Ehkei nyt aivan tismalleen sesonkiin sopiva postusaihe, mutta olen jo jonkin aikaa suunnitellut, että laitan tänne blogiin muistiin kaikki neljä kutomaani kaarrokepaitaa. Täällä ne pysyvät paremmin tallessa ja löydöksissä kuin vaikkapa puhelimeni kuvatiedostojen epäjärjestyksessä. Toisaalta eikös aina ole vähän villapaitasesonki? Harvoin Pohjolan kesäkään on niin kuuma, etteikö viimeistään iltasella tekisi mieli kiskaista jotain suloisen lämmintä kukkamekon päälle.

Sellaisen hassun ilmiön huomasin muutama päivä sitten, että intoni kutoa kesätoppeja alkaa hiipua. Yksi on kesken vielä, yksi viimeistelemättä (päätteleminen on kyllä jotenkin erityisen raskasta puuhaa – haha!) ja yhden listalla olevan haluan kyllä vielä tehdä, mutta muuten katse kiertää jo villalankavarastoihin. Yllättävä sesonginmuutosfiilis sikäli, etten vielä ole edes aloittanut kesälomaani. Vielä ei olisi oikein syytä heittäytyä syysfiiliksiin!

Mutta tässä nyt siis valmistumisjärjestyksessä kaikki tähän asti kutomani neljä kaarrokeneuletta:

Vieno-kaarrokoneule

Tuntui lähestään itsestäänselvältä, että ihka ensimmäiseksi kirjoneulevillapaidakseni (ja tyyliin kolmanneksi neulepaidaksi ihan ylipäätään) päätyi kuvan Vieno. Sisko Sälpäkiven suunnittelema neule oli Novitan yhteisneulonnassa, mutta itse ryhdyin puuhaan vasta, kun koko paita oli paljastettu. Ihastuin ensisijaisesti paidan kuvioon, joka karjalaishenkisyydessään puhuttelee juuria janoavaa sieluani – mutta tietty myös siihen, että ohjeen mainostettiin olevan sopiva myös aloittelijalle.

Sen verran rohkea olin, että uskaltauduin vaihtamaan ohjeen Icelandic Wool -langan seiskaveikkaan. Tuumasin, että ovat melkolailla vastaavat, mitä nyt se islanninvilla olisi ollut vähän pörheämpää.

Lopputulos on mielestäni aivan onnistunut. Kuvio on erityisen ihana ja värityskin mieleinen. Peetulle tämä kuitenkin päätyi, kun tuntui, että onneton paita jotenkin kinnaa jostain koko ajan. Suunnitelmissa tehdä uusi paita samalla ohjeella, mutta kokoa isompi.

Gretel-kaarrokeneule

Ensimmäisen onnistuneen kaarrokeneuleen jälkeen päätin, että perheen naisväki saa joululahjaksi kukin oman villapaidan. Ensimmäisenä valmistui Novitan Kaarrokeneulee-lehdestä Gretel-niminen neule Karkille.

Ajatuksenani tämän kanssa oli, että pienten lasten äiti tarvitsee ulkoiluun sopivan paidan. En tehnyt tarkoituksella kovin suurta kokoa, koska ajattelin, että sellainen ei-oversize on mukavampi takin alla.

Violetti pohjaväri matsaa Karkin tummanviolettiin sadetakkiin (ja samasta langasta aiemmin tehtyihin villasukkiin!), petrooli on Novitan heijastinkuitua sisältävää Hohde-lankaa. Kätevää tuo heijastinlanka, kun sillä saa käytännöllisyyttä ja turvallisuutta ulkoiluvaatteeseen helposti ja huomaamattomasti. Muuten siis tämäkin tehty seiskaveikasta. Värit ei kuvissa toistu aivan oikein, petrooli näyttää aivan siniseltä, vaikka todellisuudessa se taittaa selkeästi vihreään ja violettikin on syvempi ja lämpimämpi livenä.

Kiuru-kaarrokeneule

Cissille halusin klassisen mallin ja sinisävyisen kuvioinnin. Novitan lehdestä parin vuoden takaa löytyi mielestäni aivan kertakaikkiaan ihana Kiuru-kaarrokeneuleen ohje. Tämäkin on Icelandic Woolille, mutta tein jälleen muitta mutkitta seiskaveikalla. Mitään muutoksia silmukkamääriin en tehnyt, mutta valitsin ohjeeksi yhden koon isomman kuin mitä olisin muuten tehnyt.

