Suurimmalla osasta korujani on jokin symbolinen merkitys. Tai no, kyllähän varastoistani löytyy niitä hetken huumassa hankittuja krimskramssu-pukuhelyjäkin, mutta ne kaikkein rakkaimmat, ne joita käytän päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen, ovat kaikki merkitykseltään tärkeitä.
Uusimmat tulokkaat rakkaiden ja symboliarvoltaan merkittävien korujen joukossa on Ideakorun käsityönä valmistetut hopearannekorut (saatu blogiyhteistyön myötä). Noin 5 mm levyisiin koruihin on taottu Karkin ja Peetun nimet.

Karkki lähti viime torstaina Berliiniin ja Peetu on ollut jo viime syksystä lähtien Uumajassa. Vielä koskaan en ole ollut siinä tilanteessa, että molemmat lapsukaiseni ovat yhtäaikaa fyysisti kaukana. Ei meidän väliset henkiset siteet etäisyydestä kärsi, ei tietenkään, Siitä huolimatta tuntuu ihanalta pitää ranteessa koruja, jotka tuovat tytöt jollain tavalla myös ihan konkreettisesti lähelle.
En yhtään ihmettele, että elämän merkkihetkinä, ristiäisissä, konfirmaatiossa, lakkiaisissa, lasten syntymisen yhteydessä, huomenlahjana tai kun täytetään tasavuosia, merkittävä ja hetken mieleen palauttava koru on juuri se paras lahja. Kaikki muu on niin helposti kuluvaa, arkista ja korvattavissa, mutta koruilla on parhaimmillaan tunnearvoa, mitä ei voi verrata muuhun.

Ideakorun hopeakoruihin voi halutessaan ikuistaa mietelauseen, elämänviisauden tai vaikka laulun säkeen, jota haluaa itse tai lahjan saajan kantavan mukanaan. Itse tykkään todella paljon rannekoruista, joissa on lasteni nimet. Mietin juuri, miten kiva ajatus olisikaan, jos olisi aikoinaan saanut rannekorun aina, kun lapsi on syntynyt – tuollaisia kauniita kapeita korujahan olisi voinut kerätä ranteeseen vaikka miten monta!
Tekstin saa halutessaan toki myös kihla- ja vihkisormustyyliin myös korun sisäpuolelle. Toisaalta, jos valitsisi esimerkiksi jonkun elämänviisauden taottavaksi ranteeseen, sen varmasti haluaisi näkyvän korun käyttäjälle ihan aina.

Kevään ja kesän juhlasesonki on ihan juuri ovella. Äitienpäivä, lakkiaiset, konfirmaatiot ja varmasti myös monet häät ja vauvojen nimijuhlat ovat edessä. Mikäli lahjahankinta yhtään mietityttää, suosittelen tutustumaan Ideakorun valikoimaan ja etenkin mahdollisuuteen teettää pienellä vaivalla todella henkilökohtainen ja lahjan saajaa ilahduttava koru!

Huomiseksi on tänne luvattu täyttä auringonpaistetta ja +13 astetta lämmintä. Aivan hillittömän upeaa – kevät on niin kovin tervetullut! Ihan minipikkusen harmittaa, että en ehtinyt ulkoiluttaa lumilautaani tuossa vieressä sijaitsevassa mäessä tänä talvena lainkaan. Ei siellä kyllä tainnut hissit ehtiä kovin monena viikonloppuna auki olemaankaan, mutta silti tuntuu vähän tuhlaukselta, etten päässyt kertaakaan kotirinteeseen.
Kevät tuo tullessaan uusia haasteita pukeutumiseen. Talvitakki – se kevyempikin – oli aivan liikaa, kun tänään pyörin kaupungilla ystäväni Suvin kanssa. Jotain kevyempää päällystakkia pitäisi nyt olla, mutta omista varastoista sellaista ei löydy. Yleensä olen kitkutellut välikaudet hikoillen/palellen joko edellisen tai seuraavaan sesongin takissa.
Nyt ajattelin, että voisi olla vihdoinkin aika investoida kunnolliseen välikausitakkiin. Tässä on viimeiseen karsintaan päässeet suosikkini:

