Category: Hyvinvointi


Vuoden viimeinen Torstai Tarot! Koko vuoden vaihde on varsin maagista aikaa ja tähtien asennoista riippumatta energiat tukevat kaikenlaista puhdistautumista, vanhasta tarpeettomasta painolastista irroittautumista ja uuden aloittamista.
Katsotaanpas, mitä korteilla on kerrottavanaan tulevan viikonlopun ja koko vuoden vaihteen fiiliksistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Pyriitti
Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

 1. XVIII – Kuu
Voi olla että viikonlopusta ja koko vuoden vaihteesta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!
2. Sauvojen 9 – Vahvuus/Lujuus
Alitajunnassa olevat asiat tulevat päivänvaloon tahdoit tai et. Tässä voi olla kysymys jostain sellaisesta, jonka olet itse halunnut unohtaa ja sivuuttaa käsittelemättä tai ratkaisematta ongelmaa, mutta voi myös olla, että esille nousee kysymyksiä, joista et ole varsinaisesti ollut tietoinen aikaisemmin. Ajatus voi ensin tuntua hankalalta, mutta oikeasti näiden asioiden käsittely vapauttaa ihan hurjasti energiaa ja tekee vahvemmaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuullostaakin, voi tuntua vähän pelottavalta tuntea itsensä vahvaksi. Toisaalta, kun vain on luottavainen siihen, että kehitysprosessi johtaa johonkin parempaan, mielikin rauhoittuu.
Vinkki viikonlopuksi: Luota omaan vahvuuteesi ja siihen, että oikeasti tiedät, mikä on oikea suunta. Menneisyyteen ei ole paluuta.
3. Miekkojen Ritari
Miekkojen Ritari edustaa päättäväisyyttä, kirkasta älyä, intohimoa, vauhdikasta etenemistä ja kunnianhimoa. Oletkin juuri nyt täynnä mahtavaa energiaa ja saat aikaiseksi paljon, kun vain kohdistat toimintasi ja voimasi niihin asioihin, jotka itse koet tärkeiksi. Itseluottamuksesi on poikkeuksellisen korkealla – nauti siitä ja hyödynnä tunne tavoitteidesi saavuttamiseen. Ymmärryksesi kattaa kaikki elämän eri osa-alueet ja siksi uskallat myös kaataa raja-aitoja ja vahvistaa vapauttasi.
Vinkki viikonlopuksi: Olet niin täynnä ihanaa energiaa ja halua aloittaa uusia asioita, että nurkan takana piilee lyhytjännitteisyyden peikko. Kannattaa yrittää olla sinkoilematta sinne tänne ja muistaa myös se, että oma vauhdikkuutesi ei oikeuta pomottelemaan muita samaan tahtiin.
Itselleni nostin ykkösen eli Kuun. Kortti on yksi koko tarot-pakan ikävimmistä, enkä tosiaankaan olisi kaivannut juuri nyt mitään sellaista. Toisaalta kaikki sävyt kuuluvat elämään, eikä aina vaan voi olla ihanaa. Niinpä hengittelen syvään ja katson, mitä voin tästäkin vaiheesta oppia. Pitää nyt vain kaivaa jostain esiin se viisas ja paljon elämänkokemusta hankkinut neuvonantaja jostain, niin eiköhän tästä ihan hyvä tule!


Hörpin juuri jouluaaton aamukahvia keittiönpöydän ääressä. Sailor Moon -kisu, assistentti, seurailee silmä kovana tekemisiäni ja Sunshine-kisu rouskuttelee naksuja. Peetu heräilee pikkuhiljaa, vielä lämpimän peiton alla viipyillen.
Eteisen nurkassa odottaa eilen illalla valmiiksi pakattu saunakassi. Kohta lähdetään Hellasgårdeniin joulusaunaan ja avantoon. Ihanaa!
Saunan jälkeen laittaudutaan juhlavetimiin ja käydään jouludrinksuilla ystävien kanssa Grand Hotellin Cadier Barissa. Aattoa vietetään Karkin ja Cissin luona, jouluruuat ja paketit vietiin sinne jo eilen illalla odottamaan.
Olen niin onnellinen joulusuunnitelmistani, odotan todella innoissani edessä olevaa päivää.
Tiedän hyvin, että kaikilla ei ole näin. Yksinäisyys, pimeät muistot, rikkuneet perinteet, rikkuneet perheet, puuttuvat ihmiset, pelko tulevasta – ja monet muut asiat – tekevät joulusta erityisen raskaan monille meistä.
Samalla, kun toivotan sydämeni pohjasta kaikille juuri sellaista joulua kuin kukin haluaa ja toivoo, haluan erityisesti kertoa kaikille heille, joilla just nyt on raskasta ja vaikeaa: et ole yksin!
Joulurauhaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille ja erityisesti just sulle! <3


