Category: Ihonhoito


Aika monet briljantit ideat ovat niin yksinkertaisia, että kun joku niistä kertoo, tulee olo, että niinpä tietenkin, miksi en tuota itse keksinyt! Kestovanulappujen väsääminen vanhoista pyyhkeistä on yksi niistä. Luonnollisestikaan idea ei ole omani – vaan valveutunut nuorempi tyttäreni kyseli taannoin, kun kerroin, että käsivarteni kestää jo pienien asioiden ompelun, että enkö voisi hänelle muutaman sellaisen surauttaa.
Ja toki, enemmän kuin mielelläni ryhdyin puuhaan!
Jotenkin tuntuu, että nykyään vallalla olevat ihonhoidon aamu- ja iltarutiinit ovat muuttumassa enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että käytetään erilaisia hoitovesiä, nestemäisä puhdistusaineita etsetera, joita ei ole tarkoitus huuhdella vedellä pois. Näin vanulappujen käyttö kasvaa helposti moninkertaiseksi verrattuna old school meininkiin, jolloin vain vedenkestävän ripsarin poistamiseen tarvittiin pumpulia.
Vanulappujen väsääminen vanhoista, käytöstä poistetuista pyyhkeistä on muutenkin double-win tilanne: pyyhkeet pääsee takaisin hyötykäyttöön ja roskan määrä vähenee. Peetun palaute kestolapuista on erittäin positiivinen: pehmoiseksi pesty puuvillafrotee toimii kuulemma käytössä selkeästi paremmin kuin perinteiset pumpulista puristetut vanulaput.
Homman toteutus ei ole varsinaisesti mitään rocket sciencea, mutta ettei kenenkään tarvitse alkaa keksiä pyörää uudelleen, tässä step-by-step -ohjeet!

Tarkoitukseen valitusta pyyhkeestä leikataan ensin halutun levyisiä (noin 4 – 6 cm on lagom) soiroja. Pienikin pyyhe riittää hyvin ja yhdestä tulee runsaasti lappuja.

Sitten soirot pätkitään neliöiksi.

Onko koolla väliä? Itse ajattelin, että vähän isompi on käytössä mukavampi, mutta tässä tietty voi tehdä ihan just niinkuin itse haluaa!
(Ei ole keittiöremonttipostaus tämä, mutta miten valtavan hieno on tuo taso Karjalan punagraniittia!?)

Soirosta leikatut neliöt trimmataan ympyröiksi. Mietin kyllä, että vähemmän tulisi hukkaa ja helpompi huolitella reunat, jos olisi pysynyt neliöissä, mutta jotenkin vaan ympyrät tuntuivat niin paljon freesimmiltä kuin neliöt! (Samasta syystä valitsin tuon vaaleansinisen pyyhkeen, vaikka joku pinkki ja kirkkaankeltainenkin olisi ollut siinä hiustenvärjäämiseen tarkoitettujen pyyhkeiden pinossa… Haha!)

Reunojen huolittelua ja uudella Juki-saumurilla elvistelyä!

Ompelin kestovanulapuille pienen säilytyspussukan, jonka Peetu voi halutessaan ripustaa kätevästi kylppärin koukkuun roikkumaan.
Myös pussukka noudattaa jämät hyötykäyttöön -ajattelua. Itse kangas on Pentikin tukevaa sisustuspuuvillaa, jäännöspala vanhan keittiön tuolien päällystyksestä ja valkaisematonta puuvillaa oleva kanttinauha on peräisin H&M:n servettipaketeista. (Kyllä. Säästän aivan liikaa asioita… :D)
Käyttömukavuutta lisää huomattavasti, jos vielä ripustaa pyykkikorin sisäpuolelle alusvaatteiden pesuun tarkoitetun pesupussin, johon voi kerätä kätevästi käytetyt kestovanulaput. Pesupussin voi sitten nakata samaan pesuun pyyhkeiden tai lakanoiden kanssa, eikä yksittäisiä lappuja tarvitse kalastella muun pyykin seasta.

Jee! Siinä ne nyt on!

Otetaan vielä lähäri!

Tällainen pikkulahja lähti Peetulle!

Sitten vielä asiasta toiseen… Taitaa olla kyllä aivan pakko elvyttää päivän asukuvat, vaikka a) olen edelleenkin etätöissä eli pistän päälle kaupunkivaatteet ehkä kerran tai kaksi kuussa ja b) kirottu härveli on edelleenkin käsivarren tukena, kun liikun ihmisten ilmoilla, mikä rajoittaa pukeutumisvaihtoehtoja aika merkittävästi. (Sen sijaan pystyn jo nippa nappa tekemään silmänrajaukset oikealla kädellä, jos annan vähän tukea vasurilla! Jei!!).
Ja siis suurin syy, miksi haluan tänne taas asukuvapostaukset, vaikka ei oikein ole edes asujakaan, on se, että tarvitsen nyt kipeästi takaisin kanavan höpistä tärkeitä juttujani! Asukuvien lomaan se on aina tuntunut sopivan niin mukavasti. Hiukan tulee tietty ympättyä kuulumisia Torstai Taroteihin, mutta minne esimerkiksi purkaisin tarpeeni puhua esmes siitä, miten järkyn koukuttava Netflixin Formula 1 -sarja on!?! (Erittäin! Ja olin ekan tuotantokauden puolivälissä, kun vasta tajusin, että ne ei ole näyttelijöitä, vaan se on ihan oikeesti!!)
Eli seuraavaksi silitän prässit kotiverkkareihin ja mietin mikä Zoom-palaveripaidoistani näyttää vähiten roolileikkiasulta. Haha!

