Tag: Hiukset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kotikampaamosta päivää!
En olisi ikinä uskonut, että tämäkin päivä taas koittaa – että värjään hiukseni itse kotona! Inspiration Day -tapahtumassa, jossa olin käymässä Helsingissä muutava viikko sitten, oli mukana myös LÓreal Paris esittelemässä uutta Prodigy L’Oréal Paris –hiusvärisarjaansa. Aikani asiantuntevan esittelijän kanssa juteltuani tulin siihen tulokseen, että uskallan käydä väripurtiloiden kanssa hiusteni kimppuun.
Aikaisemmin värjäsin hiukseni aina itse, mutta lopulta kyllästyin siihen, että lopputulos oli aina jotenkin kummallinen. Keltaiseen ja oranssiin taittava blondi pehko ei ole kovin sofistikoituneen näköinen, mutta sekin olisi vielä mennyt. Pahinta oli kuitenkin, kun aavistuksen neutraalimpaa sävymaailmaa halutessani, hiukset muuttuivat välittömästi vihertäviksi. Eikä millään kovin trendikkäällä tai kivalla tavalla. Jossain vaiheessa havaitsin, että kulutan niin paljon rahaa itse tekemien värjäysten korjaamiseen, että parempi lopettaa koko juttu ja uskoa homma ammattilaiselle.
Valitettavasti en ole onnistunut löytämään hyvää luottokampaajaa. Kampaamossa, missä yleensä käyn, vaihtuu tekijät tämän tästä ja varsinkin ne, joilla on taito hyppysissään, matkaavaat aina liian nopeasti uralla eteenpäin. Yleensä väri on ollut kuitenkin ihan ookoo, mutta esimerkiksi viimeksi kampaaja oli niin kiinnostunut kaikesta muusta hiuksiani föönatessaan, että onnistui polttamaan päänahkani ja otsaan nousi jopa pieni vesikello…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olin siis varsin otollisella mielialalla testailemaan uusia Prodigy L’Oréal Paris -hiusvärejä aiemmasta vannomisestani huolimatta!
Edellisestä kotivärjäyksestäni on jo varmaan neljä-viisi vuotta. Pakkauksen sisältö näytti kuitenkin heti tutulta: oli värituubia, kehitysainetta, sekoituspullo, hoitoaine ja suojahanskat. Hanskat ainakin tässä Prodigy-pakkauksessa on todella laadukkaat ja tykkäsin myös sekoituspullosta, minkä ansiosta värin levitys oli tosi helppoa.
Prodigy LOreal Paris 3
Homma hoitui muutenkin helpommin kuin mitä muistin. Sain Inspiration Dayssä hyvät ohjeet värjäykseen. Tavoitteenani ei ollut muuttaa väriä vaan piilottaa tyvikasvu ja ne-minkä-nimeä-ei-sanota-ääneen (no ne harmaat!). Levitin ensin ainetta vain tyvikasvuun ja annoin vaikuttaa 20 min. Sen jälkeen ruuttasin loput väristä pituuksiin ja annoin vaikuttaa vielä 10 min.
Sitten vain pesu, hoitoaine ja kuivaus – ja voilá!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen!
Väri on aavistuksen tummempi tyvestä, mutta mielestäni blondissa tukassa se on vain luonnollisen näköistä. Kymmenessä minuutissa latvaan tarttui kuitenkin aivan uskomaton kiilto. En olisi uskonut, että hiukseni voi näyttää niin terveiltä ja hyväkuntoisilta!
Testissä Prodigy L’Oréal Paris sävy 8,0 “Blonde”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Onhan siinä aina oma säätämisensä, kun kotona värjäilee. Pitää olla tarkkana, ettei sotke paikkoja kylppärissä ja muutenkin pitää touhuta – eikä vain uppoutua toiseen todellisuuteen Se&Hör ja kahvikuppi kourassa. Toisaalta eipähän tarvitse vaivautua varaamaan aikaa ja järjestelemään vapaata sovittuun aikaan – kotivärjäyksen voi tehdä juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii. Eikä tarvitse kuunnella kampaajan nalkutusta siitä, kuinka taas on antanut tyvikasvun venähtää niin kamalan pitkäksi – eikä myöskään jälleen kerran vastata virallisiin kampaamohaastattelukysymyksiin, että mitä sä oikeen teet työksesi ja ootko naimisissa ja eikö ees poikaystävää…
Taisi siis käydä niin, että tämän Prodigy L’Oréal Paris -värjäyskokeilun jälkeen jäin taas koukkuun kotivärjäämiseen… Haha!
