En voinut vastustaa klikkiotsikkoa – sori!!
Tänään pitäisi kai leperrellä rakkaudesta ja ylistää ystävyyttä (tietäkää, että olette rakkaita!), mutta intohimo se tämäkin. Ja hermoille huomattavasti suotuisampi kuin väkipakolla ruusunpunaiseksi väännetty ihmissuhde.
Väärinkäsityksien välttämiseksi tarkennus heti näin alkuun: en ainakaan tietääkseni ole saanut sitä koronavirustartuntaa, joka edelleen jyllää pitkin maailmaa pistäen elämää uuteen järjestykseen niin terveillä kuin sairailla. Sen sijaan pandemian sivuvaikutuksena on herännyt monenmoista muuta, uuden elämänjärjestyksen innoittamaa trendiä, jotka kulkutaudin tavoin leviää tuvasta toiseen.
Kuulemma neulomisharrastus on lähtenyt siinä määrin lapasesta, että langantoimittajat myyvät ei oota, ohjelehdet myydään loppuun ja sukkapuikkojen metsästäjä löytyy haravoimaan perusteellisesti interwebsiä löytääkseen perussukkalangalle sopivan paksuiset välineet. Koronakaranteenit, matkustuskiellot, suljetut vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja kokoontumisrajoitukset pakottavat kannustavat kotoiluun, mikä on enemmän kuin otollinen olotila käsitöiden tekemiseen.

Olen oikeastaan käsityötyypiltäni enemmänkin ompelija tai näprääjä (koruja, kirjontaa ja kaikkea sellaista pientä askartelua) kuin neuloja. Rikkinäinen oikea käsi on estänyt (ja estää edelleen…) ompelemisessa vaadittavat isommat ja tarkat kädenliikkeet – ja esim. silitysraudan käyttö (oleellinen apuväline ompelun välivaiheissa) ei oikein onnistu vielä. Hienomotoriikka kehittyy onneksi koko ajan, mutta mitään pikkutarkkaa on toistaiseksi turha kuvitella tekevänsä.
Pikkuisen olen puhallellut pölyjä saumurista ja ompelukoneesta, mutta mihinkään isompaan – kuten vaatteen tekemiseen – ei rahkeet vielä oikein riitä.

Käsillä tekemisen hinku kasvoi kuitenkin niin valtavaksi, että päätin testata, josko sukan kutominen onnistuisi. (Kyllä tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta olen aina tottunut kutomaan ja neulominen tuntuu korvaan ihan oudolta. Ja miten neule-kielellä sanotaan esim. “kudin”? Se-työ-mitä-neulon? Tai yleisemmin “kutimet”. Työn-alla-olevat-neuleet?)
Pari hyvää ystävääni ovat aivan mestareita sukkien ja muidenkin neulomuksien kanssa. En toki ajatellut, että heti yllän heidän tasolleen, mutta rohkaistuin sentään yrittämään. Varsinkin, kun kuulin, että puikkojen heiluttelu on hyväksi käteni kuntoutukselle, tajusin, että nyt on todellinen win-win -tilaisuus toteuttaa itseään!
Novitan sivuilla on aivan kertakaikkiaan erinomaiset, selkeät, vaihe-vaiheelta etenevät perusohjeet villasukkiin. Ohjeita seuraamalla ensimmäiset sukat valmistuivat yllättävän nopeasti – ja mikä mahtavan ihana tunne, kun saa tehtyä jotain käyttökelpoista.
Tuo kyseinen perusvillasukkien ohje oli pitkään auki välilehdellä puhelimessa ja vaikka sukkia sitten lopulta alkoi syntyä aikamoinen kasa, pitää aina välillä edelleenkin tarkistaa, miten se kantapään silmukkajako nyt oikein menikään.
Jossain vaiheessa tuumasin, että jos kerran sukat syntyy suht kivuttomasti, kun vain seuraa tarkasti ohjeita, niin miksei sitten jokin muukin asia. Unelmoin, että tekisin Bönis-vauvalle jotain ihanaa – ja onneksi en tajunnut haasteen laajuutta, kun päätin, että mummun tehtävä on kutoa tulokkaalle merinovillainen nuttu ja pöksyt.