Yllättävän hillitysti markkinoijat ovat vilautelleet koronakorttia nyt poikkeusajan mainoskommunikaatiossaan. Ehkä hyväkin niin, koska liika näppäryys helposti kolahtaa omaan nilkkaan. Yksi, mitä mielestäni kuitenkin pitäisi nyt kovasti mainostaa, on käsivoiteet.
Jos seuraa tarkasti yleisiä ohjeita, niin käsiähän pitäisi olla pesemässä ja desinfioimassa aivan jokaikisessä välissä. Eikä mitään pikkulurautusta hyväksytä, kunnon jynssäystä sen pitää olla, saippualla, ja pitkään. Kahteen kertaan kun laulaa mielessään “paljon onnea vaan”, ollaan aikas hyvissä.
Ei siis tarvitse olla mikään kuivatassu, että moinen alkaa käydä ihon päälle. Kuivat ja karheat kädet on ensinnäkin ikävän tuntuiset, mutta vallitsevassa tilanteessa jopa vaaralliset. Todella kuivat ja rohtuneet kädet menevät helposti pienille haavaumille ja niistähän sitten kaikenlaiset pöpöt saattavat päästä pujahtamaan elimistöön. Eli pesemisen lisäksi on tärkeää muistaa myös rasvata käsiä!

Olen kyllä muutenkin käsivoiteiden suurkuluttaja, mutta nyt tilanne on eskaloitunut dramaattisesti. Tässä kolme suosikkiani tällä hetkellä – kaikki vähän erilaisia keskenään, mutta juurikin täydellisiä tarkoitukseensa.
Dr. Organic Hand & Nail Balm on todella runsasta ja ravitsevaa, mutta silti se imeytyy yllättävän helposti. Fanitan muutenkin argan-öljyä kaikessa mahdollisessa – jossain vaiheessa käytin pelkästään sitä yövoiteena kasvoillani. Käsirasvassa se ravitsee ja hellii koetuksella olevaa ihoa erinomaisesti. Dr. Organicin voiteen ihana lempeästi mausteinen tuoksu tulee raaka-aineista.
Käytän tuota pääasiassa yövoiteena, vaikka se kyllä imeytyy sen verran hyvin, että kävisi myös päiväkäyttöön. Aina silloin tällöin hellin käpäliäni levittämällä yöksi oikein tuhdin kerroksen voidetta ja päälle ohuet puuvillahaskat.

Käsilaukkuun kaivoin Lumenen vuoden takaisesta joulukalenterista tulleen Muumi-teemaisen käsivoiteen. Täytyy kyllä sanoa, että tuoksussa on jotain outoa kukkaishajua, josta en niin kovasti välitä, mutta koostumus tien päällä käytettävään voiteeseen aivan täydellinen. Tuo oli jäänyt vähän hyljeksittynä laatikon pohjalle, kun vierastin Muumi-kuosia, kunnes testattuani totesin sen olevan supernopeasti imeytyvää ja silti yllättävän tehokasta. Tuoksukin onneksi hälvenee nopeasti.
Olisi mielenkiintoista tietää, onkohan esmes Lumenella nyt myynnissä oleva Lähde käsivoide samantyyppistä koostumukseltaan. Tuo pikkuputkilo ei nimittäin kovin kauaa kestä, joten pitäisi tässä pikapuoliin löytää sille korvaava ohuehko, mutta tehokas on the run -voide

Burt’s Bees Hand Salve on uudehko suosikki. Se poikkeaa edellisistä siinä mielessä, että se ei ole niinkään voide vaan koostumukseltaan kiinteä salva. Aluksi ajattelin, että eihän tuota voi mitenkään käyttää kuin yöllä, koska se on niin todella rasvaista.
Hetken harjoiteltuani opin levittämään salvaa ohuesti kuin huulirasvaa – ja pääosin vain käsien selkäpuolelle. Toimii aivan täydellisesti – ja nykyään Burt’s Bees salva on vakiovarustus tietokoneeni vieressä. Ohut hoitava ja suojaava kalvo pysyy niin hyvin, että ne kerrat, kun käsiä ei tarvitse pestä koronavirushuolellisesti – vain vaan virauttaa vedellä – salvaa ei tarvitse välttämättä edes lisätä.

