Mintun ateljeessa tapahtuu jälleen! Itseasiassa olen saanut aikaiseksi yhtä ja toista, mutta pääosin kaikki projektit on vasta testausvaiheessa. Instagramissa on ollut enemmänkin kaikkia ompeluita esittelyssä, koska innostuin osallistumaan “Symånad med Tygverket” -ompeluhaastekuukauteen.

Päätin jossain vaiheessa, että en hanki mitään ”keskinkertaisia” kankaita vaan pelkästään kaikkia superihania laatumateriaaleja. Niinpä haluan olla aivan satavarma, että kaava on hyvä ja sopii, ennenkuin isken sakseni kalliisiin aarteisiini. Käytännössä se tietty tarkoittaa sitä, että ensimmäisen käyttöversion valmistuminen kestää keskivertoa pidempään, kun ensin pitää työstää testiversio. Toisaalta tavoitteena on, että lopulta omistaisin riittävän kattavan kaava-arkiston testattuja ja omiin mittoihin muokattuja malleja. Sieltä olisi sitten helppo napata toteutukseen mitä milloinkin mieli tekisi ja tarve vaatisi – ja nyt tehty työ maksaisi itsensä takaisin.

Tämä kuvissa näkyvä haalari on hyvä esimerkki siitä, mitä ajan takaa.

Kaava on (jälleen!) The Assembly Linen käsialaa. Aivan mielettömän ihania, hyviä ja moneen kertaan ennen myyntiin tuloa testattuja nuo heidän kaavat. On todella työn takana, että en tilaa aivan jokaikistä TAL-kaavaa itselleni, mutta on kyllä suuri riski, että pikkuhiljaa omistan ne kaikki. The Assembly Linen valikoimissa on kaksi haalaria ja tämä on heidän Wide-Leg Jumpsuit.

Kaavantestauksen jälkeen tein jonkin verran pieniä muutoksia, että sain haalarista juuri passelin itselleni. Lähinnä lyhensin punttia ja väljensin vyötäröä.

Kangas on viskoosintapaista cuproa (ehkä suomeksi k:lla, kupro?), materiaalia, joka tunnetaan paremmin vuorikankaista. Ostin tuon netistä, ihanasta ruotsalaisesta På Skrå –kangaskaupasta, joka myy aivan tajuttoman upeita italialaisten muotitalojen dead stock –kankaita hyvinkin siedettävään hintaan. Ensimmäinen reaktioni cupro-kangaspaketin saatuani oli, että olen mennyt halpaan ja ostanut huimasti ylihinnoiteltua vuorikangasta.

Hetken tutustuttuani tilanteeseen totesin, että se on vain cupron tunnusomainen “rapeus”, joka hämäsi.

Haalari valmistui muutama viikko sitten – ja vaikka alunperin ajatukseni olikin, että tuo olisi just ihana ja sopivan semi-elegantti kesäiltojen asu, se on toiminut aivan mainiosti nyt vähän viileämmilläkin keleillä. Etenkin tuo haalea pullonvihreä-harmaa sävy toimii mielestäni oikein hyvin oikeastaan vuodenajasta riippumatta.

Ja tosiaan kuvat on otettu vain pari-kolme viikkoa sitten. Nyt tänä viikonloppuna tuli tänne meillekin ensilumi, lumikaaos, jos tarkkoja ollaan, mikä muutti pukeutumisen ja mielialan talviseksi kertaheitolla. Tähän asti onkin muuten ollut aivan älyttömän lämmin syksy, lämpötila on päiväsaikaan ollut jopa lähellä 20 plusastetta!

Useimmiten heitän jumpsuitin päälle jonkun luottoneuletakeistani, mutta välillä pitää antaa niillekin lepoa. Pitkähihainen t-paita/poolo tai kauluspaita toimii mielestäni oikein hyvin. Etenkin valkoisilla kauluksilla on toimistoympäristössä aina jotenkin fiksuutta lisäävä vaikutus – haha!