Ohut Novita Baby Merino -merinovillalanka tuntui unelmaiselta sormissa, mutta verrattuna 7-Veljestä sukkalankaan työ eteni tuskastuttavan hitaasti. Sain myös huomata, että ohjenuorani “seuraa ohjeita niin kyllä siitä hyvä tulee” ei ollutkaan aivan yhtä simppeli tällaisen monimutkaisemman projektin kanssa kuin mitä sukkien perusteella kuvittelin. Varsinkin vauvan neuletakissa silmukkamäärät kieltäytyivät sinnikkäästi noudattamasta ohjeita – vaikka minä mielestäni tein tismalleen niinkuin pitikin. Ihan hyvä ja suloinen setti siitä kuitenkin tuli – ja todistetusti Böna on ainakin kerran tuota myös käyttänyt! (setti muokattu tästä Novitan ohjeesta)
7-Veljestä on periaatteessa sukkalanka, mutta tietty siitä voi neuloa paljon muutakin. Bönan baby-setin jälkeen halusin palata nyt jo tuttuun seiskaveikkaan ja laitoin puikoille sporttisen neulepaidan. (Selvennökseksi sanottakoon, että tämä ei ole sen paremmin maksettu mainos kuin mikään muukaan yhteistyökampanja Novitan kanssa. Sieltä on nyt vain helpoiten löytynyt langat, verkkokaupasta toimitettuna myös tänne Svennelään, ja lankoihin sopivat ohjeet. Taidoillani ja kokemuksellani en todellakaan vielä osaa freestailata ja soveltaa eri ohjeita ja lankoja…)

Neulepaita on nyt päättelyä vaille valmis – ja vaikka se ei ihan täysin vastaakaan kuvitelmiani, uskon, että sitä tulee vielä käytettyä. Tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi varmaan tehdä heti putkeen toinen samalla ohjeella, kun on tuoreessa muistissa, mikä tämän kanssa meni pieleen. Malli on juuri sellainen, mistä tykkään – ja se, että tuo ei nyt aivan vastaa kuvitelmiani, on kyllä ihan oma vikani. Lankaa uuteen  neulepaitaan kyllä olisi, siitä on joku rabiaatti lankahamsteri pitänyt hyvän huolen.
(En voi mitenkään ymmärtää, miten se, että tilasin 2 kerää sukkalankaa on aivan yhtäkkiä ja huomaamatta eskaloitunut ja johtanut tilanteeseen, että nykyään sängyn aluskin on täynnä lankapusseja!)

Palmikkoneule, pitsineule ja kirjoneule ovat nyt viimeisimmät oppimisprojektini (jälleen: älyttömän hyvät ja seikkaperäiset ohjeet löytyy Novitan neulekoulusta). Alkoikin olla vähän turhan itsevarma olo perusvillasukkia tehtaillessa. Palmikkoneule vielä jotenkin sujuu, kun vaan ei laita Netflixiin mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa, mutta pitsineuleen kanssa saa olla jo kieli keskellä suuta. Todella hämmentävää, että silmukkaluku ei vaan täsmää, vaikka mielestäni teen tismalleen niinkuin ohjeessa sanotaan!
Kirjoneuletta muistan väsänneeni joskus lukio-aikoina, mutta hetki meni, että muistin, miten pitkien lankajuoksujen kanssa pitää toimia. Yllätys sen sijaan oli, miten hankala on hahmottaa suht simppeliltäkin vaikuttavaa kuviota keskeneräisestä työstä. Paras vain kaiketi laskea silmukoita ja uskoa, että kyllä siitä hyvä tulee.
Selvää kuitenkin on, että olen saanut erittäin vakavalaatuisen neuloosin. Tartunnan aiheuttajia on useampia ja altistuskin melko pitkä, joten onko tuo nyt mikään ihme. Projekteja on tällä hetkellä jonossa odottamassa jo niin monta, että varmaan loppuvuosi menee niiden toteuttamisessa. Tosin uusia ideoita pukkaa jonon jatkoksi koko ajan, että kai tässä täytyy vain opetella heiluttelemaan vikkelämmin puikkoja.

