Oikeastaan aivan absurdia, että siitä ei ole kuin vähän reilu viikko, kymmenen päivää, kun ulkona oli aivan täydellinen hellekesä! Nyt about viikon kestänyt syksy on kyllä ollut aivan täydellinen kuulaan kirpeine aamuineen, pirteine auringonsäteineen ja kaikinpuolin muutenkin tarjonnut lempeää saattohoitoa marraskuun pimeyteen.

Vaikka kesäkeleistä ei ole kauaa, tuntuu vähän pöljältä postata kuvia hellepäivän shortsiasusta. Sesonki vaihtui niin päivänselvästi, että kaikki kevyt vaatetus ja kirkkaat värit vaikuttaa jotenkin väärältä. Kuvat on siis tosiaan vain reilun viikon vanhoja, mutta ainakin itselleni nuo näyttävät olevan aivan eri maailmasta. Tai siis sikäli ne tietty ovatkin, että napsin kuvat Italian reissullani, hotellin pihassa.

Halusin kuitenkin esitellä tämän asun, koska

1. Olen ommellut itse paidan – ja olen aivan superihastunut sen malliin
2. Tunsin oloni aika noloksi, kun itselaukaisijalla näiden kuvien kanssa sähläsin – eli olisi täydellistä tuhlausta jättää kuvat vain lojumaan kuvakansioon

Kesän – ja varsinkin kesäloman – aikana Mintun ateljee on vähän virkistynyt. Aivan älyttömän ihanaa, että robocop-käsi kestää jo ompeluhommia ja etenkin silityraudan heiluttelua. Sen ansiosta on nyt muutamia tekeleitä tulossa esittelyyn.

Yksi onnistuneimmista ompeluprojekteista oli tosiaan tämä paita. Kaava on The Assembly Linen The Cuff Top, joka on yksi Instagramin ompelusfäärin suosituimpia kaavoja. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi!

Paita on helppo ja suht nopea ommella, koska siinä ei ole nappeja, vetoketjuja eikä mitään muutakaan monimutkaista. Malli tuntuu sopivan kaikille, jotka tykkäävät ei-vartaloa-nuolevista malleista ja lisäksi kaavan mukana tulee niin poskettoman hyvät, pedagogiset ja seikkaperäiset ohjeet, että niitä seuraamalla ei oikein voi muuta kuin onnistua.

Tein tuosta testipaidan ennenkuin tohdin iskeä sakset ihanaan Nuppu Print Companyn “Pionipilvi” tencel-satiiniin. Kasarihenkisestä viskoosista toteutettu toilé päätyi Peetulle ja on kuulemma ollut kovassa käytössä sekin. Täällä on jo, jos totta puhutaan, pino muitakin kankaita odottamassa Cuff topiksi päätymistä.

Oikeastaan ei kyllä mikään ihme, että ihastuin paidan malliin. Niinkuin hyvin tiedätte, t-paita on perusvaatteeni ja Cuff top on vähän niinkuin teeppari, mutta sitten kuitenkin hiukan enemmän oikea vaate. Silti jotenkin samalla tavalla helppo kiskoa ylle ja edes tuollainen överikukkakangas ei tunnu olevan too much.

Ohut tencel-satiini sopii paidan malliin hyvin, vaikka jos tekee Instagramissa haun hästägillä #TALCufftop, voi helposti todeta, että kaava käy kyllä todella monenlaisiin materiaaleihin silkistä pellavaan ja jopa keskitukevaan denimiin.

Kelien muuttumisen myötä tosin meni Mintun ateljeen projektilista uusiksi. Lyhythihaisen Cuff topin sijaan olen haravoinut kivoja pitkähihaisten paitojen kaavoja, mutta aika laihalla menestyksellä. Tai sitten olen vaan niin ”neuletyyppi”, että pitkähihaiseksi kelpuutan kauluspaidan kangaspaidoista – ja muuten mennään neuleilla, erityisesti neuletakeilla.

