Postaus toteutettu yhteistyössä naisille tarkoitetun verkkopohjaisen Unelma Itsestä -hyvinvointivalmennuksen kanssa.

Pitihän se nyt tämänkin päivän koittaa… että tulen esiin koko Robocop-käteni komeuden kanssa täällä blogissa! Haha!
No, aihe on sikäli hyvä, että juuri nyt, kun syksy virallisesti on tänään alkanut ja pitkä sairaslomani, kesähommelit sekä häähulinat on takana, toivotan arjen kaikkine rutiineineen oikein lämpimästi takaisin. Käden kuntoutumisen kanssa takkuaminen on osoittanut erittäin konkreettisesti, että myös fyysisestä hyvinvoinnista pitää pitää huolta. Fyysinen, psyykkinen ja henkinen minä kulkee käsikädessä ja oikeasti sitä ei voi kovinkaan hyvin, jos joku osa-alueista on laiminlyöty.
Tuntui todella täydelliseltä ajoitukselta, kun sain kysymyksen, haluaisinko lähteä mukaan verkkopohjaiseen Unelma Itsestä -hyvinvointivalmennukseen. Olen ollut mukana ennenkin (vanhat postaukseni löytyvät täältä (olipas ne lyhyet punaiset hiukset muuten aikas kivat!)) ja tiedän, että ainakin itselläni tämä valmennus toimii! (Valmennus saatu yhteistyön johdosta)
Suurin haaste tämän – niinkuin vähän kaiken muunkin kanssa – on se klassinen: muuttuminen ja koko siihen tarvittava työ on tehtävä itse. Mutta jos kipinä ja tahtotila on olemassa, auttaa tällaiset valmennukset löytämään inspiraatiota, niitä joskus hyvinkin pieniä askelia ja oivalluksia, joiden avulla toiveet ja haaveet muuttuvat konkreettisiksi teoiksi.

Itse olen nyt tavallaan varsin erilaisessa tilanteessa verrattuna aikaisempaan. Olen saanut  oppia kantapään kautta (tai kyynärpään.. ehe ehe), että suht toimiva, treeniin valmis kroppa ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus.
Niin hullulta kuin se saattaa kuulostaakin, juuri tuon tajuaminen – ja se, että en oikeasti ole pystynyt tekemään monia simppeleitä ja aikaisemmin itselleni helppoja asioita kuten pyöräilyä, joogaa, bodypumpia etsetera – on inspiroinut tekemään pitkiä kävelylenkkejä, jalkakyykkyjä ja pientä kevyttä kotijumppaa käden rehab-voimistelun lisäksi. Aikaisemmin, kun periaatteessa pystyin kaikenlaiseen, lykkäsin tekemisiäni, sillä ihan milloin vaan oli ihan liian usein vasta kohta, vähän ajan päästä tai huomenna.
Nyt teen sen mitä pystyn, koska pystyn.

Pari viime vuotta olen keskittynyt varsin yksipuolisesti henkisen hyvinvoinnin ja tasapainon löytämiseen. Se tuntui kaikkein tärkeimmältä ja ajattelin, kyllähän se liikunta ja muut “maallisemmat” alkavat siitä luonnistua, kunhan vain saan henkisen puolen kuntoon.
Eihän siinä tietenkään niin käynyt. Myös henkinen puoli tarvisee tasapainoa ja tukea, jota hyvinvoiva fyysinen kroppa voi tarjota. On kyllä aikasmoinen klisee todeta, että ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itselleni tämä tuli vain nyt niin superkonkreettiseksi, kun yhtäkkiä fyysinen toimivuus ei enää ollutkaan itsestäänselvää.

Ensimmäisestä Unelma Itsestä -valmennuksestani on nyt aika tasan kaksi ja puoli vuotta (EDIT: kirjoitin eka puolitoista vuotta, mutta sitten tajusin, että tammikuusta 2017 on jo vähän kauemmin! :D). Kaivoin vanhan työkirjani esiin ja on ollut tosi mielenkiintoista lukea merkintöjä vuoden 2017 alusta. Paljon on pysynyt samana, osa silloisista kehittymistoiveistani junnaa paikallaan (huoh… mutta ihmisiä tässä vaan ollaan!), osa muuttunut aika radikaalisti.
Esimerkiksi tuo kuvassa yllä oikealla näkyvä elämänpyörä näyttää tänä päivänä monesta kohdasta hyvin erilaiselta. Radikaaleimmat muutokset positiiviseen ovat työ/koti/talous -akseleilla, osittain koska ovat sidoksissa toisiinsa, mutta myös ihan itsenäisesti. En myöskään tänä päivänä ruksi yhtä alas henkisen hyvinvoinnin ja energiatason akseleita. Toisaalta parisuhderuksi laskee tällä kierroksella selkeästi alaspäin. Ei niin, että tuolloin tammikuussa 2017 olisi ollut mitään kuvioita, mutta selkeästi olin silloin tyytyväisempi sinkkuuteeni kuin olen nyt.


Parasta Unelma Itsestä -valmennuksessa mielestäni onkin, että siinä tarkastellaan ihmistä kokonaisuutena. Kaikenlaiset kuntospurttiohjelmat ja suurinpudottaja-elämäntapavalmennukset toimivat toki joillakin, mutta suurimmalle osalle meistä, jotka haaveilemme hyvästä olosta ja energisemmästä arjesta ne ovat liian yksipuolisia.
Muutaman elintasokilon pudottaminen, ruokailujen rukkaaminen ja liikunnan lisääminen tekee suurimmalle osalle meistä hyvää. Itselleni on kuitenkin tosi tärkeää, että otetaan huomioon kaikki elämän osa-alueet ja ne pehmeämmätkin arvot. Muuten on ihan varmaa, että mahdollinen muutos ja tsemppihenki kestää just sen tiukan ohjelman ajan, jos sitäkään.
Takaisin vanhoihin tapoihin ja rutiineihin valahtaminen on varsin inhimillistä, mutta Unelma Itsestä -verkkovalmennus antaa kyllä ihan mahtavan monipuolisen työkalupakin käyttöön. Lisäksi valmennus kestää kokonaiset neljä kuukautta – ja sinä aikana sitä todella ehtii ottamaan isoja ja selkeästi jo uloskinpäin näkyviä askelia kohti unelmaminää. 4 kk on myös tarpeeksi pitkä aika saamaan uudet toimintatavat osaksi normaaleja rutiineja!

