Tag: Matkailu

Minttu syö pizzaa Italiassa

Ihanat kesäkelit ja tulevan lomakauden suunnittelu innosti muistelemaan viime loppukesän reissuani Italiaan. Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia matkalta – ja ensimmäisen matkapäivän asu jälleen erittäin onnistuneesti (NOT!) itselaukaisijalla kuvattuna.

Varsinaiset kesälomasuunnitelmat jäivät vuosi sitten sekä loppukesään että viimetippaan. Yksi syy oli se, että heräsin passin hankintaan vasta maaliskuussa. Koronan aikana mokoma oli ehtinyt mennä vanhaksi, niinkuin ilmeisesti koko Suomen ja koko Ruotsin kansalla. (Miten hassua, kun tuntuu, että korona-ajoista on pieni ikuisuus – ja tosiaan vielä vuosi sitten tilanne oli tämä!)

Normioloissa uuden passin saa täällä käpäläänsä parissa päivässä – viimeksi taisi mennä kolme päivää siitä, kun tajusin, että se pitää uusia, siihen, kun uusi passi oli valmis. Nyt oli jonot jo maaliskuussa venähtänyt niin mahdottomiksi, että ensimmäiset vapaat ajat oli vasta lokakuulle.

Onneksi sitkeä vapautuvien aikojen kärkkyminen tuotti tulosta ja sain juhannusviikolle passiajan Suomen suurlähetystöön. Facebookin ”Tukholman suomalaiset” –ryhmässä kuului kauhu-uutisia, että Suomesta postitettavat passit viipyy matkalla helposti 8-9 viikkoa. No, se oli tyypillistä Facebook-tietoa ja sain kirjatun kirjeen reilussa viikossa.

Matkakohteeksi valikoitui Italian Maranello oikeastaan aika monestakin syystä. Koronakin taisi vaikuttaa vielä suunnitelmiin ja halusin pysyä Euroopassa. Soolomatkailijana toiveena oli kohde, jossa tekeminen on pääasia. Kahviloissa istuskelu, rannalla makoilu ja kauniiden maisemien katselu sujuu toki sekin rutinoituneelta sinkulta ilman seuraakin, mutta on jotenkin silti nautinnollisempaa, kun matkalla on jokin missio.

Ja nyt siis tavoitteena oli sukeltaa korvia myöten Ferrari-maailmaan!

Maranellon kaupungin motto on: hidasta elämää ja nopeita autoja. Tein toki varsin perusteellisen taustatyön ennen reissuun lähtöä, mutta kieltämättä olin silti aavistuksen yllättynyt, miten Ferrari dominoi kaupunkikuvassa – ja oikeastaan kaikessa. Liikenteessäkin sujahteli kiitettävästi huikeita urheiluautoja, vaikka pääosa olikin sitten lopulta aivan tavallisia kulkuvälineitä.

Tässä nyt ehkä paras otos niistä kaikista lähemmäs sadasta, jotka otin ensimmäisen päivän asustani. Vaikka miten yritin, tarkennus osui aina jonnekin taakseni – johtui varmastikin tuosta aamuhetken haasteellisesta valaistustilanteesta. Halusin nyt kuitenkin ikuistaa asun tänne kahdesta syystä. Toinen niistä on toppi ja toinen shortsit.

Molemmat asun osat valmistuivat juuri Italian reissulle. Olin jo kirjoittaa valmistuivat sopivasti, mutta varsinkin shortsien kohdalla tilanne on se, että kuka tahansa järkevä olisi jo keskittynyt pakkaamaan tavaroita matkalaukkuun ja ehkä korkeintaan silittämään jotain tarvittaessa, mutta olin nyt saanut niin päähäni, että valkoiset shortsit pitää olla ja tein järkevän priorisoinnin, minkä johdosta poljin vielä ompelukonetta vain hetkeä ennen kuin oli aivan pakko lähteä viilettämään lentokentälle.

Topin kaava on Tauko-lehden ensimmäisestä numerosta Wren-toppi pienin muutoksin. Jätin pois aitoon kietaisupaitaan tarvittavat nauhat – ne kun on hiukan hankalat, jos topin päällä on tarkoitus pitää esim. neuletakkia ja kavensin vastaavasti sivusaumasta noin sentin. Kankaana Nuppu Print Companyn iki-ihana Vanamo.

Shortsit tuli tosiaan ommeltua aivan superviimetipassa – ja siksi kaavaksi valikoitui yksinkertaiseksi ja luotettavaksi tietämäni The Assembly Linen pyjamasetin alaosa. Kyseisen kaavan saa btw ilmaiseksi, kun liittyy heidän jäsenklubiin (eli tilaa uutiskirjeen..). Suosittelen kaikille, joita ompeleminen kiinnostaa, sillä mukana tulee niin seikkaperäiset ja pedagogiset ohjeet, joita seuraamalla epäonnistumisen vaara on todella olematon.

No mites se Maranello? Suosittelenko vai en?

