Tag: Tukholmavinkit

Yllättävän koville otti koronasta toipuminen! Vaikka en ollut millään mittakaavalla mitenkään erityisen superkipeä tai edes korkeassa kuumeessa (toki suhteellisen kauan, 8 päivää kuumeessa…), voimat meni kyllä aivan totaalisesti. Viikko sitten olin onneksi jo sen verran tolpilla, että tohdin lähteä käymään Nordiska Museetissa tsekkaamassa kovasti kehutun “Nordens Paris” -näyttelyn. (Takana oli neljä kuumeetonta päivää ja olin käytännöllisesti katsoen oireeton, lisäksi pidin maskia aina muulloin paitsi näissä kuvissa, jos joku siellä epäilee moraaliani!)

En nyt ryhdy sen kummemmin tekemään raporttia itse näyttelystä, mutta pieni tiivistelmä on varmasti paikallaan. Eli “Nordens Paris” esittelee NK:n ranskalaisen ateljeen tuotantoa ja historiaa 1902 – 1966. Nuo Haute Couturen kultavuodet perustuivat ajatukseen, että valitut ompelimot saivat hankkia muotitaloilta oikeuden toteuttaa 5 – 10 kpl kutakin ostamaansa luomusta. Eli sikäli NK:n ompelimossa toteutettiin aitoja Diorin, Balenciagan, Chanelin etc. asuja. Mittatilauksena tietenkin.

Näyttelyn on kuratoinut vanha kurssikaverini Susanna Strömqvist – ja muistan hänen olleen jo tuolloin opiskeluaikoina erittäin kiinnostunut tuosta Couture-muodin mekaniikasta aikana ennen Prêt-à-porter valmisvaatetuotantoa. Perusteellinen taustatyö näkyy ja itse ainakin olisin voinut viettää koko päivän saumoja syynäten ja tarinoihin tutustuen. Ainoa miinuspuoli on se, että vaatteisiin ei saa koskea (no ei tietenkään!) – olisin niin mielelläni hypistellyt kankaita, kurkistellut vaatteiden sisälle ja nähnyt helmojen heilahtelun.

Suosittelen lämpimästi näyttelyä aivan kaikille, joita kiinnostaa elävä muodin lähihistoria, kauniit vaatteet (“slow fashion”), kädentaidot ja ylipäätään muotibisneksen kehitys! Koronatilanne ei ihan vielä taida antaa periksi reissaamiselle, mutta näyttely on Nordiska Museetissa aina tuonne syyskuulle asti – eli vielä ehtii!

Näyttelyvisiittini tein yhdessä Peetun ja vaatteita & designia rakastavan kollegani kanssa (hänkin ensimmäiseltä koulutukseltaan ompelija!) – ja pitihän Peetu heti suostutella ottamaan asukuvat!

Olen aina tykännyt pukeutua vihreään, mutta tuo kashmirpaidan hennonvihreä on uusi tulokas paletissani. Se tuntuu ihanan keväiseltä ja valoisalta – ja jotenkin lempeältä talvikalmankelmeää ihoa vasten. Peetulta vuosia sitten saamani pashmina-huivi sointuu sen kanssa jotenkin erityisen kivasti.

Uutuus, jota tässä nyt erityisesti esittelen, on kuitenkin Dagmarin alesta bongaamani lyhyt villakangastakki. Tajusin jossain vaiheessa, että en omista yhtään lyhyttä takkia – urheiluvaatteita lukuunottamatta – ja niin ihanan lämpimiä kuin pitkät takit onkin, välillä sitä kyllä kaipaa jotain vähän keveämpää. Lannepituisessa takissa on jotenkin älyttömästi paljon kevyempi liikkua.

Kaikki muut asun osat onkin sitten vanhoja palvelijoita, mutta kutsukaamme heitä klassikoiksi! (Tosin nyt huomaan, että kaikissa asukuvissa on nuo samat kengät… 😀 On mulla kyllä jotkut muutkin – lupaan tsempata seuraaviin kuviin vaikka jotkut bootsit!)

