Mintun ateljeen aktivoituminen on näköjään pistänyt vauhtia myös asukuviin. Pitäähän sitä nyt saada kaikki tekeleet dokumentoitua tänne blogin digi-arkistoon!

Tässä yksi lähiaikoina valmistuneista. Tulppaanihelmainen mekko on mielestäni aivan superihanan mallinen. Kaava on peräisin Nuppu Print Companyn ensimmäisestä Nuppunen 1 –kaavakirjasta. Kangas on myös Nuppua, kuosin nimi on muistaakseni ”Juhannusmuistot” tai jotain sinnepäin. Mekkomallin nimi on ”Kultarinta”, jos joku innostuu etsimään samaa kaavaa.

Rakastuin kuosiin ensisilmäyksellä! Siis juhannusruusu on suosikkini muutenkin ja tässä kuviossa on jotenkin ihanasti tavoitettu sen huuma ja herkkyys.

Pitkään kyllä mietin ennenkuin tohdin isokukkaista kangasta tilata – ja vielä pidempään, mitä ihmettä siitä voisi tehdä. Nyt, kun mekko on valmis, tuntuu, että aivan turhaan arkailin. Siis onhan kuosi näyttävää, joo, mutta lempeät maanläheiset värit tekee yleisilmeestä suhteellisen hillityn kuitenkin.

Aika hauska juttu muuten, että vuosi sitten en edes tiennyt koko Nuppu Print Companyn olemassaolosta. Heidän nettisivuille ja –kauppaan eksyin, kun puoliksi epätoivoisena yritin googlailla, että eikö tosiaan mistään saa kivan näköistä, ei agressiivisen urheilullisen näköistä, laadukasta sporttitrikoota. Ja tässä sitä nyt ollaan – haha! Puolet ompeluksistani (vähintään…) tulee Nupun kankailla tai kaavoilla. Usein molemmilla, niinkuin tässä.

Kultarinta-mekosta sanotaan kaavakirjan sivuilla, että malli sopii lähes kaikille – ja se on kyllä helppo uskoa. Itse tykkään valtavasti siitä, että helma on tulppaani ja yläosa kietaisumallinen. Näin saan minäkin loihdittua vähän kurvikkuutta muuten suoraan kroppaani, kun sellainen kurveja haikaileva fiilis iskee.

Mekkoon on kirjassa myös toinen helmavaihtoehto, kauniisti kellottuva heiluhelma. Sekin on tullut testattua, kun Karkki halusi omaan mekkoonsa mielummin laajan helman kuin tämän tulppaanin mallisen. Se oli hyvä päätös, sillä kellohelma on jotenkin tosi paljon juuri Karkin tyylinen vaihtoehto.

Tällä kertaa kuvissa ei ole mikään oikea päivän asu, koska halusin vain ottaa kuvat mekosta ilman, että olin menossa mihinkään. Voin silti kuvitella, että tällainen simppeli stailaus ilman ihmeempiä koruja tai muuta sopisi ihan toimistollekin, ehkä musta ohut merinovillatakki vielä tuohon downgreidaamaan juhlafiilistä. Joka tapauksessa nyt syksyn mittaan on tosi paljon kaikkia semi-juhlallisia tilaisuuksia ja menoja, joten en ole hetkeäkään huolissani, etteikö mekolle tulisi paljon käyttöä, vaikka office-asua tuosta ei tulisikaan..

Sen verran paljon tykkään mekon mallista, että ihan pakko tehdä vielä hillitty yksivärinen, joka olisi sitten enemmän sopiva jokapäiväiseen toimistokäyttöön.

• mekko, Mintun ateljee
• kengät, Acne
• korvikset (vilahtaa yhdessä kuvassa) on mun työkaverini Denitsan käsialaa

Eikö voikin sanoa, että asu on virallinen, kun se on ollut kaksi kertaa käytössä samanlaisessa tilanteessa? Mielestäni voi! Sillä perusteella voin nyt esitellä erittäin virallisen brunssiasuni.

Ensimmäisen kerran pukeuduin tähän käytännöllisesti katsoen tismalleen samaan asuun, kun juhlistimme Peetun synttäreitä huhtikuun puolessa välissä. Silloin brunssipaikkana iki-ihana Fanny Udde, jota muuten suosittelen aivan superlämpimästi kaikille, jotka sattuvat tänne Mintun kulmille eksymään! Toisen kerran pukeuduin samoihin vetimiin reilu viikko sitten Tampereella, kun käytiin ystävien kanssa nauttimassa Lillanin brunssista Tampereella.