Vähän olen jo kaivanut lämpimämpiä takkeja esiin, mutta kovin paljoa niitä ei vielä ole tarvittu – paitsi tosiaan nyt. Vielä pari viikkoa sitten oli tosiaan niin lämmin, että farkkutakkikin oli olevinaan vähän liikaa. Nyt on sitten talvikengät haettu kellarista ja muutenkin toinen ääni kellossa.

Korviksista vielä sen verran, että tilasin nuo jo aikapäiviä sitten tosi ihanasta nettiputiikista Wolf & Badger. Olin himoinnut Milk Toothin korviksia – erityisesti näitä UFO-mallisia ja näitä rinkuloita – mutta päädyin sitten kuvissa näkyvään Faarao-malliin. Tykkään niistäkin kyllä, mutta hyvä opetus itselle, että ei ole mitään ideaa tehdä järkeviä valintoja tällaisessa tilanteessa.

En tilannut kumpaakaan mallia, josta tykkäsin eniten, koska ajattelin, että ne on liian suuret ja näyttävät. Päädyin vähän hillitympään (ainakin kooltaan!) korvakorupariin ja nyt ne on sitten tuntunut aina vähän kompromisseilta. Liian suuret silloin, kun haluan vain jotain ihan pientä ilmeen kirkastetta koruilta ja turhan vaatimattomat, kun kaipaan kunnon statementia.

Opetus: vältä turhia kompromisseja! Go 4 it!

Tässä vielä kuvat haalarista takaa. Etenkin kesällä tuollainen avarampi pääntie myös selkäpuolella on mielestäni superkiva, mutta toimii aivan ookoo myös niin, että alla on paita.

• jumpsuit, Mintun ateljee
• kauluspaita, Whyred
• farkkutakki, Levi’s
• tennarit, Karku
• korvikset, Milk Tooth

Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

• mekko, Mintun ateljee
• kengät, Acne
• korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

• paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
• hame, H&M
• nilkkurit, Acne (Pistol)

Eikö voikin sanoa, että asu on virallinen, kun se on ollut kaksi kertaa käytössä samanlaisessa tilanteessa? Mielestäni voi! Sillä perusteella voin nyt esitellä erittäin virallisen brunssiasuni.

Ensimmäisen kerran pukeuduin tähän käytännöllisesti katsoen tismalleen samaan asuun, kun juhlistimme Peetun synttäreitä huhtikuun puolessa välissä. Silloin brunssipaikkana iki-ihana Fanny Udde, jota muuten suosittelen aivan superlämpimästi kaikille, jotka sattuvat tänne Mintun kulmille eksymään! Toisen kerran pukeuduin samoihin vetimiin reilu viikko sitten Tampereella, kun käytiin ystävien kanssa nauttimassa Lillanin brunssista Tampereella.

Kuvat ovat siis tuolta jälkimmäiseltä kerralta. Huhtikuun brunssilla oli sen verran vilskettä, että asukuvat jäi ottamatta. Aikamoisen mellakan – täysin positiivisessa mielessä siis – yksi rasavilli taapero ja yksi hilpeä vauveli saa seurueessa aikaiseksi. Silloin oli kevään ensimmäisiä (ja nykyisen tiedon valossa myös kevätsesongin ainokaisia) kunnolla lämpöisiä päiviä ja olin aivan tohkeissani, kun tarkenin kävellä brunssipaikalle nahkatakissa.

Nahkatakkikelit!

Ihana – ja ikivanha – Acnen nahkatakkini on viettänyt aika monta vuotta jäähyllä. Pari edellistä vuotta meni käsihärvelin kanssa, jolloin varsin kapeahihainen rotsi ei olisi tullut missään tapauksessa kysymykseen, mutta jo sitä ennen oli varmasti pari-kolme vuotta, että se sai levätä kaapissa. Nyt luottonahkatakki on palannut takaisin tehokäyttöön ja vanha palvelija ilahduttaa olemassaolollaan joka päivä.

