Month: June 2023

Siis KÄÄK! Tänään on kesäkuun viimeinen päivä!! Jälleen kerran voimakas when did this happen?? -olo, ei voi mitään. Ja sellainen pieni stressi, että nyt (NYT!!) pitää tehdä kaikkia niitä kesäjuttuja, mistä on unelmoinut ja joita muistella, kun on sitten taas se toinen vuodenaika. No, ei muuta kuin laajoja kaarteita, kyllä se siitä – ja kyllä Mintunkin loma vielä jossain vaiheessa koittaa.

Mutta nyt vinkuminen sikseen ja päivän aiheeseen!

Peruutusvaiheessa oleva Saturnus kohtaa Merkuriuksen (Ravun tähtikuviossa) juurikin tänään – ja se aiheuttaa tarvetta määritellä voimakkaastikin omia rajojaan. Vaikka Rapu onkin energioiltaan enemmän kotikeskeinen ja henkilökohtaisiin suhteisiin keskittyvä, muut aspektit vaikuttaa niin, että rajanveto voi yhtälailla tulla kyseeseen myös työjutuissa kuin kotirintamallakin.

Niinikään peruuttava Neptunus (Kaloissa) pakottaa näkemään asiat oikeassa valossa, halusi sitä tai ei. Muuten viikonlopun energiat on verrattain mukavat lähinnä auringon ansiosta. Lauantaina kommunikointi (myös se ymmärtämispuoli) toimii suht mutkattomasti ja sunnuntaina olo on mukavan hohdokas ihan noin ylipäätään ilman mitään erityistä syytä.

Ensi viikko alkaa mukavasti maanantaina Kauriin täydenkuun merkeissä – ja sen energian voi hyödyntää esimerkiksi kesän ajan budjetin tarkistamiseen ylilyöntien ehkäisemiseksi sekä oman tulevaisuuden ja elämänhaaveiden reflektoimiseen.

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

–  Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
–  Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
–  Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Fluoriitti

Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Sateenkaarikuukivi

Sateenkaarikuukivi auttaa tunnistamaan ja omaksumaan omat sisäiset voimavarat. Se kannustaa toteuttamaan unelmia ja auttaa näkemään, miten toiveet voivat toteutua. Kiven voimakas naisenergia auttaa tasapainottamaan yin ja yang energioiden värähtelyä kehossa.
Sateenkaarikuukivi tukee henkisiä kykyjä, sisäistä kasvua ja rohkaisee käyttämään omaa intuitiota.

1. Miekkojen Kuningatar

Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.

2. Maljojen Ässä

Tasapainoinen, ehtymätön ja koko ajan uudistuva rakkaus on tämän viikonlopun teema. Tunne siitä, että on vihdoinkin valmis sekä vastaanottamaan että jakamaan muille pyyteetöntä rakkautta ilman vastapalvelusten vaatimusta tai ”vuoroin vieraissa”-tyyppistä sulle-mulle -ajattelua. Kohde voi olla ihan mitä tahansa läheisestä ihmissuhteesta mihin tahansa elolliseen. Kun voimavarana on aito puhdas rakkaus, ei kysymys ole koskaan uhrautumisesta tai palvelujen tekemisestä.

Vinkki viikonlopuksi: Jos nyt ihan totta puhutaan, niin maljojen ässä on ennenkaikkea parisuhdekortti. Eli teille, jotka olette suhteessa vinkiksi antautua viisaan rakkauden tunteelle. Monesti sitä tulee ajateltua, että se kaikkein läheisinkin ihmissuhde on kaupankäyntiä ”kun minä sitä, niin sinä tätä”. Mutta niinhän se ei ole, vaan antaessaan sitä saa enemmän myös itse. Ja samansuuntaiset vinkit on sopii myös meille, jotka olemme sinkkuja. Rakkauden kohteen ei todellakaan tarvitse olla se oma puolisko. Tosin tänä viikonloppuna kannattaa pitää silmät erityisen avoimena, sillä koskaan ei voi tietää, kehen sattuu törmäämään.

3. XVIII – Kuu

Voi olla että viikonlopusta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!

