Month: October 2019


Halloween-viikonloppu ja Merkurius juuri aloittanut peruuttamisen – nyt on kieltämättä varsin haastavat kuviot menossa. Tälle ajanjaksolle annan samat vinkit kuin ennenkin Merkuriuksen peruutusvaiheessa: kaikenlainen kommunikointi on nyt hankalaa ja viestit menee helposti väärin joko teknisistä tai muista syistä. Tietotekniset laitteet paukahtelevat, joten kantsii huolehtia varmuuskopioista. Kaikki sähköpostit, some-viestit, tekstarit etsetera on hyvä tarkistaa pariinkin kertaan sillä väärinymmärryksen vaara kytee kaikkialla. Sama pätee sekä suulliseen että non-verbaaliseen viestintään.
Kaikenlaisen kommunikoinnin kanssa saa siis tosiaan olla tarkkana, mutta malttia tarvitaan myös liikenteessä. Viisas varautuu olemalla hyvissä ajoin liikenteessä, sillä Merkuriuksen peruuttaminen tietää yleensä viivästyksiä, peruuntuneita lähtöjä ja kaikin puolin takkuavaa kulkemista.
Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nyt käsillä oleva ajanjakso on erittäin otollinen oman elämän uudelleen arvioinnille. Skorpionin aika nostaa haudattuja tunteita pintaan ja auttaa jättämään taakse vahingolliset ihmissuhteet sekä toisaalta syventämään aitoa yhteyttä sielunkumppaneiden kanssa. Myös yhteys omaan sisimpään löytyy nyt helpommin.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on kerrottavana viikonlopun meiningeistä.
Ja siis hommahan toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Fluoriitti
Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.
Musta turmaliini
Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

1. Maljojen 2 – Rakkaus
Lempeyttä, lämpöä ja tunteiden vastavuoroisuutta näyttäisi olevan viikonlopun ohjelmassa. Elämän rytmi tuntuu olevan tasapainossa ja kaipaat lähinnä turvallisuuden tunnetta ennemmin kuin sykettä nostattavia seikkailuja. Uskalla antautua ehdoitta rakkaudelle.
Vinkki viikonlopuksi: Rakkaus ei kiellä eikä tuomitse, rakkaus ei vaadi vastapalveluksia edes verhottuna näennäiseen vastavuoroisuuden valepukuun. Pyri elämään joka hetki tiedostaen sekä muistaen, että maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä roihuava parantava rakkauden tuli voi palaa niin kumppanien kuin ystävienkin välillä, mutta toivottavasti myös kaikkien meidän sisällä, kunnioittaen minuuden eri puolia.
2. Miekkojen 6 – Tiede
Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella. Kannattaa silti muistaa Merkuriuksen peruuttamisen asettamat haasteet ja pitää rakkaudellinen, avoin sävy päällimmäisenä.
Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilausuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.
3. Sauvojen 8 – Nopeus
Onko elämässäsi joku, jonka kanssa väärinkäsitykset on jäänyt käsittelemättä? Nyt on hyvä aika ottaa yhteyttä ja puhua asiat selviksi. Kortti kuvaa taitoa käsitellä ongelmia, kykyä kommunikoida rehellisesti ja ratkaista vaikealtakin tuntuvia asioita. Toisaalta sauvojen kahdeksikon energia kehottaa ottamaan riskejä, kokeilemaan jotain uutta. Aistisi kaipaavat nyt yksinkertaisesti stimulointia ja virikkeitä, raikkaita tuulahduksia ja jotain tavallisesta rutiinista poikkeavaa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on tosiaan hyvä hetki oikaista väärinkäsityksiä ja ratkoa keskenjääneitä asioita. Ei ole mitään syytä pimittää oleellista tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, että on vain moukkamaista käyttää rehellisyyttä tekosyynä toisten loukkaamiseen liiallisella suorasukaisuudella. Hienovaraisuus ja huomaavaisuus toimii ihan hyvin yhdessä avoimen kommunikaation kanssa.
Nostin itselleni kolmosen – ja olen kyllä aika varma, mihin sauvojen kasin viesti viittaa. Hiukan nyt kyllä hämmentää, että tässä astrologisessa vaiheessa, kun kaikenlaisessa viestinnässä on pieleen menemisen ja virhetulkintojen vaara huomattavan korkealla, saan tällaisen viestin. Ihan tulee sellainen olo, että nyt on ihan erityinen syy olla lykkäämättä asioiden käsittelyä pidemmälle. Hmmhh… Hiukan täytyy kyllä pureskella tuota ennenkuin ryhdyn toimintaan.
Ihanaa viikonloppua!