Täältä Indiedaysin ja Prodigy L’Oréal Parisin kampissivulta voi käydä tsekkailemassa muiden bloggareitten värjäyskokeiluja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olin tosiaan eilen päivän mittaisella pikavisiitillä Helsingissä. Herätyskello soi aamulla vähän viiden jälkeen ja sen jälkeen olikin sitten varsinaista haipakkaa siihen asti, kun kymmeneltä illalla taas istuin lentokoneessa matkalla takaisin Tukholmaan.
Ohjelmassa oli ensin uusien profiilikuvien kuvaamista id:n etusivua varten. Ja jos ihan totta puhutaan, toivon, että sieltä löytyisi myös joku kiva otos, jolla voisin korvata tuon blogin sivupalkissa olevan, nyt jo ziljoona vuotta vanhan esittelykuvan.
Tuntui aivan superluksukselta saapua paikalle Indiedaysin toimistolle, jossa odotti ihana Kira, joka vastasi kuvausmeikeistä ja hiustenlaitosta.
Indiedays 12.3.2015 2
Lasillinen Fresitaa kädessä istahdin kammattavaksi. Esitin toiveeksi, että haluaisin rennon, hiukan sekaisen ja surffihenkisen kiharakampauksen sekä meikin, missä painopiste on silmissä. Tunsin oloni aivan superstaraksi, kun kaikkia toivomuksia kuunneltiin ja itse ei tarvinnut muuta kuin rentoutua ja antaa asiantuntijan hoitaa hommansa!
Indiedays 12.3.2015 3
Tämä oli ihan ensimmäinen kerta ikinä, kun olin varsinaisesti meikattavana. Joskus on tullut käytyä muotiviikoilla ja muissa häppeningeissä “pikameikissä”, mutta silloin on aina pohjalla ollut oma ehostus ja kysymys on ollut lähinnä siitä, että meikkaaja vähän kohentelee lopputulosta. Sovimme meikkaaja-Kiran kanssa, että hän tekee päivänvaloon sopivan, vähän kevyemmän sumusilmäehostuksen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lopputulos on hiukan erilainen kuin mitä normaalisti käytän, mutta silti ehdottomasti itseni näköinen. Hiukset varsinkin onnistuivat mielestäni aivan täydellisesti. Tykkään myös meikistä, vaikka tuskin ihan samanlaista yritän itse toteuttaa. Kira ymmärsi hyvin toivomani sävymaailman ja jopa huulimeikki tuntui hyvin luonnikkaalta tällaiselle huulipunakammoisellekin. Kuvassa näköjään silmät vielä vähän punoittaa pensselöimisen jäljiltä, mutta onneksi se ehti laskeutua varsinaiseen photoshootiin mennessä.
Yksi ihanimpia asioita tällaisissa tapahtumissa on upeiden blogikollegoiden tapaaminen. Taas tuli parannettua maailmaa, annettua vertaistukea, hölpöteltyä niitä näitä mm. Tinder-deittailusta ja naurettua vatsalihakset kipeiksi. Mahtavaa!
Indiedays 12.3.2015 5
Karkkipäivän Sanni kampausvuorossa, Mami GO GO:n Minttu on kuvausassistenttina, kun säädin kameran asetuksia ja Annikankin kampausta hiukan kohenneltiin. Saatoimme ehkä myös syödä kilon juustoa siinä sivussa…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Take a pose…
Indiedays 12.3.2015 7
Kuvaussessio oli hauska, mutta yllättävän haastava. Jotenkin sitä kuvittelee, että mikä tahansa kuvaustilanne on helppo ottaa haltuun, kun kameran edessä tulee keikisteltyä tämän tästä. Enkä voi sanoa, että olisin tilannetta mitenkään erityisesti jännittänyt. Suorituspaineita oli toki hiukan. Edelliset viralliset profiilikuvat otettiin monta vuotta sitten ja sen tietää, että näiden kanssa tulee elää aika pitkään tästä eteenpäin.
