Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa.

Naapurustossani asuu majavaperhe! Kovin usein en ole heitä omin silmin nähnyt, mutta näitä sievästi järsittyjä puita pilkistelee siellä täällä lenkkireittini varrella.

Mitenkähän sitä sanoisi tosiasian, että luonto on minulle tärkeä, kuullostamatta täysin kliseeltä? Mutta niin se vaan on. Osittain varmasti luontorakkauteni on peruja teini-iän kiihkeästä partio-harrastuksesta, joka meillä painottui enemmänkin juuri metsäreissuihin kuin kaupunkikololla paperipartiointiin. Mutta mukana on myös jotain primitiivisempää. Tieto siitä, että luonnossa olo paranee, mieli rauhoittuu ja sielu seesteytyy.
Muistan hyvin, miten yläasteikäisen Mintun olo saattoi olla hyvinkin levoton viikonlopun lähestyessä. Oli kaikenlaisia paineita olla sellainen tai tuollainen, tehdä sitä tai tätä. Kun sitten ystävien kanssa päätettiin, että lähdetäänkin metsään, alkoi välittömästi tuntua hyvältä. Reissukamojen pakkaamisen rituaali, leiriytymispaikan valinta ja koko se oleminen oli parasta, mitä tiesin. Ei ihme, että ollaan tuon ystäväporukan kanssa yhä edelleenkin, 40 vuotta myöhemmin, läheisiä ystäviä.

Jo ihan pentuna painelin Pyynikille mäntyjen sekaan turvaan, kun elämä heitteli. Ensimmäiset sydänsurut itkin auringon kuumentamilla rantakallioilla Pyhäjärven rauhoittavaa liplatusta kuunnellen ja niillä samoilla rannoilla vietettiin myös maagisia kesäöitä ystävien kanssa.
Luonto on minulle todella tärkeä. Ja kyllä, tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa, mutta luonnon tärkeys hyvinvoinnilleni ja koko olemassaololleni on täysin omani.

Tällä hetkellä yksi suuri toiveeni on, että minusta tulisi mummu. Mitenkään väheksymättä siis kisuvauvan mummuna olemista, mutta olisi aivan mielettömän ihanaa saada lapsenlapsia. Onneksi viime kesänä naimisiin menneet Karkki ja Cissi ovat lapsirakkaita ja ainakin ympäripyöreästi ilmoittaneet, että lapsien hankkiminen ei ole mitenkään poissa kuvioista. Toivoa siis on, vaikka tiedän aivan mainiosti, että ei niitä vauvoja tuosta vaan tilaamalla saada.
Tunnen olevani ikuisessa kiitollisuudenvelassa omalle äidilleni monestakin syystä. Yksi niistä on se, kun hän ahkerasti vei pikkuista Karkkia raikkaaseen ilmaan Pyynikille ulkoilemaan meikäläisen painaessa pitkää päivää yrittäjänä. Karkki oli vain kymmenen päivän ikäinen, kun palasin takaisin sorvin, eli ompelukoneen, ääreen ja ensimmäisen vuoden ajan äitini oli päävastuussa Karkin ulkolenkeistä. Muistan, miten käytännöllisesti aistin vauvasta huokuvan luonnon puhtauden parivaljakon palattua tuntikausia kestäneiltä kävelyretkiltä takaisin Go 4 it –putiikkini kangaspölyyn.

Peetu oli lapsena varsin villi. Energiaa riitti yli äyräiden ja päiväkodin tarjoama älyllinen haaste ei aina riittänyt pitämään neitoa tarpeeksi stimuloituna. Päiväkodin henkilökunta oli helisemässä, koska Peetu ei olisi halunnut tulla ulkoa sisälle lainkaan. Pihan ”pikkumetsä”, uudisrakennusalueen talojen väliin jätetty puolikkaan jalkapallokentän kokoinen alue oikeaa metsää, oli Peetun lempipaikka, jossa hän viihtyi puuhailemassa säässä kuin säässä.
Onneksi päiväkoti sijaitsi oman kodin pihapiirissä, joten saatoimme tehdä diilin: lasta ei tarvitse pakottaa sisälle vaan hän saa meidän vastuullamme leikkiä pikkumetsässä ihan niin paljon kuin haluaa. Ja hänhän halusi!
Miksi kaikki nämä tarinat?
Siksi, koska olen vilpittömästi huolissani siitä, millaisen maailman me jätämme tuleville polville. Onko Karkin ja Peetun lapsille vielä pyynikkejä ja pikkumetsiä, joista ammentaa elämyksiä, leikkiä, hakea lohtua ja turvaa, virkistäytyä ja elpyä?