Kuvat ovat siis tuolta jälkimmäiseltä kerralta. Huhtikuun brunssilla oli sen verran vilskettä, että asukuvat jäi ottamatta. Aikamoisen mellakan – täysin positiivisessa mielessä siis – yksi rasavilli taapero ja yksi hilpeä vauveli saa seurueessa aikaiseksi. Silloin oli kevään ensimmäisiä (ja nykyisen tiedon valossa myös kevätsesongin ainokaisia) kunnolla lämpöisiä päiviä ja olin aivan tohkeissani, kun tarkenin kävellä brunssipaikalle nahkatakissa.

Nahkatakkikelit!

Ihana – ja ikivanha – Acnen nahkatakkini on viettänyt aika monta vuotta jäähyllä. Pari edellistä vuotta meni käsihärvelin kanssa, jolloin varsin kapeahihainen rotsi ei olisi tullut missään tapauksessa kysymykseen, mutta jo sitä ennen oli varmasti pari-kolme vuotta, että se sai levätä kaapissa. Nyt luottonahkatakki on palannut takaisin tehokäyttöön ja vanha palvelija ilahduttaa olemassaolollaan joka päivä.

Tämä on muuten yksi syy, miksi kaiken maailman konmaritukset ja ”näin siivoat vaatekaappisi” –ohjeet tuntuvat mielestäni vähän todellisuudelle vieraille. Siis yksi klassisimmista ohjeistahan on, että jos et ole vuoteen pitänyt jotain vaatetta, se kuuluu laittaa eteenpäin. Itselläni on tuon nahkatakin lisäksi paljon kaikkea ihanaa – sekä vaatteita että asusteita – jotka on tullut aikoinaan käytettyä puhki (siis ei rikki vaan niin, että olin kylläinen niiden suhteen) ja jotka siitä syystä joutuivat jäähylle vaatekaapin perukoille. Sopivan, pituudeltaan vaihtelevan, lepoajan jälkeen kaivan aarteet taas käyttöön ja tuntuu kuin olisi saanut uusia vaatteita – paitsi, että ne ovat vanhoja, hyviksi todettuja lemppareita.

Niinkuin esimerkiksi tuo räiskyvän keltainen Marc Jacobsin pikkulaukku. Ostin sen muistaakseni 2010 tai 2011 ja laukun pohjilta löytyneiden kuittien perusteella ainakin vielä vuonna 2016 se oli vielä kovassa käytössä, mutta sen jälkeen ei. Kunnes nyt sitten tänä keväänä heräsi hurja kaipuu johonkin ärtsyyn aksenttiväriseen asusteeseen ja sen sijaan, että olisin kipittänyt ostoksille, otin vanhan palvelijan takaisin käyttöön.

Laukkuun alkuperäisesti kuuluvan olkahihnan, kapean nahkaremmin, vaihdoin Carin Westerin ketjuhihnaan. Ketju tuo mielestäni vähän keveyttä ja hyvinhän Marc Jacobs ja Carin Wester tuntuvat tulevan toimeen.

Sen verran vielä tuosta kaappiensiivoushommasta, että en todellakaan tarkoita, että aina kaikki pitäisi säästää! Olen kyllä itse aika surkea karsimaan, mutta nyt esimerkiksi kaikki käsihärveliajanjakson kamppeet on saanut lähteä. Siis vaikka jotkut – suurin osa itse asiassa – silloin härvelinmeneväksi hankkimiani vaatteita oli ihan normaaleja muuten, mutta leikkaukseltaan ovesize tai lepakkohihainen tms. eli sikäli ei olisi estettä pitää niitä edelleenkin. Niihin liittyy vaan jotenkin niin ikäviä tunteita ja kivuliaita muistoja, että olen pistänyt kaiken kiertoon. Ei niitä kuitenkaan tulisikäytettyä.

Virallinen brunssivekkihame edustaa täydellistä poikkeusta vaatekaapissani. Se nimittäin on niitä äärimmäisen harvoja vaatteita, jotka roikuttuaan pari vuotta hintalaput kiinni vaatekaapissa, yllättäen muuttuukin aivan kelpo käyttövaatteeksi. Yleensä nuo hutiostokset päätyvät kiertoon ilman ainuttakaan käyttökertaa. En oikein vieläkään tiedä tykkäänkö tuosta Weekdayn alesta aikoinaan hankkimastani pitkästä vekkihameesta vai en. Tässä asukokonaisuudessa se kyllä toimii, mutta muuten tuo väri, pituus ja koko olemus on vähän hankalia.

