Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

• paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
• hame, H&M
• nilkkurit, Acne (Pistol)

Välillä vähän jotain muutakin kuin taroteja! Jossain vaiheessa mietin, että kukaan ei varmasti enää jaksa lukea asukuvajuttuja – kekseliäästi leikatut TikTok-videot kun esittelee koko viikon asut 30 sekunnissa. Mutta sitten toisaalta tajusin, että haluan ihan itseäni varten kuvia tänne muistoksi. Mitään kunnon albumeita kun ei nykyään – tai siis vuosikausiin – ole tullut tehtyä edes puhelimeen. Kaikki 30 000 kuvaa on siellä yhtenä massana. Haha! Täällä blogissa pysyy ainakin jonkinlainen järjestys.

Eli näitä nyt sitten tulee aina silloin tällöin. Tulisi kyllä useamminkin, mutta järki lähtee, kun yritän ottaa itselaukaisijalla kuvia. Siis tästäkin asusta otin yli kaksisataa kuvaa ja tässä näette kaikki, jotka eivät olleet epätarkkoja. Eikä nämäkään ihan priimaa ole. Siis miten voi olla, että kaikki kuvat tarkentuu taustalla olevaan hyllyyn, pöytään tai muuhun sivuseikkaan?? Ehkä vastaisuudessa pitää kuvata yksiväristä seinää vasten. Tulisikohan sitten vähän parempi onnistumisprosentti, tiedä häntä.

Mutta valitukset sikseen! Nyt asun esittelyyn.

Instagramissa ehdin jo hiukan esitellä yhtä kesäloman suosikkituotoksistani. Kysymyksessä on Piipiin ristiäisiin ompelemani mekko, jonka kaavana on The Assembly Linen Tulip Dress ja kankaana Marimekon ryhdikäs valkaisematon puuvillakangas mustalla Oodi-printillä.

Kolmen viikon kesäloma osoittautui aika lyhyeksi verrattuna siihen, mitä kaikkea olin ajatellut ehtiväni tehdä. Kaikenlaiset ihanuudet, pikku retket sun muu hengailu oli täydellistä, tarpeellista ja niin mahtavaa, mutta johti siihen, että kun istahdin ompelukoneen ääreen leppoisaan ompeluun korvamerkitty aika olikin salavihkaa kutistunut varsin lyhyeksi. Eikä sillä nyt muuten olisi ollut niin väliä, mutta kun yksi tärkeimmistä projekteista oli saada aikaiseksi jotain päällepantavaa Piipiin ristiäisiin.

Ehkä joku siellä muistaa vielä vuotta aikaisemman shown, kun aikaoptimistina päädyin täyteen kaaokseen ennen Böniksen ristiäisiä? Se tarina päättyi onnellisesti, superpikapäätöksellä hankitusta mekosta tuli aivan suosikki – ja nyt, kun olen itse ulkoiluttanut sitä ties missä tilaisuuksissa, se on päätynyt Peetun garderobiin.

Nyt vuotta myöhemmin olin onneksi viisastunut (edes hiukan!) edellisestä kokemuksesta. Ensinnäkin olen nyt ommellut sen verran, että tiedän konkreettisesti, miten paljon aikaa erilaisten vaatteiden kursimiseen nykyään kuluu (robocop-käden kanssa noin kolminkertainen aika entiseen) ja sovin itseni kanssa, että jätän yhden päivän puskuriksi, jos kaikki meneekin ihan pipariksi.

Eli koska ristiäiset oli lauantaina, päätin, että asuni tulee olla kokonaisuudessaan, viimeistä pistoa myöten valmis ja sovitettaessa käyttökelpoiseksi todettu, viimeistään torstaina. Mikäli näin ei ole, lähden heti perjantaina aamulla luottokortti ojossa jahtaamaan vaihtoehtoista asua kaupungilta.

Täytyy myöntää, että meni – jos ei nyt aivan minuuttipeliksi, niin yli normaalin nukkumaanmenoaikani torstai-iltana kumminkin, että sain mekon täysin valmiiksi. Olin tehnyt testimekon lakanakankaasta, joten olin aika varma, että kyllä siitä hyvä tulee, eikä stressiä pukannut kuin sen verran, että en sitten adrenaliiniltani meinannut saada nukuttua.

