Ihanat kesäkelit ja tulevan lomakauden suunnittelu innosti muistelemaan viime loppukesän reissuani Italiaan. Tässä muutamia kuvia ja tunnelmia matkalta – ja ensimmäisen matkapäivän asu jälleen erittäin onnistuneesti (NOT!) itselaukaisijalla kuvattuna.

Varsinaiset kesälomasuunnitelmat jäivät vuosi sitten sekä loppukesään että viimetippaan. Yksi syy oli se, että heräsin passin hankintaan vasta maaliskuussa. Koronan aikana mokoma oli ehtinyt mennä vanhaksi, niinkuin ilmeisesti koko Suomen ja koko Ruotsin kansalla. (Miten hassua, kun tuntuu, että korona-ajoista on pieni ikuisuus – ja tosiaan vielä vuosi sitten tilanne oli tämä!)

Normioloissa uuden passin saa täällä käpäläänsä parissa päivässä – viimeksi taisi mennä kolme päivää siitä, kun tajusin, että se pitää uusia, siihen, kun uusi passi oli valmis. Nyt oli jonot jo maaliskuussa venähtänyt niin mahdottomiksi, että ensimmäiset vapaat ajat oli vasta lokakuulle.

Onneksi sitkeä vapautuvien aikojen kärkkyminen tuotti tulosta ja sain juhannusviikolle passiajan Suomen suurlähetystöön. Facebookin ”Tukholman suomalaiset” –ryhmässä kuului kauhu-uutisia, että Suomesta postitettavat passit viipyy matkalla helposti 8-9 viikkoa. No, se oli tyypillistä Facebook-tietoa ja sain kirjatun kirjeen reilussa viikossa.

Matkakohteeksi valikoitui Italian Maranello oikeastaan aika monestakin syystä. Koronakin taisi vaikuttaa vielä suunnitelmiin ja halusin pysyä Euroopassa. Soolomatkailijana toiveena oli kohde, jossa tekeminen on pääasia. Kahviloissa istuskelu, rannalla makoilu ja kauniiden maisemien katselu sujuu toki sekin rutinoituneelta sinkulta ilman seuraakin, mutta on jotenkin silti nautinnollisempaa, kun matkalla on jokin missio.

Ja nyt siis tavoitteena oli sukeltaa korvia myöten Ferrari-maailmaan!

Maranellon kaupungin motto on: hidasta elämää ja nopeita autoja. Tein toki varsin perusteellisen taustatyön ennen reissuun lähtöä, mutta kieltämättä olin silti aavistuksen yllättynyt, miten Ferrari dominoi kaupunkikuvassa – ja oikeastaan kaikessa. Liikenteessäkin sujahteli kiitettävästi huikeita urheiluautoja, vaikka pääosa olikin sitten lopulta aivan tavallisia kulkuvälineitä.

Tässä nyt ehkä paras otos niistä kaikista lähemmäs sadasta, jotka otin ensimmäisen päivän asustani. Vaikka miten yritin, tarkennus osui aina jonnekin taakseni – johtui varmastikin tuosta aamuhetken haasteellisesta valaistustilanteesta. Halusin nyt kuitenkin ikuistaa asun tänne kahdesta syystä. Toinen niistä on toppi ja toinen shortsit.

Molemmat asun osat valmistuivat juuri Italian reissulle. Olin jo kirjoittaa valmistuivat sopivasti, mutta varsinkin shortsien kohdalla tilanne on se, että kuka tahansa järkevä olisi jo keskittynyt pakkaamaan tavaroita matkalaukkuun ja ehkä korkeintaan silittämään jotain tarvittaessa, mutta olin nyt saanut niin päähäni, että valkoiset shortsit pitää olla ja tein järkevän priorisoinnin, minkä johdosta poljin vielä ompelukonetta vain hetkeä ennen kuin oli aivan pakko lähteä viilettämään lentokentälle.

Topin kaava on Tauko-lehden ensimmäisestä numerosta Wren-toppi pienin muutoksin. Jätin pois aitoon kietaisupaitaan tarvittavat nauhat – ne kun on hiukan hankalat, jos topin päällä on tarkoitus pitää esim. neuletakkia ja kavensin vastaavasti sivusaumasta noin sentin. Kankaana Nuppu Print Companyn iki-ihana Vanamo.