Kiurua olen miettinyt tehdä itsellenikin. Miltäköhän tuo näyttäisi negatiivina? Siis niin, että paitaosa olisi pääosin aika tumma ja kokonaisuus vaalenisi kasvoja kohden? Voisi olla aika ihana sekin! Tässäkin värit ovat aika vinksallaan ilta-auringon kultaamina. Keskimmäisessä kuvassa totuudenmukaisimmat sävyt – jäkälä, puhdas sininen ja laivastonsininen.

Ruska-kaarrokeneule

Viimeinen ponnistus oli Peetun joululahjaneule. Paita ei aivan valmistunut jouluksi (eikä kyllä ihan uudeksivuodeksikaan..), sen verran suuritöisempi tämä oli. Työmäärää lisäsi ensinnäkin se, että tuumasin Peetun haluavan trendikkään ovesize-neuleen (mutta taisin vähän liioitella sen kanssa) ja toisekseen se, että tässä oli nyt ensimmäisen kerran mm. lyhennettyjä kerroksia ja useammalla värillä samanaikaisesti tehtävää kuviota.

Mallin nimi on Ruska ja tämäkin löytyy Kaarokeneuleet-lehdestä. Lankana Novitan 7 Veljestä niinkuin näissä kaikissa. (Jossain vaiheessa aloin jo miettiä, osaanko kutoa mitään muuta lankaa kuin seiskaveikkaa, kun olen käyttänyt vain sitä! Haha!). Paidasta tuli tosiaan aika valtavan iso, mutta toimii kuulemma aivan hyvin jakun korvikkeena, kun on sellaiset kelit. Ja värit on ihanat ja ihan Peetumaiset. Kuvien ottamisen jälkeen purin kyllä kauluksen ja tein pari kavennuskerrosta lisää ennen resoria. Tuli selvästi parempi silleen.

Perheen pikkunaiset Lili ja Piipii jäivät viime jouluna vielä ilman kaarrokeneuletta, mutta katsotaan, jos joulupukin puikoilta putoisi jotain sopivaa ensi jouluksi.

Näiden jälkeen olenkin sitten tehnyt pääasiassa tosiaan erilaisia kesätoppeja ja neule-t-paitoja. Joitakin on ollut esittelyssä Instagramin puolella, mutta tietty yritän saada nekin tänne. Joko koontiesittelynä tai sitten asukuvissa. Lomalla pitäisi ehtiä kuvaushommiinkin!

Ihanaa viikon alkua! Nautitaan kesästä, sateestakin, pian on kuitenkin ihan oikeasti villapaitakelit!

Ihanat kesäkelit ja tulevan lomakauden suunnittelu innosti muistelemaan viime loppukesän reissuani Italiaan. Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia matkalta – ja ensimmäisen matkapäivän asu jälleen erittäin onnistuneesti (NOT!) itselaukaisijalla kuvattuna.

Varsinaiset kesälomasuunnitelmat jäivät vuosi sitten sekä loppukesään että viimetippaan. Yksi syy oli se, että heräsin passin hankintaan vasta maaliskuussa. Koronan aikana mokoma oli ehtinyt mennä vanhaksi, niinkuin ilmeisesti koko Suomen ja koko Ruotsin kansalla. (Miten hassua, kun tuntuu, että korona-ajoista on pieni ikuisuus – ja tosiaan vielä vuosi sitten tilanne oli tämä!)

Normioloissa uuden passin saa täällä käpäläänsä parissa päivässä – viimeksi taisi mennä kolme päivää siitä, kun tajusin, että se pitää uusia, siihen, kun uusi passi oli valmis. Nyt oli jonot jo maaliskuussa venähtänyt niin mahdottomiksi, että ensimmäiset vapaat ajat oli vasta lokakuulle.

Onneksi sitkeä vapautuvien aikojen kärkkyminen tuotti tulosta ja sain juhannusviikolle passiajan Suomen suurlähetystöön. Facebookin ”Tukholman suomalaiset” –ryhmässä kuului kauhu-uutisia, että Suomesta postitettavat passit viipyy matkalla helposti 8-9 viikkoa. No, se oli tyypillistä Facebook-tietoa ja sain kirjatun kirjeen reilussa viikossa.