WWF:n kautta on mahdollista tehdä Luontotestamentti ja näin mahdollistaa WWF:n kattava luonnonsuojelutyö. Testamentin jättäminen luonnolle on mielestäni sama kuin omille lapsille ja lapsenlapsille testamenttaaminen. Mitä väliä rahalla tai materialla, jos ei ole luontoa? Tärkein perintö, minkä voin jättää jälkeeni, on mahdollisimman elävä, puhdas ja monimuotoinen luonto!
WWF:n Luontotestamentti on oiva tapa osoittaa jälkipolville oman tahtonsa suojella luontoa senkin jälkeen, kun itse on sulautunut osaksi sitä. Testamentata voi ihan pienenkin summan, lisätietoja löytyy täältä: WWF Luontotestamentti.

Unelmoin jo nyt kävelyretkistä, joita voin tulevien lastenlasteni kanssa tehdä puolukanvarpuja ja varpusia ihmetellen. Haluan tehdä kaiken voitavani, että myös omat lapseni voisivat viedä lapsenlapsensa metsään, järvelle, merelle, vuoristoon nauttimaan luonnosta kasveineen ja eläimineen.
Tässä postauksessa on kuvituksena viime lauantaina kävelyretkelläni napsimia otoksia. Jos maisemat vaikuttaa tutulta, se johtuu siitä, että täällä blogissa on ollut aika monta kertaa samalta lempparireitiltäni otettuja kuvia. Rakastan sitä, miten luonto on aina kaunis ja upea. Jopa tällaisena hetkenä, kun yllättäen yön aikana satanut lumi on haihtumassa ja kaikki värisävyt ovat sieltä skaalan vähemmän näyttävästä päästä.
En mitenkään voi kuvitella voivani hyvin, jos en pääsisi säännöllisesti lataamaan akkujani takaoveni ulkopuolelta alkavaan luonnonpuistoon. Ja siksi olenkin hyvin iloinen, että luonnon suojelemiseen on monenlaisia keinoja tarjolla! Tosiaan täältä WWF:n sivuilta löytyy kattavasti tietoa eri mahdollisuuksista ja mm. juuri tuosta, miten luontoa voi suojella testamentilla.

Ihan kuin uusi vuosi olisi vasta alkanut, vaikka onhan sitä tässä jo hetkonen eletty. Mukavasti joulun ja vuodenvaihteen aikaan keskelle viikkoa osuneet “punaiset päivät” takasivat meillekin, jotka emme varsinaista lomaa pitäneet, varsin ruhtinaalliset vapaat. Kun lisäksi toimistolla oli harvoina työpäivinä käytännöllisesti katsoen autiota, tavallisen arjen tunne jäi puuttumaan. Tänään oli oikeasti ensimmäinen kunnon työmaanantai tällä vuosikymmenellä!
Toivotan tavallisen arjen erittäin lämpimästi takaisin! Meillä oli oikein huippumukava joulun ja uudenvuoden aika, paljon yhdessäoloa, yhdessä tekemistä ja yhdessä chillaamista. Tavattiin perhettä eri konstellaatioissa ja vähän ehdin hengähtää ihan keskenänikin.
Mutta kyllä se vapaa lilluminen riitti! Ihanaa, kun saa taas tarttua toimeen ja on vähän äksöniä.
Kaikkien mindfulness- ja itsensähoito-oppaiden neuvojen vastaisesti oikein kaipaan sitä pientä stressiä ja painetta, joka saa adrenaliinin pumppaamaan ja suoritustason huippuunsa. Tottakai arvostan myös lomaa ja vapaa-aikaa, mutta paria viikkoa pidemmät vapaat ilman sen kummempaa ohjelmaa kuin juhlapyhien viettäminen, aiheuttaa vaikea-asteista levottomuutta. Täytyy myös tunnustaa, että vaikka olinkin välipäivinä duunissa, ihan älyttömästi en saanut aikaiseksi. Lomamoodissa toimiston pulssi on niin alhainen, että se vaikuttaa suoraan tehokkuuteeni.
Oh well. Kyllä kai se on ihan sallittua olla töissäkin välillä vähän vähemmän suorituskeskeinen? Sitä sun tätä tuli kuitenkin tehtyä ihan mukavasti ja sain aloittaa kutakuinkin puhtaalta pöydältä kevätkauden hommelit.