Kuvaaja oli onneksi ihan rento ja huomasi kyllä, kun hymy alkoi hyytyä. Siinä vaiheessa hän kehotti ajattelemaan vain mukavia asioita, lomamatkaa ja auringonpaistetta. En tiedä mahtoiko hän arvostaa, kun kerroin, että Peetu alkaa aina höpötellä juttuja kissanpennuista päivänasukuvauksien yhteydessä, jos hän huomaa, että alan jännittää nenääni (= Peetun ilmaisu sille, että ilme kohmettuu paikoilleen…).
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kun kaikki halukkaat oli kuvattu, siirryimme id:n toimiston yläkerrassa sijaitsevaan edustustilaan syömään lounasta ja pitämään palaveria. Tsekkaa Jannin mielettömän ihana hapsuneule!
Indiedays 12.3.2015 9
Aivan järkyn hyviä erilaisia salaatteja ja onko tuo nyt sitten joku pesto-versio bruschettasta… Omnomnomnom! Reilu parituntisen palaverin jälkeen oli pakko käydä santsaamassa vielä yksi kierros salaatteja – ja voin kertoa, että en ollut ainoa!
Päivän virallisen osuuden jälkeen suuntasimme vielä Helsingin kasvitieteelliseen puutarhaan Rekorderlig-bileisiin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihan täydellinen, kuulas, aurinkoinen, tyyni kevätpäivän alkuilta. Niin uskomattoman kaunista!
Indiedays 12.3.2015 11
On aika vaikea kuvitella makeampaa paikkaa pitää kesä-teemaisia juhlia näin heti talven loputtua kuin Helsingin kasvitieteellinen puutarha. Trooppinen lämpö, runsas kasvillisuus ja hilpeästi thai-henkinen monivärinen valaistus loivat ihan mahtavat puitteet bileille.
Indiedays 12.3.2015 12
Pääsin myös toteuttamaan ikiaikaisen haaveeni ja viritin päähäni oikein näyttävän hennon vaaleanpunaisista muhkeista ruusuista koostuvan kukkapannan. Olo oli vähintäänkin kuin Disney-prinsessalla! Tai no, Disney-prinsessa, joka juo siideriä pullon suusta ja pukeutuu printtipaitaan ei ehkä ole mikään ihan normaali-ilmiö, mutta siitä huolimatta oli hauskaa saada tekosyy huvitella ruusuövereitten kanssa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pitihän sitä tietty ikuistaa myös bloggari-kollegoita kukkapannat päässä!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juhliminen jäi omalta kohdaltani varsin pikaiseksi, koska piti lähteä kohti lentokenttää ja kotimatkalle. Ihan mahtavaa kuitenkin, että ehdin edes pyörähtää paikalla. Harvoin, jos koskaan, sitä pääsee näin erityiseen paikkaan irrottelemaan.
Kotimatka sujui ilman pahempaa turbulenssia. Mitä nyt viereen osui pahassa (ja äänekkäässä) parisuhdekriisissä oleva nuoripari… Onneksi Urbanearsin kuulokkeet eristävät mainiosti myös ulkoa tulevia ääniä.
