Category: Ajatuksia

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta jotain merkillistä, sillä tänne meille ainakin on luvattu valtavan ihanaa, aurinkoista ja lämmintä kesäsäätä koko juhannusviikonlopuksi! Eihän tuo kuulosta lainkaan perinteiseltä juhannusaattona-pari-astetta-kylmempää-kuin-jouluaattona –keliltä. Haha! Eivais, ihanaahan se on, että vihdoin tuntuu oikeasti kesältä!

Aika monet vaihtaa tänään jo vapaalle, joten mennään pidemmittä puheitta asiaan!

Aurinko siirtyi Rapuihin pari päivää sitten – ja sehän tuo tunnetusti aina tähän keskikesään oman sävynsä. Ravulle tyypillinen huolenpito lähimmistä, kotipiirikeskeisyys ja kauneudentaju kohtaa herkästi loukkaantuvan ja itseensä ottavan energian. Toisaalta Venus on juuri siirtynyt Kaksosten tähtimerkkiin, mikä lisää seikkailunhalua ja auttaa olemaan avoin omien tunteiden suhteen.

Katsotaanpas seuraavaksi, mitä korteilla on sanottavana juhannusviikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.
Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Savukvartsi

Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.

Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.

 1. XIV – Taito

Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen juhannus ja koko viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.

Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä. Toisaalta ymmärrät myös, että kaikenlaiset sävyt kuuluvat elämään ja kaikkea ei ole tarpeen ehdoin tahdoin muuttaa kuvankauniiksi.

 2. Miekkojen 8 – Häirintä

Näyttää siltä, että edessäsi on valinta kahden vaihtoehdon välillä. Päätös on vaikea, sillä heti, kun olet kallistumassa yhden vaihtoehdon kannalle, toinen alkaakin vaikuttaa paremmalta. Tietämättömyys rassaa hermoja ja tuntuu ahdistavalta.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus kannattaa laittaa jäitä hattuun ja olla ryntäämättä päätökseen, vaikka vaihtoehtojen välillä häilyminen tuntuisikin epämiellyttävältä. Sietämällä hetkittäistä epätietoisuutta voit kerätä lisää tietoa ja tehdä päätöksen omista lähtökohdistasi etkä kuuntelemalla ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja toiveita. Joskus pitää myös hyväksyä se, että oikeaksi kokemasi vaihtoehto ei nyt tällä kertaa ole mahdollinen.

 3. X – Kohtalo

”Vain muutos on pysyvää” muistuttaa kohtalon kortti. Perusvire on onnekas ja klassisesti kohtalonpyörä enteilee odottamatonta onnenpotkua, mutta myös läpimurtoa pidemmän aikaa työn alla olleeseen tilanteeseen tai konkreettista uutta alkua. Toisaalta pyörän pyörähdys noudattaa universumin kiertokulkua ja kaikki elämään tuleva hyvä kannattaa ottaa avoimin ja kiitollisin mielin vastaan. Epäileväinen vastahakoisuus ja negatiivinen epäily pistää kirjaimellisesti kapuloita rattaisiin ja saat havaita jämähtäneesi epätyydyttävään elämäntilanteeseen.

Vinkki viikonlopuksi: nyt jos koskaan kannattaa avata silmästä näkemään kaikki elämän tarjoamat upeat kokemukset ja ihanat elämykset. Myönteinen ja valoisa asenne auttaa havaitsemaan kaiken sen rikkauden, mitä olet tähän mennessä saavuttanut. Ripaus uskallusta ja leikkimielistä kapinallisuutta, totuttujen kaavojen rikkomista ja luottavaista heittäytymistä palkitsee!

Aikas isoja ja merkittäviä kortteja tuli taas tänäänkin, erityisesti ykkösen ja kolmosen nostaneille. Itselleni nostin kakkosen ja vaikka nyt tuntuu, että varsinkin viikonlopun ajan voin olla aivan hyvin vielä kaikin puolin vapaalla, maanantaina koittaa sitten toisenlainen tilanne. Ja voipi olla, että tässä pitää nyt taas kertaalleen miettiä suunnitelmat ja vaihtoehdot uudelleen. Haluamani skenaario alkaa näyttää vähän siltä, että se ei nyt tosiaan ole yksi vaihtoehdoistani. Oh well. Miekkojen kasin hengessä: sellaista se joskus on!

Ihanaa viikonloppua ja oikein onnellista keskikesän juhlaa kaikille! ❤️

 

Ei tää lomaterässä oleva Minttu ole yhtään skarpimpi kuin työkiirestressi-Minttukaan.. Oh well. Mutta kuten ennenkin on todettu – näin perjantaina viikonloppua on vielä yllin kyllin jäljellä, joten pitemmittä puheitta asiaan!

