Irrallisilla kauluksilla saa helposti ajankohtaista ilmettä klassisiin asukokonaisuuksiin ja asennetta väsähtäneeseen neulepaitaan. Statement-kauluksia saa toki kaupastakin, mutta näpräilysormiani alkoi syyhyttää ja tuumasin, että eihän tuollaisen toteuttaminen voi kaksinen homma olla.

Niittien kiinnittämiseen meni ehdottomasti eniten aikaa, muuten kaulukset valmistuvat yhdessä hujauksessa.

Lopputoloksesta ei tietenkään tullut ihan sellainen kuin olin ajatellut, mutta aika hauskat kaulukset kuitenkin. Olen mallaillut noita muutamien asujen kanssa ja uskon, että niille tulee vielä hyvinkin käyttöä.

Niitit kävin ostamassa askartelukaupasta (hinta yhteensä noin 5 euroa), mutta muuten kaikki materiaalit löytyi kotoa. Kauluksiin ei mene kovin paljon kangasta, joten niihin on helppo saada vihdoinkin käytettyä niitä muista projekteista yli jääneitä tilkkuja, joita ei ole hennonnut heittää pois.

Kaulusten kaavoina voi käyttää minkä tahansa kauluspaidan kaavoja – kunhan vain malli miellyttää silmää. Itse en uskaltanut riskeerata kaulusprojektin etenemistä kaavojen etsiskelyllä. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, kun unohdun puoleksi päiväksi selailemaan kaavalehtiä. Päätin siis piirtää kaavat itse.

Pääntien kaareen otin mallia vanhasta neulepaidasta. Suurensin kuitenkin ympärysmittaa hieman, koska kaulus näyttää kauniimmalta, jos se istahtaa pikkuisen pääntien ulkopuolelle.

Itse kaulus muodostui vapaalla kädellä täysin fiiliksen mukaan.  Käytän kaavojen piirtämiseen ohutta silkkipaperia kunnon kaavapaperin sijaan. Siksi puolitylsälläkin lyijykynällä saa helposti reikiä paperiin. Jos nyt joku sattui ihmettelemään. 

Työn tässä vaiheessa on tärkeää tarkistaa, että assistentti on tehtäviensä tasalla! 

Silkkipaperikaavan avulla on helppo testata miellyttääkö kauluksen malli ja koko ennenkuin hyökkää saksien kanssa kankaan kimppuun. 

Piirretty kaulus on siis puolikas (daaa!), joten kappaleita pitää leikata yhteensä 4 (2 x kaksinkerroin taitetulta kankaalta). Kauluksenpuolikkaisiin kannattaa silittää suhteellisen jämäkkää tukikangasta – vähän tietty käytetystä materiaalista riippuen. Nyrkkisääntö on kuitenkin se, että irtokaulukset saavat mielellään olla aavistuksen tukevammat kuin vastaavat paidassa.

Kaulusten ompelu on ihan superhelppoa. Kappaleet laitetaan oikeat puolet vastakkain ja ommellaan pussiksi. Suurin haaste on muistaa jättää sopivan kokoinen kääntöaukko.

Valmiit kauluksenpuolikkaat kannattaa silittää tässä vaiheessa huolellisesti. Silitysraudan avulla voi vielä hiukan muokata kaulusten mallia – jos nimittäin tuntuu siltä, että symmetrisyydessä on toivomisen varaa.. 

Valmiit kauluspalat kiinnitetään yhteen joko edestä tai takaa – ja avattava kiinnityssysteemi laitetaan vastaavasti toiselle puolelle. Niittikaulukset on ommeltu yhteen takaa ja etupuolelle ompelin leveän satiininauhan kaulan ympärille solmiamista varten. Kaulukset voisi  ihan yhtä hyvin ommella yhteen edestä ja laittaa taakse vaikka hakasen tai lenksun ja napin.

Valmiit kaulukset voi koristella haluamallaan tavalla. Niinkuin kuvan valaistuksestakin näkee – tässä vaiheessa oli jo ehtinyt tulla iltapäivä.

Ihan alunperin ajatuksenani oli laitella niitit säännöllisesti kiertämään kauluksen reunaa symmetrisesti ja hillitysti. Tekovaiheessa niitit halusivat välttämättä  asettua tuolla tavalla toispuoleisesti – eikä minusta ollut väittämään vastaan.

Kyllähän niistä aika hienot kaulukset tuli! Tykkään kovasti tuosta muhkean mustan satiinirusetin dekadenttiudesta yhdistettynä klassisten (joskin aika pienikokoisten) pyramidiniittien kovuuteen.