 
Rodebjerin vilttitakki on ehkä se, mitä kaikkein eniten himoan. Liuhumaisen leikkauksen ansiosta takin avulla voisi napata kiinni myös poncho/viltti-harteilla -trendin.
Minimarketin harmaa trenssi olisi järkiostos, sillä se toimisi täydellisesti myös syksyllä. Tykkään kovasti epäperinteisestä leikkauksesta ja super-trendikkäästä polven alle ulottuvasta pituudesta.
Acnen kevyt kristallinharmaa villakangastakki olisi aivan unelma. Tässä on nyt vain se ongelma, että voipi olla, että budjetin rajoitteet tulevat vastaan (lue: tulevat) – muuten se olisi tämä. No questions.
Dagmarin hiekanvalkoinen trenssi olisi varmasti kanssa erinomainen – ja vuosikausia käytössä kestävä hyvä investointi. Toisaalta olin ehkä etsimässä jotain aavistuksen lämpimämpää, mutta toisaalta sitten taas trenssin alle ei tarvita kuin hyvä merinovillaneule ja sitten sillä kyllä tarkenee melkein nollakeleihin asti.
Tuskin raatsin huomisia aurinkoisia “hellekelejä” kuluttaa shoppailemalla, mutta pikapuoliin on kyllä välttämättä virallisen välikausitakin aika!
Kuvat: Style.com, Aplace, Grandpa, Acne & Dagmar

No nyt olen taas takaisin kotona työreissultani Kööpenhaminaan. Oli kyllä intensiivinen viikko, ohjelmaa aamusta iltaan, eikä hotellissa ehtinyt kuin pyörähtää pikaisesti vaihtamassa vaatteita ja hiukan nukkumassa. Ihanaa vaihtelua tavalliseen toimistohommaan, mutta kyllä on mahtavaa olla taas kotona, nukkua omassa sängyssä omien kisujen kanssa. Ja oman nettiyhteyden päässä!
Tukholman muotiviikolta jäi vielä paljon kerrottavaa, joten tämän aurinkoisen sunnuntain kunniaksi ajattelin palata vielä hetkeksi toissaviikon tapahtumiin.

Muotiviikkotiistai alkoi Hunkydoryn Hotel Diplomatin sviitissä pitämällä näytöksellä. En ole ollut ihan niin täysin myyty merkin aikaisempiin mallistoihin, vaikka varsin voimakkaasti Isabel Marant -henkeä huokuvat vaatteet ihan kivoja ovat olleetkin. AW15-mallistosta sen sijaan tykkäsin kovasti. Pehmeät vaaleat vaniljan, hiekan, saven ja graniitin sävyt sekä upeat materiaalit: silkki, mokkanahka, nahka, lampaan turkis ja ylelliset neuleet muodostavat kauniin, rennosti elegantin kokonaisuuden. Toki mukana on Hunkydorymaisia tunikoita ja muuta outoa, mutta muuten pidin koko mallistoa erittäin onnistuneena.
Näytöspaikan valinta oli ehkä aavistuksen erikoinen. Tila oli varsin ahdas ja mallit kompastelivat “catwalkin” kynnyksiin.

Hauskan näköinen valokuvaajarykelmä suoraan oman paikkani edessä.

Korusuunnittelija Efva Attlingia haastatellaan ennen näytöstä Bernsin isossa salongissa.
Yksi muotiviikon vaikuttavimpia elämyksiä oli Fift Avenue Shoe Repair -suunnittelijapariskunnan uuden merkin, avantgardin ja kokeilevan By the No:n esittely. (By the No = by the numbers)

Tilan molempiin näyteikkunoihin syntyi mielettömät taideteokset samaan aikaan, kun väki tutustui huikeisiin luomuksiin.

Ei ehkä ihan jokatytön tai -pojan makuun nämä, mutta olisihan se mieletöntä, jos tuollainen luomus tulisi kadulla vastaan!
Yksi näytös, jota odotan aina joka vuosi yhtä suurella innolla, on Dagmar.

Tasaisen varma, aina yhtä persoonallisen tyylikäs, aikuinen ja elegantti Dagmar ei pettänyt tälläkään kertaa! 70-luvun vaikutteita oli täälläkin nähtävissä, mutta hienostuneesti ja ajankohtaisesti toteutettuna. Neuleet ovat luonnollisesti myös AW15 -sesongilla Dagmar-naisen pukeutumisen runko ja kaiken lähtökohta. Tuon kuvassa vasemmalla näkyvän sinisen neulemekon ottaisin garderobini täydennykseksi vaikka aivan välittömästi!

