En juurikaan käytä voimasanoja. Kiroilu on varattu vain äärimmäisiin tilanteisiin.
Otsikon huudahdus on varmasti tuttu monille, mutta varmuuden vuoksi kertaus nuorempia lukijoita ajatellen: yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista hiihtäjistä, Marjo Matikainen, pyysi huoltojoukkoja näin laittamaan ladulle havuja, että saisi suksien pohjaan jäätyneet paakut pois. Havut löytyi ja Matikainen voitti MM-kultaa.
Mitä tästä opimme? No, ainakin sen, että vaikka itsellä on ihan hyvä draivi meneillään, motivaatiossa sen paremmin kuin kunnossakaan ei ole valittamista, saattaa silti tarvita ulkopuolisten apua, että pystyy jatkamaan eteenpäin. Joskus jääpaakut suksien pohjassa on sen verran isoja ja tiukassa, että hommasta ei vaan selviä itsekseen.
(pahoittelen hiihto-analogiaa, syytän Olympia-kisoja…)

Olen tässä pitkin talvea täällä blogissakin valitellut kaiken kasaantumista. Äidin sairastumista en tietenkään olisi halunnut, jos vain olisin voinut jättää väliin – mutta muuten kaikki haasteet on ihan itse valitsemiani. Olen itseasiassa edelleen innoissani kaikesta uudesta, enkä todellakaan haluaisi palata takaisin entiseen tasapaksuun todellisuuteeni.
Nyt vaan alkaa vähitellen vaikuttaa siltä, että taidan tarvita vähän havuja.
Suurin ongelma on oikeastaan se, että en oikein tiedä, mitä voisin tehdä voidakseni paremmin. Luonnollisesti suksi luistaisi kevyemmin, jos nukkuisi levolliset ja riittävän pitkät yöunet sekä harrastaisi säännöllisesti liikuntaa.
Untani olen yrittänyt vaalia. Menen (entiseen verrattuna) hyvissä ajoin sänkyyn, en räplää (kovin paljoa) puhelintani ja pidän makuuhuoneen lämpötilan viileänä. Välillä uni tulee melko nopeasti, välillä ei sitten millään. Pahinta on kuitenkin se, että herään käytännöllisesti katsoen joka yö kolmen aikoihin, enkä saa sen jälkeen enää unta. En koske puhelimeeni ja olen ottanut sängyn viereen paperia ja kynää, että voin kirjoittaa ylös mieltä mahdollisesti vaivaavat asiat. Toisinaan nukahdan pieneksi toviksi juuri ennen kellon soittoa, toisinaan valvon aamuun asti.
Tiedätte varmaan, miten käy, kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Sitä tulee aivan hulluksi.

Liikunnan kanssa on myös vähän niin ja näin. Jotenkin vaan tuntuu ihan liian raskaalta ajatella jotain salille lähtöä, kun normityöpäivä haukkaa matkoineen valveillaoloajasta 10,5 – 11 tuntia. Onneksi on sentään kävelylenkit lounastunnilla ja viikonloput.
Kiireen keskellä ruokailutottumuksenikin on muuttunut aika katastrofaaliseen suuntaan. Normaalisti kun arkisin syön varsin terveellisesti ja monipuolisesti – ja hurvittelen vain viikonloppuisin. Nyt ruokavalioni koostuu pääasiassa erilaisista take away -aterioista. Ravintolaruokahan tunnetusti on kevyttä, vähärasvaista ja vähäsuolaista. Not!
Tarvitsen siis havuja.
Ja kun en edes tiedä, mistä niitä lähtisin hakemaan, pistän kysymyksen sinne teille eteenpäin. Kaikki niksit, miten mitä ilmeisimmin ohimenevästä, mutta pitkittyneestä stressivaiheesta selviää ehjin nahoin? Ja vaikeusastetta lisää tietty se, että iso osa stressinaiheuttajista on niin kivoja juttuja, että en kyllä mitenkään haluaisi niistä luopua.
Puhelimella otetut kisukuvat on kuvannut Peetun hyvä ystävä ja meidän luotto-kissavahti, valokuvaaja Rebecka Näsström.