Melkein kaikki muut asun osat onkin tullut jo käytyä läpi, mutta mainitaan nyt myös Tommy Hilfigerin valkoinen t-paita, nyt jo aika monen vuoden takaiselta L.A.:n reissulta hankittu (2017 se taisi olla. Pitäis jossain vaiheessa yrittää saada blogin linkitykset vihdoin kuntoon…). Huomioitavaa on se, miten 100% puuvillaa oleva valkoinen t-paita pysyy oikeasti valkoisena pesusta toiseen! Sen myös pystyy pesemään valkoiseksi toisin kuin lycraa sisältävät paidat.

(Ja siis tiedoksi heille, jotka eivät ole aikaisemmin joutuneet tekstiili-/materiaalihifistelyni uhriksi: lycra on luonnostaan harmaa kuitu, joka valkoisessa kankaassa värjätään valkoiseksi. Tästä syystä lisää peseminen ei auta, vaan harmaantuminen on väistämätöntä, mikä sisänsä on aika lyyristä, mutta ei kuitenkaan toivottavaa valkoisten t-paitojen ja muiden valkoisten vaatteiden kohdalla!)

• t-paita, Tommy Hilfiger
• hame, Weekday
• takki, Acne Jeans
• laukku, Marc by Marc Jacobs
• tennarit, Nike
• korvikset, Kalevala

Nyt ei juuri ole suunnitteilla uusia brunssitapaamisia, mutta ensi kerralla tuskin enää menen ihan tismalleen samalla outfitilla. Tai mistä sitä koskaan tietää..

Pääsiäinen toi kauniit ja lämpimät kelit (eikä vappunakaan tullut kuin pieni takaisku…) ja vihdoinkin voi taas hiukan helpommin tehdä pukeutumisvalintoja sen perusteella, mikä tuntuu kivalta – eikä ensisijaisesti miettiä hengissäsäilymistä arktisissa olosuhteissa. Tai talvisessa sekakelin kaupungissa, mikä mielestäni on vielä vaikeampaa. Pitäisi näyttää sivistyneeltä – ainakin mahdollisuuksien mukaan – ja lämpimämmälläkin kelillä saattaa olla paikoin yllättävän liukasta.

Sattuneesta syystä erityisesti tuo viimeinen – liukastelu – aiheuttaa pientä paniikkia. Siksi esimerkiksi tämän asun ihanat, ihanat pitkävartiset hiukan cowboy-henkiset bootsit ovat jääneet luvattoman vähäiselle käytölle. No, onneksi keveästi asustamalla saapikkaat ei välttämättä anna aivan täysin läpeensä talvista fiilistä – eli sopivat aivan ookoo tällaiseen keväiseenkin kokonaisuuteen. Lisäksi nuo ovat niin läpeensä minun tyyliseni, että käyttökertoja tulee varmasti aivan kiitettävä määrä tulevina sesonkeina. En siis suostu julistamaan niitä huonoksi hankinnaksi!

Jos bootsit toimiikin näin keväällä, niin yksi asia, mistä en voi joustaa, on sukkahousujen sävy. Syksyllä ja talvella perussukkiseni ovat mustia – ja jonain tarkemmin määrittelemättömänä hetkenä keväällä, on aivan pakko siirtyä vaaleisiin. Tämä tapahtuu joka vuosi, enkä voi sille mitään. Jos varastoista ei löydy sesonkiin sopivia sukkiksia, pukeudun housuihin.

Keväällä siirrytään kevätsukkahousuihin tiesi jo Sinikka Nopolakin!

Juhlasukkahousut on tietty asia erikseen. Siis pilkulliset, pitsiset, muuten kuviolliset – tai esmes verkkosukkikset – voi olla (ja mielellään ovatkin!) mustat myös kesäkaudella, mutta edes juhlavaatteiden kaverina on itselläni vaikea sulattaa sileänä versiona muita kuin nuden sävyjä. Siis jos on pakko pitää sukkahousuja – mieluiten tietenkin ilman.