Se hyvä puoli tässä neuloosissa kyllä on, että levoton mieli pysyy satakertaisesti paremmin keskittyneenä välillä loputtomalta tuntuvien videopalaverien viidakossa, kun käsillä on jotain tekemistä. Eli jos kotitoimistolla näytön edessä palaverointi puuduttaa, suosittelen tarttumaan puikkoihin!
Intohimoista ystävänpäivän iltaa!

Nyt ei taida olla mikään baby shower -sesonki, mutta en halua alkaa pihtailla tätä juttua. Kohta en kuitenkaan puhu muusta kuin jouluhommista, joten vähän vauvahöpinöitä tähän ensin!
About viikkoa ennen käsileikkaustani meillä oli pienet babyshower-tyyppiset juhlat Karkille, Cissille ja Bönikselle. Tavallisinta käsittääkseni on, että shower-kutsut pidetään odotusajan loppupuolella, mutta ennen Bönan syntymää, tulevat äidit olivat sen verran tiukassa karanteenissa, että edes ulkona järjestetty häppeningi ei tullut kysymykseen. Nyt, kun vauva on maailmassa, voi onneksi ottaa pienen piirun verran rennommin.
“Tervetuloa maailmaan showerit” oli Peetun ja Cissin siskon idea ja he huolehtivat aivan ihanasti kaikista järjestelyistä, koristeluista ja tarjoiluista. Sain onneksi olla apujoukkoina mukana ja suuren kunnian toimia vaippakakkuvastaavana!

En muista, milloin ensimmäisen kerran törmäsin käsitteeseen vaippakakku, mutta sen muistan, että pidin ajatusta täysin pöljänä. Häpeilemättä olen tässä(kin) asiassa takinkääntäjä ja nyt olen sitä mieltä, että konseptihan on aivan nerokas! Vaippakakku on sekä hauska ja koristeellinen yksityiskohta että äärimmäisen käytännöllinen ja tarpeeseen tuleva lahja tuoreille vanhemmille.
Ensin ajattelin, että ostan valmiina jonkun muun askarteleman kakun, mutta hetken googlailtuani tajusin, että kyllähän sellaisen tällainen käsipuolikin askartelee suht helposti. Tässä teillekin DIY-ohjeet helppoon vaippakakun perusversioon. Googlaamalla voi tosin helposti havaita, että kilpavarustelu ja taituruustaiteilu ei tunne rajoja tässäkään lajissa – mutta jos Eiffel-tornin tai suloisen keinuhevosen askartelu vaipoista ei tunnu ajankohtaiselta, perinteinen kerroskakku syntyy yllättävän nopsasti!
Tee-se-itse ohjeet: VAIPPAKAKKU
Kakkupohja