Ja siis jos joku siellä nyt tarkkasilmäisenä ihmettelee, että onko yours truly vaihtanut siviilisäätyä aivan vaihvihkaa ja yllättäen – niin voin kertoa, että ei tosiaankaan ole! Kysymyksessä on sinkkumatkailijan turvaväline, täyttä terästä ja jotain cubic zirkonia. Haha! Opettelin vielä italiaksi jotain lauseita, miten ”mio marito” oli justiinsa tulossa.

No, mitään selkkauksia ei matkan varrelle osunut. Liekö sitten näiden turvarinkuloiden ansiota vai mitä. Toisaalta en kyllä hillunut yötä myöten ulkona, vaikka illallinen tuli kuumuuden ja paikallisten tapojen vuoksi nautittua joka ilta aika myöhään. Viimeistään kymmeneltä olin jo kuitenkin takaisin hotellilla. Aika rauhallinen paikka Maranello tuntui kyllä muutenkin olevan.

Tässä tyylikäs asukuvaus set up!! Haha! Olin sen verran aikaisin aamulla liikkeellä, että ihan hurjan monta ohikulkijaa ei performanssiani päässyt todistamaan. Hiukan kyllä suoraan sanottuna nolotti (miksi ihmeessä!? en tajua itsekään!), ja siitä syystä vaikka huomasin kuvien olevan vähän (“vähän”) vinossa ja valtaosa tarkentunut aivan muualle kuin kameran edessä keikistelevään bloggariin, en alkanut uusia kuvia ottamaan..

Olipahan kokemus tämäkin!

Siis vastaavalla tekniikalla otan kuvat kotipuolessakin, mutta täällä tiedän rauhalliset, suojaisat paikat, missä voin toteuttaa itseäni ilman ylenpalttista ympäristön huomiota.

Tykkään aivan valtavasti näistä Ray Banin kultasankaisista piloteista liukuvärjätyllä linssillä. Aika vähän niitä tulee kuitenkin käytettyä, sillä vaikka miten olen niitä yrittänyt väännellä, ottaa linssit aina kiinni poskiini, jos vähänkään hymyilen. Onhan pilotit kuitenkin sen verran moottoriurheiluklassikko, että pakko oli ottaa Maranelloon mukaan!

• paita, Mintun ompelimosta
• shortsit, Lindex
• lipsut, Havaianas
• laukku, Kate Spade
• arskat, Ray Ban

Instagramissa jo pikkuisen vilahtikin yksi uusi ihanuus. Päätin nimittäin tässä taannoin, että lopetan vihdoin puolivillaisten laukkujen kanssa takkuamisen – ja ostan itselleni sen täydellisen elämänkumppanin, josta olen jo niin pitkään haaveillut – Pradan keskikokoisen Gallerian.

Kysyjille olen nauranut, että tämä on palkintoni elämäntyöstä. Siis samaan tyyliin kuin Oscarseissa tms. muistetaan pitkän elämäntyön tehneitä konkareita.

Ensimmäisessä kuvassa juuri ennen shoppailun alkua vanha palvelija, Botkierin musta-valkoinen laukku olalla. Ja siis tuo Botkier on ollut yksi parhaimmista laukuista, mitä olen ikinä omistanut. Valitettavasti se vain on hiukan liian pieni arkilaukuksi. Tosiaankin siis arkilaukuksi uusi Galleria on tulossa/tullut. Ei sitä ihmisellä niin paljon juhlia ole, että kantsii ihanuuksia hillota kaapissa.

Tiedän, että ei minun tarvitse kenellekään hankintojani selitellä, mutta läpinäkyvyyden nimissä voin kertoa, että kyynärpäävammani hoidossa todettiin puutteita, jopa suoranaisia virheitä, ja potilasvanhinkoinstanssi sitten myönsi vähän rahaa sen vuoksi. Itse en mitään ilmoitusta vahingosta tehnyt. Jotenkin ärsyttää ajatuskin siitä, miten selvitystä tehdessä pitää esiintyä uhrina, voivotella vaivoja ja selitellä, miten tämäkin meni päin mäntyä, ja tämä. Halusin vain eteenpäin ja unohtaa koko kamaluuden. Mutta kun sieltä sitten oikein alettiin kyselemään perään, päätin, että hyvä on. Osallistuin tutkimuksiin, mutta jo heti aluksi lupasin itselleni, että jos sieltä mitään tulee, sillä rahalla ostetaan laukku.

