Tuntuu siltä, että Suomessa alkaa taas maahanmuuttokeskustelun sävy koventua. En ehdi enkä etenkään jaksa seurata enää sikäläläistä keskustelua niin tarkkaan, että voisin sanoa mitään ehdottomia mielipiteitä tai väittää tietäväni asioista jotenkin paremmin. Välillä toki täällä meilläkin sävy tiukkenee, mutta kysymyksenasettelu tuntuu olevan aivan toinen. Tulee ihan mieleen, että pitäisiköhän Suomen maahanmuutosta vastaavien tehdä täysin käytännön tasolla yhteistyötä Ruotsin kanssa? Täällä luulisi tietoa, taitoa ja rutiinia olevan paljon suurempienkin maahanmuuttajamäärien vastaanottamiseen. Enkä muista, että koskaan olisi ollut mitään rettelöitä ruuan tasoon tai muihin sivuseikkoihin liittyen. Lisäksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että suomalainen tavallinen kouluruoka on kyllä aivan erinomaista verrattuna täkäläisten koulujen falukorv-virityksiin.
Ruuasta sun muista detaljeista valittavista pakolaisista haluan sanoa vielä sen verran, että kusipäitä on varmasti avuntarvitsijoiden joukossakin. Niitä on valitettavasti ihan joka paikassa. Se ei silti tarkoita etteikö meidän, inhimillisyyden nimessä, pitäisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Riippumatta siitä, ymmärtävätkö apua saavat olla nöyriä, hiljaisia ja kiitollisia saamastaan avusta – vai eivät. (Maan lakeja pitää toki maahanmuuttajienkin noudattaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että maahanmuutto on Suomessa lisännyt vain kantasuomalaisiksi itseään kutsuvien rikoksia ja naisten kokemaa uhkaa samasta suunnasta).
Yksi lempparipaikoistani Tukholmassa on valokuvamuseo Fotografiska – eikä pelkästään siksi, että se sijaitsee kivasti reippaan kävelymatkan päässä tästä meiltä. Valokuvanäyttelyiden katsominen on ylipäätään jotenkin vapautavan helppoa ja iisillä tavalla sivistävää. Olen ehkä kasvanut juuri sellaisessa sopivassa visuaalisessa ympäristössä, elokuvakerhoissa sun muissa, koska valokuvataide ei mielestäni vaadi mitään tekotaiteellista päkistämistä – vaan kuvat voi puhutella, koskettaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa, hivellä aisteja – ihan ilman varsinaista väkinäistä tulkinnan tai “taiteen kokemisen” tarvetta.
Yleensä siis suosittelen sekä itselleni että kaikille, jotka haluavat kuunnella, visiittiä Slussenin rannassa sijaitsevaan Fotografiskaan. Nyt on kuitenkin poikkeus. Tai menkää te, jotka tämän kestätte, itse tuskin kykenen katsomaan kuvia edes tässä koneella. Kysymyksessä on juuri avattu näyttely: Marcus Wennmanin kuvareportaasi Syyrian sotaa pakenevista lapsista: Där barnen sover.
Ajankohtainen ja vaikea asia, joka koskettaa kymmeniätuhansia lapsia. Heidän kohtalo ei saa jäädä sen varjoon että parisenkymmentä kloppia ei tykännyt ohrasuurimoista.


Näyttely on avoinna 24. tammikuuta asti. Suosittelen erityisesti niille, jotka ihmettelevät, miksi ensimmäiseksi pakomatkalle lähetetään perheen nuoret miehet ja voimakkaat isät. Kuka haluaa, että yhtään kenenkään lapsi joutuu kokemaan jotain tällaista?
Kuvat: Fotografiska/Marcus Wennman

Piti tänään kirjoitella ihan muista asioista, mutta inspiroiduin tähän vanhaan postaukseen (Selfie – itsekeskeisyyden huipentuma?) yllätäen tipahtaneista uusista – ja varsin tuomitsevista kommenteista niin paljon, että päätinkin keskittyä vain oman lärvini esittelyyn.
Kyseessä on viime Helsingin reissulla otetut kuvat Indiedaysin bloggari-esittelyä ja myös blogin sivupalkkia varten. Kuvat on ottanut Jalmari Eskelinen, hiuksista ja meikistä vastasi Kira.

