Selailin loppukesän kuvia puhelimestani etsiessäni yhtä lomakuvaa – ja törmäsin näihin Böniksen ristiäisten jälkeen Suomalaisen kirkon pihalla Peetun juhla-asustani ottamiin kuviin.

En voi ymmärtää, miten olen saattanut unohtaa, että asu tuli (poikkeuksellisesti) ikuistettua! Kuvista tuli mielestäni oikein kivoja – vaikka itse sanonkin (miksi muuten pitää aina sanoa ”vaikka itse sanonkin”? Eikö sitä voi ihan vaan olla sitä mieltä, että hyvät kuvat tuli?). Alkusyksyn, tai ehkä se vielä oli loppukesää, iltapäivän valo oli ihana, kirkon piha tunnelmallinen ja olo onnellinen monestakin syystä. Bönis oli juuri saanut kasteessa nimensä, juhla oli ihanan valoisa ja lämminhenkinen – ja mikä valtavan ihana tunne, kun pitkästä aikaa sai nähdä vähän isommalla porukalla!

Olin myös erittäin tyytyväinen asuuni, mikä oli sinänsä hyvä, sillä sen kanssa oli mennä edellisenä iltana hiukan tiukille…

Patologisena aikaoptimistina ja muutenkin optimistina olin ajatellut, että ompelen itse jonkun kivan mekon itselleni ristiäisiä varten. Käteni on toki kuntoutunut jo suorastaan paljon paremmaksi kuin uskalsin toivoakaan – ja teoriassa kykenen kyllä jo jonkin verran ompelemaan.

Vielä lauantaisia ristiäisiä edeltävänä torstaina olin sitä mieltä, että hyvinhän tässä ehtii! Ei tullut pieneen mieleeni, että toistaiseksi en ole ommellut muuta kuin muutamia vauvojen vaatteita (joiden käsittely tällaiselle käsipuolelle on helpompaa, kun kappaleet on pieniä) ja oikea käden sormet – vaikka nykyään toimivatkin jo – ovat yhä kömpelöt ja heikot. Eli vaikka edellisessä todellisuudessani olisinkin surauttanut suunnittelemani, toki suht simppelin, mekon yhdessä illassa, nyt se olisi turha toivo.

Kun perjantaina alkuiltapäivästä totesin, että koska mekkoa ei ole vielä edes leikattu, en tule ikinä saamaan sitä ajoissa valmiiksi.

Aloin siis kuumeisesti sovitella vaatekaappiani läpi. Yllättäen (”yllättäen”) kaikki, mitä käteen osui, oli epäsopivaa, liian ei-juhlamaista, liian työvaatemaista, liian ei-ristiäismäistä. Kello oli 17.55 perjantai-iltana, kun totesin, että ei tää tästä.

Vain reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä on onneksi kiva – ja suht hyvin varusteltu ostoskeskus – sinne siis. Perjantaisin putiikit sulkevat siellä klo 19, eli homman piti ratketa tunnissa.

Keskityin kahteen kauppaan, joissa tiesin olevan kivoja brandejä ja yleensä melko hyvä valikoima. Ensimmäisessä (Alternativet) kaappasin kainaloon pikaskannauksella 6 mekkoa (Stine Goyaa, Mads Norgaardia, Just femalea) ja päätin etukäteen, että joku niistä sopii.

Mutta ei sopinut.

Sitten laukkasin siihen toiseen kauppaan (Best of Brands) ja päätin, että otan ensimmäisen, joka on vähänkään sinnepäin. Jo aavistuksen epätoivoisena kingersin päälleni BOSSia, Dagmaria, Filippa K:ta, Gannia, Rodebjeria… ja mitä niitä nyt oli. Melkein päätin päätyä yhteen BOSSin mekkoon, joka oli kyllä oikeastaan ihan ihana, mutta mittasuhteiltaan selkeästi tarkoitettu vähintään 170 cm pitkälle naiselle – eikä tällaiselle kaltaiselleni tapille.

Tässä vaiheessa kello oli jo varttia vaille seitsemän. Aikaoptimisti kun olen, päätin laukata tsekkaamaan vielä vähän kauempana sijaitsevan Åhlénsin pikkusen naistenvaateosaston. Siellä on kuitenkin kohtuuvarmaa Ida Sjöstedtiä ja Carin Westeriä valikoimissa. Yksi aivan mielettömän ihana Ida Sjöstedt roikkuikin Åhlénsin aletangossa. Mutta eeeei – se oli (vähintään) yhtä kokoa liian pieni.

Ja nyt kello oli vain muutamaa minuuttia vaille seitsemän. Kaikki kaupat olivat jo sulkemishommissa, useimmissa metallinen turvapaljeovi vedetty jo melkein kiinni asti. Pingoin kevyttä marssihölkkää ensimmäiseen kauppaan, jonne olin jättänyt yhden (ei todellakaan ristiäisiin sopivan) hameen varaukseen.

Sielläkin oltiin jo sulkemassa, mutta puuskutin, että ottaisin nyt varmaan sitten sen hameen, jonka hetki sitten varasin, vaikken ole ihan varma siitä. Kerroin, että olen menossa huomenna aamupäivällä tyttärentyttäreni ristiäisiin, eikä ole mitään päällepantavaa.

Ja siis uskomatonta, mutta voi miten totta: Tämä upea myymälähenkilö, parikymppinen nuori nainen, totesi vain, että nyt etsitään sulle hyvä asu! Hän ohjasi minut pukukoppiin, toi ison kasan mekkoja (joita en ollut ensimmäisellä kierroksella huomannut lainkaan) ja aloin sovitella.

Tuo päälläni oleva mekko oli ehkä toinen tai kolmas, jota sovitin – enkä voisi olla tyytyväisempi! Hintaakin oli suunnilleen vain puolet siitä, mitä olisin joutunut pulittamaan siitä BOSSista, jonka jo melkein ostin.

Lisäksi jäi aivan valtavan hyvä mieli siitä, miten nuori ihminen, perjantai-iltana, sulkemisajan jälkeen, on niin kertakaikkiaan avulias ja ihana. Yhtään en tuntenut, että olisi joku hoppu tai kiire tehdä päätöstä. Eikä hän myöskään tehnyt mitään numeroa siitä, miten hän nyt on näin mahtavan joustava ja palvelualtis – päinvastoin asenteensa oli täysin, että tottakai ja ilman muuta autan tällaisessa kriisissä! Aivan mahtavaa!

Menin vielä sunnuntaina erikseen kiittämään ihanasta palvelusta. Tällaisia asiakaspalvelun helmiä ei kyllä liian usein tapaa!

• mekko, Leveté Room
• kengät, Gabor
• laukku, Mulberry