On nimittäin henkisen kasvun kannalta varsin tärkeä viikonloppu. Uusikuu on aina oivallista aikaa uusille aluille ja kaikenlaiselle uudistamiselle. Nyt kuitenkin tuo tapahtuu Ravun tähtimerkissä ja se antaa aivan oman suuntansa energioille. Sen sijaan, että olo olisi aikaansaava ja ulospäinsuuntautunut, monet tuntevat nyt tarvetta käpertyä hetkeksi itseensä ja vain levätä. Omaa sisäistä ääntä kannattaa kuunnella, eikä välttämättä pakottaa itseänsä esimerkiksi suorittamaan jotakin “elämyskesää” – tai Ravun ajalle tyypillisesti uuvuttaa itseänsä hermoromahduksen partaalle huolehtimalla muiden elämyskesän täydellisyydestä.

Uusikuu Ravussa kääntää katseen läheisiin ihmissuhteisiin, perheeseen ja omaan emotionaaliseen hyvinvointiin. Kasvua on luvassa sille, joka on valmis tuolle, ei aina niin helpolle, matkalle lähteä.

Mutta katsotaanpas, mitä sanoo viikonlopun kortit! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Hematiitti

Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

Lumihiutaleobsidiaani

Lumihiutaleobsidiaani on muita obsidiaaneja rauhoittavampi ja harmonisempi. Sen avulla voi puhdistaa mielestä ja sisimmästä ne asiat, jotka ovat oman onnellisuutemme esteenä. Lumihiutaleobsidiaani edustaa puhtautta ja tasapainoa. Se on maadoittava kivi, jonka avulla voi taistella yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden negatiivisia tuntemuksia vastaan. Se auttaa pysähtymään ja harkitsemaan, meditoimaan ja hidastamaan tahtia.

Lumihiutaleobsidiaani vahvistaa erityisesti elämän muuttumisen hyväksymistä. Se auttaa havaitsemaan turhat negatiiviset kaavamaisuudet, itsetuhoisuudet, uhriutumisen tai henkisen stressin.

Granaatti

Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.

1. Miekkojen 3 – Murhe

Jokin asia tai kysymys on vaivannut sinua jo pitkään, mutta siihen ei ole tullut selkeää vastausta. Tilanne kiusaa ja painaa mielen matalaksi – ja pahinta on se, että asia ei riipu vain sinusta ja jostakusta muusta, vaan mukana on kolmas osapuoli. Epäily ja huoli sumentaa ajattelua. Yksi negatiivisen energian perusmerkkejä on asioiden loputon vatvominen, levottomuus ja ahdistus.

Vinkki viikonlopuksi: Asioihin on saatava selkeys, muuten sitä ei pääse eteenpäin ja saavuta tasapainoa. Jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen ja vaikka päätöksen tekeminen tuntuisikin tosi vaikealta, epävarmuudessa eläminen ei johda mihinkään hyvään.

2. Miekkojen 7 – Turhautuminen

Horjuttaako epäilykset ja pelot luottamustasi elämään? Useimmiten ne ovat vain kohinaa oman sisimmän pimeämmältä puolelta – ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Miekkojen seiska edustaa toivoa ja läpimurtoa, joten luota sisäiseen näkemykseesi ja näe pelkojesi läpi.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa olla rohkea ja katsoa ahdistusta & pelkoja silmästä silmään. Kun vain on riittävän rohkea, löytyy myös ratkaisujen avaimet samasta osoitteesta – omasta sisimmästä. Neuvojen kuunteleminen ei tässä tilanteessa ole myöskään väärin. Kukaan ei voi tietää kaikkea ja intuitiollasi ja pelot unohtamalla tiedät kyllä, ovatko neuvot hyviä juuri sinulle tähän tilanteeseen.

3. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

Etukäteen ajattelin, että nyt tulee varmasti paljon maljoja tälle torstaille, se sopisi niin hyvin Ravun energioihin. No, tuli vain yksi – ja sen nostin itselleni!

Ihan nyt pitää suoraan sanoa, että en kyllä usko, että kohdalleni on tulossa kortin vihjaamaa lakanoiden väliin sijoittuvaa fyysistä viikonloppua. Yhä täällä eletään turvaetäisyyksin ja vain omia perheenjäseniä tapaillen. En ole edes avannut Tinderiä enkä mitään muutakaan vastaavaa nyt noin puoleentoistavuoteen – eli sen tyyppistä seuraa ei kyllä ole kiikarissa. Muuten toki toivotan kaikenlaisen fyysisen energian lämpimästi tervetulleeksi tähän viikonloppuun!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille sinne!!