Näin sitä meikäläisestäkin näköjään löytyi puritanisti, vaikka mielelläni olen sitä mieltä, etten juuri pukeutumissäännöistä perusta. Tai sitten tämä uhoaminen johtaa siihen, että kuljen koko ensi kesän mustissa sukkiksissa! Olisi kyllä aivan tyypillistä. Haha!

No voi äly – tämähän meni nyt aivan sukkahousuista jauhamiseksi. Saa nähdä millaista porukkaa tänne päätyy Google-hakujen perusteella!

Asu on toimisto-outfit parin viikon takaa. Tosi kiva, että iltaisin on vielä sen verran valoisaa, että pystyy ottamaan kuvia. Hiukan alkaa jo loppupäässä hämärtää, mutta onhan tää valon määrä kertakaikkiaan aivan mahtavaa. Tummanpunaisen talon seinästä hohkaa kyllä aika voimakas punaisuus kasvoille, mutta sitä en huomannut ennen kuin aloin purkaa kuvia kamerasta.

T-paitani on herättänyt hilpeyttä toimistolla ja nuoremmat milleniaalit nimeävät nostalgiapuuskissaan kaikki printin Pokémonit. Paita on peräisin Uniqlosta, niinkuin kaikki tuoreimmat printtipaitani. Nyt olen laittanut Uniqlo-appin kieltoon itseltäni, koska siellä on aina menossa joku kiehtova limited edition –collection t-paitajuttu, enkä todellakaan saa täydentää varastoani enää yhdelläkään uudella! Käytän toki erittäin paljon printtipaitoja, mutta joku roti sentään.

Tuosta tämän asun paidasta tykkään ihan hulluna. Se on lastenosaston isoin koko (muistaakseni 140 cm, lapun olen leikannut pois) ja tuo ajatus Pokémonien ”levlaamisesta” on mielestäni jotenkin hieno. Siis kaikki Poket on mun mielestäni superhienoja kaikissa muodoissaan, mutta se, että ne voivat kehittyä, muuttua, vahvistua etsetera on jotenkin ihana viesti itsellekin. Jos Pokémonit, niin miksen minäkin?

“The Road to Be the Champion”

Harmaa-musta Jokapoika-paita on aika uusi sekin. Vaihteeksi tällainenkin asu, missä kaikki osat ei ole kymmenen vuotta vanhoja. Hassu juttu muuten, että tuo paita vaatii aina kaverikseen Kalevalan korvikset.

Asun vanhin osa on varmaan musta hame – aikoinaan 2nd handinä kaupunginosamarkkinoilta hankittu. En nyt ole ihan täysin varma, tykkäänkö sen mallista ihan hurjasti, mutta se on vuoritettu ja siinä on taskut, joten siitä on muodostunut kaikesta huolimatta aivan suosikki toimistovaate.

• paita, Marimekko
• t-paita, Uniqlo
• hame, Twist ‘n’ Tango
• bootsit, & Other Stories

Taas ollaan siinä pöljässä vaiheessa vuotta, kun ei ole mitään käsitystä siitä, miten pukeutua säänmukaisesti. Varsinainen takatalvi taisi onneksi jäädä viikonloppuun, mutta toisaalta selkeät miinusasteet, kova tuuli ja ajoittainen lumisade teki pukeutumisvalinnat helpoksi: naparetkeilijän varusteilla mentiin. Nyt sen sijaan on täysin kysymysmerkkiä, mitä päivän mittaan tulee. Öisin on vielä selkeästi pakkasta, päivisin helposti yli 10 plusastetta ja auringonpaistetta, mutta säätiedotus lupaa edelleen lumi- ja sadekuuroja lähes joka päivälle. Eli vähän kaikkea.

Kerrospukeutuminen on taattu klassikkokeino, kun asun pitää taipua lämpötilan säätelyyn. Sen lisäksi itse usein valitsen vaatteet semi-strategialla. Eli siis millä??

No siis esimerkiksi niinkuin tämän asun kanssa: jalassa on talvikengät (joo, muistan kyllä, että lupasin esitellä vähän muitakin kenkiäni, mutta totuus on se, että nuo ovat jalassa melkein joka päivä!), mutta niiden kanssa hame ja ohuet sukkikset. Eli asu on siinä mielessä semi, että jalkineet on talvea, mutta muuten ollaan jo pidemmällä keväässä.