Shortsit tuli tosiaan ommeltua aivan superviimetipassa – ja siksi kaavaksi valikoitui yksinkertaiseksi ja luotettavaksi tietämäni The Assembly Linen pyjamasetin alaosa. Kyseisen kaavan saa btw ilmaiseksi, kun liittyy heidän jäsenklubiin (eli tilaa uutiskirjeen..). Suosittelen kaikille, joita ompeleminen kiinnostaa, sillä mukana tulee niin seikkaperäiset ja pedagogiset ohjeet, joita seuraamalla epäonnistumisen vaara on todella olematon.

No mites se Maranello? Suosittelenko vai en?

Plussat:

 + Pieni kaupunki, kaikkialle pääsee helposti ja nopeasti kävellen

 + Ferrari-museo on todella vaikuttava

 + Kaupunki ei ole varsinaisesti turistikohde (useimmat tulevat vain poikkeamaan Ferrari museossa isommista lähikaupungeista Bolognasta tai Modenasta) ja siksi meno vaikuttaa hyvin aidolta, ei turistiselta

 + Aivan käsittämättömän hyvää ruokaa ravintoloissa

 + Hyvin siedettävä hintataso ylipäätään (paitsi virallisen Ferrari-merchandisen kohdalla)

 + Erittäin hyvät tsäänssit törmätä formula-kuuluisuuksiin, mikäli eivät satu olemaan kisaamassa jossain

Miinukset:

 – Pieni kaupunki, jossa ei ole juuri muita varsinaisia nähtävyyksiä kuin Ferrari (jotain keskiaikaisia linnoituksen jämiä olisi ollut, mutta sinne asti en ehtinyt!)

Eli en oikein osaa sanoa suosittelenko vai en kenellekään reissua juuri tuonne. Itse ihastuin Maranelloon aivan totaalisesti (mutta olen kyllä muutenkin vähän outo… haha!) ja voin hyvin kuvitella meneväni sinne vielä uudestaankin. Tällä reissulla olin perillä kolme yötä – eli kaksi kokonaista päivää, jotka meni yhdessä vilauksessa!

Ferrari museosta nauttii varmasti sellainenkin, joka ei ole aivan hurahtanut, mutta sinne tosiaan pääsee joko järjestetyllä sightseeingillä tai omalla autolla poikkeamalla ilman, että tarvitsee varsinaisesti majoittua Maranelloon. Monen bussin kyljessä näytti lukevan Pavarotti & Ferrari – eli jokin yhdistelmäelämys alueen merkkihahmojen ympärillä siinä taisi olla kyseessä.

Nyt onkin sitten seuraava Italian reissu suunnitelmissa ja ankarat italian opinnot käynnissä. Ja haaveissa, että voisi joskus viettää saapasmaassa vähän pidemmän ajan.

Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

• mekko, Mintun ateljee
• kengät, Acne
• korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Varoitus: tämä postaus sisältää about ziljoona kuvaa ja häpeämätöntä kesähaikailua! Haha!!

Olen aivan superpäättäväisesti edelleen sitä mieltä, että elokuu on kesäkuukausi. Tuntuu kuitenkin, että tänä vuonna elokuu itse on kylläkin aivan toista mieltä. Viimeviikkoinen jatkuva harmaa syyssade meni onneksi menojaan ja jo lauantaina, kun juhlimme Bönan ristiäisiä, oli ihanan aurinkoista. Tänäänkään ei periaatteessa ollut kerrassaan mitään valittamista sään suhteen – paitsi, että tällainen kirpeys aurinkoisenakin päivänä kuuluu vasta jonnekin syksyyn! Missä on elokuun leudot yöt? Ei ainakaan täällä..

Syytän siis kelejä siitä, että tänään iski valtava kesä-on-ohi -haikeus ja päädyin selailemaan kesälomareissumme kuvasatoa. Alunperin tarkoitukseni ei ollut tehdä mökkivisiitistä blogijuttua, siksi kuvat on otettu puhelimella eikä kameralla. Tuli kuitenkin niin vahvasti sellainen tunne, että haluan ikuistaa nämäkin hetket tänne blogiini – onhan täällä melkein kaikki muutkin ulkomaanmatkani dokumentoituna. Nyt varsinkin, kun ei ole kohta kahteen vuoteen päässyt matkustamaan, oli reilun viikon reissu Suomeen elämyksenä merkittävä.