  • neulepaita, H&M
  • farkut, Heidi Klum x Esmara
  • takki, Dagmar
  • kengät, Aldo
  • huivi, Peetun tuliainen Intiasta
  • korvikset, Kalevala
  • kassi, Marimekko


(Oli ihan pakko laittaa tänne yksi maskikuva myös, eihän blogihistoriani olisi mitenkään täydellinen ilman. Se täytyy kyllä sanoa, että ”laittatuminen” on näillä spekseillä varsin nopeaa ja helppoa! Haha!)
Matkailu, matkalle lähteminen, lentokenttä, hotelli, uima-allas… Jo pelkästään noiden sanojen ajattelu aiheuttaa ihan omanlaistaan spesiaalia värinää koko kropassa. Tarkemmin kun mietin, jopa pakkaaminen – mikä on ollut aina inhokkipuuhaani – tuntuu aivan sadunomaiselta, mystisen ihanalta askareelta.
Muistan toki edelliset reissuni ihan hyvin, jopa viimeisen tekemäni lomamatkan, vaikka siitä alkaakin olla jo vuosia. Tämä nykyinen todellisuus, kun virallisia suosituksia noudattaen pyrin välttämään myös julkisten liikennevälineiden käyttöä, on johtanut kuitenkin aikas tehokkaaseen elinpiirin pienentymiseen. Omassa kuplassa eläminen on tehnyt matkustamisesta saavuttamattoman, kaukaisen haaveen kaltaisen unelman. Tehdyt lomamatkat tuntuvat epätodellisilta ja ihan johonkin toiseen aikakauteen, toiseen elämään kuuluneilta.
Olenko tosiaan käynyt New Yorkissa? Los Angelesissa?

Jossain toisessa todellisuudessa oltaisiin juurikin tänään Karkin, Cissin ja Böniksen kanssa matkalla kohti Gran Canariaa. Varattiin reissu viime kesän lopussa, vähän väsyneenä siihen, että krooniseksi muodostunut kotoilu ei ollut mikään vapaaehtoinen valinta. Tarvitsimme kipeästi edes jonkinlaisen kiintopisteen tulevaisuuteen, jotain, mitä odottaa. Ihana SPA-hotelli, infinity pool ja valtava terassimainen parveke upealla merinäköalalla pistettiin varaukseen ja puhelimeen ladattiin TUI:n lomamatkalaskuri ilmoittamaan montako yötä on lähtöön.
Ajatus ihanasta auringon ja hemmottelun täyttämästä viikosta auttoi meitä jaksamaan pimeän ja pitkältä tuntuneen talven haasteet. Kun kivut käsivarressa jälkimmäisen kyynärpääleikkauksen jälkeen äityivät sietämättömiksi, keskityin hengittämään ja visualisoin itseni lillumaan uima-altaaseen, katse kaukaisessa (kuvitteellisessa) horisontissa leväten.
Matkan peruutusehdot oli joustavat, muuten olisi jäänyt varmastikin koko varaus tekemättä. Toisaalta silloin kyllä tuntui, että vain kaikkein pahimmat foliohatut ounastelivat pandemiahässäkän jatkuvan vielä keväällä. Yksi jenkkifirmassa työskentelevä kaveri kertoi, että heillä väki määrättiin heti viime kesänä tekemään töitä kotitoimistolle seuraavaan kesään asti. Porukalla siinä naureskeltiin, että on ne amerikkalaiset vaan hysteerisiä…

Kuusi viikkoa sitten oli meillä päätöksen aika. Silloin piti varattu Kanarian matka peruuttaa, jos haluttiin rahat takaisin.
Kyllä se kieltämättä hiukan mietitytti. Oltiin odotettu reissua todella kovasti ja tunsimme todellakin olevamme sen tarpeessa. Matkatoimiston mukaan lähdölle ei olisi varsinaisesti ollut esteitä. Monenlaista turvatoimea oli tietty viritetty erityisesti lentomatkalle, mutta myös hotelliin etc. Kaikennäköisiä terveystodistuksia ja sertifikaatteja oli myös vaatimuslistalla. Ihan kaikkeen en edes jaksanut paneutua, koska lopulta meille oli aika helppo ja itsestäänselvä päätös, että ei lähdetä.
Päätöksen taustalla ei valitettavasti ollut mitään ylevää ajatusta “emme halua toimia koronaviruksen eri mutaatioiden mahdollisina levittäjinä” tai “emme halua riskeerata ketään ympäristössämme mahdolliselle tartunnalle (matkustaminen kun väistämättä tarkoittaa kanssakäymistä muidenkin kuin omaan lähipiiriin kuuluvien ihmisten kanssa)”. Ei, kyllä meillä oli ihan itsekäästi syynä se, että haluamme, että valitsemassamme SPA-hotellissa on tarjolla kasvohoidot, hieronnat ja muut hemmottelut, kun sinne menemme. Haluamme syödä illallista elämää kuhisevissa ravintoloissa ja tungeksia (!!) baarissa.
Rajoitusten noudattaminen on sekä helpompaa, että hauskempaa kotona.