Pikkuisen piti jatkaa omista, että sain kiikuttaa täydellisen mustan laukkukaunokaisen kotiini, mutta periaatteessa voidaan sanoa, että se on kipurahoilla hankittu. Jotain hyvää siitäkin kurjuudesta!

Peetu lähti mukaan shoppailemaan ja lopuksi käytiin vielä Sturehofissa syömässä. Tosi kiva ilta ja mukava muisto kaikenkaikkiaan. Ei sitä nyt ihan niin usein tule tuon kaliiberin laukkuja hankittua, ja siksi on hauskaa, että koko ilta oli vähän erityinen!

Pitihän se myös shoppailuasu ikuistaa, vaikkei siinä mitään niin kovin erityistä ole, saman päivän toimistoasuni. Hauskaa oli Pradan putiikissa, kun mallailin laukkua peilin edessä käteeni, myyjä totesi, että ”laukku sopii hyvin sulle, kun sulla on tuollainen cool ja sporttinen tyyli”! Haha! Hyvin tietävät siellä, miten asiakkaille puhutaan, sillä juurikin “cool” ja “sporttinen” ovat adjektiiveja, jotka mielelläni yhdistäisin tyyliini.

• t-paita, Dagmar
• takki, Acne
• housut, Ellos (saatu aikoinaan jonkin yhteistyön tiimoilta)
• tennarit, Karhu
• laukku, Botkier
• ja paperikassissa sit se uutukainen Prada!

Meillä oli viime perjantaina työpaikan pikkujoulut. Aivan älyttömän mahtavaa, että juhlat pystyttiin pitämään! Vielä torstaina tuli viimeinen tiedote tilanteesta ja viestin otsikon nähdessäni valmistauduin jo henkisesti, että nyt tulee ilmoitus peruutuksesta. Mutta ei sentään. Ohjeita kiristettiin koronapassin verran ja muutenkin selvennettiin osallistumisen reunaehtoja, mutta kekkerit säilyivät.

Juhlat, ihmisiä, puhetta, naurua ja tanssia – ai että, miten niitä onkaan kaivannut! Ja pukeutumista tietty myös. Kotiverkkareissa hiihtely on ihanaa sekin, mutta kyllä tekee sielulle hyvää, kun voi vähän kimaltaa välillä.

Pikkujoulujemme teema oli Ranska ja koska rrrrakastan teeman mukaista pukeutumista (siksikin MET gaalan punainen matto on suosikkini, vaikka upeita pukuja on muissakin häppeningeissä), aloin miettiä asuani jo siinä vaiheessa, kun kutsu alkusyksystä saapui.

En usko, että kukaan kollegoistani tajusi, miten valtavan nokkelasti olin tulkinnut teemaa (haha!) – varsinkin, kun ainoa fashion-nörtiksi tunnustaunut ei pystynyt osallistumaan. Päätin siis napsaista asustani kuvat ennen juhliin lähtöä silläkin uhalla, että ilman luonnonvaloa ja kuvauksiin vain kehnosti soveltuvasta ympäristöstä johtuen kuvista ei nyt ehkä teknisesti tullut niitä kaikkein onnistuneimpia.

Teeman mukainen pukeutuminen ei ole sama kuin naamiaiset. Tällä periaatteella hahmottelin oman asukokonaisuuteni, jossa tavoittelen Chanelin 00-tyyli meats Chanel cruise 21/22 mukaista henkeä pienellä rock’n’roll -twistillä. Siis enemmän “Call my agent” kuin “Emily in Paris”. Monet kollegat oli toki valinnut asuunsa selkeämmin ranskalaisia stereotyyppejä: baskereita, raitapaitoja, punaisia huiveja kaulassa, patonkeja kainalossa, mutta itse en innostunut niistä.