Jotta kakusta tulee edes jonkin verran tukeva niin, että sitä pystyy vähän liikuttelemaan, tarvitaan tukirakenteiksi pohja ja keskipylväs. Tukeva pahvi käy hyvin pohjaksi. Itse leikkasin pizzalaatikon kannesta 30 cm halkaisijaltaan olevan ympyrän, joka oli just sopiva kolmikerroksiselle kakulle. Nelikerroksisen kakun pohjalle tarvitaan halkaisijaltaan noin 35 – 37 cm oleva ympyrä.
Mikäli on tiedossa, että vauvan perheessä olisi tarvetta esim. tarjottimelle, piirakkavuoalle tai matalareunaiselle pyöreälle rottinkikorille, niistä saa myös tosi kivan pohjan kakulle ja samalla lahjan perheelle.
Keskipylvääksi valitsin talouspaperirullan hylsyn. Kaksi riittää korkeutensa puolesta nelikerroksisenkin kakun kokoamiseen. Inspiraatiota keräillessäni näin, että jotkut käyttävät tukikeppinä kuohuviinipulloa, käärittyä vauvalehteä tai vastaavaa.
Kakun materiaalit
Ensinnäkin tietty niitä vaippoja. Ostin kaksi pakettia Liberon “newborn 2” -vaippoja ja siitä määrästä olisi hyvin riittänyt neljään kerrokseen. (Peetu vitsaili, että tehdään “gluteiiniton” kakku ylijääneistä vaipoista. Ha ha!).
Kakun “täytteeksi” ja koristeeksi voi hankkia pieniä lahjoja, mutta se ei ole mikään must mielestäni. Meillä mummuilla mopo alkaa kuitenkin helposti keulia ja tulin ostaneeksi kaikkea mielestäni sievää. (Ja pitäähän Bönalla olla Supertstarit kun mummullakin on!)
Koristelun voi toteuttaa juuri niinkuin itse haluaa. Monet ovat hyvin johdonmukaisia värivalinnoissaan, vaaleanpunaista tyttövauvalle, vaaleansinistä pojalle. Itse valitsin omannäköiseni sävyt ja värikkäät silkkinauhat: alle leveämpi kermanvalkoinen satiininauha, sen päälle auringonkeltaista ja kirsikkaa vähän kapeampaa nauhaa.

Inspiraatiota erilaisiin väriyhdistelmiin ja koristelutapoihin löytyy tosi paljon esim. Pinterestistä. Itselleni jäi erityisesti mieleen yksi supertyylikäs vaippakakku, missä oli täysin valkoisista vaipoista koottu kolmikerroksinen kakku, koristenauhoina oli ensin alle aika leveä kierros ruskeaa aaltopaperia ja sen päälle herkkää pitsinauhaa, viimeistelyssä kuivakukkia ja heiniä.
Tämä mummu nyt vaan on tuollainen värikkäämpi ja hersyilevämpi! Ainakin juuri Bönan juhliin se tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Kokoaminen
Liimasin ihan ensimmäiseksi pohjapahvin päälle kakkupaperin tuomaan kakkumaista tunnelmaa. Monet näyttivät päällystäneen pahvikiekon myös foliolla tai ihan lahjapaperilla. Paljoahan tuo ei sieltä lopulta näy – eli jos on aikapulaa askarteluvaiheessa, tämän vaiheen voi hyvin jättää väliin.
Pohjan keskelle liimataan tukiasia (lehteä ei voi liimata, jos sellaisen ajatteli kakun keskelle kätkeä, ja siksi kokonaisuus on vähän huterampi). Tungin talouspaperirullan hylsyn täyteen Marianne-karkkeja yllätykseksi Karkille ja Cissille.

Liiman kuivuessa on hyvä hetki rullailla vaipat pikkuisiksi kääröiksi. Kantsii aloittaa rullaus vaipan yläreunasta niin paketista tulee siistimpi. Helpointa on kiinnittää käärö pienellä kumilenksulla. Niitä kantsiikin varata hommaan ihan reilusti.
Sitten vain aletaan asetella vaippakääröjä keskipylvään ympärille. Vaippojen menekki riippuu tietty siitä, miten tiukkoja rullia niistä on tehty ja kuinka väljästi ne asetellaan pohjalle. Kaksi pakettia – eli 72 kpl – riittää erinomaisesti.
Ensimmäinen kierros vaippakääröjä kantsii kiinnittää keskipylvään ympärille isolla kumilenksulla, se on helpointa. Vielä toisenkin kierroksen ympärille saa kumilenksun, mutta kolmas kierros pitää kiinnittää paikoilleen esim. valkoisella puuvillanarulla.
Kerroksiin voi uloimpaan kierrokseen laittaa tosiaan halutessaan lahjoja vaipparullan paikalle.