Nyt täytyy tunnustaa, että olisin kyllä paljon mielummin nostanut itselleni esim. kakkosen kuin kolmosen Kuun. Vaikka toisaalta aika syvissä vesissä tässä on kieltämättä tullut oltua jo useamman päivän. Jotenkin on sellainen tunne, että mikään ei oikein mene eteenpäin. Suunnitelmia on paljon, mutta minkäänlaiset “loikat” toteutuksen puolelle ei todellakaan kiinnosta ja orgaaninen eteneminen tuntuu junnaavan paikoillaan. Aivan tismalleen siis Kuu-kortin meininki täällä jo valmiiksi. Haha! Viikonlopulle ei (onneksi!) ole isompia suunnitelmia – eli on tässä hyvää aikaa selvitellä tuntojansa!

(ja kivasti keventää tunnelmaa & ilmanpainetta tuo juurikin alkanut ukonilma myös!)

Ihanaa viikonloppua! Pitäkää huolta itsestänne! ❤️

Onnistuin hankkimaan (taas!) aivan järkyttävän migreenin, joten ihan lyhyet alkuhöpinät tässä nyt vain.

Kosmisista liikkeistä tärkein on Ravun jakson alkaminen – eli lämminhenkinen ja kotikeskeinen energia on vallalla.Turvallisuuden tunne on tärkeä teema ja oman lähipiirin hyvinvointi. Sinänsä ei ollenkaan hullumpi ajatus nostaa katse ylös oman navan tuijottelusta ja keskittyä vaihteeksi muuhun kuin omien tuntojen ruotimiseen. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin ja kun pyyteettömästi auttaa toisia, huomaa voivansa itsekin paljon paremmin.

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ametisti

Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

Fluoriitti

Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.

1. Maljojen 7 – Irstaus

Kortin suomenkielinen nimi on mielestäni vähän tyhmä, koska tässä kohtaa se viittaa ennemminkin voimakkaaseen, jopa epätoivoiseen, rakkaudenkaipuuseen ja ihmissuhteisiin takertumiseen kuin mihinkään varsinaiseen irstailuun. Suunta elämässä voi tuntua hiukan hämärältä juuri nyt. Aiemmin iloa ja tyydytystä tuottaneet asiat tuntuvat nyt tyhjänpäiväisiltä ja merkityksettömiltä.

Vinkki viikonlopuksi: Ehdottomasti tärkein vinkki juuri nyt on se, että menneisyyteen ei kannata takertua. Jos jotkin asiat, joista ennen olet saanut nautintoa, tuntuu nyt tahmeilta ja kyllästyttäviltä, se on vain merkki siitä, että on aika päästää irti. Toisaalta kaikkea, mitä haluaa, ei voi saada yhdellä kertaa ja siksi onkin tärkeä oppia nauttimaan myös matkasta kohti unelmia.

 2. Maljojen 4 – Ylellisyys

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi ja kaikessa katsoa asioita – sekä konkreettisia että sisäisiä – objektiivisesti ja hätäilemättä. Todennäköisesti erittäin moni toiveesi ja haaveesi on jo toteutunut, mutta ehkä olet unohtanut iloita kaikesta, mitä olet saavuttanut. Kaikki on tasapainossa ja sopusoinnussa, kun vain maltat rauhoittua ja pysähtyä kaiken elämässäsi jo olevan yltäkylläisyyden äärelle.

Vinkki viikonlopuksi: Huomaa kaikki se hyvä, mitä muut ihmiset ovat valmiita tarjoamaan, mutta varo tulemasta riippuvaiseksi muiden rakkaudenosoituksista. Yksi merkki siitä on jatkuva vaatimusten esittäminen. Kysymys on, uskallatko luottaa rakkauteen ilman, että yrität hallita sitä.

3. Miekkojen 10 – Tuho

Pinnalla on voimakas halu olla henkisesti vapaa. Kielteinen ajattelu johtaa helposti noidankehään, joka pahimmillaan voi tuhota kaiken ilon elämästä. Jos aina odottaa pahinta tapahtuvaksi, siitä tulee helposti itseään toteuttava profetia. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin muillakin elämän alueilla.