Käsin kirjoittamisessa on jotain erityistä. Myönnetään – olen ollut stereotyyppinen “dear diary” –tyttö siitä lähtien, kun 12 vuotiaana aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Silloiseen farkkukangaspäällysteiseen lukolliseen kirjaan tuli vuodatettua niin riidat äidin kanssa, ihastuksiin törmäämiset koulun ruokalassa kuin kokeista tulleet numerotkin. Kai jo silloin tajusin, että kun mielessä pyörivät asiat pistää paperille, niitä ei tarvitse enää taukoamatta vatvoa päässä.

Pari vuotta sitten (siitä on tosiaan jo yli kaksi vuotta!!) loukkasin pahasti kyynärpääni. Vaikka leikkaus kuulemma onnistui, tuli parantumiseen komplikaatioita heti alussa. Yksi pieni sivuvaikutus oli, että puoleentoista vuoteen en pystynyt kirjoittamaan oikealla kädellä. Aluksi edes sormet eivät toimineet sen vertaa, että kynä olisi pysynyt kädessä. Nimmarit vetelin tyynesti vasurilla, mutta kun asuntokauppakirjaan vaadittiin henkkarissa olevaa signeerausta muistuttava allekirjoitus, teippasin kynän jesarilla oikeaan käteen. (Pitäisikin tehdä lista asioista, jotka olen ratkaissut jesarilla! Haha!!)

Puolentoista vuoden aikana opin sen verran hyvin kirjoittamaan vasurilla, että esim. ystäväni ei reagoinut käsialaan lainkaan, kun lähetin hänelle käsin kirjoitetun synttärikortin. Mutta eihän se silti samalla tavalla sujunut kuin oikealla. On täysin eri asia kirjoittaa onnitteluvärssy tai osoite korttiin ajan kanssa keskittyen kuin antaa kynän lentää paperilla ajatuksia kirjaten.

Tein kyllä pari yritystä aloittaa kirjoittaa sähköistä päiväkirjaa. Ja ilman muuta se oli huomattavasti tyhjää parempi. Kyllähän tämä tänne blogiinkin kirjoittaminen on tietynlaista vuodattamista – erittäin usein tulee itsellenikin hiukan yllätyksenä millainen jutusta tulee, vaikka olen tietty etukäteen miettinyt aiheen, mistä haluan puhua. Kuitenkin se hetki viime vuonna loppusyksystä, kun jälkimmäisen kyynärpääleikkaukseni jälkeen kuntouduin siihen pisteeseen, että pystyin sekä pitämään kynää kädessä että kiertämään rannetta niin paljon, että kynän terä osui paperiin, oli ikimuistoinen. En muista itkinkö ilosta, mutta sen verran merkittävä hetki oli kyseessä, että otin ihmeen videolle ja lähetin sen tyyliin kaikille kavereille.

Kaivoin esiin kauneimman muistikirjani (kyllä, varastoistani löytyy pino muistikirjoja ihan varalta… jostain syystä olen sitä mieltä, että aina on hyvä hetki ostaa varuiksi vielä yksi Lamy, Leuchtrum tai Moleskine – ha ha!) ja aloin kirjoittaa.

Aluksi käsiala oli aivan kamalaa, saatoin menettää kontrollin kynästä aivan milloin tahansa ja jo parin lauseen jälkeen sormet alkoivat krampata. Olen kirjoittanut aamusivuja jo vuodesta 2010, kun osuin ensimmäiseen The Artist Way –työpajaan. Nyt tuloksena oli lähinnä aamulauseet, mutta sinnikkäästi kirjoitin joka aamu niin pitkään kuin suinkin kykenin. Se hyvä puoli tuollaisessa tunnepitoisessa vuodatuskirjoittamisessa on, että sitä todellakin kirjoittaa niin kauan kuin kynä pysyy kädessä.

Ennen loukkaantumistani olin vain vähän aikaa aikaisemmin aloittanut harjoitella letteringiä – kirjaimien piirtämistä. Yksi murheitani etenkin ensimmäisen ja toisen leikkauksen välisenä valottomana aikana oli, että en ehkä enää ikinä kykene kontrolloimaan käteni liikkeitä niin, että pystyisin saamaan aikaiseksi jotain kaunista. Yritin ylläpitää tsemppihenkeäni tilaamalla säännöllisesti uusia ihania kyniä Penstoresta. Nyt en vieläkään tiedä kuinka paljon entistä tarkkuutta ja herkkyyttä pystyn harjoittamaan takaisin, mutta kynistä ei todellakaan ole kiinni. 😀

Lempparikynät: Tombow ABT:t, Tombow Twintonet, Micronit ja ihana apuväline tuo Tombown vesisäiliö-/sivellinkynä!