Lupasin ja vannoin itselleni, että yritän päästä nukkumaan arki-iltaisin vähän aikaisemmin. On muuten aivan mielettömän ihana tunne herätä työaamuinakin sellaiseen fiilikseen, että kyllähän sitä unta jo tulikin tarpeeksi. Tuhatkertainen energiapiikki jo ennenkuin on edes noussut ylös sängystä! Ihan mieletöntä – ja saavutettavissa varsin yksinkertaisesti.
Eli toisin sanoen kukkuminen tietsan kanssa puolille öin on k i e l l e t t y !
Jotta olisin edes muodollisesti itselleni antamani lupauksen mittainen, yritän pitää höpinät vähän vähemmällä. Lyhyestä siis virsi… jne.
Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni ja kaksikin siihen liittyvää dilemmaa: näyttävät hiuspinnit -trendi ja villaponcho sisäkäytössä.

Ensinnäkin: mitä mieltä olette hiuspinneistä? Ja siis tarkoitan tietty tuollaisia näyttäviä, näkyviä hiussolkia, joita käytetään koristelemaan kampausta, enkä niitä näkymättömiä metallisia jutskia, joiden tehtävänä on pitää kampaus paikallaan.
Oma mielipiteeni on kaksijakoinen. Toisaalta tykkään kaikista hiusjutuista ja vaihtelu virkistää (plus pinnin saa viritettyä hiuksiin myös pelkällä vasurilla). Toisaalta koristeellisesta soljesta tulee helposti vähän lapsekas olo. Etenkään toimistolla en ensisijaisesti hae asuvalinnoillani assosiaatioita päiväkoti-ikäisten lemppari-outfiteihin.

Tuo kuvissa näkyvä hiuspinni on itselleni erityisen rakas, vaikka onkin ihan muovinen ja varmasti alunperin ostettu jostain edullisesti. Löysin sen äitini tavaroiden seasta tyhjentäessäni viime talvena lapsuudenkotiani. Muistan hyvin, miten äiti käytti sitä kesäisin uimarannalla pitämässä hiukset pois kasvoilta.
Ja kyllä tuo mielestäni ihan hyvin toimii vähän uimapukua virallisemmankin asun kanssa. Ehkä en koristaisi kutrejani näyttävällä kukkasoljella, jossa on kaiken lisäksi vähän glitteriä, sellaisena työpäivänä, jolloin ohjelmassa on tärkeitä palavereita tai asiakastapaamisia, mutta muuten kyllä.

Toinen kysymysmerkki on tuo poncho.
Hankin sen alunperin kesällä tuumaten, että se varmasti riittää ainoaksi robocop-ajan lämpimäksi vaatteeksi. No, niinkuin tiedätte, käsihärveli onkin nyt ilonani aika paljon pidempään, joten koko “miten pysyä lämpimänä” -konsepti on pitänyt ajatella uudelleen.
Pelkkä poncho ei enää säiden viilennyttyä riitä päällysvaatteeksi (vaikka siis sivuhuomautuksena, että aivan poskettoman upeita rapisevan kirpeän raikkaita, aurinkoisia syyspäiviä tässä on ollut jo useampi putkeen!) ja niinpä tämä yksilö onkin päätynyt toimittamaan villapaidan/neuletakin virkaa sisäkäytössä.
Ensin ajattelin, että se näyttää ihan liian selkeästi ulkovaatteelta, mutta nyt olen jo tottunut ajatukseen ja mielestäni poncho toimii ihan ok toimistolla. Tai sitten robocop-käsivarteni on sulattanut pois viimeisetkin tyylitajuni rippeet! Haha!!