Plussat:

 + Pieni kaupunki, kaikkialle pääsee helposti ja nopeasti kävellen

 + Ferrari-museo on todella vaikuttava

 + Kaupunki ei ole varsinaisesti turistikohde (useimmat tulevat vain poikkeamaan Ferrari museossa isommista lähikaupungeista Bolognasta tai Modenasta) ja siksi meno vaikuttaa hyvin aidolta, ei turistiselta

 + Aivan käsittämättömän hyvää ruokaa ravintoloissa

 + Hyvin siedettävä hintataso ylipäätään (paitsi virallisen Ferrari-merchandisen kohdalla)

 + Erittäin hyvät tsäänssit törmätä formula-kuuluisuuksiin, mikäli eivät satu olemaan kisaamassa jossain

Miinukset:

 – Pieni kaupunki, jossa ei ole juuri muita varsinaisia nähtävyyksiä kuin Ferrari (jotain keskiaikaisia linnoituksen jämiä olisi ollut, mutta sinne asti en ehtinyt!)

Eli en oikein osaa sanoa suosittelenko vai en kenellekään reissua juuri tuonne. Itse ihastuin Maranelloon aivan totaalisesti (mutta olen kyllä muutenkin vähän outo… haha!) ja voin hyvin kuvitella meneväni sinne vielä uudestaankin. Tällä reissulla olin perillä kolme yötä – eli kaksi kokonaista päivää, jotka meni yhdessä vilauksessa!

Ferrari museosta nauttii varmasti sellainenkin, joka ei ole aivan hurahtanut, mutta sinne tosiaan pääsee joko järjestetyllä sightseeingillä tai omalla autolla poikkeamalla ilman, että tarvitsee varsinaisesti majoittua Maranelloon. Monen bussin kyljessä näytti lukevan Pavarotti & Ferrari – eli jokin yhdistelmäelämys alueen merkkihahmojen ympärillä siinä taisi olla kyseessä.

Nyt onkin sitten seuraava Italian reissu suunnitelmissa ja ankarat italian opinnot käynnissä. Ja haaveissa, että voisi joskus viettää saapasmaassa vähän pidemmän ajan.

Varoitus: tämä postaus sisältää about ziljoona kuvaa ja häpeämätöntä kesähaikailua! Haha!!

Olen aivan superpäättäväisesti edelleen sitä mieltä, että elokuu on kesäkuukausi. Tuntuu kuitenkin, että tänä vuonna elokuu itse on kylläkin aivan toista mieltä. Viimeviikkoinen jatkuva harmaa syyssade meni onneksi menojaan ja jo lauantaina, kun juhlimme Bönan ristiäisiä, oli ihanan aurinkoista. Tänäänkään ei periaatteessa ollut kerrassaan mitään valittamista sään suhteen – paitsi, että tällainen kirpeys aurinkoisenakin päivänä kuuluu vasta jonnekin syksyyn! Missä on elokuun leudot yöt? Ei ainakaan täällä..

Syytän siis kelejä siitä, että tänään iski valtava kesä-on-ohi -haikeus ja päädyin selailemaan kesälomareissumme kuvasatoa. Alunperin tarkoitukseni ei ollut tehdä mökkivisiitistä blogijuttua, siksi kuvat on otettu puhelimella eikä kameralla. Tuli kuitenkin niin vahvasti sellainen tunne, että haluan ikuistaa nämäkin hetket tänne blogiini – onhan täällä melkein kaikki muutkin ulkomaanmatkani dokumentoituna. Nyt varsinkin, kun ei ole kohta kahteen vuoteen päässyt matkustamaan, oli reilun viikon reissu Suomeen elämyksenä merkittävä.

Tein parhaani karsiakseni kuvia jotenkin järjelliseen määrään, mutta tavoite oli aika haastava. Miten voi olla, että auringonlaskukin oli joka ilta eri näköinen upea elämys, joka vain oli pakko ikuistaa??

Näillä saatesanoilla tervetuloa Mintun mukana mökkitunnelmiin (ja ihan vähän myös Helsinkiin)!

Peetun zen-hetki riippukeinussa illallisen jälkeen.

Maailman paras reissukaveri ja mummun kulta!! ❤️  Tässä aamiaisella tulomatkalla ABC:llä.

Sunshine-kisu oli elämänsä ensimmäisellä reissulla. Menomatka laivalla oli aika järkky kokemus muutenkin superherkälle otukselle, mutta sitten onneksi – ja aika yllättäen – hän päätti löytää sisäisen seikkailijansa ja varsinkin mökillä vanha neiti viihtyi erinomaisesti. Paluumatkalla laivakaan ei ollut enää yhtään niin pelottava ja kunnon adventure cat -tyyliin Sunshine istuskeli hytin ikkunalaudalla ohi lipuvaa saaristoa tarkkaillen.

Ihanaa mökkitunnelmaa!