Lopuksi sidoin nauhat jokaisen kerrokseen niin, että ne petti mahdollisimman hyvin kumilenksut. Kerroksiin tulevat lahjat kiinnitin pienellä teipin palalla, etteivät ne putoile alas miten sattuu. Kaiken komeuden päälle vielä sellofaania – ja valmista tuli!
DIY-vaikeusaste tällaisella vaippakakun perusmallilla on “erittäin helppo”. Jopa käsipuolena näprääminen sujui yllättävän hyvin – tosin Peetu auttoi hiukan kiperimmissä kohdissa.

Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Kakku on aurinkoisen pirteä ja värikäs – juuri niinkuin halusinkin. Ja mikä tärkeintä: vanhemmat olivat hyvin iloisia ja tykkäsivät kovasti!

Jatkan nyt tällä valitsemallani linjalla enkä kommentoi sen enempää koronatilannetta tai sen ympärillä käyvää kiivasta kuhinaa. Itse teen nyt toista viikkoa duunia kotiofficelta, mikä on toisaalta ihan mukavaa (säästyy 2 tuntia työmatkoja per päivä, saa hengata verkkareissa ja kissat tykkää) ja toisaalta kurjaa (tykkään käydä toimistolla, ihmiskontakteista ja siitä energiasta, mitä siellä on. Ja työtuolista).
En mitenkään erityisesti ole päättänyt, että nyt en käy missään, mutta toisaalta en ole metsälenkkejä lukuunottamatta edes piipahtanut kodin ulkopuolella nyt reiluun viikkoon. Hokasin esimerkiksi, että tästähän saa hyvän tekosyyn karsia kaappeihin varmuuden vuoksi ja huonon kirjanpidon vuoksi kertyneitä aivan liian runsaita ruokavarastoja.
Jonain päivänä tilanne kuitenkin normalisoituu, karanteenit puretaan ja palataan takasin arkeen. Tosin uusi normaali voi olla hyvinkin erilainen kuin se, mistä tähän lähdettiin. Tai sitten ei – mutta kukaan ei vielä tiedä. Kaikenlainen epävarmuus on pelottavaa ja välillä tuntuu, että tekisi mieli vain antaa periksi. Toisaalta juuri se, että kun kaikki nyt jossain määrin joka tapauksessa tulee arvioitua uudelleen ja säädettyä muuttuneen todellisuuden mukaiseksi, miksi ei sitten saman tien käyttäisi tilannetta hyödyksi ja haaveilisi itselleen todeksi enemmän oman näköisen, paremmin omia unelmia ja haaveita vastaavan todellisuuden?

Toiveiden konkretisointi on erinomainen – ja useimmiten välttämätön – ensimmäinen askel matkalla niiden toteutumista. Sen voi tehdä monella tapaa: kirjoittamalla haaveet ylös, puhumalla tavoitteistaan julkisesti ja siten sitoutumalla niihin tai visualisoimalla unelmat esimerkiksi niinkuin minä tässä nyt, aarrekartan muodossa.
Aarrekartan askartelu on ihan älyttömän hauskaa puuhaa! Täydellistä tekemistä kotiarestin tylsistyttämille aivoille ja puuhan puutteesta syyhyäville sormille. Homma sopii myös ainakin vähän isompien lasten kanssa toteutettavaksi, eikä sitä tosiaankaan tarvitse ottaa niin älyttömän vakavasti tai supersyvällisesti, jollei itse halua.