Yläosa on sitten enemmän klassista kerrospukeutumista. Grafiitinharmaa kauluspaita on kevyt ja toimisi ihan ilman neulettakin (fiksu ei muistanut ottaa kuvaa pelkän kauluspaidan kanssa..). Neuleen kanssa kokonaisuus sopii viileämpäänkin hetkeen. Tosin puuvillaneulepaita ei sinänsä ole niin kuuma tai olemukseltaan talvinen, etteikö se kävisi ihan mainiosti näin alkukevään asuvalinnaksi.

Näitä kuvia katsellessa huomaa taas hyvin, miten hiusten oman värin kasvatus etenee. Ehkä seuraavalla kampaamovisiitillä saisi – tai paremminkin tohtisi – leikata kaikki vanhat värjätyt latvat pois. Aika paljon on kyllä vielä leikattavaa. Sitten voisi toisaalta miettiä, jos vaikka haluaisi kasvattaa vähän lisää pituutta. Vaikka nuo puolipitkät on kyllä siitä kivat, että niitä tulee ihan oikeasti pidettyä myös auki. Pitkät hiukset tuli sitaistua aina kiinni, vaikka miten oli päinvastainen tarkoitus.

Mietiskelin tuossa juuri, että asuni uusin asia taitaa olla nuo tehokäytössä olevat talvikenkäni – ja nekin on nyt jo kolme vuotta vanhat, neljä talvea käytössä. Hame taitaa olla itseasiassa saman syksyn hankintoja, mutta vähän aikaisemmin. No sukkahousut on tietty uudet, mutta aluasvaatteille, joihin sukkiset mielestäni lasketaan, ei voi soveltaa aivan samoja sääntöjä kuin varsinaisille vaatteille.

Sitten en osaa sanoa kumpi on vanhempi Acnen neulepaita vai Filippa K:n pikkulaukku. Jompi kumpi niistä saa asun vanhimman osasen palkinnon. Veikkaan, että laukku – sen olen ostanut NK:n alesta puoleen hintaan jo “edellisen elämäni” aikana. Eli yli 12 vuotta sitten (oh my!). Neulepaita on Acnen Acne Studios -ajalta (eikä aikaisemmalta Acne Jeans -ajalta), mikä mielestäni alkoi vasta reilusti myöhemmin. Pikainen googlaus ei nyt kertonut vaatemerkkien nimenvaihdoksen tarkkaa vuotta, mutta sanoisin, että se oli aikaisintaan 2012 – 2013. Korjatkaa, jos olen väärässä!

Mutta pointtini on tietenkin se, että omassa vaatekaapissa shoppailu on hauskaa ja edullista. Ja muistutuksena erityisesti itselleni, että uusien vaatteiden hamstraaminen on vain keskinkertainen terapiamuoto. Huomattavasti paremmin toimii samansukuinen palvelujen ostaminen. Hieronta, manikyyri ja dekadenssin huippu: hiusten pesettäminen ja föönauttaminen kampaajalla ilman sen kummempaa syytä, ovat kaikki omasta mielestäni parempia vaihtoehtoja klassiselle kuluttamiselle. Etenkin, kun garderobista tuntuu löytyvän kaikkea!

Fiksuna taas näissä kuvissa puhelin kädessä… mutta minkäs teet. En ole vieläkään oppinut saamaan kameran tarkennusta pysymään paikoillaan (puhelin toimii siis kameran kaukolaukaisimena, mikä sinänsä on aivan superkätevää!) ja 85% kuvista on tarkentunut joko tuohon takanani olevaan pöytään tai vieressä olevaan grilliin. Haha! No, ehkäpä ajattelemme, että puhelin on vain tarkoin harkittu asuste – ja täytyy kyllä tunnustaa, että etenkin toimistolla tulee pääasiassa pyörittyä juurikin puhelin kädessä.

Oh well. Ehkäpä jo seuraavia kuvia tarkenee ottaa ulkosalla. Eipä näistä kevätkeleistä koskaan tiedä. Joskus ollaan pääsiäisenä oltu jo uimarannalla ottamassa aurinkoa. Nyt ajatus siitä tuntuu todella kaukaiselta!

• neulepaita, Acne Studios
• kauluspaita, The Shirt Factory
• hame, H&M
• kengät, Aldo
• laukku, Filippa K

Mikä mahtavuus ja upeus! Jo pelkästään, että pitkän tauon päästä pääsee ylipäätään tiirailemaan upeita pukuja, on aivan ylettömän ihanaa. Lisäksi tuntuu, että nyt jos koskaan tulee erittäin tarpeeseen pieni hengähdyshetki, tauko kaikesta ahdistuksesta ja maailman kauheudesta. Ajatella, että suurin ongelma on se, että sopiiko laukku asuun tai onko kampaus liian arkinen.