Tässä uuden vuoden käynnistyessä aloin ihan oikeasti miettiä tulevaa vuotta, mitä siltä toivon, mistä haaveilen ja mitä tavoitteita sille asettaisin. Ajatuskulkuni meni niin, että tsekkasin ensin, mitä intentioita ja visioita vuosi sitten vaalin – ja miten niitten kanssa on käynyt. Kannatan nimittäin ihan täysillä kaikenlaisten tavoitteiden listaamista selkeästi ylös, toiveiden elämänskenaarion hahmottelua mahdollisimman konkreettisesti ja elämäntapojen sekä -arvojen inventaariota säännöllisesti, esimerkiksi näin vuoden alussa.
Laittamalla toiveet ja “lupaukset” kirjoitettuun (tai miksei vaikka kuvitettuun) muotoon, tekee niistä konkreettisia. Alitajunta alkaa välittömästi toimia niin, että polun päitä toivottuun suuntaan alkaa ilmestyä matkan varrelle. Lisäksi on huomattavasti helpompi tukeutua väsymyksen, kyllästyksen, epätoivon tai ahdistuksen hetkellä (kyllä, näitä kaikkia tulee väistämättä eteen, vaikka eläisi miten täydellistä elämää tahansa) johonkin kouriintuntuvaan ja silmin havaittavaan kuin alkaa etsiskellä mielen sopukoista jotain epämääräistä haavekuvaa kivemmasta elämästä.
(BTW. Tuli tässä mieleeni, että nyt taas alkaa uusi Unelma Itsestä -verkkovalmennus naisille, jos tuntuu, että haluat ohjausta ja ryhmän tukea matkalle kohti tavoitteita. Tämä ei ole “maksesttu mainos”, mutta aikaisemmin olen tehnyt yhteistyötä heidän kanssaan ja saanut mm. viimeksi valmennuksen maksutta.)

Kuitenkin kaikkien suunnitelmien, skenaarioiden, tavoitetilojen ja sen sellaisten keskellä on ihan olennaisen tärkeä muistaa, että elämässä on ainoastaan ja vain tämä hetki. Mitään muuta ei ole olemassa.
Erittäin hyvin, suorastaan kristallinkirkkaasti asian havainnollistaa ja kiteyttää Instagramin klassinen Best 9 -kollaasi. Jokaikinen viime vuoden tykätyimmistä kuvistani IG:ssä liittyi Karkin häihin – paitsi yksi, jossa komeilee koti-kodista Tampereelta pelastettu punainen pata.
Ja juuri näin olikin, kun ajattelen aikaa taaksepäin. Kaikenlaista säätöä ja suunnitelmaa oli, mutta päällimmäisenä on ihanat muistot alkaen heti vuodenvaihteen jälkeen vietetyistä kihlajaisista, hääjuhlien suunnittelusta ja lopulta h-hetkestä, ihanasti sujuneesta, kauniista ja rakkaudentäyteisestä juhlapäivästä.

Mutta kaikki ei tietenkään ollut mitään shampanjaruusun väristä höttöä.
Alkuvuoden kova koettelemus oli lapsuudenkotini tyhjentäminen ja myyminen. Ihan täysin en ole siitä yli vieläkään, mutta se saa nyt ottaa sen ajan, minkä se tarvii. Ehkä jo seuraavalla Tampereen reissulla olen tarpeeksi voimakas käymään niillä kulmilla ja toteamaan, että ne on nyt jonkun muun.
Tietty myös kyynärpään murtuminen ja koko siitä seurannut hässäkkä on värittänyt viime vuotta. Homma jatkuu edelleen (ei, en ole vieläkään saanut uutta leikkausaikaa – ja kyllä, nyt alkaa jo vähitellen jaksaminen olla kovilla), mutta jotenkin olen yrittänyt ajatella tämän elämän oppituntina. Erittäin konkreettinen esimerkki siitä, että kaikki voi muuttua pysyvästi yhdessä silmänräpäyksessä.
Elämässä tapahtuu paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa juuri mitenkään. Ainoa, mihin voi vaikuttaa on se, miten itse suhtautuu eteen tuleviin tilanteisiin.

 

Karkki ja Cissi olivat ihania ja lupasivat hoitaa käsipuolelle äiskälle/anopille joulukuusen. (Tai virallisestihan se tulee kissoille… :D)
Kuusenhakupäiväksi sovittuna iltapäivänä satoi aivan kaatamalla. Siis todella k a a t a m a l l a . Kertaakaakaan kumpikaan ei valittanut sen paremmin säästä kuin siitäkään, että kuusen valintaan meni vähän aikaa ja piti vielä kävellä tsekkaamaan seuraavan myyntipisteen tarjonta.
Sekä apujoukot että meikäläinen ymmärsi, että tämä on nyt ainutkertainen hetki. Me emme voi vaikuttaa siihen, millainen sää on, mutta meillä on kaikki valta vaikuttaa siihen, miten siihen suhtaudumme.

Tuleva vuosi ja vuosikymmen tulee varmasti pitämään sisällään niin paistetta kuin myrskyäkin. Vastoinkäymisiä ja hiekkaa rattaissa ei voi välttää, mutta kärpäsestä ei välttämättä ihan joka kerta tarvitse tehdä härkästä.
Ei ole olemassa kuin tämä hetki. Ehkä on ihan vaivan väärti yrittää nähdä se kirkkaimmalta mahdolliselta kantilta, vaikka spontaanisti ei juuri siltä tuntuisikaan.
 