Näiden kolmen lisäksi haluan mainita kaksi kestosuosikkiani. Ensinnäkin Weledan Skin Food on todellinen klassikko ja pelastanut allekirjoittaneen tassut satoja kertoja. Koostumukseltaan se on varsin runsas ja siksi se on ollut käytössä lähinnä käsien yövoiteena ja voiteena, jota voi laittaa, kun viettää Netflix-maratonia – eli ei tarvi käyttää käsiä (toimii jossain määrin myös sipsien napostelua hillitsevänä toimenpiteenä).
Toimistolla käytössäni on yleensä Neutrogenan Norwegian Formula Hand Cream – joko tuo perinteinen tai olomuodoltaan hiukan runsaampi hajustamaton versio. Sekään ei ole ihan niitä maailman nopeimmin imeytyviä ja keveimpiä käsivoiteita, mutta ohuemmat ei itselleni toimiston kuivassa sisäilmassa riitä.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa sinnikkäästi pestä käsiä – sekä pitää huolta jynssäämisen vuoksi koetuksella olevasta ihosta.
Helposti sitä jää jumittamaan aina samoihin tuotteisiin, joten jos siellä on jotain hyväksi havaittuja luottotuotteita niin laittakaa ihmeessä vinkkiä tuohon alas! Erityisesti kiinnostaisi nyt löytää ohuehko, mutta tehokas, ja supernopeasti imeytyvä käsilaukkukäsivoide tuon Muumi-voiteen tilalle (sitä samaa ei siis ainakaan heti näkynyt olevan Lumenen nettikaupassa).


Kevättä kohti ollaan menossa, vaikka ei sitä kyllä ihan joka hetki, kun katsoo ikkunasta ulos, uskoisikaan. Kalenterista näkee, että tänään on kevätpäiväntasaus – eli teoriassa vuorokauden valoisa ja pimeä aika ovat nyt yhtä pitkät. Harmaa räntäsadepäivä tekee toisaalta parhaansa antaakseen sen vaikutelman, että päivä ei edelleenkään valkene ollenkaan.
Ihonhoidollisesti tämä lopputalven/alkukevään aika on ainakin itselleni kaikkein haasteellisinta. Varsinkin kasvojen ihon kestokyky on todella koetuksella, kun takana on useampi kuukausi toisaalta viimaa, kylmää ja pimeyttä ulkona ja toisaalta sisätilaa ja kuivaa keskuslämmitysilmaa niin kotona kuin toimistollakin.
Kuvittelin pitkään, että ihoni kaipaa etenkin tällaisena aikana vahvoja ja “rasvaisia” aikuisen naisen iholle sopivaksi markkinoituja tuotteita. Kerran ihan randomissa ihohoidossa ollessani (randomissa, koska en ole vielä löytänyt itselleni sitä oikeaa ihonhoidon luottohenkilöä. Kaikki Tukholman tarjontaa tuntevat saavat mielellään ilmiantaa kaikki tietämänsä taiturit!) sain kuulla, että pintakuiva, ohuen tuntuinen ja vähästä ärsyyntyvä ihoni ei suinkaan kaipaa rehevän ravitsevia tuotteita – vaan kosteutta, kosteutta ja vielä lisää kosteutta.
Ensin tein täyskäännöksen voiteiden kanssa ja koska huomasin, että ollaan oikealla tiellä, vaihdoin myös ahkerasti käyttämäni kasvonaamiot aktiivisista anti-age -tuotteista tehokkaasti kosteuttaviin ja virkistäviin vaihtoehtoihin. Tässä esittelyssä neljä eniten käyttämääni suosikkia. Näiden lisäksi olen löytänyt muutaman superihanan sheet-naamion – mutta postailen niistä sitten seuraavaksi.
Btw – tuotteet eivät ole tässä missään paremmuusjärjestyksessä. Tykkään kaikista yhtä paljon, mutta hiukan eri tilanteissa ja riippuen siitä, miltä iho tuntuu.