Lahjakkaat ja menestyneet bloggari/toimittaja/kirjailija/lifestyletaituri -sisarukset Frida ja Sofi Fahrman näytösten välissä.
J.Lindeberg esitteli muotiviikolla poikkeuksellisesti vain naisten malliston. Se oli mielestäni aika yllättävä veto, sillä jotenkin ainakin tähän asti naisten vaatteet ovat tuntuneet vain täydennykseltä miesten mallistolle. Siis, kun on tehty miehille kiva nahkarotsi, on ajateltu, että väsätäänpä naisille oma versio siitä.

Nyt kuitenkin J.Lindebergin naisten mallisto tuntui viimeistellyltä ja ajatellulta kokonaisuudelta. Oli myös fiksu veto jättää miesten vaatteet pois, sillä jo pelkästään sen vuoksi näytös tuntui olevan yksi muotiviikkojen pääpuheenaiheista. Ja mikä ettei mallistokin ollut kehujen arvoinen. Metallinkiiltävät nahkavaatteet, huikeat karvalakit, agressiivisen oloiset parkat jne loivat kuvan vahvasta ja itsenäisestä tulevaisuuden naisesta, joka ei pelkää seistä omilla jaloillaan.
Koko muotiviikon huikeimmasta showsta vastasi jälleen kerran Cheap Monday.

Näytöspaikkana toimi Kungsträdgårdenin puiston keskellä oleva vesiputousallas. Talvella siinä ei tietenkään ole vettä ja reunoja kiertäville rappusille oli helppo pystyttää katsomo. Pressille ja kutsuvieraille oli varattu istumapaikoille fleece-peittoja ja kuumaa teetä. Kaikki halukkaat olivat silti tervetulleita katsomaan spektaakkelia.
Oli todella maaginen hetki, kun juuri ennenkuin mallit alkoivat astella altaan ympäri agressiivisen musiikin saattelemana, koko näytösalue syttyi palamaan! Valaistuksena toimi huikeat tuliviritykset ja tunnelma oli todella ainutkertainen.

Kyllähän niitä vaatteitakin tuli katsottua – aika pitkälle kotoisa Cheap Monday on edennyt halpisfarkkuajoistaan. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin näytöksen jättämä huikea fiilis ja niin se taisi olla osittain tavoitekin. Tämän tapaisen näytöksen tarkoitus on enemmin vahvistaa brändiä kuin varsinaisesti näyttää yksittäisiä vaatekappaleita. Ja siinä Cheap Monday todella onnistui!

Persoonallisella tavalla karismaattisen kaunis Georgia May Jagger tämän kevään Mulberry kampanjassa. En tiedä johtuuko kampiskuvien ihanasta, hiukan boheemista moderni-kukkaistyttöhengestä vai mistä, mutta jotenkin ysärillä saatu yliannostus käsilaukun korvaavista city-repuista on haihtunut totaalisesti!
Klassisen keskiruskea, käsittelemätön nahka ja tyypillinen Mulberry-design tekee Mini Cara Delevigne -pikkurepusta samanaikaisesti klassisen ja trendikkään.  Ja malli on siinäkin mielessä kätsy, että siitä saa viritettyä halutessaan myös olka- tai käsilaukun.

 
Mutta joo… Toisilla on ollut kyllä onnea geeniarpajaisissa. Jerry Hallin ja Mick Jaggerin jälkikasvulta ei kai muuta voisi odottaakaan. Kantsii myös katsoa Mulberryn kevätkampiksen video – löytyy täältä – viimeistään sormien välistä kihertelevä Georgia May hurmaa ihanalla persoonallisella tyylillään.
Kuvat: Mulberry

Poden – jälleen kerran – keskivaikeaa hiustenleikkauskuumetta. Tiedän, että monet pitävät pitkää tukkaani aika kivana ja toisaalta viihdyn siinä itsekin ihan ookoo. Toisaalta olen roikottanut pitkää, suorastaan ylipitkää, kuontaloani lähestulkoon samanlaisena jo niin kauan, että tekisi tosiaan mieli saada vähän vaihtelua.
Eniten himottaisi pitkähkö, olkapäille ulottuva kampaus – long bob. About vuosi sitten tyyli oli iso hitti celebrityjen keskuudessa, minkä ansiosta inspiraatiokuvamateriaalia löytyy interwebsin täydeltä.

