Asukuvia taas vaihteeksi! Ja harmaan sadepäivän iloksi pukeutumishöpinää.

Olen tässä viimeaikoina vilpittömästi hullaantunut a) kietaisumallisiin mekko- ja paita-asioihin sekä b) Nuppu Print Companyn unelmanpehmeään (mutta silti yllättävän ryhdikkääseen) ekologiseen puuvillatrikooseen. Katselin tuossa juuri projektipinoani ja aivan kaikki sopii joko a) tai b) kategoriaan. Erittäin useat molempiin.

Tämän asun paita on yksi loppukesällä ompelemistani lemppareista. Kaavana on Tauko-lehden ykkösnumerosta Wren-niminen kietaisupaita. Alunperin paita on siis aivan oikea kietaisupaita, mutta tein siitä nauhattoman version lyhentämällä solmimisnauhat ja ompelemalla päät sivusaumaan. Tällä tavoin paita solahtaa helpommin vakiovarusteeni, ohuen neuletakin, alle.

Jännä juttu muuten, miten esimerkiksi tunne siitä, onko kaula-aukko liian antava vai ei, vaihtelee vuodenajan mukaan. Kesällä tämäkin paita oli mielestäni aivan bueno juuri tällaisena, mutta nyt, kun se on ollut toimistolla päälläni, alla on yleensä toppi. Tietty ympäristökin vaikuttaa ja itse en mitenkään mielelläni räväyttele officella pukeutumiseni kanssa. Ainakaan paljastelemalla ylenpalttisesti dekolteeta.

Pehmeä t-paita on kuitenkin aivan ihana työpaitana – ja mallinsa ansiosta tuo näyttää mielestäni paljon fiksummalta kuin aivan basic t-paita. Olen nimennyt tuon Kimono-paidaksi, vaikka eihän siinä nyt järin paljon mitään kimonomaista ole. Kuosin nimi on ”Varjolilja” ja se yhdessä ¾-mittaisten hihojen kanssa antaa ehkä vähän japanilaista auraa.

Hame on ikivanha alelöytö H&M:ltä. Pari kertaa se on jo ollut menossa kierrätykseen, mutta taas se on ollut ihan tehokäytössä edellisen täpärän pelastautumisensa jälkeen. Isot sivutaskut on vaatteen suuri plussa – ja tykkään myös siitä miten suhteellisen paksu ja ryhdikäs tafti kahisee vienosti kävellessä.

Se piti vielä mainita tuosta paidasta – ja sen kuosista, että olen oikein pistänyt merkille, miten saan yleensä valtavasti kehuja, kun se on päälläni. Mitenkään vähättelemättä itse paitaa, tuntuu, että se on juuri tuo kaunis Varjolilja-kuvio, joka kiinnittää ihmisten huomion. Ja ehkä myös se, että meidän organisaatiossa on kyllä erittäin vähäkukkainen pukeutumiskulttuuri.

Ehkä joku pidempään täällä näitä asujuttujani seuraillut jo huomasikin, että about ziljoona vuotta vanhat Acnen Pistolit ovat palanneet takaisin käyttöön. Olen muutaman viime viikonlopun aikana tehnyt pientä garderobi-inventaariota ja kaivellut omia kätköjäni. Kaikenlaisia yhä erittäin käyttöön sopivia aarteita on löytynyt, mikä on oikein ilahduttavaa!

Näitä aikoinaan budjettini räjäyttäneitä karvanilkkureita en koskaan laittanut varsinaisesti jäähylle, mutta jo pari vuotta ennen pandemiaa ne vain jostain syystä jäi ottamatta takaisin esille kesäsäilöstä. Pandemian aikana siis normaalia sesonkikiertoa ei juurikaan vaate- ja asustevalikoimassani tapahtunut, kun lenkkarit ja verkkarit oli periaatteessa ainoat asiat, mitä pidin päälläni kahden vuoden kotikulmien kiertämisen ajan. Nyt onkin ihana ottaa Pistolsit takaisin käyttöön – etenkin, kun niissä on nykyiseen mukavuusalueeseeni hyvin sopiva, erittäin maltillinen korko.