Omassa asussani ihan aidosti ranskalaista on jakun suunnitellut Isabel Marant – ja toisaalta myös bootsit on mielestäni hyvin Marant-henkiset, vaikka ovatkin & Other Stories -alelöydöt. Muuten mennään enemmän fiilistasolla. Miten Yves Saint Laurent toi smokkitakin naisten juhlapukeutumiseen ja Coco Chanel kapinallisen mukavuuden.

Yksi suurimpia haasteita itselleni oli, että päätin etten osta mitään uutta asua varten. Vaikken nyt mitään “en-osta-mitään” -kuuria pidäkään yllä, olen hyvin tietoinen, että kaikkea on, mitään uutta en oikeasti tarvitse. Kokonaisuuden vanhimmat ovat helmikaulakoru, jonka hankin Madonna-aikoinani kasarilla ja helmirannekoru ysärin alkuajoilta. Jakku on vuodelta 2013 ja hameellakin on jo ikää muutama vuosi, kun taas bootsit ja korvikset ovat aika uudet – ja t-paita tuli sitten lopulta kuitenkin hankittua ihan tätä asua varten.

Toinen haaste oli se, että päätin, etten ota lainkaan laukkua. Jakun taskuihin sujahti toiseen puhelin + yksi luottokortti ja toiseen huultenrajauskynä & huulirasva. Mitään muuta en olisi tarvinnutkaan, joten aivan oikea päätös!

Kampauksen kanssa mentiin “väännetään-vähän-harjakihartimella” -meiningillä, koska se nyt on tyyliin ainoa asia, mitä kykenen saamaan aikaiseksi. Tuumasin sitten, että eikös tuossa ole vähän samaa henkeä kuin Catherine Deneuven kampauksissa usein. Kuvien ottamisen jälkeen, ennen juhliin lähtöä, harjasin kiharat vielä paremmin auki (kuvissa vain harottu viisipiikkisellä) ja yhdennäköisyys oli mielestäni vielä selkeämpi.

Tuli sitten valittua taas asuun t-paita, mutta en voinut sille mitään. Yritin sovitella vaikka mitä toppeja ja paitoja, mutta mikään ei vaan tuntunut hyvältä. Simppeleinkin juhlatoppi teki asusta liian hienostelevan, ei ollenkaan näköiseni, ja kun yritin matsata hameen kanssa mustaa kauluspaitaa ja vastaavia, tuntui kuin olisin ollut “suoraan toimistolta juhliin” -jutusta. Sitten törmäsin Uniqlon limited edition Louvre -mallistoon ja tuumasin, että tuossa se on. T-paita oli jälleen kerran se asun puuttuva palanen! Haha!

No, mitä mieltä olette? Onnistuinko tavoittamaan teeman?

Itse olin kyllä oikein tyytyväinen asuuni! Bootsien korkokin on just hyvän korkuinen ja tukeva, että koko ilta tanssilattialla tuntui enemmän (olemattomissa) vatsalihaksissa kuin päkiöissä.

• t-paita, Uniqlo
• hame, Esmaran Heidi Klum -mallistosta
• jakku, Isabel Marant pour H&M
• bootsit, & Other Stories

Peetu on muuttanut – ja nyt sillä on niin iso parveke, terassi oikeastaan, että siellä mahtuu ottamaan asukuvia!

Poikkesin viikko sitten sunnuntaina fikalla ja ihastelemassa, miten paikat oli kahdessa päivässä tullut lähestulkoon kuntoon. Kaikki pahvilaatikot oli jo poissa, kirjat hyllyssä, sohvatyynyt paikoillaan ja viherkasvit ojennuksessa. Uskomaton juttu! Oma kokemukseni on se, että hyvä jos vuoden päästä maiseman vaihdon jälkeen alkaa näyttää asuttavalta. No, edellisestä muutostani on kyllä jo kohta viisitoista vuotta – ehkä tässä on kysymyksessä muutonvihajaan käänteinen aika-kultaa-muistot -kokemus. Haha!

