Vappuviikonloppu – ja tunteet pinnassa! Ensimmäisen neljänneksen kuu on Leijonan tähtimerkissä juurikin tällä hetkellä, mikä sekä vahvistaa kaikenlaisia mielitekoja ja haluja että korostaa tunnekuohuja. Tilanne onneksi tasoittuu viikonlopun mittaan ja vaikka peruuttava Merkurius toki aiheuttaa omat haasteensa, on maanantain vapunpäivä sen kannalta koko peruutusajan suotuisin. Tuolloin nimittäin Merkuriuksen kuvio Härän tähtimerkissä viihtyvän auringon kanssa tekee ilmapiiristä ja energioista sopivan jopa sopimuksien solmimiselle!
Muuten ilmassa on varsinkin alkuviikosta melko runsaasti niinikään peruuttavan Pluton tuomaa vaikutusta. Se tuo pintaan vanhoja traumoja, sydänsuruja ja käsittelemättömiä ihmissuhdeongelmia. Pluton peruutus alkaa vapunpäivänä 1.5. ja kestää 10. lokakuuta asti. Ei välttämättä mikään maailman ihanin energiavirta, mutta toisaalta tarjoaa mahdollisuuden käsitellä kipeitä asioita loppuun ja siten tilaisuuden päästä eteenpäin ilman niiden painolastia.
Katsotaanpa sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:
– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.
Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.
Amatsoniitti
Amatsoniitti on rohkeuden, toivon ja totuuden kivi. Se auttaa sanoittamaan ajatuksia ja tunteita niin, että tulee ymmärretyksi sekä alentaa kynnystä oman totuuden ilmaisemiseen toisten tuomiota tai kritiikkiä pelkäämättä. Amatsoniitti helpottaa vaikeistakin asioista puhumista ja auttaa löytämään oikeat sanat ja ilmaisutavan kuhunkin tilanteeseen. Se antaa vaikeissa päätöksentekotilanteissa rohkeutta ja auttaa tunnistamaan totuuden.
Seleniitti
Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa ja vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.
Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa.
1. Lanttien 9 – Saavutus
Luovuus, viisaus ja rakkaus – siinä on tämän viikonlopun avainsanat. Sisällesi tulee rauhallinen tietoisuus siitä, että valitsemasi tie on oikea. Nyt on aika nauttia oman työn hedelmistä ja sadonkorjuusta.
Vinkki viikonlopuksi: Lanttien 9 on tasapainoisen tyytyväisyyden ja onnellisuuden kortti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin rakkaus on sellainen, joka on annettava ehdoitta, ilman vaatimusta tai odotusta vastarakkaudesta tai -palveluksista. Kun on saavuttanut jotain, on kosmisen tasapainon kannalta aina hyvä jakaa sitä myös muille. Miten olisi esimerkiksi päivälliskutsut läheisimmille tänä viikonloppuna? Tai vapaaehtoistyö urheilujärjestön tai partion tapahtumissa?
2. XIX – Aurinko
Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.
Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla.
3. Lanttien 8 – Varovaisuus
Vaikuttaa siltä, että sinulla on kypsymässä ihastuttava ja runsas “sato”, mutta ihan vielä ei ole sadonkorjuun aika. Päinvastoin nyt on se hetki, jolloin kannattaa nauttia matkanteosta, työn tekemisestä sen itsensä vuoksi eikä vain mahdollisten tulevien palkintojen tai muun henkilökohtaisen motiivin vuoksi.
Vinkki viikonlopuksi: Mieti, miten voit kehittää työtäsi antoisammaksi (koskee muutakin kuin vain palkkatyötä). Pyri olemaan läsnä hetkessä, kun työskentelet ja yritä saada luovuutesi virtaamaan. Haastaviakaan tavoitteita ei tarvitse pelätä, kun työn tekee ajatuksella ja läsnäollen.
Ihanan valoisat kortit – ja energioiltaan rauhalliset – tuli kaikille!
Itselleni nostin ykkösen ja allekirjoitan sen viestin sataprosenttisesti! Tosin päivälliskutsuja en nyt ole järjestämässä, mutta Peetun luo, lapsukaisen uuteen kotiin, saa kuulemma mennä repimään vanhoja tapetteja seinistä!
Ihanaa ja valoisaa viikonloppua sekä paljon iloa kevään juhlaan, vappuun! 💖