Month: August 2021

Tarot-täti on täällä kärvistellyt jo ties miten monetta päivää oikein kunnon migreenikohtauksen kourissa. Kai se on tämä Neitsyen aika, mikä saa meikäläisenkin viilipyttyhermot stressaantumaan ja todo-listan pituus – mikä normaalisti vain lähinnä inspiroi (ja vähän huvittaa…) – aiheuttaa nyt sen tason hermojen kiristymistä, että migreenihän siitä on seurauksena. No, viikonlopuksi ei onneksi ole muita suunnitelmia kuin se ikuinen oma loppumaton tekemättömien asioiden listani…

Planetaarisien kuvioiden kiinnostavin juttu taitaa olla se, että Merkurius siirtyy ylihuomenna Vaa’an tähtimerkkiin. Se tietää helposti epäselvää kahden vaiheilla keikkuvaa kommunikointia ja ärsyttävää jossittelua, epäselväksi jääviä päätöksiä (Vaaka mielellään jättää aina takaportin siltä varalta, että jotain parempaa ilmaantuu näköpiiriin) ja ylipäätään “katsotaan sitä sitten” -asennetta niin ihmissuhteissa kuin kaikenlaisessa muussakin päätöksenteossa. Kun tämän yhdistää Neitsyelle tyypilliseen perfektionismiin ja huolellisuuteen, voi olla, että kaikenkarvaiset asiat nyt vain kertakaikkiaan junnaavat paikoillaan.

Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit sanoo  viikonlopusta! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Rubiinifuksiitti

Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.
Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

1. Lanttien 5 – Huoli

Kortti symboloi vanhojen rakenteiden ja uskomusten sortumista. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle. Tasapaino tuntuu olevan hukassa ja sopusointu kadoksissa. Uhkakuvat ovat pääasiassa ulkoisia, rahaan, työhön, terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä. Totutut mielen rakenteet on nyt kuitenkin aika jättää taakse ja lopettaa huolien ja murheiden hautominen. Jotain uutta on syntymässä vanhan tilalle.

Vinkki viikonlopuksi: Kun kaaos on ohitse, eteen avautuu jotain kaunista ja arvokasta. Älä anna mielellesi ylivaltaa, vaan luota siihen, että elämä pitää sinusta huolta. Uskalla luopua totutuista toiminta- ja ajattelutavoistasi.

 2. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

3. Lanttien Kuningatar

Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.

Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.

KÄÄK! Siis maljojen prinssi tuli taas!! Ja tällä kertaa nostin sen itselleni. Tässä migreenin keskellä en nyt tiedä, miten innoissani olen fyysisen viikonlopun ajatuksesta – toisaalta nyt, jos koskaan tuo lepääminen ja kehon kuunteleminen herkällä korvalla on ensiarvoisen tärkeää. Ja eihän sitä tiedä, vaikka olo tästä paranisi nopeastikin, yleensä kyllä valitettavasti menee melkein viikko ennenkuin olen täysin tolpillani.

Ihanaa viikonloppua – kyllä se taas tästä!

 

Varoitus: tämä postaus sisältää about ziljoona kuvaa ja häpeämätöntä kesähaikailua! Haha!!

Olen aivan superpäättäväisesti edelleen sitä mieltä, että elokuu on kesäkuukausi. Tuntuu kuitenkin, että tänä vuonna elokuu itse on kylläkin aivan toista mieltä. Viimeviikkoinen jatkuva harmaa syyssade meni onneksi menojaan ja jo lauantaina, kun juhlimme Bönan ristiäisiä, oli ihanan aurinkoista. Tänäänkään ei periaatteessa ollut kerrassaan mitään valittamista sään suhteen – paitsi, että tällainen kirpeys aurinkoisenakin päivänä kuuluu vasta jonnekin syksyyn! Missä on elokuun leudot yöt? Ei ainakaan täällä..