Minä ja Robocop-käteni ollaan siis tosi innoissamme aloittamassa koko syksyn kestävä Unelma Itsestä -valmennus!
Mikäli tuntuu, että nyt olisi just oikea aika myös sun lähteä mukaan, koodilla unelmaminttu saat valmennuksesta 20 % alennuksen!!

Olen nyt niiiin täynnä tsemppiä!! (Eikös nuo mun kotihousuina käyttämäni camo-shortsit muuten matsaakin mahtavan hienosti käsihärvelin kanssa!?)
Aikaisemmista valmennuskerroista muistan hyvin, miten suuri merkitys on myös valmennuksen kivalla porukalla. Niin inspiroivaa ja hauskaa saada vinkkejä ja kokemuksia monipuolisesti kaikkeen muuhunkin kuin vain liikkumiseen ja syömiseen. Ja mitä niihin tulee – myös treeniohjelmat (sekä kotiin että salille) sekä ruokaohjeet kuuluvat ilman muuta valmennuksen sisältöön!
Eli klikkaa itsesi valmennukseen täältä ja muista alekoodi unelmaminttu!

Pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa vanha kunnon blogihaaste!! Tulipas kerrassaan nostalginen olo, kun MouMou-Iina, ihana Moksu, haastoi mukaan vastaamaan kysymyksiin. En edes tiedä, onko tilanne se, että haasteita ei nykyään enää kierrä, vai olenko minä vain päätynyt piirien ulkopuolelle, kun näitä ei tänne ole päätynyt vuosikausiin. No, sitäkin suuremmalla innolla vastailen kysymyksiin intohimosta, unelmien matkakohteesta ja blogin historiasta sekä muusta jännästä.
Kuvituksena juhannusaattona puhelimella otettuja räpsyjä meidän oman ja Karkin pihan kukkasista. Päätin uudistaa vanhaa taikaa niin, että otin kuvan seitsemästä eri kukasta ja nukuin sitten puhelin tyynyn alla. Mikäli taika pitää paikkansa, niin unessa näkemäni tuleva puolisoni on…. KISSA!!

1. MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?
Päädyin ihan sattumalta perustamaan blogin. Mietiskelin talvella 2007, että olisi hyvä tehdä jotain, ettei suomenkielentaitoni aivan romahtaisi. Ruotsissa asuminen ja englanninkieliset opinnot sekoittivat jo valmiiksi löyhää kielipäätäni. Ensimmäinen suunnitelma oli alkaa yksinkertaisesti kirjoitella omia ja perheen kuulumisia sähköpostilla ystäville ja sukulaisille Suomeen. Silloisessa työssäni IT-alalla vastuullani oli päivittää yrityksen blogia. Sitä kautta tutustuin Bloggeriin ja laiskana tyttönä tuumasin, että erillisten sähköpostien sijaan alankin kirjoittamaan viestejä blogiin ja kaikki halukkaat voivat sieltä sitten käydä lukemassa, mitä meille kuuluu.
Syytän muotitieteen opintojani, että blogijuttuni olivat käytännöllisesti alusta asti kaikkea muuta kuin mitä olin alunperin ajatellut. En tänä päivänä tiedä, miten ensimmäiset kaveripiirin ulkopuoliset lukijani löysivät tälle tontilleni, mutta noin kuukausi helmikuussa 2007 julkaistun ihka ensimmäisen blogipostauksen jälkeen olin oppinut monta asiaa, mm. että on olemassa sellaisia kuin “muotiblogeja” (määritelmä piti tuolloin sisällään kaikki muoti-, tyyli-, kauneus-, lifestyle etc. -blogit) ja että kantsii listautua Blogilistalle, jos haluaa olla osa porukkaa.
Ja minähän halusin! Ai että, miten ihana oli löytää samanhenkistä porukkaa, jonka kanssa saattoi puhua ja vaihtaa ajatuksia itseä kiinnostavista asioista! Blogijutut imaisivat mukanaan niin, että muutaman vuoden ajan se oli pääasiallinen työni ja tulonlähteeni. Sitten avioeron myötä tuumasin, että pää ei kestä yksin kotitoimistolla työkentelyä ja keväällä 2010 menin takaisin päivätöihin.
Tällä hetkellä bloggaaminen on rakas harrastus ja intoa riittää edelleen (enemmän tosin kuin aikaa), vaikka vuosia onkin jo lasissa yli kaksitoista!

2. MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?
Täydellistä omistautumista niin, että ei näe, kuule eikä tunne mitään muuta. Intohimo voi syttyä hetkessä ja silloin olo on kuin hukkuisi ja lentäisi yhtäaikaa – kaikki muu ympärillä menettää merkityksensä ja katoaa. Tunne ei ole pysyvä – valitettavasti ja onneksi.
Toisinaan intohimon kipinä pysyy elossa yllättävän pitkään ja silloin takaisin maan päälle palaaminen voi tehdä kipeää. Parhaimmillaan tunne on silloin, kun se syttyy ja vaimenee säännöllisesti. Silloin elämä on kivaa ja jännää, mutta välillä kapasiteettia vapautuu myös ihan tavallisen arjen elämiseen.
Intohimoni kohde voi tietty olla toinen ihminen, mutta myös jokin uusi asia, tekeminen tai harrastus.
3. MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?
Vielä kuukausi sitten takuuvarma pikakeino pääni nollaukseen oli Pokemon Go:n pelaaminen. Haha! Vähän jopa hävettää tunnustaa, miten käytin kaikki työmatkani – melkein 2 h päivässä – pokemon-jahtiin, sen sijaan, että olisin tehnyt jotain kehittävää, lukenut esimerkiksi. Taskumonstereiden pyydystäminen oli vain juuri sen verran vaativaa, mutta sitten ei kuitenkaan, että pää tyhjeni supernopeasti ja erittäin rentouttavasti stressaavimmankin työpäivän päätteeksi.
Nyt en ole kuukauteen pelannut. Kyynärpään murtumisen jälkeen ei ole tehnyt mieli avata koko peliä, vaikka kuperkeikkani syy ei ollut kävellessä pelaaminen. (Sen sijaan pidin juuri siitä syystä kännykkää kädessä ja koska kaatuessani alitajuisesti suojelin puhelintani, rojahdin koko painollani suoraan kyynärpäälle… fiksua!). Saa nyt sitten nähdä palaanko vielä pelaamaan, kun käsi tästä kuntoutuu.
Muuten rentoudun parhaiten, kun näprään jotain käsilläni. Viime aikoina olen tehnyt kristallikoruja, harjoitellut letteringiä ja puuhastellut bujo-henkisesti kalenterini kanssa.
Ei siis mikään ihme, että tässä on ollut vähän stressikäyrät koholla, kun oikea käsi on edelleen täysin käyttökelvottomassa kunnossa ja puuhastelusta ei siksi tule yhtään mitään!


4. VIIMEISIN MATKASI?
Privaatisti olen rampannut Tampereella useampaankin otteeseen viimeisen vuoden aikana. Työn puolesta olin viimeksi viikon Münchenissä (tosin näin vain lentokentän, konferenssikeskuksen ja sen, mitä taksin ikkunasta näkyi) ja sitä ennen Kööpenhaminassa. Köpiksessä päästiin jopa oikein vähän kävelemään ulos illalla ja kaupungille syömään.
Viimeisin oikea lomamatkani on vuosi sitten Karkin kanssa LA:hin tekemämme reissu. Vaikka onhan ne Tampereen visiititkin tietyllä tavalla lomaa, vaikkeivät kyllä siltä aina tunnukaan.
5. MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?
Matkustan yleensä yksin ja se on minusta oikeastaan aikas mukavaa. Lomilla on tietty oikein kiva, jos on seuraa. Olin jo esim. lähdössä tuolle Los Angelesin reissulle yksin, kun Karkki ilmoitti, että tulisi mielellään mukaan. Meillä oli tosi hauskaa ja saatiin nähdä ja kokea paljon meitä molempia kiinnostavia juttuja. Matkasta olisi aivan varmasti tullut vähemmän antoisa, jos olisin matkustanut yksin!
6. UNELMAKOHDE, JONNE OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?
Vielä vuosi sitten unelmieni matkakohteet -listan johtopaikkoja pitivät kiehtovat kaukokohteet: kiipeäminen Macchu Picchuun, Tokio ja Japani ylipäätään (lumilautailua Japanissa!!), Malediivit, Brasilian sademetsät, paluu Costa Ricaan ja miksei Uusi Seelanti ja Australiakin, kun siellä on käynyt kaikki muutkin.
LA. oli yksi unelmakohteistani ja olen iloinen, että sain sen ruksittua listaltani ennenkuin ympäristöahdistukseni yltyi sellaisiin mittoihin, että pitkien huvilentojen suunnittelu ei tunnu enää yhtään hyvältä. Eikä oikein niiden lyhyempienkään.
Tällä hetkellä haaveilen useammastakin kohteesta Euroopassa. Montenegro on listalla kirkkaimpana ykkösenä, mutta Portugal ja etenkin rennot pienet surffikylät siellä Atlantin rannalla Lissabonin lisäksi. Unelmaan liittyy olennaisesti, että matkanteko olisi osa elämystä – eli kohteeseen voisi mennä junalla!

7. MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?
Juuri nyt olen huvitellut lukemalla kaikenlaista harrastushömppää. Yöpöydällä on kirjoja, jotka käsittelevät tarot-kortteja (Kitchen Table Tarot, suosittelen!), kristalleja ja astrologiaa. Keskeneräisenä on myös muutama romaani (siis, miksi en pääse Ferranten trilogiassa alkua pidemmälle??), joista pisimmällä eli loppusuoralla on Michelle Obaman elämänkerta.
Jonossa odottamassa on tusinan verran kirjoja, mutta siitä huolimatta odotan sormet syyhyten, että pääsen seuraavalla Suomen reissulla kirjakauppaan. Suomalaisten kirjailijoiden lukemisesta tulee aina jotenkin erityinen olo. Ihan kuin aavistaisin juureni jossain siellä pohjalla, vaikka tarinalla ei olisikaan yhtymäkohtia elämääni.
8. MIKÄ ON LEMPIKIRJALLISUUDENLAJISI?
Olen varsin kaikkiruokainen kaunokirjallisuuden suhteen ja yleensä luen sellaisetkin kirjat loppuun, joista en niin hirveästi tykkää. Ainoat tyylilajit, joita kartan tietoisesti ovat horror ja kauhu sci-fi. Muuten kaikki chic litistä venäläisiin klassikoihin toimii. Runoja en myöskään oikein osaa lukea. Siis yksittäisiä siellä täällä kyllä, mutta runokirja kädessä tuntisin itseni aika eksyneeksi.
Äänikirjoihin en ole vielä tutustunut. Se nyt ei tietty ole mikään kirjallisuuden laji, mutta liippaa aihetta. Vähän jännittää, että hermostunko lukijoiden ääniin – olen vähän sillä tavalla herkkä. Esim. ohjatuissa jumpissa on aivan pakko poistua salista, jos ohjaajan ääni riipii korvia. Silti ajattelin kyllä antaa äänikirjoille mahdollisuuden. Kuuntelemalla tulisi varmasti ahmittua tuplamäärä kirjallisuutta nykyiseen verrattuna.

9. MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA?
En mitenkään erityisesti suunnittele tai mieti some-jakojani. Välillä kyllä toivon, että olisin parempi siinä. Ei niinkään, että tuntisin paljastelevani liikaa tai epäsopivia asioita – vaan koska toivoisin, että Instagram-feedini olisi kaunis ja tasapainoisen näköinen, kuten niin monilla on. Noh, olkoon sekin näköiseni, lifestyle-sillisalaattia ja inspiraatio-affirmaatioita pirskahteleva ei-niin-mietitty kokonaisuus.
Facebookia en juurikaan enää käytä – poikkeuksena tapahtumiin tms. liittyvät ryhmät, joita aina silloin tällöin harvakseltaan ilmestyy seurapiirikalenteriini. Blogipostausteni linkin jaan aina toki facessa ja yritän muistaa onnitella tuttuja heidän syntymäpäivinä. Parisen kuukautta sitten minut tosin hyväksyttiin Eläinvideokerho-ryhmään, mikä on lisännyt sekä kokonaisvaltaista hyvinvointiani eksponentiaalisesti (maailmassa ei ole todellakaan vielä liikaa kuvia ja videoita kissoista ja muista suloisista otuksista! Pörh*) että myös facessa roikkumista.
Muita some-kanavia en oikeastaan käytäkään – paitsi tietty onhan tämä blogi! Täällä pyrin kirjoittelemaan helposti lähestyttävällä tavalla kaikesta, mikä itseäni kulloinkin liikuttaa. Aiheet siis vaihtelevat aika paljon, mutta tavoitteenani on, että kaikki jutut joko viihdyttäisivät, antaisivat inspiraatiota, ajattelemisen aihetta tai vertaistukea.
10. MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI?
Rrrakastan Tukholmaa!! Tunnelma täällä on ystävällisen pikkukylämäinen, vaikka asutaan pienessä suurkaupungissa. Julkinen liikenne ja kaikki palvelut pelaavat  erinomaisesti, kultturitarjonta on laajaa sekä kiinnostavaa, ihania ravintoloita on pilvin pimein ja muutenkin kaikki toimii tosi hyvin. Lisäksi Tukholma on niiiiin kaunis kaupunki!
Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että tykkään aivan valtavasti asuinalueestani, Hammarby Sjöstadista. Tästä on vain parin minuutin lauttamatka Södermalmin ytimeen, mutta takaoveltani alkaa laaja luonnonpuistoalue, Nacka reservatet. Toukokuun ensimmäinen päivä tuli kymmenen vuotta täyteen siitä, kun tyttöjen kanssa muutettiin tänne – ja yhä vielä havahdun toisinaan siihen, että pitää melkein nipistää itseäni tajutakseni, että saan tosiaankin asua just täällä!
11. MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA?
Rakkautta.
Uskon vahvasti siihen, että jos kaikki ihmiset rakastaisivat enemmän ja vilpittömämmin, mikään ongelma tai haaste ei olisi liian suuri tai vaikea ratkaistavaksi. Tavoitteenani on olla se perhosen siiven isku, joka saa muutoksen liikkeelle.

Blogihaasteen ideaan kuuluu olennaisesti se, että lopuksi haastetaan kolme muuta bloggaria mukaan vastaamaan. Koska tässä on nyt muutenkin aikas old school vibat, haastan blogikamuja vuosien takaa: Tyyliä metsästämässä Veera, Nelliina Niina ja Mutsie Irene – toivottavasti haluatte tarttua haasteeseen!
Ja heitetäänpäs vielä avoin haaste kaikille, jotka haluavat vastailla näihin osin vaikeisiinkin kysymyksiin! Jätä puumerkki kommenttiboksiin niin tiedän tulla kurkkimaan vastauksiasi.

Tai ehkä pitäisi sanoa ”kertakuperkeikalla”. Nimittäin juuri niin kävi.
Olin viime lauantaina itselleni tyypilliseen tapaan toimittamassa sataatuhatta asiaa yhtäaikaa. Viipotin upouusilla sandaaleillani (ostettu töiden tapahtumaa varten, eli ostolakkoa ei ole rikottu!) kaksi kassia toisella olalla ja puhelin kädessä, kun tapahtui jotain. Ilmeisesti kenkien remmi petti tai jotain vastaavaa, sillä yhtäkkiä välähti, että nyt se on menoa. Valitettavasti lopetin aikoinani Aikido-urani yhteen tutustumiskertaan, niistä taidoista olisi nyt ollut todella hyötyä.
Totaalisen hallitsemattoman ilmalennon jälkeen landasin koko elopainoni vähintään yhtä epäjärjestyksessä suoraan oikealle kyynärpäälleni.
Tiedättekö sen tunteen, kun kaatuu tai vaikka liukastuu jossain julkisesti ja tekee oikein tosi kipeää, mutta sitten tajuaa lähes välittömästi, että sitä sattuu itsetuntoon oikeastaan yhtä paljon kuin siihen kipeään polveen tai ranteeseen? Tämä ei ollut yksi niistä kerroista. Tiesin heti, että nyt kävi pahasti.
Säästän teidät seikkaperäiseltä sairaskertomukselta, mutta voin kertoa, että ambulanssin ensihoitajalla oli ihanan lämmin katse ruskeissa silmissään, hädän hetkellä kanssaihmisten apu ja myötäeläminen on aivan uskomatonta – ja miten käsittämättömän onnellisessa asemassa olen, kun mulla on kaksi niin valtavan ihanaa tytärtä.
Aika pian lauantaina kävi selväksi, että Karkin kanssa suunnitelmissa olleista viisuvalvojaisista ei tule mitään. Röntgenkuvissa näkyi aikas totaalisesti muusiksi mennyt kyynärpää, joten Minttu kärrättiin osastolle odottelemaan leikkausta.
Tänään aamulla käteeni operoitiin tekonivel, rehab-ajaksi arvioitiin noin 8 viikkoa – 3 kuukautta.
Niinpä loppui meikäläiseltä kiireet. Koko kesän kalenteri meni uusiksi ja nyt tärkeintä on saada itsensä kuntoon.
Hiukkasen takkuisasti sujuu tämä kirjoittaminen vasurilla, mutta blogia en tietenkään tule hylkäämään saikkuaikanani. Päivän asujen kanssa voi kyllä ainakin alkuun olla aika hankalaa. Alustavan tiedon mukaan pääsen perjantaina kotiin. Eli seuraa Tärkeä Tiedoitus:
Tämän viikon Torstai Tarot tulee vasta perjantaina (jos pääsen kotiin!)!!