Postauksen kuvista kaikki ne, missä esiinnyn itse ja jotka eivät selvästi ole selfieitä, on ottanut joko Sanni tai Minttu – suurkiitokset teille ja olipas niin kiva tavata!! Seuraavan kerran sitten Bloggers’ Inspiration Day:ssä huhtikuussa – eikö niin!?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Se siitä long bob -haaveesta ainakin nyt toistaiseksi. Kävin viikonloppuna kampaajalla ja viime hetkellä jänistin. Sanoin, että napsitaan vain kuivat latvat ja kotona olin ihan kauhuissani, kun tukka tuntui niiiin lyhyeltä. Eihän siitä lopulta lähtenyt kuin reilu viisi senttiä, mutta silti tuntui, että harjatessa latva loppuu ihan kesken. Ei taida olla Mintusta lyhythiuksiseksi…
Jonkinlainen sivuotsis napsittiin kuitenkin. Huomaan, että kuvissa se ei juurikaan näy, mutta tuntuu silti ihan kivalta, että ei ole ihan niin kalju olo kasvojen ympärillä. Kuvissa hiukset ovat vielä kampaajan jäljiltä (en pese tukkaani kuin kerran viikossa) ja uskon, että otsatukka pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun laitan sitä itse.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olettehan huomanneet, että tuossa edellisessä postauksessa on menossa aivan mahtava arvonta!? Kaksi onnekasta voittaa 100 euron arvosta Fiskarsin keittiövälineitä. Vastauksia on tullut tosi vähän, joten voittotsäänssit ovat kerrassaan huikeat! Kantsii tosiaankin osallistua!!
Asiasta toiseen – eli päivän kuumaan kysymykseen: Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka katsoo Netflixiä Mediahintin kautta? Onnistuin kehittämään viikonlopun aikana tosi pahan addiktion New Girl -sarjaan. Ruotsin Netflixissä siitä on vain kaksi tuotantokautta ja Mediahintin testiperiodini on loppunut. Nyt mietin, että pitäisiköhän se hankkia oikein virallisesti Jenkki-Netflixissä saattaisi olla jo kolmaskin tuotantokausi saatavana…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Maanantain asuni on tyypillinen viikon ensimmäisen päivän toimisto-outfit. Ruudulliset siistit housut ja valkoiset kaulukset antavat vähän ryhtiä, pehmoinen swetari mukavuutta ja turvaa. Aika hauskasti kokonaisuus muuttaa Martensien räyhäkkyyttä selkeästi asiallisempaan suuntaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • paita, Black Book
  • kauluspaita, & Other Stories
  • housut, Forever 21
  • kengät, Dr. Martens

Gwyneth Paltrow long bob
Poden – jälleen kerran – keskivaikeaa hiustenleikkauskuumetta. Tiedän, että monet pitävät pitkää tukkaani aika kivana ja toisaalta viihdyn siinä itsekin ihan ookoo. Toisaalta olen roikottanut pitkää, suorastaan ylipitkää, kuontaloani lähestulkoon samanlaisena jo niin kauan, että tekisi tosiaan mieli saada vähän vaihtelua.
Eniten himottaisi pitkähkö, olkapäille ulottuva kampaus – long bob. About vuosi sitten tyyli oli iso hitti celebrityjen keskuudessa, minkä ansiosta inspiraatiokuvamateriaalia löytyy interwebsin täydeltä.
January Jones long bob
Olen leikannut muutaman kerran aikaisemmin hiukseni tosi tosi pitkästä ihan lyhyeksi. Ensimmäisellä kerralla olin töissä Tampereen Työväen Teatterissa ja teatterin kampaamon tytöt leikkasivat hiukseni toivomukseni mukaisesti melkein siiliksi sitä vastaan, että saivat pitkän ponnarini peruukkiaineksiksi. Karkki oli silloin ihan melkein vauva vielä, joten superlyhyt tukka oli teknisesti helppo. Kasvatus takaisin pitkäksi alkoi tosin samana päivänä, kun hiukset leikattiin.