Tarvikkeet:

•  isohko paperi, kartonki tms. alustaksi. Mikäli varastosta löytyy esim. tapettirullan jämiä tai lattiansuojauspaperia toimii ne mainiosti!
•  kasa lehtiä, esitteitä, mainoksia etcetera, joista leikellä mieluisia kuvia. Ei kannata olla turhan niuho, tylsän näköinen mainos tai esite saattaa sisältää kuvan juuri siitä sun jutusta.
•  sakset
•  liimaa
•  muuta koristetta, tarroja, glitteriä, kangaspaloja, kuivattuja kukkia, nappeja, niittejä… oman maun mukaan
•  kyniä, vesivärejä etc. – mikäli siltä tuntuu

Sitten ei kun selaamaan lehtiä ja saksimaan silmää miellyttäviä ja toiveskenaarioita kanavoivia kuvia!
Mitään sääntöjä ei ole ja kukin on vapaa visualisoimaan unelmansa juuri niinkuin haluaa. Itse mietiskelin kuvakollaasia koostaessani elämäni eri alueita. En siis vain niitä, mihin olen jotenkin tyytymätön, vaan ihan kaikkia, lähinnä jäsennelläkseni ajatuksiani. Muutenkin ehkä suosittelisin pitämään ajattelun positiivisena: näitä asioita haluan lisää elämääni, näitä kohti toivon valintojeni johtavan – mieluummin kuin: tämä ja tämä asia on aivan päin mäntyä. Askarteluhommasta tulee sillä tavoin paljon hauskempaa.

En etukäteen mitenkään hurjasti suunnitellut miten haavekuvani asettuvat karttapohjalle. Sommitellessani sitten huomasin, että jonkinlainen “elämänkello” aarrekartastani oli hahmottumassa. Työhön, henkiseen hyvinvointiin, perheeseen, parisuhteeseen, kotiin, omaan yhteisöön, luovuuteen, fyysiseen hyvinvointiin, uuden oppimiseen, itsensä toteuttamiseen ja uuden kokemiseen liittyvät toiveeni asettuivat kaikki omalle paikalleen, mutta toisiinsa lomittuen.
Alunperin olin leikellyt kuvia niin paljon, että niistä olisi saanut aikaiseksi vielä kolme tai neljä aarrekarttaa lisää. Haha! Hetken jo mietinkin, että olisinko tehnyt eri elämänalueille omat kartat vähän mood board -tyyliin. Sitten kuitenkin päätin, että haluan yhden, jossa on kaikki, ja jos sen jälkeen vielä tuntuu, että kaipaan täydennystä jollekin osa-alueelle, teen sen sitten erikseen.

Kuten sanottu, mitään sääntöjä sen suhteen, miten kartta tulisi toteuttaa, ei ole. Itse esimerkiksi en ajattele, että tämä on mikään todo-lista tai uudenvuoden lupausten kaltainen tavoite tälle vuodelle. Otsikointi “Aarrekartta 2020” viittaa siis kartan tekovuoteen – eikä siihen, että pyrkisin saamaan kaiken toteutettua tämän vuoden aikana.
Tosin aika monet kartalle laittamani asiat ovat jo kummasti nytkähtäneet eteenpäin. Esimerkiksi “koti”-nurkkauksen runsassatoinen puutarhakuva on sikäli jo matkalla kohti toteutumista, että parisen viikkoa sitten minusta tuli superonnellinen pikkuruisen (näille taidoille aivan riittävän kokoisen!) viljelyspalstan haltija!
Kuvien kanssa voi myös ajatella ihan niin luovasti kuin itse haluaa. Jos nyt joku tihrustaa tuota minun karttaani, niin voin kertoa, että aika monet kuvat tarkoittavat minulle jotain muuta kuin mitä ne päivänselvästi esittää. Vaikkapa tuo kuva, jossa partiolaislapset istuskelevat kesäisellä laiturilla, kuvaa haluani osallistua yhteisön toimintaan, olla vapaaehtoinen, auttaa ja olla osallinen ilman, että siitä on mulle itselleni varsinaista välitöntä hyötyä. Eikä niinkään juuri partiolaisia tai lapsia sinänsä.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että haaveilu ja unelmointi on mielestäni täysin aliarvostettuja ajanviettotapoja! Mikäs sen mukavampaa kuin visioida enemmän oman näköistä elämää ja omia toiveita vastaavia tavoitteita.
Ehkä nyt koronakaranteenissa löytyy aikaa oman aarrekartan näpräämiselle!