Mutta aikas kiva tuli kyllä – eikö vaan?

Tykkään tosi paljon siitä, että mekko on kukallinen, mutta ei hiukkaakaan hempeä. Malli istuu tosi hyvin ja se on juuri sillä tavalla näyttävä, mutta ei ”meluisa” niinkuin halusinkin. Leveän helman ansiosta siinä on tosi helppo singahdella vilkkaaksi vilpertiksi varttuneen Böniksen perässä. Ja siinä on taskut! Isot taskut, joihin sujahtaa niin puhelin kuin huulikiilto ja nenäliinakin.

En kyllä enää suostu ompelemaan (ja hädin tuskin edes käyttämään!) vaatteita, joissa ei ole hyviä taskuja. (Yksikään niistä noin ziljoonasta kuvasta, missä esittelin taskuja, ei ollut edes auttavasti tarkentunut – eli tässä pitää nyt luottaa vain ompelijan sanaan.)

Lisäksi tuo ei-niin-herttainen kukkakuosi on ihanan monikäyttöinen, koska se sopii aivan mainiosti myös syksyyn ja talveenkin varmasti. Nyt olen pitänyt sitä toimistolla tennareitten ja neuletakin kanssa. Myöhemmin yhdistän siihen mustat saapikkaat ja mustat sukkikset.

Nyt kyllä vähän naurattaa jo nämä ristiäispäivän iltana ottamani kuvat. Oli aivan mielettömän kuuma ja kostea päivä, välillä satoi (siksi kuvaussessio ei ole ulkona vaan meidän taloyhtiön kasvihuoneella) ja olin aika puhki kaikesta ristiäishulinasta, ihmisten tapaamisesta (monia en ollut tavannut koko pandemian aikana, osaa vielä pidempään), mutta olo oli silti jotenkin ihmeellisen rauhallinen ja iloinen.

• mekko, Mintun ateljee
• laukku, Prada
• sandaalit, Mephisto
• korvikset, Efva Attling

Instagramissa jo pikkuisen vilahtikin yksi uusi ihanuus. Päätin nimittäin tässä taannoin, että lopetan vihdoin puolivillaisten laukkujen kanssa takkuamisen – ja ostan itselleni sen täydellisen elämänkumppanin, josta olen jo niin pitkään haaveillut – Pradan keskikokoisen Gallerian.

Kysyjille olen nauranut, että tämä on palkintoni elämäntyöstä. Siis samaan tyyliin kuin Oscarseissa tms. muistetaan pitkän elämäntyön tehneitä konkareita.

Ensimmäisessä kuvassa juuri ennen shoppailun alkua vanha palvelija, Botkierin musta-valkoinen laukku olalla. Ja siis tuo Botkier on ollut yksi parhaimmista laukuista, mitä olen ikinä omistanut. Valitettavasti se vain on hiukan liian pieni arkilaukuksi. Tosiaankin siis arkilaukuksi uusi Galleria on tulossa/tullut. Ei sitä ihmisellä niin paljon juhlia ole, että kantsii ihanuuksia hillota kaapissa.

Tiedän, että ei minun tarvitse kenellekään hankintojani selitellä, mutta läpinäkyvyyden nimissä voin kertoa, että kyynärpäävammani hoidossa todettiin puutteita, jopa suoranaisia virheitä, ja potilasvanhinkoinstanssi sitten myönsi vähän rahaa sen vuoksi. Itse en mitään ilmoitusta vahingosta tehnyt. Jotenkin ärsyttää ajatuskin siitä, miten selvitystä tehdessä pitää esiintyä uhrina, voivotella vaivoja ja selitellä, miten tämäkin meni päin mäntyä, ja tämä. Halusin vain eteenpäin ja unohtaa koko kamaluuden. Mutta kun sieltä sitten oikein alettiin kyselemään perään, päätin, että hyvä on. Osallistuin tutkimuksiin, mutta jo heti aluksi lupasin itselleni, että jos sieltä mitään tulee, sillä rahalla ostetaan laukku.

Pikkuisen piti jatkaa omista, että sain kiikuttaa täydellisen mustan laukkukaunokaisen kotiini, mutta periaatteessa voidaan sanoa, että se on kipurahoilla hankittu. Jotain hyvää siitäkin kurjuudesta!