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Välillä tuntuu, että olen toimistolla päivästä toiseen tismalleen samoissa vaatteissa. Joskus katson itseäni peilistä ja mietin, että tästä nyt ei voi arkipukeutuminen muuttua enää tylsemmäksi. Ei niin, että oikeastaan kaipaisinkaan mitään suurta sähäkkyyttä työ-outfiteihin – päinvastoin – on ihan mukavaa, kun voi jossain määrin sulautua joukkoon. Olla yksi porukasta.
Jotain pientä kivaa särmää saa kuitenkin silloin tällöin olla. Aika yksinkertaisilla pienillä jutuilla saa jujua siihenkin asuun, jonka eri variaatiot on päällä käytännöllisesti katsoen viikottain.
Yksi viimeaikojen suosikeistani on ollut verkkosukkikset housujen kanssa. Hameen kanssa ne tuntuvat liian bile-henkisiltä, mutta lahkeen ja kengän välistä pilkottaessa just sopivalta.

Niksipirkkaniksi verkkosukkahousujen käyttöön talvikelillä: kun alle pukee ensin tavalliset nudet sukkikset ei tule ihan niin alaston olo!
Rakkaat ja hyvinpalvelleet Superstarini alkaa olla elinkaarensa päässä. Tai kyllä niillä vielä vapaa-aikana pistelee menemään – ja ovat ihan parhaimmillaan vähän vaativimpiin olosuhteisiin, festareille, ulkoilmakonsertteihin jne. Toimistolle lempparitennareillani ei kyllä enää oikein kehtaa mennä.
On siis aika hankkia uudet valkoiset tossut. Ensin ajattelin, että hankin tismalleen samanlaiset, mutta se alkoi tuntua hiukan tylsältä ratkaisulta. Satuin huomaamaan, että Elloksella on valtava määrä kaikkia merkkituotteita 20 % -alennuksessa ja valikoimassa on myös Adidaksen klassisia tennareita.
Hetken aikaa tässä pohdiskelin, mutta sitten päädyin valkoisiin, Superstareja aavistuksen sirompiin Stan Smith -tossuihin. Vihreät yksityiskohdat on ne kaikkein klassisimmat ja tuo mieleen ihanan nostalgisesti ne ajat, kun harrastin puolivakavissani tennistä.



Asun helmikauluspaita on jo vaikka kuinka monta vuotta vanha. Peetu on ostanut sen aikoinaan Forever21:n alesta. Silloin neito oli myös toimistohommissa, joten tarvetta konservatiivisille vaatekappaleille oli hälläkin. Yliopisto-opintojen alettua kolme ja puoli vuotta sitten osa Peetun office-vetimistä päätyi Mintun garderobiin. Yksi eniten käytetyistä on juuri tuo helmikauluspaita.
Neule on Henkan alesta vuosi sitten hankittu ja kivat culottesit sain syksyllä Elloksen yhteistyökampiksen myötä. Kyseisiä housuja näyttäisi olevan enää muutama kpl kokoa 42 jäljellä – vieläpä alennettuun hintaan 20 euroa! Suosittelen lämpimästi, jos koko sattuu sopimaan, sillä nuo ovat paitsi kivan näköiset myös ihanaa, hiukan raskasta, hyvin laskeutuvaa materiaalia, joka tuntuu tosi hyvältä päällä.
Ja tosiaan vielä vinkkinä, jos esmes valkoiset Adidas Stan Smith -tennarit kiinnostelee, niistä (ja monesta muusta merkkituotteesta!) saa nyt Elloksella 20 % alennuksen 26.2. asti.

• kauluspaita, Forever21
• neulepaita, H&M
• housut, Ellos
• tennarit, Adidas
• verkkosukkikset, Primark

Vuosi 2018 on jo sen verran pitkällä, että hätäisimmät ovat jo varmasti ehtineet unohtamaan uuden vuoden lupauksensa. Allekirjoittaneen alkuvuosi on ollut täysin päinvastainen – raskaat ja hankalat haasteet yksityiselämässä (Lyhyesti: äiti on tosi pahasti kipeä. Avaan tätä kyllä enemmän, kun vaan jaksan. Ei se mikään salaisuus ole – ja uskon, että tämä on yksi niitä asioita, joissa yhteenkuuluvuuden tunne, olkoonkin virtuaalinen, voi auttaa meitä vanhenevien vanhempien lapsia jaksamaan) ja työelämässäkin on riittänyt haastetta toisensa perään.
Tämän postauksen pointti on, että olen jälleen – niinkuin monena aikaisempanakin vuonna – tehnyt liudan uuden vuoden lupauksia, jotka haluan jakaa teillekin. Olkoonkin nyt sitten pitkästi jo tämän vuoden puolella.