Napsittiin asukuvat juuri ennen kuin pimeys yllätti. Sillä kyllä se vaan edelleenkin yllättää – lähinnä sillä, miten poskettoman aikaisin on aivan säkkipimeää.

Signature-pukeutuminen kuulostaa käsitteenä jotenkin hurjan tyylikkäältä. Silleen “muoti vaihtelee, mutta tyyli on ikuista” -tavalla klassiselta ja arvostettavalta. Omalla kohdallani olen havainnut, että henkilökohtainen signatureni on kyllä kaikkea muuta. Printti t-paita ja neuletakki vaikuttaa olevan perusvalintani niin arkeen kuin (pienehköön) juhlaankin, toimistolle yhtälailla kuin kotihimmailuun.

Jotenkin tuntuu, että nokkelat slogan-teepparit on nekin jo aikapäiviä sitten julistettu trendipannaan. Armon saa korkeintaan rakkaat vanhat bändi- ja konserttipaidat, joihin liittyy jokin koskettava henkilökohtainen tarina. Onneksi olen jo aikapäiviä sitten lakannut välittämästä yleisistä säännöistä ja rajoituksista. Minkä sille voin, että t-paita tuntuu olevan oikea ratkaisu pukeutumispulmiini ihan aina!

Tässä uusin hankintani!!

Olen jo tosi pitkään haikaillut kunnollisen pitkän trenssin perään. Metsästelin ruutukangasvuorisia klassikoita ja sovittelin 2nd hand löytöjä kuukausikaupalla. Kun vihdoin kahden ja puolen vuoden jälkeen pystyin taas pukemaan päälleni oikein takin, päätin, että en enää jaksa odottaa – ja kun törmäsin Acne Studion kauniisti leikattuun versioon mukavassa -40% alessa, totesin, että se olisi sitten siinä.

Trenssi on siinä mielessä ikuisuushankinta, että tällä mennään nyt seuraavat vuosikymmenet. Tämänhetkinen “normaali” mitoitus on aika väljää ja tuonkin kanssa otin kokoa normaalia pienemmän, koska halusin, että se tuntuu hyvältä myös sitten, kun oversize-trendi heilahtaa taas vältettävien listalle. Väri on neutraali ja aikaa kestävä, vaikkei aivan sitä kaikkein klassisinta trenssibeessiä olekaan.

Klassinen kaksirivinapitus, poletit, kangasvyö ja tarpeen mukaan monella eri tavalla kiinni napitettava kaulus – check, check ja check!

Sen verran takissa on väljyyttä, että alle mahtuu ihan paksukin villapaita. Aavistelen, että tuon kanssa tulee mentyä suurin osa täkäläisestä talvestakin. Yleensä kunnon talvitamineita ei tarvitse kuin korkeintaan viikon tai kaksi, mutta tuulenpitäville ja kerrostaen säädeltäville sekalaisen kelin asuille sitäkin enemmän.

“Anybody can do what I do.” on siis Andy Warholin slogan – yksi ziljoonista hänen sanomakseen kirjatuista.

Trenssin isoin juju piilee selkäpuolella. En vaan voinut olla rakastumatta tuohon super hero -viittaa muistuttavaan keeppiin. Niin hieno!! ❤️

Toinen viimeaikainen hankinta on Lovian musta pikkulaukku. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, varastoistani ei ole löytynyt kaikkien peruslaukkujen äitiä – monikäyttöistä mustaa peruslaukkua! Kun näin Lovian valikoimissa tuon kaunokaisen, joka taipuu myös vyölaukuksi, tiesin, että voin lopettaa etsimisen.

Sen lisäksi, että laukku on hieno, tuntuu myös mukavalta tietää, että kaikki suomalaisen Lovian laukut valmistetaan huonekalutehtaiden yms. jätemateriaalista. Eli tuonkin hienot materiaalit, pehmeä mutta kestävä nahka, olisi joutunut roskavuorta kasvattamaan, jollei Lovia olisi valmistuttanut siitä Mintulle uutta uskollista palvelijaa.