Peetu lähti mukaan shoppailemaan ja lopuksi käytiin vielä Sturehofissa syömässä. Tosi kiva ilta ja mukava muisto kaikenkaikkiaan. Ei sitä nyt ihan niin usein tule tuon kaliiberin laukkuja hankittua, ja siksi on hauskaa, että koko ilta oli vähän erityinen!

Pitihän se myös shoppailuasu ikuistaa, vaikkei siinä mitään niin kovin erityistä ole, saman päivän toimistoasuni. Hauskaa oli Pradan putiikissa, kun mallailin laukkua peilin edessä käteeni, myyjä totesi, että ”laukku sopii hyvin sulle, kun sulla on tuollainen cool ja sporttinen tyyli”! Haha! Hyvin tietävät siellä, miten asiakkaille puhutaan, sillä juurikin “cool” ja “sporttinen” ovat adjektiiveja, jotka mielelläni yhdistäisin tyyliini.

• t-paita, Dagmar
• takki, Acne
• housut, Ellos (saatu aikoinaan jonkin yhteistyön tiimoilta)
• tennarit, Karhu
• laukku, Botkier
• ja paperikassissa sit se uutukainen Prada!

Taas ollaan siinä pöljässä vaiheessa vuotta, kun ei ole mitään käsitystä siitä, miten pukeutua säänmukaisesti. Varsinainen takatalvi taisi onneksi jäädä viikonloppuun, mutta toisaalta selkeät miinusasteet, kova tuuli ja ajoittainen lumisade teki pukeutumisvalinnat helpoksi: naparetkeilijän varusteilla mentiin. Nyt sen sijaan on täysin kysymysmerkkiä, mitä päivän mittaan tulee. Öisin on vielä selkeästi pakkasta, päivisin helposti yli 10 plusastetta ja auringonpaistetta, mutta säätiedotus lupaa edelleen lumi- ja sadekuuroja lähes joka päivälle. Eli vähän kaikkea.

Kerrospukeutuminen on taattu klassikkokeino, kun asun pitää taipua lämpötilan säätelyyn. Sen lisäksi itse usein valitsen vaatteet semi-strategialla. Eli siis millä??

No siis esimerkiksi niinkuin tämän asun kanssa: jalassa on talvikengät (joo, muistan kyllä, että lupasin esitellä vähän muitakin kenkiäni, mutta totuus on se, että nuo ovat jalassa melkein joka päivä!), mutta niiden kanssa hame ja ohuet sukkikset. Eli asu on siinä mielessä semi, että jalkineet on talvea, mutta muuten ollaan jo pidemmällä keväässä.

Yläosa on sitten enemmän klassista kerrospukeutumista. Grafiitinharmaa kauluspaita on kevyt ja toimisi ihan ilman neulettakin (fiksu ei muistanut ottaa kuvaa pelkän kauluspaidan kanssa..). Neuleen kanssa kokonaisuus sopii viileämpäänkin hetkeen. Tosin puuvillaneulepaita ei sinänsä ole niin kuuma tai olemukseltaan talvinen, etteikö se kävisi ihan mainiosti näin alkukevään asuvalinnaksi.

Näitä kuvia katsellessa huomaa taas hyvin, miten hiusten oman värin kasvatus etenee. Ehkä seuraavalla kampaamovisiitillä saisi – tai paremminkin tohtisi – leikata kaikki vanhat värjätyt latvat pois. Aika paljon on kyllä vielä leikattavaa. Sitten voisi toisaalta miettiä, jos vaikka haluaisi kasvattaa vähän lisää pituutta. Vaikka nuo puolipitkät on kyllä siitä kivat, että niitä tulee ihan oikeasti pidettyä myös auki. Pitkät hiukset tuli sitaistua aina kiinni, vaikka miten oli päinvastainen tarkoitus.

Mietiskelin tuossa juuri, että asuni uusin asia taitaa olla nuo tehokäytössä olevat talvikenkäni – ja nekin on nyt jo kolme vuotta vanhat, neljä talvea käytössä. Hame taitaa olla itseasiassa saman syksyn hankintoja, mutta vähän aikaisemmin. No sukkahousut on tietty uudet, mutta aluasvaatteille, joihin sukkiset mielestäni lasketaan, ei voi soveltaa aivan samoja sääntöjä kuin varsinaisille vaatteille.