Syytän siis kelejä siitä, että tänään iski valtava kesä-on-ohi -haikeus ja päädyin selailemaan kesälomareissumme kuvasatoa. Alunperin tarkoitukseni ei ollut tehdä mökkivisiitistä blogijuttua, siksi kuvat on otettu puhelimella eikä kameralla. Tuli kuitenkin niin vahvasti sellainen tunne, että haluan ikuistaa nämäkin hetket tänne blogiini – onhan täällä melkein kaikki muutkin ulkomaanmatkani dokumentoituna. Nyt varsinkin, kun ei ole kohta kahteen vuoteen päässyt matkustamaan, oli reilun viikon reissu Suomeen elämyksenä merkittävä.

Tein parhaani karsiakseni kuvia jotenkin järjelliseen määrään, mutta tavoite oli aika haastava. Miten voi olla, että auringonlaskukin oli joka ilta eri näköinen upea elämys, joka vain oli pakko ikuistaa??

Näillä saatesanoilla tervetuloa Mintun mukana mökkitunnelmiin (ja ihan vähän myös Helsinkiin)!

Peetun zen-hetki riippukeinussa illallisen jälkeen.

Maailman paras reissukaveri ja mummun kulta!! ❤️  Tässä aamiaisella tulomatkalla ABC:llä.

Sunshine-kisu oli elämänsä ensimmäisellä reissulla. Menomatka laivalla oli aika järkky kokemus muutenkin superherkälle otukselle, mutta sitten onneksi – ja aika yllättäen – hän päätti löytää sisäisen seikkailijansa ja varsinkin mökillä vanha neiti viihtyi erinomaisesti. Paluumatkalla laivakaan ei ollut enää yhtään niin pelottava ja kunnon adventure cat -tyyliin Sunshine istuskeli hytin ikkunalaudalla ohi lipuvaa saaristoa tarkkaillen.

Ihanaa mökkitunnelmaa!

Viikkoon mahtui sadetta ja paistetta. Kaikkein helteisimmät viikot olivat jo takana ja välillä tarvittiin villasukkiakin, mutta eniten aikaa taisin kyllä viettää järvessä. Olin jo aivan unohtanut, miten taivaallista sateella uiminen on! Ja paisteella. Ja tietenkin lisäksi myös aamusumussa, yön pimeydessä tähtien alla ja aina muulloinkin.

Peetu grillimestarina

Yhtenä iltana saatiin mun rakkaat ystävät, siskot, mökkivieraiksi. Jotenkin kuvittelin, että juhlan kunniaksi “laittaudun” ja otetaan oikein viralliset asukuvat ennenkuin porukka saapuu. Noh, vaihdoin sentään verkkarit mekkoon ja tukka ehti melkein kuivua – eikös se lasketa mökkiolosuhteissa ihan hyväksi saavutukseksi? Haha!

Metsänvihreä mekkoni sopi kuitenkin niin hyvin mökin sävyihin ja tunnelmaan, että piti näpsäistä peiliselfie kuitenkin muistoksi.

Ystävät saman pöydän ympärillä, hyvää ruokaa (ei hyttysiä!) ja kiireetöntä yhdessäoloa. Näistä hetkistä sitä tankkaa energiaa ja valoa, jonka kanssa jaksaa taas niiden vähän vähemmän valoisien hetkien yli (marraskuu, I’m talking to you!).

Grillattu ruoka on niin hyvää! Siinä täytyy olla joku luolamies-juttu, minkä takia grillissä tulella kypsytetty ateria tuntuu jotenkin aivan erityisellä tavalla sielussa asti hyvältä. Vai onko se niin, että ulkoilmassa kaikki vaan maistuu paremmalta?

Kesäyön magiikka

Peetu oli meistä ainoa, joka lähti saalistamaan marjametsälle. Mustikat – ja erityisesti metsävadelmat – maistuu jostain syystä itse (no, Peetun) poimittuina jotenkin erityisen hyviltä!

Tässä valmistaudutaan kannattamaan Ruotsin futisjoukkuetta olympiakultaan! (Ei huudettu ilmeisesti tarpeeksi kovaa, kun rankkarikisan päätteksi voitto meni Kanadaan)

Kiitos Paukkula, olit ihana! Ensi kesänä nähdään taas!