Tässä Mintun 10 lempparia ei missään erityisessä järjestyksessä. (viikon olen tässä jo väsännyt juttua valmiiksi… sen jälkeen on tullut muitakin upeita red carpet -momentteja, mutta tässä nyt nämä oscarit kuitenkin ensiksi!)

Emilia Jones – Dolce & Gabbana

Joka vuosi nähdään erilaisia versioita teemasta “pukeudun Oscars-patsaaksi”. (Siis joka vuosi, kun tapahtuma järjestetään…). Tällä kertaa onnistunein kokonaisuus nähtiin Emilia Jonesin päällä. Mekon selkeälinjainen cut-out ja helmikirjailuin toteutettu liukuväritys yhdistettynä ihon kuulauteen ja varsin pelkistettyyn stailaukseen hillittyine meikkeineen ja vähäisine koruineen antaa tasapainoisen ja elegantin kokonaisvaikutelman. Vuoden 2022 virallinen Oscars-patsasmekko on siis Dolce & Gabbanan käsialaa.

Mila Kunis – Zuhair Murad Couture

Satiini on armoton materiaalivalinta. Etenkin valokuvissa näkyy jokaikinen ryppy ja virhetikki – puhumattakaan siitä, jos vaate ei istu täydellisesti. Mila Kuniksen puuteripinkki upeus on kuuitenkin aivan täydellinen. Kokonaisuudessa on vaikuttava antiikin jumalatar -aura ja ainoa, mikä hiukan herättää kysymyksiä, on tuo pikku vyö… onko se aivan pakollinen?

Nicole Kidman – Armani Privé

Ihana Nicole Kidman! Punaverikkö osaa kyllä aina löytää juuri ne täydellisimmät sävyt korostamaan omaa hehkua. Taidokas Armani Privé ja illan yksi onnistunein versio laahuksen virkaa tekevistä nauhoista. Tässä silmiin pistää hiukan rannekello, mikä ei perinteisen etiketin mukaan kuulu juhlapukuun. Taitaa olla puhtaasti taloudelliset syyt moiseen – eikös Kidman ole Omegan kasvo?

Rita Moreno – Carolina Herrera

Upeus ei katso ikää – sen todistaa 90-vuotias Rita Moreno. Veistoksellinen mutta leikittelevä Carolina Herreran puku persoonallisesti asustettuna olisi toki päätynyt listalleni aivan muutenkin eikä vain minään ikäkategoriaedustajana.

Lupita Nyong’o – Prada

Olen harakka. Tykkään glitteristä. Siitä huolimatta tämä Lupita Nyong’on tyylikkäästi kantama Paran kultaluomus oli jäädä listaukseni ulkopuolelle. Vasta, kun tässä viikon mittaan lueskelin enemmän juttuja eri lähteistä ja annoin sen hiukan muhia, kykenin hävittämään mielestäni assosiaatiot kasarilla suosittuun joulukuusen koristeluun käytettyyn kulta- ja hopeahipsunauhaan.

Stephanie Beatriz – Dior Haute Couture

Kaiken kimalluksen ja väriloiston keskellä tällainen perusolemukseltaan hillitty korkeamman käsityötaidon tuotos hivelee silmiä ja sielua. En kyllä voi edes kuvitella, miten monta tuntia asun vekkien pliseeraukseen on mennyt! No, kokonaisuus on yhtäkaikki upea ja erityisesti kampaus (ja paljaiden varpaiden pilkahdus!) sopii täydellisesti tyyliin.

Uma Thurman – Bottega Veneta

Äääk!! Olen suuri Pulp Fiction -fani!! Että en oikein osaa sanoa muuta kuin wau, mikä upea päivitys vuoteen 2022 legendaarisesta Mian asusta!

Zendaya – Valentino Haute Couture

Zendaya taisi päätyä aivan jokaikisen “upein asu” -äänestyksen voittajaksi. Ja liityn mukisematta kuoroon, vaikka se täytyy kyllä sanoa, että siinä missä viikko sitten olin aivan hihkumassa ihastuksessa, näin viikon jälkeen asiaa makusteltuani tuntuu, että innostukseni on aavistuksen tasaantunut. Siis kokonaisuus on todella onnistunut – ja Zendaya kantaa asun itselleen tyypillisellä varmuudella ja luontevuudella ilman muuta. Samoin stailaus on onnistunut hopeaa kimmeltävine silmäkulmineen.