Lupauksieni perustana on kuuden kohdan self-care -ajattelu, jota aloin soveltaa jo viime vuoden puolella. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on ainakin omasta mielestäni helpompi omaksua, kun sen jakaa pienempiin palasiin. Sellainen wellnes-käsitys, jossa puhutaan vain syömisistä ja liikunnasta – ehkä vähän rauhoittumisesta, luonnosta ja sen sellaisesta – on alkanut tuntua vieraalta, vaikka toki nuokin tärkeitä asioita ovat.
Jotenkin kuitenkin sellainen pelkästään omaan napaan tuijottaminen tökkii. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös oma itse osana kokonaisuutta ja yhteisöä. Pelkkä papujen idättäminen ja jooga auringonlaskussa ei riitä täyttämään rinnassa olevaa tyhjää koloa.
Tänä vuonna lupaan pitää huolta tarpeistani kaikilla kuudella eri osa-alueella!

1. Fyysiset tarpeet
Hyvä ja laadukas ruoka, riittävä lepo, uni ja mahdollisimman monipuolinen ja antoisa liikunta. Hyvinvointiajattelun klassisin osa-alue, jossa riittää aina petrattavaa. Toisaalta kultainen keskitie lie tässäkin se parhain.
2. Sosiaaliset tarpeet
Porukkaan kuulumisen tunne, kanssakäyminen ihmisten kanssa. Ystävien tapaaminen on ihan ykkösasia, mutta haluaisin löytää myös muita kanavia tähän – ehkä joku uusi harrastus, joka ei olisi yksinään suorittamista..
3. Henkisyys
Tunne tarpeellisuudesta, kiitollisuus, koko homman mielekkyys (big picture). Kiitollisuuspäiväkirja 2.0 (eli aloitan jälleen kerran) on jo työn alla. Lisäksi haluan sitoutua auttamaan, mutta alkuvuosi on tosiaan ollut sen verran raskas, että tässä en ole päässyt vielä ajatusta pidemmälle.
4. Emotionaaliset tarpeet
Omien tunteiden kunnioittaminen. Terveiden rajojen asettaminen ihmissuhteille, mutta toisaalta pitäisi myös opetella ottamaan vastaan tukea ja supportia.
5. Itsensä kehittäminen
Taide, lukeminen, uteliaisuus ja uuden oppiminen. Haluan viedä vähintään kerran viikossa itseni deitille ja tehdä jotain kivaa, käydä näyttelyissä, leffassa, maalata akvarelleja tai osallistua vaikka yliopiston avoimiin luentoihin.
6. Turvallisuuden tunne
Taloudellinen tasapaino ja turvallisuus sekä fyysinen ja henkinen turvallisuus – asioita, joita harvemmin otetaan esille, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Voin kuitenkin kertoa, että levollisuuteni on lisääntynyt exponentiaalisesti, kun aloin tehdä seikkaperäisen vuosibudjetin, jonka olen sitten jakanut kuukausittaiseksi taloussuunnitelmaksi.
Näiden tukikeppien kanssa jatketaan kohti tasapainoisempaa, iloisempaa ja rennompaa elämää!

Tiedättekö sen tunteen, kun on ostoksilla alennusmyyntien ollessa parhaimmillaan ja kulkee pikkuisen jo pökertyneenä rekin luota toiselle? Sitä kasaa käsivarrelle löydön toisensa perään, näkee itsensä ihanissa uusissa outfiteissa kaikenlaisissa mahtavissa seikkailuissa. Melkein on jo suunnistamassa sovituskoppiin saaliinsa kanssa, mutta vielä viimeiseltä tangolta mukaan lähtee tylsähkön oloinen vaate, joka on kuitenkin sopivan kokoinen, hyvässä alessa ja tylsyydestään huolimatta potentiaalisesti oivallinen työvaate.
Toivorikkaana sitä sitten kiskoo asun toisensa jälkeen päälleen, mutta mikään ei näytä oikein siltä, kuin mitä oli ajatellut. Ihanan edgy mutta boheemi outfit näyttää siltä kuin olisit lähtenyt kotivaatteissa kaupungille ja se upea linjakas mekko kiristää rinnoista ja säkittää muuten. Tulee ärsytys, tuskastuminen ja hiki.
On siis aika todeta, että nyt ei tullut tehtyä mitään löytöjä. Samalla sivusilmässä vilahtaa se tylsimyspaita ja spontaani ajatus on, että enpä taida jaksaa kiskoa tuota päälleni. Shoppailukaveri naapurikopissa on kuitenkin vielä kesken sovitushommien kanssa, joten pitkin hampain tartut siihen ja alat pukea päälle.