Materiaalinörtin taivas voi näyttää aika monenlaiselta. Yksi niistä tuli vastaan jokin aika sitten Eccon pressitilaisuudessa nimeltä Ecco Leather Factory. Hauskasti rouheisiin metallisiin teollisuusputkiin oli laitettu esille toinen toistaan upeampia nahkavuotia, joita sai – tai suorastaan piti – hypistellä ja kosketella. Tarkoitus oli nimittäin uusien mallistojen lisäksi tutustua eri nahkalaatuihin, valmistusprosessiin, viimeistelyihin ja pikkuisen myös kenkien valmistukseen.
Onneksi nahkavuodat olivat vain esittelyä varten. Jos niitä olisi saanut ostaa, olisin varmasti hankkinut kasan kaikissa sateenkaaren väreissä – vaikka en enää omista edes ompelukonetta, jolla nahkaa voi ommella. Ihanat materiaalit ovat jotain, mitä en kertakaikkiaan pysty vastustamaan!

Hurmaavan kouluttajamme nimi on valitettavasti päässyt unohtumaan, mutta niin se vaan on, että jos joku on totaalisesti liekeissä omasta aiheestaan, häntä voi kuunnella vaikka miten pitkään! Nyt tiedän ainakin perusteet siitä, että minkälaista nahkaa käytetään eri tyyppisiin kenkiin, mistä kohtaa vuotaa eri kengän osat leikataan ja että teollisestikin tuotettujen laatukenkien valmistuksessa on hyvin paljon perinteisiä käsityövaiheita jäljellä.
Toki kuulimme myös hiukan kehuskelua siitä, miten Eccon nahkatehtaat ovat maailman ykkösiä, mitä tuotekehitykseen ja laatuun tulee.


Toisaalta kehuskeluissa on varmasti perääkin. Sen verran vaikuttava rivi luksusmerkkejä ostaa kaiken nahkansa Eccon tehtailta. Muistaakseni meille sanottiin, että muut asiakkaat on liikesalaisuus (miksi se sitten kerrottiin toimittajille??), mutta sanon nyt kuitenkin sen verran, että oli ihan hilkulla, että ostin viime syksynä Shopbopista Alexanr Wangin clutchin, jossa oli käytetty coolia lämmön vaikutuksesta väriä vaihtavaa nahkaa. Ihan samanlaista kuin tuo, johon olen painanut kämmeneni jäljen…
Varsinaista nahan valmistusprosessia meille ei konkreettisesti näytetty, mutta aika kemikaalipitoista puuhaa tuo näyttää olevan. Sikäli ymmärrän hyvin, että luonnonmukaisin menetelmin parkitulle, muokatulle ja värjätylle nahalle on tilausta.

Unelmieni ateljeen konekantaan tuli yksi toivomus lisää! Pitäähän sitä ihmisellä kunnon nahka-Singer olla!

Tuoteuutuuksista ihastuin erityisesti staileihin reppuihin. Tukholman muotiviikoilla erilaiset reput tuntui olevan aivan vakiovaruste ja ylivoimaisesti silmiinpistävin uusi katumuotitrendi. Molemmat ylläolevista Ecco-repuista olisi tosi kiva ja tyylikäs vaihtoehto tuohon tarpeeseen.
Myös Eccon uudet sneakersit tuntuivat freesiltä uudelta aluevaltaukselta.