Matkakohteeksi valikoitui Italian Maranello oikeastaan aika monestakin syystä. Koronakin taisi vaikuttaa vielä suunnitelmiin ja halusin pysyä Euroopassa. Soolomatkailijana toiveena oli kohde, jossa tekeminen on pääasia. Kahviloissa istuskelu, rannalla makoilu ja kauniiden maisemien katselu sujuu toki sekin rutinoituneelta sinkulta ilman seuraakin, mutta on jotenkin silti nautinnollisempaa, kun matkalla on jokin missio.

Ja nyt siis tavoitteena oli sukeltaa korvia myöten Ferrari-maailmaan!

Maranellon kaupungin motto on: hidasta elämää ja nopeita autoja. Tein toki varsin perusteellisen taustatyön ennen reissuun lähtöä, mutta kieltämättä olin silti aavistuksen yllättynyt, miten Ferrari dominoi kaupunkikuvassa – ja oikeastaan kaikessa. Liikenteessäkin sujahteli kiitettävästi huikeita urheiluautoja, vaikka pääosa olikin sitten lopulta aivan tavallisia kulkuvälineitä.

Tässä nyt ehkä paras otos niistä kaikista lähemmäs sadasta, jotka otin ensimmäisen päivän asustani. Vaikka miten yritin, tarkennus osui aina jonnekin taakseni – johtui varmastikin tuosta aamuhetken haasteellisesta valaistustilanteesta. Halusin nyt kuitenkin ikuistaa asun tänne kahdesta syystä. Toinen niistä on toppi ja toinen shortsit.

Molemmat asun osat valmistuivat juuri Italian reissulle. Olin jo kirjoittaa valmistuivat sopivasti, mutta varsinkin shortsien kohdalla tilanne on se, että kuka tahansa järkevä olisi jo keskittynyt pakkaamaan tavaroita matkalaukkuun ja ehkä korkeintaan silittämään jotain tarvittaessa, mutta olin nyt saanut niin päähäni, että valkoiset shortsit pitää olla ja tein järkevän priorisoinnin, minkä johdosta poljin vielä ompelukonetta vain hetkeä ennen kuin oli aivan pakko lähteä viilettämään lentokentälle.

Topin kaava on Tauko-lehden ensimmäisestä numerosta Wren-toppi pienin muutoksin. Jätin pois aitoon kietaisupaitaan tarvittavat nauhat – ne kun on hiukan hankalat, jos topin päällä on tarkoitus pitää esim. neuletakkia ja kavensin vastaavasti sivusaumasta noin sentin. Kankaana Nuppu Print Companyn iki-ihana Vanamo.

Shortsit tuli tosiaan ommeltua aivan superviimetipassa – ja siksi kaavaksi valikoitui yksinkertaiseksi ja luotettavaksi tietämäni The Assembly Linen pyjamasetin alaosa. Kyseisen kaavan saa btw ilmaiseksi, kun liittyy heidän jäsenklubiin (eli tilaa uutiskirjeen..). Suosittelen kaikille, joita ompeleminen kiinnostaa, sillä mukana tulee niin seikkaperäiset ja pedagogiset ohjeet, joita seuraamalla epäonnistumisen vaara on todella olematon.

No mites se Maranello? Suosittelenko vai en?

Plussat:

 + Pieni kaupunki, kaikkialle pääsee helposti ja nopeasti kävellen

 + Ferrari-museo on todella vaikuttava

 + Kaupunki ei ole varsinaisesti turistikohde (useimmat tulevat vain poikkeamaan Ferrari museossa isommista lähikaupungeista Bolognasta tai Modenasta) ja siksi meno vaikuttaa hyvin aidolta, ei turistiselta

 + Aivan käsittämättömän hyvää ruokaa ravintoloissa

 + Hyvin siedettävä hintataso ylipäätään (paitsi virallisen Ferrari-merchandisen kohdalla)

 + Erittäin hyvät tsäänssit törmätä formula-kuuluisuuksiin, mikäli eivät satu olemaan kisaamassa jossain

Miinukset:

 – Pieni kaupunki, jossa ei ole juuri muita varsinaisia nähtävyyksiä kuin Ferrari (jotain keskiaikaisia linnoituksen jämiä olisi ollut, mutta sinne asti en ehtinyt!)

Eli en oikein osaa sanoa suosittelenko vai en kenellekään reissua juuri tuonne. Itse ihastuin Maranelloon aivan totaalisesti (mutta olen kyllä muutenkin vähän outo… haha!) ja voin hyvin kuvitella meneväni sinne vielä uudestaankin. Tällä reissulla olin perillä kolme yötä – eli kaksi kokonaista päivää, jotka meni yhdessä vilauksessa!