Olen leikannut muutaman kerran aikaisemmin hiukseni tosi tosi pitkästä ihan lyhyeksi. Ensimmäisellä kerralla olin töissä Tampereen Työväen Teatterissa ja teatterin kampaamon tytöt leikkasivat hiukseni toivomukseni mukaisesti melkein siiliksi sitä vastaan, että saivat pitkän ponnarini peruukkiaineksiksi. Karkki oli silloin ihan melkein vauva vielä, joten superlyhyt tukka oli teknisesti helppo. Kasvatus takaisin pitkäksi alkoi tosin samana päivänä, kun hiukset leikattiin.
Toisella kerralla olin töissä Tampereen yliopistolla. Muistan, miten perjantaina lounaalla puhuttiin työkavereitten kanssa hiusten leikkaamisesta ja kuinka julistin olevani ehdottomasti eniten oma itseni pitkissä hiuksissa, enkä missään tapauksessa ajatellut leikata niitä tyyliin ikinä. En tiedä, mitä yön aikana tapahtui, mutta lauantaina käytin koko aamupäivän soitellen läpi Tamperelaisia kampaamoja vapaan ajan toivossa. Tuloksena oli jälleen superlyhyt kampaus – itse pyysin vieläkin lyhyempää, mutta kampaaja kieltäytyi leikkaamasta. Sanoi, että voin mennä maanantaina takaisin, jos hiukset edelleen tuntuvat liian pitkiltä… No, eivät tuntuneet. Haha! Ja työkavereitten ilmeet oli kyllä ikuistamisen arvoiset, kun en-kyllä-koskaan-leikkaa-hiuksiani-Minttu saapui lyhyen kuontalonsa kanssa toimistolle!

Muutaman kerran olen tehnyt myös vähän maltillisemman hiustenlyhennysoperaation. Aina lopputulos on kuitenkin ollut se, että olen alkanut kasvattamisprojektin aivan samantien. Eli onko leikkaamisessa ylipäätään mitään järkeä?
Yleensä pidän hiukset aina kiinni ja siksikin tuntuu jotenkin turhanaikaiselta pitää matkassa ylipitkiä karvoja. Ei niistä toisaalta mitään haittaakaan ole. Mieleni tekisi silti uudistua jotenkin – ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uudet hienot hiukset?

Ongelma taitaa olla nyt oikeastaan vain se, että raaskinko leikata. Nyt, kun hiukseni ovat olleet niin pitkät niin pitkään, tuntuu, kuin en osaisi kuvitellakaan elämää ilman mahdollisuutta Hollywood-kiharoihin. Tai että kaikki supervoimani olisi säilööntynyt juuri karvojen pituuteen. Asiaa ei millään tavalla helpota se, että kampaajani sai viime kerralla melkein sydärin, kun ilmoitin harkitsevani kutrien katkaisua.

No, saa nyt sitten nähdä, löytyykö rohkeutta kutrien pätkäisyyn vai ei. Mieli kyllä tekisi. Olkapäille ulottuva long bob olisi siitäkin hyvä, että sen saisi vielä ponnarille. Eikä tämä meikäläisen melkoisen luonnonsöherökiharainen hiuslaatuni kovin lyhyessä viihtyisikään – etenkään, kun en edelleenkään halua ryhtyä laittamaan hiuksiani joka kerta, kun olen lähdössä ihmisten ilmoille.

Vanha viisauteni on, että kyllähän ne siitä sitten taas kasvaa – ja niin kasvaakin. Toisaalta tähän pituuteen, missä hiukseni on nyt, ei päädytä ihan hetkessä. Mutta ehkä voisin oikeasti viihtyäkin pitkässä polkassa… Pitäisi varmaankin rohkaistua ihan oikeasti ja käydä pätkäisemässä kiharat. Tai jos sitten kuitenkin ei… Nääs, nääs…
Kuvat: Getty Image, poimittu täältä ja täältä.