Alkuun pieni hurahdusvaroitus: jos olet yhtäänkään sitä tyyppiä, että innostut uusista jutuista, olet jo valmiiksi aina puhelin käden jatkeena ja sinulla leikkimieltä sekä pisara kilpailuviettiä, Pokémon GO on hyvin, hyvin addiktoiva peli!
Suomeen ja Ruotsiin käsittämättömän suosion saavuttanut peli saapui virallisesti muutama päivä sitten. Pientä hypetystä on toki ollut havaittavissa jo aikaisemmin, kun malttamattomat tosifanit on hankkinut itselleen aikaisemmin julkaistun jenkkiversion. Me Karkin ja Peetun kanssa ladattiin appi lauantaina – ja ollaan oltu ihan koukussa siitä lähtien!
Taustaksi sen verran, että en ole mikään pelaaja normaalisti. En ole seonnut candycrasheihin, farmvilleihin tai angrybirdseihin, saatika sitten online pelattaviin WoW:in kaltaisiin suurpeleihin. Ainoan kerran, kun innostuin vähän pelaamaan, oli ysärin puolenvälin tietämillä, kun saimme kotiin ihka ensimmäisen Sim Cityn.
Miksi Pokémon GO on niin hauska?
Ensinnäkin siksi, että se yhdistää herkullisella tavalla oikean elämän ja pelimeiningin. Pohjana on Google Maps ja gps-paikannuksen kanssa oma pelihahmo, avatar, liikkuu kartalla tismalleen siellä, missä itsekin. Tarkoitus on kulkea kävellen tai hölkötellen ulkona Pokémon-hahmoja bongaillen (ilmeisesti hitaasti pyörällä liikkuminen onnistuu myös). Peliä ei siis voi pelata sohvan nurkassa nyhjöttäen (eikä fuskata autoillen), vaan ulos on lähdettävä liikkumaan ihan oikeasti – mikä on mielestäni mahtavaa! Muuten pikkuiset iltakäpsyttelyt, lounaspromenadit ja verryttelenpä-vähän-jalkojani -lenkit jäävät helposti vain suunnitelmiksi.
Aikuisia pelaajia ilahduttaa varmasti myös se, että “kohteet” ovat ulkona yleensä jonkun nähtävyyden tms. kohdalla ja esim. kivoista patsaista, rakennuksista etc. löytyy usein myös vähän faktatietoa, taiteilijan nimi, rakennusvuosi, arkkitehdin nimi ja muita fun fact -tyyppisiä asioita. Itse olin esimerkiksi aivan tietämätön, että meidän lähiympäristössä on todella paljon kivoja pieniä veistoksia, mutta Pokémon jahdissa, pelin kartan avulla, löytyi vaikka mitä mielenkiintoista.
Joko olen vakuuttanut, että Pokémon GO on hauska peli? Hyvä, aloitetaan!
Ihan ensimmäisenä pitää ladata pelin appi. Se on ilmainen – mikä ainakin itselleni on olennaista tällaisen huvituksen kohdalla.
Sisäänkirjautumisen jälkeen luodaan oma avatar. Tarjolla ei ole paljoa vaihtoehtoja, mutta sukupuolen lisäksi voi muokata hiusten värin mieleisekseen ja valita vaatteet muutamasta eri sävyisestä vaihtoehdosta. Pelinimen valinta voi tuntua turhauttavalta, sillä yllättävän monet ainakin itse testaamistani olivat jo varattuja. Vakio-nickini, “MenthaCat” oli jo napattu, ja siitä sitten muotoutui tosi töntiltä kuullostava pelinimeni “Minttukissa” (Kissanminttu oli varattu, samoin kaikki testaamani Minttu-johdannaiset…).
Kun avatar on valmis, päästään pelaamaan. Autenttinen kartta näyttää tosiaan vähän Google Mapsilta, mutta värit ovat kirkkaammat. Olen ehkä hiukan lapsellinen, mutta mielestäni jo pelkästään avatarin liikkumisen seuraaminen oman kävelyn mukaan on tosi hauskaa! Kartalla näkyy siniä tolppia (PokéStops), joista voi käydä noutamassa lisää palloja, lääkkeitä ja muuta tärkeää. Isommat, härvelin näköiset tolpat, ovat nimeltään Pokémon Gyms ja niissä on tarkoitus “treenata” Pokémoneja. Ja tietty myös itse Pokémonit ilmestyvät kartalle.