Vinkki viikonlopuksi: Mielikuvaharjoittelu ja esimerkiksi luonnossa liikkuminen (mikä tahansa puistikko kelpaa urbaaniksi ”luonnoksi”) auttaa irtautumaan kahlitsevista synkistä ajatusmalleista. Kun päästää uteliaisuutensa pilkistämään ja luottaa elämän kantavan, niin olo helpottuu ja tie ulos noidankehästä löytyy helpommin.

Ajattelua aiheuttavat kortit kieltämättä. Itselleni nostin kakkosen – ja nyt täytyy kyllä oikein miettiä sen viestiä. Olen kyllä mielestäni aika hyvä iloitsemaan kaikista pienistäkin saavutuksista, mutta jotenkin sitä kuitenkin on aina haluamassa jotain lisää ja enemmän. No, pitkä viikonloppu tässä onneksi edessä, ehtii juhlia keskikesän juhlaa ja kerätä voimia vielä viimeistä lomia edeltävää rutistusta varten!

Ihanaa ja valoisaa juhannusta! Nautitaan kesästä!! ❤️

Juhannusviikko edessä – ja samalla tämän vuosipuoliskon maagisin ajanjakso. Jos nyt ollaan aivan tarkkoja, otollisin aika manifestoinnille, taikojen tekemiselle ja kaikelle sellaiselle tärkeälle, alkaa nyt sunnuntaina aikaisin aamulla uudenkuun hetkellä ja kestää keskiviikon kesäpäivänseisaukseen (lakipiste neljän aikoihin iltapäivällä). Mutta eihän nämä hetket mene päälle/pois päältä napin painalluksella, vaan energiat virtaa jo nyt tänään ja jatkuu ihan sinne kalenteriin merkittyyn juhannukseen asti.

”Oikea” juhannus on siis keskiviikkona, mutta eihän sitä näissä meidän ankaraa työntekoa kumartavissa yhteiskunnissamme saa olla liian kanssa arkipyhiä – ja yhteisellä päätöksellä juhannus siirrettiin olemaan aina viikonloppuna. Meillä ikälopuilla on vielä muistikuvia ajasta, jolloin juhannus oli yhtäkuin kesäpäiväntasaus.

Mutta siis ei se ole niin justiinsa – ja toisaalta itse ainakin ajattelen niin, että on tosi kätsyä, kun voi tehdä manifestoinnit ja juhannuksen korttien katsomiset sun muut jo nyt heti alkuviikosta. Sitten juhannuksena voi keskittyä perheen kanssa olemiseen, grillailuun ja sellaiseen.

Venus on edelleen Leijonan tähtikuviossa ja Saturnus kääntyy peruuttamaan juurikin näillä hetkillä, mikä tarkoittaa, että intohimoiset tunteet kuohuavat edelleen ja että erityisesti Saturnuksen vaikutuksesta kapinallisuus omaa (lähi)menneisyyttä kohtaan nostaa päätään, mikä on omiaan vahvistamaan tarvetta muutoksen toteuttamiselle nyt – eikä viidestoista päivä! (mikä olisikin ollut hassu (”hassu”) vitsi, jos tarotit olisivat tulleet ajallaan eilen, 15.6. Ehe ehe!)

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sodaliitti

Auttaa löytämään ja ilmaisemaan todellisia tunteita, vahvistaa omaa tahtoa ja uskoa omiin valintoihin. Parantaa itseluottamusta, auttaa rauhoittumaan, tuo viisautta ja vahvistaa havaintokykyä, kestävyyttä sekä luovaa ilmaisua. Sodaliitti auttaa myös luottamaan omaan intuitioon.

Sateenkaarikuukivi

Sateenkaarikuukivi auttaa tunnistamaan ja omaksumaan omat sisäiset voimavarat. Se kannustaa toteuttamaan unelmia ja auttaa näkemään, miten toiveet voivat toteutua. Kiven voimakas naisenergia auttaa tasapainottamaan yin ja yang energioiden värähtelyä kehossa.