Heips ihanat!
Jotenkin oikeasti kolahti tänään, että tosiaan – loppumassa on kokonainen vuosikymmen. Niin outoa! Peetu kertoi some-meemistä, joka menee vapaasti käännettynä suunnilleen näin: 2017 oli kaksi vuotta sitten, mikä on vähän hullua, sillä 2007 oli myös kaksi vuotta sitten. Sanotaan somesta, meemeistä sun muista mitä tahansa, mutta tämä sai tuntemaan, että en ole yksin fiiliksieni kanssa. Ihanaa, että joku on kiteyttänyt paradoksin puolestani!
Tietty tajuan, että on tapahtunut kaikkea niin valtavasti, että pakostikin on kulunut kymmenen vuotta vuodenvaihteesta 2009/2010. Tasan kymmenen vuotta sitten tänään vietin joulun ja uudenvuoden aikaa Peetun kanssa Tampereella Tinnin hoivissa. Siitä, kun tyttöjen isä päätti nostaa kytkintä, oli vielä alle vuosi. Karkki reppureissaili pitkin Aasiaa ja Australiaa (& soitti uudenvuoden aaton aamuna kuuden maissa Sydneystä kertoakseen, että oli mennyt kihloihin.. no, sitä ei – onneksi – tainnut kestää kuin noin vuorokauden!). Kaikki oma energiani meni silloin uuden elämän opetteluun.
Vuodenvaihteessa kymmenen vuotta sitten olin edelleen  päätoiminen bloggari ja yrittäjä. Indiedays oli perustettu, mutta sivuston lanseerausta saatiin vielä odottaa parisen viikkoa. Itseasiassa aikasmoinen kunnia saada olla yksi legendaarisen portaalin perustajablogin pitäjistä!

Tämähän nyt lipesi ihan muisteloiden puolelle, vaikka piti vain esitellä tämän päivän toimistoasu.
Olin tosiaan tänään ihan toimistolla, vaikka suurin osa muusta jengistä on lomalla tai tekee töitä kotoo. Tunsin tarvitsevani päivän-pari siivotakseni työpöydältä ja meiliboksista tekemättömiä duuneja, joita olen ei-kiireellisinä lykännyt eteenpäin. Kun kevään härdelli tästä taas ensi maanantaina alkaa, rauhalliset office-päivät saa unohtaa. Tammikuu näyttää jo valmiiksi aivan täyteenahdetulta kaaokselta…
Toisaalta en myöskään tuntenut mitään tarvetta ylimääräisten vapaiden pitämiseen. On tässä saanut hillua kotona ihan tarpeeksi jo muutenkin ja sitten kun pääsen kyynärpääni kanssa leikkaukseen, tulee pakollista paussia duunihommiin eniveis.
(Ja ei, mitään tietoa leikkauksen ajankohdasta ei vielä ole. Soittelin sinne sairaalan leikkausjärjestelyyn marraskuun lopulla ja lupasivat yrittää saada ajankohdan tietoon ennen joulua, mutta mitään ei ole kuulunut. Tämän mun keissin tekee erityisen haastavaksi se, että siihen tarvitaan kaksi leikkaavaa lääkäriä. Mutta täytyy kyllä sanoa, että pikkuhiljaa alkaa todella kypsyttään tämä odottelu ja tietämättömyys.)

Tänään ajatus “pukeudun vain itseäni varten” oli varsin totta – toimistolla ei tosiaankaan ollut kuin muutama hassu kollega paikalla. Respan Helenen lisäksi näin kolme muuta henkilöä! Huopatossutehdasmeininkiä todellakin.
Asuksi valikoitui yksi loppusyksyn käytetyimmistä vaatteista – & Other Storiesin oversize neuletakki. Onneksi se on musta, niin työpaikan ihmiset eivät ehkä hoksaa, että pidän sitä hyvinkin kahtena päivänä viikossa! Alaosa edustaa signature-tyyliäni; pohjepituinen jersey-kynähame on mukavuudeltaan kotiverkkaritasoa, mutta ilmeeltään verrattain fiksu.