Vaikka meidän matkan peruuntumisen syy oli täysin itsekäs, olen kyllä sen jälkeen miettinyt, että olihan se nyt selkeästi myös ainoa järkevä ja vastuullinen teko tässä vaiheessa. Ainakin itselläni alkaa olla jaksaminen koetuksella koko pandemiahässäkän kanssa. Rokotuksien kanssa edetään hitaasti – mutta onneksi kuitenkin suht varmasti. Se, mitä just tässä vaiheessa ei todellakaan tarvitsisi tapahtua, on jonkin uuden ärhäkän mutaation leviäminen.
En väitä, että matkustaminen – tai ainakaan lomamatkailu – olisi pääsyy siihen, että viruksen brittiversio pistää pakkaa sekaisin ainakin täällä meilläpäin. Toisaalta en ole kyllä kuullut, että koronavirukset ihan keskenään matkustelisivat ympäriinsä kunnon turistin tavoin. Varmasti kaikki, jotka nyt vallitsevasta tilanteesta huolimatta päättävät, että on aivan järkevää lähteä pakettimatkalle aurinkoon, ovat tehneet valintansa tarkoin harkiten. Jos nyt sanon ihan suoraan, niin kyllä vähän tympii yllättävän yleinen käsitys, että etelänlomat on työtätekevän luokan saavutettu etu, josta on ok pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä.
Ihan kohta jengiä on rokotettu riittävästi niin, että ainakin Euroopassa pystyy lomailemaan aivan entisen normaalin tapaan.

Helppo meikäläisen on tietty huudella, kun asun yhdessä koko maailman ihanimmista kaupungeista. Ei tarvitse kuin laittaa kunnon kengät jalkaan ja varata riittävästi aikaa, niin pystyn leikkimään päivän turistia ihan milloin haluan. Varsinkin nyt, kun kevät on täydessä vauhdissa, kadut kuivat ja kahvilat kantaneet pöydät ulos, retki keskustaan on aivan mainio pikamatka.
Talvella ei tullut paljoa liikuttua omien kotikulmien ulkopuolella, Söderillä poikkesin viimeksi alkusyksystä ja keskustassa pyörin reilu vuosi sitten. Paitsi viime viikonloppuna päätin heivata ylipitkän todo-listani ja vaihtaa metsäisen power walkini city-vaellukseen. Lautalla vain kanaalin yli ja siitä sitten käppäilin Söderin ja Gamla Stanin läpi cityyn asti.
Join kaffetta auringossa, ihmettelin ihmisiä ja elämänmenoa, bongasin hassuja käsitöitä, shoppailin vähäsen ja otin paljon valokuvia – ihan niinkuin kunnon turistin kuuluukin. Sen verran kauan on kulunut edellisestä visiitistäni keskustaan, että suureksi hämmästyksekseni Sergelin torin laidalle oli noussut aivan uusi arkkitehtoninen punainen rakennus. Todellinen aito turisti-moment! Haha!
Kaikki tämän postauksen kuvat on tuolta “pikamatkaltani”.

Onhan tämä erityisaika tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Lähialueiden ja lähimatkailun arvostus on yksi niistä – ja toivon ihan vilpittömästi, että myös jatkossa yleisemminkin ihmiset tajuaisivat, että aina ei tarvitse lentää maailman ääriin, kun on loman tarpeessa.
En nyt tässäkään ole mikään puritanisti, mutta sen verran huolettaa ympäristön tila, että toivotan erittäin tervetulleeksi ajattelutavan, että aivan jokaisen loman tai vapaan vieton ei tarvitse tapahtua jossain kaukana. Sitten kun elämä siirtyy pandemian jälkeiseen vaiheeseen, voidaan palata otsikon aiheeseen toisesta näkökulmasta. Vahva aavistukseni kylläkin on, että kunhan tämä tästä tasaantuu, taivas täyttyy turisteista ja “maailmankansalaisista” aivan ennenkokemattomassa mittakaavassa.