• paita, Mintun ompelimosta (trikoo, Nuppu Print Design; kaava, TAUKO Magazine)
• hame, H&M
• nilkkurit, Acne (Pistol)

Käsivarsipsrantolasta päivää!!
Arvatkaas mitä!? No sitä vaan, että käsi toimii jo sen verran, että olen kyennyt aloittelemaan yksinkertaisia ompeluhommia! Olen niin innoissani, että superlatiivit loppuu!! Vasta nyt tämän pakollisen käsillätekemis-selibaatin aikana tajusin, miten hurjan tärkeää omalle hyvinvoinnilleni on saada aikaiseksi jotain käyttökelposta. Mielellään myös kaunista.
Kutomishommat auttoi suuresti järjissäpysymisen kanssa jo viime syksynä. Oli ihanaa huomata, että pystyn saamaan aikaiseksi aivan mainiot ja täysin käyttökelpoiset villasukat. Sen jälkeen sukkia on kertynyt jo aika pino ja vähän muutakin olen yrittänyt saada puikoilla aikaiseksi. Tosin täytyy tunnustaa, että muiden neuleprojektien kanssa onnistumisprosentti ei ole aivan samaa luokkaa kuin sukkien – mutta eiköhän siinäkin vielä taidot ja silmä kehity. Toivotaan!

Vaikka neulominen on ihan mahtavaa, ompelukone (ja tietty saumuri myös) on itselleni se omin instrumentti. Toivorikkaana olen puhallellut pölyjä pois koneista, mutta vasta ihan viimeaikoina oikea käteni on kestänyt olla ompelun vaatimassa kohotetussa asennossa 30 sekuntia pidempään. Samoin ranteen kiertoliike on ihan vähän aikaa sitten vasta petraantunut tarpeeksi, että voin käyttää molempia käsiä ompeluksien ohjailuun.
(Älyttömän käteviä muuten nuo apuvälineklipsut! Allekirjoittaneen ompeluhiatus kesti sen verran pitkään, että kaikenlaista edistystä on ehtinyt tapahtua!)
Mitään isoja tai painavia kankaan paloja en edelleenkään kykene käsittelemään, samoin silittäminen on erittäin haastavaa (tai lähinnä nosto+kierto -liikeyhdistelmä, minkä ompelutöiden silittäminen vaatii), mistä syystä tuotannossa on ollut lähinnä kaikenlaista pientä kivaa. Onneksi nyt melkein 7 kk ikäinen Böna suostuu vielä toistaiseksi mukisematta käyttämään mummun ompeluksia.

Löysin kankaita ja ompelutarvikkeita netissä myyvästä Stoff & Stil -putiikista hurjan kätevän kaavan, jossa mekko ja body on yhdessä ja samassa. Ihanaa tuossa kaavassa on myös se, että se tulee kestävästä kuitukankaasta valmistettuna ja jo valmiiksi oikeaan kokoon leikattuna. Niin kätevää, kun pääsee heti hommiin, eikä tarvitse ährätä loputtomasti kaavojen kanssa. Samalla se on tietty myös miinuspuoli, koska ostaessa saa todellakin vain yhden koon.

Malli on hurjan kätsy, koska normaalisti vauvaikäisillä ihmisillä helmat on helposti korvissa ja napa näkyvissä, jos vaate ei ole kiinnitetty haarovälistä. Mekko-body -yhdistelmä pitää masun piilossa, mutta silti voi nauttia hurmaavasta helmasta.

Tällainen pieni uutuus on kanssa! (Peetun design <3)

Hiukan täytyy vielä odotella – ja verrytellä käsivartta – ennenkuin kykenen polkaisemaan ateljeen ihan täyteen vauhtiin. Suunnitelmia ja projekteja on kyllä iso liuta jo jonossa. Tilasin vuosien paussin jälkeen taas Suuri Käsityölehdenkin ja tuntuu, että taso on noussut huimasti. Joka lehdessä on useampikin kaava, jonka haluan toteuttaa aivan samantien – ja lisäksi useampi, joka kiinnostaa, vaikkei ehkä just nyt heti.
Ihan ensimmäisenä pitää ottaa ohjelmaan asioita, jotka eivät vaadi niin paljoa silittämistä. Käytännössä tarkoittanee erilaisia trikoojuttuja ja sehän vain sopii, niitähän tässä nyt muutenkin tulee eniten käytettyä. Juuri saatiin tieto, että töitä jatketaan kotitoimistolla kesäkuun loppuun asti.
Pölyt on siis pyyhitty ompelukoneiden lisäksi myös kauan käyttämättömänä lojuneesta Ompeluseura -tägistä!