Kuva: Giphy.com
Ensimmäinen Pokémon ilmestyy kartalle yleensä aika pian. Kun hahmoa painaa peli muuttuu hauskaksi yhdistelmäksi virtuaalimaailmaa ja oikeaa todellisuutta. Joskus karttaa pitää vähän käännellä, että Pokémonia saa näpsäytettyä tarpeeksi kohdistetusti, mutta mitään ryntäilyä tai jahtaamista pelaaminen ei vaadi. Pyydystäminen myöskään ole muutamasta metristä kiinni – pelisäde on lopulta aika pitkä. Siksi en oikein ymmärrä juttuja keskelle tietä pysähtyvistä pelaajista, liikenteen vaarantamisesta tai kukkaistutusten tallomisesta. Jos on järki päässä muuten, Pokémon GO -pelin pelaaminen ei vaadi sen kadottamista.
Kuvaruudun alareunassa näkyy Poké Ball -pallo, joka saa liikkeelle sormella pyyhkäisemällä. Parhaiten pyydystyksen pitäisi onnistua, kun heittää pallon juuri silloin, kun hahmon ympärillä oleva värillinen rinkula on pienimmillään. Itse olen niin surkea heittäjä, että en osaa tuohon sanoa mitään.
Parhaiten Pokémoneja löytyy puistoista ja yleisistä paikoista, joissa on paljon ihmisiä. Kartalla saatta leijailla vihreitä lehtiä ja se on sen merkki, että siellä saattaa olla jotain löydettävää, mutta ei välttämättä. Jos sen sijaan jossainpäin näkyy ihanaa vaaleanpunaista lehtisadetta, sieltä löytyy aivan varmasti myös Pokémoneja. Iltakävelyllä kantsii siis pyöritellä vähän karttaa ja suunnistaa sinne, missä näkyy lentelevän vaaleanpunaisia konfettilehtiä. Tosin olen kyllä löytänyt Pokémoneja ihan vain kadulla kävellessäni. Kuulemma hyviä metsästyspaikkoja on myös kaikenlaiset pienemmätkin nähtävyydet ja esim. kauppakeskukset.
Aika ihanaa muuten myös se, että päivällä on pelissäkin valoisaa ja yöllä pimeää. Säätilasta en ole ihan varma, seuraako peli sitäkin jotenkin, sillä täällä on ollut nyt joka päivä pelatessamme juuri tuollainen aurinkoinen/puolipilvinen sää. Toisaalta voisin kuvitella, että esim. sadepäivät näkyisivät, sillä kuulemma sateella esiintyy ihan eri Pokémoneja kuin aurinkoisella säällä.
Muutenkin sijainti vaikuttaa siihen, että millaisia Pokémoneja haaviin tarttuu. Meidän kodin lähellä on tosi paljon kaikkia vesieläimen kaltaisia hahmoja, koska asumme melkein meren rannassa. Lounaslenkillä työpaikan lähimaastossa on ihan toisenlaisia ja kuulemma metsistöissä asuu myös oma Pokémon-väestö. Yöllä tai pimeän aikaan voi saada kiinni päivisin piilossa olevia haamumonstereita.
PokéStop on tosiaan sininen tolppa, jonka päässä pyörii kuutio. Kun tolppaa lähestyy, se muuttuu ympyrän muotoiseksi pyöriväksi himmeliksi. Sitä klikkaamalla pääsee pyöräyttämään PokéStoppia ja palkinnoksi saa pelipalloja, lääkettä ja munia. Tolppa muuttuu visiitin jälkeen vaaleanpunaiseksi.
Lisäksi PokéStopeissa on usein hauskaa nippelitietoa kohteesta. Olen ottanut tavaksi poimia kaikki mahdolliset PokéStopit, sillä pallonkulutukseni on aika valtaisaa. Ja saman PokéStopin voi käydä pyöräyttämässä uudelleen vaikka miten monta kertaa aina, kun sen väri on palautunut takaisin siniseksi.
PokéStopeilta toisinaan löytyvät munat ovat hauska – ja liikkumaan innostava juttu. Kun munan siirtää hautomopurkkiin (incubator), sen voi saada kuoriutumaan kävelemällä tarvittavan määrän kilometrejä. Heti alusta asti kaikilla on yksi hautomopurkki ja lisää voi joko ansaita tai ostaa ihan rahalla. (Peli itsessään on ilmainen, mutta toki tarjolla on kaikkea, millä voi nopeuttaa omaa etenemistään. Itse olen vähän sitä mieltä, että rahan käyttäminen on huijausta).