Käsialani on edelleen järkyttävää – varsinkin kun on kyseessä aamusivut tai päiväkirjan kirjoittaminen, mutta en anna sen haitata. Nykyään pystyn kirjoittamaan jo monta sivua, mikäli tarvetta on (yllättävän usein on!) ja se on niin valtavan upea tunne, etten osaa edes kuvailla. Käsin kirjoittaminen jotenkin ihmeellisesti vapauttaa pään sisäistä kapasiteettia kaikenlaisesta ylimääräisestä kuohunnasta ja hyvät, ihanat, upeat hetket tulee kirjattua talteen, niin ei tarvitse sitten stressata ikimuistoisten hetkien unohtumisesta.

Harjoitus tekee metsurin (ehe ehe), joten olen nyt pikkuhiljaa alkanut harjoitella taas letteröintiä ja bujo-hommia. Välillä kyllä menee hermo, kun koskaan ei voi tietää, milloin tulee vapina tai kramppi käteen. Toisaalta joskus saan aikaiseksi ihan kokonaisen sanan täynnä kauniita kirjaimia. Yritän olla lempeä väriseville viivoille ja onneksi yksi käsityön kulmakivistä on matkan arvostaminen. Prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Vaikka kyllä kiva lopputuloskin olisi ihana juttu, en voi kiistää.

Tässä olen sormiharjoitellut kesäsuunnitelmien kanssa. Päiväkirjan sivuista en oikein voinut ottaa kuvituskuvia (ha ha!) ja toisaalta tällaisessa kevyt-bujoilussa yhdistyy kaksi asiaa joista tykkään valtavasti: askartelutyyppinen värkkääminen ja listojen kirjoittaminen!

Ihanaa, että ensimmäinen lomapyrähdys alkaa jo nyt perjantaina! Sitten hyökkään täysillä myös bucket listan lempijuttujen kimppuunn!


Uusi vuosi kutkuttaa tekemään päätöksiä ja lupauksia, vaikka varsinainen new year, new me -ajattelu ei innostaisikaan. Tykkään valtavasti erilaisten rajapyykkien konseptista oli sitten kysymyksessä uusi vuosi, uusi lukukausi, uusikuu tai ihan vain maanantai. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus – ja jokainen mahdollisuus uuteen alkuun on tilaisuus tehdä omasta elämästään enemmän itsensä näköinen.
Oikeastaan en silti pidä perinteistä lupaan sitä ja tätä -meininkiä itselleni hyvänä. Viimeksi olen tainnut onnistua tekemään virallisen uuden vuoden lupauksen – ja pysymään siinä – joskus viime vuosituhannella. Uutena vuonna 1996 – 1997 lupasin opetella kävelemään korkokengillä, jotka ovat korkeampia kuin 10 cm ja sen myös tein. Valitettavasti päkiäni ovat sitä mieltä, että tuo(kin) taito on tuoretavaraa ja nykyään en voi kuin hämmästellä, miten esimerkiksi kykenin Karkin lakkiaisissa seisomaan käytännöllisesti katsoen koko päivän 12,5 cm stiletoissa ja vielä illan päätteeksi kävelemään samaisilla kengillä kilometrikaupalla. Oh well.
Tsekkasin juuri muutaman viime vuoden “lupauksiani” (osa löytyy täältä blogista, osan olen kirjoittanut vain itselleni) ja vaikka en varsinaisesti olekaan pystynyt täyttämään listaamiani asioita, kysymyksessä on ollut enemminkin luettelo toiveista, haaveista ja tavoitteistani. Useimmat niistä on edelleen ihan ajankohtaisia ja saavat luvan toimia suunnannäyttäjänä myös tulevalle vuodelle.