Viikkoon mahtui sadetta ja paistetta. Kaikkein helteisimmät viikot olivat jo takana ja välillä tarvittiin villasukkiakin, mutta eniten aikaa taisin kyllä viettää järvessä. Olin jo aivan unohtanut, miten taivaallista sateella uiminen on! Ja paisteella. Ja tietenkin lisäksi myös aamusumussa, yön pimeydessä tähtien alla ja aina muulloinkin.

Peetu grillimestarina

Yhtenä iltana saatiin mun rakkaat ystävät, siskot, mökkivieraiksi. Jotenkin kuvittelin, että juhlan kunniaksi “laittaudun” ja otetaan oikein viralliset asukuvat ennenkuin porukka saapuu. Noh, vaihdoin sentään verkkarit mekkoon ja tukka ehti melkein kuivua – eikös se lasketa mökkiolosuhteissa ihan hyväksi saavutukseksi? Haha!

Metsänvihreä mekkoni sopi kuitenkin niin hyvin mökin sävyihin ja tunnelmaan, että piti näpsäistä peiliselfie kuitenkin muistoksi.

Ystävät saman pöydän ympärillä, hyvää ruokaa (ei hyttysiä!) ja kiireetöntä yhdessäoloa. Näistä hetkistä sitä tankkaa energiaa ja valoa, jonka kanssa jaksaa taas niiden vähän vähemmän valoisien hetkien yli (marraskuu, I’m talking to you!).

Grillattu ruoka on niin hyvää! Siinä täytyy olla joku luolamies-juttu, minkä takia grillissä tulella kypsytetty ateria tuntuu jotenkin aivan erityisellä tavalla sielussa asti hyvältä. Vai onko se niin, että ulkoilmassa kaikki vaan maistuu paremmalta?

Kesäyön magiikka

Peetu oli meistä ainoa, joka lähti saalistamaan marjametsälle. Mustikat – ja erityisesti metsävadelmat – maistuu jostain syystä itse (no, Peetun) poimittuina jotenkin erityisen hyviltä!

Tässä valmistaudutaan kannattamaan Ruotsin futisjoukkuetta olympiakultaan! (Ei huudettu ilmeisesti tarpeeksi kovaa, kun rankkarikisan päätteksi voitto meni Kanadaan)

Kiitos Paukkula, olit ihana! Ensi kesänä nähdään taas!

Alunperin oli tarkoitus suunnata suoraan mökiltä takaisin kotiin, mutta sitten Silja Line päättikin, että sunnuntain meno Helsingistä Tukholmaan peruutetaan. Olisihan tietty ollut mahdollista tulla Turun kautta takaisin, mutta päätettiin sitten, että yksi city-lomapäivä (tai puolikas sunnuntai ja puolikas maanantai) on ihan hauska juttu.

Kierreltiin Helsinki Biennalea ihmetellen, shoppailtiin vähän (“vähän”) Marimekolla, syötiin hyvin (Lie Mi Kalliossa, oikein hyvää!) ja oltiin aivan ymmyrkäisenä ihastuksesta Oodissa – että voi olla siisti kirjasto. Salapakka-kangaskauppa oli kiinni sekä sunnuntaina että maanantaina, se jäi vähän kaivelemaan – mutta ehkä sitä nyt kohta taas pääsee reissaamaan tätä väliä vähän rennommalla asenteella eikä seuraavaa Helsingin visiittiä tarvitse odottaa vuosikausia.

Tekipäs hyvää kasata tämä postaus. Muistui oikein hyvin ja selkeästi mieleen, että onhan tämä kesä ollut ihana, pitkä ja täynnä kaikenlaisia toinen toistaan ikimuistoisempia hetkiä! Nyt olen aivan valmis aloittamaan syksyn – ihanaa! Ja siis oikeasti rakastan sitä, että on neljä vuodenaikaa. Syksykin on niin valtavan hienoa aikaa, mutta jotenkin kesän hyvästely on aina jotenkin hiukan haikeaa…


(Oli ihan pakko laittaa tänne yksi maskikuva myös, eihän blogihistoriani olisi mitenkään täydellinen ilman. Se täytyy kyllä sanoa, että ”laittatuminen” on näillä spekseillä varsin nopeaa ja helppoa! Haha!)
Matkailu, matkalle lähteminen, lentokenttä, hotelli, uima-allas… Jo pelkästään noiden sanojen ajattelu aiheuttaa ihan omanlaistaan spesiaalia värinää koko kropassa. Tarkemmin kun mietin, jopa pakkaaminen – mikä on ollut aina inhokkipuuhaani – tuntuu aivan sadunomaiselta, mystisen ihanalta askareelta.
Muistan toki edelliset reissuni ihan hyvin, jopa viimeisen tekemäni lomamatkan, vaikka siitä alkaakin olla jo vuosia. Tämä nykyinen todellisuus, kun virallisia suosituksia noudattaen pyrin välttämään myös julkisten liikennevälineiden käyttöä, on johtanut kuitenkin aikas tehokkaaseen elinpiirin pienentymiseen. Omassa kuplassa eläminen on tehnyt matkustamisesta saavuttamattoman, kaukaisen haaveen kaltaisen unelman. Tehdyt lomamatkat tuntuvat epätodellisilta ja ihan johonkin toiseen aikakauteen, toiseen elämään kuuluneilta.
Olenko tosiaan käynyt New Yorkissa? Los Angelesissa?