Varmaan olette jo huomanneetkin, että tätä Mintun kodin remonttia/uudelleensisustusprojektia rakennellaan, kuten sitä yhtä kuuluisaa kirkkoa.
Makuuhuoneestani puuttuu edelleen lukulamppu (vaikka se on kyllä hankittuna…) ja tauluseinä. Olohuone on mielestäni ihana jo nyt, mutta uusi sohva saisi tulla ja parit taulut odottaa ripustusta sielläkin. Pikkumakkariin olen tyytyväinen, mutta joku (“joku”) voisi kyllä käydä kaiken sinne varastoituneen kaman konmari-asenteella varustettuna läpi.
Tämä hetkinen pääprojektini on rakkaushankkeeni, ikioman ateljeeni, saaminen valmiiksi. Tai ainakin siihen kuntoon, että  pääsen taas ompelemaan. Kuvia tulee heti, kun on jotain esiteltävää…
Samalla mieli haikailee jo seuraaviin kohteisiin – ja vuorossa on vihdoin keittiö! Ennen kuin päästän täysin irti sisäisen keittiöremonttipetoni, ajattelin uudistaa nykyisen ruokailutilan.

Nykyinen pöytä on iso 90 cm x 180 cm suorakaide. Lisäosakin siihen löytyy, mutta sitä ei kai ole vielä milloinkaan käytetty.
Tykkään siitä, että pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka illalliselle. Kerran ängettiin 12 henkeä tuon ympärille syömään ja se sujui aivan mainiosti.
Pöytä on toiminut myös ansiokkaasti yhdistettynä ruokailutilana, toimistona ja askartelu- & taidepisteenä. Usein jopa samanaikaisesti.
Tietyllä tavalla myös tykkään siitä, että keittiössä tapahtuu kaikki oleellinen. Lapsuudenkodissani lankattiin kengät, voideltiin sukset, korjattiin mopon moottori, laitettiin kotipermanentti naapurin hiuksiin ja vaalennettiin pikku-Mintun kuontalo, tehtiin batiikkia ja kaiverrettiin rukinlapoja, ommeltiin, silitettiin ja tietty myös leivottiin ja syötiin keittiönpöydän ääressä.

Nykyiseen pöytääni kuuluvat tuolit ovat raskastekoiset ja kovin 2000-lukuiset muotokieleltään – niistä haluan eroon, vaikka päättäisinkin pitää pöydän. Asiaa helpottaa se, että toin Tampereelta koti-kodin tyhjennyksen yhteydessä neljä pinnatuolia ja niiden ympärille olisi tarkoitus kerätä uusi ruokailuryhmä.
Vanhat pinnatuolit on juuri nyt maalattavana kauniilla, hiukan murretulla valkoisen sävyllä. Riippuu vähän siitä, millaiseen pöytäratkaisuun lopulta päädyn, mutta ajatuksenani on hankkia noiden neljän kaveriksi pari ihan toisenlaista tuolia. Toivomuslistan kärjessä taitaa olla kaksi Wishbone-tuolia.

Suorakaiteen muotoisen pöydän eduista huolimatta kovasti tekisi mieleni nyt kuitenkin pyöreää pöytää. (Kuvassa yksi suosikeistani: Karl Andesson & Söner, Ypsilon 3)
Teoriassa pyöreä pöytä tuntuu ihan hyvältä idealta, saahan sen ympärille katettua vielä suorakaidettakin joustavammin enemmän tai vähemmän väkeä. Uuteen ateljeeheni tulee työpöytä ja muutenkin keittiörempan myötä jo nytkin varsin runsas pöytätason määrä vain lisääntyy (jollen muuta suunnitelmiani aivan täysin…). Sikäli voin siis pyhittää ruokapöydän hiukan aikaisempaa enemmän vain ruokailuun.
Toisaalta haluan, että pöytä on sen verran iso, että siihen mahtuu mukavasti kuusi henkeä ja toimivasti kahdeksan henkeä syömään. Se sulkee pois vaihtoehdot, joissa pyöreä pöytä on saanut alleen neliskanttisen sisarensa neljä jalkaa. Sillä kuka ihme haluaa istua illallisella niin, että jalkojen välissä on pöydän jalka?
Sen verran olen käynyt huonekalukaupoissa tsekkailemassa, että jos pyöreän pöydän jalka on keskellä, koko hommasta tulee helposti hutera. Tosin voi olla, että kaupassa ei ole välitetty säätää asetuksia suoraksi ja pöytä keikkuu sen takia.

Edellistä aika paljon edullisempi, mutta tyyliltään aika kivan oloinen on CPH 20 ruokapöytä. Tosin halkaisijaltaan tämä on myös 5 cm pienempi – eli Ø120. Hurjan vaikea miettiä, että minkä kokoinen pöydän pitäisi olla. Riittääkö Ø120 – ja onko sillä jotain käytännön merkitystä, jos toinen pöytä on 5 cm halkaisijaltaan isompi?
Luottosisustamo IKEA yllättää jälleen positiivisesti. Sieltä löytyy nimittäin oikein kivan oloinen ja massiivisen sekä tukevan tuntuinen pöytä. Neljä jalkaa on sijoitettu fiksusti vähän sisemmäksi niin, että istuminen sujuu mukavasti, vaikka paikka osuisikin jalan kohdalle.