Uusia tennareita en oikeastaan olisi tarvinnut. Tai siis urheiluun kyllä – ja sitä varten nuo Zalandosta tilasinkin. En tiedä kasvaako jalan koko tosiaankin vielä tässä iässä, mutta vanhat “sisäjumppakenkäni” olivat käyneet niin pieniksi, että isovarpaat tulivat kipeäksi. Löysin nuo kivan näköiset Adidakset Zalandon kesäalen loppumetreiltä ja vaikka heti totesinkin, että niiden kovahko pohja sopii hyvin katukäyttöön, mutta ei oikein treenihommiin, en alle 20 € maksaneita tossuja viitsinyt lähteä palauttamaan.

Nyt uusista Adduista on tullut ihan lempparit – ja hyvittelen omatuntoani sillä, että käytän kyllä kaikki lenkkarini aivan loppuun. Pari viimeistä paria on kulunut pohjasta kirjaimellisesti puhki.

(Kauheesti on kyllä näköjään tullut tehtyä erilaisia hankintoja…)

• paita, Uniqlo
• neuletakki, Dagmar
• housut, H&M
• trenssi, Acne Studios
• tennarit, Adidas
• pikkuhuivi, Marimekko
• laukku, Lovia

Tähän on tultu. Minä, joka inhosin sykemittareita ja ylipäätään kaikkea liian yksityiskohtaista suorituksen ja oman kropan impulssien mittaamista olen koukuttunut älykellooni!
Olen aina halunnut liikkua sillä asenteella, että se on minusta hauskaa ja tavoitteena on ainoastaan ja vain voida hyvin. Kaikki maratonitkin (kyllä, peräti neljä – hör och häpna!!) juoksin, koska tykkään häppeningeistä ja pitkän matkan juoksutapahtumissa on yleensä ihan festaritason meininki, bonuksena kiva yhteishenki osallistujien kesken. Aerobicit aikoinaan korvasi pikkulasten äidille pois jääneet tanssit Tampereen yöelämässä.
Mittaamisen hauskuutta en ole oikein koskaan sisäistänyt. Tai ajanoton kyllä – menikö samaan lenkkiin tällä kertaa sama vai eri aika kuin viimeksi. Samoin maraton-aikoja on tullut vertailtua ja aikoinaan jonkinlaisia vaatimattomia tavoitteitakin tuli asetettua.
Sen sijaan omien elintoimintojen mittaamista en ole oikein koskaan – ainakaan näin harrastelijatasolla – ymmärtänyt. Jotenkin tuntuu, että siinäkin mennään helposti metsään. Todetaan, että nyt en voi hyvin, kun kello sanoo sitä tai tätä, eikä oikeasti kuunnella, mitä keho sanoo. Käyttäydytään kärttyisästi ja ollaan pahalla tuulella, kun kellon mukaan unen laatu ei edellisyönä ollut paras mahdollinen, vaikka ilman kyseistä tietoa voisi olla vaikka miten mukavaa.

Hankin muutama vuosi sitten iWatchin ihan vain kelloksi. Ihan huvitti, kun järjestään lähes kaikki kysyi, että mitä sillä voi tehdä ja olenko tyytyväinen toimintoihin. Tavoitteenani oli nähdä kellonaika (ottamatta puhelinta esille…) ja toiminnoksi riitti se, että kykenin lisäksi tsekkaamaan päivämäärän. Eli siihen nähden iWatch toimii todella timantisti! Haha!
Pikkuhiljaa aloin tutustua myös niihin ihan oikeisiin toimintoihin. Timer ja säätila oli varmaan ensimmäiset, samoin pikavastaus viesteihin ja silloin muinaishistoriassa, kun vielä saattoi matkustaa, arvostin kovasti, että kello ilmoitti lentokentällä, milloin gate aukesi.
Jossain vaiheessa havaitsin, että kello mittaa ihan pyytämättä päivän aikana otetut askeleet ja muutenkin aktiviteettitason. Jo ennen kotitoimistolle siirtymistä arvostin kovasti kerran tunnissa tulevaa muistutusta, että nyt olisi aika taas nousta vähän jaloittelemaan.
Koronacationin aikana aloin – kuten kaikki biljardit muutkin – hoitaa kuntoani kävelylenkeillä. Normaalisti kävelen about saman lenkin ja yllättäen innostuin ottamaan lenkeistä aikaa kellon treenimittarilla.
 