Yksi asia, joka on toistuvasti mukana listoillani, on löytää sielunkumppani, ehkä jopa parisuhde. Kaikki, jotka ovat joutuneet kohtaamaan sen tosiasian, että oikea elämä ei ole mikään romanttinen komedia, jossa kaikki lopulta saavat toisensa ja sitten elävät onnellisena (korkeintaan hiukan nokkelasti sanaillen) elämänsä loppuun saakka, tietävät, että ei ole tosiaankaan mikään päätöskysymys löytääkö jonkun, jonka kanssa klikkaa, vai ei. Toisaalta pitää kyllä myöntää, että Tinnillä on ihan vissi pointti, kun hän sanoo, että on aika mahdoton löytää ketään, kun en edes yritä.
Tiedän vitivarmasti, että sanonta kukaan ei tule kotoa hakemaan on puppua (on esimerkki oikeasta elämästä – yksi vain tosin – mutta se ei ole minun tarinani kertoa!), mutta toistaiseksi kukaan niistä eri lähettifirmojen kuriireista, jotka käytännöllisesti katsoen päivittäin ilmaantuvat ovelleni, ei ole osoittanut minkäänlaista potentiaalia. Taitaa olla lottovoiton kanssa samaa sarjaa, joku kyllä voittaa niitä jättipottejakin, mutta ei sen varaan kannata laskea, että sama osuisi omalle kohdalle.
Tinderin olen avannut noin kaksi kertaa vuoden 2020 aikana. En voi valittaa, että siellä ei ole ketään – en todellakaan – oikeastaan päinvastoin. Kivoja, ikähaarukkaani sopivia, nastan oloisia tyyppejä on siellä vaikka kuinka. Ja sen jälkeen, kun itsekin vihdoin vaivauduin kirjoittamaan profiiliini oikein esittelytekstin, jossa selkeästi kerron haluavani löytää jonkun tosimielellä, on suurin osa kyseenalaisista kontakteista loppunut ja dick pic -tyypit hävinneet lähes kokonaan. Swaippaaminen tuottaa mukavia matcheja suoraan sanottuna ihan avokätisesti…
Mutta jotta Tinder toimisi, pitäisi myös kyetä tapaamaan.

Olisi tietenkin erittäin helppoa ja mukavaa syyttää koronakriisiä siitä, että mitään deittejä ei pysty järjestämään. Eikä tarvitse edes ponnistella löytääkseen muita erinomaisen käytännöllisiä esteitä. Lempparini jo ajalta ennen pandemiaa on ollut “en halua mennä deitille tän käsihärvelin kanssa, koska sitten ei muusta puhuttaisikaan”. Ja siis vaikka en todellakaan kaipaa leimautumista ikuisiksi ajoiksi siksi tyypiksi, joka ei pysty käyttämään oikeaa kättään, olen täysin tietoinen, että tekosyy mikä tekosyy.
Oikea syy on tietenkin se, että ajatus parisuhteesta pelottaa. En toivo eläväni yksin loppuelämääni, mutta silti kauhistuttaa, että taas joku tulee ja tietää paremmin millainen minun pitää olla. Joku, josta tykkään tosi paljon, mutta jonka mielestä teen vääriä valintoja, pukeudun väärin, sanon vääriä asioita, vietän aikaani väärässä seurassa, priorisoin väärin. Jonkun, joka on mielestäni ihana, mutta joka ei ymmärrä, että on eri asia sanoa, että olen typerä, koska teen jonkun valinnan, kuin sanoa, että valintani on typerä (mutta minä edelleen ihana).
Eli poistan listaltani mahdollisen tulevan kumppanin löytämisen ja lisään uuden:

  • vuonna 2021 lupaan tehdä kaikkeni, että oppisin rakastamaan itseäni niin, että voin seisoa omilla jaloillani itseeni luottaen ja siten antaa tilaa tilaa myös kaikille, joita kohtaan oli se sitten romanttisesti tai ei.


Viime vuonna tuli universumilta aika monta oppituntia ihan ilmaiseksi. Hiljentyminen ja pienempien ympyröiden arvostaminen oli itselleni yksi tärkeimmistä. Tosi vaikea sanoa, mihin suuntaan 2021 kehittyy, mutta toivon tosi kovasti, että vapaa-ajan ja erityisesti lomien suorittaminen jää vähemmälle. Vaikka toimiston energiaa jo kaipaankin, varustelukilpailua muistuttavia “mitä meinaatte tehdä lomalla” -keskusteluja en todellakaan.
Tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta mutta itselleni tämä on ollut ensisijaisesti oppitunti kateudesta. Tajusin jotain, minkä olen oikeastaan tiennyt jo kauan: Se, että on jossain maailman kauneimmalla rannalla, upeimmassa ravintolassa, henkeäsalpaavimmassa taide-elämyksessä tai missään muuallakaan, ei ole yhtään mitään, jos ei pysty olemaan läsnä siinä tilanteessa. On paljon tärkeämpää arvostaa hetkeä, oli se mikä hyvänsä, kuin dokumentoida tilannetta, jotta muut voisivat kadehtia sitä.
En missään tapauksessa dissaa ketään somettamisesta – siitä tässä ei ole kyse. Itse kerron mielelläni sekä arkipäiväisiä asioita että huippuhetkiäni niin Instagramissa kuin täällä blogissakin. Somessa on mielestäni paljon hyvää. Esimerkiksi, kun tein elämäni ensimmäisen lomamatkani yksin (Kos matkapäiväkirja), tuntui, etten ole ollenkaan niin yksin, kun siellä olitte kaikki te blogin ja instan kautta seuranani. Kysymys tässä on omasta asennoitumisestani ja sen sisäistämisestä, että rauha ja ilo löytyy itsestä – ja että hienoimmankin hetken voi hukata ja pilata olemalla henkisesti jossain muualla.
Vuodelle 2021 haluan tehdä lupauksen:

  • muistan arvostaa just tätä hetkeä! Puitteilla, paikalla tai yhtään millään muullakaan ei ole mitään merkitystä tai arvoa, jos siihen ei pysty pysähtymään.