Tämä on muuten yksi syy, miksi kaiken maailman konmaritukset ja ”näin siivoat vaatekaappisi” –ohjeet tuntuvat mielestäni vähän todellisuudelle vieraille. Siis yksi klassisimmista ohjeistahan on, että jos et ole vuoteen pitänyt jotain vaatetta, se kuuluu laittaa eteenpäin. Itselläni on tuon nahkatakin lisäksi paljon kaikkea ihanaa – sekä vaatteita että asusteita – jotka on tullut aikoinaan käytettyä puhki (siis ei rikki vaan niin, että olin kylläinen niiden suhteen) ja jotka siitä syystä joutuivat jäähylle vaatekaapin perukoille. Sopivan, pituudeltaan vaihtelevan, lepoajan jälkeen kaivan aarteet taas käyttöön ja tuntuu kuin olisi saanut uusia vaatteita – paitsi, että ne ovat vanhoja, hyviksi todettuja lemppareita.

Niinkuin esimerkiksi tuo räiskyvän keltainen Marc Jacobsin pikkulaukku. Ostin sen muistaakseni 2010 tai 2011 ja laukun pohjilta löytyneiden kuittien perusteella ainakin vielä vuonna 2016 se oli vielä kovassa käytössä, mutta sen jälkeen ei. Kunnes nyt sitten tänä keväänä heräsi hurja kaipuu johonkin ärtsyyn aksenttiväriseen asusteeseen ja sen sijaan, että olisin kipittänyt ostoksille, otin vanhan palvelijan takaisin käyttöön.

Laukkuun alkuperäisesti kuuluvan olkahihnan, kapean nahkaremmin, vaihdoin Carin Westerin ketjuhihnaan. Ketju tuo mielestäni vähän keveyttä ja hyvinhän Marc Jacobs ja Carin Wester tuntuvat tulevan toimeen.

Sen verran vielä tuosta kaappiensiivoushommasta, että en todellakaan tarkoita, että aina kaikki pitäisi säästää! Olen kyllä itse aika surkea karsimaan, mutta nyt esimerkiksi kaikki käsihärveliajanjakson kamppeet on saanut lähteä. Siis vaikka jotkut – suurin osa itse asiassa – silloin härvelinmeneväksi hankkimiani vaatteita oli ihan normaaleja muuten, mutta leikkaukseltaan ovesize tai lepakkohihainen tms. eli sikäli ei olisi estettä pitää niitä edelleenkin. Niihin liittyy vaan jotenkin niin ikäviä tunteita ja kivuliaita muistoja, että olen pistänyt kaiken kiertoon. Ei niitä kuitenkaan tulisikäytettyä.

Virallinen brunssivekkihame edustaa täydellistä poikkeusta vaatekaapissani. Se nimittäin on niitä äärimmäisen harvoja vaatteita, jotka roikuttuaan pari vuotta hintalaput kiinni vaatekaapissa, yllättäen muuttuukin aivan kelpo käyttövaatteeksi. Yleensä nuo hutiostokset päätyvät kiertoon ilman ainuttakaan käyttökertaa. En oikein vieläkään tiedä tykkäänkö tuosta Weekdayn alesta aikoinaan hankkimastani pitkästä vekkihameesta vai en. Tässä asukokonaisuudessa se kyllä toimii, mutta muuten tuo väri, pituus ja koko olemus on vähän hankalia.

Melkein kaikki muut asun osat onkin tullut jo käytyä läpi, mutta mainitaan nyt myös Tommy Hilfigerin valkoinen t-paita, nyt jo aika monen vuoden takaiselta L.A.:n reissulta hankittu (2017 se taisi olla. Pitäis jossain vaiheessa yrittää saada blogin linkitykset vihdoin kuntoon…). Huomioitavaa on se, miten 100% puuvillaa oleva valkoinen t-paita pysyy oikeasti valkoisena pesusta toiseen! Sen myös pystyy pesemään valkoiseksi toisin kuin lycraa sisältävät paidat.

