Palataan vielä hetkeksi keväiseen Stockholm Beauty Week -tapahtumaan. Kuvittelen olevani kohtuullisen valistunut ja tietoni ajantasalla – etenkin, kun puhutaan ihan tavallisesta päivittäiskosmetiikasta – mutta aina sitä näköjään voi oppia uutta.
Beauty Weekin ohjelmassa oli joka päivä useita mielenkiintoisia luentoja. Ryhdyin viime viikonloppuna mahdottomalta tuntuvaan puuhaan, laatikkojeni ja papereitteni järjestelyyn. Siinä samalla käteen osui muistivihko, johon olin kirjoitellut ylös Beauty Weekin luennoilla kuulemiani asioita.
Tässä muutamia ajatuksia kauneudenhoitoon liittyen. Itselleni nämä olivat täysin uusia asioita ja siksi ajattelenkin, että siellä ruudun toisella puolella on varmasti muitakin kosmetiikasta kiinnostuneita, jotka eivät ole tietäneet näitä kolmea asiaa kauneudenhoidosta.

Kolme tärkeintä ja itselleni täysin uutta asiaa ovat:

1. Hiustenhoitoaine kuuluu levittää myös hiusten tyveen ja päänahkaan.
2. Monista ihonhoitotuotteista tuttu aine, parabeeni, on säilöntäaine.
3. Kookosöljyllä on luontaisesti auringolta suojaava vaikutus, joka vastaa 6 – 8 spf:ää.

Hiustenhoitoaine kuuluu levittää myös hiusten tyveen ja päänahkaan
Voiko olla väitettä, joka olisi enemmän vastoin kaikkia aikaisempia tottumuksia? Kuitenkin, kun hiukankaan ajattelee asiaa, on ihan loogista, että juuri näin pitää toimia. Päänahka on ihoa ja täynnä talirauhasia. Hiuspohjan kuivuminen on viesti: nytpä siitä äkkiä rasvaa toimittamaan – ja hiukset rasvoittuvat nopeammin. Kierre on aika nopeasti valmis, koska peseminen kuivattaa helposti päänahkaa, mikä lisää talirauhasten aktiivisuutta, joka taas rasvoittaa hiuksia ja lisää pesun tarvetta.
Hoitoaine toimii vähän kosteusvoiteen tavoin. Hiuspohja saa kaivattua hoitoa ja yleensä pesuvälejä voidaan pidentää. Eli toisin sanoen täysin päinvastoin, mitä on aina kuullut sanottavan.
Toki hoitoaine tulee huuhdella huolellisesti pois (niinkuin kyllä muutenkin) ja erilaiset silikonia sisältävät erikoishoidot ja maskit ovat asia erikseen. Tavallista hoitoainetta tulisi sen sijaan tosiaankin levittää myös päänahkaan, sillä se tarvitsee hoitoa vähintään yhtä kipeästi kuin hiuksetkin.

Monista ihonhoitotuotteista tuttu aine, parabeeni, on säilöntäaine
Parabeeneista jauhetaan paljon. Niitä pitäisi välttää ja valita kosmetiikkatuotteet, joissa on erikseen maininta, että ne eivät sisällä parabeeneja. Se on sinänsä aika hullua – sillä jos oikeasti alkaisi luetella kaikki raaka-aineet, joita tuotteet eivät sisällä, listasta tulisi loputon. Tässä on siis selkeästi tartuttu kiinni ajankohtaiseen keskusteluun ja siksi monissa kosmetiikkatuotteissa näkee merkinnän, että tuote ei sisällä parabeeneja, silikonia, keinotekoista tuoksua, väriaineita etsetera.
Itsekin olin toki aikaisemmin kuullut parabeeneista, mutta se, miksi niitä kuului vältellä, oli hiukan hämärän peitossa. En kuulu siihen ryhmään, joka ihan kategorisesti välttelee kaikkea “kemiallista” ja pitää “puhtaita” luonnontuotteita parempina. Päinvastoin. Vakavasti allergisen lapsen äitinä tiedän, että luonnontuote voi olla luonnollisuudestaan huolimatta tappavaa kamaa ja kemiallisesti tuotettu puhtaampaa ja turvallisempaa.
Kun sain kuulla, että parabeeni on säilöntäaine, alkoi palikat kolahdella paikoilleen. Säilöntäaineiden ainoa tehtävä on estää tuotteen pilaantuminen. Eli käytännössä estää pilaantumisen aiheuttavien bakteerien lisääntyminen. Iholla on kuitenkin ziljoonia hyviä bakteereja, joita ei todellakaan pitäisi tuhota – vaan niistä pitäisi pitää erityisen hyvää huolta. Kysymys siis kuuluukin: miten parabeeni, jonka tehtävä on tuhota bakteereita, tietää, mikä bakteeri on hyvä ja mikä ei?
EU:lla on omat suosituksensa aiheeseen liittyen, enkä ole ryhtynyt mitenkään hysteerisesti jahtaamaan parabeenittomia tuotteita. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tämän oivalluksen jälkeen olen suhtautunut parabeeneihin huomattavasti aikaisempaa ennakkoluuloisemmin.