En voinut vastustaa klikkiotsikkoa – sori!!
Tänään pitäisi kai leperrellä rakkaudesta ja ylistää ystävyyttä (tietäkää, että olette rakkaita!), mutta intohimo se tämäkin. Ja hermoille huomattavasti suotuisampi kuin väkipakolla ruusunpunaiseksi väännetty ihmissuhde.
Väärinkäsityksien välttämiseksi tarkennus heti näin alkuun: en ainakaan tietääkseni ole saanut sitä koronavirustartuntaa, joka edelleen jyllää pitkin maailmaa pistäen elämää uuteen järjestykseen niin terveillä kuin sairailla. Sen sijaan pandemian sivuvaikutuksena on herännyt monenmoista muuta, uuden elämänjärjestyksen innoittamaa trendiä, jotka kulkutaudin tavoin leviää tuvasta toiseen.
Kuulemma neulomisharrastus on lähtenyt siinä määrin lapasesta, että langantoimittajat myyvät ei oota, ohjelehdet myydään loppuun ja sukkapuikkojen metsästäjä löytyy haravoimaan perusteellisesti interwebsiä löytääkseen perussukkalangalle sopivan paksuiset välineet. Koronakaranteenit, matkustuskiellot, suljetut vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja kokoontumisrajoitukset pakottavat kannustavat kotoiluun, mikä on enemmän kuin otollinen olotila käsitöiden tekemiseen.

Olen oikeastaan käsityötyypiltäni enemmänkin ompelija tai näprääjä (koruja, kirjontaa ja kaikkea sellaista pientä askartelua) kuin neuloja. Rikkinäinen oikea käsi on estänyt (ja estää edelleen…) ompelemisessa vaadittavat isommat ja tarkat kädenliikkeet – ja esim. silitysraudan käyttö (oleellinen apuväline ompelun välivaiheissa) ei oikein onnistu vielä. Hienomotoriikka kehittyy onneksi koko ajan, mutta mitään pikkutarkkaa on toistaiseksi turha kuvitella tekevänsä.
Pikkuisen olen puhallellut pölyjä saumurista ja ompelukoneesta, mutta mihinkään isompaan – kuten vaatteen tekemiseen – ei rahkeet vielä oikein riitä.

Käsillä tekemisen hinku kasvoi kuitenkin niin valtavaksi, että päätin testata, josko sukan kutominen onnistuisi. (Kyllä tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta olen aina tottunut kutomaan ja neulominen tuntuu korvaan ihan oudolta. Ja miten neule-kielellä sanotaan esim. “kudin”? Se-työ-mitä-neulon? Tai yleisemmin “kutimet”. Työn-alla-olevat-neuleet?)
Pari hyvää ystävääni ovat aivan mestareita sukkien ja muidenkin neulomuksien kanssa. En toki ajatellut, että heti yllän heidän tasolleen, mutta rohkaistuin sentään yrittämään. Varsinkin, kun kuulin, että puikkojen heiluttelu on hyväksi käteni kuntoutukselle, tajusin, että nyt on todellinen win-win -tilaisuus toteuttaa itseään!
Novitan sivuilla on aivan kertakaikkiaan erinomaiset, selkeät, vaihe-vaiheelta etenevät perusohjeet villasukkiin. Ohjeita seuraamalla ensimmäiset sukat valmistuivat yllättävän nopeasti – ja mikä mahtavan ihana tunne, kun saa tehtyä jotain käyttökelpoista.
Tuo kyseinen perusvillasukkien ohje oli pitkään auki välilehdellä puhelimessa ja vaikka sukkia sitten lopulta alkoi syntyä aikamoinen kasa, pitää aina välillä edelleenkin tarkistaa, miten se kantapään silmukkajako nyt oikein menikään.
Jossain vaiheessa tuumasin, että jos kerran sukat syntyy suht kivuttomasti, kun vain seuraa tarkasti ohjeita, niin miksei sitten jokin muukin asia. Unelmoin, että tekisin Bönis-vauvalle jotain ihanaa – ja onneksi en tajunnut haasteen laajuutta, kun päätin, että mummun tehtävä on kutoa tulokkaalle merinovillainen nuttu ja pöksyt.