Jossain toisessa todellisuudessa oltaisiin juurikin tänään Karkin, Cissin ja Böniksen kanssa matkalla kohti Gran Canariaa. Varattiin reissu viime kesän lopussa, vähän väsyneenä siihen, että krooniseksi muodostunut kotoilu ei ollut mikään vapaaehtoinen valinta. Tarvitsimme kipeästi edes jonkinlaisen kiintopisteen tulevaisuuteen, jotain, mitä odottaa. Ihana SPA-hotelli, infinity pool ja valtava terassimainen parveke upealla merinäköalalla pistettiin varaukseen ja puhelimeen ladattiin TUI:n lomamatkalaskuri ilmoittamaan montako yötä on lähtöön.
Ajatus ihanasta auringon ja hemmottelun täyttämästä viikosta auttoi meitä jaksamaan pimeän ja pitkältä tuntuneen talven haasteet. Kun kivut käsivarressa jälkimmäisen kyynärpääleikkauksen jälkeen äityivät sietämättömiksi, keskityin hengittämään ja visualisoin itseni lillumaan uima-altaaseen, katse kaukaisessa (kuvitteellisessa) horisontissa leväten.
Matkan peruutusehdot oli joustavat, muuten olisi jäänyt varmastikin koko varaus tekemättä. Toisaalta silloin kyllä tuntui, että vain kaikkein pahimmat foliohatut ounastelivat pandemiahässäkän jatkuvan vielä keväällä. Yksi jenkkifirmassa työskentelevä kaveri kertoi, että heillä väki määrättiin heti viime kesänä tekemään töitä kotitoimistolle seuraavaan kesään asti. Porukalla siinä naureskeltiin, että on ne amerikkalaiset vaan hysteerisiä…

Kuusi viikkoa sitten oli meillä päätöksen aika. Silloin piti varattu Kanarian matka peruuttaa, jos haluttiin rahat takaisin.
Kyllä se kieltämättä hiukan mietitytti. Oltiin odotettu reissua todella kovasti ja tunsimme todellakin olevamme sen tarpeessa. Matkatoimiston mukaan lähdölle ei olisi varsinaisesti ollut esteitä. Monenlaista turvatoimea oli tietty viritetty erityisesti lentomatkalle, mutta myös hotelliin etc. Kaikennäköisiä terveystodistuksia ja sertifikaatteja oli myös vaatimuslistalla. Ihan kaikkeen en edes jaksanut paneutua, koska lopulta meille oli aika helppo ja itsestäänselvä päätös, että ei lähdetä.
Päätöksen taustalla ei valitettavasti ollut mitään ylevää ajatusta “emme halua toimia koronaviruksen eri mutaatioiden mahdollisina levittäjinä” tai “emme halua riskeerata ketään ympäristössämme mahdolliselle tartunnalle (matkustaminen kun väistämättä tarkoittaa kanssakäymistä muidenkin kuin omaan lähipiiriin kuuluvien ihmisten kanssa)”. Ei, kyllä meillä oli ihan itsekäästi syynä se, että haluamme, että valitsemassamme SPA-hotellissa on tarjolla kasvohoidot, hieronnat ja muut hemmottelut, kun sinne menemme. Haluamme syödä illallista elämää kuhisevissa ravintoloissa ja tungeksia (!!) baarissa.
Rajoitusten noudattaminen on sekä helpompaa, että hauskempaa kotona.

Vaikka meidän matkan peruuntumisen syy oli täysin itsekäs, olen kyllä sen jälkeen miettinyt, että olihan se nyt selkeästi myös ainoa järkevä ja vastuullinen teko tässä vaiheessa. Ainakin itselläni alkaa olla jaksaminen koetuksella koko pandemiahässäkän kanssa. Rokotuksien kanssa edetään hitaasti – mutta onneksi kuitenkin suht varmasti. Se, mitä just tässä vaiheessa ei todellakaan tarvitsisi tapahtua, on jonkin uuden ärhäkän mutaation leviäminen.
En väitä, että matkustaminen – tai ainakaan lomamatkailu – olisi pääsyy siihen, että viruksen brittiversio pistää pakkaa sekaisin ainakin täällä meilläpäin. Toisaalta en ole kyllä kuullut, että koronavirukset ihan keskenään matkustelisivat ympäriinsä kunnon turistin tavoin. Varmasti kaikki, jotka nyt vallitsevasta tilanteesta huolimatta päättävät, että on aivan järkevää lähteä pakettimatkalle aurinkoon, ovat tehneet valintansa tarkoin harkiten. Jos nyt sanon ihan suoraan, niin kyllä vähän tympii yllättävän yleinen käsitys, että etelänlomat on työtätekevän luokan saavutettu etu, josta on ok pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.
Ihan kohta jengiä on rokotettu riittävästi niin, että ainakin Euroopassa pystyy lomailemaan aivan entisen normaalin tapaan.