Zoë Kravitz – Saint Laurent

Jopa hiukan yllättäen Zoë Kravitz, joka tunnetaan tyylikkäänä, mutta ei ehkä niinkään naisellisena tai konservatiivisena pukeutujana, vei ehdottomasti pinnat kotiin illan klassisimmasta Hollywood-kokonaisuudesta. Kuulas meikki roosan ja nuden sävyissä, Audrey Hepburn -kampaus, upeat klassisen kauniit korut ja linjakas perinteistä Oscars gaala -henkeä huokuva hennon vaaleanpunainen mekko Saint Laurentin käsialaa. Kaihoisa huokaus. Kaunista!

Kristen Stewart – Chanel

Kaikkea muuta kuin klassista edusti puolestaan ihanan ja upean Kristen Stewartin mikroshortsiasu! Jos nyt joku ykkössuosikki pitää nimetä, niin tämä se olisi! Pikkuriikkiset silkkisatiinishortsit, satiinibleiseri, alas vyötärölle asti auki valkoinen paita, kaulakoru, ysärikampaus ja punk-henkinen silmämeikki muodostaa aivan täydellisen kokonaisuuden! Onko tämä nyt sitten oikeanlainen asu Oscarseihin? Joo ja ei. Siis pukeutumiskoodi on iltapuku, mutta kautta aikojen on rebellit näyttelijättäret Diane Keatonista Sharon Stoneen venytelleet sopivuuden rajoja – kaikkien meidän suureksi iloksi. Siihen joukkoon Kristen Stewart sopii Chanelin asussaan aivan täydellisesti.

(ja allekirjoittanut täällä toivoo, että shortsit palaisi muuallakin takaisin salonkikelpoiseksi pukeutumisvalinnaksi!)

Aika hupaisaa, että päädyin musta-valko-kulta-hopea-nude -linjalle, kun katsoo listalleni päätyneiden pukujen sävyjä. Siis siitäkin huolimatta, että kavalkadi punaisella matolla oli värikkäämpi kuin aikoihin. Jotenkin sieltä ei nyt löytynyt ihan ykkössuosikkia – vaikka Kirsten Dunstin vadelmanpunainen hörselö oli kyllä kieltämättä aika ihana. Ja tietty koko Beyoncén tennispallonkeltainen show oli aivan eeppinen!

Kaikki kuvat: Vogue.com (Getty Image)

Sain Peetulta joululahjaksi liput Dramateniin katsomaan Cabaretia. Ensinnäkin: niin valtavan ihanaa päästä pitkästä aikaa teatteriin ihan normaalisti. Eli ilman kolkkoja tyhjiä penkkirivejä ja rillejä huurustavia kasvomaskeja. Näytös oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty ja kaiken eristyksen ja karanteenien jälkeen tunsin suorastaan kuplivaa iloa aulan tungoksesta, täpötäydestä lämpiöstä väliajalla, puheensorinasta ja jopa vessajonoista! Ihanaa olla keskellä ihmisiä, ihanaa tuntea pitkästä aikaa olevansa yksi joukosta.

Toisekseen: miten mahtavan ihanaa saada lahjaksi yhteistä aikaa! Oli tosiaan siis huippua päästä teatteriin, mutta aivan erityisesti arvostin, että sain hengata lapsukaiseni kanssa koko illan.

Otettiin kaikki irti ilosta ja käytiin ennen teatteria syömässä Strandvägen 1:ssä. Ravintolan valinnassa kriteerinä oli sijainnin lisäksi se, että siellä on elämää. Haluttiin sielläkin kokea meininkiä, puheensorinaa ja lauantai-iltaan sopivaa äksöniä. Tai minä halusin. Peetu on elellyt vähän vapaammin koko korona-ajan, joten kaipuu ihmisten ilmoille ei ole ihan yhtä pakottava.