 
Edelleenkään en ole kiinnostunut lainkaan mahdollisesta sykkeestäni tai muista ruumiintoimintojen mittaamisesta – mutta on kieltämättä on hauska huomata, miten sama lenkki menee välillä nopeammin ja välillä hitaammin. Se myös kannustaa tsemppaamaan ja seuraan erityisesti, että keskivauhti pysyy riittävän napakkana. Keskivauhti oli myös juoksuaikoinani se mittari, mikä kiinnosti eniten ja mitä tuli seurattua tarkimmin.
Pikkuhiljaa koukkuunnuin aktiviteettitoimintoihin ja yllätyksekseni huomasin, että kellon ”rinkuloiden sulkemisesta” (päivätavoitteiden saavuttamisesta) on tullut ihan must. Monesti on tullut lähdettyä vielä pienelle iltalenkille, jos jokin tavoite ei ole päivän mittaan tullut täyteen. Ja siis jos ihan totta puhutaan – tykkään ihan hurjasti kellon “ilotulituksesta”, kun on saanut rinkulan suljettua! Erityisesti siitä kolmivärisestä, minkä saa, kun kaikki päivän tavoitteet on pulkassa.
Nyt olen sellaisessa tilanteessa, että pitää miettiä jatkanko iWatchin kanssa vai hankinko jonkun muun. Nykyinen kello ei kestä enää edes yhtä kokonaista päivää ilman latausta. Toistaiseksi se ei haittaa, mutta kohta sitä pystyy taas matkusteleen ja toimistollekin pitäisi kai jossain vaiheessa palata. Lisäksi hiukan häiritsee iWatchin epätarkkuus. Välillä tuntuu, että se rekisteröi ihan omiaan; onnittelee seisomisesta tms. vaikken ole hievahtanutkaan.

Haluaisin hyvän kellon (josta voi katsoa myös kellonajan – haha!!), joka ei olisi liian insinööri. En halua käydä mitään avoimen yliopiston iltakurssia, että kykenen käyttämään sitä. Olisi ihanaa, jos kello/aktiiviranneke olisi kivalla tavalla tsemppaava. Löytyisiköhän sellaista, joka antaa kultatähtiä hyvästä suorituksesta?
Töissä meillä monella on Fitbit ja tuntuvat olevan tyytyväisiä. Polarin rannekkeet on nykyään aikas coolin näköisiä, mutta saan vähän PTSD-oireita ajatuksesta.. (Sain aikoinani kahteen kertaan lahjaksi Polarin sykevyön, vaikka erityisesti jälkimmäisellä kerralla sanoin etukäteen nimenomaan, että en halua sellaista!). Toisaalta olen kyllä apple-fani, että ehkä vain pitää päivittää tämä nykyinen kello vähän uudempaan versioon.

Eipä taida niihin vakasti otettaviin treenikelloihin saada näyttöä, joka kertoo planeettojen sijainnin joka päivä. iWatchin paras puoli monipuolisuuden lisäksi on se, että se ei ole niin ryppyotsainen kuin muut vaihtoehdot. Toisaalta nyt pikaisen googlauksen jälkeen huomasin, että Valtteri Bottas on Polarin kasvo. Vähän kyllä tällaista Formula 1 uusherännäistä alkoi kiinnostaa ihan fanitusmielessä. Ja muutenkin tietty aina kiva valita jotain suomalaista.
Nääs, nääs… Päätöksiä, päätöksiä…
Onneksi tämän kanssa ei nyt ole mikään kiire, ehtii vähän tutkiskella eri vaihtoehtoja. Kohtapuoleen voi varmasti käydä jossain ihan livenä katsomassa, miten istahtavat ranteeseen. Voi olla, että loppukilpailu käydään iWatchin ja Polarin välillä.
Olisi hurjan kiva kuulla käyttökokemuksia erilaisista laitteista ja mitä suosittelette/ette suosittele!