Kookosöljyllä on luontaisesti auringolta suojaava vaikutus, joka vastaa 6 – 8 spf:ää
Apropoo kemikaalit. Aurinkovoiteet on tuoteryhmä, jonka käyttö on tuntunut juuri voiteiden sisältämien kemikaalien vuoksi todella vastenmieliseltä. Täsmälisäilen toki suojakertoimia aina tarvittaessa ja yritän tasapainoilla ihon kärähtämisen haitallisuuden ja kemikaalikammon välillä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että ihoni ei vaaleudestaan huolimatta pala kovinkaan helposti, mutta keväthangille ja alkukesän paisteisiin päiviin on ihan pakko varata suojakertoimia.
Melkein ponkaisin ylös aplodeeraamaan, kun Beauty Weekin luennolla kuulin, että iholle muutenkin ihanalla ja ystävällisellä kookosöljyllä on ihan luonnostaan kohtuullinen aurinkosuojavaikutus. Eihän 6 – 8 spf nyt mitenkään hurjasti ole, mutta kyllä sekin tuntuu – ja riittää hyvin varsinkin sitten, kun iho on jo saanut vähän päivetystä.
“Oppia ikä kaikki” – teemalla olisi tosi kiva kuulla joko kommentteja näihin kolmeen tietopläjäykseen tai ihan uusia fun fact – asioita kosmetiikkaan liittyen!

[mittaustagi]

Silitys, rapsutus, napsaisu, pyyhkäisy, sipaisu, raapaisu, taputus, nipistys, harominen, helliminen. Tarkoitukseni oli pitää yhden päivän ajan kirjaa, mihin kaikkeen käytän käsiäni. Vain parissa-kolmessa minuutissa lista oli jo niin pitkä, että tajusin tehtävän täysin mahdottomaksi. Kädet ovat käytössä kaikessa ja koko ajan – siksi niistä tulee pitää hyvää huolta. Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lemon Juice & Glycerinen kanssa.
Käsillä tekeminen on ollut aina itselleni hyvin tärkeää. Nuorena maalasin ja piirsin paljon, tein koruja, pujottelin pirta-nauhoja, punoin makramea ja neuloin villasukkia sekä villapaitoja toinen toistaan monimutkaisemmilla kirjoneulekuvioilla. Myöhemmin aloin ommella – ja joitakin vuosia tein sitä työksenikin. Lempipuuhaani oli hääpukujen toteuttaminen. Mitä enemmän helmi- ja paljettikirjailuja morsian halusi, sitä ihanampaa mielestäni.

Ompelua olen jatkanut myöhemminkin, vaikka toteutuksien tahti onkin harventunut aika tavalla. Maalaamisen ja neulomisen olen elvyttänyt uudelleen – ja nautin molemmista todella paljon. Ihan pelkkä oleilu on mielestäni harvoin rentouttavaa, mutta heti, kun käsillä on jotain pientä puuhaa, tunnen kuinka arkipäivän zen valuu jäseniini.
Rakastan tunnustella materiaaleja, kankaita, lankoja ja valmiiden vaatteiden pintoja. Välillä tuntuu kuin sormissani olisi ylimääräiset silmät, jotka näkevät asioita tunnustelemalla ja koskettamalla. Materiaalinörtti minussa hyrisee, kun kohdalle osuu valuvan sileä silkki, kuohkean kimmoisa kashmir, voimaisen notkea nahka.