Sateenkaarikuukivi tukee henkisiä kykyjä, sisäistä kasvua ja rohkaisee käyttämään omaa intuitiota.

Granaatti

Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

1. Maljojen Prinsessa

Oletko tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa? Jos et, niin nyt siihen on hyvä hetki. Maljojen Prinsessan asun helmaa koristavat kristallit kuvaavat hänen kykyään nähdä asiat sellaisena kuin ne on – ei sellaisina kuin hän haluaisi niiden olevan. Tunnistat myös omat parhaat puolesi ja viikonlopun energiat tekee sen, että uskallat nauttia niistä.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on oikea aika antautua rakkaudelle ja uskaltaa tehdä asioita, joista ihan oikeasti tykkäät ja joilla on sinulle todellista merkitystä. Irroittaudu asioista, jotka tunnet turhiksi (mutta tee se lempeästi!) ja pitäydy vain ihmissuhteissa jotka ovat totuudellisia ja rakkaudellisia.

 2. Maljojen 5 – Pettymys

Viikonloppuna tunteet ovat pinnassa. Olo on voimaton, haavoittuva ja sisäinen tasapaino on kateissa. Asiat, jotka ovat aikaisemmin tuottaneet nautintoa tuntuvat nyt pettymykseltä. Ilmassa on epäonnistumisen pelkoa ja surua asioista, jotka tuntuvat saavuttamattomilta tai menetetyiltä. Uuden alku on kuitenkin lähellä, joten nyt kannattaa vain antaa itselle lupa olla välillä herkkä ja hauras.

Vinkki viikonlopulle: Kun olo on epävarma ja heikko, sitä tulee helposti oltua aivan liian altis ulkoa tuleville vaikutteille. Kannattaa kuitenkin kuunnella tarkasti omaa sisintä. Sieltä avautuu tieto ja viisaus, mitä näillä kaikilla, hankaliltakin tuntuvilla tunteilla on kerrottavana.

 3. Maljojen 3 – Runsaus

Maljojen kolmonen viittaa syviin ja harvinaislaatuisen erityisiin tunteisiin, aitoon kiintymykseen ja avoimeen kommunikointiin. Tunteissa on havaittavissa jopa tiettyä jaloa suuruutta – ilman että siinä olisi mitään feikkiä tai velvollisuudentuntoon perustuvaa yrittämistä. Siitä huolimatta tässä ei nyt välttämättä ole kyse romanttisesta rakkaudesta tai parisuhteesta. Ihan vain elämän rikkaus ja ihanuus korostuu ja näiden tunteiden jakaminen on nyt helppoa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on ihan loistava tilaisuus kehittää ihmissuhteitasi luovempaan ja syvempään suuntaan. Uskalla ilmaista tunteesi rehellisesti ja aidosti – myös surut ja haasteet, mutta valoa unohtamatta – niin huomaat, miten yhteys toisiin ihmisiin avautuu ja selkeytyy. Jos olet etsimässä yhteistyökumppania, varmista, että olette samalla aaltopituudella.

Tulikin tällä kertaa ihmissuhteisiin liittyvät kortit kaikille. Itselleni nostin ykkösen ja Maljojen Prinsessa on kyllä aivan ihana kortti yleisfiilikseltään! Suht auki on viikonlopun suunnitelmat (ihanaa!), joten nyt on just hyvä hetki hommailla kaikkea mukavaa. Palstan kuopsuttelu, ompelu ja formulat on nyt listalla helteen pitämisen lisäksi!

Ihanaa viikonloppua! ❤️

Uskokaa tai älkää, mutta eilen todella tsemppasin, että olisin saanut tarotit ajallaan eetteriin! En nyt sitten (taaskaan) kyennyt lähtemään toimistolta kotiin ihmisten ajoissa – ja kotiintulon & nukkumaanmenoajan väliin jäi niin kapea kaistale, että siihen ei saanut mahtumaan kuin pikaisen illallisen ja vähän kissan rapsuttelua. Eli tällä mennään taas.