 
Ikean pöytä on halkaisijaltaan peräti 145 cm ja sen ilmoitetaan olevan sopiva 6:lle hengelle. Tosin kuvissa myös tuon ympärille on laitettu vain neljä tuolia.
Käytiin viime viikonloppuna Karkin kanssa Ikeassa ja zoomailin pöytää myös ihan livenä  – ja täytyy sanoa, että jopa siellä paikan päällä, missä kaikki näyttää jotenkin pieneltä, koska mittasuhteet muuten on niin valtaisat – se näytti varsin massiiviselta. Sikälikin siis arveluttaa, koska yksi asia, mikä nykyisessä pöydässä ärsyttää on juuri sen jotenkin jähmeä raskastekoisuus.
Toisaalta mitään superkeveää ja ilmavaa ratkaisua en myöskään tunne omakseni. Haha!
Kuvissa – ja monesti livenäkin – pyöreän pöydän ympärille on tosiaankin laitettu vain neljä tuolia, vaikka halkaisija olisi varsin suurikin. Nyt siis mietityttää, että jos päädyn pyöreään (niinkuin kovasti haluttaisi), onko 120 Ø riittävä kuudelle hengelle – vai pitäisikö pöydän olla isompi, niinkuin Ikea väittää?
Ja onko pyöreä pöytä ylipäätään järkevä hankinta, vai tulenko katumaan katkerasti? Tarkoitus kun nyt olisi hankkia kiva pöytä, jota jaksaa katsella “lopun ikäänsä” – eikä mitään kertakäyttöviritystä, jonka haluaa vaihtaa heti muutaman vuoden päästä.
Nääs, nääs, päätöksiä, päätöksiä…
(pöytäkuvat valmistajien sivuilta)

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa.

On niin kertakaikkiaan ihanaa, kun on kevät. Päivät lämpenevät ja ainakin täällä meillä jo alkuviikosta harjattiin kaikki hiekoitushiekat pois jalkakäytäviltä. Rakastan tätä vuodenaikaa yli kaiken, mutta kuten kaikissa kultapilvissä, tälläkin on hienoinen tummasävyinen reuna. Kevät tietää nimittäin itselleni jatkuvaa silmien kutinaa, vuotamista ja punoitusta. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa.
En ole koskaan saanut tuomiota eli diagnoosia, että olisin allerginen siitepölylle. Enkä kyllä oikeastaan arvele niin itsekään, mutta siitä huolimatta muutenkin herkät silmäni oireilevat erityisen paljon näin keväisin. Uskon sen johtuvan siitä, että ilmassa on yksinkertaisesti niin paljon kaikkia hiukkasia, että se panee silmät kutiamaan.
Varsinaiset allergialääkkeet eivät siis ole itselleni ajankohtaisia, mutta olen etsinyt hyviä, tehokkaasti toimivia, mutta herkille silmille sopivia silmätippoja vaikka miten pitkään. Olinkin tosi iloinen, kun minua pyydettiin testaamaan Tearsagain silmäsuihketta, sillä sen liposomeja sisältävä koostumus on räätälöity juuri kaltaisilleni vetisteleville kuivasilmille.

Vaikka olen aina kärsinyt herkästi vuotavista silmistä, en ole tullut koskaan ajatelleeksi, että se johtuu juurikin siitä, että ne ovat niin kuivat. Ikä ei ole todellakaan parantanut tilannetta – päinvastoin. Kun soppaan lisää vielä kuivan sisäilman (etenkin talvisin, mutta koneellisen ilmastoinnin ansiosta toimistolla ympäri vuoden), päätetyöskentelyn aiheuttaman räpsyttelyn vähenemisen ja ajoittaisen piilolasien käytön, ei ole varsinaisesti ihme, että olen kärsinyt kaikenlaisista kuivien silmien aiheuttamista vaivoista.
Tearsagain silmäsuihke hoitaa kuivia silmiä ja vähentää kosteuden haihtumista silmistä. Suljetuille silmille annosteltavan suihkeen liposomit kosteuttavat myös silmäluomia. Tässä vähän kovaa faktaa valmistajalta:
Kuivat silmät on sairaus, jonka oireita ovat mm. silmien kutina, roskantunne, punoitus, polttelu ja vetistäminen. Oireet johtuvat silmää suojaavan kyynelkalvon väkevöitymisestä (hyperosmolaarisuus) ja tulehdusreaktioista. Yleisin syy kyynelkalvon väkevöitymiseen ja kuivan silmän oireisiin on kosteuden liiallinen haihtuminen silmästä. Kosteus haihtuu silmästä, jos kyynelkalvon lipidikerros on puutteellinen. Lipidikerros on silmän uloin pinta, jonka tehtävä on pitää kyynelkalvo vakaana ja estää veden haihtuminen sekä valuminen silmästä. Lipidikerros koostuu ylä- ja alaluomella sijaitsevien Meibomin rauhasten erittämästä öljystä. Iän myötä Meibomin rauhasten toiminta usein hidastuu ja on tavallista, että kuivan silmän oireet lisääntyvät. Myös elinympäristöllämme on merkitystä: kuiva sisäilma, ilmastointi, pakkanen, näyttöpäätetyöskentely ja pölyisyys kiihdyttävät kosteuden haihtumista silmistä. Lisäksi piilolinssien käyttö on yleinen kuivan silmän oireita aiheuttava tekijä.

Tearsagain tekee tosiaankin myös piilolinssien käytöstä paljon miellyttävämpää. En ihan hurjan usein pidä piilareita töissä, koska vaikka käytössäni on supermiellyttävät ja runsaasti kosteutta sisältävät linssit, tuntuu niidenkin kanssa tosi nopeasti, että ne kuivuvat kiinni verkkokalvoon. Tearsagain suihkeen kanssa selvisin helposti koko pitkän toimistopäivän.
Erityistä Tearsagain silmäsuihkeessa on se, että se annostellaan suljetuille silmille. Suihkeen liposomit menevät silmäluomen reunasta itse silmään ja ihan parin silmänräpäyksen jälkeen hoitavat liposomit ovat levinneet silmäkulmasta koko kyynelkalvolle tuoden ihanan helpottavan kosteutuksen tunteen. Samalla kosteuden haihtuminen silmästä vähenee ja silmän luonnollinen tasapaino palautuu.