Sitten en osaa sanoa kumpi on vanhempi Acnen neulepaita vai Filippa K:n pikkulaukku. Jompi kumpi niistä saa asun vanhimman osasen palkinnon. Veikkaan, että laukku – sen olen ostanut NK:n alesta puoleen hintaan jo “edellisen elämäni” aikana. Eli yli 12 vuotta sitten (oh my!). Neulepaita on Acnen Acne Studios -ajalta (eikä aikaisemmalta Acne Jeans -ajalta), mikä mielestäni alkoi vasta reilusti myöhemmin. Pikainen googlaus ei nyt kertonut vaatemerkkien nimenvaihdoksen tarkkaa vuotta, mutta sanoisin, että se oli aikaisintaan 2012 – 2013. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Mutta pointtini on tietenkin se, että omassa vaatekaapissa shoppailu on hauskaa ja edullista. Ja muistutuksena erityisesti itselleni, että uusien vaatteiden hamstraaminen on vain keskinkertainen terapiamuoto. Huomattavasti paremmin toimii samansukuinen palvelujen ostaminen. Hieronta, manikyyri ja dekadenssin huippu: hiusten pesettäminen ja föönauttaminen kampaajalla ilman sen kummempaa syytä, ovat kaikki omasta mielestäni parempia vaihtoehtoja klassiselle kuluttamiselle. Etenkin, kun garderobista tuntuu löytyvän kaikkea!

Fiksuna taas näissä kuvissa puhelin kädessä… mutta minkäs teet. En ole vieläkään oppinut saamaan kameran tarkennusta pysymään paikoillaan (puhelin toimii siis kameran kaukolaukaisimena, mikä sinänsä on aivan superkätevää!) ja 85% kuvista on tarkentunut joko tuohon takanani olevaan pöytään tai vieressä olevaan grilliin. Haha! No, ehkäpä ajattelemme, että puhelin on vain tarkoin harkittu asuste – ja täytyy kyllä tunnustaa, että etenkin toimistolla tulee pääasiassa pyörittyä juurikin puhelin kädessä.

Oh well. Ehkäpä jo seuraavia kuvia tarkenee ottaa ulkosalla. Eipä näistä kevätkeleistä koskaan tiedä. Joskus ollaan pääsiäisenä oltu jo uimarannalla ottamassa aurinkoa. Nyt ajatus siitä tuntuu todella kaukaiselta!

• neulepaita, Acne Studios
• kauluspaita, The Shirt Factory
• hame, H&M
• kengät, Aldo
• laukku, Filippa K

Sain Peetulta joululahjaksi liput Dramateniin katsomaan Cabaretia. Ensinnäkin: niin valtavan ihanaa päästä pitkästä aikaa teatteriin ihan normaalisti. Eli ilman kolkkoja tyhjiä penkkirivejä ja rillejä huurustavia kasvomaskeja. Näytös oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty ja kaiken eristyksen ja karanteenien jälkeen tunsin suorastaan kuplivaa iloa aulan tungoksesta, täpötäydestä lämpiöstä väliajalla, puheensorinasta ja jopa vessajonoista! Ihanaa olla keskellä ihmisiä, ihanaa tuntea pitkästä aikaa olevansa yksi joukosta.

Toisekseen: miten mahtavan ihanaa saada lahjaksi yhteistä aikaa! Oli tosiaan siis huippua päästä teatteriin, mutta aivan erityisesti arvostin, että sain hengata lapsukaiseni kanssa koko illan.

Otettiin kaikki irti ilosta ja käytiin ennen teatteria syömässä Strandvägen 1:ssä. Ravintolan valinnassa kriteerinä oli sijainnin lisäksi se, että siellä on elämää. Haluttiin sielläkin kokea meininkiä, puheensorinaa ja lauantai-iltaan sopivaa äksöniä. Tai minä halusin. Peetu on elellyt vähän vapaammin koko korona-ajan, joten kaipuu ihmisten ilmoille ei ole ihan yhtä pakottava.