(Ja siis tiedoksi heille, jotka eivät ole aikaisemmin joutuneet tekstiili-/materiaalihifistelyni uhriksi: lycra on luonnostaan harmaa kuitu, joka valkoisessa kankaassa värjätään valkoiseksi. Tästä syystä lisää peseminen ei auta, vaan harmaantuminen on väistämätöntä, mikä sisänsä on aika lyyristä, mutta ei kuitenkaan toivottavaa valkoisten t-paitojen ja muiden valkoisten vaatteiden kohdalla!)

• t-paita, Tommy Hilfiger
• hame, Weekday
• takki, Acne Jeans
• laukku, Marc by Marc Jacobs
• tennarit, Nike
• korvikset, Kalevala

Nyt ei juuri ole suunnitteilla uusia brunssitapaamisia, mutta ensi kerralla tuskin enää menen ihan tismalleen samalla outfitilla. Tai mistä sitä koskaan tietää..

Pääsiäinen toi kauniit ja lämpimät kelit (eikä vappunakaan tullut kuin pieni takaisku…) ja vihdoinkin voi taas hiukan helpommin tehdä pukeutumisvalintoja sen perusteella, mikä tuntuu kivalta – eikä ensisijaisesti miettiä hengissäsäilymistä arktisissa olosuhteissa. Tai talvisessa sekakelin kaupungissa, mikä mielestäni on vielä vaikeampaa. Pitäisi näyttää sivistyneeltä – ainakin mahdollisuuksien mukaan – ja lämpimämmälläkin kelillä saattaa olla paikoin yllättävän liukasta.

Sattuneesta syystä erityisesti tuo viimeinen – liukastelu – aiheuttaa pientä paniikkia. Siksi esimerkiksi tämän asun ihanat, ihanat pitkävartiset hiukan cowboy-henkiset bootsit ovat jääneet luvattoman vähäiselle käytölle. No, onneksi keveästi asustamalla saapikkaat ei välttämättä anna aivan täysin läpeensä talvista fiilistä – eli sopivat aivan ookoo tällaiseen keväiseenkin kokonaisuuteen. Lisäksi nuo ovat niin läpeensä minun tyyliseni, että käyttökertoja tulee varmasti aivan kiitettävä määrä tulevina sesonkeina. En siis suostu julistamaan niitä huonoksi hankinnaksi!

Jos bootsit toimiikin näin keväällä, niin yksi asia, mistä en voi joustaa, on sukkahousujen sävy. Syksyllä ja talvella perussukkiseni ovat mustia – ja jonain tarkemmin määrittelemättömänä hetkenä keväällä, on aivan pakko siirtyä vaaleisiin. Tämä tapahtuu joka vuosi, enkä voi sille mitään. Jos varastoista ei löydy sesonkiin sopivia sukkiksia, pukeudun housuihin.

Keväällä siirrytään kevätsukkahousuihin tiesi jo Sinikka Nopolakin!

Juhlasukkahousut on tietty asia erikseen. Siis pilkulliset, pitsiset, muuten kuviolliset – tai esmes verkkosukkikset – voi olla (ja mielellään ovatkin!) mustat myös kesäkaudella, mutta edes juhlavaatteiden kaverina on itselläni vaikea sulattaa sileänä versiona muita kuin nuden sävyjä. Siis jos on pakko pitää sukkahousuja – mieluiten tietenkin ilman.

Näin sitä meikäläisestäkin näköjään löytyi puritanisti, vaikka mielelläni olen sitä mieltä, etten juuri pukeutumissäännöistä perusta. Tai sitten tämä uhoaminen johtaa siihen, että kuljen koko ensi kesän mustissa sukkiksissa! Olisi kyllä aivan tyypillistä. Haha!

No voi äly – tämähän meni nyt aivan sukkahousuista jauhamiseksi. Saa nähdä millaista porukkaa tänne päätyy Google-hakujen perusteella!

Asu on toimisto-outfit parin viikon takaa. Tosi kiva, että iltaisin on vielä sen verran valoisaa, että pystyy ottamaan kuvia. Hiukan alkaa jo loppupäässä hämärtää, mutta onhan tää valon määrä kertakaikkiaan aivan mahtavaa. Tummanpunaisen talon seinästä hohkaa kyllä aika voimakas punaisuus kasvoille, mutta sitä en huomannut ennen kuin aloin purkaa kuvia kamerasta.