Jos nyt vielä tässä klassisesti päivitellään säätä, niin voin kertoa, että tänään meillä täällä on ollut ihan älytön keli. Melkein kirjoitin, että “helle”, sillä siltä se on tuntunut. Aamulla, kun läksin töihin, oli jo kahdeksan astetta ja päivällä lämpeni kymmeneen, mikä on selkeästi enemmän kuin monena juhannuksena! Ihmeellisen trooppiselta on tuntunut myös poikkeuksellisen kova, puuskittainen tuuli (Tukholmassa, toisin kuin esim. Helsingissä, on tosi harvoin kovaa tuulta – siitä pitää tiuha ja laaja saaristo huolen), joka kaiken lisäksi tuntui ihan lauhalta eikä yhtään kirpeältä tai kolealta.
En halua olla niitä, jotka huutavat ilmastonmuutos heti, kun on vähän poikkeuksellinen keli. Ilmastonmuutos on ankara tosiasia, mutta yksittäisiä poikkeamia on ollut aiemminkin. Silti kyllä kieltämättä tällainen ihme lämpöaalto keskellä talvea pistää vähän klumppia mahanpohjaan..
No, huomenna on tämän vuosikymmenen viimeinen päivä. Me kaikki voidaan yhdessä vaikuttaa siihen, että 20-luku tulee olemaan se vuosikymmen, joka menee historiaan aikana, jolloin ihmiskunta käänsi kehityksen kohti parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta!

• neuletakki, & Other Stories
• hame, H&M
• laukku, Mulberry
• kengät, Acne

*Voimakortit ja Unelma Itsestä -valmennus saatu

Alkusyksystä kirjoittelin ponnekkaana, miten nyt alkaisi varsinainen hyvinvoinnin ja itsestä huolehtimisen aikakausi. Ihan niin ei nyt sitten käynytkään – yllätys – vaan se kuuluisa arki ja kiire ja mikälie pisti taas prioriteettipakkaa sekaisin. Säännöllisesti ylipitkiksi venähtäneet työpäivät ja ihan klassinen mukavuudehalu hankaloittivat syksyn mittaan isompien muutosaskelien ottamista, mutta onneksi ihan kaikki uudet kivat pikkurutiinit eivät lentäneet romukoppaan.
Aamut ovat olleet itselleni perinteisesti aika haastavia, mutta tänä syksynä olen saanut muutettua muutamaa juttua sen verran, että startti uuteen päivään tuntuu mukavammalta, vähemmän kaoottiselta ja olo on ollut energisempi kuin aikoihin – jopa heti aamusta. Kattavampi postaus aamurutiineistani on jo työn alla, mutta tässä yksi, mikä on tuonut aivan valtavasti iloa, mielenrauhaa ja fokusta elämääni.

Kysymys on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin voimakorteista. Nostan joka aamu itselleni kortin pakasta, painan sen sanoman mieleeni (yleensä otan vielä varmuuden vuoksi kuvan siitä) ja yritän pitää viestin mielessäni koko päivän.
Ymmärrän hyvin, jos koko homma tuntuu vähän epäilyttävältä new age -hippeilyltä. Tosiasia kuitenkin on se, että fiksuudestaan ja monimutkaisuudestaan huolimatta aivomme ovat varsin helposti huijattavissa oleva elin. Kun voimakorttien viestiä toistelee mielessään silloin tällöin pitkin päivää, sen sanoma alkaa vaikuttaa ajatuksiin. Ajatukset vaikuttavat puolestaan tekoihin ja teot – no, käytännössä ihan kaikkeen, varsinkin siihen millaiseksi tämä hetki muodostuu. Ja elämä on oikeasti vain kokoelma “tämä hetki”:ä.
Eli ei ihan pikku juttu.
Itseäni on auttanut myös kovasti kaikkina tiukkoina hetkinä töissä, totaalisen väsymyksen yllättäessä, jonkin tilanteen (tai ihmisen…) ärsyttäessä suunnattomasti se, että olen salamannopeasti tyhjentänyt pääni hengittämällä kerran syvään ja palauttamalla mieleeni aamuisen voimakortin. Voin aivan vilpittömästi sanoa, että tämä rutiini on tuonut paljon iloa, rauhaa ja ihan uudenlaista fokusta elämääni.

Ihana Unelma Itsestä -tiimi lupasi, että saan arpoa yhdelle teistä tuon saman Dream You – Embody You -voimakorttipakan, joka itsellänikin on käytössä!
Eikä siinä kaikki! Koodilla unelmaminttu saa Unelma Itsestä -verkkokaupasta kaikista hyvinvointituotteista – 20 % alennuksen!
En ole ihan varma, vieläkö tilaukset ehtii toimitukseen ennen joulua, mutta omasta mielestäni just nyt on tosi hyvä hetki alkaa miettiä uutta vuotta, uutta vuosikymmentä – millaisen siitä haluaa itselleen tehdä, mitä saavuttaa, miten voida paremmin ja olla itselleen lempeämpi. Tuolta linkin takaa löytyy kaikenlaista ihanaa, minkä avulla voi tsempata ja inspiroida itseään kohti hyvinvointia.