  • poncho, b-young
  • kauluspaita, Kiomi
  • toppi, Åhléns
  • hame, Lindex
  • kengät, Acne

Aaargh, nyt täytyy kyllä painua salamana höyhensaarille!! Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia lyöntivirheitä, korjailen niitä sitten aamulla työmatkalla. Hyvää yötä! Muistakaa pitää huolta itsestänne!!


Tekipäs tänään tiukkaa saada torstain tarotit ajoissa eetteriin!
Olin tänään illalla töiden jälkeen Fotografiskassa kuuntelemassa supermielenkiintoista esitystä liittyen siellä tänään avattuun näyttelyyn, jonka tavoitteena on tuoda näkyväksi täkäläistä sensaatioiden ulkopuolella elettyä, tavallista arkipäivää ja sen merkittäviä hetkiä. Luennon jälkeen ajattelin vain nopeasti katsastaa itse näyttelyn, mutta vierähtihän siellä sitten lopulta ihan kunnon tovi.
No, täällä meillä ollaan vielä torstaissa joten katsotaanpas pidemmittä puheitta, mitä korteilla on kerrottavana tulevasta, skorpionin ajan ensimmäisestä viikonlopusta.
Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.
Savukvartsi
Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.
Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.
Lapis latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Auttaa oman tien ja ”mission” löytämisestä.

1. Sauvojen Ritari
Tiedossa on sisäistä kasvua ja kehittymistä. Juuri nyt sinulla on kaikki mahdollisuudet ja voima hävittää ympäriltäsi epätoivottuja negatiivisia asioita, jotka estävät etenemästä parhaaksi versioksi omasta itsestäsi. On aika jättää liian pieneksi ja ahdistavaksi käynyt haarniska taakse ja laukata kohti unelmia. Hovikortit viittaavat toisinaan ihan konkreettisesti ihmisiin, joten voi olla, että energinen uusi alku tulee kohdallesi pelottoman ja tulisieluisen nuoren miehen muodossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa pitää silmät, korvat ja muutkin aistit avoimina. Mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen saattavat tulla eteen yllättävässäkin muodossa, joten kantsii olla tarkkana, että tilaisuus ei mene ohi. Kannattaa myös keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mistä se vain on mahdollista – juuri mikään ei ole yhtä kuolettavaa negatiivisille energioille kuin kiitollisuus.
2. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
3. Sauvojen 3 – Hyve
Nyt on hyvä aika luottaa omaan sisäiseen vahvuuteen. Ei ole mitään syytä valahtaa takaisin entisiin huonoihin tapoihin tai väärältä tuntuviin tilanteisiin/ihmissuhteisiin. Rehellisyys itselle on kaikkein tärkeintä, sillä sitä kautta tulee voimaa ja usko omiin kykyihin. Tarkastele elämäntilannettasi ja itseäsi kypsästi ja objektiivisesti. Iloitse eteen sattuvista lämpimistä kohtaamisista.
Vinkki viikonlopuksi: Luota itseesi, niin kaikki alkaa loksahdella paikoilleen ilman suurempaa kamppailua tai stressiä. Nyt  on hyvä hetki pitää huolta omasta tasapainosta, kehosta, mielestä ja sielusta – sekä jakaa hyvää oloa muillekin. Sinulla on niin paljon annettavaa!
Aika positiivisia ja skorpionin aikaan nähden yllättävänkin harmonisia ja tasapainoisia juttuja on tiedossa kaikille. Itselleni nostamani kortin, ykkösen, eli sauvojen ritarin viestin tiedän jo nyt ihan tismalleen. Tiedän myös ketä tulisieluista henkilöä kortti esittää. Allekirjoittaneelle pitäisi olla tiedossa positiivista muutosta – pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin!
Ihanaa viikonloppua!


