En voinut vastustaa klikkiotsikkoa – sori!!
Tänään pitäisi kai leperrellä rakkaudesta ja ylistää ystävyyttä (tietäkää, että olette rakkaita!), mutta intohimo se tämäkin. Ja hermoille huomattavasti suotuisampi kuin väkipakolla ruusunpunaiseksi väännetty ihmissuhde.
Väärinkäsityksien välttämiseksi tarkennus heti näin alkuun: en ainakaan tietääkseni ole saanut sitä koronavirustartuntaa, joka edelleen jyllää pitkin maailmaa pistäen elämää uuteen järjestykseen niin terveillä kuin sairailla. Sen sijaan pandemian sivuvaikutuksena on herännyt monenmoista muuta, uuden elämänjärjestyksen innoittamaa trendiä, jotka kulkutaudin tavoin leviää tuvasta toiseen.
Kuulemma neulomisharrastus on lähtenyt siinä määrin lapasesta, että langantoimittajat myyvät ei oota, ohjelehdet myydään loppuun ja sukkapuikkojen metsästäjä löytyy haravoimaan perusteellisesti interwebsiä löytääkseen perussukkalangalle sopivan paksuiset välineet. Koronakaranteenit, matkustuskiellot, suljetut vapaa-ajanviettomahdollisuudet ja kokoontumisrajoitukset pakottavat kannustavat kotoiluun, mikä on enemmän kuin otollinen olotila käsitöiden tekemiseen.
Olen oikeastaan käsityötyypiltäni enemmänkin ompelija tai näprääjä (koruja, kirjontaa ja kaikkea sellaista pientä askartelua) kuin neuloja. Rikkinäinen oikea käsi on estänyt (ja estää edelleen…) ompelemisessa vaadittavat isommat ja tarkat kädenliikkeet – ja esim. silitysraudan käyttö (oleellinen apuväline ompelun välivaiheissa) ei oikein onnistu vielä. Hienomotoriikka kehittyy onneksi koko ajan, mutta mitään pikkutarkkaa on toistaiseksi turha kuvitella tekevänsä.
Pikkuisen olen puhallellut pölyjä saumurista ja ompelukoneesta, mutta mihinkään isompaan – kuten vaatteen tekemiseen – ei rahkeet vielä oikein riitä.
Käsillä tekemisen hinku kasvoi kuitenkin niin valtavaksi, että päätin testata, josko sukan kutominen onnistuisi. (Kyllä tiedän, että se on oikeasti neulomista, mutta olen aina tottunut kutomaan ja neulominen tuntuu korvaan ihan oudolta. Ja miten neule-kielellä sanotaan esim. “kudin”? Se-työ-mitä-neulon? Tai yleisemmin “kutimet”. Työn-alla-olevat-neuleet?)
Pari hyvää ystävääni ovat aivan mestareita sukkien ja muidenkin neulomuksien kanssa. En toki ajatellut, että heti yllän heidän tasolleen, mutta rohkaistuin sentään yrittämään. Varsinkin, kun kuulin, että puikkojen heiluttelu on hyväksi käteni kuntoutukselle, tajusin, että nyt on todellinen win-win -tilaisuus toteuttaa itseään!
Novitan sivuilla on aivan kertakaikkiaan erinomaiset, selkeät, vaihe-vaiheelta etenevät perusohjeet villasukkiin. Ohjeita seuraamalla ensimmäiset sukat valmistuivat yllättävän nopeasti – ja mikä mahtavan ihana tunne, kun saa tehtyä jotain käyttökelpoista.
Tuo kyseinen perusvillasukkien ohje oli pitkään auki välilehdellä puhelimessa ja vaikka sukkia sitten lopulta alkoi syntyä aikamoinen kasa, pitää aina välillä edelleenkin tarkistaa, miten se kantapään silmukkajako nyt oikein menikään.
Jossain vaiheessa tuumasin, että jos kerran sukat syntyy suht kivuttomasti, kun vain seuraa tarkasti ohjeita, niin miksei sitten jokin muukin asia. Unelmoin, että tekisin Bönis-vauvalle jotain ihanaa – ja onneksi en tajunnut haasteen laajuutta, kun päätin, että mummun tehtävä on kutoa tulokkaalle merinovillainen nuttu ja pöksyt.