Onneksi suhteellisen positiiviset energiat hellivät tätä ilmeisen kesäiseksi muodostuvaa viikonloppua. Viime viikkojen pink cloud on kylläkin nyt takanapäin, mutta hyvää, energistä ja intohimoista meininkiä tarjoilee mm. Leijonan tähtikuviossa viihtyvä Venus.  Selvänäköisyyttä erityisesti ihmissuhteiden kohdalla on odotettavissa myös viikonlopun aikana Merkuriuksen ja Neptunuksen keskinäisten kuvioiden ansiosta.

Lauantaina on syytä siirtää katse tulevaisuuteen ja miettiä mitä oikeasti haluaa rakkaudelta. Sunnuntaina puolestaan on odotettavissa intensiivisiä keskusteluja (ei välttämättä edellisen päivän pohdintoihin liittyvää kuitenkaan) ja mustasukkaisuus nostaa helposti päätään.

Katsotaanpas sitten, mitä korteilla on sanottavana viikonlopusta. Homma toimii näin:

– Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
– Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
– Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspisbreksia

Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttava

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

Rubiinifuksiitti

Rubiinin intohimo ja elämänilo yhdistettynä fuksiitin ehdottomaan ja epäitsekkääseen rakkausenergiaan tekee rubiinifuksiitista voimallisen sydämen kiven. Se hoitaa särkynyttä tai muutoin kovia kokenutta sydäntä ja virrattaa tilalle hellivää rakkautta. Kivi luo kantajalleen turvallisen olotilan sekä fyysisesti, että emotionaalisesti, samalla kun se innostaa tavoittelemaan rohkeasti omia haaveita.

Rubiinifuksiitti yhdistää mielen viisauden sydämen intohimon kanssa ja auttaa siten luottamaan omiin kykyihin ja tekemään viisaita päätöksiä. Tämän kiven avulla on mahdollista juurtua rohkeasti takaisin maahan avoimella sydämellä, joka on alkanut parantua ja vahvistua.

1. Miekkojen Prinssi

Pystyt irtautumaan mieltäsi painavista menneisyyden jäänteistä, jotka hidastavat etenemistä haluamaasi suuntaan. Se, mikä on ollut, on mennyt, eikä ne asiat enää kahlitse ajatteluasi. On mahdollista, että juuri tänä viikonloppuna elämällesi kristalloituu uusi suunta. Suunta, mitä olet ehkä alitajuisesti miettinyt jo pidempään, mutta et oikein ole saanut juonen päästä kiinni. Juuri nyt näkemyksesi on selkeä ja intuitiivisesti hyvältä tuntuvat päätökset luotettavia.

Vinkki viikonlopuksi: Kortti edustaa luovuutta, abstraktia ajattelua ja selkeää näkemystä. Nyt on hyvä hetki tehdä ulkopuolisista spontaaniltakin näyttäviä päätöksiä, jopa elämänmuutoksia. Johtopäätöksesi osuvat oikeaan, sillä havainnointisi on juuri nyt poikkeuksellisen kirkasta ja sopeutumiskykysi uuteen huipussaan.

2. XVI – Torni

Tornia pidetään yhtenä tarot-pakan haasteellisimmista korteista, joten jos valitsit tämän, voipi olla, että viikonlopusta tulee aavistuksen myrskyisä. Kaikkea vanhaa ja jumittunutta tulee katsottua kriittisesti ja pilvilinnojen tai toiveajattelun päälle rakennetut perustat järkkyvät. Kaikki vanha, mikä ei toimi, on aika panna roviolle. Kaikessa uudistusvimmassaan Torni on kuitenkin myös erittäin tsemppaava kortti – vähän siihen tyyliin kuin klassinen slogan-huoneentaulu sanoo: ”If you have been waiting for a sign, this is it”.

Vinkki viikonlopuksi: Merkittävät muutokset tuntuvat aina raskailta ja vaikeilta, mutta vastustelemalla ja pitämällä ehdoin tahdoin kiinni epätoimivasta vanhasta, tekee prosessista itselleen vain vieläkin vaikeamman. Kannattaa muistaa miltä tuntuu, kun on tehnyt kunnollisen ja perusteellisen siivouksen kotona. Samanlainen rauha, tyytyväisyys ja ilo on saavutettavissa myös kaikilla elämänalueilla, vaikka itse siivoushomma tuntuisikin raskaalta.