Strandvägen 1 ei pettänyt. Paikka oli ääriään myöten täynnä, baaritiskillä tungeksi väkeä lauantai-fiiliksissä ja parissakin pöytäseurueessa vietettiin smokkiasuisista herroista ja täyspitkistä paljettipuvuista päätellen jotain isompia juhlia. Ruokakin oli oikein hyvää. Peetu kehui kasvisannostaan (jotain sieni-dumplingseja tms.) ja oma nizzalainen tonnikalasalaattini sai täydet pisteet erityisesti aidosti grillatun makuisista valtavista tonnikala”pihveistä”. Crème brûlée oli sekin sekä oikeaoppinen että herkullinen.

Alunperin meidän piti mennä katsomaan tuo Cabaret jo heti tammikuussa. Peetu oli varannut liput 20.1. näytökseen, mutta se peruutettiin koronatilanteen vuoksi. Sinänsä hyvä sillä vaikka kyseinen tarina olisi varmasti kolahtanut jo silloinkin, nykyisen maailmantilanteen valossa tuo 30-luvun alun Berliiniin sijoittuva näytelmä sai kyllä ihan uutta syvyyttä.

Kaikkein riipaisevinta oli jotenkin se ristiriita, kun katsojana tietää mitä natsi-Saksan etenemisestä seuraa ja toisaalta näytelmän hahmojen tietämättömyys; naiviksi osoittautunut usko järjestelmän oikeudenmukaisuudesta ja inhimillisyydestä. Erinomaiseksi elämyksen teki se, että kerronta eteni takkuilematta viihdyttäen karismaattisten näyttelijöitten viemänä.

Ihan tuli olo, että pitää kyllä alkaa käydä useammin teatterissa!

Teatteri-ilta on tietty myös erinomainen syy pukeutua kaupunkivaatteisiin – mikäs sen mukavampaa!

Uudenvuodenaaton brunssille löytyi vaatekaapin perukoilta vuosikausia vanha, mutta lähes olemattomalle käytölle jäänyt Rodarte x & Other Stories –yhteistyömalliston kimalluksin koristeltu kashmirneuletakki. Se on siitä lähtien päässyt todelliseen tehokäyttöön. Toimii mielestäni aivan hyvin toimistollakin, kun muuten asu on simppeli. Viimeksi lähityöpäivänä yhdistin neuletakin mustien farkkujen kanssa.

Lauantainen asu koostui vähän juhlavammista elementeistä – oltiin kuitenkin teatteriin menossa. Kutsun mielessäni tuota hametta ”kruunuprinsessahameeksi”, koska se muistuttaa jotain kruunuprinsessa Victorian hametta (tai taisi olla mekko) vuosien takaa. Lindexiltä aikoinaan alerekistä löytynyt tummansininen kaunokainen on aivan lempparini. Useimmiten se tulee yhdistettyä t-paitaan tai muuhun vastaavaan – ja silloin se on juuri sopiva toimistolle tai muihin arkisiin menoihin.

Villakangastakki on Erdem x H&M –mallistosta ja niin ollen jo aika monta synttäriä nähnyt sekin. Tykkään siitä edelleen aivan valtavasti ja joka kerta siihen pukeutuessani kiittelen itseäni, että raaskin takin hankkia, vaikka hinta H&M-vaatteeksi olikin aika suolainen.

Kaikki muut asun osat on vähintään 5 vuotta vanhoja, mutta bootsit on uudet! Aivan älyttömän vaikea saada kivaa kuvaa nahkaisista OTK-saappaista, mutta ehkä tuosta vähän saa käsitystä. Kivasti lisää mielestäni juhlavuutta bootsien ylipitkä varsi. Hyvä sinänsä, kun tuntuu, että kyynärpään murtumiseen johtanut onnettomuus toi tullessaan myös kammon korkeita kenkiä kohtaan. Eli aikaisemmin simppeli ratkaisu lisätä asuun juhlavuutta koron korkeutta kasvattamalla ei oikein toimi enää.

Sellaista asua tällä kertaa. Seuraavaksi tuleekin sitten varmaan jo jotain keväisempää – ainakin jos kelit pysyvät tällaisena kuin mitä täällä nyt on jo viikonlopusta lähtien ollut. Melkein 10 lämpöastetta ja täysi auringonpaiste päivisin pistää kummasti kevään aluilleen. Toisaalta sen verran aikaisessa ollaan vielä, että kunnon takatalven mahdollisuus ei todellakaan ole kokonaan poissuljettu!

• neuletakki, Rodarte x & Other Stories
• hame, Lindex
• takki, Erdem x H&M
• bootsit, Unisa
• laukku, Carin Wester
• huivi, Peetun tuliainen Intiasta