Mitenkä siellä on viikko mennyt? Täysikuu on juurikin päällä ja vaikutus tuntuu yhä voimakkaana, vaikka “Hunter’s Moon” olikin täydellisimmillään eilen illalla. Täydenkuun aika kestää kuitenkin pidempään ja yhä nytkin vielä on hyvä hetki päästää irti kaikesta turhasta vanhasta ja lähettää universumille toiveita siitä, mitä haluaa elämässään vahvistaa sekä pyytää tukea muutoksen toteuttamiseen.
Pidemmittä puheitta varsinaiseen asiaan – eli katsotaan mitä kortit kertoo ensi viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Granaatti
Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (joidenkin mukaan musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.

1. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.
2. Sauvojen 4 – Täydentyminen
Tunnet olosi mitä todennäköisimmin harvinaisen itsevarmaksi ja aloitekykyiseksi. Luotat omiin vaistoihisi ja uskallat näyttää tunteesi vilpittömästi. Nyt on aivan selkeästi luovuuden ja kasvun aika, sillä vaikka Sauvojen 4 kuvaakin täyttymystä ja tyytyväisyyttä, se toisaalta kannustaa uusien asioiden aloittamiseen – kunhan vain vanhat keskeneräiset työt ja tehtävät saatetaan ensin loppuun.
Vinkki viikonlopulle: Nyt on korkea aika jättää kaikki vanha ja aikansa elänyt taakse. On täysin ok ja jopa tärkeää keskittyä vain itselle mieluisiin ja tärkeisiin asioihin positiivista vastuunottoa unohtamatta. Nyt on hyvä aika sekä nauttia omista aikaansaannoksista että tehdä uusia ja raikkaita suunnitelmia. Usein kortti viittaa myös uuden ihmissuhteen alkamiseen.
3. Lanttien 6 – Menestys
No nyt olisi tarjolla menestystä! Lantit on maan merkki, joten kysymyksessä on työhön, rahaan ja muuhun maalliseen liittyviä asioita ennemmin kuin henkiseen, älylliseen tai ihmissuhteisiin liittyvää menestystä. Tunnet voimakasta halua olla hyödyksi ja pidät mielelläsi huolta apua tarvitsevista joko ihan rahallisesti tai muuten konkreettisesti esim. laittamalla ruokaa.
Vinkki viikonlopulle: Menestys on yllättävän häilyvä käsite – mitä yksi pitää onnistumisena ei toisen mielestä ole mitään. Kannattaa muistaa, että menestys houkuttelee luokseen lisää menestystä, joten riemuitse ja onnittele itseäsi pienistäkin askelista. Saat huomata, että näin menestys vain kasvaa. Uskalla antaa itsesi menestyä! Toisaalta kortti myös varoittaa hurvittelusta ja yli varojen elämisestä – eli kantsii tsekata tilien saldot, luottokortit, lainat, laskut ja muut sellaiset tämän viikonlopun aikana.
Aika ihanan iloiset ja positiiviset fiilikset paljastui kaikkien korttien takaa – eikö vain!? Itse nostin kakkosen eli Sauvojen nelosen. Ihan tässä nyt jo kutkuttaa, että mitähän kaikkea kivaa viikonloppu tuokaan tullessaan!


Ihanaa torstai-iltaa – ohjelmassa on jälleen Torstai Tarot!
Riippumatta siitä, mitä kohta paljastettavat kortit sanoo, haluaisin planeettojen asennon perusteella antaa yhden neuvon. Juuri tänä viikonloppuna kannattaa ottaa aika iisisti ihmissuhteissa, varsinkin niissä läheisimmissä rakkaussuhteissa. Venus nimittäin peruuttaa juuri Skorpionissa ja se saattaa aiheuttaa kaikenlaista kinaa ja tää-oli-nyt-tässä-ei-tästä-mitään-tule -fiiliksiä. Tottakai omaa sisintä pitää kuunnella, mutta itse odottaisin varsinaisten päätösten kanssa tämän peruutusjakson ohitse.
Ja sitten asiaan – eli katsotaan mitä kortit kertoo ensi viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lapis Latsuli
Voimistaa tietoisuutta ja tuo syvän rauhan. Auttaa irtautumaan kielteisestä emotionaalisesta sitoutumisesta ja helpottaa kivuissa – erityisesti migreenissä. Helpottaa oman tien ja “mission” löytämisessä. Fun fact: Egyptin faarao Kleopatran tunnunsomaisen sinisen silmämeikin sanotaan olleen jauhettua lapis latsulia.
Kuukivi
Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.
Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen.