Tein parhaani karsiakseni kuvia jotenkin järjelliseen määrään, mutta tavoite oli aika haastava. Miten voi olla, että auringonlaskukin oli joka ilta eri näköinen upea elämys, joka vain oli pakko ikuistaa??

Näillä saatesanoilla tervetuloa Mintun mukana mökkitunnelmiin (ja ihan vähän myös Helsinkiin)!

Peetun zen-hetki riippukeinussa illallisen jälkeen.

Maailman paras reissukaveri ja mummun kulta!! ❤️  Tässä aamiaisella tulomatkalla ABC:llä.

Sunshine-kisu oli elämänsä ensimmäisellä reissulla. Menomatka laivalla oli aika järkky kokemus muutenkin superherkälle otukselle, mutta sitten onneksi – ja aika yllättäen – hän päätti löytää sisäisen seikkailijansa ja varsinkin mökillä vanha neiti viihtyi erinomaisesti. Paluumatkalla laivakaan ei ollut enää yhtään niin pelottava ja kunnon adventure cat -tyyliin Sunshine istuskeli hytin ikkunalaudalla ohi lipuvaa saaristoa tarkkaillen.

Ihanaa mökkitunnelmaa!

Viikkoon mahtui sadetta ja paistetta. Kaikkein helteisimmät viikot olivat jo takana ja välillä tarvittiin villasukkiakin, mutta eniten aikaa taisin kyllä viettää järvessä. Olin jo aivan unohtanut, miten taivaallista sateella uiminen on! Ja paisteella. Ja tietenkin lisäksi myös aamusumussa, yön pimeydessä tähtien alla ja aina muulloinkin.

Peetu grillimestarina

Yhtenä iltana saatiin mun rakkaat ystävät, siskot, mökkivieraiksi. Jotenkin kuvittelin, että juhlan kunniaksi “laittaudun” ja otetaan oikein viralliset asukuvat ennenkuin porukka saapuu. Noh, vaihdoin sentään verkkarit mekkoon ja tukka ehti melkein kuivua – eikös se lasketa mökkiolosuhteissa ihan hyväksi saavutukseksi? Haha!

Metsänvihreä mekkoni sopi kuitenkin niin hyvin mökin sävyihin ja tunnelmaan, että piti näpsäistä peiliselfie kuitenkin muistoksi.

Ystävät saman pöydän ympärillä, hyvää ruokaa (ei hyttysiä!) ja kiireetöntä yhdessäoloa. Näistä hetkistä sitä tankkaa energiaa ja valoa, jonka kanssa jaksaa taas niiden vähän vähemmän valoisien hetkien yli (marraskuu, I’m talking to you!).

Grillattu ruoka on niin hyvää! Siinä täytyy olla joku luolamies-juttu, minkä takia grillissä tulella kypsytetty ateria tuntuu jotenkin aivan erityisellä tavalla sielussa asti hyvältä. Vai onko se niin, että ulkoilmassa kaikki vaan maistuu paremmalta?

Kesäyön magiikka

Peetu oli meistä ainoa, joka lähti saalistamaan marjametsälle. Mustikat – ja erityisesti metsävadelmat – maistuu jostain syystä itse (no, Peetun) poimittuina jotenkin erityisen hyviltä!

Tässä valmistaudutaan kannattamaan Ruotsin futisjoukkuetta olympiakultaan! (Ei huudettu ilmeisesti tarpeeksi kovaa, kun rankkarikisan päätteksi voitto meni Kanadaan)

Kiitos Paukkula, olit ihana! Ensi kesänä nähdään taas!

Alunperin oli tarkoitus suunnata suoraan mökiltä takaisin kotiin, mutta sitten Silja Line päättikin, että sunnuntain meno Helsingistä Tukholmaan peruutetaan. Olisihan tietty ollut mahdollista tulla Turun kautta takaisin, mutta päätettiin sitten, että yksi city-lomapäivä (tai puolikas sunnuntai ja puolikas maanantai) on ihan hauska juttu.

Kierreltiin Helsinki Biennalea ihmetellen, shoppailtiin vähän (“vähän”) Marimekolla, syötiin hyvin (Lie Mi Kalliossa, oikein hyvää!) ja oltiin aivan ymmyrkäisenä ihastuksesta Oodissa – että voi olla siisti kirjasto. Salapakka-kangaskauppa oli kiinni sekä sunnuntaina että maanantaina, se jäi vähän kaivelemaan – mutta ehkä sitä nyt kohta taas pääsee reissaamaan tätä väliä vähän rennommalla asenteella eikä seuraavaa Helsingin visiittiä tarvitse odottaa vuosikausia.