Tykkään hurjasti kaikista kolmesta parhaimmaksi seuloutuneesta kuvasta. Näytän itseltäni, mutta jotenkin puleeratummalta ja freesimmältä versiolta normaaliin verrattuna. Ammattilaisille kaikki kunnia ja hatunnosto – tähän ei kyllä kotikonstein pysty!
Nyt vain pitäisi päättää, että mikä näistä kolmesta olisi se, joka päätyy viralliseksi profiilikuvaksi.
Itse tykkään ehkä eniten ensimmäisestä kuvasta… Eniten varmasti siksi, että jotenkin identifioin itseni tyypiksi, joka hymyilee niin, että hampaat näkyy. Siitäkin huolimatta, että tiedän hampaistoni aiheuttavan tiettyjä Twilight/True Blood/Vampire Diaries -viboja. Sen lisäksi Peetu oli sitä mieltä, että ykköskuvassa on “crazy eyes”.
Valokuvaajakin taisi olla sitä mieltä, että olen parhaimmillani suu kiinni hymyillessäni, sillä niinä harvoina kertoina, kun yritin pitää huulet yhdessä, kameran laukaisija lauloi ihan eri malliin kuin muuten. Ja tosiaan Peetun mielestä kakkoskuva on paras.

Kolmoskuvaan halusin mukaan raksun Diane von Furstenbergin huivini. Olen saanut paljon kommentteja, että huivin värit korostavat silmiäni ja passaa tosi hyvin ihoni sävyyn. Olen periaatteessa ihan samaa mieltä, mutta jostain syystä kolmoskuva tuntuu kuitenkin aika tukkoiselta ja voisin kuvitella, että kun profiilikuvat ovat aina varsin pienessä koossa, tuo ei välttämättä ole mikään edullisin vaihtoehto.
Selfie-postauksen kommenteissa osa on jyrkästi sitä mieltä, että tuntemattomien ihmisten lärvikuvat eivät kiinnosta. Olisin silti tosi iloinen, jos joku innostuisi auttamaan valitsemaan eniten minttumaisen kuvan näistä kolmesta. Joskus se on niin, että muut näkevät monet asiat paremmin kuin itse.. Olen myös tosi laiska vaihtamaan profiilikuviani, joten tämän kanssa mennään varmasti tosi pitkään ja siksikin olisi kiva, että kuva on just se paras mahdollinen.
Kuvat: Jalmari Eskelinen, hiukset ja meikki Kira

Arkikuvahaaste – Vardagsbilder -kuvahaaste pyöri Instagramin puolella jo ennen vuoden vaihdetta. Tällä hetkellä ei ole enää varmaan ketään, jota ei olisi haastettu ja joka ei tietäisi, mistä on kyse. Perusperiaate on se, että esitellään kuvia omasta arjesta ja haastetaan aina joku muu julkaisemaan omia kuviaan. Instagramissa kiersi kaksi versiota. Ruotsalaisessa Vardagsbilder -haastessa esiteltiin yksi arkikuva viitenä peräkkäisenä päivänä ja suomalaisessa yhtenä arkipäivänä viisi kuvaa. Sittemmin Arkikuvahaaste ilmestyi myös facebookiin, mutta kuvia piti olla viitenä arkipäivänä viisi jokaisena. Haastettavien määrä pysyi kuitenkin jokaisessa versiossa aina yhtenä.
Itse osallistuin Instagramin puolella tuohon yhden päivän ja viiden kuvan versioon arkikuvahaasteesta. Sittemmin sain haasteen pariltakin eri taholta Facebookin puolella. Periaatteessa olen oikein otettu, että sain haasteen. Jotenkin en vain ole koskaan oppinut laittamaan kuvia Facebookiin ja muutenkin idea tuntui lopulta saavan enemmän vastustajia kuin kannattajia. Toisaalta “päivä bloggaajan kanssa” -tyyppiset postaukset ovat käsittääkseni erinomaisen suosittuja. Itse en ole selaista koskaan tehnyt, mutta tässä nyt sovellettu Mintun elämää -tyyppinen läpileikkaus viime viikostani ja samalla vastaus Facebookin arkikuvahaasteisiin.
(Ensimmäisessä kuvassa kaunis kesäyö kotikulmilta perjantai-iltana)

Office-hommaa: palavereja, sorvin ääressä nakuttelua ja toimistoremonttia. Piti olla tähän kollaasiin myös kuva Advanced Excel -kurssilta, johon osallistuin männäviikolla, mutta ilmeisesti kokemus oli niin tainnuttava, että kuvakin hävisi jonnekin.