Ferrari museosta nauttii varmasti sellainenkin, joka ei ole aivan hurahtanut, mutta sinne tosiaan pääsee joko järjestetyllä sightseeingillä tai omalla autolla poikkeamalla ilman, että tarvitsee varsinaisesti majoittua Maranelloon. Monen bussin kyljessä näytti lukevan Pavarotti & Ferrari – eli jokin yhdistelmäelämys alueen merkkihahmojen ympärillä siinä taisi olla kyseessä.

Nyt onkin sitten seuraava Italian reissu suunnitelmissa ja ankarat italian opinnot käynnissä. Ja haaveissa, että voisi joskus viettää saapasmaassa vähän pidemmän ajan.

Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

• mekko, Mintun ateljee
• kengät, Acne
• korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

• paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
• hame, H&M
• nilkkurit, Acne (Pistol)

Välillä vähän jotain muutakin kuin taroteja! Jossain vaiheessa mietin, että kukaan ei varmasti enää jaksa lukea asukuvajuttuja – kekseliäästi leikatut TikTok-videot kun esittelee koko viikon asut 30 sekunnissa. Mutta sitten toisaalta tajusin, että haluan ihan itseäni varten kuvia tänne muistoksi. Mitään kunnon albumeita kun ei nykyään – tai siis vuosikausiin – ole tullut tehtyä edes puhelimeen. Kaikki 30 000 kuvaa on siellä yhtenä massana. Haha! Täällä blogissa pysyy ainakin jonkinlainen järjestys.

Eli näitä nyt sitten tulee aina silloin tällöin. Tulisi kyllä useamminkin, mutta järki lähtee, kun yritän ottaa itselaukaisijalla kuvia. Siis tästäkin asusta otin yli kaksisataa kuvaa ja tässä näette kaikki, jotka eivät olleet epätarkkoja. Eikä nämäkään ihan priimaa ole. Siis miten voi olla, että kaikki kuvat tarkentuu taustalla olevaan hyllyyn, pöytään tai muuhun sivuseikkaan?? Ehkä vastaisuudessa pitää kuvata yksiväristä seinää vasten. Tulisikohan sitten vähän parempi onnistumisprosentti, tiedä häntä.

Mutta valitukset sikseen! Nyt asun esittelyyn.

Instagramissa ehdin jo hiukan esitellä yhtä kesäloman suosikkituotoksistani. Kysymyksessä on Piipiin ristiäisiin ompelemani mekko, jonka kaavana on The Assembly Linen Tulip Dress ja kankaana Marimekon ryhdikäs valkaisematon puuvillakangas mustalla Oodi-printillä.

Kolmen viikon kesäloma osoittautui aika lyhyeksi verrattuna siihen, mitä kaikkea olin ajatellut ehtiväni tehdä. Kaikenlaiset ihanuudet, pikku retket sun muu hengailu oli täydellistä, tarpeellista ja niin mahtavaa, mutta johti siihen, että kun istahdin ompelukoneen ääreen leppoisaan ompeluun korvamerkitty aika olikin salavihkaa kutistunut varsin lyhyeksi. Eikä sillä nyt muuten olisi ollut niin väliä, mutta kun yksi tärkeimmistä projekteista oli saada aikaiseksi jotain päällepantavaa Piipiin ristiäisiin.

Ehkä joku siellä muistaa vielä vuotta aikaisemman shown, kun aikaoptimistina päädyin täyteen kaaokseen ennen Böniksen ristiäisiä? Se tarina päättyi onnellisesti, superpikapäätöksellä hankitusta mekosta tuli aivan suosikki – ja nyt, kun olen itse ulkoiluttanut sitä ties missä tilaisuuksissa, se on päätynyt Peetun garderobiin.

Nyt vuotta myöhemmin olin onneksi viisastunut (edes hiukan!) edellisestä kokemuksesta. Ensinnäkin olen nyt ommellut sen verran, että tiedän konkreettisesti, miten paljon aikaa erilaisten vaatteiden kursimiseen nykyään kuluu (robocop-käden kanssa noin kolminkertainen aika entiseen) ja sovin itseni kanssa, että jätän yhden päivän puskuriksi, jos kaikki meneekin ihan pipariksi.

Eli koska ristiäiset oli lauantaina, päätin, että asuni tulee olla kokonaisuudessaan, viimeistä pistoa myöten valmis ja sovitettaessa käyttökelpoiseksi todettu, viimeistään torstaina. Mikäli näin ei ole, lähden heti perjantaina aamulla luottokortti ojossa jahtaamaan vaihtoehtoista asua kaupungilta.