 1. Kicks Hydration Beauty Instant Moisture Mask
Aivan loistava perusnaamio, jota voisi käyttää vaikka joka päivä – ja välillä käytänkin. Olen aikaisemmin suhtautunut varsin suurella varauksella kauneusketjujen omiin tuotteisiin, vaikka tiedän, että monet kauneusbloggarit vannovat esim. Sephoran naamioiden nimeen. Parisen vuotta sitten hyvä ystäväni oli töissä Kicksillä ja sain häneltä lahjaksi paketin, jossa oli Kicks Beautyn eri naamioita. Ihastuin aivan täysillä tähän kosteuttavaan ja se onkin ollut siitä lähtien yksi peruslemppareistani.
Ensimmäinen fiilis Kicks Hydration Beauty Instant Moisture Maskista on varsin voidemainen ja mieto. Mieto fiilis on kuitenkin harhaanjohtava sinänsä, että kun ylimääräisen maskin pyyhkii pois vaikutusajan jälkeen, on iho tehokosteutettu niin hyvin, että monet testaamani kalliit tuotteet eivät todellakaan yllä samaan.
Keveän tuntuman ansiosta Hydration Beauty Instant Moisture Mask toimii erinomaisesti myös yön yli käytettynä.
Plussaa tulee siis niin tehokkaasta kosteutuksesta kuin edullisesta hinnastakin. Hinnan haluan mainita siksi, koska ainakin itselläni on sitä vikaa, että kalliita ja “hienoja” naamioita tulee säästeltyä jotain ihme tilaisuutta varten, jota joko ei ikinä tule tai kun se tulee, on niin kiire valmistautua, että eihän siinä mitään naamioita ehdi fiilistellä.
Edullista tuotetta tuotetta tulee käytettyä huoletta ja usein – ja jos nyt ihan totta puhutaan – tehokkain naamio on se, jota myös käyttää!

 2. Origins GinZing Refreshing face mask
Periaatteessa tämä Originsin naamio kuuluu kategoriaan “virkistävät” eikä niinkään (pelkästään) “kosteuttavat”. Käytössä olen kuitenkin todennut, että GinZingin virkistävät ainesosat, jotka lupaavat herättää väsyneen ihon, tekevät sen suurelta osin juuri tehokkaan kosteutuksen avulla.
Erittäin posiitivista tässä on se, että siinä missä monet virkistäväksi itsensä luokittelevat tuotteet ovat siinä määrin aktiivisia, että ainakin allekirjoittaneen herkästi punastuva iho helottaa vielä tunteja käytön jälkeen, Origin GinZing-sarjan naamio päinvastoin hillitsee ihon punakkuutta.
Juuri edellä mainituista syistä tämä on ollut suosikkini etenkin sanomisen yhteydessä ja viikonloppuisin, kun teen laajennetun kasvohoitorutiinini jo aamupäivällä/päivällä. Arkisin ja iltaisin valitsen yleensä mielummin jonkin muun tämän postauksen naamioista.
Se pitää vielä sanoa, että vaikka naamion ohjeissa sanotaan, että ylimääräinen naamio tulee vain pyyhkiä pois, itse olen saanut parhaimman lopputuloksen ja fiiliksen, kun pyyhin kasvoni kosteutetulla muliinikankaisella pyyhkeellä. Sen jälkeen jatkan normaalia ihonhoitorutiiniani.

 3. Mádara SOS Instant Hydramask
Eco-sertifioitu supersuosikki jo muutaman vuoden takaa. Ensimmäisen purtilon tätä tehokosteuttajaa sain aikoinaan PR-näytteenä blogin kautta. Myös silloin vielä kotona asuva Peetu (mikä tarkoittaa, että ensikohtaamisesta on jo about viisi vuotta…) ihastui tuotteeseen myös aivan välittömästi – eli menekki oli taattu.
Kosteuttamisosastolla Mádaran SOS on aivan omaa luokkaansa. Jopa siinä määrin, että se toimii yön yli -maskina itselläni vain silloin, kun on todellakin SOS-tilanne kyseessä – muuten voi unia haitata vähän liiankin kostea olo.
Toisaalta, kun kysymyksessä on näinkin tehokas tuote, ei ole mitään syytä väen vängällä yrittääkään käyttää sitä yön yli. Ihan normaali vartin – 20 min. vaikutusaika antaa jo ihan tuntuvan kosteushörppäyksen iholle.
SOS kuuluu myös niihin naamioihin, joiden ylimäärät kuuluu vain pyyhkiä pois. Toisin kuin Originin naamion kanssa, tässä tuntuu, että se myös riittää. Sinänsä ihan kiva, koska silloin voi ajatella, että naamion hoitavia ainesosia jää iholle vielä rutiinin jälkeenkin.
Jos siis hakusessa on todella täräyttävä kosteuttaja, suosittelen erityisesti juuri tätä. Ja samaa sanoisi varmasti SOS-fani Peetu, jonka ohut ja hyvin atooppinen iho on tykännyt Mádaran SOS Instant Hydramaskista tosi paljon.