Jo useamman päivän olen todistanut (pääasiassa Instagramissa), miten Suomessa suurimmassa osassa maata, ihan etelää myöten, on satanut lunta. Täällä meillä on ollut sen verran viileää, että jokapäiväinen sade hyhmettyi kainoksi tomusokerikoristeluksi sinne tänne, missä ei ollut liian lämmintä. Olisi ihana saada lunta ja sen tuomaa valoa, mutta toisaalta en kyllä kaipaa liikennekaaosta ja liukkaita. Lumisateet Tukholmassa ei tosiaankaan ole sama asia kuin lumisateet aikoinaan Tampereella.
Tunnen olevani monella tapaa todella onnekas ja oikeastaan kaikkein tärkein tämän vuoden lupauksista on “giving back to community”. Pahoitteluni amerikkalaisesta ilmaisusta, mutta en löytänyt parempaa. Hyväntekeväisyys ei mielestäni ole sama asia. Olen jo kuukausilahjoittaja sekä PLAN Internationalille että Greenpeacelle, painan aina “lahjoita hyväntekeväisyyteen” -nappia pullonpalautuksessa, annan satunnaiset kolikkoni niitä pyytäville ja yritän muutenkin olla asenteeltani avokätinen.
En missään tapauksessa kuvittele olevani mikään suuri hyväntekijä tai suurlahjoittaja, en tosiaankaan, mutta haluaisin oikeasti tehdä jotain, jotain konkreettista. Mutta en tiedä mitä ja miten. Tämäkään ei ole mikään uusi asia “lupauslistallani”, aikaisemmat yritelmäni ovat päättyneet siihen, että kaltaiseltani valkokaulustyöntekijältä toivottiin vain rahaa.
Olen ollut vapaaehtoisena hippileirillä ja muutenkin yrittänyt tehdä asioita ilman odotusta vastapalveluksesta, mutta jotenkin tuntuu, että en ole mitenkään onnistuneesti kyennyt jakamaan eteenpäin kaikkea sitä hyvää, mitä itse olen saanut. Yritin jopa osallistua politiikkaan, mutta täkäläiset vihreät eivät kyllä valitettavasti edistäneet uskoani ihmiskuntaan. Kesällä aloin käydä sunnuntai-aamuisin kirkossa ja nyt mietin, että ehkä sitä kautta löytyisi jokin tapa osallistua muutenkin kuin vain antamalla rahaa…
Siispä vuonna 2021 – ja siitä eteenpäin:

  • lupaan olla käytettävissä, tehdä asioita ja osallistua. Asetan tavoitteeksi löytää keinoja, miten voin auttaa ja olla mukana.

Kaikki tämän jutun kuvat on otettu parin viime päivän kävelylenkeilläni. Yli kymmenen vuotta näillä hoodseilla ja yhä edelleen en voi uskoa hyvää tuuriani, että ihan oikeasti saan asua täällä!
Tulipas muuten juuri mieleeni myös yksi ihan perinteiseltä uudenvuodenlupaukselta kuulostava lupaus. En ole kohta kahteen vuoteen päässyt uimaan (koska käsi), vaikka rrrakastan uimista. Lupaan siis ottaa kaikki menetetyt kerrat takaisin korkojen kanssa ja

  • opettelen/totuttelen vihdoin talviuimariksi (ilman saunaa)!