Loppukevennykseksi “korv med bröd”.
Viikonlopun ihana sää oli houkutellut vähintään puoli Tukholmaa ulos. Siinä lounasajan korvilla yritin etsiä aurinkoista pöytää ihan mistä tahansa edes jonkinlaista ruokaa tarjoilevasta mestasta, mutta turhaan. Toki kaikkialla pöydät ovat vaatimusten mukaisesti superharvassa – eli kapasiteettia oli noin puolet normaalista, mutta silti uskomatonta, että yhdelle hengelle ei löytynyt tilaa mistään niistä noin ziljoonasta paikasta, jotka tsekkasin. Suosituimpiin ravintoloihin oli lisäksi kymmenien metrien jonot.’
Niinpä päätin kanavoida sisäistä newyorkilaistani ja nautin lounaaksi hot dogin ketsupilla ja sinapilla elegantisti puiston penkillä istuen!


Varmaan pitäisi tehdä ihan oma postauksensa Karkin hääpuvusta, sillä sen hankkimisesta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Palataan siihen siis toisella kertaa, mutta tässä muutama vinkki, mikäli olet ajatellut tulla Tukholmaan hääpukuostoksille. Kiertessämme metsästämässä Karkille pukua, kävi nimittäin varsin selväksi, että joka putiikilla oli hyvinkin paljon kokemusta lahden siltä puolen tulevista asiakkaista.
Perusnyrkkisääntö on se, että myymälään on parasta varata aika etukäteen, mikäli haluaa oiken sovittaa pukuja. Ja kukapa ei haluaisi? Morsiuspuku ei ole yksi niistä asioista, jotka hankitaan tuosta vaan, tangosta riipaisemalla. Siis siinä tapauksessa, kun tavoitteena on hankkia ns. kunnon hääpuku. Mielestäni on erittäin ookoo astella avioon ihan missä tahansa asussa, mikä itsestä tuntuu oikealta, mutta nyt siis keskitytään morsiuspukuliikkeiden tarjontaan ja toimintaan.
Vinkki nr. 1: Kannattaa myös olla liikkeellä hyvissä ajoin. Varsinkin näin sesonkiaikaan, joka alkaa nyt ja kestää ihan kevään loppuun saakka, suosituimmat viikonloppuajat varataan nopeasti täyteen.
Tässä morsiusputiikit, jotka mielestäni kannattaa laittaa listalle, jos on tulossa tänne tosi mielellä mekkoa hankkimaan:
 
BRÖLLOPSBUTIKEN – THE WEDDING SHOP


St. Eriksplanin läheisyydessä sijaitseva Bröllopsbutiken ei ole ulkopuolelta mitenkään hurjan houkuttelevan näköinen putiikki, mutta ei kannata antaa ulkonäön hämätä, sillä sisältä löytyy sekä rautaista ammattitaitoa, kokemusta että edustava valikoima eri tyylisiä pukuja. Ei edullisimmasta päästä, mutta valikoimassa myös yksinkertaisempia ja vähän pienemmällekin budjetille  sopivia vaihtoehtoja. Tosin “edullinen” on tässä yhteydessä varsin suhteellinen käsite.
Tarjolla on varsin kiitettävä määrä myös morsiuskenkiä ja kaikenlaista asustetta hunnuista iltalaukkuihin ja koruihin. Lisäksi iltapukuja, kaasolle ja äidille/anopille sopivia mekkoja ja asusteita. Ylipäätään yllättävän laaja valikoima eri tyylejä, erinomaisen hyvä ja asiantunteva palvelu.
Ja Bröllopsbutiken on siis se paikka, mistä Karkki löysi oman pukunsa ja hunnun.
 