4. Lumene Hydration Recovery Oxygenation Gel Mask
Lumenen kosteuttava naamio on näistä neljästä kaikkein raikkain ja suorastaan viilentävin. Monet ovat varmasti sitä mieltä, että tähän vuodenaikaan sitä kaikkein vähiten toivoisi jotain viilentävää kasvoilleen, mutta voin kertoa, että olette väärässä. Lumenen Hydration Recovery -naamio on raikkaan viileä todella ihanan rauhallisella ja lempeällä tavalla.
Siinä missä Originsin naamion virkistävyys on enemmän stimuloivaa (tosin hyvin mindfulness-tavalla kuitenkin), Lumenen viileys rauhoittaa ja elvyttää pehmeästi.
Sain ensimmäisen Lumene Hydration Recovery Oxygenation Gel Mask -naamiopurnukan pressilahjaksi, kun Lumenen uutta ilmettä promottiin täällä Tukholmassakin. Nyt on toinen purnukka puolessa välissä menossa.
Tämä on ehdoton suosikkini yön yli maskiksi, vaikka ensimmäiseksi esittelemääni Kicksin naamiota käytän myös aina silloin tällöin myös öisin.
Käyttö eroaa siis siinä mielessä jonkin verran, että kun normaalisti naamio levitetään puhdistetulle iholle, annetaan vaikuttaa ja sitten jatketaan normaalia ihonhoitorutiinia, yön yli maskin kanssa toimitaan päinvastoin. Eli ensin tehdään koko normaali ihonhoidon iltarutiini ja sitten lopuksi päälle levitetään maski.
Aamuiseen fiilikseen vaikuttaa yön yli -maskin lisäksi luonnollisesti myös muut illalla käytetyt tuotteet. Lumenen Hydration Recovery -naamiota olen käyttänyt hyvin monenlaisten seerumi-yövoide -kombinaatioiden kanssa (ja monien eri brandien) ja uskallan sanoa, että se se toimii.
Näiden luotettavien tehoaseiden kanssa aion siis valmistautua siihen hetkeen, kun kevät ihan oikeasti alkaa tuntua ja näyttää keväältä. Talvenharmaa iho saa pikkuhiljaa kyytiä muutenkin, mutta aurinkoisempi ajanjakso on paljon mukavampi ottaa vastaan, kun tuntuu, että ihokin on valmis siihen.

[mittaustagi]

Suhteeni auringonpalvontaan on muuttunut hurjasti vuosien aikana. Kun olin pieni, auringon vaaroista sen paremmin kuin haitoistakaan ei tiedetty yhtikäs mitään. Päinvastoin tuolloin tyyli oli se, että mitä ruskeampi iho, sitä parempi. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä P20-aurinkosuojien kanssa.
Lapsena en ollut niin kovin innoissani, kun äiti oli koko ajan työntämässä aurinkoon, että saisin vähän tervettä väriä pintaan. Mutta kyllähän sitä sitten viimeistään varhaisteininä tuli seottua kaikenlaisiin hullutuksiin. Ehkä järkyin muisto on se, kun joskus yläasteikäisenä roikuin pää pitkällä ikkunasta käsissäni strategisesti taiteltua foliolevyä pidellen, että saisin maksimoitua kasvojen rusketuksen.
Olen ollut siinä mielessä onnekas, että vaikka ihoni on aina ollut vaalea, olen ruskettunut varsin nopeasti, enkä ole palanut kovin helposti. Nyt viime vuosina olen kuitenkin huomannut, että en todellakaan voi loikoilla auringossa yhtä huolettomasti kuin ennen. Varmaankin iho on tässä iän myötä ohentunut sen verran tai jotain.

Samaa tahtia ihon herkistymisen myötä suhteeni aurinkorasvoihin on muuttunut aivan täysin. Siinä missä ennen laitoin vähän suojavoidetta dekolteelle ja poskipäihin, rasvainen nykyään tunnollisesti kaikki auringolle altistuvat ihoalueet.
Yksi syy, miksi olen vastustellut aurinkorasvojen käyttöä, on se, että useimpia on hankala levittää ilman, että jää ikäviä valkoisia raitoja sinne tänne ja parhaimmillaankin olo on vähintäänkin tahmainen tai niin öljyinen, että tuntuu ällöltä laittaa vaatteita päälle.

Vasta Suomeen saapuneet P20-aurinkosuojatuotteet on muuttanut käsitystäni aivan täysin. Niiden kevyt geelimäisen koostumuksen ansiosta iho tuntuu kuivalta ja miellyttävältä lähes välittömästi levittämisen jälkeen. Osittain varmasti juuri tästä syystä olen alkanut käyttää aurinkosuojaa aina, kun olen menossa ulos – enkä ainoastaan silloin, kun vartavasten aion makoilla auringossa.
Enää pitkään aikaan en ole palvonut aurinkoa siksi, että ruskettuisin mahdollisimman paljon – päinvastoin olen hyvinkin tietoinen liiallisen auringonoton haitoista, pigmenttiläiskistä, ihon vanhenemisesta, rypyistä etsetera. Rakastan kuitenkin auringossa loikoilua, eikä kesä tunnu oikein kesältä, jos en ole saanut vuosittaista kiintiötäni täyteen.