Helppo meikäläisen on tietty huudella, kun asun yhdessä koko maailman ihanimmista kaupungeista. Ei tarvitse kuin laittaa kunnon kengät jalkaan ja varata riittävästi aikaa, niin pystyn leikkimään päivän turistia ihan milloin haluan. Varsinkin nyt, kun kevät on täydessä vauhdissa, kadut kuivat ja kahvilat kantaneet pöydät ulos, retki keskustaan on aivan mainio pikamatka.
Talvella ei tullut paljoa liikuttua omien kotikulmien ulkopuolella, Söderillä poikkesin viimeksi alkusyksystä ja keskustassa pyörin reilu vuosi sitten. Paitsi viime viikonloppuna päätin heivata ylipitkän todo-listani ja vaihtaa metsäisen power walkini city-vaellukseen. Lautalla vain kanaalin yli ja siitä sitten käppäilin Söderin ja Gamla Stanin läpi cityyn asti.
Join kaffetta auringossa, ihmettelin ihmisiä ja elämänmenoa, bongasin hassuja käsitöitä, shoppailin vähäsen ja otin paljon valokuvia – ihan niinkuin kunnon turistin kuuluukin. Sen verran kauan on kulunut edellisestä visiitistäni keskustaan, että suureksi hämmästyksekseni Sergelin torin laidalle oli noussut aivan uusi arkkitehtoninen punainen rakennus. Todellinen aito turisti-moment! Haha!
Kaikki tämän postauksen kuvat on tuolta “pikamatkaltani”.

Onhan tämä erityisaika tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Lähialueiden ja lähimatkailun arvostus on yksi niistä – ja toivon ihan vilpittömästi, että myös jatkossa yleisemminkin ihmiset tajuaisivat, että aina ei tarvitse lentää maailman ääriin, kun on loman tarpeessa.
En nyt tässäkään ole mikään puritanisti, mutta sen verran huolettaa ympäristön tila, että toivotan erittäin tervetulleeksi ajattelutavan, että aivan jokaisen loman tai vapaan vieton ei tarvitse tapahtua jossain kaukana. Sitten kun elämä siirtyy pandemian jälkeiseen vaiheeseen, voidaan palata otsikon aiheeseen toisesta näkökulmasta. Vahva aavistukseni kylläkin on, että kunhan tämä tästä tasaantuu, taivas täyttyy turisteista ja “maailmankansalaisista” aivan ennenkokemattomassa mittakaavassa.

Loppukevennykseksi “korv med bröd”.
Viikonlopun ihana sää oli houkutellut vähintään puoli Tukholmaa ulos. Siinä lounasajan korvilla yritin etsiä aurinkoista pöytää ihan mistä tahansa edes jonkinlaista ruokaa tarjoilevasta mestasta, mutta turhaan. Toki kaikkialla pöydät ovat vaatimusten mukaisesti superharvassa – eli kapasiteettia oli noin puolet normaalista, mutta silti uskomatonta, että yhdelle hengelle ei löytynyt tilaa mistään niistä noin ziljoonasta paikasta, jotka tsekkasin. Suosituimpiin ravintoloihin oli lisäksi kymmenien metrien jonot.’
Niinpä päätin kanavoida sisäistä newyorkilaistani ja nautin lounaaksi hot dogin ketsupilla ja sinapilla elegantisti puiston penkillä istuen!


Taitaa olla jonkinasteinen oire koronakriisin vakiintumisesta, että nyt aletaan jo pikkuisen medioissakin pohtia tulevaisuutta huomista tai ensi viikkoa pidemmälle. Talous tulee olemaan enemmän tai vähemmän kuralla joka puolella, enkä edes yritä hahmotella, miten perusteellisesti monet asiat tulevat väistämättä muuttumaan. Yksi asia, joka ei varmasti milloinkaan palaa entiselleen, on matkustaminen.
Kestää aikansa ennen kuin maat alkavat taas sallia liikkumisen rajojensa yli. Halpalennot tuskin palaavat kuvioihin ensihätään – ja aivan todennäköisesti lähimatkailua tullaan pitämään monestakin syystä eettisesti parempana vaihtoehtona kuin pallon yli auringonsäteiden ja elämysten perässä sinkoilua.
Pohdiskelin tänään jokapäiväiseksi tavaksi muodostuneella metsälenkilläni koko tuota nautintomatkailun dilemmavyyhtiä ja omaa suhdettani siihen. Tottakai on paikkoja, joissa olisin halunnut käydä. Japani kiinnostaa moneltakin kantilta aina Tokion humusta Kioton kulttuuriin ja Mount Fujin kauneuteen. Machu Picchu ja oikeastaan koko Etelä-Amerikka olisi upea kokea, samoin Alaska (olen varmaan nähnyt liian monta romanttista tv-sarjaa Alaskasta, alkaen legendaarisesta Northern Exposure –sarjasta). Mutta tavallaan olen kyllä aivan tyytyväinen näinkin. Eniten kaipaan luontoon ja se luonto, joka on tuossa ihan kulman takana, kelpaa vallan erinomaisesti.
Samalla muistin viimeisen varsinaisen ulkomaille suuntautuneen lomamatkani (Tampereen reissuja en nyt oikein laske tähän, vaikka kyllähän niihinkin visiitteihin on lomamaisia piirteitä sisältynyt!) ja sen kunniaksi tässä nyt vihdoin postikorttityyppinen katsaus kesän 2018 L.A.-reissuumme, jonka siis tein yhdessä Karkin kanssa.
Yhteenveto heti tähän alkuun: Meillä oli aivan huikean upea loma, L.A. on hieno elämys ja kyllä sinne kannattaa mennä, jos sen tyyppinen matkailu vielä palaa ohjelmistoon. Me käytettiin matkan suunnittelussa apuna Peppe Öhmanin “Mitt Los Angeles” -kirjaa ja sitä voin suositella erittäin lämpimästi!

