Day: November 12, 2017

[mittaustagi]

Kuva: Richard Barrett / WWF UK
Olen periaatteessa sitä mieltä, että mihin tahansa muutokseen johtavien syiden tulisi olla positiivisia ja kannustavia. Uhkakuvilla pelottelu aiheuttaa vain ahdistusta ja pahaa oloa. Pahimmillaan todellisuus tuntuu niin masentavalta, että sitä mieluummin sulkee silmänsä ja korvansa – ja pakenee kieltämisen kuplaan. Ilmastonmuutos on jo sanana niin iso ja vaikuttava, että helposti tuntuu sekä turhalta että turhauttavalta yrittää tehdä jotain asian hyväksi. Ajattelin nyt kertoa, että asia ei ole niin. Auttaminen on yksinkertaista ja helppoa, pienelläkin osallistumisella on suuri merkitys. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Arktinen alue
Lumettomat ja vesisateiset, pimeät talvet on ollut arkipäivää täällä meilläpäin jo niin monta vuotta, että vähitellen unohtuu, miten Tukholmassakin oli joskus hankia ja valkoista lunta. Konkreettisesti ja erittäin omakohtaisesti ilmaston lämpeneminen iski kuitenkin jo aikas monta vuotta sitten, kun olimme perheen kanssa vaeltamassa Alpeilla. Reitin varrella oleva jäätikkö oli pienentynyt lyhyessä ajassa niin paljon, että seurueemme paikallinen jäsen joutui nieleskelemään kyyneliään näyn kohdatessaan. Radikaalisti kutistuneen jäätikön aiheuttama järkytys oli niin suuri, että sitä ei voinut peittää meidän tietämättömien katseilta.
Postauksen otsikko on kieltämättä hiukan provosoiva, mutta lumi ja jää merkitsee monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, saalistus- ja lepopaikkaa – eli kotia ja elinympäristöä. Mikäli jäätiköt katoavat, katoavat myös niitä kotinaan pitävät eläimet (WWF – Arktinen alue).
Tulilinjalla on esimerkiksi ainoastaa arktisella alueella elävä jääkarhu. Se saalistaa vain jään päällä ja pitää olla tarpeeksi kylmää, että jääkarhuemo voi synnyttää poikasensa. Tiedän, että juuri nyt ainakin yhden jääkarhuja rakastavan Peetun sydäntä puristaa.

Kuva: Steven Kazlowski / WWF
WWF:n tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Ryhtymällä Lumi-kummiksi voit auttaa tuossa ensiarvoisen tärkeässä – elämää ylläpitävässä – työssä. Lumi-kummius on helppoa: yksi ilmoittautuminen riittää ja sen jälkeen valitsemasi “kummisumma” menee tililtä automaattisesti. Minimi on 8 euroa/kk – eli hädin yhden pullakahvin verran.
WWF:n sanoin:
”Luonnonsuojelu on kestävyyslaji, joten säännöllinen tukeminen kummina on todella tärkeää. Jokainen euro tulee tarpeeseen ja se kohdistetaan tehokkaasti sinne, missä avun tarve on suurin.”
Lumi-kummien elintärkeä apu ohjautuu jääkarhujen lisäksi myös muiden uhanalaisten ja erityisesti ilmaston lämpiämisestä kärsivien lajien auttamiseen. Naali, mursu, kiljuhanhi ja maitovalas ovat kaikki hätää kärsimässä ihmisen toimien takia.
Jos mietityttää, mitä ihanaa antaisi joululahjaksi ystävälle tai perheenjäsenelle, jolla on jo kaikkea, sanoisin, että ei ole juuri parempaa lahjaa kuin tulevaisuuden turvaaminen ja elämän säilyttäminen maapallolla. Kuukausikummiksi ryhtymisen lisäksi on nimittäin mahdollista tehdä myös kertalahjoitus – ja ehkäpä samalla rohkaista lahjan saajaa itseäänkin liittymään Lumi-kummiksi!
Kaikki ilmaston lämpiämisen hillitsemiseen liittyvät toimet ovat tärkeitä. WWF toimii sekä konkreettisesti auttamalla jäästä ja lumesta riippuvaisia eläimiä niiden luonnollisilla asuinalueilla että yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasolla. Jokainen voi kuitenkin tehdä voitavansa esimerkiksi liittymällä Lumi-kummiksi, mutta myös miettimällä omia arkipäivän valintojaan. Kierrättäminen, ylipäätään kuluttamisen vähentäminen ja lihan käytön radikaali vähentäminen ovat omia baby-steppejäni.

Kuva: Steve Morello / WWF
Ettei nyt menisi aivan paasaamiseksi, niin laitetaanpas tähän loppuun vielä pieni arvonta!
Vastaa kysmykseen: “Onko WWF:n toiminta sinulle tuttua ja jos on, niin mitä kautta?” niin osallistut arvontaan, jossa palkintona on yksi kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018.
Tässä vielä linkki tarkempiin kilpailusääntöihin. Kilpailun päättymispäivä on lauantai 18.11.
Kaikki kuvat: WWF

Old stuff