Day: November 28, 2016


instru-trendwalk-1
Ai että mihin seuraan pääsinkään Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa otetussa kuvassa!
Testailtiin upeiden tyyppien Marian ja Emilian kanssa erilaisia silmälasikehyksiä Instrun TrendWalk -pisteellä ja päätimme sitten lopulta mekin ikuistaa lempparimme valokuvaseinällä. Postaus on toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.
TrendWalkin idea on se, että eri kehystrendit on saanut vaikutteita eri muotipääkaupunkien, Milanon, Lontoon ja Pariisin tyyleistä. Inspiroivaa sinänsä, sillä kaikilla kaupungeilla on ihan tosiaankin oma henkensä ja tunnistettava tyylinsä. Vaikka olenkin vain satunnaisesti rillipää, kiehtoo ajatus, että ihan vain pokien avulla voi muuttaa koko outfitin olemuksen täysin toisenlaiseksi. Silmälasit kun nyt sattuvat istumaan varsin keskeisellä paikalla – ja ne huomaa sellainenkin, joka ei yleensä muuten asusteisiin niin kiinnitä huomiota.
Haaveilen tilanteesta, että kehysgarderobistani löytyisi monet erilaiset pokat, joita voisi vaihdella tilanteen ja fiiliksen mukaan. Ihan niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Omia silmälasivalintojani säätelee tyylin ja trendien lisäksi erittäin paljon kasvojen muoto. Etenkin korkeat poskipäät rajoittavat valintaa tosi paljon. Monet ihanat pokat jäävät jumiin poskille viimeistään siinä vaiheessa, kun yritän vähän hymyillä. Eikä puheen tahdissa kasvoilla heiluvat rillit tunnu nekään kovin houkuttelevalta ajatukselta.
Koen myös, että oma väritykseni on niin kertakaikkiaan pliisu, että monet ihanat kehykset jäävät valitsematta vain niiden liiallisen hallitsevuuden vuoksi. Silmälasien kun olisi tarkoitus kirjaimellisesti kehystää katsetta, ei jättää käyttäjää kokonaan varjoonsa.
Instru TrendWalk Instru TrendWalk Instru TrendWalk
Ihastuin Instrun pisteellä moniin “laikukkaisiin” ja väritykseltään epäsymmetrisiin kehyksiin. Hippimäinen kukkaisuus ja kissamainen eläimellisyys olisi hauska lisä ilmeeseen. Jotenkin nuo myös tuntuivat hirmu ajankohtaisilta ja freeseiltä, mutta eivät valitettavasti näyttäneet ollenkaan samalta allekirjoittaneen nenällä.
Onneksi leikkisät, yksilölliset kehykset on vain yksi tämän sesongin päätrendeistä. Myös punasävyiset pokat on nyt in – ja siksi vältyin tuntemasta itseäni ihan täysin eilisen mummoksi, kun suosikeiksi nousi MaxMaran diskreeteillä dimangeilla pimpatut viininpunaiset pokat.
Kaikki syksyn ja talven kehystrendit löytyy täältä. Valinnanvaraa ja tyylejä on tarjolla niin paljon, että on ihan ihme, jos ei sieltä löydä mieleisiään.
instru-trendwalk-5 Instru TrendWalk
Tapahtuman villi valaistus oli ihana paikanpäällä, mutta aiheutti hieman haasteita luonnollisten värisävyjen tallentamisen kanssa. Olen silti sitä mieltä, että yllättävän hyvin nuo tummanpunaiset pokat matsaavat omaan väritykseeni.
Onneksi tuli otettua mallin tuotenumero muistiin, jos tässä nyt vaikka ihan oikein saisi aikaiseksi hankkia kunnolliset silmälasit. Hiukan jo välillä nolottaa, kun kuljen kaupungilla tunnistamatta metrin päästä ohi kulkevia tuttuja ja busseihinkin hyppään vasta viime tingassa, kun ensin täytyy tihrustaa, että lukihan siinä nyt varmasti oikea numero.
Instru TrendWalk
Pitihän sitä vähän myös hullutella. Vaikka olin kieltämättä aika yllättynyt, miten hyvin voimakkaat turkoositkin kehykset sopivat. Ihan oikeasti en kyllä moisia harkitsisi – sen verran voimakkaan siniset silmälasit tuovat mieleen assosiaatioita pariinkin eri julkisuuden henkilöön, että en voisi ikinä katsoa itseäni peilistä tuntematta pieniä vilunväreitä. Haha!
Kuvaseinäkuva: valokuvaaja Sanni Riihimäki/Sannimaria Photography, kuvat Mintusta: Maria (kiitos, kiitos!!) ja loput yours truly

Old stuff