Day: March 8, 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suurimmalla osasta korujani on jokin symbolinen merkitys. Tai no, kyllähän varastoistani löytyy niitä hetken huumassa hankittuja krimskramssu-pukuhelyjäkin, mutta ne kaikkein rakkaimmat, ne joita käytän päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen, ovat kaikki merkitykseltään tärkeitä.
Uusimmat tulokkaat rakkaiden ja symboliarvoltaan merkittävien korujen joukossa on Ideakorun käsityönä valmistetut hopearannekorut (saatu blogiyhteistyön myötä). Noin 5 mm levyisiin koruihin on taottu Karkin ja Peetun nimet.
Ideakoru rannekorut 2
Karkki lähti viime torstaina Berliiniin ja Peetu on ollut jo viime syksystä lähtien Uumajassa. Vielä koskaan en ole ollut siinä tilanteessa, että molemmat lapsukaiseni ovat yhtäaikaa fyysisti kaukana. Ei meidän väliset henkiset siteet etäisyydestä kärsi, ei tietenkään, Siitä huolimatta tuntuu ihanalta pitää ranteessa koruja, jotka tuovat tytöt jollain tavalla myös ihan konkreettisesti lähelle.
En yhtään ihmettele, että elämän merkkihetkinä, ristiäisissä, konfirmaatiossa, lakkiaisissa, lasten syntymisen yhteydessä, huomenlahjana tai kun täytetään tasavuosia, merkittävä ja hetken mieleen palauttava koru on juuri se paras lahja. Kaikki muu on niin helposti kuluvaa, arkista ja korvattavissa, mutta koruilla on parhaimmillaan tunnearvoa, mitä ei voi verrata muuhun.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ideakorun hopeakoruihin voi halutessaan ikuistaa mietelauseen, elämänviisauden tai vaikka laulun säkeen, jota haluaa itse tai lahjan saajan kantavan mukanaan. Itse tykkään todella paljon rannekoruista, joissa on lasteni nimet. Mietin juuri, miten kiva ajatus olisikaan, jos olisi aikoinaan saanut rannekorun aina, kun lapsi on syntynyt – tuollaisia kauniita kapeita korujahan olisi voinut kerätä ranteeseen vaikka miten monta!
Tekstin saa halutessaan toki myös kihla- ja vihkisormustyyliin myös korun sisäpuolelle. Toisaalta, jos valitsisi esimerkiksi jonkun elämänviisauden taottavaksi ranteeseen, sen varmasti haluaisi näkyvän korun käyttäjälle ihan aina.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kevään ja kesän juhlasesonki on ihan juuri ovella. Äitienpäivä, lakkiaiset, konfirmaatiot ja varmasti myös monet häät ja vauvojen nimijuhlat ovat edessä. Mikäli lahjahankinta yhtään mietityttää, suosittelen tutustumaan Ideakorun valikoimaan ja etenkin mahdollisuuteen teettää pienellä vaivalla todella henkilökohtainen ja lahjan saajaa ilahduttava koru!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pikku muistutus upeasta arvonnasta, jossa kaksi onnekasta voittaa Fiskarsin Functional Form -keittiövälineitä 100 eurolla! Osallistumisaikaa on vielä koko tämä sunnuntai.
Eli klikkaa itsesi kilpailupostaukseen tästä, inspiroidu maukkaasta lohi-avokadosalaatin ohjeesta ja osallistu arvontaan!

Old stuff