Tässä ohjeet supersimppelin maksihameen ompelemista varten! Toteutukseen meni aika tasan tarkkaan tunti – ja tuo aika sisältää myös ompelukoneen kaivelemisen esiin vaatehuoneesta, silityskeskuksen pystyttämisen ja yleisen ompelutarvikelaatikoiden penkomisen (kyllä täällä jossain piti olla mustaa leveään kuminauhaa…).

Innostus hameeseen lähti oikeastaan tästä Balmainin mustasta samettisesta maksihameesta. Ihan esikuvan mukaiseen, ylös vesirajaan nousevaan halkioon en taipunut.  Sen sijaan virittelin muutamalla pistolla tuollaisen laskoshässäkän liikkumista helpottamaan.  Toinen inspiraatiokuva löytyi net-a-porterista.

Halusin maksihameeseen aavistuksen kiiltoa, joten (loppumattoman tuntuisesta) kangasvarastostani löytynyt musta, kiiltävänmustin kuvioraidoin koristeltu kangas sopi tarkoitukseen oikein hyvin. Oikeastaan raidat ovat vaakasuunnassa, mutta leikkasin hameen kuitenkin niin, että kuviot tulevat pystyyn.

Kankaan materiaalista en osaa varmaksi sanoa, koska tuo on niin vanha palanen, että en muista – ja mitään lappuja ei tietenkään ole kiinni missään. Laskeutuvuuden ja “tunnun” perusteella uskoisin kuitenkin, että kysymyksessä on 100 % viskoosi.

Maksihametta varten tarvitaan kankaanpala, jonka pituus on haluttu hameen pituus + noin 15 cm kuminauhakujaa ja helman käännettä varten. Laitoin omaan hameeseeni 4,5 cm leveän kuminauhan vyötärölle – se tuntuu jotenkin “vaatteemmalta” kuin kapea. Jos käytät kapeampaa kuminauhaa, pituusvaraa ei tarvita yhtä paljon.

Hameen leveys on hiukan makuasia. Itse halusin aika kapean hameen ilman, että kysymyksessä on varsinaisesti kapea hame. Nyrkkisääntö on se, että mitataan levein kohta lantion/pepun ympäriltä ja lisätään siihen noin 10 – 15 cm. Tämä on yhtäkuin hameen leveys. Tosin etenkin hyvin kapealanteisten kannattaa muistaa, että kovin kapean maksihameen kanssa käveleminen voi muuttua aika haasteelliseksi.

Leikkuun jälkeen ommellaan ensin pystysauma ja huolitellaan se saumurilla tai siksakilla.

Seuraavaksi ommellaan vyötärökuminauha sopivan mittaiseksi rinkulaksi. Sopiva mitta vaihtelee sen mukaan, miten napakkaa nauha on. Eli kannattaa mitata sopiva pituus oman vyötärön ympärillä. 

Kapealle kuminauhalle voi ommella ensin oman kujan hameputkilon yläpäähän. Muista jättää aukko kuminauhan pujotusta varten!

Leveä kuminauha istahtaa helpoiten paikoilleen, kun sen ompelee suoraan kuminauhakujan sisään. 

Sormilla kyllä tuntee, missä kuminauha kulkee, joten ei pitäisi olla pelkoa siitä, että sen ompelee vahingossa kiinni kankaaseen. Loppuvaiheessa rypytystä pitää vähän pyörittää, että nauhakujan saa ommeltua loppuun asti, mutta ainakaan tällaisten maksihameeseen sopivien ohuiden materiaalien kanssa ei pitäisi tulla ongelmia.  

Lopuksi ommellaan vielä päärme helmaan.

 Tadaa! Maksihame on pientä tuunausta vaille valmis! Jos olisi halunnut hameeseen Balmain-tyylisen halkion, sen olisi voinut tehdä helposti jättämällä osa (taka-)saumasta ompelematta ja tikkaamalla halkion reunat.

Itse päädyin halkion sijasta luovaan laskosteluratkaisuun.

Kolmen poikittaislaskoksen on tarkoitus ensinnäkin vähän rikkoa putkilomaista yleisvaikutelmaa ja toisekseen helpottaa liikkumista. Ensimmäinen laskos on noin 10 cm  helmasta. Laskosten syvyys on noin 2 cm ja etäisyys toisistaan n. 8 cm.

Laskokset on kiinnitetty käsin vain parilla hassulla pistolla – eli ne saa helposti myös auki, jos alkaa tuntua, että tämä ei nyt ollutkaan ihan niin hyvä ratkaisu.