Tukholman julkinen liikenne. Vietän vähintään kaksi tuntia päivässä tunnelbanassa, tvärbanassa, pendeltågissa, bussissa tai edellisten pysäkeillä. Kannatan ehdottomasti julkista liikennettä (vaikka miten se piereskelevä haisuliini ja tunnbrödsrullea vetävä fylleteini osuu aina juuri minun viereeni?) ja olen sitä mieltä, että se toimii Tukholmassa erinomaisesti. Olen myös iloinen siitä, että kykenen lukemaan liikkuvassa laitteessa ilman, että tulen matkapahoinvointiseksi.

Säännöllisen epäsäännöllisesti: SATS. Pitäisi muistaa, että Sickla Udden SATSissa on svenne-mittakaavalla mitattuna ihan kunnollinen sauna. Suomi-mittakaavallakin se on ihan siedettävä.

Peetu liehui maailmalla, joten jouduin käymään ruokakaupassa. Selvisin ihan hyvin. En saanut haukkuja, vaikka ostin feta-juustoa kummallisen näköisessä paketissa. Karkki on sitä mieltä, että Minttua ei voi päästää kauppaan, koska onnistun aina ostamaan kaikkea ihan outoa, vaikka kauppalistalla olisi vain perusjuttuja. Tällä kertaa en tehnyt edes mitään omituisia heräteostoksia, vaikka hetken jo pinosin “kivoja” muovimukeja ostoskärryyn. Olisihan ne ollut kai ihan kätevät mahdollisella piknikillä, mutta myrkynvihreä väri ei ehkä kuitenkaan ollut just se, mikä toisi retkijuomien parhaimmat puolet esiin.

Ihana kisu!! Hauska, leikkisä, hellämielinen, utelias, aktiivinen, nautiskelija ja paras kisu-kaveri. <3

Netflix ja Hart of Dixie. Arkena ja pyhänä. Vähän on nyt kyllä sekavia uutisia HoD:n nelossesongista. Se on tulossa, mutta koska? Ja mitä tarkoittaa “mid-season pick up”? Että Hart of Dixietä on tulossa vain puoli sesonkia – vai mitä? Kolmossesongin viimeinen episodi on katsomatta, mutta olenhan tietty nähnyt sen trailerin. I say no more.

Jokaisen arkiaamun rutiini: levitän päivän asun sängyn päälle ennen pukeutumista. Jotenkin siinä näkee parhaiten, miten osaset toimii keskenään. Tämä oli siis viime tiistai.

Perjantain huulipunavallankumous naisten sydän-, verisuoni- ja hengitystiesairauksien tietoisuuden lisäämiseksi. Kuvittelin haluavani kuvan ihanat uudet Aviatorit nenällä, mutta lopulta instaan päätyi tuo kuva ilman arskoja. Huulipuna on Lumenen Rasberry Sorbet -kyniä. Tummanpunaiseen taittavan huulipunakynän sävyn nimi on kulunut pois, mutta tuo aavistuksen kylmä punainen on yksi niistä harvoista voimakkaista punista, joita käyttäessäni en tunne oloani oudoksi.

Viime viikko oli pressiviikko täällä Tukholmassa. Vuosikausia juoksin kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä viikoilla mediatoimistosta toiseen seuraavan sesongin mallistoja ihaillen ja ziljoonia kuvia räpsien. Sittemmin olen vähentänyt laukkaamista merkittävästi ja tänä keväänä kävin vain Moderådetin avoimien ovien päivässä tapaamassa kollegoita ja tsekkaamassa Rookies-näyttelyn. Black Book on edelleen suosikkini!

Matkakahvimuki ja Metro. Viittaan aiempaan tilitykseeni Tukholman julkisesta liikenteestä.

Liukuporrasselfie ja ziljoona vuotta vanha kevättakki.

Viikonloppuna palasi lämpimät kesäkelit, joten jatkoin hyvillä mielin parvekeprojektia. Uudet tuolit kasaantuivat ihan kohtuullisella voimasanamäärällä ja ovat niin hyvät istua, ettei paremmasta väliä!

Kukkateema tänä vuonna on punaisen, pinkin, violetin ja sinisen eri sävyt yhdistettynä valkoiseen. Mikäli edes jotkut pysyvät hengissä, partsista tulee vielä tosi kiva!

