Tiistai(kin) on toivoa täynnä

Minttu 29.11.2016
Tähän alkuun ensin pieni muistutus: vielä ehtii osallistua ihanaan Max Factor -arvontaan täällä eli “Töistä suoraan juhlimaan” -postauksessa. Kilpailu on avoinna puoleen yöhön asti, joten vielä on muutama tunti aikaa kertoa omia vinkkejä pikkujouluehostusta varten. Ja kantsii lukea myös kommenttiboksiin tulleita vastauksia – itse olen saanut sieltä jo monta hyvää vinkkiä reilun viikon päästä koittaviin joulujuhliimme!
On kyllä niin mahtavaa, että tästä eteenpäin jouluun asti on joka viikonlopulle tiedossa jotain kivaa tekemistä. Täytyy ihan rehellisesti tunnustaa, että tämä marraskuinen ainainen pimeys ja ihmisepäystävällinen raaka sää meinaa kyllä syödä naista. Aamuisin en tahdo millään päästä ylös sängystä, vaikka yöunia olisikin takan ihan suhteellisen hyvin. Ei niin, että edelleenkään olisin mikään mestari menemään ajoissa nukkumaan, mutta pientä parannusta on sentään tapahtunut. Pääasiassa tosin vain siksi, että ylipäätänsä kykenisin nousemaan peiton alta herätyskellon soidessa.
Minttu 29.11.2016
Eihän se nyt toisaalta mikään carpe diem -asenteen huippu ole, että keskittyy vain edessä oleviin kivoihin juttuihin selvitäkseen tästä hetkestä. Mutta marraskuu ei tunne armoa ja silloin on otettava kovat keinot käyttöön.
Ensi viikonloppuna on kaverini Hannan synttärit, seuraavana firman joulujuhlat ja viimeisenä viikonloppuna ennen joulua lähden pikavisiitille Tampereelle äiskää moikkaamaan. (Ja kaikille rosvoille tiedoksi: kotimme ei ole tuonkaan matkani aikana tyhjillään, sillä Peetu saapuu Uumajasta joululoman viettoon ja kissavahdiksi).
Niinkuin olen jo aikaisemmin kertonutkin, meidän työpaikan pikkujouluissa – tai ruotsalaisittain joulujuhlissa – on aina joku pukeutumisteema ja tänä vuonna se on “gold”. Keksin niin mahtavan asun, että tänä vuonna en tee lainkaan “inspiroin-itseäni” -postausta. Tosin yksi osa asukokonaisuudesta on vielä jossain Jenkkien ja Ruotsin välissä postissa matkalla luokseni, joten ihan satavarma en voi olla, onko asu just niin magee kuin olin ajatellut. Toivottavasti!
Joulujuhla-asuni hame saapui muutama päivä sitten ja se on niiiin hieno!!
Minttu 29.11.2016
Juhlien lomassa painellaan randomeilla office-univormuilla. Henkalta loppukesästä ostamani jättihihainen kauluspaita on ollut koko syksyn yksi suursuosikeistani – ja siitä syystä päällä noin kerran viikossa. Tykkään tosi hurjasti siitä, miten massiiviset hihat antavat vähän edgyä ilmettä muuten varsin konservatiiviselle vaatteelle.
En ole myöskään katunut, että hankin toimistolle kahdet pumpsit, vaikka en tosiaan ole mikään avokaskävelijä. On tosi mukavaa, kun voi vaihtaa töissä kengät arkikenkiä kevyempiin ja sirompiin. Tosin näiden mustien, aavistuksen korkeampien, täyttä keinoainetta olevien kanssa on kyllä se ongelma, että ne lonksuvat kantapäästä – niinkuin mulla kaikki avokasmalliset kengät yleensäkin. Toimistolla pärjäilen niiden kanssa ihan mainiosti, mutta mihinkään muuhun käyttöön avokkaat eivät itselläni sovi.
Minttu 29.11.2016
Tulipas tästä muuten aikasmoinen H&M-univormu ihan vahingossa!
Minttu 29.11.2016 Minttu 29.11.2016

  • paita, H&M
  • housut, H&M
  • kengät, H&M
  • laukku, Mulberry

4 Comments

  1. Anne

    On kyllä taas onnistunut asu. Joskus ne yksinkertaiset jutut on niitä parhaita. Twistillä tietty 🙂
    Mukavaa juhlakautta!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos kovasti! Välillä sitä tuntuu itsestä, että aina on samat jutut kierrätyksessä… 🙂
      Kivaa joulunalusaikaa myös sulle!

      Reply
  2. Belladonna

    Mukavan näköinen asu ja paidan hihat tosiaan antavat kivan säväyksen.

    Reply
    • Minttu

      Kiitti hurjasti Belladonna!

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *