Enpä ole juuri taas vetänyt päälleni kotiverkkareita kummempaa sitten jouluaaton. Piti oikein miettiä, että voiko pitää paikkansa, mutta kyllä se taitaa olla karu totuus. Pari työpalaveria on vaatinut katseita kestävän paidan ja sipauksen ripsiväriä. Muuten meno on ollut aika metsäläismäistä. Liikuntakin tapahtuu joko luonnonhelmassa tai oman taloyhtiön kuntosalilla, jonne tuoreimpien koronankarkotussääntöjen mukaan saa mennä treenaamaan samanaikaisesti vain yhdessä taloudessa asuvia ihmisiä. Eipä siis ole juuri ollut riskiä, että kukaan ulkopuolinen pääsisi todistamaan pukeutumistilanteeni alamäkeä.
Sen kunniaksi päätin julkaista asun viime syksyltä. Alunperin hyllytin nämä kuvat, koska mielestäni pääni näyttää kuvissa aivan karsealta pallolta. Hyvä esimerkki muuten siitä, miten jotkut asiat toimivat teoriassa, mutta ei sitten kuitenkaan itsellä. Pallopää-lookini taustalla on lukuisilla eri vaikuttajilla ihastelemani ysärin alkupään tunnelmaa tavoitteleva ponnekas sivujakaus. Näyttää niin freesiltä ja kivalta, seksikkään huolettomalta muilla. Pallopäältä minulla.
Oh well.

Tykkään kuitenkin tästä asusta aivan valtavasti, joten pitäähän se nyt saada ikuistettua blogini päivän asu -arkistoihin.
Palloneule on löytö & Other Storiesin alesta vuoden takaa, silloin kun tajusin, että menee tässä vielä kylmä sesonkikin käsihärvelin kanssa. Valkoiset, vaaleansiniset, beiget ja farkunsiniset pallot tekee mustasta neuleesta paitsi kivan ilmeikkään, myös helposti yhdisteltävän. Kaikkein useimmin se on kuitenkin saanut edustaa juurikin noiden kuvissa näkyvien valkoisten farkkujen kanssa.
Jos jonkun huomio sattui kiinnittymään taustalla näkyvään vihertävään nurmikkoon, niin voin kertoa, että täällä on todellakin ollut niin lämmintä, että vielä muutama päivä sitten maisema näytti melkein keväiseltä. Joissakin puissa näkyi puhkeamassa olevia silmuja ja mun palstalla lehtikaali teki terhakkaana lisää uusia lehtiä.
Sunnuntaina saatiin sitten tännekin vähän lunta (ihanaa!!) ja vaikka lämpotila keikkuukin koko ajan muutaman plusasteen ja pikkupakkasen välillä, kaikki lumi ei ole toistaiseksi onneksi kadonnut. Niin ihanaa! Joka puolella näyttää niin paljon kauniimmalta, kun on vähän valkoista. Ja jotenkin tuntuu, että kun on oikeisiin talviin tottunut ja vuodenaikojen vaihtelun kanssa kasvanut, sieluun jää outo tyhjä lokonen viime talven kaltaisten lämpimien, lumettomien epätalvien jälkeen.

Tukholman talvet on “winter wonderland” -asteikolla varsin keskinkertaisia silloinkin, kun talvi oikeasti päättää tulla. Koska lämpötila sahaa plussan ja miinuksen väliä, on seurauksena sekä erittäin ällöä, kaiken kastelevaa ja likastavaa loskaa sekä arvaamattomia liukkaita kelejä. Viime talvi oli tosiaan siitä ihana, että kun ei ollut lunta, ei ollut liukastakaan. Vasta nyt olen päässyt testaamaan Aldon maihinnousukengät kunnon olosuhteissa ja voin kertoa, että paksu pohja sekä leveä nirkko pitävät loskan varsin hyvin loitolla, ja traktoripohja tämän tätösen pystyssä.
Löytyy varastoistani kyllä ne sellaiset kenkiin kiinnitettävät jääpiikitkin, jos tilanne äityy oikein haastavaksi! 😀

Näiden kuvien myötä herää taas ajatus, että mitähän näille hiuksille pitäisi tehdä?
Toimistolle meillä ei näillä näkymin palata ennen maaliskuun loppua – enkä paljon sitä aikaisemmin taitaisi kyllä uskaltaa kampaajan penkkiin istuakaan. Tuntikin vieri vieressä omaan lähirinkiin kuulumattoman ihmisen kanssa ei tunnu kovin hyvältä idealta – oli maskit käytössä tai ei. Eli hyvin tässä nyt ehtii vielä asiaa pohtia ja moneen kertaan mielensä muuttamaan. Hirmu pitkiksi nuo ovat tässä yhtäkkiä taas ehtineet venähtää.
Tällä hetkellä tuntuu, että haluan katkaista taas reilusti pituutta ja ottaa isoja harppauksia luonnollisen sävyn suuntaan – vaikka ihan naturel-harmaaksi en ehkä sitten lopulta kykene ryhtymään. Saas nähdä..

• neulepaita, & Other Stories
• farkut, Ellos (Elloksen omaa mallistoa, saatu aikoinaan osana yhteistyökampanjaa)
• kengät, Aldo

Mites siellä on joulunaika mennyt?
Itse onnistuin hankkimaan itselleni ihan klassisen joulukiireen. Täysin omaa syytäni – tietenkin – kun jotenkin ei vain mennyt jakeluun, että laiskanpulskeasti lönkyttelevät saikkulomapäivät päättyvät ennen joulua ja työhärdelliä on mahdoton välttää. Kaikki jäi toisin sanoen viimetippaan ja todo-listaa sai karsia reippaasti, että ylipäätään saatiin julistettua joulurauha tänne meillekin.
Mitään kaappien siivoamisen kaltaisia kunnon emäntä -hommia listallani ei tietenkään ollut – vaan kaikenlaista näpräämistä. Ihan kaunis tuli joulupöydän kattauksesta, vaikka en ehtinytkään kuivata itse appelsiininsiivuja. Puhumattakaan havukranssista, jonka oli tarkoitus olla pöytäkoriste – tai eteisen pöytäkuusen koristelusta. Onneksi olen jo itsekin unohtanut puolet siitä, mitä suunnittelin tekeväni, mutten sitten ehtinytkään. Ha ha!
Meillä oli kuitenkin aivan mahtavan ihana ja tunnelmallinen joulu. Vaikkakin tosin paljon pienemmällä porukalla kuin mitä alunperin suunniteltiin. Onneksi kuitenkin Karkki, Cissi ja Bönis pääsivät tänne mun luokseni juhlimaan Peetun lisäksi. Jossain vaiheessa kun näytti siltä, että pistellään perunalaatikkoa ja rosollia Peetun kanssa kahdestaan.

Aavistuksen pisti kieltämättä välillä kiukuttamaan se, että kiireeni ja hommien kasautumisen syy ei ollut pelkästään oma aikaoptimistisuuteni ja yleinen prokrastinointi. En tiedä ihan itsekään, miten edelleenkin yllätyn, että kaikkeen menee tuplasti aikaa ja vaikka oikea käteni on jo huimasti paremmassa kunnossa, yhtään mitään ei todellakaan hoideta käden käänteessä.
Leikkauksen aikoihin lokakuun puolessa välissä joulu tuntui olevan niin kovin kaukana. Mielikuvissani liihottelin joulunpyhinä kapeahihaisessa mekossa perheenjäseniä kaksin käsin halaten. Ajattelin, että varmaan joulukuussa pystyn jo ompelemaankin ja muutenkin olemaan enemmän oma itseni. Ehkä jopa syömään haarukalla ja veitsellä niinkuin oikeat aikuiset!
Noooh, vielä on matkaa taitettavana ja rehab-jumppaa jumpattavana ennenkuin kehtaan kutsua itseäni oikeasti kaksikätiseksi. Käsihärveliä on määrätty pidettäväksi jälkitarkastukseen asti. Sinne ei ole vielä tullut kutsua (tulee varmasti päivänä minä hyvänsä!), joten jumitan edelleen erilaisissa oversize-/kaapuratkaisuissa, mitä pukeutumiseen tulee.

Välillä tulee tunne, että kun tuosta härvelistä kerran pääsen eroon, en kyllä ikinä enää pue päälleni ainuttakaan telttamaista yläosaa. Toisaalta, kun nyt esimerkiksi katselen näitä kuvia tässä, olen ihan sitä mieltä, että ponchohan näyttää varsin kivalta. Raita antaa mukavasti vähän sporttimaista ilmettä, vaikka tuon kirotun käteni kanssa tunnen oloni pääasiassa kömpelöksi. Sporttisuus loistaa poissaolollaan, kun törmäilen menemään härvelini kanssa. Ihme juttu, miten en oikein edelleenkään hahmota sen mittasuhteita liikkuessani.
Tämä on yksi perusasujani, kun pitää äkkiseltään upgreidata kotiverkkari-look astetta ihmismäisemmäksi esim. kauppareissua varten. Nyt juuri välttelen kyllä sitäkin, joten pukeutumistilanteita on entistä vähemmän. Jouluna tuli toki ihan oikein meikattua ja laittauduttuakin vähän. Asuni oli tämä, joten siitä ei ole uusia kuvia.

Yksi viime talven parhaita ostoksiani oli nämä Aldon maihinnousukengät. Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten tajusin, että en tule pärjäämään koko talvea niillä ainokaisilla lenkkareillani, joissa ei ole solmittavia nauhoja. Haravoin koko internetsin etsiessäni tukevapohjaisia talvikenkiä, jotka saa puettua päälle yhdellä kädellä ja jotka näyttävät suht siedettäviltä, toimivat sekä hameen että housujen kanssa etc.
Zalandosta muistaakseni sitten lopulta löytyi nämä ihanuudet ja koska kaikki muut specsit täyttyivät kirkkaasti, päätin sivuuttaa sen tosiseikan, että kuvetta piti kaivaa huomattavasti suunnittelemaani budjettia enemmän. En ole kyllä yhtään katunut, sillä kengät ovat vielä kaiken lisäksi hurjan mukavat jalassa. Tykkään myös tosi paljon niiden traktoripohjista ja tuosta reunaa kiertävästä metallisesta niittirivistöstä.

• poncho, b. Young
• housut, Lindex
• kengät, Aldo

Tällä viikolla tulee täyteen kymmenen (10!!) kuukautta siitä, kun meidän toimistolla siirryttiin etätöihin. Viimeinen vähän isompi tapahtuma, johon osallistuin ennen omaehtoista “lock-downia” oli Karkin 30 v. synttärit keskiviikkona 11. maaliskuuta (ajatella, että Karkki oli vielä yläasteella, kun aloin kirjoittaa tätä blogia!!). Silloin käytiin syömässä aivan ihanassa, paljon kehuja ja kunniamainintoja keränneessä Sekt-ravintolassa. Voi niitä aikoja!
Sen jälkeen olen hissutellut kotosalla, tavannut lähinnä Karkkia ja sen perhettä sekä Peetua. Keväällä en käynyt edes ruokakaupassa, enkä kyllä juuri nytkään – kaiken kun saa nykyään tilattua netistä kotiovelle. (Vaikka käskyt ja pakottavat rajoitukset ovat täällä olleet Suomen näkökulmasta katsottuna lähes olemattomat, ihmiset kyllä todella hyvin noudattavat suosituksia)
Olen oikeastaan nauttinut suorituspaineettomasta elämässä leijumisesta. Puuhaksi on riittänyt kotihommailu, puutarhapalstan hoitaminen ja patikointi lähialueilla. Kun ei ole ollut niin kovaa sosiaalista meininkiä, on tullut juteltua naapureitten kanssa, tutustuttua jopa. Pääosin olen kokenut elämänpiirin pienentymisen oikein positiivisena asiana, joka on opettanut paljon ja näyttänyt, mitä kaikkea valtavan ihanaa löytyy aivan nenän edestä, kun malttaa olla touhottamatta koko ajan tuhanteen eri suuntaan.
With that said…

Ai siis hitsi vieköön ja kertakaikkiaan, miten älyttömästi haluaisin, että olisi jotkut juhlat. Ihan mitkä tahansa juhlat, syystä mistä hyvänsä, kunhan saisin syyn vetää kunnon juhlavetimet päälle, laittautua – siis tälläytyä – perinpohjaisesti. Ja juhlissa olisi vähän tungosta ja kihinää ilmassa. Vanhoja kavereita, hyviä ystäviä, moikka-tuttuja, joiden kanssa on kiva vaihtaa pari sanaa – ja ihan vieraita ihmisiä, mahdollisuuksia.
Sitten käteltäisiin ja halattaisiin ja kehuttais toistemme vaatteita ja hienoa kampausta, uusia kenkiä, uutta duunia, onnistunutta projektia. Sanottaisiin: “Mahdatteko te kaksi tuntea? Tässä on se-ja-se mun entinen kollega ja tässä hyvä ystäväni se-ja-se. Tehän olette molemmat matkustelleet paljon Italiassa!” Ja sitten puhuttaisiin ja naurettaisiin ja tutustuttaisiin ja kuka tietää mihin sekin sitten johtaisi. Hullumpaakin on sattunut.
Muistan, että joskus oli tällaista ja kai vielä tulevaisuudessakin, mutta just nyt ei. Ymmärrän oikein hyvin miksi, enkä ole edes yhtään kapinamielialalla – en vähääkään. Mutta sanon nyt ääneen sen, mitä ajattelen – vaikkei ehkä pitäisi – ja se on se, että alkaa olla selkeää matkaväsymystä tämän eristyksen ja etäisyyden ja varomisen kanssa. Maitohapolla koko muija.

Onneksi on olemassa edes virtuaaliyhteys maailmaan. Toki välillä väsyttää, kun kalenterissa on palaverit kylki-kyljessä niin, että hyvä kun ehtii välillä vessassa käydä. Ihana silti, kun saa tavata ihmisten kanssa – ja päätellen siitä, miten liukkaasti päivät täyttyy, aika monet kokevat palkitsevaksi virtuaalikohtaamisen pelkän puhelinsoiton sijaan.
Ainiin, munhan piti kertoa virtuaalipikkujouluihin pukeutumisesta – eikä alkaa filosofoida syvällisiä! Haha!
Mikään ei estä menemästä all in asun ja muun rekvisiitan kanssa, jos siltä tuntuu. Itse en ehkä sitten kuitenkaan inspiroidu ihan samalla tavalla kuin normitilanteessa, koska ruutu kuitenkin asettaa tietyt rajoitukset esim. liikkumiselle.
Selkeä meikki on hyvä ruudussa olen havainnut. Merkatut kulmat, silmät ja suu näkyy vaikka yhteyden laatu ei olisi aivan huippuluokkaa. Itse valitsen yläpainotteisen silmämeikin ja rajaukset – ja jätän silmän alapuolen meikkaamatta. Näin silmien alle ei tule niin paljon varjoa, jota väistämättä kotivalaistus jonkun verran jokatapauksessa luo.

Simppeliin juhlavaatetukseen riittää joku kiva toppi tai paita – tai kuten tässä minulla ihana kiiltäväsamettinen kimono. Kimono on lahja rakkaalta ystävältäni Tuikelta ja olen se päällä edustanut jo ties miten monessa tilaisuudessa. Entisessä normaalissa myös ihan irl.
Muu asu voi olla “huijausta”, kunhan se näyttää siistiltä, jos nousee kesken kaiken esmes noutamaan jotain. Itse luotan mustaan t-paitaan ja mustaan college-hameeseen, joka näyttää ihan fiksulta, mutta on periaatteessa sama kuin olisi verkkareissa. Ja siinä on taskut!
Juhlafiilistä kohottaa helposti näyttävällä korulla. Kaulakoru, korvikset tai vaikka joku ihana panta/muu hiuskoriste on hyviä ja ruudussa edukseen olevia valintoja. Oma sitriiniriipukseni säteilee aurinkoista, valoisaa energiaa, joka tekee ainakin minut iloiseksi ja kuplivaksi – täydellinen koru juhliin toisin sanoen!

• kimono, Lindex
• t-paita, H&M
• hame, H&M
• kengät, Aldo

Joulukuun ensimmäinen päivä – miten ihanaa!! Ja myös pikkuisen uskomatonta samalla. Jotenkin ainakin itselleni tämä jo kohta kymmenen kuukautta kestänyt kotitoimistolta työskentely, superpitkä kesäloma (meillä oli “painokas suositus”, että myös kaikki säästölomat täytyy pitää koronataloustalkoiden nimissä), nyt saikku ja yleinen mitään-ei-tapahdu -elämä, on aiheuttanut vahvan tuntemuksen ajan pysähtymisestä. Säätila ja lämpötilat vähän vaihtelevat – ja luonto näyttää pikkuisen eriltä, mutta muuten päivät ovat olleet hyvin pitkälle toistensa kaksosia.
En oikeastaan edes valita. Aika mielenkiintoinenhan tämä kokemus ylipäätään on – ja varmasti myös ainutkertainen. Otetaan nyt sitten siitä kaikki ilo ja erityiskokemuksen mahdollisuus irti. Itselläni on tietty elämänpiiriä rajoittanut vielä vähän ekstraa tämä käden kanssa säätäminen, mutta kaiken surrealistisuudessa on mielestäni ihan komedian piirteitä.
On silti kyllä ihanaa, että vuoden masentavin kuukausi, marraskuu, on nyt ohi! Olen ollut havaitsevinani, että joulukoristelu ja muu jouluun valmistautuminen on alkanut poikkeuksellisen aikaisin niilläkin, jotka tapaavat muutenkin olla ajoissa. Ihanaa kyllä, että voi hyvällä syyllä tuoda valoa ja iloa keskelle pimeyttä ja harmautta!
Ja hei – kolmen viikon päästä tilanne kääntyy taas parempaan. Jaksaa, jaksaa!

“Talvivalkoinen” ei nyt enää ole mikään uusi käsite pukeutumisessa, mutta silti tuntuu vähän radikaalilta pukeutua pimeyden keskelle kiireestä kantapäähän valkoiseen. Itseäni kuitenkin ilahduttaa ja jopa lohduttaa käyttää vaaleita sävyjä, kun ainainen hämäryys ja harmaus meinaa imeä kaiken inspiraation ja ilon elämästä.
Lupasin esitellä viime talvisesongin luottoasujani, jotka ovat nyt, käsihärvelin asettamien vaatimusten sanelemana, yhä käytössäni. Tässä yksi niistä.
& Other Stories on pelastanut pukeutumiseni oversize-neuleillaan. Tämä luonnonvalkoinen villasekoiteneule tuli rakastettua aivan nukkaiseksi. Vaalean sävyn ongelma on se, että sitä pitää pestä/pesettää useammin, koska harmaantuminen ei lähde tuulettamalla, vaikka muuten neule siinä puhdistuisikin. Pesu kuluttaa melkein enemmän kuin käyttäminen. Tuokin on käynyt jo kaksi kertaa pesulassa ja kaksi kertaa olen pessyt sen pesukoneen villaohjelmalla. Ei siis ihme, että pinta alkaa jo pikkuisen nuhjuuntua.
Hyvin se kuitenkin vielä toimii. Ehken enää laittaisi neuletta toimistolle, mutta Skype-palaverissa se menee ihan mainiosti.
Kaulassa on pilkahdus väriä suloisen pikkuhuivin muodossa. Siinä on aivan ihana retrohenkinen kuviointi Pohjois-Italian upeista pikkukylistä Garda-järven ympärillä. En tiedä huivin merkkiä, enkä usko, että se on silkkiä (vaikka myyjä kyllä niin väitti), mutta tykkään siitä ihan hurjasti. Pitääkin laittaa siitä kuva, missä koko kuvio näkyy…

Valkoiset farkut olen alunperin saanut Elloksen kanssa tekemäni yhteistyökampiksen yhteydessä. Niistä on tullut ihan luottofarkut, vaikka melkein joka käytön jälkeen ne pitääkin iskeä pesuun. Materiaali on kestänyt oikein hyvin kovaa käsittelyä ja muutenkin olen ollut niihin supertyytyväinen.
Ihan aluksi ajattelin, että käännän lahkeensuut, että eihän tuollaisia rispaantuvia ja hapsottavia puntteja voi käyttää. Sittemmin tuumasin, että juuri se on se kiva yksityiskohta, joka tekee farkuista minttumaisen huolettomat. Valkoiset housut kun helposti antavat vähän muodollisen, tiukkapipoisen preppyn vaikutelman. Pieni yksityiskohta voi vaikuttaa todella paljon kokonaisilmeeseen.


(Ihan älytön tuuli… aivan jokaisessa kuvassa karseesti karvoja naaman päällä – pahoitteluni!)

Mulberryn pikkuruinen zipped Bayswater senkuin paranee käytössä. Laatutuotteiden kanssa on kyllä ihan superihanaa se, että vaikka ne on uutena upeita, vasta käytön myötä ne todella pääsevät näyttämään parhaimmat puolensa. Tuokin on pehmentynyt juuri sopivasti ja muokkaantunut menettämättä muotoaan tai muutenkaan kärsimättä välillä kovastakaan käytöstä.
Fun fact: näköjään tuo laukun sävy on mulla nyt jotenkin pahasti päällä. Olin tässä yksi päivä purskahtaa ääneen nauramaan, kun laukku seisoi keittiösaarekkeella ja tajusin, että uudet keittiönkaapinovet ovat tismalleen saman sävyiset kuin pikku Mulberryni. Haha!

• neulepaita, & Other Stories
• farkut, Ellos (saatu)
• laukku, Mulberry
• korvikset, H&M
• tennarit, Sketchers
• huivi, ???