Tekipäs hyvää kasata tämä postaus. Muistui oikein hyvin ja selkeästi mieleen, että onhan tämä kesä ollut ihana, pitkä ja täynnä kaikenlaisia toinen toistaan ikimuistoisempia hetkiä! Nyt olen aivan valmis aloittamaan syksyn – ihanaa! Ja siis oikeasti rakastan sitä, että on neljä vuodenaikaa. Syksykin on niin valtavan hienoa aikaa, mutta jotenkin kesän hyvästely on aina jotenkin hiukan haikeaa…

IKEA-laatikot rivissä ja työhanskat valmiina – täydellinen muuttohässäkkä menossa toisin sanoen. Lämpimästi tervetuloa kuitenkin tänne uuteen blogikotiin!

Onnistuin sössimään fontit ja kommentointilaatikko löytyy vain, kun klikkaa jutun otsikkoa – lisäksi uusi banneri on Peetulla vielä työn alla… Mutta kyllä ne hommat hoituu pikkuhiljaa näin omin voiminkin. Voin sanoa, että se kuuluisa ”learning curve” on ollut varsin jyrkkä viimeaikoina! Haha!

Torstaina on klassisesti Torstai Tarotien aika ja kaikkea muutakin kivaa on suunnitteilla. Kannattaa siis päivittää blogin seurantalinkki – tai ottaa seurantaan Mintun IG-tili @minnapaakkulainen – siellä ilmoittelen aina uusista postauksista.

Pientä säätöä vailla vielä kaikki, niinkuin elämässä yleensä muutenkin, mutta kyllä tästä hyvä tulee!

Ei ole kyllä mitään rajaa, miten paljon rakastan tätä loppukevään fiilistä, kesän lupausta. Päivällä on jo lämmintä, auringossa suorastaan kuuma, luonto on ihanan vaaleanvihreä ja sydämessä pakahduttava, villi tunne siitä, että koko kesä on vielä edessä. Kaikki on mahdollista, minkään kanssa ei ole vielä kiire.
(Sivuhuomautus: siis miten poskettoman hienoja on nuo mun palstallani pönöttävät dekadentit korallinväriset kerrotut narsissit!? Syksyllä ostin pari pussia kukkasipuleita puoli-ilmaiseksi Lidlistä ja olin aika epäileväinen mahtaako heistä mitään tulla, mutta aloittelijan tuurille ei näköjään näy loppua vieläkään!)
En yleensä rakentele bucket listoja asioista, joita haluan tehdä tai saavuttaa – (sinänsä outoa, koska muuten rakastan tehdä listoja ihan mistä vaan) mutta nyt tilanne on erityinen monestakin syystä. Ensinnäkin kaksi edellistä kesää on mennyt tätä onnetonta robocop-kättä potien. En ole uskaltautunut edes uimaan rikkinäisen kyynärpääni kanssa ja muutenkin monet asiat, joita normaalisti tykkään tehdä, ovat olleet mahdottomia, tai ainakin mahdottoman hankalia, toteuttaa. Yhä vieläkin mennään sordinolla, mutta koska loppuelämä tulee vietettyä puolikuntoisella käsivarrella, parempi opetella sopeutumaan ja nauttimaan siitä, mistä pystyy. Uusi normaali robocop-käsivarren kanssa toisin sanoen.

(tässä kuvassa naapuripalstan ihanasti kukkiva luumupuu)
Toinen uuden normaalin askel tuli otettua tänään: sain ensimmäisen shotin koronarokotetta! Tarkoittaa siis sitä, että ajatus maailman asteittaisesta aukeamisesta ei enää tunnu täysin science fictionilta. Oikeastaan jo eilen illalla alkoi fiiliksissä selkeä muutosprosessi. Ihan kuin kohta puolitoista vuotta kestänyt horros olisi hälvenemässä. Valo tunnelin päässä ei enää ole vain teoreettinen konsepti vaan jonkinlainen seuraava todellisuus on jo ihan melkein kosketusetäisyydellä.
Unelmieni kesän bucket list koostuu sekä asioista, jotka tuntuvat vähän itsestäänselviltä ja siksi saattavat jäädä ihan liian vähälle huomiolle, että jutuista, jotka helposti jää vain suunnitelmiksi. Esim. viime kesänä tajusin aivan liian myöhään, että parhaan uudet perunat –kauden aikana en syönyt tuota superherkkuani kuin ehkä kerran tai kaksi. Ja sitten toisaalta haluan myös nyt ihan tietoisesti ja hetkeen pysähtyen nauttia myös näistä viimeisistä korona-ajan hyvistä puolista, etenkin etätöiden tarjoamasta joustavuudesta.