Täytyy myöntää, että meni – jos ei nyt aivan minuuttipeliksi, niin yli normaalin nukkumaanmenoaikani torstai-iltana kumminkin, että sain mekon täysin valmiiksi. Olin tehnyt testimekon lakanakankaasta, joten olin aika varma, että kyllä siitä hyvä tulee, eikä stressiä pukannut kuin sen verran, että en sitten adrenaliiniltani meinannut saada nukuttua.

Mutta aikas kiva tuli kyllä – eikö vaan?

Tykkään tosi paljon siitä, että mekko on kukallinen, mutta ei hiukkaakaan hempeä. Malli istuu tosi hyvin ja se on juuri sillä tavalla näyttävä, mutta ei ”meluisa” niinkuin halusinkin. Leveän helman ansiosta siinä on tosi helppo singahdella vilkkaaksi vilpertiksi varttuneen Böniksen perässä. Ja siinä on taskut! Isot taskut, joihin sujahtaa niin puhelin kuin huulikiilto ja nenäliinakin.

En kyllä enää suostu ompelemaan (ja hädin tuskin edes käyttämään!) vaatteita, joissa ei ole hyviä taskuja. (Yksikään niistä noin ziljoonasta kuvasta, missä esittelin taskuja, ei ollut edes auttavasti tarkentunut – eli tässä pitää nyt luottaa vain ompelijan sanaan.)

Lisäksi tuo ei-niin-herttainen kukkakuosi on ihanan monikäyttöinen, koska se sopii aivan mainiosti myös syksyyn ja talveenkin varmasti. Nyt olen pitänyt sitä toimistolla tennareitten ja neuletakin kanssa. Myöhemmin yhdistän siihen mustat saapikkaat ja mustat sukkikset.

Nyt kyllä vähän naurattaa jo nämä ristiäispäivän iltana ottamani kuvat. Oli aivan mielettömän kuuma ja kostea päivä, välillä satoi (siksi kuvaussessio ei ole ulkona vaan meidän taloyhtiön kasvihuoneella) ja olin aika puhki kaikesta ristiäishulinasta, ihmisten tapaamisesta (monia en ollut tavannut koko pandemian aikana, osaa vielä pidempään), mutta olo oli silti jotenkin ihmeellisen rauhallinen ja iloinen.

• mekko, Mintun ateljee
• laukku, Prada
• sandaalit, Mephisto
• korvikset, Efva Attling

Oikeastaan aivan absurdia, että siitä ei ole kuin vähän reilu viikko, kymmenen päivää, kun ulkona oli aivan täydellinen hellekesä! Nyt about viikon kestänyt syksy on kyllä ollut aivan täydellinen kuulaan kirpeine aamuineen, pirteine auringonsäteineen ja kaikinpuolin muutenkin tarjonnut lempeää saattohoitoa marraskuun pimeyteen.

Vaikka kesäkeleistä ei ole kauaa, tuntuu vähän pöljältä postata kuvia hellepäivän shortsiasusta. Sesonki vaihtui niin päivänselvästi, että kaikki kevyt vaatetus ja kirkkaat värit vaikuttaa jotenkin väärältä. Kuvat on siis tosiaan vain reilun viikon vanhoja, mutta ainakin itselleni nuo näyttävät olevan aivan eri maailmasta. Tai siis sikäli ne tietty ovatkin, että napsin kuvat Italian reissullani, hotellin pihassa.

Halusin kuitenkin esitellä tämän asun, koska

1. Olen ommellut itse paidan – ja olen aivan superihastunut sen malliin
2. Tunsin oloni aika noloksi, kun itselaukaisijalla näiden kuvien kanssa sähläsin – eli olisi täydellistä tuhlausta jättää kuvat vain lojumaan kuvakansioon

Kesän – ja varsinkin kesäloman – aikana Mintun ateljee on vähän virkistynyt. Aivan älyttömän ihanaa, että robocop-käsi kestää jo ompeluhommia ja etenkin silityraudan heiluttelua. Sen ansiosta on nyt muutamia tekeleitä tulossa esittelyyn.

Yksi onnistuneimmista ompeluprojekteista oli tosiaan tämä paita. Kaava on The Assembly Linen The Cuff Top, joka on yksi Instagramin ompelusfäärin suosituimpia kaavoja. Enkä kyllä yhtään ihmettele miksi!