Toisella kerralla olin töissä Tampereen yliopistolla. Muistan, miten perjantaina lounaalla puhuttiin työkavereitten kanssa hiusten leikkaamisesta ja kuinka julistin olevani ehdottomasti eniten oma itseni pitkissä hiuksissa, enkä missään tapauksessa ajatellut leikata niitä tyyliin ikinä. En tiedä, mitä yön aikana tapahtui, mutta lauantaina käytin koko aamupäivän soitellen läpi Tamperelaisia kampaamoja vapaan ajan toivossa. Tuloksena oli jälleen superlyhyt kampaus – itse pyysin vieläkin lyhyempää, mutta kampaaja kieltäytyi leikkaamasta. Sanoi, että voin mennä maanantaina takaisin, jos hiukset edelleen tuntuvat liian pitkiltä… No, eivät tuntuneet. Haha! Ja työkavereitten ilmeet oli kyllä ikuistamisen arvoiset, kun en-kyllä-koskaan-leikkaa-hiuksiani-Minttu saapui lyhyen kuontalonsa kanssa toimistolle!
Jennifer Lawrence long bob
Muutaman kerran olen tehnyt myös vähän maltillisemman hiustenlyhennysoperaation. Aina lopputulos on kuitenkin ollut se, että olen alkanut kasvattamisprojektin aivan samantien. Eli onko leikkaamisessa ylipäätään mitään järkeä?
Yleensä pidän hiukset aina kiinni ja siksikin tuntuu jotenkin turhanaikaiselta pitää matkassa ylipitkiä karvoja. Ei niistä toisaalta mitään haittaakaan ole. Mieleni tekisi silti uudistua jotenkin – ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uudet hienot hiukset?
Reese Witherspoon long bob
Ongelma taitaa olla nyt oikeastaan vain se, että raaskinko leikata. Nyt, kun hiukseni ovat olleet niin pitkät niin pitkään, tuntuu, kuin en osaisi kuvitellakaan elämää ilman mahdollisuutta Hollywood-kiharoihin. Tai että kaikki supervoimani olisi säilööntynyt juuri karvojen pituuteen. Asiaa ei millään tavalla helpota se, että kampaajani sai viime kerralla melkein sydärin, kun ilmoitin harkitsevani kutrien katkaisua.
Scarlett JOhansson long bob
No, saa nyt sitten nähdä, löytyykö rohkeutta kutrien pätkäisyyn vai ei. Mieli kyllä tekisi. Olkapäille ulottuva long bob olisi siitäkin hyvä, että sen saisi vielä ponnarille. Eikä tämä meikäläisen melkoisen luonnonsöherökiharainen hiuslaatuni kovin lyhyessä viihtyisikään – etenkään, kun en edelleenkään halua ryhtyä laittamaan hiuksiani joka kerta, kun olen lähdössä ihmisten ilmoille.
Sofia Coppola long bob Taylor Swift long bob
Vanha viisauteni on, että kyllähän ne siitä sitten taas kasvaa – ja niin kasvaakin. Toisaalta tähän pituuteen, missä hiukseni on nyt, ei päädytä ihan hetkessä. Mutta ehkä voisin oikeasti viihtyäkin pitkässä polkassa… Pitäisi varmaankin rohkaistua ihan oikeasti ja käydä pätkäisemässä kiharat. Tai jos sitten kuitenkin ei… Nääs, nääs…
Kuvat: Getty Image, poimittu täältä ja täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pitkät, varsin ohjelmoimattomat, vapaat on aivan ihana asia! Laskiskelin tuossa juuri, että olemme katsoneet joulun ja välipäivien aikana Karkin ja Peetun kanssa yhdessä kolme elokuvaa (yksi oikein leffateatterissa), puolitoista sesonkia Pretty Little Liarsia, neljä jaksoa Originalsia ja yhden sesongin sekä Suitseja että Orphan Blackia. Lisäksi olemme ehtineet treenata yhdessä, aleshoppailla ja käydä Moderna Museetissa. Kaikenlaiseen ihanaan on riittänyt aikaa ja ruokapöydän ympärillä on myös tullut parannettua maailmaa kerran jos toisenkin.
Aikaa on riittänyt myös prinsessaleikkeihin. Karkki ilmoitti jo ennen joulua haluavansa testata oikeiden “blogityttökiharoiden” tekemistä. Lupauduin tietty auliisti koekaniiniksi – ja tässä on tulos.