On aika itsestäänselvää, että käsitöiden tai ylipäätään yhtään minkään tekeminen käsillä, jotka ovat kuivan koppuraiset, rohtuneet ja arat, ei ole sen paremmin miellyttävää kuin rentouttavaakaan. Suomessa valmistettu suomalainen klassikko Lemon Juice & Glycerine on hoitanut tehokkaasti käsiä jo yli 60 vuotta. Nyt tuotesarja on uudistanut ulkonäkönsä ja tuonut markkinoille kaksi uutta, mahtavaa tuotetta.
Olen testaillut uutuuksia muutaman viikon ajan ja olen ollut tosi tyytyväinen molempiin! Lisäksi on ollut ihan mahtavaa löytää uudelleen vanhat, ihanasti sitruunalle tuoksuvat suosikkini.
Lemon Juice & Glycerinen Tehokosteuttava käsivoide on tarkoitettu todella kuiville käsille – eli käytännössä lähes kaikille käsille näin kylmänä vuodenaikana. Se sisältää ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa betaiinia ja glyseriiniä sekä vahvistavaa sheavoita ja E-vitamiinia. Tehokosteuttava käsivoide imeytyy todella nopeasti ja siitä syystä se on nykyään suosikkini, joka kulkee mukana käsilaukussa.

Sain testiin myös Lemon Juice & Glycerinen Käsikuorintavoiteen. Se kuorii kuolleet ihosolukot pois tehokkaasti ja auttaa siten käsivoiteen tehoaineiden imeytymisessä. Kuorintavoide ei sisällä muovirakeita vaan elvyttävästi hierovat luomuriisirakeet kuorivat ihon niin, että lopputulos on aivan ihanan samettinen. Sisältää ihoa pehmentävää glyseriiniä ja betaiinia.
Näiden kahden uutuustuotteen lisäksi Lemon Juice & Glycerine -sarja sisältää erilaisia käsivoiteita, jalkavoiteita ja saippuoita. Kaikki ihanan raikkaasti sitruunalta tuoksuvia.

Haluaisitko voittaa itsellesi Lemon Juice & Glycerinen uutuustuotteet? Vastaa kysymykseen: minkä käsillä tekemisen taidon haluaisit oppia? viimeistään keskiviikkona 22.11. ja olet mukana arvonnassa!
Osallistuneiden kesken arvotaan 2 tuotepakettia (sis. tehokosteuttava käsivoide ja käsikuorinta, palkinnon arvo noin 9 €). Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät täältä.
 

[mittaustagi]

Kuva: Richard Barrett / WWF UK
Olen periaatteessa sitä mieltä, että mihin tahansa muutokseen johtavien syiden tulisi olla positiivisia ja kannustavia. Uhkakuvilla pelottelu aiheuttaa vain ahdistusta ja pahaa oloa. Pahimmillaan todellisuus tuntuu niin masentavalta, että sitä mieluummin sulkee silmänsä ja korvansa – ja pakenee kieltämisen kuplaan. Ilmastonmuutos on jo sanana niin iso ja vaikuttava, että helposti tuntuu sekä turhalta että turhauttavalta yrittää tehdä jotain asian hyväksi. Ajattelin nyt kertoa, että asia ei ole niin. Auttaminen on yksinkertaista ja helppoa, pienelläkin osallistumisella on suuri merkitys. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Arktinen alue
Lumettomat ja vesisateiset, pimeät talvet on ollut arkipäivää täällä meilläpäin jo niin monta vuotta, että vähitellen unohtuu, miten Tukholmassakin oli joskus hankia ja valkoista lunta. Konkreettisesti ja erittäin omakohtaisesti ilmaston lämpeneminen iski kuitenkin jo aikas monta vuotta sitten, kun olimme perheen kanssa vaeltamassa Alpeilla. Reitin varrella oleva jäätikkö oli pienentynyt lyhyessä ajassa niin paljon, että seurueemme paikallinen jäsen joutui nieleskelemään kyyneliään näyn kohdatessaan. Radikaalisti kutistuneen jäätikön aiheuttama järkytys oli niin suuri, että sitä ei voinut peittää meidän tietämättömien katseilta.
Postauksen otsikko on kieltämättä hiukan provosoiva, mutta lumi ja jää merkitsee monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, saalistus- ja lepopaikkaa – eli kotia ja elinympäristöä. Mikäli jäätiköt katoavat, katoavat myös niitä kotinaan pitävät eläimet (WWF – Arktinen alue).
Tulilinjalla on esimerkiksi ainoastaa arktisella alueella elävä jääkarhu. Se saalistaa vain jään päällä ja pitää olla tarpeeksi kylmää, että jääkarhuemo voi synnyttää poikasensa. Tiedän, että juuri nyt ainakin yhden jääkarhuja rakastavan Peetun sydäntä puristaa.