T-paitani on herättänyt hilpeyttä toimistolla ja nuoremmat milleniaalit nimeävät nostalgiapuuskissaan kaikki printin Pokémonit. Paita on peräisin Uniqlosta, niinkuin kaikki tuoreimmat printtipaitani. Nyt olen laittanut Uniqlo-appin kieltoon itseltäni, koska siellä on aina menossa joku kiehtova limited edition –collection t-paitajuttu, enkä todellakaan saa täydentää varastoani enää yhdelläkään uudella! Käytän toki erittäin paljon printtipaitoja, mutta joku roti sentään.

Tuosta tämän asun paidasta tykkään ihan hulluna. Se on lastenosaston isoin koko (muistaakseni 140 cm, lapun olen leikannut pois) ja tuo ajatus Pokémonien ”levlaamisesta” on mielestäni jotenkin hieno. Siis kaikki Poket on mun mielestäni superhienoja kaikissa muodoissaan, mutta se, että ne voivat kehittyä, muuttua, vahvistua etsetera on jotenkin ihana viesti itsellekin. Jos Pokémonit, niin miksen minäkin?

“The Road to Be the Champion”

Harmaa-musta Jokapoika-paita on aika uusi sekin. Vaihteeksi tällainenkin asu, missä kaikki osat ei ole kymmenen vuotta vanhoja. Hassu juttu muuten, että tuo paita vaatii aina kaverikseen Kalevalan korvikset.

Asun vanhin osa on varmaan musta hame – aikoinaan 2nd handinä kaupunginosamarkkinoilta hankittu. En nyt ole ihan täysin varma, tykkäänkö sen mallista ihan hurjasti, mutta se on vuoritettu ja siinä on taskut, joten siitä on muodostunut kaikesta huolimatta aivan suosikki toimistovaate.

• paita, Marimekko
• t-paita, Uniqlo
• hame, Twist ‘n’ Tango
• bootsit, & Other Stories

Sain Peetulta joululahjaksi liput Dramateniin katsomaan Cabaretia. Ensinnäkin: niin valtavan ihanaa päästä pitkästä aikaa teatteriin ihan normaalisti. Eli ilman kolkkoja tyhjiä penkkirivejä ja rillejä huurustavia kasvomaskeja. Näytös oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty ja kaiken eristyksen ja karanteenien jälkeen tunsin suorastaan kuplivaa iloa aulan tungoksesta, täpötäydestä lämpiöstä väliajalla, puheensorinasta ja jopa vessajonoista! Ihanaa olla keskellä ihmisiä, ihanaa tuntea pitkästä aikaa olevansa yksi joukosta.

Toisekseen: miten mahtavan ihanaa saada lahjaksi yhteistä aikaa! Oli tosiaan siis huippua päästä teatteriin, mutta aivan erityisesti arvostin, että sain hengata lapsukaiseni kanssa koko illan.

Otettiin kaikki irti ilosta ja käytiin ennen teatteria syömässä Strandvägen 1:ssä. Ravintolan valinnassa kriteerinä oli sijainnin lisäksi se, että siellä on elämää. Haluttiin sielläkin kokea meininkiä, puheensorinaa ja lauantai-iltaan sopivaa äksöniä. Tai minä halusin. Peetu on elellyt vähän vapaammin koko korona-ajan, joten kaipuu ihmisten ilmoille ei ole ihan yhtä pakottava.

Strandvägen 1 ei pettänyt. Paikka oli ääriään myöten täynnä, baaritiskillä tungeksi väkeä lauantai-fiiliksissä ja parissakin pöytäseurueessa vietettiin smokkiasuisista herroista ja täyspitkistä paljettipuvuista päätellen jotain isompia juhlia. Ruokakin oli oikein hyvää. Peetu kehui kasvisannostaan (jotain sieni-dumplingseja tms.) ja oma nizzalainen tonnikalasalaattini sai täydet pisteet erityisesti aidosti grillatun makuisista valtavista tonnikala”pihveistä”. Crème brûlée oli sekin sekä oikeaoppinen että herkullinen.