Santa Monica Beach ensimmäisen illan auringonlaskussa.
Kannattaa uskoa matkaoppaiden varoitteluja siitä, että etäisyydet ovat yllättävän pitkät. Kartalla muutaman korttelin kävelymatkaan saattaa helposti hurahtaa 45 minuuttia. Auto on ihana asia, jos on tarkoitus nähdä muutakin kuin oman kortteerin kulmat. Google Maps ilmoittaa yleensä, miten nopeasti sitä ajaa kaupunginosasta toiseen. Kyseisiin aika-arvioihin voi yleensä huoletta lisätä tunnin. Se kuluu liikenneruuhkassa madellessa.
Me vuokrattiin koko matkan ajaksi Eurooppalaisessa mittakaavassa kookas Chevvy, jolla oli kyllä aivan ihana kurvailla pitkin poikin – ja vähän pidemmällekin. Koko mesta on rakennettu sillä ajatuksella, että ihmiset liikkuu autolla – joten parkkeeraaminenkaan ei tuottanut minkäänlaista päänvaivaa.

Pari ensimmäistä päivää pyörittiin Karkin kanssa biitsillä. Meidän majapaikka sijaitsi  aivan käsittämättömän ihanasti aivan superlähellä Santa Monica Beachiä (kiitos vaan edelleenkin Peppe!). Jo heti ihan ensimmäisenä iltana, vaikka oltiin matkustuksesta ja jet lagista ryytyneitä, oli niin luksusta päästä haistelemaan valtameren suolaisia tuoksuja.

Santa Monica Pier ja kuvauksellinen turkoosi rantavahdin maja.

Santa Monica Pier

Biitsi laiturin päästä kuvattuna. (Onko “pier” sama kuin “laituri”?)

Kyllä, aivan tasan koko ajan oli sellainen olo, että onko tää kaikki totta! Meidän kaltaiset elokuva ja tv-sarja –junkiet on nähnyt kaikki nämä kulmat ziljoonia kertoja. Tuntui todella epätodelliselta olla itse paikanpäällä ja oikeasti.

Jappp. Tähän se Forrest Gumpkin päätyi.

Tässä Mintulle luetaan Tarot kortteja Venice Beachillä!

Renkaat Venice Beachillä. Näissä käy lentämässä useampikin A-listan Hollywood-stara, mutta me ei kyllä tunnistettu ketään. Olisi varmaan pitänyt olla paikalla – niinkuin Karkki ehdotti – jo viimeistään seitsemältä aamulla, ennenkuin uteliaat turistit herää…

Mun 50-vuotispäivän juhlaillallinen nautittiin New Yorkin Butcher’s Daughterissa. Tämä Venice Beachin mesta oli vähintäänkin yhtä ihana (ja herkullinen!).

Ilta-ajelulla ihailemassa auringonlaskun tunnelmaa Venicen kanaaleilla.

Ei ollut ruuissa valittamista muuten koko reissun aikana. Yksi parhaimmista kokonaiselämyksistä oli Malibun Nobu.

Malibu Beach Pier. (Aina viimeistään tässä kohtaa alkaa soida Hanoi Rocksin “Malibu Beach” päässä…)

Hyvää ruokaa kertakaikkiaan!

Terkkuja Nobusta!

En enää muista mitä nuo olivat, mutta sen muistan, että ihan järkyn hyvää oli!

Don’t mind if I do!

Yksi koko reissun E H D O T T O M I S T A huippukohdista oli koko päivän DeLuxe Tour Warner Bros studioille!! KÄÄK! Sanoinko jo, että ollaan ihan hulluja leffa ja tv-sarja -faneja!?
Tuolla yllä olevalla studiolla on kuvattu Friends!