Osallistu Dream You – Embody You -voimakorttien arvontaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttiboksiin viimeistään torstaina 19.12. keskiyöhön mennessä. Kerro vaikka oma vinkkisi, miten etenkin näistä kaamosajan aamuista saa vähän vähemmän raskaita!

Aika harvassa täkäläisessä työpaikassa on tietääkseni jenkkityylistä pukeutumisohjeistoa, joka sanelisi kirjaimellisesti, millaisessa asussa töihin sopii ilmestyä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että dress code loistaisi poissaolollaan. Useimmissa paikoissa on jokin tyyliskaala, joka tuntuu sopivalta ja sosiaalisesti hyväksytyltä. Riippuu toki alasta ja yrityksestä – suuremmassa firmassa jopa osastosta – miten joustavia sanattomina ilmassa leijuvat pukeutumissäännökset ovat.
Spontaanisti ajatellen luovilla aloilla on vapaampi koodisto ja hierarkkisilla perinteisen bisneksen aloilla tiukempi. Oman kokemukseni mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Karikatyyriesimerkki löytyy ihanasta “Devil wears Prada”-sta (kirja on minusta parempi kuin leffa, mutta esimerkkinä käy kumpi vaan). Eli vaikka kaikki tavoittelevat yksilöllistä ilmaisua pukeutumisensa avulla, sitä miten kyseinen ilmaisu muodostuu, säätelee tarkka koodisto.

Aikoinaan muotitiedettä opiskellessani kurssikaverini teki mielenkiintoisen tutkielman yhden Ruotsin suurimman mainostoimiston sisäisistä, ääneen lausumattomista pukeutumiskoodeista. Varsinkin kuvamateriaali teki aivan päivänselväksi sen, että jokaisella osastolla oli oma, selkeästi muista osastoista erottuva ja varsin tiukka dress code, jota noudattamalla pystyi osoittamaan olevansa osa porukkaa ja myös vahvistamaan ammatillista identiteettiään muiden silmissä.
Esimerkiksi kaikki tuon toimiston AD:t olivat puketuneet ulkopuolisen silmin tismalleen samoin. Sukupuoli-identiteetistä riippumatta asuun kuului väljähköt farkut, joiden punteissa leveät käännökset (tutkimuksen tekovuosi oli  siis 2007), räikeät sneakersit, värikäs, kuviollinen paita, näyttävä rannekello. Sisäpiiriläinen sen sijaan ymmärsi, että kello on joku tietty, tarkoin valittu Rolexin malli, farkut harvinaista vintagea tai super-eksklusiivista japanilaista denimiä, paita aito harvinaisuus Hawaijilta ja tennarit huippukalliit limited editionit.
Tunteakseen olonsa mukavaksi, professionaaliksi ja positiivisella tavalla sulautuakseen massaan, useimmat meistä valitsevat noudattaa työpaikan sanattomia pukeutumissääntöjä. Positiivisella massaan sulautumisella tarkoitan sitä, että keskiössä pysyy ammatilliset asiat – eikä asu ryöstä huomiota niin hyvässä kuin pahassakaan.
Tulipas tässä nyt älytön määrä filosofointia alkuun, mutta tämän hupparin kohdalla aloin miettiä taas pienten nyanssien vaikutusta kokonaisuuteen.

Omalla työpaikallani – ja varsinkin osastollani – pystyn melkein satavarmasti sanomaan pelkästään pukeutumisen perusteella, onko jollakulla ohjelmassa ihan random office-päivä, tärkeitä sisäisiä palavereja tai asiakastapaamisia. Sanattoman pukeutumiskoodiston skaala on melko laaja, mutta konservatiivinen.
Tuo asukuvissa näkyvä Marc O’Polon hupparini on hyvä esimerkki. Voin tuntea oloni täysin mukavaksi ja “oikein” pukeutuneeksi toimistolla, jos päälläni on siisti college-paita. Etenkin, jos pääntiestä pilkistää valkoiset kaulukset. Jostain syystä huppu muuttaa asun kokonaisilmettä niin monta astetta rennommaksi, että itse en enää miellä sitä sopivaksi töihin.
Kerran olin casual Friday -hengessä officella about tässä samaisessa asussa, farkkujen tilalla oli vain piirun verran asiallisemmat tummansiniset pellavahousut. Voin kertoa, että siistimpi alaosa ei paljoa muuttanut. Koko päivän oli oudosti sellainen olo kuin olisin tullut loman keskellä poikkeamaan toimistolla.
Mutta hei, miten siistiä, että löysin robocop-käsivarren nielaisevan hupparin! Vapaa-ajan pukeutumiseni on pelastettu!