Ihanaa uuden vuoden alkua! <3

Mintun asukuva poncho
Mites siellä on joulunaika mennyt?
Itse onnistuin hankkimaan itselleni ihan klassisen joulukiireen. Täysin omaa syytäni – tietenkin – kun jotenkin ei vain mennyt jakeluun, että laiskanpulskeasti lönkyttelevät saikkulomapäivät päättyvät ennen joulua ja työhärdelliä on mahdoton välttää. Kaikki jäi toisin sanoen viimetippaan ja todo-listaa sai karsia reippaasti, että ylipäätään saatiin julistettua joulurauha tänne meillekin.
Mitään kaappien siivoamisen kaltaisia kunnon emäntä -hommia listallani ei tietenkään ollut – vaan kaikenlaista näpräämistä. Ihan kaunis tuli joulupöydän kattauksesta, vaikka en ehtinytkään kuivata itse appelsiininsiivuja. Puhumattakaan havukranssista, jonka oli tarkoitus olla pöytäkoriste – tai eteisen pöytäkuusen koristelusta. Onneksi olen jo itsekin unohtanut puolet siitä, mitä suunnittelin tekeväni, mutten sitten ehtinytkään. Ha ha!
Meillä oli kuitenkin aivan mahtavan ihana ja tunnelmallinen joulu. Vaikkakin tosin paljon pienemmällä porukalla kuin mitä alunperin suunniteltiin. Onneksi kuitenkin Karkki, Cissi ja Bönis pääsivät tänne mun luokseni juhlimaan Peetun lisäksi. Jossain vaiheessa kun näytti siltä, että pistellään perunalaatikkoa ja rosollia Peetun kanssa kahdestaan.
Mintun asukuva poncho
Aavistuksen pisti kieltämättä välillä kiukuttamaan se, että kiireeni ja hommien kasautumisen syy ei ollut pelkästään oma aikaoptimistisuuteni ja yleinen prokrastinointi. En tiedä ihan itsekään, miten edelleenkin yllätyn, että kaikkeen menee tuplasti aikaa ja vaikka oikea käteni on jo huimasti paremmassa kunnossa, yhtään mitään ei todellakaan hoideta käden käänteessä.
Leikkauksen aikoihin lokakuun puolessa välissä joulu tuntui olevan niin kovin kaukana. Mielikuvissani liihottelin joulunpyhinä kapeahihaisessa mekossa perheenjäseniä kaksin käsin halaten. Ajattelin, että varmaan joulukuussa pystyn jo ompelemaankin ja muutenkin olemaan enemmän oma itseni. Ehkä jopa syömään haarukalla ja veitsellä niinkuin oikeat aikuiset!
Noooh, vielä on matkaa taitettavana ja rehab-jumppaa jumpattavana ennenkuin kehtaan kutsua itseäni oikeasti kaksikätiseksi. Käsihärveliä on määrätty pidettäväksi jälkitarkastukseen asti. Sinne ei ole vielä tullut kutsua (tulee varmasti päivänä minä hyvänsä!), joten jumitan edelleen erilaisissa oversize-/kaapuratkaisuissa, mitä pukeutumiseen tulee.
Mintun asukuva poncho
Välillä tulee tunne, että kun tuosta härvelistä kerran pääsen eroon, en kyllä ikinä enää pue päälleni ainuttakaan telttamaista yläosaa. Toisaalta, kun nyt esimerkiksi katselen näitä kuvia tässä, olen ihan sitä mieltä, että ponchohan näyttää varsin kivalta. Raita antaa mukavasti vähän sporttimaista ilmettä, vaikka tuon kirotun käteni kanssa tunnen oloni pääasiassa kömpelöksi. Sporttisuus loistaa poissaolollaan, kun törmäilen menemään härvelini kanssa. Ihme juttu, miten en oikein edelleenkään hahmota sen mittasuhteita liikkuessani.
Tämä on yksi perusasujani, kun pitää äkkiseltään upgreidata kotiverkkari-look astetta ihmismäisemmäksi esim. kauppareissua varten. Nyt juuri välttelen kyllä sitäkin, joten pukeutumistilanteita on entistä vähemmän. Jouluna tuli toki ihan oikein meikattua ja laittauduttuakin vähän. Asuni oli tämä, joten siitä ei ole uusia kuvia.
Mintun asukuva poncho Maihinnousukengät
Yksi viime talven parhaita ostoksiani oli nämä Aldon maihinnousukengät. Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten tajusin, että en tule pärjäämään koko talvea niillä ainokaisilla lenkkareillani, joissa ei ole solmittavia nauhoja. Haravoin koko internetsin etsiessäni tukevapohjaisia talvikenkiä, jotka saa puettua päälle yhdellä kädellä ja jotka näyttävät suht siedettäviltä, toimivat sekä hameen että housujen kanssa etc.
Zalandosta muistaakseni sitten lopulta löytyi nämä ihanuudet ja koska kaikki muut specsit täyttyivät kirkkaasti, päätin sivuuttaa sen tosiseikan, että kuvetta piti kaivaa huomattavasti suunnittelemaani budjettia enemmän. En ole kyllä yhtään katunut, sillä kengät ovat vielä kaiken lisäksi hurjan mukavat jalassa. Tykkään myös tosi paljon niiden traktoripohjista ja tuosta reunaa kiertävästä metallisesta niittirivistöstä.
Mintun asukuva poncho
Mintun asukuva poncho