Alunperin oli tarkoitus suunnata suoraan mökiltä takaisin kotiin, mutta sitten Silja Line päättikin, että sunnuntain meno Helsingistä Tukholmaan peruutetaan. Olisihan tietty ollut mahdollista tulla Turun kautta takaisin, mutta päätettiin sitten, että yksi city-lomapäivä (tai puolikas sunnuntai ja puolikas maanantai) on ihan hauska juttu.

Kierreltiin Helsinki Biennalea ihmetellen, shoppailtiin vähän (“vähän”) Marimekolla, syötiin hyvin (Lie Mi Kalliossa, oikein hyvää!) ja oltiin aivan ymmyrkäisenä ihastuksesta Oodissa – että voi olla siisti kirjasto. Salapakka-kangaskauppa oli kiinni sekä sunnuntaina että maanantaina, se jäi vähän kaivelemaan – mutta ehkä sitä nyt kohta taas pääsee reissaamaan tätä väliä vähän rennommalla asenteella eikä seuraavaa Helsingin visiittiä tarvitse odottaa vuosikausia.

Tekipäs hyvää kasata tämä postaus. Muistui oikein hyvin ja selkeästi mieleen, että onhan tämä kesä ollut ihana, pitkä ja täynnä kaikenlaisia toinen toistaan ikimuistoisempia hetkiä! Nyt olen aivan valmis aloittamaan syksyn – ihanaa! Ja siis oikeasti rakastan sitä, että on neljä vuodenaikaa. Syksykin on niin valtavan hienoa aikaa, mutta jotenkin kesän hyvästely on aina jotenkin hiukan haikeaa…

Noniin, nyt ollaan takaisin arjessa ja rutiinit kohdillaan. Se tarkoittaa, että Minttukin on palannut suht järjestelmälliseksi itsekseen ja Torstai Tarotit alkaa ilmestyä nimensä mukaisesti torstaisin (vaikka vähän myöhäiseksi menikin…). Pahoittelen kesän tuuliviirisyyttä – tiedän, että siellä monet odottelee näitä!

Mutta asiaan! Otsikon mukaisesti viikonloppua sävyttää ihanat energiat. Planetaarisista kuvioista tärkein on se, että Uranus kääntyy juuri näillä näppäimillä peruuttamaan ja toisin kuin Merkuriuksen peruutus, tämä kuvio tuo käytännössä pelkkää hyvää tullessaan. Odotettavissa on tasaista vakaata menoa, mikä avaa mahdollisuuksia löytää kaikenlaisia ihania tilaisuuksia, mahdollisuuksia tehdä uusia asioita ja iloita olemassaolostaaan. Ehkä se on juuri se energioiden tasaisuus, että ei tarvitse yrittää koko ajan pitää keikkuvaa laivaa pystyssä, mikä antaa tilaa rentoudelle ja luovuuden kukoistamiselle. Monet tuntevat itsetuntonsa ja omanarvontuntonsa voimistuvan, mikä puolestaan inspiroi monenlaisiin suuriinkiin suunnan korjauksiin ja muodonmuutoksiin elämän eri alueilla.

Sunnuntaille osuu täysikuu Vesimiehessä. Se rohkaisee osaltaan ottamaan ratkaisevat askeleet oman elämän nostamiseksi seuraavalle tasolle. Nyt on aika uskoa omiin kykyihinsä ja GO FOR IT! 😃

Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit sanoo tästä täydenkuun viikonlopusta! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

Rutiili kvartsi

Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.

Onyksi

Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

 1. Maljojen 4 – Ylellisyys

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaikessa katsoa asioita – sekä konkreettisia että sisäisiä – objektiivisesti ja hätäilemättä. Todennäköisesti erittäin moni toiveesi ja haaveesi on jo toteutunut, mutta ehkä olet unohtanut iloita kaikesta, mitä olet saavuttanut. Kaikki on tasapainossa ja sopusoinnussa, kun vain maltat rauhoittua ja pysähtyä kaiken elämässäsi jo olevan yltäkylläisyyden äärelle.