P20-aurinkosuojatuotteet sisältää erittäin valonkestäviä UVA- ja UVB-suodattimia. Suoja kestää jopa 10 tuntia – eli ihan joka välissä ei tarvitse myöskään olla voidetta lisäilemässä. Tosi hyvä uutinen sikäli, että kesällä tulee usein muutettua suunnitelmia lennossa ja auringossa oleilu venähtää aiottua pidemmäksi. Paistattelua hyvällä omallatunnolla – me likes!
Ihan erityistä plussaa siitä, että P20-aurinkosuojatuotteet kestää myös tosi hyvin uimista ja vesileikkejä. Vasta, kun on pulikoinut neljä kertaa 20 minuuttia, on syytä lisätä suojaa. Asia on tietty eri, jos välillä hankaa tarmokkaasti ihon pyyhkeellä kuivaksi – sellaista käsittelyä ei kestä mikään voide.

Tykkään myös siitä, että P20-valikoimassa on pumppusuihkeita monessa eri suojakertoimessa. On tietysti ihan makuasia, miellyttääkö lotion vai suihke enemmän, mutta omasta mielestäni suihke on siistein ja mukavin käyttää. Kasvoille tosin ei kannata suihkuttaa suoraan, vaan levittää suoja käsien kautta. Ja tosiaan siis, tutkitut, lapsille ja hyvin herkkäihoisillekin sopivat P20-tuotteet käy myös kasvoille.
Kävi muuten tosi hyvä tsägä, että tälle kevään ja alkukesän periodille, jolloin testailin P20-aurinkosuojatuotteita, osui todelliset auringonottokelit. Voin siis todeta, että tuotteet selvisivät armottomassa alkukesän auringossa suoritetusta testistä kiitettävin arvosanoin!

Ja nyt seuraa ihana ARVONTA!
Onko sinulla joku ihana/kamala/hauska/hävettävä/pölhö tai muuten vain mukava muisto tai ajatus liittyen auringonpalvontaan?
Jätä vastaus tämän postauksen kommentteihin ensi maanantaihin 18.6. klo 23.59 mennessä ja olet mukana mahtavan monipuolisen P20-aurinkosuojatuotepaketin arvonnassa (palkinnon arvo n. 46 €). Lue kilpailun tarkemmat säännöt täältä.


Palataan vielä hetkeksi keväiseen Stockholm Beauty Week -tapahtumaan. Kuvittelen olevani kohtuullisen valistunut ja tietoni ajantasalla – etenkin, kun puhutaan ihan tavallisesta päivittäiskosmetiikasta – mutta aina sitä näköjään voi oppia uutta.
Beauty Weekin ohjelmassa oli joka päivä useita mielenkiintoisia luentoja. Ryhdyin viime viikonloppuna mahdottomalta tuntuvaan puuhaan, laatikkojeni ja papereitteni järjestelyyn. Siinä samalla käteen osui muistivihko, johon olin kirjoitellut ylös Beauty Weekin luennoilla kuulemiani asioita.
Tässä muutamia ajatuksia kauneudenhoitoon liittyen. Itselleni nämä olivat täysin uusia asioita ja siksi ajattelenkin, että siellä ruudun toisella puolella on varmasti muitakin kosmetiikasta kiinnostuneita, jotka eivät ole tietäneet näitä kolmea asiaa kauneudenhoidosta.

Kolme tärkeintä ja itselleni täysin uutta asiaa ovat:

  1. Hiustenhoitoaine kuuluu levittää myös hiusten tyveen ja päänahkaan.
  2. Monista ihonhoitotuotteista tuttu aine, parabeeni, on säilöntäaine.
  3. Kookosöljyllä on luontaisesti auringolta suojaava vaikutus, joka vastaa 6 – 8 spf:ää.

Hiustenhoitoaine kuuluu levittää myös hiusten tyveen ja päänahkaan
Voiko olla väitettä, joka olisi enemmän vastoin kaikkia aikaisempia tottumuksia? Kuitenkin, kun hiukankaan ajattelee asiaa, on ihan loogista, että juuri näin pitää toimia. Päänahka on ihoa ja täynnä talirauhasia. Hiuspohjan kuivuminen on viesti: nytpä siitä äkkiä rasvaa toimittamaan – ja hiukset rasvoittuvat nopeammin. Kierre on aika nopeasti valmis, koska peseminen kuivattaa helposti päänahkaa, mikä lisää talirauhasten aktiivisuutta, joka taas rasvoittaa hiuksia ja lisää pesun tarvetta.
Hoitoaine toimii vähän kosteusvoiteen tavoin. Hiuspohja saa kaivattua hoitoa ja yleensä pesuvälejä voidaan pidentää. Eli toisin sanoen täysin päinvastoin, mitä on aina kuullut sanottavan.
Toki hoitoaine tulee huuhdella huolellisesti pois (niinkuin kyllä muutenkin) ja erilaiset silikonia sisältävät erikoishoidot ja maskit ovat asia erikseen. Tavallista hoitoainetta tulisi sen sijaan tosiaankin levittää myös päänahkaan, sillä se tarvitsee hoitoa vähintään yhtä kipeästi kuin hiuksetkin.