Ohut Novita Baby Merino -merinovillalanka tuntui unelmaiselta sormissa, mutta verrattuna 7-Veljestä sukkalankaan työ eteni tuskastuttavan hitaasti. Sain myös huomata, että ohjenuorani “seuraa ohjeita niin kyllä siitä hyvä tulee” ei ollutkaan aivan yhtä simppeli tällaisen monimutkaisemman projektin kanssa kuin mitä sukkien perusteella kuvittelin. Varsinkin vauvan neuletakissa silmukkamäärät kieltäytyivät sinnikkäästi noudattamasta ohjeita – vaikka minä mielestäni tein tismalleen niinkuin pitikin. Ihan hyvä ja suloinen setti siitä kuitenkin tuli – ja todistetusti Böna on ainakin kerran tuota myös käyttänyt! (setti muokattu tästä Novitan ohjeesta)
7-Veljestä on periaatteessa sukkalanka, mutta tietty siitä voi neuloa paljon muutakin. Bönan baby-setin jälkeen halusin palata nyt jo tuttuun seiskaveikkaan ja laitoin puikoille sporttisen neulepaidan. (Selvennökseksi sanottakoon, että tämä ei ole sen paremmin maksettu mainos kuin mikään muukaan yhteistyökampanja Novitan kanssa. Sieltä on nyt vain helpoiten löytynyt langat, verkkokaupasta toimitettuna myös tänne Svennelään, ja lankoihin sopivat ohjeet. Taidoillani ja kokemuksellani en todellakaan vielä osaa freestailata ja soveltaa eri ohjeita ja lankoja…)
Neulepaita on nyt päättelyä vaille valmis – ja vaikka se ei ihan täysin vastaakaan kuvitelmiani, uskon, että sitä tulee vielä käytettyä. Tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi varmaan tehdä heti putkeen toinen samalla ohjeella, kun on tuoreessa muistissa, mikä tämän kanssa meni pieleen. Malli on juuri sellainen, mistä tykkään – ja se, että tuo ei nyt aivan vastaa kuvitelmiani, on kyllä ihan oma vikani. Lankaa uuteen neulepaitaan kyllä olisi, siitä on joku rabiaatti lankahamsteri pitänyt hyvän huolen.
(En voi mitenkään ymmärtää, miten se, että tilasin 2 kerää sukkalankaa on aivan yhtäkkiä ja huomaamatta eskaloitunut ja johtanut tilanteeseen, että nykyään sängyn aluskin on täynnä lankapusseja!)
Palmikkoneule, pitsineule ja kirjoneule ovat nyt viimeisimmät oppimisprojektini (jälleen: älyttömän hyvät ja seikkaperäiset ohjeet löytyy Novitan neulekoulusta). Alkoikin olla vähän turhan itsevarma olo perusvillasukkia tehtaillessa. Palmikkoneule vielä jotenkin sujuu, kun vaan ei laita Netflixiin mitään erityisen kiinnostavaa katsottavaa, mutta pitsineuleen kanssa saa olla jo kieli keskellä suuta. Todella hämmentävää, että silmukkaluku ei vaan täsmää, vaikka mielestäni teen tismalleen niinkuin ohjeessa sanotaan!
Kirjoneuletta muistan väsänneeni joskus lukio-aikoina, mutta hetki meni, että muistin, miten pitkien lankajuoksujen kanssa pitää toimia. Yllätys sen sijaan oli, miten hankala on hahmottaa suht simppeliltäkin vaikuttavaa kuviota keskeneräisestä työstä. Paras vain kaiketi laskea silmukoita ja uskoa, että kyllä siitä hyvä tulee.
Selvää kuitenkin on, että olen saanut erittäin vakavalaatuisen neuloosin. Tartunnan aiheuttajia on useampia ja altistuskin melko pitkä, joten onko tuo nyt mikään ihme. Projekteja on tällä hetkellä jonossa odottamassa jo niin monta, että varmaan loppuvuosi menee niiden toteuttamisessa. Tosin uusia ideoita pukkaa jonon jatkoksi koko ajan, että kai tässä täytyy vain opetella heiluttelemaan vikkelämmin puikkoja.
Se hyvä puoli tässä neuloosissa kyllä on, että levoton mieli pysyy satakertaisesti paremmin keskittyneenä välillä loputtomalta tuntuvien videopalaverien viidakossa, kun käsillä on jotain tekemistä. Eli jos kotitoimistolla näytön edessä palaverointi puuduttaa, suosittelen tarttumaan puikkoihin!
Intohimoista ystävänpäivän iltaa!