Ohut Novita Baby Merino -merinovillalanka tuntui unelmaiselta sormissa, mutta verrattuna 7-Veljestä sukkalankaan työ eteni tuskastuttavan hitaasti. Sain myös huomata, että ohjenuorani “seuraa ohjeita niin kyllä siitä hyvä tulee” ei ollutkaan aivan yhtä simppeli tällaisen monimutkaisemman projektin kanssa kuin mitä sukkien perusteella kuvittelin. Varsinkin vauvan neuletakissa silmukkamäärät kieltäytyivät sinnikkäästi noudattamasta ohjeita – vaikka minä mielestäni tein tismalleen niinkuin pitikin. Ihan hyvä ja suloinen setti siitä kuitenkin tuli – ja todistetusti Böna on ainakin kerran tuota myös käyttänyt! (setti muokattu tästä Novitan ohjeesta)
7-Veljestä on periaatteessa sukkalanka, mutta tietty siitä voi neuloa paljon muutakin. Bönan baby-setin jälkeen halusin palata nyt jo tuttuun seiskaveikkaan ja laitoin puikoille sporttisen neulepaidan. (Selvennökseksi sanottakoon, että tämä ei ole sen paremmin maksettu mainos kuin mikään muukaan yhteistyökampanja Novitan kanssa. Sieltä on nyt vain helpoiten löytynyt langat, verkkokaupasta toimitettuna myös tänne Svennelään, ja lankoihin sopivat ohjeet. Taidoillani ja kokemuksellani en todellakaan vielä osaa freestailata ja soveltaa eri ohjeita ja lankoja…)

Neulepaita on nyt päättelyä vaille valmis – ja vaikka se ei ihan täysin vastaakaan kuvitelmiani, uskon, että sitä tulee vielä käytettyä. Tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi varmaan tehdä heti putkeen toinen samalla ohjeella, kun on tuoreessa muistissa, mikä tämän kanssa meni pieleen. Malli on juuri sellainen, mistä tykkään – ja se, että tuo ei nyt aivan vastaa kuvitelmiani, on kyllä ihan oma vikani. Lankaa uuteen  neulepaitaan kyllä olisi, siitä on joku rabiaatti lankahamsteri pitänyt hyvän huolen.
(En voi mitenkään ymmärtää, miten se, että tilasin 2 kerää sukkalankaa on aivan yhtäkkiä ja huomaamatta eskaloitunut ja johtanut tilanteeseen, että nykyään sängyn aluskin on täynnä lankapusseja!)

Palmikkoneule, pitsineule ja kirjoneule ovat nyt viimeisimmät oppimisprojektini (jälleen: älyttömän hyvät ja seikkaperäiset ohjeet löytyy Novitan neulekoulusta). Alkoikin olla vähän turhan itsevarma olo perusvillasukkia tehtaillessa. Palmikkoneule vielä jotenkin sujuu, kun vaan ei laita Netflixiin mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa, mutta pitsineuleen kanssa saa olla jo kieli keskellä suuta. Todella hämmentävää, että silmukkaluku ei vaan täsmää, vaikka mielestäni teen tismalleen niinkuin ohjeessa sanotaan!
Kirjoneuletta muistan väsänneeni joskus lukio-aikoina, mutta hetki meni, että muistin, miten pitkien lankajuoksujen kanssa pitää toimia. Yllätys sen sijaan oli, miten hankala on hahmottaa suht simppeliltäkin vaikuttavaa kuviota keskeneräisestä työstä. Paras vain kaiketi laskea silmukoita ja uskoa, että kyllä siitä hyvä tulee.
Selvää kuitenkin on, että olen saanut erittäin vakavalaatuisen neuloosin. Tartunnan aiheuttajia on useampia ja altistuskin melko pitkä, joten onko tuo nyt mikään ihme. Projekteja on tällä hetkellä jonossa odottamassa jo niin monta, että varmaan loppuvuosi menee niiden toteuttamisessa. Tosin uusia ideoita pukkaa jonon jatkoksi koko ajan, että kai tässä täytyy vain opetella heiluttelemaan vikkelämmin puikkoja.