Lupasin asukuvia – joten tässä niitä nyt tulee!
Ihan hurjasti ei juuri tällä hetkellä ole varsinaisia syitä pukeutua oikeisiin kaupunkivaatteisiin. Näin saikulla ollessa ei tarvitse miettiä edes satunnaisia videopalavereita eikä muita etäedustustehtäviä. Välillä on ihan pakko kuitenkin saada kiskoa päällensä jotain muutakin kuin kotiverkkarit ja päivittäisellä kävelylenkillä kuraantuneet lenkkarit.
Onhan se oikeastaan aika uskomatonta, että esim. viimeviikoinen visiitti sairaalassa, kyynärpään extraröntgenissä, aiheutti sen verran kuumotusta, että asua piti alkaa miettiä jo pari päivää aikaisemmin. Tai että miten tämä täällä meillä nyt taas pahentunut koronatilanne, minkä vuoksi välttelen jälleen jopa tuossa kävelymatkan päässä olevassa ostoskeskuksessa pyörimistä, tuntuu isolta pettymykseltä juuri sen vuoksi, että ei ole sitäkään vähää syytä laittautua ihmisten ilmoille.
No, iloitaan nyt siitä pienestä, mitä on – eiköhän tässä nyt jossain vaiheessa päästä tapaamaan ihmisiä muuallakin kuin Zoomissa.

Tavallaan olen kyllä ihan kiitollinenkin tästä eristyksissä elämisestä. Koko viime talvi meni tosiaan käsi härvelissä ja ehdin kyllästyä perinpohjaisesti jokaikiseen niistä harvoista vaatteista, joita kyseisen hökötyksen kanssa kykenin käyttämään. Mitään kovin kattavaa valikoimaa en halunnut hankkia, koska tavoitteena (ja toiveena!!) on kuitenkin koko ajan ollut, että tässä pääsisi käyttämään normaalimitoituksella olevia vetimiä.
Nyt pitäisi yhteiselon käsivarsihärvelin kanssa olla loppusuoralla. Jos kaikki menee hyvin niin jouluun mennessä pitäisi olla taas kaksi kättä käytettävissä – uskomatonta!!


Pelastukseni on ollut salliva oversize-muoti – vaikka kyllä täytyy sanoa, että olen todellakin oppinut nyt myös palauttamaan ei-sopivat nettiostokset. Yllättävän monessa vaatteessa on sitten kuitenkin varsin “normaalit” hihat, vaikka muuten mitoitus olisi reilu.
Pitkä neuletakki, laadukkaan ja muhkean tuntuista villasekoitetta, löytyi Henkkamaukalta. Se on toimittanut myös päällysvaatteen virkaa, sillä riittävän väljähihaisten takkien löytäminen on ollut käytännössä mahdotonta. Tai ainakaan sellaista takkia, josta olisin valmis maksamaan pyydetyn hinnan, eli josta tykkäisin niin paljon, että haluaisin käyttää sitä myös sitten, kun härveli on historiaa, ei ole osunut kohdalle. Etenkin talvitakkien kohdalla, makuni on enemmän räätälöity kuin oversize, enkä voisi kuvitellakaan hankkivani kunnon päällysvaatetta vain yhtä tai edes kahta talvisesonkia varten.
Housut on tosi hyvä löytö Lindexiltä. Tarvitsin viime talvena yhteen työtilaisuuteen (voi niitä aikoja!!) housut, jotka on fiksummat kuin farkut mutta rennommat kuin suorat housut. Lindexin tummansiniset, villasekoitekankaiset reisitaskuhousut sopii kuvaukseen just eikä melkein. Eipä nyt näköjään tullut otettua kuvaa taskuista, mutta ne on tikkauksineen ja taskunläppineen oikein kivat.
Paita on joku erittäin random no-name sporttipaita Åhlénsilta. Sen paras puoli, ok värin lisäksi, on laajat hihansuut, joista härveli pujahtaa läpi ilman kivuliasta pujottelua.
Tennareitten erinomaisuus on samaa luokkaa: valkoinen väri ja slip-in -malli (yhdellä kädellä ei paljon nauhoja solmita…) oli filttereinä, kun etsin Zalandosta kaupunkikäyttöön sopivia sneakersejä. Nuo Skechersin tossut oli kaikkein eniten basic – ja sittemmin ovat osoittautuneet aivan erinomaisiksi käytössä pehmoisen ja jalkaan muovautuvan vaahtomaisen sisäpohjan ansiosta.

• neuletakki, H&M
• t-paita, Åhléns
• housut, Lindex
• tennarit, Skechers
• kassi, Carin Wester