Kuva: Steven Kazlowski / WWF
WWF:n tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Ryhtymällä Lumi-kummiksi voit auttaa tuossa ensiarvoisen tärkeässä – elämää ylläpitävässä – työssä. Lumi-kummius on helppoa: yksi ilmoittautuminen riittää ja sen jälkeen valitsemasi “kummisumma” menee tililtä automaattisesti. Minimi on 8 euroa/kk – eli hädin yhden pullakahvin verran.
WWF:n sanoin:
”Luonnonsuojelu on kestävyyslaji, joten säännöllinen tukeminen kummina on todella tärkeää. Jokainen euro tulee tarpeeseen ja se kohdistetaan tehokkaasti sinne, missä avun tarve on suurin.”
Lumi-kummien elintärkeä apu ohjautuu jääkarhujen lisäksi myös muiden uhanalaisten ja erityisesti ilmaston lämpiämisestä kärsivien lajien auttamiseen. Naali, mursu, kiljuhanhi ja maitovalas ovat kaikki hätää kärsimässä ihmisen toimien takia.
Jos mietityttää, mitä ihanaa antaisi joululahjaksi ystävälle tai perheenjäsenelle, jolla on jo kaikkea, sanoisin, että ei ole juuri parempaa lahjaa kuin tulevaisuuden turvaaminen ja elämän säilyttäminen maapallolla. Kuukausikummiksi ryhtymisen lisäksi on nimittäin mahdollista tehdä myös kertalahjoitus – ja ehkäpä samalla rohkaista lahjan saajaa itseäänkin liittymään Lumi-kummiksi!
Kaikki ilmaston lämpiämisen hillitsemiseen liittyvät toimet ovat tärkeitä. WWF toimii sekä konkreettisesti auttamalla jäästä ja lumesta riippuvaisia eläimiä niiden luonnollisilla asuinalueilla että yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasolla. Jokainen voi kuitenkin tehdä voitavansa esimerkiksi liittymällä Lumi-kummiksi, mutta myös miettimällä omia arkipäivän valintojaan. Kierrättäminen, ylipäätään kuluttamisen vähentäminen ja lihan käytön radikaali vähentäminen ovat omia baby-steppejäni.

Kuva: Steve Morello / WWF
Ettei nyt menisi aivan paasaamiseksi, niin laitetaanpas tähän loppuun vielä pieni arvonta!
Vastaa kysmykseen: “Onko WWF:n toiminta sinulle tuttua ja jos on, niin mitä kautta?” niin osallistut arvontaan, jossa palkintona on yksi kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018.
Tässä vielä linkki tarkempiin kilpailusääntöihin. Kilpailun päättymispäivä on lauantai 18.11.
Kaikki kuvat: WWF

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Jotkut viikonloput on ihan parhaita, kun ohjelmassa on paljon kaikkea hauskaa, tapaamisia ystävien kanssa, illallisia, treffejä tai joskus ihania pikku matkoja – actionia aamusta iltaan eniveis. Välillä on kuitenkin aivan täydellistä, ihanaa ja voimaannuttavaa, kun kalenteri näyttää aivan tyhjää; todo-listalla on vain lempeään itsehuoltoon liittyviä asioita ja ainoa tavoite on levätä ja ladata akkuja.
Juuri tänä viikonloppuna on tiedossa juuri tuollainen kaikesta ohjelmasta tyhjä hetki. Tavoitteeni on ainoastaan häätää kurkkua kutitteleva alkava syysflunssa huitsinnevadaan (salainen aseeni on inkivääri-sitruuna -shotti, jonka ohje vähän edempänä) ja ladata akut niin perusteellisesti, että seuraavan työviikon jälkeen en tuntisi oloani ihan niin raadoksi, mitä tässä nyt viimeaikoina olen tehnyt.

Rakastan laiskoja, hitaita viikonloppuaamuja. Usein heräilen melko samoihin aikoihin kuin arkisinkin; sisäinen kelloni pitää huolen, että yleensä en nuku viikonloppuisinkaan erityisen pitkään. On kuitenkin ihan eri asia herätä omaan tahtiinsa, kenties torkahtaa vielä hetkeksi, silitellä kainalossa pöriseviä kissoja ja hitaasti antaa uuden päivän virkeyden valua jäseniin kuin stressata ylös päivän tehtävät takaraivossa jyskyttäen, kuten arkisin ihan liian usein tapahtuu.
Aikaisemmin aloitin viikonloppuisin aamutoimet keittämällä pannullisen kahvia ja sitä sitten hörpin vuoteessa päivän sanomalehteä lueskellen. Sama homma toistuu kyllä nykyäänkin – ainoa poikkeus rutiinissa on, että huitaisen ihan ensimmäisenä aamulla kurkkuuni mahtavan hunajalla maustetun inkivääri-sitruuna -shotin.