Monista ihonhoitotuotteista tuttu aine, parabeeni, on säilöntäaine
Parabeeneista jauhetaan paljon. Niitä pitäisi välttää ja valita kosmetiikkatuotteet, joissa on erikseen maininta, että ne eivät sisällä parabeeneja. Se on sinänsä aika hullua – sillä jos oikeasti alkaisi luetella kaikki raaka-aineet, joita tuotteet eivät sisällä, listasta tulisi loputon. Tässä on siis selkeästi tartuttu kiinni ajankohtaiseen keskusteluun ja siksi monissa kosmetiikkatuotteissa näkee merkinnän, että tuote ei sisällä parabeeneja, silikonia, keinotekoista tuoksua, väriaineita etsetera.
Itsekin olin toki aikaisemmin kuullut parabeeneista, mutta se, miksi niitä kuului vältellä, oli hiukan hämärän peitossa. En kuulu siihen ryhmään, joka ihan kategorisesti välttelee kaikkea “kemiallista” ja pitää “puhtaita” luonnontuotteita parempina. Päinvastoin. Vakavasti allergisen lapsen äitinä tiedän, että luonnontuote voi olla luonnollisuudestaan huolimatta tappavaa kamaa ja kemiallisesti tuotettu puhtaampaa ja turvallisempaa.
Kun sain kuulla, että parabeeni on säilöntäaine, alkoi palikat kolahdella paikoilleen. Säilöntäaineiden ainoa tehtävä on estää tuotteen pilaantuminen. Eli käytännössä estää pilaantumisen aiheuttavien bakteerien lisääntyminen. Iholla on kuitenkin ziljoonia hyviä bakteereja, joita ei todellakaan pitäisi tuhota – vaan niistä pitäisi pitää erityisen hyvää huolta. Kysymys siis kuuluukin: miten parabeeni, jonka tehtävä on tuhota bakteereita, tietää, mikä bakteeri on hyvä ja mikä ei?
EU:lla on omat suosituksensa aiheeseen liittyen, enkä ole ryhtynyt mitenkään hysteerisesti jahtaamaan parabeenittomia tuotteita. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tämän oivalluksen jälkeen olen suhtautunut parabeeneihin huomattavasti aikaisempaa ennakkoluuloisemmin.

Kookosöljyllä on luontaisesti auringolta suojaava vaikutus, joka vastaa 6 – 8 spf:ää
Apropoo kemikaalit. Aurinkovoiteet on tuoteryhmä, jonka käyttö on tuntunut juuri voiteiden sisältämien kemikaalien vuoksi todella vastenmieliseltä. Täsmälisäilen toki suojakertoimia aina tarvittaessa ja yritän tasapainoilla ihon kärähtämisen haitallisuuden ja kemikaalikammon välillä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että ihoni ei vaaleudestaan huolimatta pala kovinkaan helposti, mutta keväthangille ja alkukesän paisteisiin päiviin on ihan pakko varata suojakertoimia.
Melkein ponkaisin ylös aplodeeraamaan, kun Beauty Weekin luennolla kuulin, että iholle muutenkin ihanalla ja ystävällisellä kookosöljyllä on ihan luonnostaan kohtuullinen aurinkosuojavaikutus. Eihän 6 – 8 spf nyt mitenkään hurjasti ole, mutta kyllä sekin tuntuu – ja riittää hyvin varsinkin sitten, kun iho on jo saanut vähän päivetystä.
“Oppia ikä kaikki” – teemalla olisi tosi kiva kuulla joko kommentteja näihin kolmeen tietopläjäykseen tai ihan uusia fun fact – asioita kosmetiikkaan liittyen!

[mittaustagi]

Meikkipuolella ajatus on jo tuttu: huulikiilto käy poskipunaksi, foundation peitevoiteeksi ja aurinkopuuteri luomiväriksi. Mitäs jos samaa ajattelua toteutta6isi myös ihonhoidon puolella? Että yhden hyvän perustuotteen avulla voisi kattaa monenlaisia tarpeita? Varsinaista kylpyhuoneen kaapin konmaritusta ja purnukkakaaoksen hallintaa sanon minä! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Orionin kanssa.
Aika harvaa kaupasta ostettavaa asiaa enää kaipaan Suomesta. Suurinta osaa joko saa täältä Tukholmastakin tai sitten makuni on muuttunut niin paljon, että entiset suosikkini ovat poistuneet tuliaishamstrauslistalta. Kaksi on kuitenkin pysynyt läpi vuosien: kunnollinen ruisleipä ja hyvä perusvoide.

Orionin voiteet tulivat meidän perheellemme enemmän kuin tutuksi jo Peetun vauvavuosina. Pahasti alleginen ja atooppinen pikkuinen oli perusvoiteiden suurkuluttaja. Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tyhjensimme apteekin koko varaston jättipakkauksista. Sekä Aqualan L että Ceralan olivat molemmat käytössä jo silloin – ja niitä pitää aina ostaa mukaan tänne Svennelään, koska yhtä hyviä tuotteita en ole lähempää löytänyt.
On muuten tosi hyvä, että Orionin perusvoiteita saa todella monen kokoisissa pakkauksissa. Iso pumppupullo sopii hyvin kylppäriin, yöpöydälle ottaa mielummin vähän pienemmän tuubin ja käsilaukkuun sekä matkalle sopii parhaiten kätsy pikkutuubi.