Lupasin ja vannoin itselleni, että yritän päästä nukkumaan arki-iltaisin vähän aikaisemmin. On muuten aivan mielettömän ihana tunne herätä työaamuinakin sellaiseen fiilikseen, että kyllähän sitä unta jo tulikin tarpeeksi. Tuhatkertainen energiapiikki jo ennenkuin on edes noussut ylös sängystä! Ihan mieletöntä – ja saavutettavissa varsin yksinkertaisesti.
Eli toisin sanoen kukkuminen tietsan kanssa puolille öin on k i e l l e t t y !
Jotta olisin edes muodollisesti itselleni antamani lupauksen mittainen, yritän pitää höpinät vähän vähemmällä. Lyhyestä siis virsi… jne.
Tässä esittelyssä eilinen toimistoasuni ja kaksikin siihen liittyvää dilemmaa: näyttävät hiuspinnit -trendi ja villaponcho sisäkäytössä.

Ensinnäkin: mitä mieltä olette hiuspinneistä? Ja siis tarkoitan tietty tuollaisia näyttäviä, näkyviä hiussolkia, joita käytetään koristelemaan kampausta, enkä niitä näkymättömiä metallisia jutskia, joiden tehtävänä on pitää kampaus paikallaan.
Oma mielipiteeni on kaksijakoinen. Toisaalta tykkään kaikista hiusjutuista ja vaihtelu virkistää (plus pinnin saa viritettyä hiuksiin myös pelkällä vasurilla). Toisaalta koristeellisesta soljesta tulee helposti vähän lapsekas olo. Etenkään toimistolla en ensisijaisesti hae asuvalinnoillani assosiaatioita päiväkoti-ikäisten lemppari-outfiteihin.

Tuo kuvissa näkyvä hiuspinni on itselleni erityisen rakas, vaikka onkin ihan muovinen ja varmasti alunperin ostettu jostain edullisesti. Löysin sen äitini tavaroiden seasta tyhjentäessäni viime talvena lapsuudenkotiani. Muistan hyvin, miten äiti käytti sitä kesäisin uimarannalla pitämässä hiukset pois kasvoilta.
Ja kyllä tuo mielestäni ihan hyvin toimii vähän uimapukua virallisemmankin asun kanssa. Ehkä en koristaisi kutrejani näyttävällä kukkasoljella, jossa on kaiken lisäksi vähän glitteriä, sellaisena työpäivänä, jolloin ohjelmassa on tärkeitä palavereita tai asiakastapaamisia, mutta muuten kyllä.

Toinen kysymysmerkki on tuo poncho.
Hankin sen alunperin kesällä tuumaten, että se varmasti riittää ainoaksi robocop-ajan lämpimäksi vaatteeksi. No, niinkuin tiedätte, käsihärveli onkin nyt ilonani aika paljon pidempään, joten koko “miten pysyä lämpimänä” -konsepti on pitänyt ajatella uudelleen.
Pelkkä poncho ei enää säiden viilennyttyä riitä päällysvaatteeksi (vaikka siis sivuhuomautuksena, että aivan poskettoman upeita rapisevan kirpeän raikkaita, aurinkoisia syyspäiviä tässä on ollut jo useampi putkeen!) ja niinpä tämä yksilö onkin päätynyt toimittamaan villapaidan/neuletakin virkaa sisäkäytössä.
Ensin ajattelin, että se näyttää ihan liian selkeästi ulkovaatteelta, mutta nyt olen jo tottunut ajatukseen ja mielestäni poncho toimii ihan ok toimistolla. Tai sitten robocop-käsivarteni on sulattanut pois viimeisetkin tyylitajuni rippeet! Haha!!

• poncho, b-young
• kauluspaita, Kiomi
• toppi, Åhléns
• hame, Lindex
• kengät, Acne

Aaargh, nyt täytyy kyllä painua salamana höyhensaarille!! Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia lyöntivirheitä, korjailen niitä sitten aamulla työmatkalla. Hyvää yötä! Muistakaa pitää huolta itsestänne!!