Se hyvä puoli tässä neuloosissa kyllä on, että levoton mieli pysyy satakertaisesti paremmin keskittyneenä välillä loputtomalta tuntuvien videopalaverien viidakossa, kun käsillä on jotain tekemistä. Eli jos kotitoimistolla näytön edessä palaverointi puuduttaa, suosittelen tarttumaan puikkoihin!
Intohimoista ystävänpäivän iltaa!

Nyt ei taida olla mikään baby shower -sesonki, mutta en halua alkaa pihtailla tätä juttua. Kohta en kuitenkaan puhu muusta kuin jouluhommista, joten vähän vauvahöpinöitä tähän ensin!
About viikkoa ennen käsileikkaustani meillä oli pienet babyshower-tyyppiset juhlat Karkille, Cissille ja Bönikselle. Tavallisinta käsittääkseni on, että shower-kutsut pidetään odotusajan loppupuolella, mutta ennen Bönan syntymää, tulevat äidit olivat sen verran tiukassa karanteenissa, että edes ulkona järjestetty häppeningi ei tullut kysymykseen. Nyt, kun vauva on maailmassa, voi onneksi ottaa pienen piirun verran rennommin.
“Tervetuloa maailmaan showerit” oli Peetun ja Cissin siskon idea ja he huolehtivat aivan ihanasti kaikista järjestelyistä, koristeluista ja tarjoiluista. Sain onneksi olla apujoukkoina mukana ja suuren kunnian toimia vaippakakkuvastaavana!

En muista, milloin ensimmäisen kerran törmäsin käsitteeseen vaippakakku, mutta sen muistan, että pidin ajatusta täysin pöljänä. Häpeilemättä olen tässä(kin) asiassa takinkääntäjä ja nyt olen sitä mieltä, että konseptihan on aivan nerokas! Vaippakakku on sekä hauska ja koristeellinen yksityiskohta että äärimmäisen käytännöllinen ja tarpeeseen tuleva lahja tuoreille vanhemmille.
Ensin ajattelin, että ostan valmiina jonkun muun askarteleman kakun, mutta hetken googlailtuani tajusin, että kyllähän sellaisen tällainen käsipuolikin askartelee suht helposti. Tässä teillekin DIY-ohjeet helppoon vaippakakun perusversioon. Googlaamalla voi tosin helposti havaita, että kilpavarustelu ja taituruustaiteilu ei tunne rajoja tässäkään lajissa – mutta jos Eiffel-tornin tai suloisen keinuhevosen askartelu vaipoista ei tunnu ajankohtaiselta, perinteinen kerroskakku syntyy yllättävän nopsasti!
Tee-se-itse ohjeet: VAIPPAKAKKU
Kakkupohja

Jotta kakusta tulee edes jonkin verran tukeva niin, että sitä pystyy vähän liikuttelemaan, tarvitaan tukirakenteiksi pohja ja keskipylväs. Tukeva pahvi käy hyvin pohjaksi. Itse leikkasin pizzalaatikon kannesta 30 cm halkaisijaltaan olevan ympyrän, joka oli just sopiva kolmikerroksiselle kakulle. Nelikerroksisen kakun pohjalle tarvitaan halkaisijaltaan noin 35 – 37 cm oleva ympyrä.
Mikäli on tiedossa, että vauvan perheessä olisi tarvetta esim. tarjottimelle, piirakkavuoalle tai matalareunaiselle pyöreälle rottinkikorille, niistä saa myös tosi kivan pohjan kakulle ja samalla lahjan perheelle.
Keskipylvääksi valitsin talouspaperirullan hylsyn. Kaksi riittää korkeutensa puolesta nelikerroksisenkin kakun kokoamiseen. Inspiraatiota keräillessäni näin, että jotkut käyttävät tukikeppinä kuohuviinipulloa, käärittyä vauvalehteä tai vastaavaa.
Kakun materiaalit
Ensinnäkin tietty niitä vaippoja. Ostin kaksi pakettia Liberon “newborn 2” -vaippoja ja siitä määrästä olisi hyvin riittänyt neljään kerrokseen. (Peetu vitsaili, että tehdään “gluteiiniton” kakku ylijääneistä vaipoista. Ha ha!).
Kakun “täytteeksi” ja koristeeksi voi hankkia pieniä lahjoja, mutta se ei ole mikään must mielestäni. Meillä mummuilla mopo alkaa kuitenkin helposti keulia ja tulin ostaneeksi kaikkea mielestäni sievää. (Ja pitäähän Bönalla olla Supertstarit kun mummullakin on!)
Koristelun voi toteuttaa juuri niinkuin itse haluaa. Monet ovat hyvin johdonmukaisia värivalinnoissaan, vaaleanpunaista tyttövauvalle, vaaleansinistä pojalle. Itse valitsin omannäköiseni sävyt ja värikkäät silkkinauhat: alle leveämpi kermanvalkoinen satiininauha, sen päälle auringonkeltaista ja kirsikkaa vähän kapeampaa nauhaa.