Shotti sisältää todella jytyn annoksen C-vitamiinia ja yhdessä tuoreen inkiväärin ja hunajan antibioottisen vaikutuksen ansiosta pikkuflunssat pysyvät etäällä ja olo muutenkin reippaana. Sain ohjeen työkaveriltani Hannalta, joka on vannonut aamushotin nimeen jo pitkään.
HANNAN INKIVÄÄRI-SITRUUNA -SHOTTI
Ainekset:

• 300 g tuoretta inkivääriä
• 0,5 dl hunajaa
• 4 sitruunaa
• 1 l vettä

Valmistus:

• Kuori ja raasta inkiväärit. Laita inkivääriraaste 60 asteiseksi lämmitettyyn veteen (paistolämpömittari on hyvä apu tässä) ja anna liota noin 20 min. Varo, ettei vesi kuumene yli 60 asteiseksi, ettei vitamiinit katoa.
• Ota inkivääriraaste pois vedestä – puristele huolellisesti kaikki neste pois raasteesta. Anna veden lämpötilan laskeutua 40 asteeseen ja lisää sitten hunaja. Sekoita.
• Purista sitruunoista mehu ja sekoita liemeen.
• Kaada puhtaaseen pulloon ja säilytä jääkaapissa. Säilyy hyvin sen pari viikkoa, mikä tämän annoksen nauttimiseen menee.

Miten se onkin niin, että kauniit ja ihanat tavarat ilahduttavat tosi paljon. Antiikkinen keramiikkakorkkinen lasipullo on lahja Karkin ja Peetun mummilta. Se on mielestäni tosi hieno ja erityisen henkilökohtainen, koska se on peräisin oman isäni kotikonnuilta Viipurista. Sievä ja superterävä pähkinäpuukahvainen pikkupuukko on ehdoton apuväline inkiväärin kuorimisessa ja sitruunan paloittelussa.
Syön useimmiten viikonloppuisin aamiaista aika myöhään, jos ei ole mitään erityistä sovittua ohjelmaa. En ole heti herättyäni nälkäinen, mutta kun lehti on luettu, maistuu ravitseva ja herkullinen lounas-aamiainen. Lounas-aamiainen on siis ihan oikeasti lounaan ja aamiaisen yhdistelmä ja risteytys – toisin kuin brussi, joka johtaa mielleyhtymät ihan toisenlaiseen ateriaan. Ja kuka sitä nyt sanoisi tekevänsä brunssia itse itselleen?


Varmaan joku siellä ruudun toisella puolella katselee jo silmiään pyöritellen aamupuuroani. Yleensä kaurapuuron kaverina on totuttu näkemään marjoja, banaania, pähkinöitä, kanelia ja muita makeaksi luokiteltavia herkkuja. Suosittelen kuitenkin testaamaan myös suolaista versiota! Kananmuna, tomaattihakkelus ja tuore basilika yhdessä sormisuolan sekä mustapippurirouheen kanssa on aivan mielettömän hyvää!
Kasaan kaikki herkut tukevalle tarjottimelle ja hipsin – yhä aamutakkiin verhoutuneena – takaisin sänkyyn nautiskelemaan myöhäisen aamiaiseni. Jos lehti on luettu, avaan kirjan, mutta yleensä varsinkin lauantain DN:ssä on viikonloppuliitteineen niin paljon luettavaa, että sitä kyllä riittää.

Kaunis kattaus on itselleni tärkeä hyvinvoinnin osatekijä. Nykyään, kun ruokailuseuranani on useimmiten vain karvaiset perheenjäsenet, laistan helposti kattauksesta ja ateriat tulee nautittua Netflixiä tölläten. Aamiainen on kuitenkin poikkeus. Hyvä startti viikonloppuisin tarkoittaa pellavaisia servettejä, tuoreita kukkia (rrrakastan tuota Marimekon pientä Flower-maljakkoa!) ja kynttilänvaloa.
Nuo Elloksen Premium Quality -pellavaservetit on muuten niin ihania ja hyvälaatuisia, että ihan pakko tilata niitä setti kaikissa viidessä värissä!