Vinkki viikonlopuksi: Huomaa kaikki se hyvä, mitä muut ihmiset ovat valmiita tarjoamaan, mutta varo tulemasta riippuvaiseksi muiden rakkaudenosoituksista. Yksi merkki siitä on jatkuva vaatimusten esittäminen. Kysymys on, uskallatko luottaa rakkauteen ilman, että yrität hallita sitä.

 2. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

3. Sauvojen 7 – Urheus

Nyt ei ole aika tehdä kompromisseja. Omaa sisäistä ääntä kannattaa kuunnella tarkasti ja seistä rohkeasti ja vakaasti omilla jaloilla. Itsensä kieltäminen muita miellyttääkseen on lyhytnäköinen tie, joka ampuu takaisin pikemmin kuin sitä arvaakaan. Mitä kovempi vastus, sitä tärkeämpää, että olet vahva ja uskollinen itsellesi. Luota voimaasi tässä viikonlopun aikana päällä olevassa tilanteessa.

Vinkki viikonlopuksi: Rehellisyys ja avoimuus kannattaa ja auttaa eteenpäin. Itsensä arvostaminen ja se ettei suostu tekemään kompromisseja itselle tärkeissä asioissa ei tarkoita sitä, että toisia kohtaan pitää olla epäystävällinen tai tyly. Ehkä onkin ihan rikkaus sovitella yhteen monenlaisia todellisuuksia rinnakkain, ilman että kenenkään tarvitsee kompromissata asioissa, joissa ei halua?

Piti oikein tarkistaa – ja kyllä – maljojen prinssi tuli nyt kolmatta kertaa peräkkäisenä viikonloppuna! Eli jos nyt olet sattunut nostamaan tuon useammin kuin kerran, kannattaa ihan erityisesti miettiä, mitä universumi yrittää viestitellä!

Itselleni nostin ykkösen – ja kyllähän sen viesti tuntuu erittäin osuvalta. Meillä on nyt viikonloppuna Böniksen kastejuhla (koronan vuoksi vasta nyt) ja se taas konkretisoi, miten haaveeni ja toiveeni suuresta perheestä on kuin onkin toteutunut! Samaan perheyhteisöön kuulumiseen riittää mielestäni halu ja rakkaus, näin ainakin haluan ajatella!

Ihanaa, aurinkoista viikonloppua!

Perjantai ja 13. päivä. Monille se merkitsee edelleenkin epäonnen päivää – ja heille haluan sanoa, että se ei todellakaan pidä paikkansa, kaikki on patriarkaatin juonia. Ennen kristinuskon valtakautta numero 13 symboloi hedelmällisyyttä, feminiinistä seksuaalisuutta, uuden synnyttämistä, sensualisuutta ja intohimoa. Perjantai 13. on ”The Day of Goddess”. Kristinuskon levittäjät kokivat tarpeelliseksi demonisoida kaiken etenkin naiselliseen seksualisuuteen liittyvän, vaikka kyllä toisaalta myös käärme (siihen asti hyvän terveyden, elinvoiman ja uudestisyntymisen sekä maskuliinisen seksuaalisuuden symboli) sai varsin kokonaisvaltaisen uudelleenbrändäyksen kristinuskon levittäjien käsissä…

Perseidien meteoriparvi on nyt lakipisteessä. Onnekkaat voivat kirkkaalla säällä todistaa hienoa luonnonilmiötä, mutta vaikka taivas olisi pilvinen, vaikutus tuntuu kaikkialla. Kosminen energia on liikkeessä, asiat alkavat lutviutua – ja mikä parasta – manifestoidut viestit menevät perille kymmenkertaiseksi nopeudella!

Muutoin tärkein planetaarinen aspekti on Merkuriuksen siirtyminen Neitsyen tähtimerkkiin. Se tuo kommunikaatioon maalaisjärkeä ja johdonmukaisuutta.

Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit sanoo kuun vaihteen viikonlopusta! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akvamariini

Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

Fluoriitti

Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

1. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

2. XIX – Aurinko

Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.

Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla. Turvavälit tietenkin muistaen!

3. Miekkojen 6 – Tiede

Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella.

Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilaisuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.

Kortteja nostaessani ajattelin, että nostan itselleni ykkösen, mutta sitten valintaa tehdessä tuli voimakkaasti sellainen olo, että kolmonen sen pitää olla. Ja todellakin! Sen viesti on aivan nappiin ja suorastaan lohdullinen. Monenlaisia muutoksia on tiedossa varsinkin, kun taas nyt maanantaina palaan töihin, mutta niinhän se on, että vain muutos on pysyvää!

Ihanaa viikonloppua!!

Lomareissulaisen torstai… tai jotain sinnepäin. Ollaan juuri perheen kanssa i h a n a l l a mökkilomalla Suomessa Karjalohjalla! Vasta, kun alettiin puhella viikonloppusuunnitelmia, tajusin, että viikonlopun tarotit on vielä katsomatta!

Eli pitemmittä puheitta asiaan!

Sadonkorjuuaika on nyt täydessä käynnissä niin sananmukaisesti kuin myös abstraktilla, henkisellä tasolla. Ihan samoin kuin marjoja säilötään talven varalle, on hyvä pistää tietoisesti talteen kesän lämpöä, tuoksuja ja elämyksiä. Sieltä on sitten hyvä ammentaa, kun kylmyys ja pimeys alkaa ahistaa.

Sunnuntaina on uusikuu Leijonan tähtimerkissä ja maaginen Leijonan portti saavuttaa huippunsa. Vaihe on erityisen otollinen kaikenlaisen yltäkylläisyyden manifestointiin. Venus on edelleen Neitsyessä ja Neptunus peruuttaa Kaloissa. Nuo kaksi tapaavat heti alkuviikosta ja se tuo herkkyyttä energioihin.

Katsotaanpas sitten, mitä kortit kertovat viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Ametisti

Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

1. Maljojen Prinsessa

Oletko tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa? Jos et, niin nyt siihen on hyvä hetki. Maljojen Prinsessan asun helmaa koristavat kristallit kuvaavat hänen kykyään nähdä asiat sellaisena kuin ne on – ei sellaisina kuin hän haluaisi niiden olevan. Tunnistat myös omat parhaat puolesi ja viikonlopun energiat tekee sen, että uskallat nauttia niistä.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on oikea aika antautua rakkaudelle ja uskaltaa tehdä asioita, joista ihan oikeasti tykkäät ja joilla on sinulle todellista merkitystä. Irroittaudu asioista, jotka tunnet turhiksi (mutta tee se lempeästi!) ja pitäydy vain ihmissuhteissa jotka ovat totuudellisia ja rakkaudellisia.

2. Maljojen 4 – Ylellisyys

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaikessa katsoa asioita – sekä konkreettisia että sisäisiä – objektiivisesti ja hätäilemättä. Todennäköisesti erittäin moni toiveesi ja haaveesi on jo toteutunut, mutta ehkä olet unohtanut iloita kaikesta, mitä olet saavuttanut. Kaikki on tasapainossa ja sopusoinnussa, kun vain maltat rauhoittua ja pysähtyä kaiken elämässäsi jo olevan yltäkylläisyyden äärelle.

Vinkki viikonlopuksi: Huomaa kaikki se hyvä, mitä muut ihmiset ovat valmiita tarjoamaan, mutta varo tulemasta riippuvaiseksi muiden rakkaudenosoituksista. Yksi merkki siitä on jatkuva vaatimusten esittäminen. Kysymys on, uskallatko luottaa rakkauteen ilman, että yrität hallita sitä.

3. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

Itselleni nostin kakkosen – eli maljojen nelosen. Olen kyllä nauttinut aivan älyttömästi tästä lomaviikosta, jota juuri nyt tosiaan vietämme täällä Suomessa. Toisaalta tuntuu, että silti tuo muistutus olla kiitollinen ja tajuta, miten hyvin asiat ovatkaan on juuri nyt enemmän kuin paikallaan!

Ihanaa viikonloppua!!

Old stuff