Inspiraatiota erilaisiin väriyhdistelmiin ja koristelutapoihin löytyy tosi paljon esim. Pinterestistä. Itselleni jäi erityisesti mieleen yksi supertyylikäs vaippakakku, missä oli täysin valkoisista vaipoista koottu kolmikerroksinen kakku, koristenauhoina oli ensin alle aika leveä kierros ruskeaa aaltopaperia ja sen päälle herkkää pitsinauhaa, viimeistelyssä kuivakukkia ja heiniä.
Tämä mummu nyt vaan on tuollainen värikkäämpi ja hersyilevämpi! Ainakin juuri Bönan juhliin se tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Kokoaminen
Liimasin ihan ensimmäiseksi pohjapahvin päälle kakkupaperin tuomaan kakkumaista tunnelmaa. Monet näyttivät päällystäneen pahvikiekon myös foliolla tai ihan lahjapaperilla. Paljoahan tuo ei sieltä lopulta näy – eli jos on aikapulaa askarteluvaiheessa, tämän vaiheen voi hyvin jättää väliin.
Pohjan keskelle liimataan tukiasia (lehteä ei voi liimata, jos sellaisen ajatteli kakun keskelle kätkeä, ja siksi kokonaisuus on vähän huterampi). Tungin talouspaperirullan hylsyn täyteen Marianne-karkkeja yllätykseksi Karkille ja Cissille.

Liiman kuivuessa on hyvä hetki rullailla vaipat pikkuisiksi kääröiksi. Kantsii aloittaa rullaus vaipan yläreunasta niin paketista tulee siistimpi. Helpointa on kiinnittää käärö pienellä kumilenksulla. Niitä kantsiikin varata hommaan ihan reilusti.
Sitten vain aletaan asetella vaippakääröjä keskipylvään ympärille. Vaippojen menekki riippuu tietty siitä, miten tiukkoja rullia niistä on tehty ja kuinka väljästi ne asetellaan pohjalle. Kaksi pakettia – eli 72 kpl – riittää erinomaisesti.
Ensimmäinen kierros vaippakääröjä kantsii kiinnittää keskipylvään ympärille isolla kumilenksulla, se on helpointa. Vielä toisenkin kierroksen ympärille saa kumilenksun, mutta kolmas kierros pitää kiinnittää paikoilleen esim. valkoisella puuvillanarulla.
Kerroksiin voi uloimpaan kierrokseen laittaa tosiaan halutessaan lahjoja vaipparullan paikalle.

Lopuksi sidoin nauhat jokaisen kerrokseen niin, että ne petti mahdollisimman hyvin kumilenksut. Kerroksiin tulevat lahjat kiinnitin pienellä teipin palalla, etteivät ne putoile alas miten sattuu. Kaiken komeuden päälle vielä sellofaania – ja valmista tuli!
DIY-vaikeusaste tällaisella vaippakakun perusmallilla on “erittäin helppo”. Jopa käsipuolena näprääminen sujui yllättävän hyvin – tosin Peetu auttoi hiukan kiperimmissä kohdissa.

Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kakku on aurinkoisen pirteä ja värikäs – juuri niinkuin halusinkin. Ja mikä tärkeintä: vanhemmat olivat hyvin iloisia ja tykkäsivät kovasti!