• huppari, Marc O’Polo
• toppi, Åhléns
• farkut, Ellos
• tennarit, Puma

Nukkuminen on niiiin tärkeää – mutta välillä myös ihan himputin vaikeaa. Useimmat meistä, joilla silloin tällöin on haasteita höyhensaarimatkailun kanssa, tietävät perussäännöt: terveelliset elämäntavat, riittävä ulkoilu ja liikunta muutenkin, makuuhuoneen pimentäminen, viileänä pitäminen ja omistaminen vain nukkumiselle, kahvin, raskaan ruuan & alkoholin välttäminen sekä näytöllä (isolla tai pienellä) roikkumisen lopettaminen hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.
Joskus sitä kuitenkin syystä tai toisesta tarvitsee tehokkaita apukeinoja nukahtamiseen juuri nyt heti, sen sijaan, että alkaisi pikkuhiljaa totutella uusiin parempaa unenlaatua lupaaviin rutiineihin.
Itselläni on aina välillä sellaisia jaksoja, jolloin nukkuminen ei oikein suju. Milloin on erityistä stressiä töissä, milloin yksityiselämässä. Tiedän, että hyvät unenlahjani palautuvat heti, kun stressin aiheuttajat poistuvat, mutta nukkua pitäisi silloinkin, kun on ns. tilanne päällä.
Yksi esimerkki on viime kesältä, kun käsivarttani särki aivan vietävästi. Voimakkaista särkylääkkeistä huolimatta kipu piti hereillä ja olin aivan pimahtamisen partaalla, kun en saanut nukuttua. Unettomuuden syy oli siis tällä kertaa täysin fyysinen, mutta samat hyviksi kokemani keinot olivat silloinkin ainoat, joista oli edes jonkinlaista iloa ja hyötyä.
Eli Mintun kolme pikeinoa nukahtamiseen:
1. Piikkimatto

Piikkimatto koki varsinaisen hyvinvointivälinehypen kymmenisen vuotta sitten. Ruotsissa se valittiin vuoden joululahjaksi vuonna 2009. Kannattaa kuitenkin käydä kaivelemassa vaatehuoneen pimeimpään nurkkaan hyljätty matto takaisin käyttöön, sillä se on aivan erinomaisen tehokas nukahtamisapuväline. Ei väliä onko ongelmana se, ettei saa illalla unen päästä kiinni vai ettei pysty nukahtamaan, jos herää keskellä yötä – pikkimatto hoitaa takuuvarmasti homman.
Oma keltainen mattoni on synttärilahja Karkilta muutaman vuoden takaa. Ensin suhtauduin sen moninaisiin terveysvaikutuksiin ja käyttötapoihin pienellä varauksella, mutta kun sitten rakas lahjanantaja selosti, miten hän käyttää sitä satunnaisten univaikeuksien helpottamiseen, päätin antaa sille mahdollisuuden.
Ja kertaakaan keltainen piikkimattoni ei ole vielä pettänyt!

Toimin näin: kun on selvää, että nyt on kutut karussa, eli uni ei tule, riisun yläkropan paljaaksi (okei.. nukun kyllä yleensä alasti…) ja asettelen maton niin, että yläreuna tulee hiukan tyynyn päälle. Jos on pientä päänsärkyä, laitan maton vähän ylemmäksi niin, että tyynyä avuksi käyttämällä saan piikkikontaktin myös niskaan ja kallon alareunaan.
Sitten vain köllähdän lähetyssaarnaaja-asentoon maton päälle ja tuumaan, että sattuupas vietävästi ja ei tästä kyllä tällä tavalla mitään tule (kyllä, joka kerta ajattelen tismalleen samoin!). Vähän ajan päästä kroppaan alkaa levitä lämpö ja seuraavaksi yleensä herään siihen, että olen nukkunut hyvän tovin ja alkanut käännähdellä unissani, jolloin piikkimaton piikit raapivat selkää. Tässä vaiheessa viskaan maton pois ja nukun loppyön rauhallisesti.
Jotain mielihyvähormoneja piikkimatolla makoilu selvästi vapauttaa, koska tämä tosiaankin toimii aivan joka kerta!
2. Laventelityyny

Piikkimattoa astetta lempeämpi nukahtamisapuväline on silmien päälle aseteltava ihanalta tuoksuva laventelityyny. Laventeli on jo sinällään rauhoittava ja levotonta mieltä tasoittava yrtti. Itseasiassa ei ole mikään uusi keksintö käyttää kyseistä villinäkin kasvavaa yrttiä tuomaan parempia unenlahjoja. Jo isoäidin ja iso-iso-isoäidin aikaan ommeltiin pikkuisia kuivatulla laventelilla täytettyjä pussukoita, jotka sujautettiin liinavaatekaappiin lakanoiden väliin hyvää nukahtamista edistävää tuoksua tuomaan.
Karkki on selvästi ollut huolissaan äiskän höyhensaarihommista, sillä tämäkin silkkipäällysteinen ihanuus on lahja häneltä. Alunperin tyttäreni törmäsi laventelityynyyn joogasalilla. Siellä sitä käytetään lopun rentoutus- /meditaatiovaiheessa fokusta ja rauhoittumista tuomaan.