STOCKHOLM BRUD & FEST

Mitenkään superhoukuttelevalta ei tämäkään putiikki ulkopuolelta katsottuna näytä. Sijainti Hornsgatanin vähemmän kiinnostavalla pätkällä antaa kyllä hiukan väärän kuvan, sillä Stockholm Brud & Fest on varmasti yksi Tukholman suosituimmista morsiuskaupoista. Sen näkee myös palvelussa, joka on ystävällisen asiantuntevaa ja hyvin toimivaa numerolappusysteemeineen (= morsian saa 5-6 muovista lappua, joissa on sama numero ja muistaakseni olivat vielä väriltään merkittyjä. Valikoimaa tutkiessaan morsian sujauttaa lappunsa niiden pukujen henkariin, joita haluaa sovittaa. Näin sitten assistentit tietävät, mitä pukuja tuoda mihinkäkin sovituskoppiin ja morsiamia voi olla paikalla varsin monta samanaikaisesti.)
Tilaa Stockholm Brud & Festissä on hyvin, peilejä tarpeeksi ja siinä vaiheessa, kun morsiamen kiinnostus muuttuu pukujen sovittelusta ostopäätöksen tekemiseen, löytyy myös henkilökunnalta paremmin aikaa. Vierailemistamme putiikeista täällä oli eniten “Say yes to the Dress” -tyyppistä meininkiä, vaikka mitään shampanjatarjoiluja makutuomareille, tai muutakaan ameriikan meininkiä, ei täälläkään ollut.
Hyvä valikoima kaasolle ja äidille/anopille sopivia mekkoja ja asusteita etenkin morsiamelle. Kerrassaan ihastuttavia tiaroja ja hiuskoristeita. Ainakin viime kesänä tangoilta löytyi myös muutama suloinen morsiusneidolle/kukkaistytölle sopiva mekko. Plussaa nettisivujen helposta ajanvaraussysteemistä.
Mikäli Karkki ei olisi löytänyt omaa unelmien mekkoaan puoliksi ihan sattumalta, olisi yllä olevista kuvista keskimmäisen kuvan kaunis pitsiluomus Stockholm Brud & Festistä ollut todennäköisin valinta.
 
BRIDAL STOCKHOLM

Kivalla paikalla aivan Odenplanin kyljessä kauniissa vanhassa rakennuksessa sijaiseva Bridal Stockholm on erinomainen valinta sille, joka etsii bling-bling-pukua vähän pienemmän budjetin kanssa. Tänne kannattaa myös suunnata, jos syystä tai toisesta tietää jo valmiiksi haluavansa/tarvitsevansa perus sovitusmuutoksia laajempia korjauksia tai muokkausta puvulle. Myymälän yhteydessä toimii nimittäin ompelimo – ja he ovat valmiita käytännöllisesti katsoen ompelemaan puvun alusta asti uudelleen, mikäli tarvitsee.
Bridal Stockholm tarjoaa myös drop-in aikoja, mutta suosittelen silti varaamaan ajan, että voi olla varma, että paikalla on joku, joka todella tuntee hääpukuvalikoiman. Meille kävi niin, että myymälässä oli vain yksi ompelijoista ja vaikka hän kyllä yritti parhaansa, visiitistä ei jäänyt ihan kaikkein paras maku suuhun. Toisaalta asiaan tietenkin vaikutti paljon myös se, että tarjolla olevat puvut eivät täysin edustaneet Karkin hakemaa klassisempaa tyyliä.
 
WEDDING BELLS by LITTLE FAIRIES

Hiukan kaupungin ulkopuolella, Hägerstenissä, sijaitsee mielestäni koko Tukholman paras morsiuskauppa, Wedding Bells by Little Fairies (tai ehkä nimi on vain “Little Fairies”..). Paras siinä mielessä, että ensinnäkin pukuvalikoima on erittäin laaja ja palvelu ihan mielettömän osaavaa, ystävällistä ja asiantuntevaa. Missään emme saaneet varsinaisesti huonoa palvelua, mutta Little Fairies oli kovassa vertailussa ehdottomasti paras. Ja tämä siitäkin huolimatta, että saavuimme paikalle täysin eri aikaan kuin minkä olimme varanneet.
Olimme liikkeellä asenteella, että mennään nyt vilkaiseen, vaikka tuskin sieltä mitään löytyy. Paikalla ollut omistaja skippasi lounaansa ja antoi meille jakamattoman huomionsa. Täältä löytyi oma suosikkipukuni, kahdessa keskimmäisessä kuvassa näkyvä Audrey Hepburn -henkinen luomus.
Suosittelen tosiaan erittäin lämpimästi Wedding Bells by Little Fairies putiikkia! Ei kannata pelästyä sitä, että myymälä ei ole ihan keskustassa. Matka Hägersteniin ei ole kuin pari hassua asemaa tunnelbanalla, maks. 10 minuuttia, ja itse paikka on aivan aseman vieressä. Sinnekin kannattaa varata aika, niinkuin kaikkialle muuallekin.
Valikoima on erittäin laaja ja putiikista löytyy myös kaikki asusteet, mitä voi kuvitella sekä supersuloisia pukuja kukkaistytöille & -pojille. Viereisessä putiikissa huseeraa räätäli ja kuvien perusteella myös miesväen pukukysymykset voi ratkaista samalla visiitillä.
Ja hei – Wedding Bells by Little Fairies -putiikin omistaja on suomalainen, joten edes kielikysymyksestä ei tarvitse murehtia! Mekin puhuimme koko reiluun tuntiin venähtäneen visiittimme ajan suomea.
Siinä olivat siis neljä mielestäni parasta morsiuspukuja myyvää liikettä Tukholmassa.
Tähän loppuun kuitenkin vielä yksi vinkki: Karkki on myymässä omaa pukuaan!! Linkki Blocket-ilmoitukseen (ja lisää kuvia löytyy esim. täältä ja tarvittaessa on toki lisääkin!) tässä.