Ihmeellinen, vuoroin heleän auringonpaisteinen, vuoroin pikimustan pimeä, ukkoskuuroinen sunnuntai sai pitkästä aikaa ompelumoodin päälle. Pikkiriikkinen inspiraationpoikanen taisi tarttua myös omasta eilisestä jutustani. Diorin kevätmalliston hamoset tulivat kirjaimellisesti myös uniini. Sekava keli ei oikein innostanut laajempiin ulkoiluhommiin, joten puolentoistatunnin power walk -lenkin (jonka aikana kastuin litimäräksi kaksi kertaa…) jälkeen sukelsin penkomaan kangasvarastoani.

Muistelin, että minulta piti löytyä vielä kaunista helmenvalkoista pehmeäpintaiseksi hiottua viskoosikangasta, mutta sitä ei kyllä etsinnöistäni huolimatta löytynyt. Sen sijaan käsiini osui parin metrin pätkä Marimekon lähes harsomaista, mustalla ja teräksenharmaalla kuvioitua pellavakangasta. Kuosin nimi on “Perhonen” ja suunnittelija lempparini Fujiwo Ishimoto.

Mietin kyllä hetken, että onko isokuvioinen kangas vähän too much, mutta päätin sitten, että ei. Läpinäkyvähän tuo on kuin mikä, eikä loppumattomilta tuntuvista varastoistani löytynyt lainkaan vaaleaa vuorikangasta. No, ajattelin poiketa huomenna Lindexillä ja hankkia simppelin alushameen. Sellaiselle on varmaan käyttöä myöhemminkin.

Kaikki kunnia äiskältä perimälleni ziljoona vuotta vanhalle ompelukoneelle, mutta kun se lottovoitto vihdoin osuu kohdalle, yksi ostoslistan ensimmäisistä hankinnoista on kunnollinen jämerä ompelukone! (…pitäisi varmaan ihan oikeasti alkaa lotota. Voittomahdollisuudet kasvaisivat heti aika huikeasti!)

Jännä nähdä, miten tuohon konservatiivisen pituiseen helmaan tottuu. Ajattelin, että laitan juhannuksena uudet sandaalini (ovat jo Brandoksen mukaan matkalla, joten ovat varmasti täällä ennen pyhiä…) ja Dior-henkisen mustan topin tuon hameen kanssa. Ihan täysin fiftarihenkiseen stailaukseen terävine pumpseineen ja fritsuliinoineen en nyt ainakaan ihan heti taivu. Katotaan uudelleen sitten loppukesästä! Haha!!

Tässä tulee nyt  vihdoin lupaamani ohje tosi helppojen (ja tosi trendikkäiden!) salihousujen ompelemiseen. Kunnon “räätälöityjä” versioita hinkuavien kannattaa etsiä jotkut oikeat kaavat, mutta kärsimättömille ja/tai alottelijoille tämä ohje sopii tosi hyvin. Ihan tunnissa housut eivät valmistu – kuten taisin etukäteen rehvastella. Etenkään, jos on niinkuin Mintun ompelimossa, että itse ateljeen pystyttämiseen, koneiden, silitysvälineiden ja muun rekvisiitan esiin roudaamiseen ja tarvittavan työtilan raivaamiseen menee helposti hetkonen.

Housuissa on vain kaksi varsinaista saumaa: puntin sisäpuolella ja haarakoukku. Lisäksi pitää ommella käänteet lahkeensuihin ja kuminauhakuja vyötärölle. Koska mallin idea on olla kunnolla “lötkö”, pienet harhatikit eivät näy missään ja siksi housut erittäin todennäköisesti onnistuvat, vaikka istuisi elämänsä ensimmäisen kerran ompelukoneen ääreen.

Salihousujen tekemistä varten tarvitset:

• noin 1,20 m – 1,50 m hyvin laskeutuvaa kangasta, mieluiten aika ohutta viskoosia. Kankaan leveys tulisi olla noin 140 cm. Kapeammasta kankaasta (yleensä silkit ovat 120 cm) syntyy noin XS/S -kokoiset housut. Isoja kokoja varten pitäisi olla joko leveämpi kangas tai limittäin menevä leikkuusuunnitelma.
• vyötärönympärysmitan kuminauhaa. Mikä tahansa leveys käy. Itseltäni sattui löytymään valmiiksi leveää (punaista!) kuminauhaa, joten käytin sitten sitä…
• mittanauhan
• sakset
• sopivan väristä ompelulankaa ja tietty sen koneen…

Mintun kukkahousujen viskoosi on vähintäänkin ziljoona vuotta vanhaa ja alunperin hankittu jotain suunnitelma-asteelle jäänyttä mekkoprojektia varten. Sattumalta kankaan kuvioista löytyy niin sinistä kuin keltaistakin – jotka molemmat ovat tehneet yllätyshyökkäyksen Mintun garderobiin tänä keväänä.