Tässä on filmistudio, jossa on kuvattu tietenkin ihan älyttömästi kaikkea, mutta myös – uskokaa tai älkää – kulttileffa Casablancan jokaikinen kohtaus!!

Useiden jalkapallokenttien kokoiset tarpeistovaratot sisälsivät siis Aivan Kaikkea!

Karkki @ the Oval Office

Ohhh, True Blood!! Vieläköhän se löytyy HBO:lta? Onko kellään tietoa? Se voisi olla se lopullinen syy hankkia vihdoin HBO Nordic.

Pretty Little Liars! Sitä katsottiin tiiviisti Peetun kanssa. Karkki ei niin fanittanut – sanoi, että on epäuskottava! Haha!


Yllä oleva talo on toiminut niin Gilmore Girlsissä Lorelain talona kuin True Bloodissa isoäidin talona ja PLL:ssä Emilyn kotitalona. Ja lisäksi useammassakin tutussa leffassa, mutta en kyllä nyt juuri muista missä (Karkki auta!).

Me ajeltiin kanssa tuollaisella bussilla ympäriinsä!

Kuuluisa vesitorni ja turistien urpo-kuva.

Huvimaja – tuttu mm. Gilmore Girlsistä ja Hart of Dixiestä. Tämä samainen aukio on hyvin keskeisessä roolissa legendaarisissa Paluu Tulevaisuuteen leffoissa!

Yes! We are very, very happy!!

En osaa sanoa, onko tässä mitään aidosta Central Perk -kahvilan rekvisiitasta. Tuo kuva on siis sellainen turistikuva, jonka joku elämäänsä kyllästynyt kuvaaja nappaa karseella kiireellä ja jonka sitten poistuessaan saa ostaa järkyttävään hintaan. Koska kerrankos sitä. Karkki sanoi, että älä osta, mutta ostin silti!

Näettekö!? Se on SEKÄ True Bloodin Merlotte’s ETTÄ Hart of Dixien Rammer Jammer! *tähän se “mindblow” emoji*

Studiokierroksen jälkeen kruunattiin päivä ajelemalla Griffith Observatory -kukkulalle ihailemaan auringonlaskua ja Hollywood-kylttiä. Nähtiin molemmat.

Oli sieltä hienot näköalat Los Angeles DT:llekin.

Noniin. En ehkä ihan tajunnut, mikä se suuri juttu tuon kyltin kanssa on, mutta kiva oli että käytiin. Olihan se elämys nähdä ihmiset tungeksimassa näköalatasanteen kaiteella ihan kuin olisivat suurempaakin ihmettä todistamassa…

Utuisa auringonlasku enkelten kaupungissa.

Löydettiin ihan aidon oloinen diner! Tosin ostettiin vain jääteetä.

I say no more

Kyllähän me siellä vähän shoppailtiinkin. Eniten kyllä mopo oli karata käsistä, kun ajeltiin kaupungin ulkopuolelle Camarillo Premium Outlet -ostostaivaaseen.

Karkki biitsifiiliksissä

En uinut, mutta pulikoin vähän. Vesi oli aivan järkyn kylmää meressä!

Oli kyllä upea reissu!!

Hampurilaisella viimeisenä iltana. Tämäkin paikka löytyi alussa mainitsemastani Peppen kirjasta.

Ja mikä hampurilainen!!

Tämä oli nyt tällainen mastodontti postikorttipostaus – toivottavasti viihdyitte hetken L.A. -tunnelmissa! Itselleni tuli ainakin ihanasti kaikki reissun yksityiskohdat mieleen. Melkein kuin olisi ollut taas paikanpäällä!


Tein sitten minäkin Instagramin suositun “Top 9” kuvakollaasin. Mikäs sen hauskempi tapa sukeltaa vielä kerran viime vuoden mukaviin huippuhetkiin.
Aika samoilla linjoilla olen Insta-seuraajieni kanssa: unelmieni matka L.A:in yhdessä Karkin kanssa oli huippuelämys vailla vertaa. Reilun viikon lomalta on riittänyt ammennettavaa koko loppuvuodelle.
Toinen tärkeä teema on armaat lapsukaiseni, nyt jo aikuiset Karkki ja Peetu. Aika huikeeta muuten, että Karkki oli vielä lukiolainen ja Peetu yläkoulussa blogin ensiaskelilla!

Koko viime vuoden suosituin kuvani on napattu ensimmäisenä iltana Santa Monicassa, vain pari tuntia sen jälkeen, kun saavuimme majapaikkaamme. Pitkästä lennosta ja aikaerosta huolimatta halusimme ensimmäisenä nähdä meren.
Pastellinen auringonlasku peilaa hyvin silloisia fiiliksiämme (miinus suolistossa kurniva nälkä!). Olo oli samanaikaisesti raukean levollinen, pirisevän odottava, kiitollinen ja myös hiukan hämmentynyt – voiko tämä tosiaan olla totta vai uneksinko vain?