 1. III – Hallitsijatar
Syvä henkisyys ja maanläheinen käytännöllisyys ovat nyt tasapainossa toistensa kanssa. Viikonlopusta on hyvällä tahdolla tulossa sopusointuinen, myötätunnon ja hyväksymisen ollessa päällimmäiset elementit. Rakkauden lempeällä voimalla voi saada aivan uskomattoman paljon aikaiseksi. Rauhallinen viipyminen tässä hetkessä antaa mahdollisuuden luoda luottavainen katse tulevaisuuteen.
Vinkki viikonlopuksi: Luota elämään. Nauti tästä hetkestä ja anna luonnollisen energian viedä sinua eteenpäin. Katso ympärillesi ja anna kauneuden valaa voimaa sisällesi, älä tukahduta aistillisuuttasi. Uskalla avautua ja olla antelias. Kaiken ytimessä on se, että annat itsellesi luvan rakastaa itseäsi ehdoitta.
2. Miekkojen 3 – Suru/murhe
Jokin asia tai kysymys on vaivannut jo pitkään, mutta siihen ei ole tullut selkeää vastausta. Tilanne kiusaa ja painaa mielen matalaksi – ja pahinta on se, että asia ei riipu vain sinusta ja jostakusta muusta, vaan mukana on kolmas osapuoli. Epäily ja huoli sumentaa ajattelua. Yksi negatiivisen energian perusmerkkejä on asioiden loputon vatvominen, levottomuus ja ahdistus.
Vinkki viikonlopuksi: Asioihin on saatava selkeys, muuten sitä ei pääse eteenpäin ja saavuta tasapainoa. Jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen ja vaikka päätöksen tekeminen tuntuisikin tosi vaikealta, epävarmuudessa eläminen ei johda mihinkään hyvään.
3. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi.


Ihanaa torstaita! Se olisi taas Torsta Tarotin aika!
Ennenkuin mennään asiaan, haluaisin sanoa lohdutuksen sanan kaikille, jotka kokevat elämän juuri nyt olevan varsinaista sekasotkua, mistään ei tule oikein mitään, ketutusmieliala luuraa koko ajan kulman takana ja läheiset ihmissuhteetkin aiheuttavat päänvaivaa. Suosittelen hengittelemään rauhassa, sillä tilanne on ohimenevä. Planeetat tekevät nyt sellaista kuviota, että ei mikään ihme, jos vähän takkuaa. Ensi viikolla alkaa jo helpottaa, joten hang in there!
Ja sitten asiaan – eli katsotaan millaisia energioita ensi viikonlopulle on luvassa. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Vihreä kalsiitti
Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihin kangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.
Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

1. Lanttien Kuningatar
Viikonlopun avainsana on lepo. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta se ei pääse säteilemään läpi, jos ei pidä kehostaan hyvää huolta. Takana on erittäin raskas ja koettelemuksia täynnä oleva ajanjakso. Nyt on aika pitää huolta itsestä, kerätä voimia ja levätä.
Vinkki viikonlopuksi: Olet täynnä elämänkokemuksien tuomaa viisautta, vahvuutta ja energiaa. Luottamus omaan itseen on vahva sekä henkisellä että fyysisellä ja aistillisella puolella. Kuitenkin ihan ensinnä on pidettävä huolta, että keho voi hyvin. Vasta silloin kaikki upea energia pystyy virtaamaan vapaasti.
2. V – Ylipappi
Kukaan muu ei voi kertoa sinulle kuka olet – vain sinä itse voit sen määritellä. Kortti kuvaa henkistä etsimistä ja totuutta. Olemalla rehellinen itselleen ja opettelemalla kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään on mahdollista saavuttaa suuria oivalluksia. Vaikuttaa siltä, että uusi ajanjakso sarastaa.
Vinkki viikonlopuksi: Jotain uutta ja merkittävää on kehkeytymässä ja alat vähitellen vakuuttua tiesi oikeasta suunnasta. Kannattaa kuitenkin välttää fanaattisuutta, moralisointia, toisten tuomitsemista ja oman totuuden tuputtamista muille ainoana oikeana. Jokaisen polku on lopulta erilainen.
3. XIV – Taito
Vaikuttaa siltä, että tulossa on varsin tasapainoinen ja seesteinen viikonloppu. Olet valmis hyväksymään sen että asioilla on kaksi puolta, hyvää ei ole olemassa ilman pahaa, oikeaa ilman väärää, kaunista ilman rumaa. Pystyt näkemään kokonaisuudet laajemmasta perspektiivistä ja ymmärrät ristiriitaisuuden tasapainottavan vaikutuksen.
Vinkki viikonlopuksi: Näkemyksesi ansiosta sinun on nyt helppo toimia sovittelijana tai tilanteen tasapainottajana. Kun vain luotat omiin taitoihisi voit tuoda ympäristöösi kaivattua seesteisyyttä.
Sellaista olisi luvassa nyt tällä kertaa!
Itse nostin kakkosen ja täytyy kyllä tunnustaa, että syyllistyn aika usein paasaamaan omista näkemyksistäni vähän turhankin voimallisesti. Eli ihan hyvä saada pieni muistutus siitä, että se mikä on hyvä minulle ei sitten ehkä toimikaan jollain muulla. Omaa sisäistä ääntä kuunnellen kohti viikonlopuua!