Strandvägen 1 ei pettänyt. Paikka oli ääriään myöten täynnä, baaritiskillä tungeksi väkeä lauantai-fiiliksissä ja parissakin pöytäseurueessa vietettiin smokkiasuisista herroista ja täyspitkistä paljettipuvuista päätellen jotain isompia juhlia. Ruokakin oli oikein hyvää. Peetu kehui kasvisannostaan (jotain sieni-dumplingseja tms.) ja oma nizzalainen tonnikalasalaattini sai täydet pisteet erityisesti aidosti grillatun makuisista valtavista tonnikala”pihveistä”. Crème brûlée oli sekin sekä oikeaoppinen että herkullinen.

Alunperin meidän piti mennä katsomaan tuo Cabaret jo heti tammikuussa. Peetu oli varannut liput 20.1. näytökseen, mutta se peruutettiin koronatilanteen vuoksi. Sinänsä hyvä sillä vaikka kyseinen tarina olisi varmasti kolahtanut jo silloinkin, nykyisen maailmantilanteen valossa tuo 30-luvun alun Berliiniin sijoittuva näytelmä sai kyllä ihan uutta syvyyttä.

Kaikkein riipaisevinta oli jotenkin se ristiriita, kun katsojana tietää mitä natsi-Saksan etenemisestä seuraa ja toisaalta näytelmän hahmojen tietämättömyys; naiviksi osoittautunut usko järjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä. Erinomaiseksi elämyksen teki se, että kerronta eteni takkuilematta viihdyttäen karismaattisten näyttelijöitten viemänä.

Ihan tuli olo, että pitää kyllä alkaa käydä useammin teatterissa!

Teatteri-ilta on tietty myös erinomainen syy pukeutua kaupunkivaatteisiin – mikäs sen mukavampaa!

Uudenvuodenaaton brunssille löytyi vaatekaapin perukoilta vuosikausia vanha, mutta lähes olemattomalle käytölle jäänyt Rodarte x & Other Stories –yhteistyömalliston kimalluksin koristeltu kashmirneuletakki. Se on siitä lähtien päässyt todelliseen tehokäyttöön. Toimii mielestäni aivan hyvin toimistollakin, kun muuten asu on simppeli. Viimeksi lähityöpäivänä yhdistin neuletakin mustien farkkujen kanssa.

Lauantainen asu koostui vähän juhlavammista elementeistä – oltiin kuitenkin teatteriin menossa. Kutsun mielessäni tuota hametta ”kruunuprinsessahameeksi”, koska se muistuttaa jotain kruunuprinsessa Victorian hametta (tai taisi olla mekko) vuosien takaa. Lindexiltä aikoinaan alerekistä löytynyt tummansininen kaunokainen on aivan lempparini. Useimmiten se tulee yhdistettyä t-paitaan tai muuhun vastaavaan – ja silloin se on juuri sopiva toimistolle tai muihin arkisiin menoihin.

Villakangastakki on Erdem x H&M –mallistosta ja niin ollen jo aika monta synttäriä nähnyt sekin. Tykkään siitä edelleen aivan valtavasti ja joka kerta siihen pukeutuessani kiittelen itseäni, että raaskin takin hankkia, vaikka hinta H&M-vaatteeksi olikin aika suolainen.

Kaikki muut asun osat on vähintään 5 vuotta vanhoja, mutta bootsit on uudet! Aivan älyttömän vaikea saada kivaa kuvaa nahkaisista OTK-saappaista, mutta ehkä tuosta vähän saa käsitystä. Kivasti lisää mielestäni juhlavuutta bootsien ylipitkä varsi. Hyvä sinänsä, kun tuntuu, että kyynärpään murtumiseen johtanut onnettomuus toi tullessaan myös kammon korkeita kenkiä kohtaan. Eli aikaisemmin simppeli ratkaisu lisätä asuun juhlavuutta koron korkeutta kasvattamalla ei oikein toimi enää.

Sellaista asua tällä kertaa. Seuraavaksi tuleekin sitten varmaan jo jotain keväisempää – ainakin jos kelit pysyvät tällaisena kuin mitä täällä nyt on jo viikonlopusta lähtien ollut. Melkein 10 lämpöastetta ja täysi auringonpaiste päivisin pistää kummasti kevään aluilleen. Toisaalta sen verran aikaisessa ollaan vielä, että kunnon takatalven mahdollisuus ei todellakaan ole kokonaan poissuljettu!