Toiseksi suosituimman kuvan credsit kuuluvat ystävälleni Antille. Minttu 19 vee ja kampaus mallia moppi. I say no more.

Aika hauskaa, että suosituimpien kuvieni kärkipaikkoja pitää sekä ihan ensimmäinen että kaikkein viimeisin kuva L.A:stä.
Emme hengailleet kovinkaan paljoa biitsillä, lyhyeen lomaan piti sisällyttää niin valtavasti näkemistä ja tekemistä, että emme mitenkään ehtineet. Viimeisenä päivänä piti kuitenkin käydä käräyttämässä nahka Santa Monica Beachilla. Voin kertoa, että hankkimani “rusketusraidat” ovat edelleen selässä näkyvissä. Kuvanottovaiheessa ei kuitenkaan vielä kirvellyt!

Yksi vuoden ehdottomia huippukohtia oli Beyoncen & Jayz:n OTR II konsertti! Hankittiin liput Karkin kanssa Peetulle 25 vee lahjaksi – ja saimme ikimuistoisen elämyksen koko porukka.
Kuvaan on mielestäni kaikin puolin onnistuttu vangitsemaan meidän iloisen odottavat fiilikset juuri ennen konsertin alkua. Eli kiitokset vain tuntemattomalle kuvaajalle. Lisäpisteitä takanamme klassista fiilis-selfietä säätävistä neidoista!

Tiedän, että Instagram pursuilee liimaisia inspiraatiositaatteja ja korneja tsemppi-iskulauseita. Olen kuitenkin sillälailla yksinkertainen, että tykkään monista lausahduksista ja usein ihan oikeasti saan inspiraatiota ja tsemppiä.
Välillä kohdalle osuu oikea helmi – niinkuin tämä tässä – ja se jää elämään mielen perukoille pitkäksi aikaa.

Ja sitten taas visiitti Santa Monica Beachille – tällä kertaa yhdessä Karkin kanssa. Merituulen tuivertamat hiukset ja loman levittämät hymyt. Ehdottomasti yksi vuoden 2018 huippuhetkiä.

Haha! Joo, kyllähän sitä iltamyöhään riekkuminen on nykyään aika teoreettinen vaihtoehto. Valitettavasti en kyllä ole edelleenkään mitenkään hyvä menemään ajoissa nukkumaan, mutta Netflixin tölläämistä tuskin luokitellaan millään mittakaavalla kovin wild & crazy -toiminnaksi.

Otin Karkista kuvia CV:tä varten, kun tajusin vanhemman tyttäreni, lakimiehen, näyttävän enemmän aikuiselta kuin monesti minä itse. Ylpeänä ja hämmentyneenä pistin kuvan Instagramiin. Jotain olen kai sitten kuitenkin onnistunut tekemään oikein, kun olen saanut näin upeat tyttäret!

Top ysiin päätyi myös potretti Peetusta viime vuoden uudenvuodenjuhlien asussa. Aika hauskaa, että yksi ensimmäisistä (ellei jopa ihan ensimmäinen?) vuonna 2018 Instagramissa julkaisemani kuva oli myös yksi suosituimmista!
Hiukan harmittaa, että Peetun tämän vuoden uusivuosi-asusta ei ole kuvaa. Pääsin todistamaan testivaihetta ja kokonaisuus vaikutti vähintäänkin lupaavalta. No, ehkä hieno asu pääsee vielä toistamiseen käyttöön niin, että olen paikalla kameroineni.
Tässä siis Mintun vuoden 2018 huippuhetket Instagramin suosituimpien kuvien perusteella.
Jotain jäi myös puuttumaan: vaikka Instagramin(kin) pitäisi olla kissojen valtakunta, yksikään karvakuonopotretti ei päätynyt pidetyimmän yhdeksän joukkoon. Selkeästi asia, johon tulee tehdä parannus tänä vuonna!
Mukana ei ole myöskään yhtään kuvaa, jossa olisi ystäviäni. Heidän olemassaolonsa on yksi hyvinvointini peruspilareista, joten sikäli Top 9 -listaus ei kerro täysin koko kuvaa vuoden highlightseista.
Listalta puuttuu myös yksi vuoden mieleenpainuvimmista elämyksistä, No Mind -festivaali, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että viikon mittaisella tapahtumalla oli “mobiililaitekielto”. Lainausmerkeissä siksi, että ei siitä varmasti olisi mitään rangaistusta saanut, vaikka puhelimen kanssa olisikin heilunut. Itse en tuntenut kuitenkaan siihen tarvetta (vaikka miljöö olikin monin paikoin niin viehättävä, että Instagram olisi varmasti ollut hyvillään) – päinvastoin puoliväkisin määrätty sometuskielto tuntui suorastaan vapauttavalta.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tummia sävyjä ja raskaita asioita väheksymättä tai unohtamatta, haluan kuitenkin keskittyä mieluiten kaikkeen valoisaan ja positiiviseen!

Old stuff