan oikeasti pidettyä myös auki. Pitkät hiukset tuli sitaistua aina kiinni, vaikka miten oli päinvastainen tarkoitus.

Mietiskelin tuossa juuri, että asuni uusin asia taitaa olla nuo tehokäytössä olevat talvikenkäni – ja nekin on nyt jo kolme vuotta vanhat, neljä talvea käytössä. Hame taitaa olla itseasiassa saman syksyn hankintoja, mutta vähän aikaisemmin. No sukkahousut on tietty uudet, mutta aluasvaatteille, joihin sukkiset mielestäni lasketaan, ei voi soveltaa aivan samoja sääntöjä kuin varsinaisille vaatteille.

Sitten en osaa sanoa kumpi on vanhempi Acnen neulepaita vai Filippa K:n pikkulaukku. Jompi kumpi niistä saa asun vanhimman osasen palkinnon. Veikkaan, että laukku – sen olen ostanut NK:n alesta puoleen hintaan jo “edellisen elämäni” aikana. Eli yli 12 vuotta sitten (oh my!). Neulepaita on Acnen Acne Studios -ajalta (eikä aikaisemmalta Acne Jeans -ajalta), mikä mielestäni alkoi vasta reilusti myöhemmin. Pikainen googlaus ei nyt kertonut vaatemerkkien nimenvaihdoksen tarkkaa vuotta, mutta sanoisin, että se oli aikaisintaan 2012 – 2013. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Mutta pointtini on tietenkin se, että omassa vaatekaapissa shoppailu on hauskaa ja edullista. Ja muistutuksena erityisesti itselleni, että uusien vaatteiden hamstraaminen on vain keskinkertainen terapiamuoto. Huomattavasti paremmin toimii samansukuinen palvelujen ostaminen. Hieronta, manikyyri ja dekadenssin huippu: hiusten pesettäminen ja föönauttaminen kampaajalla ilman sen kummempaa syytä, ovat kaikki omasta mielestäni parempia vaihtoehtoja klassiselle kuluttamiselle. Etenkin, kun garderobista tuntuu löytyvän kaikkea!

Fiksuna taas näissä kuvissa puhelin kädessä… mutta minkäs teet. En ole vieläkään oppinut saamaan kameran tarkennusta pysymään paikoillaan (puhelin toimii siis kameran kaukolaukaisimena, mikä sinänsä on aivan superkätevää!) ja 85% kuvista on tarkentunut joko tuohon takanani olevaan pöytään tai vieressä olevaan grilliin. Haha! No, ehkäpä ajattelemme, että puhelin on vain tarkoin harkittu asuste – ja täytyy kyllä tunnustaa, että etenkin toimistolla tulee pääasiassa pyörittyä juurikin puhelin kädessä.

Oh well. Ehkäpä jo seuraavia kuvia tarkenee ottaa ulkosalla. Eipä näistä kevätkeleistä koskaan tiedä. Joskus ollaan pääsiäisenä oltu jo uimarannalla ottamassa aurinkoa. Nyt ajatus siitä tuntuu todella kaukaiselta!

  • neulepaita, Acne Studios
  • kauluspaita, The Shirt Factory
  • hame, H&M
  • kengät, Aldo
  • laukku, Filippa K