 Tukevan ja herkullisen aamiaisen kruunaa lasillinen hyvää vihersmoothieta. Nykyisen perusreseptini pohjana on lempparini lehtikaali.
VIIKONLOPPUAAMUN VIHERSMOOTHIE
Ainekset:

• kourallinen pestyä lehtikaalia, josta on poistettu puumaiset lehtiruodot
• kourallinen baby-pinaattia
• 1 kypsä avocado
• 1 limetin mehu
• 0,5 dl kurpitsansiemeniä
• 1 – 2 dl vettä

Valmistus:

• kuori avocado ja poista kivi
• laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja huruttele tasaiseksi
• lisää vettä, jos smoothie tuntuu liian tönköltä

Ohjeella tulee smoothieta huomattavasti enenmmän kuin tuo kuvan pieni lasillinen. Laita se, mikä ei mene heti aamiaisella, jääkaappiin odottamaan. Ulkolenkin jälkeen maistuu hyvinkin pieni tehoboosteri ja kyllä smoothie säilyy tarvittaessa myös yön yli seuraavan viikonloppuaamun, sunnuntain, aamiaiseen.

Tiedättekö, mikä näin perjantai-iltaisin on aikas ihanaa? No se, kun tietää, että nyt on edessä peräti kaksi laiskaa viikonloppuaamua, jolloin voi täysin keskittyä lataamaan akkuja ja voimaan hyvin!
Ihanaa viikonloppua!!

*kaikki linkatut tuotteet saatu Ellokselta

Useimmat on varmaankin jo noteerannut sosiaalisessa mediassa leviävän #metoo -ilmiön. Lyhyesti sanottuna sen tarkoitus on tehdä näkyväksi naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu ja häirintä.
Alunperin ajatus oli kai ”vain” ilmaista, että häirintä voi kohdistua ihan kehen tahansa naiseen, kokoon, näköön, pukeutumiseen, kansallisuuteen, ikään, asemaan tai muuhun seikkaan katsomatta. En tiedä tajusiko edes kampanjan käynnistäjä, että #MeToo tekee erittäin näkyväksi, että seksuaalista häirintää on kokenut käytännöllisesti katsoen kaikki naiset.
Ei niin, että kaikki miehet olisivat ahdistelijoita, mutta niin, että jokaikinen nainen voi laittaa seinälleen #metoo. Olen ollut hämmentynyt ja järkyttynyt kaikista tarinoista, joita olen tässä viime päivinä lukenut.
Ensin tuumasin, että riittää, kun ilmaisen olevani yksi heistä, jotka ovat kokeneet häiritsevää seksuaalista ahdistelua. Ja riittäisihän se toki – mutta pikkuhiljaa tajusin kantavani edelleen häpeää ja syyllisyyttä muutamasta tapahtumasta, jotka eivät todellakaan ole syytäni. Sen, että syy ei ole minun, olen jotenkin tietänyt kai, mutta vasta nyt tajuan, että olen kantanut painavaa häpeää ja syyllisyyttä nyt jo vuosikaudet.
Toinen syy on se, että jostain itselleni käsittämättömästä syystä monet ystävieni, tuttujeni ja seuraamieni julkisuuden henkilöiden #metoo -päivitykset on saanut kommenttikentän täyteen täysin asiaan kuulumattomia ja häirinnän rajojen hämärtämiseen pyrkiviä ”eihän täällä enää uskalla edes viattomasti flirttailla” -tyyppisiä kommentteja.
Flirttailu, samoin kuin seksi tai mikä tahansa sen suuntainen, on aina kahden (tai useamman, what do I know) aikuisen tasapuolinen ja yhteisymmärryksessä toteutettu leikki. Jos et ymmärrä flirttailun ja ahdistelun välistä eroa, suosittelen hankkimaan pikaisesti ammattiapua ennenkuin teet pahaa itsellesi tai muille.
En tiedä muuttaako tämä postaus mitään, ainakin kirjoittaminen tuntuu vaikealta, mutta muiden esimerkeistä rohkaistuneena haluan testata, josko asioiden julki tuominen vähentäisi häpeän ja syyllisyyden tunnetta edes hiukan.