Yleensä en juuri stressaa. Varsinkin työasioihin olen aina suhtautunut vähän sillä asenteella, että jos kenenkään henki ei ole vaarassa, ei ole mitään syytä hötkyillä.
Nyt viimeaikoina on kuitenkin kasaantunut niin paljon ekstraa, että havaitsin kärsiväni klassista stressioireista. Univaikeudet alkoivat ensimmäisenä, seuraavaksi huomasin mielialani olevan poikkeuksellisen kiikun-kaakun ja sitten kun tajusin, että kovalevy alkaa olla niin täynnä, etten kykene kunnolla keskittymään, oli aika ryhtyä toimenpiteisiin.
Käytössäni on viisi simppeliä keinoa, joilla saan pulssin tasaantumaan ja ajatuksen luistamaan kirkkaammin.

1. Hengitys
Syvään hengittäminen stressin ja hermostuneisuuden lievittäjänä ei ole mikään uutinen. Ohje vain on niin simppeli, että se unohtuu helposti. Stressaantuneena hengittää usein tosi pinnallisesti, joten kun täyttää keuhkot aivan ääriä myöten täyteen niin, että palleakin pullistuu, saa laukaistua monenlaisia jännityksiä kropassa. Itse saan vielä lisää tehoa tuohon, kun ajattelen sisäänhengityksen aikana, että ilma on kirkasta valoa ja uloshengityksen aikana, että ilma on harmaata savua. Kirkasta valoa sisään – harmaata savua ulos. Tuntuu kuin sisuskalutkin puhdistuisivat!

2. Tsemppisalasana
Kuinka monta kertaa päivässä tulee naputeltua tietokoneen salasana? Meillä toimistolla on sääntö, että työpisteeltä ei saa poistua lukitsematta konetta, joten veikkaisin että useita kymmeniä kertoja. Olen ottanut tavakseni laittaa salasanaksi jonkun tsemppaavan lausahduksen. Näin tietokoneelle kirjautuminen toimii affirmaation tapaan ja sitä tulee tsempanneeksi itseään ihan huomaamatta.

3. Luonnossa liikkuminen
Kun pää on täynnä hälyä ja olo levoton, mikään ei rauhoita kuin luonnossa liikkuminen. Ei ole mikään pakko lähteä hikilenkille (vaikka liikunta todistetusti helpottaakin stressin oireita) eikä “luonnon” tarvitse olla aarniometsä. Kävelyretki – lyhytkin – urbaanissa puistikossa riittää hyvin tasaamaan pulssia.

4. Viiden vuoden -tekniikka
Yksi stressin oireista on se, että priorisointi ja kokonaisuuksien hahmottaminen hämärtyy. Se johtaa helposti siihen, että tulee otettua pulttia ja lisättyä omaa stressikuormaa entisestään kaikenmaailman pikkuasioilla ja turhalla sälällä. Nykyään mietin aina todo-listoja rustatessani, että mikä merkitys tällä on jonkin ajan kuluttua. Töissä ei nyt voi aina ajatella, että onko tehtävillä merkitystä viiden vuoden päästä, mutta mielikuvaharjoitus auttaa silti kummasti pitämään pään kylmänä ja tärkeysjärjestyksen ojossa.

5. Tanssi
Mieluiten kotona ja niin, ettei kukaan näe. Hyvää lempparimusiikkia kaiuttimiin ja jorausta kunnes hiki valuu. Voin taata, että stressitasot ovat lähteneet huimaan laskuun.
Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa ja hyötyä!
Kaikki postauksen kuvat on tämän aamuiselta kävelylenkiltäni taivaallisen ihanassa aurinkoisen kirpeässä syyssäässä.

Old stuff