Leikkausta varten kangas taitellaan kuvan tapaan – eli ei niinkuin normaalisti kaksinkerroin, vaan siten, että reunat kohtaavat keskikohdalla ja kummassakin reunassa on taite. Hmmm… tulipas selostettua tosi hassusti, mutta kuvasta selviää varmaankin ihan hyvin, mitä tarkoitan..

Kaava

Housut valmistuu kahdesta kappaleesta, jotka ovat keskenään samanlaiset. Tee näin:

• Mittaa jalan ulkosivu nilkasta vyötärölle, lisää mittaan 2 x kuminauhan leveys + 1 cm ja noin 1 cm lahkeen kääntämistä varten. Yhteenlaskettu pituus = kaavan “TAITE”
• Merkkaa pituus kankaalle.
• Merkkaa puntin suun leveys kankaalle – huom. puolikas lopullisesta mitasta! Jos et osaa päättää, mikä olisi hyvä leveys, mittaa joidenkin toisten housujen puntti tai tee mittanauhasta lenksu ja mallaile sopiva leveys sen avulla. Kukkahousujen puntti on reilut 20 cm.
• Mittaa lantion levein kohta ja lisää pituuteen 6 cm. Jaa tuo nyt saatu mitta neljällä ja merkkaa se kankaan yläreunaan.
• Piirrä viiva (tai leikkaa suoraan…) “sisäpuntti” 2/3 pituudesta niin, että se päättyy keskelle kangastaitosta. Haara on puolestaan 1/3 pituudesta ja päättyy edellisessä kohdassa mitatun vyötärön reunaan.
• Leikkaa toisesta kangaspuoliskosta samanlainen kappale. 

Periaatteessa kaava toimii aivan loistavasti, vaikka vetäisi ihan suorat viivat lahkeensuusta ja vyötäröltä kankaan keskelle. Itse en malttanut olla hifistelemättä ja kaarroin aavistuksen haaraa ja leikkasin puntin vähän matkaa loivasti suoraan, ennenkuin aloin kaartamaan lisää leveyttä.

Ompele ensin sisäpunttisaumat niin, että lopputuloksena on kaksi punttipötkylää. Siksakkaa ja silitä. Ompele puntit yhteen haarasaumalla. Siksakkaa ja silitä.

Ompele kuminauha lenksuksi.

Kun housukappaleet on ommeltu yhteen ja kuminauha lenkiksi, voit sovittaa tekelettä. Yleensä tekee hyvää, jos etupuoliskoa madaltaa pari-kolme cm, kuten kuvassa.

Tarkoitus on, että haarakoukku roikkuu selkeästi alhaalla – ei nyt ihan haaremityyliin, mutta melkein. Se antaa salihousuille tunnusomaisen rennon lökötyksen ja on välttämätöntä liikkumisen kannalta.

Siksakkaa yläreuna ja ompele kuminauha pussiin (taitteen sisään). Oikein leveä kuminauha, kuten Mintulla tässä, pysyy paremmin ojennuksessa, jos sen tikkaa vielä keskeltä. Kuminauhaa pitää silloin venyttää samalla, kun ompelee, jottei tikit katkeile, kun kiskoo housut jalkaansa. Kapea kuminauha on kaikkein helpoin.

Siksakkaa punttien suut ja käännä noin sentin verran. Silitä.

Valmista tuli!!

Jos jäi vielä jotain kysyttävää näin superpedagogisten ohjeiden jälkeen, vastailen kommenttiboksissa erittäin mielelläni. Ja tosiaan tuolla ylempänä antamani kankaan menekki on arvio. Vajaamittaiset ja/tai lyhyen ihmisen  housut syntyvät pienemmästäkin määrästä. Yksi pituus riittää tuonne 42/44 -kokoon asti, mutta isompia kokoja varten kannattaa hankkia 1 1/2 tai kaksi kertaa tarvittava pituus.