Valmis hame näyttää tältä! Yritän vielä tällä viikolla rakennella kunnon asun maksihelmojen ympärille. Täytyy nyt pikkuisen makustella noita laskoksia… Jotenkin olin livenä niihin ihan tyytyväinen, mutta kuvissa ratkaisu näyttää oikeastaan vähän erikoiselta.

Muuten olen kyllä tosi tyytyväinen hameeseen! Kerrankin ei ole pelkoa, että homma jää ajan puutteen vuoksi kesken – sen verran nopeasti tuo valmistui. Taidanpa lähteä tästä penkomaan kangasvarastoja, jos vaikka löytyisi joku toinenkin maksimekoksi muuntautumishalukas kangas.

Jostain syystä vaatekaapissani tuntuu majailevan hiutuneitten, kulahtaneitten, kierteelle pestyjen ja venähtäneitten t-paitojen armeija. Suurimmasta osasta ajattelen taloudellisesti, että tuokin on vielä ihan hyvä treenipaita ja tuokin on hyvä olla olemassa, jos vaikka joskus tarvii remonttipaitaa. Ihan niinkuin treenatessa ei oikeasti olisi paljon mukavampi käyttää kauniita, funktionaalisesta materiaalista tehtyjä sportti-vaatteita. Ja siis remontti tuskin on tulossa kohdalle ainakaan käsitettävän lähitulevaisuuden aikana.

Sitten on niitä t-paitoja, joita oikeastaan haluaisi vielä käyttää, mutta lörpsähtäneet resorit ja kierteelle rullaantuneet käännökset eivät oikein houkuta. Yksi näistä oli MTWTFSS:n hiekanruskea, timangeilla koristeltu t-paita, jonka hankin vuosi sitten Weekdayn alesta. Sisäinen harakkani rakasti paidan kimaltavia koristuksia, mutta valitettavasti laatu oli mitä oli ja jo ensimmäisen pesun jälkeen helma kiersi ja pääntie oli venynyt oudon malliseksi.

Silläkin uhalla, että olen saksinut piloille noin ziljoona t-paitaa, päätin testata, josko timangiteepparista saisi käyttökelpoisen topin.

Aina aikaisemmin olen ollut tuunaushommissa aika höveli, mikä on johtanut siihen, että  pääntie on roikkunut jossain navan kohdalla, eikä ole ollut puhettakaan, että olkaimiksi jääneet narut oikeasti pysyisivät olalla. Aluksi mietin, että onko tämä “tutoriaali” niin simppeli, että on ihan turhanaikaista iskeä sitä tänne blogiin, mutta sitten tuumasin, että ehkä joku muukin on joskus turhaan tuhonnut t-paitojaan. Eli tässä simppelit teepaitatopin silppuamisohjeet:

Aika maltillisesti siis leikkasin osia pois – niinkuin kuvasta näkyy. Reunoja ei tarvitse huolitella, sillä t-paitatrikoo ei lähde helpolla purkautumaan. Eihän tuo nyt mikään toimistovaate ole, mutta kiva kesähuitula ja paljon käyttökelpoisempi kuin surulliseksi mennyt teeppari.

Ja timangipaita in action näkyikin jo eilisen asukuvissa. 🙂

Ompelimossa tapahtuu jälleen!

Löysin aika loppumattomalta tuntuvasta kangasvarastostani ihanan hiekkaisen vihreän puuvillasekoitekankaan. Materiaali on melko ohutta ja hetken mietiskelin, että parhaiten se sopisi johonkin mekkoon. Kuitenkin värinsä puolesta se ikäänkuin vaatii vähän safarihenkistä käsittelyä ja se taas ei oikein innostanut. Lopulta päältä pehmeäksi harjattu twill päätyi kevyiden kesähousujen materiaaliksi.

Kaava löytyi samasta tämän vuoden kakkos-Burdasta, kuin pellavajakkukin. Housuista oli lehdessä useampi eri versio: täyspitkät housut ja korkeavyötäröinen malli, jossa ei ollut lainkaan vyötärökaitaletta. Päädyin kopioimaan tuon kuvassa näkyvän version, eli normaalilla vyötärökaitaleella ja lyhyemmillä punteilla varustetun mallin.