Suureksi ilokseni pääsimme vielä lopuksi itsekin askartelemaan! Tavoitteena oli saada aikaiseksi simppeli clutch muutaman niitin avulla. Tai olisi siellä saanut tehtailla jotain muutakin pientä, matkalaukku-tagin ja sen sellaista, mutta itse valitsin clutchin.
Siinä näperrellessä tuli mieleen, että pitäisi taas alkaa väsätä enemmän DIY-juttuja. Tykkään hommasta ihan älyttömästi ja aina parempi, jos lopputuloksena on jotain käyttökelpoista! (Jos nyt jollakin on heti spontaanisti antaa vinkkejä inspiroivista DIY-blogeista, omasta tai muiden, laita ihmeessä linkki kommenttilootaan!)

Näin hienon clutchin sain aikaiseksi! Valkkasin tuollaisen tosi rouhean bootsi-nahan, jossa on selkeästi erottuva “raskausarpi” keskellä. Aavistuksen harmittaa, etten hoksannut, että siellä olisi ollut patinoituja messingin värisiä niittejä myös, ennenkuin olin jo hakannut hopeanväriset paikoilleen. No toisaalta, eihän tuo niitti kovasti näy – ja toisaalta patinoitu olisi saattanut näyttää vähän liiankin sterotyyppiseltä tuon valitsemani nahan kanssa.
Kertaakaan en ole clutchia vielä ulkoiluttanut, mutta jonkin rennomman baari-asun kanssa se varmaan toimisi ihan kivasti.

Tämän vuoden mustaviinimarjasato ei ainakaan täällä meilläpäin ollut kaksinen. Liekö alkukesän koleat kelit pilannut kukinnan vai keskikesän kuivat helteet nitistänyt kaikki marjat vai mitä, mutta käytännöllisesti katsoen tyhjin käsin saatiin palata kotiin tämän kesän mustaviinimarjojen poimintareissulta.
Toivottavasti teillä muilla on ollut parempi onni marjasadon kanssa. Tässä on ohje mehevän makuiselle mustaviinimarjaviinille, jota teimme Peetun kanssa viime kesän sadosta.

MUSTAHERUKKAVIINI
ainekset:

• 1,5 litraa mustaviinimarjoja
• 2,5 litraa vettä
• sokeria

valmistus:
Kiehauta vesi ja anna jäähtyä about huoneenlämpöiseksi. Perkaa roskat pois marjoista, mutta älä huuhtele. Marjojen kuorissa on jotain hiivan tapaista, jota tarvitaan käynnistämään viinin käyminen. Muusaa marjoja pikkuisen kevyesti. Ohjeen mukaan marjat ja vesi tulisi laittaa isoon pulloon, mutta me käytettiin kannellista ämpäriä.
Tämän jälkeen viiniä tulisi ruokkia kolmen kuukauden ajan joka päivä neljällä sokeripalalla. Me ei ostettu erikseen palasokeria vaan käytettiin ihan tavallista hienoa sokeria, jota annettiin viinille 4 teelusikallista päivittäin. Jos viini on pullossa, pitää pulloa ravistaa. Me sekoitettiin ihan vain kauhalla sen verran, että sokeri meni tasaisesti viiniliemeen.
Kolmen kuukauden jälkeen sokerin antaminen lopetetaan. Viini saisi levätä muutaman päivän (meillä varmaan viikon), jonka jälkeen marjat siivilöidään pois ja juoma on valmista pullotettavaksi.

 
En osaa sanoa, paljonko viinissä on prosentteja, mutta ei varmaankaan kovin paljoa. Maku on todella intensiivisen mustaherukkainen ja mehevä. Makeutensa vuoksi viini sopii parhaiten jälkkäriherkuksi tai eilisten esimerkkien mukaisiin ihaniin juomasekoituksiin.
Viinin ohje on alunperin jostain interwebsin ihmeellisestä maailmasta peräisin. Yritin löytää linkin tänne, mutta ei se nyt tällä kertaa osunut haaviin. Ko. ohjeessa kuitenkin luki, että tällä samalla periaattella on viiniä tehty kuninkaanlinnassa joskus ammoin. Aika kuninkaalliselta tuo kieltämättä maistuukin!