My little Sunshine! <3

 
Aikaisemmin olen aina repinyt Metrosta kaikki kivat ravintolavinkit ja reissujutut talteen. Laukun pohja ja kalenterini on täynnä epämääräisiä sanomalehtirepaleita, joita en ikinä edes vilkaise. Tajusin vihdoin, että on huomattavasti kätevämpää ottaa valokuva muistiin laitettavista jutuista. Niinkuin esim. näistä Berliini-vinkeistä. Sinne olisi taas aika suunnata syyskuun alussa.
Sellaista arkea täällä vietetään. Nyt kyllä jäi kaikki ruuat kuvaamatta, mutta ehkä se on vain hyvä. Harva inspiroituu kaalisopan kuvasta… Nyt pari jaksoa Grey’s Anatomya ja sitten kohti uutta arkea!

Ainakin facebook-päivityksien perusteella suurimmassa osassa Suomea on saatu nauttia tänään yhtä fantastisesta aurinkoisesta talvipäivästä kuin mitä mekin täällä Tukholmassa.

Siivoilin koko aamun ja aamupäivän vaatekaappiani. Ei, en ole ahkera. Kaappi oli jo sellaisessa kaaoksessa, että minkään järkevän päällepantavan löytyminen muuttui päivä päivältä epätodennäköisemmäksi. Tuumasin, että jos edes siirtäisin kesämekot ja shortsit syrjään hetkeksi, voisi tähän kaikkeen tulla jotain tolkkua. Puolen päivän aikaan piipahdin sen verran ulkona, että kävin varaamassa illaksi pesutupavuoron taloyhtiömme piharakennuksessa sijaitsevasta pesutuvasta. Tuon muutaman askeleen matkan aikana tajusin, että on täysin rikollista jatkaa kotihommia, kun ulkona on niin käsittämättömän makea keli.

Niinpä pynttäydyin kunnon pakkasvetimiin ja läksin kamera mukana melkein parituntiseksi venähtäneelle kävelylenkille.

Tammikuinen valo voi olla aivan käsittämättömän hieno kokemus. Ei se aurinko vielä lämmitä, mutta alaviistosta paistaessaan antaa ihan omanlaisensa sävyn kaikkeen. Mieletön tsägä, että täällä meilläkin on kerrankin ihan vasta satanutta puhdasta lunta ihmettä moninkertaistamassa.

Poijumuffinsseja.

Juttelin aamulla tällä hetkellä Sydneyssä olevan Peetun kanssa (siksi olin niin ruokottoman aikaisin hereillä, vaikka olikin lauantai). Siellä oli kuulemma eilen tehty kaikkien aikojen lämpöennätys. Virallisten mittausten mukaan lämpöä oli parhaimmillaan lähes 46 astetta. Kuulemma fiilistä vielä korosti, että samalla tuuli melkoisen napakasti. Ihan oli kuin olisi föönissä kävellyt -tuumasi Peetu ja myönsi, että kieltämättä iltapäivällä oli vähän takki tyhjä.

Periaatteessa en kyllä valita, vaikka olisi miten lämmin tai kuuma. Silloin tällöin saattaa sen sijaan joku dissaava lausahdus pudota liiallista kylmyyttä kohtaan.

Tänään muistin taas, että rakastan vuodenaikojen vaihtelua. Säät ja kelit ovat vähän kuin extreme-urheilua täällä. Välillä on niin karsee meininki, että melkein itkettäisi, jos ei naurattaisi. Välillä taas – niinkuin esim. tänään – on vaan niin käsittämättömän kaunista ja huikaisevan upeaa, että en kyllä vaihtaisi (kokonaan) tropiikin tasaiseen lämpöön tätä mistään hinnasta.

Tässä kuvassa näkee tuon aurinkosuirulan kohdalla, miten ilma oli täynnä pikkuriikkisiä kimaltelevia jäähileitä! Aivan megahienoa! Luonnon omat glitteribileet!!

Tämä hyväntuulisen näköinen kaveri oli päättänyt laittaa juhlan kunniaksi päähänsä kimaltelevan piikikkään päähineen!

Tukholmassa ei ole läheskään joka vuosi kunnon talvea. Normaali keli on noin +2 astetta lämmintä ja vesisadetta. Kyllä sitä sisämaan talviin tottuneen tamperelaisen sielu rahoittuu, kun on näin kaunista. Ei muuten haitannut yhtään, vaikka vaatekaapin siivous jäikin vaiheeseen..