Kävelymatka on joko 2 km, 5 km tai 10 km ja munasta kuoriutuu ainakin Pokémoneja ja ehkä jotain muutakin kivaa. Sitä hienompia, mitä enemmän kävelyä on tarvittu – of course!
Kaiken toiminnan seurauksena sinulle (avatarillesi) kertyy XP-pisteitä (Experience Points) ja kun niitä on kertynyt tarpeeksi, pääsee seuraavalle tasolle. Tasolla 5 pitää valita oma treenijoukkue, keltainen, punainen tai sininen. Ei ole tietääkseni mitään erityistä väliä sillä, minkä tiimin valitsee.
Ainoa, mistä kuulemma on jotain hyötyä on se, että pelikaverit valitsevat saman värisen joukkueen ja voivat näin tukea toisiaan. Siitä syystä me Karkin ja Peetun kanssa ollaan kaikki punaisessa joukkueessa. Sininen on kuulemma yleensä suosituin.
Treenijoukkueen valinnan jälkeen on mahdollista mennä vierailulle Pokémon Gymiin – eli “treenata Pokémoneja”. Olen nyt käynyt kolme kertaa gymissä, kerran oman joukkueeni ja kaksi kertaa sinisen joukkueen hallinoimassa. Ilmeisesti tavoite on voittaa kaikki “hallitsevat” Pokémonit ja ottaa gym omaan haltuun. En ole vielä niin pitkällä, mutta hauskaa treenaaminen (taistelulta se kyllä näyttää) on ollut. Tappelu menee niin, että sitä vastapuolta näpytetään niin tiuhaan kuin voi. Ilmeisesti myös oma Pokémon voisi väistellä vastahyökkäyksiä, mutta ei kyllä mitään hajua miten.
Treenihässäköissä rähjääntyneitä Pokémoneja voi hoitaa PokéStopeista löytyneillä lääkkeillä.
Kantsii kerätä kaikki mahdolliset Pokémonit, joita vain näkee. Oikeasti sitä tarvitsee vain yhden jokaista lajia, mutta ylimääräiset, ne, joilla on pienempi CP-luku kuin parhaimmalla, voi muuttaa karamelliksi antamalla ne professorille (scrollaa Pokémonin oman sivun alareunaan ja klikkaa “transfer”). Karamellit voi sitten käyttää CP-luvultaan korkeimpien Pokémonien vahvistamiseen.
Tässä on nyt suunnilleen se, mitä neljässä päivässä olen tehnyt ja oppinut. Se on riittänyt täydelliseen koukuttumiseen! Haha! Paljon on toki vielä opeteltavaa, jos innostus jatkuu – esimerkiksi, miten Pokémon Gym oikeastaan toimii. Näillä vinkeillä pääsee kuitenkin hyvää alkuun ja saa loistavasti pientä ohjelmaa kävelylenkeille.
Olen ollut totaalisesti poissa somesta useamman päivän – ja missannut sen, että mielensäpahoittajat ovat jo sankoin joukoin kerääntyneet paheksumaan Pokémon GO -peliä.
Omana kokemuksenani voin kertoa, että tunsin suorastaan pulppuilevaa iloa, kun lauantaina olimme oman taloyhtiömme pihassa (jossa on kolme PokéStopia…) ja sinne ilmestyi erittäin Pokémon-rikas vaaleanpunainen lehtipilvi. Sen seurauksena joka puolelta alkoi pihaan tulvia peliporukoita, pari muutaman teinin ryhmää, isä kahden alle 10-vuotiaan pojan kanssa, kolmekymppinen nuoripari ja pieni porukka esiteinejä poikia sekä parikymppisiä nuoria aikuisia. Ja sitten siellä olimme me, Karkki, Peetu ja minä. En ole kokenut vastaavaa sitten lapsuuden, että keräännytään jollekin pihalle pelaamaan ja leikkimään yhdessä. Toisilleen täysin tuntemattomat jakavat vinkkejä, vertailevat menestystään ja kannustavat kaveria. Ihan kuin joskus muinoin, kun pelattiin kymmenen tikkua laudalla tai rokee ja pokee.
Ja sekin vielä, että joka kerta, kun meillä oli lyhyt paussi remonttihommissa, maalin piti kuivua tai jotain vastaavaa, lähdettiin pienelle kävelylenkille Karkin ja Peetun kanssa. Ei olisi todellakaan tullut mieleenkään ilman Pokémon GO:ta!
GOTTA CATCH’EM ALL!!