Taustaksi sen verran, että kasvuaikoinani Tampereella oli aika mutkaton suhtautuminen randomeihin seksirikollisiin, itsensäpaljastelijoihin. Oli hyvin tiedossa, että Pyynikin lenkillä Varalan mutkassa ei kannattanut pysähtyä, urheilukentän katsomon takana oleviin pukuhuoneisiin ei pidä mennä yksin ja Aleksanterin Kirkkopuiston patsaiden takana voi olla monenmoista puuhaa meneillään. Minä ja kaverini tiedettiin tuo jo vuosikausia ennen kuin tajusimme mitään seksistä tai edes aloimme ajatella, että ehkä joskus pussaisimme jotakuta sillä tavalla.
Pojat on poikia -asenne tuli sisäistettyä sen verran hyvin, että ymmärsin ottaa pyytämättä tulleet puristelut/lääppimiset/nipistelyt/vihjailut/suorasukaiset kommentit ja ehdotukset joko kohteliaisuutena tai huumorilla. Toleranssini on ollut korkea, mutta onneksi iän myötä olen oppinut laittamaan selkeämmät rajat sekä fyysiselle että psyykkiselle koskemattomuudelleni.
Ensimmäisen kerran, kun tajusin, että sillä, mitä sanon, ei ole mitään merkitystä, oli joskus lukioaikoina. Hengailtiin ystäväni kanssa viikonloppuna koulun pihalla ja seuraan lyöttäytyi pari about samanikäistä poikaa naapurikoulusta. Tuntuivat oikein mukavilta ja juteltiin niitä näitä, kunnes tuumasin, että nyt mun pitää lähteä kotiin. Silloin toinen pojista, se, jonka kanssa olin hiukan flirttaillut, tuumasi, että ilman pikku pusua en saa lähteä minnekään.
Olin ihan välittömästi, että no way, ei täällä käskystä pussailla, mutta tyyppi otti sen vain haasteena. Painia aktiivisesti harrastava, kivan näköinen ja kaikin puolin mukavan tuntuinen urheilijapoika alkoi esittää vaatimuksia, että minun pitää luvata lähteä treffeille ja harrastan intiimiä kanssakäymistä hänen kanssaan nyt heti siinä – muuten hän ei päästä minua lähtemään. Samalla tyyppi esti liikkumiseni ilmeisesti jotain painissa oppimiaan lukitsemisliikkeitä käyttäen.
Onneksi oli lauantain keskipäivä ja ihmisiä liikkeellä, joten en mennyt paniikkiin. Kun sanat eikä kevyt huutaminen auttanut, turvauduin naiselliseen väkivaltaan ja purin ahdistelijaa käsivarteen kaikilla voimillani. Pääsin irti otteesta ja juoksin pois paikalta.
Voi olla, että puhuimme tapahtuneesta paikalla olleen kaverini kanssa ja voi olla, että hän ei sanonut, että koko homma on syytäni – mitäs olen sellainen flirttailija. Omassa päässäni kuitenkin kaikki oli oma vikani. Pitäisi ymmärtää antaa, kun kerran antaa ymmärtää.
En edes halua yrittää tehdä listaa kaikista niistä tuntemattomista tai vain vähän tutuista, jotka eivät ole ymmärtäneet sanan ”ei” merkitystä. Kerran jouduin lähtemään omasta kodistani pakoon, kun viesti: ”nyt sun on aika lähteä” ei mennyt perille (kiitti Tinni yösijasta!). Jälleen koin, että oma syyni, mitäs raahasin tyypin Doriksesta kotiini.
Oikeastaan pahinta on kuitenkin se, kun joku, jota on pitänyt ystävänään, hyvänä tyyppinä ja kaverina, pitää itsestäänselvyytenä, että hänellä on myös muita oikeuksia. Kyllä, olin ollut häneen pihkassa nuorempana ja kyllä, meidän välillä oli ollut tiettyä kipinää. Jossain mielessä ymmärrän jopa vonkaamisen, kun vaimo on koko kesän työhommien takia poissa (vaimoa kyllä kävi vähän sääli).
Mutta oikeasti siis. Sitä en voi mitenkään tajuta, että hän, silloin kaverikseni laskemani ihminen, ei usko, kun sanon ei. Ei ymmärrä eikä kuule eikä halua kuulla. Tälläkin kertaa jouduin käyttämään väkivaltaa päästäkseni vapaaksi. Olisi jotenkin tyylikkäämpää, jos voisi kehua tempaisseensa karatepotkun ahdistelijan nivusiin, mutta nytkin tyyppi sai muistoksi hampaanjäljet käsivarteensa.
Tuosta tapahtumasta en ole kertonut kellekään. Tunnen itseni syylliseksi, koska olen flirttaillut, ja hirveää häpeää, koska näin kävi. Kysymyksessä on mies, joka on lähes koko ystäväpiirini tuttu ja tuntuu, että jos kertoisin jollekin, vastaus olisi tyyliin, että sitä saa mitä tilaa. Mitäs menit flirttailemaan ja ihan oikein sulle.
Ainoa laiha lohdutukseni on, että tyypin vaimo ei kuulu läheiseen ystäväpiiriini, joten hänen vuokseen ei tarvitse potea huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä kuin vähän näin etänä.