Tähän sopiikin ensimmäinen vinkkini: Aqualan L on aivan erinomainen meikinpuhdistusaine! Sillä lähtee niin silmä- kuin huulimeikitkin hellävaraisesti ja koko iho jää ihanan kimmoisaksi ja pehmeäksi. Vinkin kuulin jo ysärillä ystävältäni ja entiseltä naapuriltani Anne-Marilta – ja on ollut käytössä siitä lähtien. Varsinkin matkoilla on tosi kätevää, kun yksi tuote käy moneen asiaan.
Bellavita-kasvovoide on itselleni tuttu jo oman äitini ihonhoitorutiineista. Suomessa kehitetty ja valmistettu Bellavita sopii ihan kaikenikäisille ja tiedän monia, jotka ovat käyttäneet sitä koko aikuisikänsä. Itseasiassa olen lukenut ja kuullut, että ihan uusimpien tietojen mukaan ihovoiteita ei pitäisi luokitella eri ikäkausien mukaan, vaan voide tulisi valita ihon tarpeiden perusteella.
A-vitamiinia sisältävä Bellavita rauhoittaa, ravitsee ja suojaa ihoa. Päivävoide imeytyy nopeasti ja on mukavan mattapintainen – eli sopii hyvin myös meikin alle. Yövoide on puolestaan ihanan ravitsevan ja uudistavan tuntuinen. Yövoiteesta voi muuten tehdä ihan kunnon yönaamion levittämällä sitä normaalia reilummin kasvoille ennen nukkumaanmenoa. Tosi tehokasta silloin, kun iho on erityisen kuiva ja kiristelevä, ehkä jopa paikoin hilseileväkin.

Tähän väliin sopii varmasti pari muutakin vinkkiä mainioiden Bellavita-voiteiden käyttöön:

  1. Yövoide käy mainiosti myös ulkoiluvoiteeksi. Levitä kasvoille noin puolisen tuntia ennen ulos lähtöä. Pyyhi viimeiseksi mahdolliset ylimääräiset kasvopaperilla pois. Näin kasvot kestävät tuulta ja tuiskua – ja iho pysyy pehmeänä.
  2. Kasvohemmottelu kylvyssä tai saunassa: puhdista kasvot ja levitä iholle Bellavita-päivävoidetta hiukan tavallista runsaammin. Asetu rentoon asentoon ja tee itsellesi kasvohieronta. Aloita painamalla sormenpäät kulmakarvojen väliin otsalle, hiero pyörivin liikkein kulmakarvojen yläpuolelta ohimoille. Pysähdy hetkeksi ohimoille painellen kevyesti ja jatka sitten kevyin pyörittelevin liikkein silmien alta nenänpieliin, siitä leukaan ja leukaluun myötäisesti sivulle ja takaisin ylös otsalle. Toista, kunnes tunnet olosi rentoutuneeksi.

Hajustamaton ja nopeasti imeytyvä Carbalan on erinomainen perusvoide, joka toimii aivan täydellisesti myös ihan käsivoiteena. Se sisältää 5 % karbamidia eli ureaa ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Carbalan kannattaa levittää kostealle iholle, jotta kosteus saadaan sidottua ihoon – eli itse hieron sitä aina käsien pesun jälkeen pienen nökäreen kämmeniin.

Ja nyt seuraa yksi parhaimmista vinkeistäni:
Perusvoide sopii erinomaisesti myös hiuksiin! Etenkin, jos on kuiva ja sähköistyvä, sähköiskun saaneen näköinen kuontalo kuin mitä allekirjoittaneella, mikään ei tee latvoista nätimmin taipuisia kuin sipaisu voidetta.
Yleensä teen niin, että kun käsien pesun jälkeen levitän voidetta, hieron sen ensin kämmenselkiin ja sitten pyyhkäisen loput hiusten latvoihin. Voilá!

Lisää kaikkia todella käteviä ja hyviä vinkkejä löytyy Orionin voidevinkkioppaasta. Orionilla on nyt meneillään myös alekampanja: marraskuussa -15% Ceralan & Carbalan -tuotteista ja joulukuussa -15% Bellavita & Aqualan L -tuotteista.
 

Lisäksi tässä olisi nyt myös todella mahtava tilaisuus osallistua upeaan Orionin tuotepaketin arvontaan! Kerro kommenttiboksissa oma vinkkisi perusvoiteen käyttöön viimeistään sunnuntaina 3.12.2017 ja olet mukana tuotepaketin arvonnassa.
Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

Old stuff