Hyvin tuo toimii kotosallakin! Itse laitan usein tyynyn silmilleni hetkeksi nukkumaan mennessä, vaikken mitään erityistä rauhattomuuspiikkiä pääkopassa tuntisikaan. Laventelin hento tuoksu ja tyynyn lempeä paino silmäluomilla tuntuu aivan ihanalta! Siinä hetken makoillessa on helppo antaa päivän tapahtumien ja seuraavan päivän to-do -listojen mennä – ja antaa mielen vain tyhjentyä.
Ääritilanteissa – joita onneksi osuu kohdalle aniharvoin – otan käyttöön samanaikaisesti sekä piikkimaton että laventelityynyn.
3. YouTube (Spotify)

Loistokeino erityisesti, kun haluaa hiljentää joko päänsisäisen tai ulkoa tulevan hälyn, on laittaa korviin tulvimaan jotain. Ja sanon nyt tosiaan jotain, sillä itse olen käyttänyt tähän tarkoitukseen niin Netflixin sarjoja (jotakin, mitä olen nähnyt vähintään kahteen kertaan…), podcasteja (randomia hölötystä, mieluiten ei mitään kovin kiinnostavaa) kuin myös niin YouTubesta kuin Spotifysta löytyviä varsinaisia uni-meditaatiopätkiä.
Tämä keino toimii erityisen mahtavasti, kun unta häiritsee ulkoinen ärsyke. Ehkä makuuhuoneen ikkunan ulkopuolella tehdään tietyötä, naapurien vauva potee koliikkia tai esmes reissussa, kun ylipäätään kaikki äänet ovat outoja ja pitävät siksi hereillä, vaikkei niin häiritseviä olisikaan.
Itse sain kuulokkeet korviin -metodilla hyviä tuloksia viime kesänä sairaalavisiittini aikana. Vaihdoin viikon mittaiseksi venähtäneellä vierailullani huonetta peräti kolme kertaa, mutta jokaisessa vaiheessa huonekaveriksi osui vähintään yksi kuorsaaja/unissaan mölisijä. Eipä sitä nyt toisaalta sairaalassa paljon muuta tekemistä ole kuin huilia päivät pitkät, mutta yöunista ei kyllä olisi tullut mitään ilman YouTuben tarjoamaa rauhaa.
Bonus: Gua Sha sivelykivi

Noniin, sekosinhan minäkin tähän(kin) villitykseen! Gua Sha -kivellä lääppimisen pitäisi poistaa kasvoilta niin ryppyjä kuin turvotustakin. Innokkaimmat puolestapuhujat pitävät sitä ikuisen nuoruuden ja hyvinvoinnin lähteenä. Ikivanha kiinalainen rituaali perustuu lyhyesti sanottuna lymfa-hierontaan ja jännitteiden poistamiseen Gua Sha -kiveä apuna käyttäen.
Tiedän – ja muistan – olevani edelleen ostolakossa! Kaikki kauneudenhoitoon liittyvät asiat ovat kiellettyjen listalla, mutta ei terveyteen. Olen kuullut, että Gua Sha -käsittely voi vähentää merkittävästi hampaiden narskuttelua yöllä ja juuri tästä syystä päätin antaa tekniikalle mahdollisuuden. Yksi uneni laatua selkeästi heikontava tekijä on, että puren hampaitani yhteen öisin sen verran raivokkaasti, että olen tehnyt selvää jälkeä muutamista hammaskiskoista.
Ostin kiven vasta eilen, joten varsinaisia käyttökokemuksia ei ole kuin eilisillan testiajolta. Se täytyy kyllä heti sanoa, että yllättävän selkeästi käsittely tuntui, vaikka ihan kevyesti sivellen tein ensimmäisen hieronnan. Saa nyt sitten nähdä, millaisia tuloksia tulee vähän pidemmän käytön jälkeen. Ryppyjen häviäminen olisi tietty mahtavaa, mutta vielä mieluummin heittäisin heipat hampaiden narskuttelulle.
Ei mutta nyt kyllä alkaa kello olla jo sen verran paljon, että on korkea aika painua pehkuihin, jos edes teoreettisesti yrittää saada riittävästi unta palloon. Valitettavasti siihen uniongelmaan, että unta ei saa riittävästi, koska henkilö vastoin parempaa ymmärrystään kukkuu aivan liian myöhään milloin mistäkin syystä, ei ole keksitty mitään apuvälinettä, jonka tehosta olisi empiiristä näyttöä.

Hyvää yötä ja kauniita unia!!