Alunperin meidän piti mennä katsomaan tuo Cabaret jo heti tammikuussa. Peetu oli varannut liput 20.1. näytökseen, mutta se peruutettiin koronatilanteen vuoksi. Sinänsä hyvä sillä vaikka kyseinen tarina olisi varmasti kolahtanut jo silloinkin, nykyisen maailmantilanteen valossa tuo 30-luvun alun Berliiniin sijoittuva näytelmä sai kyllä ihan uutta syvyyttä.

Kaikkein riipaisevinta oli jotenkin se ristiriita, kun katsojana tietää mitä natsi-Saksan etenemisestä seuraa ja toisaalta näytelmän hahmojen tietämättömyys; naiviksi osoittautunut usko järjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä. Erinomaiseksi elämyksen teki se, että kerronta eteni takkuilematta viihdyttäen karismaattisten näyttelijöitten viemänä.

Ihan tuli olo, että pitää kyllä alkaa käydä useammin teatterissa!

Teatteri-ilta on tietty myös erinomainen syy pukeutua kaupunkivaatteisiin – mikäs sen mukavampaa!

Uudenvuodenaaton brunssille löytyi vaatekaapin perukoilta vuosikausia vanha, mutta lähes olemattomalle käytölle jäänyt Rodarte x & Other Stories –yhteistyömalliston kimalluksin koristeltu kashmirneuletakki. Se on siitä lähtien päässyt todelliseen tehokäyttöön. Toimii mielestäni aivan hyvin toimistollakin, kun muuten asu on simppeli. Viimeksi lähityöpäivänä yhdistin neuletakin mustien farkkujen kanssa.

Lauantainen asu koostui vähän juhlavammista elementeistä – oltiin kuitenkin teatteriin menossa. Kutsun mielessäni tuota hametta ”kruunuprinsessahameeksi”, koska se muistuttaa jotain kruunuprinsessa Victorian hametta (tai taisi olla mekko) vuosien takaa. Lindexiltä aikoinaan alerekistä löytynyt tummansininen kaunokainen on aivan lempparini. Useimmiten se tulee yhdistettyä t-paitaan tai muuhun vastaavaan – ja silloin se on juuri sopiva toimistolle tai muihin arkisiin menoihin.

Villakangastakki on Erdem x H&M –mallistosta ja niin ollen jo aika monta synttäriä nähnyt sekin. Tykkään siitä edelleen aivan valtavasti ja joka kerta siihen pukeutuessani kiittelen itseäni, että raaskin takin hankkia, vaikka hinta H&M-vaatteeksi olikin aika suolainen.

Kaikki muut asun osat on vähintään 5 vuotta vanhoja, mutta bootsit on uudet! Aivan älyttömän vaikea saada kivaa kuvaa nahkaisista OTK-saappaista, mutta ehkä tuosta vähän saa käsitystä. Kivasti lisää mielestäni juhlavuutta bootsien ylipitkä varsi. Hyvä sinänsä, kun tuntuu, että kyynärpään murtumiseen johtanut onnettomuus toi tullessaan myös kammon korkeita kenkiä kohtaan. Eli aikaisemmin simppeli ratkaisu lisätä asuun juhlavuutta koron korkeutta kasvattamalla ei oikein toimi enää.

Sellaista asua tällä kertaa. Seuraavaksi tuleekin sitten varmaan jo jotain keväisempää – ainakin jos kelit pysyvät tällaisena kuin mitä täällä nyt on jo viikonlopusta lähtien ollut. Melkein 10 lämpöastetta ja täysi auringonpaiste päivisin pistää kummasti kevään aluilleen. Toisaalta sen verran aikaisessa ollaan vielä, että kunnon takatalven mahdollisuus ei todellakaan ole kokonaan poissuljettu!

• neuletakki, Rodarte x & Other Stories
• hame, Lindex
• takki, Erdem x H&M
• bootsit, Unisa
• laukku, Carin Wester
• huivi, Peetun tuliainen Intiasta