3. 0 – Narri

Ilmassa on paljon suoraviivaista toimintaa, pelotonta tarttumista uusiin alkuihin jopa tiettyä kapinallisuutta. En yhtään ihmettele, vaikka tuntisit itsesi valtavan rohkeaksi. Viikonlopun energiat tukevat voimakasta sisäistä kasvua ja pelotonta elämästä nauttimista. Seikkailunhalu on avainsana.

Vinkki viikonlopuksi: Sitä aina muistutetaan ottamaan vastuu elämästään, mutta Narrin neuvo on, että mitään ylimääräistä ei silti kannata roikottaa mukana. Ole valmis menemään sinne, minne elämä kuljettaa ja nauttia matkasta. Nyt on oikea hetki löytää sisimmässäsi asuva elämänilo ja nauru – sekä niiden mukanaan tuoma vapauden tunne.

Tulipas vaihteeksi keskenään hyvin erityyliset kortit. Tunnustan, että tunsin huojennusta siitä, että en nostanut itselleni Tornia. Sen sijaan nostin kolmosen ja suuren arkanan Narri on mielestäni aivan ihana kortti – valloittava suorastaan – vaikka jotenkin kortin nimi “narri” (englanniksikin fool) viekin ajatukset melkein väistämättä negatiiviseen suuntaan. Toki se sisältää varoituksen sekä tyhmänrohkeudesta että sinisilmäisyydestä, mutta periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että maailmassa ei ole ollenkaan liikaa lapsekasta onnellisuutta tai sarkasmitonta iloisuutta. Sitä kohti siis!

Ihanaa kesäviikonloppua! ❤️☀️

Aurinkoiset kelit saivat kaivelemaan arkistoista kuvia yhdestä viime kesän lempparimekostani. Aivan superlämmintä ei ole vielä ollut kuin ehkä keskipäivällä auringossa ja tuulensuojassa, mutta kyllä nyt voi jo julistaa kukkamekkokauden alkaneeksi! (Sitäpaitsi eikös se “virallisesti” ala vapusta? Lämpötilasta ja säästä riippumatta!)

Instagramissa on jo vilahdellutkin joitain kuvia viime kesän suosikkiompeluksestani – Mekkotehtaan ”Helmat” –kirjan Sienna-mekosta. Yllättävän moniin uusiin tuotoksiini voin yhdistää suosikki-etuliitteen, mikä on ilahduttavaa. Syynä ei kylläkään ole se, että olisin nykyisin jotenkin taitavampi – päinvastoin oikea käteni on edelleen niin kömpelö ja taitamaton, että välillä ihan kiukuttaa (vaikka samassa hengenvedossa muistututankin itselleni, miten onnekas olen, että ylipäätään pystyn ompelemaan!) – mutta ehkä tämän rajoitteeni vuoksi (ansiosta) seuraan ohjeita nykyään tarkemmin. Ja erityisesti olen ottanut tavaksi tehdä aina ensimmäisenä testivaatteen jostain sopivasta, mutta edullisesta kankaasta.

Tämän Sienna-mekon kanssa oli toisin. Loppukesään osui yhdet ihanat ystävän pihajuhlat ja samana päivänä sattui Nuppu Print Companyn Ruotsin turneen pysäkki olemaan sopivasti pienen ajomatkan päässä. Kumpikin tilaisuus vaati Nuppu-kankaasta valmistettua kukkamekkoa! Niinpä pistin hulinaksi ja aamupäivällä leikattu mekko oli illansuussa valmis.

Ryhdyin aikalailla soitellen sotaan. Jonkun verran tietty mittailin kaavaa ja tein taustatutkimusta Instagramissa. Aivan korvaamattoman arvokasta tietoa löytyy Instan ompelujengistä! Esim. tämän Sienna-mekon kohdalla löytyi mainintoja, että kaava on napakka rinnanympäryksen kohdalta – eli ei kannata tehdä liian pientä kokoa – ja että helma on aikuiseen makuun aikas lyhyt.