Sitä vain ihmettelen, että miten voi olla näin? Miksi se olen minä, joka kannan syyllisyyttä ja häpeää, vaikka se olin juurikin minä, joka tein kirjaimellisesti kaikkeni, että mitään pahempaa ei olisi tapahtunut?
On sitten niitäkin tilanteita, kun olen bileillan jälkeen saanut autokyydin kotiin minulle aikaisemmin tuntemattomilta miehiltä. En koe häirintänä sitä, kun kuski on kysynyt josko pääsisi saatille, kun ein jälkeen asia on sillä selvä. Sitäkin kammottavampia ovat ne kerrat, kun olen ajatellut olevani varovainen, vastuuntuntoinen aikuinen ja ottanut taksin, mutta perillä kuski ei mitenkään voi hyväksyä, että haluan maksaa matkani ihan rahalla – en palveluksilla.
Voisin vielä kertoa siitä, miten se yksi itsensäpaljastelija lähtikin Kirkkopuistossa perääni (yleensä kun vain vilauttelevat) tai siitä, miten entinen pomoni huvitteli esittämällä lähes päivittäin erilaisia, hyvin eksplisiittisiä arveluita siitä, miltä seksielämäni näyttää, mutta antaa nyt olla.
En ajattele edelleenkään, että kaikki miehet olisivat tässä suhteessa samanlaisia ja syyllisiä. Sen sijaan jokainen edellisiin tekoihin syyllistynyt on mies. Kaikkien ziljoonien #MeToo -tarinoiden takana on mies. Siitä ei pääse mihinkään.
Toivottavasti tämä kollektiivinen kissan nostaminen pöydälle, asioiden tekeminen näkyväksi, on konkreettinen askel rakenteelliseen muutokseen. Muutokseen, jonka jälkeen se, miten street smart tyttö tai nainen on, ei tarkoittaisi samaa kuin kuinka hyvin hän osaa ottaa vastaan ja välttää seksuaalista ahdistelua ja häirintää.
Että #MeToo olisi surullinen ja ei-toivottu poikkeus, #NotMe standardi.

Siis apua, millainen maanantai!! Menemättä kaikkiin detaljeihin, voin kertoa, että olen mm. kaatanut kupillisen kahvia vaaleansiniselle pellavakauluspaidalleni ja kulkenut ihmisten ilmoilla silmäpako sukkiksissa (onneksi sentään ohuet ihonväriset). Kaiken huippuna syyspökerryksinen ampiainen lensi päin näköä, kun olin kollegan kanssa lounaskävelyllä ja onnistui pistämään huuleeni! Pikavisiitti terveyskeskuksessa ja tehokkaat antihistamiinit auttoivat toki hiukan, mutta aika turpiin saanut olo on edelleen..
Onneksi jääkaapissa odotti eilen tekemääni kylmänraikasta ja ihanasti elvyttävää mustikka-vesimeloni-minttu -smoothieta! Se pelasti paljon – enkä sotkenut sen kanssa itseäni, mikä tämän päivän saldolla on jo pieni ihme.
Paras vesimeloni-kausi jatkuu vielä hetken ja suosittelen tosiaankin testaamaan tätä hurjan virkistävää ja antioksidantteja pursuavaa smoothieta. Se sammuttaa janon ja elvyttää ihan uskomattoman ihanasti.
Olin eilen koko päivän golf-kentällä treenaamassa ja kotiin tullessani olin ihan supernääntynyt. Iso lasillinen mustikka-vesimeloni-minttu -smoothieta palautti voimia sen verran, että jaksoin hyvin hoidella sunnuntai-illan rutiineja, työvaatteiden silittämistä ja mitä näitä nyt on.

MUSTIKKA-VESIMELONI-MINTTU -SMOOTHIE
Ainekset:

• 1/2 keskikokoinen tai pienehkö vesimeloni
• 2 dl mustikoita
• 5 – 6 mintun lehteä

Valmistus:

• laita kaikki ainekset blenderiin ja huruttele tasaiseksi. Halutessasi lisää vähän vettä.

Piti jo aikaa sitten arpoa kaksi voittajaa Aromase Prosalon 5a -arvontaan. Parempi kai klassisesti myöhään kuin ei milloinkaan!?
Suurkiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja muuten kommentteja jättäneille!
Random.org toimi onnettarena ja voittajien nimimerkit on: “Ongelmatukka” ja “Kaija”. Teihin otetaan yhteyttä kommenttiin jättämäänne sähköpostiosoitteeseen Indieplacen toimistolta ihan parin päivän sisään! Onneksi olkoon!!