Tämä ei ole jälleen yksi voi voi, Mintun käsi on rikki -postaus, mutta sen verran siihen liittyen, että tässä menee nyt vähän kauemmin kuin luulin. Kyynärpäässä on yksi osanen irti (auts!) ja se ei parane itsestään. Tarvitsen siis uuden leikkauksen, jonka ajankohta on “joskus alkuvuodesta”. Siihen asti mennään robocop-härvelin kanssa, joka ystävällisesti pitää kasassa kaikki käsivarteni irtonaiset osaset.
Halusin kuitenkin palata tekemään klassisia “päivän asu” -postauksia. Ongelmat pukeutumisen kanssa ovat nyt osa arkipäivääni, koska niin toimistolle kuin vapaa-aikaankin on pitänyt kehittää rajoitteideni kanssa toimivia asuja. Käsihärvelin (toim. huom. “ortoosi”) kiinnityssoljet, ja saranaosa varsinkin, on sen verran kookkaat, että laitos ei ihan tuosta vaan solahda normiväljänkään hihan sisään. Lisäksi kyynärpään irtonaisuus tekee sen, että en pysty työntämään, vetämään tai painamaan ilman, että … no, menemättä ällöihin yksityiskohtiin sanon vain, ilman että tekee kipeää. Samasta syystä ei myöskään sormien toimivuus ole palautunut.
Eli luvassa on siis lepakko- ja kimonohihoja, oversize-neuleita, ponchoja ja alaosia, jotka ovat joko väljiä tai resori vyötäröllä. Ei vetoketjuja, solmittavia nauhoja tai pukeutumisakrobatiaa vaativia leikkauksia. Vain kaikkea kivaa, mitä pystyy pukemaan päälle yhdellä kädellä toisin sanoen!

Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni.
Monessa tilanteessa palvelleen kimonojakun ostin jo kesällä. Silloin ajattelin, että se käy robocop-periodin ainokaisesta pitkähihaisesta. Nyt tilanteen pitkittyessä, se on lähes ainoa jakkumainen asia, jonka saan puettua päälleni.
Kimonon materiaali on 100 % viskoosi, mikä tekee siitä tosi miellyttävän käyttää. On toki tosiasia, että viskoosi rypistyy helposti – ja niin se tekee myös tässä. Onneksi materiaali on laadukasta ja rypyt oikenevat itsestään varsin nopeasti, joten hyväksyttävä office-siisteystaso tulee saavutettua varsin nopeasti, vaikka kimono olisikin matkustanut laukussa toimistolle.

Meikkaaminen ja hiusten laitto yhdellä – vasemmalla – kädellä on edelleenkin haaste. Kuontalo kulkee stailattuna tyyliin “Curly Girl goes kesämökki” ja meikiksi saa riittää CC-voide, puuteri, aurinkopuuteri, kulmakynä (kyllä! Olen opetellut piirtämään kulmat vasurilla!!) ja huulikiilto (värillinen toki… haha!).
Tuota hiusten “kiharuutta” olen kyllä tässä hiukan kummastellut. Aikaisemmin kutrini vetäytyivät mukavalle surffilaineelle ja usein jopa ihan kikkuralle, vaikka käytin ihan mitä sattuu hiustuotteita. Ainoa CG-metodi, mitä olen toteuttanut koko aikuisikäni on, että pesen hiukseni vain kerran viikossa.
Kesällä aloin pikkuhiljaa, tuote tuotteelta, siirtyä nonchalantista kyllä se siitä -asenteesta kohti CG-hyväksyttyjä aineita ja metodeja. Tällä hetkellä kaiken hiuskosmetiikkani pitäisi olla erittäin tiukasti CG:n säännösten mukaisia, mutta tukka on edelleen söhryä eikä mitään erityisiä kiharoita ole näkynyt. Kun on viettänyt päivän kuivassa toimistoilmassa, tilanne on jo aikas karsea.
Mutta näillä mennään. Kyllä mahtaa tuntua mahtavalta, kun taas pystyn käymään kaksin käsin kiinni tilanteeseen!

Päällysvaatteiden löytäminen on sekin ollut varsinainen seikkailu. Onneksi täällä meillä lämpötilat on vielä toistaiseksi useimmiten jopa aamulla huidellut siinä kymmenen plus-asteen tietämillä. Siinä vielä tarkenee poncholla. Tykkään muuten ihan hurjasti tuosta liehusta, jonka löysin asoksen miesten osastolta! Sitä tulee aivan varmasti käytettyä vielä tämän hässäkän jälkeenkin.
Positiivista robocop-elämässä on tosiaankin se, että pakon edessä tulee testattua vaatteita, joita muuten en harkitsisikaan. Kuten nyt esimerkikisi tuota torkkupeittoa muistuttavaa liehuketta.