Paita on helppo ja suht nopea ommella, koska siinä ei ole nappeja, vetoketjuja eikä mitään muutakaan monimutkaista. Malli tuntuu sopivan kaikille, jotka tykkäävät ei-vartaloa-nuolevista malleista ja lisäksi kaavan mukana tulee niin poskettoman hyvät, pedagogiset ja seikkaperäiset ohjeet, että niitä seuraamalla ei oikein voi muuta kuin onnistua.

Tein tuosta testipaidan ennenkuin tohdin iskeä sakset ihanaan Nuppu Print Companyn “Pionipilvi” tencel-satiiniin. Kasarihenkisestä viskoosista toteutettu toilé päätyi Peetulle ja on kuulemma ollut kovassa käytössä sekin. Täällä on jo, jos totta puhutaan, pino muitakin kankaita odottamassa Cuff topiksi päätymistä.

Oikeastaan ei kyllä mikään ihme, että ihastuin paidan malliin. Niinkuin hyvin tiedätte, t-paita on perusvaatteeni ja Cuff top on vähän niinkuin teeppari, mutta sitten kuitenkin hiukan enemmän oikea vaate. Silti jotenkin samalla tavalla helppo kiskoa ylle ja edes tuollainen överikukkakangas ei tunnu olevan too much.

Ohut tencel-satiini sopii paidan malliin hyvin, vaikka jos tekee Instagramissa haun hästägillä #TALCufftop, voi helposti todeta, että kaava käy kyllä todella monenlaisiin materiaaleihin silkistä pellavaan ja jopa keskitukevaan denimiin.

Kelien muuttumisen myötä tosin meni Mintun ateljeen projektilista uusiksi. Lyhythihaisen Cuff topin sijaan olen haravoinut kivoja pitkähihaisten paitojen kaavoja, mutta aika laihalla menestyksellä. Tai sitten olen vaan niin ”neuletyyppi”, että pitkähihaiseksi kelpuutan kauluspaidan kangaspaidoista – ja muuten mennään neuleilla, erityisesti neuletakeilla.

Ja siis jos joku siellä nyt tarkkasilmäisenä ihmettelee, että onko yours truly vaihtanut siviilisäätyä aivan vaihvihkaa ja yllättäen – niin voin kertoa, että ei tosiaankaan ole! Kysymyksessä on sinkkumatkailijan turvaväline, täyttä terästä ja jotain cubic zirkonia. Haha! Opettelin vielä italiaksi jotain lauseita, miten ”mio marito” oli justiinsa tulossa.

No, mitään selkkauksia ei matkan varrelle osunut. Liekö sitten näiden turvarinkuloiden ansiota vai mitä. Toisaalta en kyllä hillunut yötä myöten ulkona, vaikka illallinen tuli kuumuuden ja paikallisten tapojen vuoksi nautittua joka ilta aika myöhään. Viimeistään kymmeneltä olin jo kuitenkin takaisin hotellilla. Aika rauhallinen paikka Maranello tuntui kyllä muutenkin olevan.

Tässä tyylikäs asukuvaus set up!! Haha! Olin sen verran aikaisin aamulla liikkeellä, että ihan hurjan monta ohikulkijaa ei performanssiani päässyt todistamaan. Hiukan kyllä suoraan sanottuna nolotti (miksi ihmeessä!? en tajua itsekään!), ja siitä syystä vaikka huomasin kuvien olevan vähän (“vähän”) vinossa ja valtaosa tarkentunut aivan muualle kuin kameran edessä keikistelevään bloggariin, en alkanut uusia kuvia ottamaan..

Olipahan kokemus tämäkin!

Siis vastaavalla tekniikalla otan kuvat kotipuolessakin, mutta täällä tiedän rauhalliset, suojaisat paikat, missä voin toteuttaa itseäni ilman ylenpalttista ympäristön huomiota.

Tykkään aivan valtavasti näistä Ray Banin kultasankaisista piloteista liukuvärjätyllä linssillä. Aika vähän niitä tulee kuitenkin käytettyä, sillä vaikka miten olen niitä yrittänyt väännellä, ottaa linssit aina kiinni poskiini, jos vähänkään hymyilen. Onhan pilotit kuitenkin sen verran moottoriurheiluklassikko, että pakko oli ottaa Maranelloon mukaan!

• paita, Mintun ompelimosta
• shortsit, Lindex
• lipsut, Havaianas
• laukku, Kate Spade
• arskat, Ray Ban