Kesällä 2021 aion:

• Syödä uusia perunoita koko tulevan vuoden tarpeiksi!
• Uida järvessä, meressä ja uima-altaassa (uima-altaan kanssa voi tulla hankaluuksia – mutta pitää laittaa vähän haastetta listalle :D)
• Istua laiturilla ja katsella kaikessa rauhassa auringonlaskua
• Saunoa! Monta kertaa! (tämäkin ihanuus on ollut käden vuoksi katkolla)
• Syödä helteen pehmittämää pehmistä silmät sikkaralla
• Poimia marjoja ilman paineita pakastamisesta tai muusta säilömisestä
• Herätä aamulla aikaisin ja tassutella kahvin kanssa katsomaan auringon nousua ja maailman heräämistä
• Pitää ainakin kahdet grillijuhlat! (viime kesänä tuli pidettyä vain yhdet – ja se on liian vähän!)
• Käydä työaamuna uimassa ennen töiden alkua
• Tanssahdella palstalla “Sommartider hej hej..” ja “Walking on Sunshine” (ja mitä näitä nyt on..) rikkaruohojen kitkemisen lomassa
• Istuskella ulkosalla kesäyötä nuuskutellen
• Rakentaa hiekkalinnan Böniksen kanssa
• Kattaa kesäisen herkkupiknikin laiturille
• Kaivaa vesivärit taas naftaliinista (kyllä pensseli jo sen verran pysyy hyppysissä!) ja mennä järven rantaan maalailemaan
• Loppukesästä voisi varmasti jo uskaltaa testata, miten sujuu robocopilta fillarointi!
• Opetella Sunshine-kisun kanssa valjaissa ulkoilua
• Lähteä unelmien mökkilomalle Suomeen!! (mökki on jo varattu – Jeeeee!!)

Aion myös olla stressaamatta siitä, että tänä kesänä lomaa ei ole niin paljoa. Kyllä kesä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kun lisäksi muistaa hengittää ja elää hetkessä, on helpompi olla onnellinen myös siitä, että uuteen normaaliin ja toimistolla ramppaamiseen ei tarvitse palata aivan ihan vielä. Kaipaan kyllä jo kovasti office-elämän stimuloivaa tempoa ja vuorovaikutusta kollegoiden kanssa – etenkin näin yksin elävänä sinkkuna aikuiskontaktit on koronacationin aikana olleet aika rajalliset.
Mutta oikein mukavaa, että tässä on ensin nyt tämä kesä ja kaikki sen mukanaan tuomat ihanuudet. Syksyn alku on muutenkin ollut itselleni aina sellainen minimittakaavan uusi vuosi. Silloin on hyvä aloittaa uuteen normaaliin sopeutuminen tosissaan.
Mutta tosiaankin ensin KESÄ!!

Aika monet briljantit ideat ovat niin yksinkertaisia, että kun joku niistä kertoo, tulee olo, että niinpä tietenkin, miksi en tuota itse keksinyt! Kestovanulappujen väsääminen vanhoista pyyhkeistä on yksi niistä. Luonnollisestikaan idea ei ole omani – vaan valveutunut nuorempi tyttäreni kyseli taannoin, kun kerroin, että käsivarteni kestää jo pienien asioiden ompelun, että enkö voisi hänelle muutaman sellaisen surauttaa.
Ja toki, enemmän kuin mielelläni ryhdyin puuhaan!
Jotenkin tuntuu, että nykyään vallalla olevat ihonhoidon aamu- ja iltarutiinit ovat muuttumassa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että käytetään erilaisia hoitovesiä, nestemäisä puhdistusaineita etsetera, joita ei ole tarkoitus huuhdella vedellä pois. Näin vanulappujen käyttö kasvaa helposti moninkertaiseksi verrattuna old school meininkiin, jolloin vain vedenkestävän ripsarin poistamiseen tarvittiin pumpulia.
Vanulappujen väsääminen vanhoista, käytöstä poistetuista pyyhkeistä on muutenkin double-win tilanne: pyyhkeet pääsee takaisin hyötykäyttöön ja roskan määrä vähenee. Peetun palaute kestolapuista on erittäin positiivinen: pehmoiseksi pesty puuvillafrotee toimii kuulemma käytössä selkeästi paremmin kuin perinteiset pumpulista puristetut vanulaput.
Homman toteutus ei ole varsinaisesti mitään rocket sciencea, mutta ettei kenenkään tarvitse alkaa keksiä pyörää uudelleen, tässä step-by-step -ohjeet!