Pikainen vilkaisu peiliin ja yllätys on täydellinen. Basic peruspaita ei olekaan yhtään tylsä!
Se istuu täydellisesti, on klassinen, mutta kivasti särmikäs, hyvää materiaalia ja kaikin puolin täydellinen lisä garderobiin. Hyvä toimistovaate, joka asustamalla toimii myös asiallisemmissa vapaa-ajan menoissa.
Henkarissa mitäänsanomaton vaate heräsi henkiin, kun sen puki päälle!

Itselläni kävi tismalleen juuri noin, kun olin Peetun kanssa Filippa K:n talvialen aarteita penkomassa. Mitkään niistä kymmenistä vaatteista, jotka kannoin mukanani sovitukseen, ei sitten vastannutkaan odotuksiani. Sen sijaan “otetaan-nyt-sit-toikin” -asenteella sovituskoppiin päätynyt musta kauluspaita oli aivan timantti löytö.
Oikeastaan olin jo päättänyt, että en edes sovita koko paitaa, mutta sitten näin Peetulle viereiseen koppiin lisää vaatteita tuovan myyjän päällä saman paidan, mutta valkoisena. Se näytti niin hyvältä, että olihan sitten pakko sovittaa tuota mustaa.
Ja onneksi tein sen, paita on ollut yksi alkuvuoden käytetyimpiä paitojani!
Klassinen kauluspaita on leikkaukseltaan hyvin maltillinen, mutta pinnan hipsuinen struktuuri tuo kaivattua iloa ja hauskuutta kokonaisuuteen. Tähän mennessä olen yleensä stailannut sen housujen kanssa – kuvan kombo on ollut päälläni varmasti viikottain. Seuraavaksi pitää testata, miten se sopii hameen kaveriksi.

• kauluspaita, Filippa K
• farkut, Primark
• nilkkurit, Acne

Se olis taas sitten se Ystävänpäivä. Viime vuosien perinteisiini on kuulunut tehdä jonkinlainen “omg, olen edelleen sinkku” -tyyppinen anti-valentines -päivitys. Tänä vuonna ajattelin jättää sen väliin, vaikka parisuhdestatuksessani ei olekaan tapahtunut muutoksia tai vaikka suomalaiseen tyyliin voisin toki pohtia ystävyyttä. Ystävänpäivä kun on mielestäni nimestään huolimatta kuitenkin aika vaaleanpunainen ja romantiikkatoiveiden täyttämä juhlapäivä.

Romantiikan sijaan tarjoilen poskettoman herkullisen, kevään elämäntaparemonttitavoitteiseen erinomaisesti sopivan kevyen raikkaan sitruunakanan ohjeen. Se valmistuu superkätevästi uunissa – ja vaikka kypsennysaika onkin pitkähköltä tuntuvat noin 40 min, sinä aikana ehtii hyvin keittämään riisit ja pyöräyttämään simppelin salaatin ihanan yrttisen tuoksun tulviessa keittiöön.

SITRUUNAKANA
(2 annosta, 2-3 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

• 4 isohkoa broilerin rintaleikettä
• 2 sitruunaa
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 tl kuivattua timjamia
• 1 tl kuivattua rosmariinia
• 2 – 3 rkl oliiviöljyä
• suolaa
• mustapippuria myllystä
• pari rkl vettä

Valmistus:

• Ota kanan rintaleikkeet huoneenlämpöön noin puoli tuntia aikaisemmin. Pese sitruunat hyvin ja raasta toisen sitruunan kuori ohuesti (vain keltainen osa). Leikkaa molemmat sitruunat lohkoiksi.
• Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa muutamaan osaan.
• Sekoita yrtit oliiviöljyyn, mausta suolalla ja rouhi sekaan runsaasti mustapippuria.
• Leikkaa rintaleikkeet pitkittäin kahtia ja hiero oliiviöljymausteseos palasiin.
• Laita kananpalat uunivuokaan ja asettele sitruunanlohkot sekä valkosipulinpalaset sekaan. Valuta pohjalle hiukan vettä, niin kanasta tulee tosi mehevää.
• Paista 200 asteessa noin 40 min.
• Keitä lisukkeeksi esmes riisiä pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Hullaannuin ihanan raikkaaseen ja superhelppoon sitruunakanaan heti, kun tein sitä ensimmäisen kerran. Ohjetta on helppo muunnella, jos syöjiä on useampia – tai jos on tekemässä food preppingiä pidemmälle ajalle. Sitruunakana toimii täydellisesti seuraavan (ja sitäseuraavan) päivän lounaslaatikossa, eikä ole moksiskaan pakastamisesta.
Tässä on toisin sanoen aivan superloistava arkiruuan ohje!