• neuletakki, Rodarte x & Other Stories
• hame, Lindex
• takki, Erdem x H&M
• bootsit, Unisa
• laukku, Carin Wester
• huivi, Peetun tuliainen Intiasta

Olen miettinyt toivoa paljon viime aikoina. Kuinka siihen liittyy paljon sanontoja yleisenä teemana ”niin kauan kuin on toivoa, on elämää”. Enkä nyt mitenkään vastusta ajatusta toivomisesta tai toivon elättelemisestä. Mutta toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, toivo on kolikko, jonka kääntöpuoli aiheuttaa stressiä, ahdistusta, huolta, unettomia öitä ja mahanpuruja.

Let me explain…

Toivon kainalossa kulkee aina ajatus, että toive ei ehkä toteudukaan. Muutenhan varsinaista “toivomista” ei tarvittaisikaan. Jonkinlainen hiljainen yhteisymmärrys on olevinaan myös siitä, että jos jokin menee pieleen – ei toivomusten mukaisesti – ei ole toivottu tarpeeksi. Tai etenkin jonkun muun ollessa kyseessä, voi korvissaan kuulla tylyn toteamuksen, että ”ei kai se sitten toivonut sitä tarpeeksi”.

Eli niin hyviä ja ihanaksi leimattuja asioita toivo ja toivominen ovatkin, tuntuu, että ne ovat myös aikamoisen kärsimyksen lähde. Pitää keskittyä toivomaan peukut pystyssä ja sormet ristissä – ja samalla jännittää, että mitä jos toive ei toteudukaan.

Jotenkin rennompaa ja leppoisampaa on luottaa, olla luottavainen. Pelkkä ajatuskin saa mahassa levottomina lepattelevat tiesmitkä rauhoittuman ja päässä sinkoilevat impulssit hidastumaan siedettävälle tasolle. Pätee tietenkin erityisesti huolta herättäviin asioihin, joihin ei oikein itse pysty vaikuttamaan. Toivominen vain lisää vettä huolimyllyyn, kun taas luottamus avaa mahdollisuuden rauhallisiin yöuniin.

Peetun kaverin äidillä on sanonta :”allt blir bra till slut – är det inte bra, då är det inte slut än”. Vapaasti suomennettuna: lopussa kaikki on hyvin, jos kaikki ei ole hyvin, ei ole vielä loppukaan… tai jotain. Mutta tässä mielestäni kiteytyy se, mitä yritän sanoa luottamuksesta – että kaikki järjestyy, menee hyvin, kunhan vain luottaa siihen – vaikkei juuri nyt siltä tuntuisikaan.

En tietenkään ole lopettanut toivomista – miten voisinkaan – mutta en ole ollenkaan niin varma, onko toivossa hyvä elää. Toisaalta ”luottaen on hyvä elää” olisi aika surkea sanaleikki.

Tähän suurenmoisen syvälliseen pohdiskeluun innoitti päivän etätyöasu teemalla “Serenity – now”. Haha! Virallisesti meillä palataan takaisin lähitöihin vasta maaliskuun toisella viikolla, mikä on kyllä oikeastaan aika ihanaa. Siis onhan tämä kotitoimistolla hommailu helppoa ja mukavaa, mutta kaipaan kyllä taas takaisin ihmisten ilmoille.

Paita on muutaman vuoden takainen (nyt kun mietin, niin ainakin viisi vuotta vanha!) löytö Weekdayltä. Jotenkin hassusti, ja vähän ristiriitaisestikin, tuo rento oversize-malli tekee siitä perus-collegea siistimmän. Tai sitten se on paidan valkoinen väri, minkä ansiosta tuntuu, että voisin laittaa sen ihan toimistollekin, enkä vain näin koti-officelle.

Ihan varsinaisesti ei kyllä ole vielä tennarikelit. Sää on pysynyt plussan puolella tosin jo toista viikkoa täällä meillä – ja eilisen sekä tän päivän auringonpaiste kuivatti katuja sen verran, että lähikaupassa pystyi poikkeamaan sneakersit jalassa jo ilman pahempia kuravaurioita. Vielä ei ole kuitenkaan syytä alkaa uskoa, etteikö se talvi vielä ainakin pienen encoren tekisi. Kalenteri näyttää kuitenkin vasta helmikuun alkua!

Serenity – now!

• paita, Weekday
• housut, H&M
• tennarit, Adidas