Puku on erinomaisessa kunnossa, toki yhdet juhlat on se päällä juhlittu, mutta jälkihuolto (pesetys etc) on tehty huolella erikoisliikkeessä. Helma on lyhennetty äärimmäisen ammattitaitoisen ja kokeneen ompelijan toimesta (ja ex-ompelija-Mintun valvovan silmän alla!) n. 165 cm pitkälle Karkille sopivaksi. Ilmoituksesta löytyy yhteystiedot ja sovitus onnistuu varmasti ihan joustavasti, kunhan siitä sovitaan riittävän ajoissa.

On taas se aika vuodesta kun monet brandit tyhjentävät varastoistaan mallikappaleita ja edellisten sesonkien häntiä. Meille hyvien diilien ystäville ja budjetin venyttäjille Sample Sale, varaston loppuunmyynti ja ystis on parhaimmillaan varsinainen kultakaivos.
Tässä on nyt muutamia mielestäni parhaita shoppailuhäppeningejä Tukholmassa vinkiksi kaikille heille, jotka ovat lähiaikoina täällä kulmilla. Boomerangin Sample Sale on tosin Uppsalassa. Sen verran paljon tykkään kyseisen merkin päällysvaatteista, että pitää tässä ottaa ihan harkintaan, jos vaikka tekisi viikonloppuna pienen kotiseuturetken!

SAMSØE & SAMSØE SAMPLE SALE
It’s time for a new Sample Sale!
WHEN:
Wednesday 24th October from 7 to 19
Thursday 25th October from 7 to 17
WHERE
Samsøe & Samsøe Showroom
Söder Mälarstrand 71D, 3rd floor
118 25 Stockholm
We accept cash and credit card.
Hope to see you there!
Best,
Samsøe & Samsøe

BEYOND RETRO
OUR LEGENDARY GARAGE SALE IS BACK!
With 1000s of new items added EVERY DAY and prices starting from just 20 SEK, don’t miss the chance to get your hands on some amazing vintage gems!
Pricelist :
All other accessories 20
Bags 40
Blouses & Tops 40
Coats & Fur jackets 300
Dresses 80
Sequin dresses 200
Suit jackets 80
Jumpsuit/Playsuit 100
All other Jackets 150
Jeans 120
Knitwear 80
Lingerie 40
Pants 80
Shirts 60
Shoes & Boots 80
Shorts & Skirts 50
Sweatshirts 120
T-shirts 60
Beyond Retros Garage Sale
25 okt-10 nov
Sergelgatan 16-18
Öppettider:
mån-fre 10-19
lör 10-18
sön 12-17
FRI ENTRÉ!

Välkommen till SOPHIE by SOPHIE Sample Sale! 🌸
Ta del av härliga erbjudanden på utgående produkter och prover, gå loss på höstens nyheter eller passa på att hitta den perfekta julklappen redan nu!
I butiken hittar du alla våra klassiker, höstens nyheter med färgstarka stenar och former, härliga erbjudanden på utgående styles och smycken till vinterns alla högtider.
25 oktober: 8.00 – 18.00 
26 oktober: 8.00 – 17.00
Var: Riddargatan 23, våning 3.
Varmt välkommen!