Kangas sopi kyseiseen housumalliin oikein mainiosti. Sen sijaan housujen malliin en ole ihan täysin tyytyväinen… Fiksu olisi tietysti tarkistanut etukäteen, mutta minä en tietenkään hoksannut, että tässä mallissa – vaikka se ei olekaan se korkeavyötäröinen –  vyötärökaitale nousee tosiaan ihan vyötärölle asti, mikä tuntuu omaan makuuni aivan liian korkealta. Jotenkin sitä on tottunut, että normaalisti housujen vyötärökaitale osuu johonkin navan alle…

Toinen hassu juttu oli se, että tosiaan kopion tuon lyhyemmän version housuista, joka Burdan mielestä on selkeästi vajaamittainen. No Mintun päällä puntti oli edelleenkin hyvin pitkä ja poikkaisin pituudesta melkein 20 cm… Ties mille amatsoni-saksalaisille nuo on mitoitettu. 😀

Housujen taskut on piilotettu sivusaumaan, mikä ei ehkä ole ihan tyypillisintä chino-tyyliä. En halunnut korostaa taskujen sijaintia, joten jätin taskunsuun tikkaamatta.

Hienoinen mallipettymys olisi ollut vältettävissä sillä, että olisi malttanut mittanauhan kanssa zoomailla kaavaa, ennenkuin alkaa hommiin. Mutta kun inspis iskee, pitää valmista tulla ja hätäseen – ainakin täällä Mintun ompelimossa – ja siinä unohtuu välillä omatkin hyvät opit. No, kyllä housuille varmaan vielä käyttöä tulee… Ihan siistit loppukesän toimistohousut, eikö vaan?

Ensimmäisen loma-arkipäivän kunniaksi päätin puhallella pölyt ompelukoneesta ja väsätä jo jonkin aikaa todo-listalla keikkuneen simppelin pellavajakun valmiiksi.

Malliksi valitsin helmikuun Burdasta löytyneen, vähän laatikkomaisen jakun kaavan. Kaupoista tuota vanhaa Burdaa ei enää saa, mutta tietääkseni kirjastoista sen voi lainata. Ja ainakin ennenvanhaan Tampereen kirjaston lehtienlukusalissa sai piirtää kaavoja ihan sille varatulla pöydällä. Kirjasto tarjosi jopa silkkipaperit ja hyvät viivottimet kaavan jäljentämistä varten. Mahtaakohan olla edelleen yhtä hyvä palvelu?

Burdassa jakku oli toteutettu kirkkaan vihreästä satiinista. Itse valitsin materiaaliksi huomattavasti leppeämmän luonnonvaalean pellavakankaan. Pellava on erittäin kiitollinen ja ompelijan kannalta helppo materiaali. Jo luonnostaan pikkuisen kurttuinen kangas antaa anteeksi satunnaiset harhatikit ihan toisella tavalla kuin esimerkiksi Burdassa käytetty satiini.

Malli on mielestäni kivan suoralinjainen ja selkeä. Takasauman leikkaus ja rintamuotolaskokset antavat silti jakulle pikkuisen muotoa niin, ettei se näytä tönköltä päällä. Ohjeen mukaan tuohon kuuluisi pienet olkatoppaukset, mutta yritän pärjäillä ilman… Jotenkin jakun keveys katoaisi maltillistenkin toppausten myötä. Tosin olkasaumaa on mallissa laskettu hiukan ja siitä syystä en jaksanut lähteä pohtimaan, miten olisin saanut kätevimmin olkatoppausvaran poistettua. Etenkin, kun olin jo tuossa vaiheessa ehtinyt leikata kappaleet.

Tällä kertaa en tehnyt kaavaan mitään muita muutoksia kuin, että suurensin pääntietä 1/2 cm takakappaleen puolella ja 1 cm etukappaleen puolella. Mallissa on todella niukka pääntie ja enemmänkin sitä olisi voinut suurentaa ilman, että kokonaisuus olisi kärsinyt.

Tikkasin myös melkein kaikki saumat. Pellava on tietystä jämäkkyydestä huolimatta aika lörppö materiaali ja ajattelin, että tikkaukset antavat vähän ryhtiä.

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen! Jakkusesta tuli juuri sellainen kevyt paidan ja päällysvaatteen välimuoto, mitä halusinkin. Hyvä vaihtoehto sille iänikuiselle neuletakille… Se, että jakussa ei ole napitusta tai muutakaan kiinnitystä, lisää keveyden ja helppouden tuntua.

Kaava on mielestäni oikein hyvä ja hyvin mitoitettu. Kahden kappaleen hiha istahtaa kädentiehen ilman ähellystä – siitä yleensä tietää, onko kaavan piirtäjä ollut tehtäviensä tasalla. 🙂