Day: November 15, 2017

[mittaustagi]

Silitys, rapsutus, napsaisu, pyyhkäisy, sipaisu, raapaisu, taputus, nipistys, harominen, helliminen. Tarkoitukseni oli pitää yhden päivän ajan kirjaa, mihin kaikkeen käytän käsiäni. Vain parissa-kolmessa minuutissa lista oli jo niin pitkä, että tajusin tehtävän täysin mahdottomaksi. Kädet ovat käytössä kaikessa ja koko ajan – siksi niistä tulee pitää hyvää huolta. Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lemon Juice & Glycerinen kanssa.
Käsillä tekeminen on ollut aina itselleni hyvin tärkeää. Nuorena maalasin ja piirsin paljon, tein koruja, pujottelin pirta-nauhoja, punoin makramea ja neuloin villasukkia sekä villapaitoja toinen toistaan monimutkaisemmilla kirjoneulekuvioilla. Myöhemmin aloin ommella – ja joitakin vuosia tein sitä työksenikin. Lempipuuhaani oli hääpukujen toteuttaminen. Mitä enemmän helmi- ja paljettikirjailuja morsian halusi, sitä ihanampaa mielestäni.

Ompelua olen jatkanut myöhemminkin, vaikka toteutuksien tahti onkin harventunut aika tavalla. Maalaamisen ja neulomisen olen elvyttänyt uudelleen – ja nautin molemmista todella paljon. Ihan pelkkä oleilu on mielestäni harvoin rentouttavaa, mutta heti, kun käsillä on jotain pientä puuhaa, tunnen kuinka arkipäivän zen valuu jäseniini.
Rakastan tunnustella materiaaleja, kankaita, lankoja ja valmiiden vaatteiden pintoja. Välillä tuntuu kuin sormissani olisi ylimääräiset silmät, jotka näkevät asioita tunnustelemalla ja koskettamalla. Materiaalinörtti minussa hyrisee, kun kohdalle osuu valuvan sileä silkki, kuohkean kimmoisa kashmir, voimaisen notkea nahka.

On aika itsestäänselvää, että käsitöiden tai ylipäätään yhtään minkään tekeminen käsillä, jotka ovat kuivan koppuraiset, rohtuneet ja arat, ei ole sen paremmin miellyttävää kuin rentouttavaakaan. Suomessa valmistettu suomalainen klassikko Lemon Juice & Glycerine on hoitanut tehokkaasti käsiä jo yli 60 vuotta. Nyt tuotesarja on uudistanut ulkonäkönsä ja tuonut markkinoille kaksi uutta, mahtavaa tuotetta.
Olen testaillut uutuuksia muutaman viikon ajan ja olen ollut tosi tyytyväinen molempiin! Lisäksi on ollut ihan mahtavaa löytää uudelleen vanhat, ihanasti sitruunalle tuoksuvat suosikkini.
Lemon Juice & Glycerinen Tehokosteuttava käsivoide on tarkoitettu todella kuiville käsille – eli käytännössä lähes kaikille käsille näin kylmänä vuodenaikana. Se sisältää ihoa kosteuttavaa ja hoitavaa betaiinia ja glyseriiniä sekä vahvistavaa sheavoita ja E-vitamiinia. Tehokosteuttava käsivoide imeytyy todella nopeasti ja siitä syystä se on nykyään suosikkini, joka kulkee mukana käsilaukussa.

Sain testiin myös Lemon Juice & Glycerinen Käsikuorintavoiteen. Se kuorii kuolleet ihosolukot pois tehokkaasti ja auttaa siten käsivoiteen tehoaineiden imeytymisessä. Kuorintavoide ei sisällä muovirakeita vaan elvyttävästi hierovat luomuriisirakeet kuorivat ihon niin, että lopputulos on aivan ihanan samettinen. Sisältää ihoa pehmentävää glyseriiniä ja betaiinia.
Näiden kahden uutuustuotteen lisäksi Lemon Juice & Glycerine -sarja sisältää erilaisia käsivoiteita, jalkavoiteita ja saippuoita. Kaikki ihanan raikkaasti sitruunalta tuoksuvia.

Haluaisitko voittaa itsellesi Lemon Juice & Glycerinen uutuustuotteet? Vastaa kysymykseen: minkä käsillä tekemisen taidon haluaisit oppia? viimeistään keskiviikkona 22.11. ja olet mukana arvonnassa!
Osallistuneiden kesken arvotaan 2 tuotepakettia (sis. tehokosteuttava käsivoide ja käsikuorinta, palkinnon arvo noin 9 €). Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät täältä.
 

Old stuff