Aluksi tuntui hiukan hassulta suihkutella silmätippoja suljetuille silmille, mutta siihen tottuu kyllä nopeasti. Itseasiassa olen kokenut tuon silmäluomien kosteutuksen myös ihanana kireyttä ja kutinaa helpottavana. Ja miten mahtavaa, kun ei tarvitse yrittää änkeä tippoja jo valmiiksi ärtyneisiin silmiin luomia venyttelemällä.
Arveluttavalta tuntui myös valmistajan lupaus, että suihketta voi käyttää myös silmämeikin päälle, mutta itselläni on sekin toiminut tosi hyvin. Käytän arkimeikissäni ainoastaan vesiliukoisia tuotteita, joten epäilyni olivat mielestäni täysin perusteltuja.
Testiaikana, joka on nyt kestänyt jo reilusti yli kuukauden, olen kuitenkin ehtinyt huomata, että Tearsagainin hienojakoinen suihke on niin hellävarainen, että meikki tosiaankin pysyy hyvin paikoillaan, jos vain malttaa olla lääppimättä silmäluomia ne muutamat sekunnit, kun luomi on suihkeesta kostea. Käytän tosiaan Tearsagainia töissä päivittäin ainakin kerran ja oman kokemukseni perusteella toimii, kuten sanottu, myös silmämeikin kanssa aivan mainiosti.

Tearsagain silmäsuihkeita on kahta eri versiota, joista toinen on mallia Sensitive. Olen testannut molempia tasapuolisesti ja vaikka itse luokittelenkin omat silmäni erityisen herkiksi (sairastin varsinkin lapsena todella usein silmätulehdusta ja varmaankin se on jättänyt jälkensä) en ole huomannut mitään valtavan suurta eroa tuotteissa.
Molemmat toimivat toisin sanoen aivan täydellisesti. Ehkä tuo klassinen versio tuntuu kevyemmältä ja “raikkaammalta”, kun taas Sensitive hoitavammalta ja “rasvaisemmalta”. Siis rasvainen todellakin positiivisessa mielessä. Ne, jotka kärsivät kuivista silmistä, ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan!
Pitää myös ihan erikseen mainita, että Tearsagain silmäsuihke on täysin säilöntäaineeton.

Kysymys on tosiaankin aivan uudenlaisesta tuotteesta ja ilokseni saan arpoa teillekin Tearsagain tuotteita testattavaksi! Kaikkien tätä blogipostausta kommentoineiden kesken arvotaan kaksi Tearsagain tai Tearsagain Sensitive-tuotepakkausta (arvo noin 22€).
Toimi näin:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen – kerro vaikka käytätkö itse silmätippoja, kokemuksia kuivista silmistä tai milloin tuntuu, että silmät kuivuu kiinni päähän.
2. Ilmoita kommentoinnin yhteydessä sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa. Yhteystietokenttään kirjoitetut tiedot eivät tule julkisiksi.
3. Kommentoi viimeistään torstaina 4.4.2019 klo 23.59

Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät täältä.
Ihanaa kevättä, kirkkaita silmiä ja onnea arvontaan!

En voi tajuta, mitä tässä parin viime vuoden aikana on tapahtunut!? Olen ollut aina melkoisen harkitsevainen ostiskelija – enkä ole milloinkaan tajunnut, mitä riemua on omistaa, sanotaan nyt vaikka useampaa paria mustia nilkkureita. Yhteen tarpeeseen on riittänyt yksi asia. Uutta ostetaan vasta, kun vanha poistuu kulumisen (tai pieneksi jäämisen… köh..) vuoksi käytöstä.
Sitten tapahtui jotain kummallista. Tajusin shoppailevani vähän sitä sun tätä, vaikken niin oikein tarvitsekaan, mutta ehkä kohta tarvin… Hyvää diiliä en yhtäkkiä voinutkaan sivuuttaa olankohtautuksella ja huomasin hamsteroivani asioita oikealle ja vasemmalle.

Olin jo vähän alkanut katsella ostokäyttäytymistäni sillä silmällä, kun törmäsin Moumou-Iinan Älä osta mitään haasteeseen. Bongasin jutun facebookista ja päätin ryhtyä toimeen saman tien. Mutta kuinkas sitten kävikään…
En tehnyt hommasta virallista, joten en oikein itsekään tajunnut, että nyt on tosi kyseessä. Viimeksi viime lauantaina, kun piti poiketa vain pikaisesti Söderillä hakemassa Tinnille tuliaisiksi yksi avaimenperä, päädyin mm. Monkiin hamstraamaan jotain randomeja paitoja, Marimekolle penaaliostoksille ja taisi sitä livahtaa NK:lla ostoskoriin parit Moleskinen muistikirjat.

Eli nyt on todellakin korkea aika julistaa vuoden kestävä ostolakko alkaneeksi!
Sisällytän haasteeseen vaatteiden & kenkien, asusteiden ja kosmetiikan lisäksi harrastustoimintaan ja kodinsisustukseen liittyvät asiat – näillä ehdoilla:
VAATTEET, KENGÄT & ASUSTEET

• En todellakaan tarvitse uusia vaatteita, asusteita tai kenkiä. En minkäänlaisia enkä mihinkään tarpeeseen. Jopa alusvaatteita tuli ostettua viime kesän ameriikan reissulla sellainen kasa, että en voi kuvitella, että oikeasti tarvitsisin jotain.
• Poikkeuksen muodostaa sukkahousut. Ne on kulutustavaraa, eikä sitä oikein voi säädellä, miten kauan yksi pari kestää.
• Toinen poikkeus on Karkin häät. Ihana lapsukaiseni on menossa naimisiin kesän lopulla ja haluan tietty olla juhlissa upeimmillani. Ensisijaisesti pyrin joko ompelemaan asun itse (kengät on jo!) tai esim. lainaamaan sen, mutta jos on pakko, ostaminen käy myös.
• Ja sit on ihan pakko laittaa varaus poikkeukselle ensi syksynä: H&M:n designer-mallistot on heikko kohtani, joten annan itselleni jo nyt luvan kahden asian hankkimiseen. Mutta vain kahden – eikä tyyliin ziljoonan eri jutun, niinkuin esim. tänä vuonna, vaikka mallisto ei ollutkaan mikään ykkössuosikkini.

KOSMETIIKKA

• Siis kertakaikkiaan Ei Ainuttakaan Meikkiostosta. Jösses, miten olenkaan onnistunut hankkimaan sellaisen arsenaalin kaikkia mahdollisia meikkejä? Onko ylipäätään mahdollista kuluttaa high-lighteria loppuun elämän aikana? En voi tietää, sillä itseltäni niitä löytyy vähän laskutavasta riippuen 6 – 8.
• Poikkeuksena ripsiväri ja meikkivoide. Ne on kulutustavaraa, joita ilman ei ihminen voi olla.
• Ihonhoito on pulmallisempi, sillä voiteita täytyy olla. Tarpeet muuttuvat vuodenaikojen ja ihon voinnin mukaan, joten mitään täyttä ostokieltoa en voi tähän julistaa. Sen sijaan lupaan olla ostiskelematta ilman harkintaa ja kurkistan ensin, josko varastoistani jo löytyisi jotain sopivaa. Esim. naamioita taitaa kyllä jo löytyä koko vuoden tarpeisiin.
• Ja koska olen niin hömppä, että liiallinen asketismi saa pidemmän päälle mieleni matalaksi, annan itselleni luvan yhden ihanan kosmetiikkajoulukalenterin hankintaan vuoden lopulla.

HARRASTUSTOIMINTA

• Olen aloittanut kuluneen vuoden aikana monta uutta harrastusta: tarotit, kristallit, kristallikorut, bujoilun ja letteringin. Kaikkiin on tullut hankittua kirjaimellisesti aivan riittävästi sekä kirjallisuutta, että toteutusvälineitä. Ainahan sitä löytyy uudenlaisia kyniä ja kivempaa paperia, tarot-korttipakka, joka puhuttelee, kristalleja, joita ilman ei muka voi elää. Nyt saa kertakaikkiaan riittää! Luetaan nyt ensin ne kirjat, jotka on jo hankittu – ja opetellaan käyttämään niitä taroteja, jotka odottelee yöpöydällä vuoroaan. Kynienkään muste tuskin loppuu, vaikka harjoittelisinkin sen suositellun tunnin päivässä. Ja jos ihan oikeasti loppuu, niin sitten voin harkita tarvitseeko juuri se kynä korvata uudella.
• Olen myös palannut kuntosalille, mutta  kaikenlaista sisä- ja ulkotreeniin sopivaa vermettä löytyy kaapista enemmän kuin vuoden tarpeisiin. Poikkeus urheiluvaatteiden kohdalla sallitaan, jos sporttirintsikat jostain syystä osoittautuvat ei-toimiviksi.
• Toinen poikkeus on kristallikorujen materiaalit, mutta vain sillä ehdolla, että jonain päivänä oikeasti saan auki sen Etsy-kauppani.
• Lisäksi olen juuri virittelemässä ompelimoani takaisin lyöntiin, joten sillä saralla tulee varmasti joitakin hankintoja. Tosin kankaiden kohdalla pätee ehdoton kielto (Karkin häitä lukuunottamatta), mutta jotta niistä kankaista saa tehtyä vaatteita, jotain nappeja, vetoketjuja ja sen sellaista tilpehööriä pitää todennäköisesti ostaa.

KODINSISUSTUS

• Olen aloittamassa vihdoinkin tämän vuoden aikana sen keittiöremontin, jota olen suunnitellut sekä pitkään että hartaasti – eli siihen liittyen ostoksia tulee väistämättä tehtyä.
• Kieltolistalla on kuitenkin kaikki sälä: tyynynpäälliset, viltit, kaikki mahdolliset kodintekstiilit (siis ihmisen ei tarvitse ostaa puolivuosittain uusia lakanoita!), kynttilät, juomalasit, tarjoiluastiat, kaikki muutkin astiat, kodinkoneet ja hilavitkuttimet sekä kukkaruukut. Ja vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että käytettynä asioiden ostaminen on vähän vähemmän ei-okei, varsinkin astia-osastolla kielto koskee aivan ehdottomasti myös käytettyjä tavaroita.
• Keittiörempan lisäksi sallitut-listalle pääsee kuitenkin noin kahteen uuteen taiteeseen tarvittavat kehykset, parvekekukat keväällä ulos ja tietty multaa tarvitaan myös sisäkukille.

Pidän ostokieltoa voimassa vuoden – ja voin kertoa, että jo nyt aika tuntuu hurjan pitkältä. Suorastaan kauhistuttavalta. Tavoitteena onkin paitsi olla ostamatta, myös tajuta omia shoppailumekanismejani. Jotain mätää tässä on, kun kaappi kirjaimellisesti pursuilee kampetta, mutta silti pitää ostaa vielä yksi college-paita, kun se on niin kivan punainen ja halpa.
Vuoteen osuu monet synttärit, joulu ja todennäköisesti jotain muitakin kissanristiäisiä (ja tietty ne HÄÄT!) – enkä mitenkään halua, että kukaan ulkopuolinen joutuu kärsimään lakostani. Eli lahjat on sallittu, muodossa missä hyvänsä – mutta obviously itselle ostetut lahjat eivät ole okei!
Mitäs sanotte? Miltä kuullostaa? Tulenko onnistumaan? Lähdetkö itse mukaan? Edes kuukaudeksi?