Enter the Reschia Studio and discover Rarities, Showpieces and Premium Samples, up to 80% off retail value.
Never-seen-before Variations of some of Reschia most beloved styles will be revealed and will be available for purchase in limited quantities during the event.
25-26/10 8 AM to 7 PM
Reschia Studio, Bråvallagatan 10 (kod 1448)
The Reschia Team

Marimekko Sample Sale | Fall Winter 2018
Utförsäljning av höstens ready-to-wear, väskor, accessoarer samt inredning.
Endast kortbetalning gäller!
Datum: Torsdag 25 oktober kl 7.30 – 13.00
Adress: Marimekko Showroom, Götgatan 9, 1 tr
Välkomna!

Aplace LOPPUUNMYYNTI
Nästan på dagen fyra år efter att vi öppnade butiken på Norrlandsgatan stänger vi den. Det har varit fyra år fyllda med fina möten med er kunder, roliga events och fantastiska kollektioner från Skandinaviens främsta modeskapare.
Trots det har vi tagit det svåra men rätta beslutet att stänga för att satsa ännu mer på våra andra butiker och vi hoppas att du som gillar oss istället tar er dit. Sväng förbi vår butik i Brunogallerian på Götgatsbacken. Shoppa eller lämna in kläder i vår second hand-butik PEARL i Hornstull. Och om du besöker Malmö så finns vi även där. Så finns ju alltid aplace.com öppet dygnet runt, året runt.
Tack för den här tiden, hoppas vi ses snart!
/APLACE
Öppettider Måndag 15/10 – 28/10
Måndag – Fredag: 11-19
Lördag: 11-18
Söndag: 12-17

Ceannis utförsäljning!
Inhandla dina julklappar redan nu.
Hos oss kommer du kunna fynda väskor, kuddar, plädar, neccesärer kollektionsprover samt produkter från By Andrea.
Skynda fynda!
Varmt välkomna.
Artillerigatan 62 A
————————————————
Torsdag 25/10 • 07.00 – 19.30
Fredag 26/10 • 07.00 – 17.30

MATEUS
Välkomna till årets bästa utförsäljning!
Det kommer att finnas blandade artiklar från hela sortimentet. Mängder av klassiker och överraskningar.
Linnégatan 35, SE-114 47 Stockholm
Torsdag 25/10 07:00 – 20:00
Fredag 26/10 07:00 – 16:00
Förpackningsmaterial tenderar att ta slut fort, så ta gärna med eget. All keramik packas utanför lokalen när köpet är genomfört.
Barnvagnar och hundar får tyvärr inte plats, så dessa lämnas utanför.
Endast kortbetalning. Ej öppet köp eller bytesrätt. Du är skyldig att tillsammans med säljaren bekräfta beloppet innan köpet genomförs. Inga korrigeringar är möjliga i efterhand.
Happy shopping!

Huippuja shoppailuvinkkejä kaikille, jotka sattuvat liikuskelemaan täälläpäin tänä viikonloppuna tai ensiviikolla!

Marimekko Sample Sale | Spring Summer 2018
Utförsäljning av vårens ready-to-wear, väskor & accessoarer samt inredning.
Endast kortbetalning gäller!
Datum: Onsdag 25 april kl 7.30 – 13.00
Adress: Marimekko Showroom, Götgatan 9, 1 tr
Vi ses!

Två dagars shopping med Diana Orving, Cornelia Webb och Minimarket.
Nya plagg och smycken, som inte säljs via återförsäljare, i begränsad upplaga.
Därutöver unika prover och tidigare kollektioner med 40-70% rabatt. Minst en designer utlovas på plats.
26 april 08.00-18.00
27 april 10.00-18.00
Åsögatan 115, Adamsky Studios
Minimarket har producerat upp spilltyger till nya plagg och blandar dessa med prover från det gångna året. Prisnivån motsvarar 50-70% rabatt.
Cornelia Webb säljer både sin nyinkomna kollektion till fullpris och delar ur hösten 2017 till 40% rabatt.
Diana Orving säljer tidigare kollektioner och ger upp till 70% rabatt.
Välkomna!

The time has come.
On for two days only, Reschia can’t miss yearly sale is about to happen again.
Samples, show & archive pieces
spring/summer + fall/winter styles
sizes 36-42 / up to 80% off
25-26/4 start 8:30 till 19:30
Swish & Card
Sales are final

Enjoy samples from Spring Summer 2018, unique pieces and previous collections at up to 70% off.
April 18-22
Wed-Fri: 7am – 9pm
Saturday: 9am-6pm
Sunday: 11am-4pm
Rodebjer Revisited
Drottninggatan 92, Stockholm
Credit card accepted.
No returns or exchanges.

Old stuff