  • poncho, b. Young
  • housut, Lindex
  • kengät, Aldo

Päivän asu Mintun vetimet
Lupasin asukuvia – joten tässä niitä nyt tulee!
Ihan hurjasti ei juuri tällä hetkellä ole varsinaisia syitä pukeutua oikeisiin kaupunkivaatteisiin. Näin saikulla ollessa ei tarvitse miettiä edes satunnaisia videopalavereita eikä muita etäedustustehtäviä. Välillä on ihan pakko kuitenkin saada kiskoa päällensä jotain muutakin kuin kotiverkkarit ja päivittäisellä kävelylenkillä kuraantuneet lenkkarit.
Onhan se oikeastaan aika uskomatonta, että esim. viimeviikoinen visiitti sairaalassa, kyynärpään extraröntgenissä, aiheutti sen verran kuumotusta, että asua piti alkaa miettiä jo pari päivää aikaisemmin. Tai että miten tämä täällä meillä nyt taas pahentunut koronatilanne, minkä vuoksi välttelen jälleen jopa tuossa kävelymatkan päässä olevassa ostoskeskuksessa pyörimistä, tuntuu isolta pettymykseltä juuri sen vuoksi, että ei ole sitäkään vähää syytä laittautua ihmisten ilmoille.
No, iloitaan nyt siitä pienestä, mitä on – eiköhän tässä nyt jossain vaiheessa päästä tapaamaan ihmisiä muuallakin kuin Zoomissa.
Mintun vetimet asukuva
Tavallaan olen kyllä ihan kiitollinenkin tästä eristyksissä elämisestä. Koko viime talvi meni tosiaan käsi härvelissä ja ehdin kyllästyä perinpohjaisesti jokaikiseen niistä harvoista vaatteista, joita kyseisen hökötyksen kanssa kykenin käyttämään. Mitään kovin kattavaa valikoimaa en halunnut hankkia, koska tavoitteena (ja toiveena!!) on kuitenkin koko ajan ollut, että tässä pääsisi käyttämään normaalimitoituksella olevia vetimiä.
Nyt pitäisi yhteiselon käsivarsihärvelin kanssa olla loppusuoralla. Jos kaikki menee hyvin niin jouluun mennessä pitäisi olla taas kaksi kättä käytettävissä – uskomatonta!!
Mintun vetimet asukuva
Mintun vetimet asukuva
Pelastukseni on ollut salliva oversize-muoti – vaikka kyllä täytyy sanoa, että olen todellakin oppinut nyt myös palauttamaan ei-sopivat nettiostokset. Yllättävän monessa vaatteessa on sitten kuitenkin varsin “normaalit” hihat, vaikka muuten mitoitus olisi reilu.
Pitkä neuletakki, laadukkaan ja muhkean tuntuista villasekoitetta, löytyi Henkkamaukalta. Se on toimittanut myös päällysvaatteen virkaa, sillä riittävän väljähihaisten takkien löytäminen on ollut käytännössä mahdotonta. Tai ainakaan sellaista takkia, josta olisin valmis maksamaan pyydetyn hinnan, eli josta tykkäisin niin paljon, että haluaisin käyttää sitä myös sitten, kun härveli on historiaa, ei ole osunut kohdalle. Etenkin talvitakkien kohdalla, makuni on enemmän räätälöity kuin oversize, enkä voisi kuvitellakaan hankkivani kunnon päällysvaatetta vain yhtä tai edes kahta talvisesonkia varten.
Housut on tosi hyvä löytö Lindexiltä. Tarvitsin viime talvena yhteen työtilaisuuteen (voi niitä aikoja!!) housut, jotka on fiksummat kuin farkut mutta rennommat kuin suorat housut. Lindexin tummansiniset, villasekoitekankaiset reisitaskuhousut sopii kuvaukseen just eikä melkein. Eipä nyt näköjään tullut otettua kuvaa taskuista, mutta ne on tikkauksineen ja taskunläppineen oikein kivat.
Paita on joku erittäin random no-name sporttipaita Åhlénsilta. Sen paras puoli, ok värin lisäksi, on laajat hihansuut, joista härveli pujahtaa läpi ilman kivuliasta pujottelua.
Tennareitten erinomaisuus on samaa luokkaa: valkoinen väri ja slip-in -malli (yhdellä kädellä ei paljon nauhoja solmita…) oli filttereinä, kun etsin Zalandosta kaupunkikäyttöön sopivia sneakersejä. Nuo Skechersin tossut oli kaikkein eniten basic – ja sittemmin ovat osoittautuneet aivan erinomaisiksi käytössä pehmoisen ja jalkaan muovautuvan vaahtomaisen sisäpohjan ansiosta.
Mintun vetimet asukuva

  • neuletakki, H&M
  • t-paita, Åhléns
  • housut, Lindex
  • tennarit, Skechers
  • kassi, Carin Wester
Old stuff