Vinkit mielessäni ryhdyin leikkaamaan aikoinaan Kankaiden Yön ylläripussista löytyneestä Tulppaanifestivaali-tencelistä. Kangasta oli todella naftisti, joten kuvioiden matsaamisen sai unohtaa välittömästi. Ajatuksen helman pidentämisestä sai myöskin unohtaa, mutta muuten sain kankaan riittämään pienen kaava-tetriksen jälkeen aivan mainiosti. (Hihoista jätin hihansuun hörselöt pois ja lyhensin niitä hiukan)

Olin suorastaan hämmästynyt, että tykästyin mekkoon niin valtavasti! Oikeastaan ajatukseni oli melkein vitsillä tehdä aivan överi kukkahörselömekko paria kesämenoa varten. Yleensä en kestä yhtään (siis todellakaan yhtään) minkäänlaisia puhvihihoja – enkä etenkään ylisokerisia olkapäältä poimutettuja tai mitään rimpsuhelmoja.

Nyt mietin, että voisihan se olla hauska olla välillä oikein supernaisellinen, vaikka eniten tunnenkin oloni kotoisaksi, kun asussa on mukana vähän rouheampia elementtejä myös. Olen kuitenkin käyttänyt mekkoa jo tosi paljon, monessa eri tilanteessa – ja huomannut viihtyväni oikein hyvin!

Aloin heti suunnitella seuraavaa versiota samasta mekosta, mutta vähän pidemmällä helmalla. Lisäksi mietin, että hihoihin voisi laittaa kunnon kaitaleet kuminauhan sijaan. Kangaskin on jo hankittuna – kuinkas muuten. Jotenkin se tuntuu olevan aivan refleksi, että heti idean saatuani hankin kankaan ja vasta sitten alan ihmetellä, että mistäköhän taas löytyisi aikaa kaikkien projektien toteutusta varten.

Pätee myös neulehommiin ja lankoihin. Ja kaikkiin muihinkin näpräysjuttuihini. Haha!

Siinä hän esittelee, että tuommoiset Hämeen helat oli korvissa mekon kanssa.

Kenkävarastostani löytyi mekon kanssa täydellisesti sopivat, vain kerran käytössä olleet (Karkin häissä) hennon vaaleanpunaiset mokkasandaalit. Tosiasiassa kyynärpääni murskanneen kuperkeikan jälkeen jopa nuo erittäin maltilliset korot ovat tasapainoaistilleni liikaa. Tuntuu aivan hullulta, että ennen onnettomuutta pidin 10 cm korkoja vähimmäisvaatimuksena, nykyään yläraja menee siinä 5 cm kohdalla ja kaikkein mieluiten pysyttelen maan tasalla.

(pitäisikin päivittää blogin esittelyteksti, vaikka henkisesti olenkin edelleen samoilla linjoilla)

Kesällä – tai kesäksi luokitetulla ajanjaksolla kuljen mieluiten lipsuilla. Onneksi varvastossuvalikoimastani löytyy kultaiset Ilse Jacobsenin läpsyttimet, jotka ovat aivan riittävän juhlavat kukkamekon kaveriksi.

Ja mikäli tilanne vaatii oikeampia kenkiä, toimii nyt jo aika monta vuotta vanhat Mephiston korkkipohjaiset sandaalit aivan mainiosti.


Sellainen pieni mittausmoka ompeluvaiheessa sattui, kun asettelin taskuja sivusaumoihin, että en tajunnut, ettei helma ala vyötäröltä vaan aika paljon ylempää. Niinpä taskut tuli vahingossa laitettua aikas ylös. Mutta mitäs tuosta, aivan käyttökelpoiset ovat – ja mikä parasta: mekossa on taskut!

Ja on se vaan kuulkaas ihanaa, kun koko kesämekkosesonki on käytännössä vielä edessäpäin!

Old stuff