Ihan paperista ei ole tukholmalaisetkaan tehty. Tänään oli täkäläisellä mittakaavalla kuitenkin ihan reilusti pakkasta (aamulla – 19 astetta ja päivällä – 15), mutta tuo “mun” laskettelurinteeni oli aivan täynnä väkeä! Pikkuisen tässä vaiheessa himotti, että käyn äkkiä kotona hakemassa snoukkavehkeet ja tulen heittämään muutamat kaarteet. Tulin onneksi järkiini ja tajusin, että olisi kyllä jo pimeää ennenkuin ehdin takaisin. Vaikka tässä ihan vieressä asutaankin.

Nyt on mieli hyvä ja posket punaisina pitkän lenkin jälkeen. Ei kyllä yhtään hotsittaisi enää jatkaa vaatekaapin siivousta… Ehkä luen ensin yhden, tai korkeintaan kaksi, luvun joululahjadekkaristani. Eipä noilla sotkuilla ole juuri ollut tapana karkailla mihinkään!

Ihanaa lauantaita sinne ruudun toisellekin puolelle!

Joulupäivän yönä voi puhelinhommiin mennä kotiverkkareissa. Näin tuumasi Karkki, joka lähti juuri ensi yöksi töihin. Muuten täällä on kyllä lojuttu koko päivä villasukat jalassa ja pyjama päällä. Nautittu joululahjakirjoista ja napsittu vuorotellen suklaata ja jouluruokaa.

Pulssi on pysynyt muuten ihan alhaalla, mutta kun hoksattiin edelliseen postaukseen tullut kommentti (kiitokset Leona!), että Mulberryn nettikaupan alessa on mm. Karkin himoitsemaa Del Reytä kaupan, oli kyllä pieni hetkellinen action-piikki havaittavissa. Del Reyt oli myyty tosin loppuun (isompi koko ei käynyt – sitä olisi löytynyt mustana, eikä myöskään tummanpunainen versio jota puolestaan olisi ollut normikokoisena…), mikä johti noin 30 min kestävään sydämen läpätykseen ja lopulta päätökseen, että hieno musta Effie Hobo sai kunnian siirtyä Karkin omistukseen. Ja suoraan sanottuna Minttu täällä on rehellisesti sitä mieltä, että tuo sopii oikeastaan lakiopiskelijan tarpeisiin paljon paremmin kuin Del Rey – johon ei mahdu kunnolla edes A4-kokoinen mappi.

Aamu alkoi leppoisasti sytyttelemällä kaikki kodin kynttilät palamaan. Lautasellinen Hälsofililiä ja ystävän tekemää (mielettömän herkullista – KIITOS Tinni!!) mysliä, kyytipoikana jättikupillinen kahvia, starttasi päivän ihanasti. Karkki kömpi keittiöön vähän ennen kahtatoista ja sanoi ensimmäisiksi sanoikseen: joulubuffet! Niinpä katettiin kaikki jouluruuat pöytään ja jatkettiin siitä, mihin illalla jäätiin.

Skype- ja fb-chattailut Peetun kanssa ovat lievittäneet hiukkasen äiskän ikävää. Tyttö sijoitti joululahjaksi saamiaan rahojaan sukelluskurssiin ja jouluaattona olikin sitten aika juhlistaa PADI Rescue -kurssin suorittamista erinomaisin tuloksin. Tänään reissuporukka suunnisti Koh Taolta Koh Phanangille Full Moon partyilemaan. Ilmeisesti juuri tänään Koh Phanangille on ahtautunut koko Aasian backpackerlänkkärinuoriso, joten taas saa huvittaa itseään pitämällä kaikkia peukkuja ja varpaita pystyssä, että neito selviää tästäkin hengissä…

Muuten Mintun päivä on sujunut lähinnä joululahjakirjojen ja Fazerin sinisen parissa. Riikka Pulkkisen “Totta” osuu johonkin kohtaan. Välillä on pakko nousta tekemään jotain muuta, kun eihän sitä koko joulupäivää voi pillittääkään…

Sitä voi esimerkiksi ihmetellä kissan toilailuja, kuvata tukholmalaismittakaavalla käsittämättömän runsasta lumen määrää tai syödä vähän lisää suklaata.

Ihanaa, leppoisaa joulurauhaa.

Jonka alla tosin tuntuu kytevän jotain muuta… Tänään alettiin suunnitella Karkin kanssa huomiseksi sekä lumilautailusessiota Hammarbybackenilla (rinteet näyttävät olevan aivan hillittömän hyvässä kunnossa) ja shoppailukierrosta kaupungilla (tosin voipi olla, että odotamma, kunnes NK:n ale alkaa…).