Tarkoitukseen valitusta pyyhkeestä leikataan ensin halutun levyisiä (noin 4 – 6 cm on lagom) soiroja. Pienikin pyyhe riittää hyvin ja yhdestä tulee runsaasti lappuja.

Sitten soirot pätkitään neliöiksi.

Onko koolla väliä? Itse ajattelin, että vähän isompi on käytössä mukavampi, mutta tässä tietty voi tehdä ihan just niinkuin itse haluaa!
(Ei ole keittiöremonttipostaus tämä, mutta miten valtavan hieno on tuo taso Karjalan punagraniittia!?)

Soirosta leikatut neliöt trimmataan ympyröiksi. Mietin kyllä, että vähemmän tulisi hukkaa ja helpompi huolitella reunat, jos olisi pysynyt neliöissä, mutta jotenkin vaan ympyrät tuntuivat niin paljon freesimmiltä kuin neliöt! (Samasta syystä valitsin tuon vaaleansinisen pyyhkeen, vaikka joku pinkki ja kirkkaankeltainenkin olisi ollut siinä hiustenvärjäämiseen tarkoitettujen pyyhkeiden pinossa… Haha!)

Reunojen huolittelua ja uudella Juki-saumurilla elvistelyä!

Ompelin kestovanulapuille pienen säilytyspussukan, jonka Peetu voi halutessaan ripustaa kätevästi kylppärin koukkuun roikkumaan.
Myös pussukka noudattaa jämät hyötykäyttöön -ajattelua. Itse kangas on Pentikin tukevaa sisustuspuuvillaa, jäännöspala vanhan keittiön tuolien päällystyksestä ja valkaisematonta puuvillaa oleva kanttinauha on peräisin H&M:n servettipaketeista. (Kyllä. Säästän aivan liikaa asioita… :D)
Käyttömukavuutta lisää huomattavasti, jos vielä ripustaa pyykkikorin sisäpuolelle alusvaatteiden pesuun tarkoitetun pesupussin, johon voi kerätä kätevästi käytetyt kestovanulaput. Pesupussin voi sitten nakata samaan pesuun pyyhkeiden tai lakanoiden kanssa, eikä yksittäisiä lappuja tarvitse kalastella muun pyykin seasta.

Jee! Siinä ne nyt on!

Otetaan vielä lähäri!

Tällainen pikkulahja lähti Peetulle!

Sitten vielä asiasta toiseen… Taitaa olla kyllä aivan pakko elvyttää päivän asukuvat, vaikka a) olen edelleenkin etätöissä eli pistän päälle kaupunkivaatteet ehkä kerran tai kaksi kuussa ja b) kirottu härveli on edelleenkin käsivarren tukena, kun liikun ihmisten ilmoilla, mikä rajoittaa pukeutumisvaihtoehtoja aika merkittävästi. (Sen sijaan pystyn jo nippa nappa tekemään silmänrajaukset oikealla kädellä, jos annan vähän tukea vasurilla! Jei!!).
Ja siis suurin syy, miksi haluan tänne taas asukuvapostaukset, vaikka ei oikein ole edes asujakaan, on se, että tarvitsen nyt kipeästi takaisin kanavan höpistä tärkeitä juttujani! Asukuvien lomaan se on aina tuntunut sopivan niin mukavasti. Hiukan tulee tietty ympättyä kuulumisia Torstai Taroteihin, mutta minne esimerkiksi purkaisin tarpeeni puhua esmes siitä, miten järkyn koukuttava Netflixin Formula 1 -sarja on!?! (Erittäin! Ja olin ekan tuotantokauden puolivälissä, kun vasta tajusin, että ne ei ole näyttelijöitä, vaan se on ihan oikeesti!!)
Eli seuraavaksi silitän prässit kotiverkkareihin ja mietin mikä Zoom-palaveripaidoistani näyttää vähiten roolileikkiasulta. Haha!