  • kauluspaita, Lindex
  • toppi, Åhléns
  • kimonojakku, Lindex
  • farkut, Ellos
  • poncho, asos
  • tennarit, Puma


Torstaissa ollaan jälleen! Vaa’an aikaa on enää hetki jäljellä, joten nyt kannattaa käyttää sen tarjoama taustatuki itsensä hemmotteluun kaikella hienostuneella. Eli hienoimmat kynttilät palamaan, ruusun terälehtiä kylpyveteen, kaiuttimiin klassista musiikkia (Nina Simone käy myös) ja kasvoille se tyyris kasvonaamio, jota olet säästellyt erityistä hetkeä varten ja eikun nauttimaan. Jokin ylevä taide- tai kulttuurielämys sopii erinomaisesti viikonlopun ohjelmaksi (ei siis haastava, kriittinen tai roisi – niiden aika on kohta, kun päästään Skorpionin aikaan).
Nyt kannattaa myös pikkuhiljaa lyödä lukkoon työn alla olevat isommat sopimukset ja merkittävät kaupat. Merkurius alkaa taas peruuttaa kuun vaihteessa ja silloin kaikki tuollainen hankaloituu ja mutkistuu merkittävästi.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.
Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta, rauhaa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

1. Sauvojen 7 – Urheus
Nyt ei ole aika tehdä kompromisseja. Omaa sisäistä ääntä kannattaa kuunnella tarkasti ja seistä rohkeasti ja vakaasti omilla jaloilla. Itsensä kieltäminen muita miellyttääkseen on lyhytnäköinen tie, joka ampuu takaisin pikemmin kuin sitä arvaakaan. Mitä kovempi vastus, sitä tärkeämpää, että olet vahva ja uskollinen itsellesi. Luota voimaasi tässä viikonlopun aikana päällä olevassa tilanteessa.
Vinkki viikonlopuksi: Rehellisyys ja avoimuus kannattaa ja auttaa eteenpäin. Itsensä arvostaminen ja se ettei suostu tekemään kompromisseja itselle tärkeissä asioissa ei tarkoita sitä, että toisia kohtaan pitää olla epäystävällinen tai tyly. Ehkä onkin ihan rikkaus sovitella yhteen monenlaisia todellisuuksia rinnakkain, ilman että kenenkään tarvitsee kompromissata asioissa, joissa ei halua?
2. V – Ylipappi
Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuka olet – vain sinä itse voit sen määritellä. Kortti kuvaa henkistä etsimistä ja totuutta. Olemalla rehellinen itselleen ja opettelemalla kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään on mahdollista saavuttaa suuria oivalluksia. Vaikuttaa siltä, että uusi ajanjakso sarastaa. 
Vinkki viikonlopuksi: Jotain uutta ja merkittävää on kehkeytymässä ja alat vähitellen vakuuttua tiesi oikeasta suunnasta. Kannattaa kuitenkin välttää fanaattisuutta, moralisointia, toisten tuomitsemista ja oman totuuden tuputtamista muille ainoana oikeana. Jokaisen polku on lopulta erilainen.
3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka.
Huomasitteko?! Maljojen kasi tuli taas! Eli nyt tarkkana, jos satuit nostamaan sen sekä viime viikolla että nyt. Vain muutos on pysyvää, joten kannattaa uskoa, että parempaa on tulossa. Baby steppejä vaan oikeaan suuntaan – se on hyvä alku!
Itse en nostanut maljojen kasia nyt – vaikka ei kai elämä ikinä niin täydellistä ole, etteikö aina löydy aika- ja energiavarkaita, jotka joutaisi hiivata menemään. Sen sijaan sain sauvojen seiskan viikonloppuni ohjenuoraksi. Juuri nyt ei ole tiedossa mitään erityisiä tai isoja asioita, joissa olisi ei-toivotun kompromissin vaaraa – mutta eihän sitä tiedä mitä kaikkea viikonloppu tuo tullessaan!
Ihanaa viikonloppua!!

Old stuff