Karkki seuraa pääasiassa australialaisia ja britti-blogeja, joten en ole aivan varma, onko nimitys blogityttökiharat ihan paikallaan täällä meilläpäin. Olo kampauksen kanssa oli ainakin varsin glamour, kaikkien pyjamassa vietettyjen päivien jälkeen. En usko, että itse kykenisin tai jaksaisin tehdä itselleni kiharoita samalla tekniikalla – sen verran on takahiuksissa pituutta. Varsin yksinkertaiselta tekniikka kuitenkin tuntuu, joten luulisin, että puolipitkiin hiuksiin blogityttökiharat saa varmasti ihan vaivatta ilman apuakin.
Blogikiharat 2
Vaihe 1: Hiusten suoristaminen. Tämän voi tehdä joko föönaamalla tai suoristusraudalla. Tärkeintä on, että pohja on sileä ja helppo työstää.
Blogikiharat 3
Vaihe 2: Jaa hiukset osioihin. Karkki laittoi Mintun pitkiin ja melko paksuihin hiuksiin neljä osiota: kaksi päälaelle, yhden “keskikerrokseen” ja yhden alahiuksiin. Aloita kihartaminen alimmasta kerroksesta.
Blogikiharat 4
Vaihe 3: Hiusten kihartaminen kauttaaltaan. Ota kerralla noin viiden cm:n levyinen ohut siivu hiuksia ja aloita kihartaminen noin 10 cm hiusrajasta – eli ei siis heti hiusten juuresta. Kiepauta hiussuikale suoristusraudan (muotoiluraudan…) ympäri ja käännä rautaa kerran itseesi päin. Vedä rauta tasaisesti latvaan asti, asettele kihara muotoonsa sormin ja anna jäähtyä
Blogikiharat 5
Käytetyt tuotteet: Sain ihanan paketin Cutrinilta! Suolasuihke, kuivashampoo ja kiiltoseerumi ovat aivan mainioita tuotteita. Tarkoitus oli käyttää niitä tämänkin kampauksen toteuttamisessa, mutta lopulta hiuksiin päätyi vain Anti-Frizzer -kiiltoseerumi ja jo aiemmin saamani Multivolumizer (joka on ihan luottomuotoilutuotteeni muutenkin!). Kuivashampoo on tosi hyvä hiuspohjan kuohkeuttaja ja suolasuihketta käytän yleensä aina, kun en sen kummemmin tee mitään mittavia muotoilujuttuja hiuksilleni.
Välineistä käytössä oli Mariela Sarkiman Cailapille suunnittelemat aivan älyttömän kätevät kroko-pinnit (en tajua, miten olen aikaisemmin selvinnyt ilman näitä! Pakko hankkia vielä toinen setti heti, kun olen Suomessa taas!) ja ihana violetti piikkikampa. Kamman materiaali on hiilikuitua, mikä kuulemma vähentää hiusten sähköisyyttä. Siihen en osaa sanoa mitään, sillä Peetu konfiskeerasi tuon heti, kun saimme kiharakampauksen valmiiksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lopputulos ilman jälkikäsittelyä. Suoristusraudalla saa yllättävän tiukkaa kiharaa, jos niin haluaa. Voisin kuvitella, että vaikutelma olisi aikas koominen, jos kihartaminen olisi aloitettu ihan päälaelta. Tässä vaiheessa, kun päällimmäiset hiukset vielä jäähtyvät kiharat ovat varsin muovisen ja barbiemaisen näköiset, mutta pieni pörröttäminen viisipiikkisellä tekee ihan ihmeitä yleisilmeelle.
Eli pää alaspäin ja muutamia vetoja sormin hiusten läpi ja kiharat ovat valmiit!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lopputulos on mielestäni hauskasti rennon elegantti ja huoliteltu ilman pönötys-fiilistä. Kelpo blogityttökiharat toisin sanoen.
Koko homma sujui yllättävän nopeasti. Suoristuksen Karkki teki kahdessa kerroksessa ja kihartamisen tosiaan neljässä eri osiossa. Peetu toimi kuvaajana, joten kuvien takia ei tarvinnut pitää mitään pausseja. Arviolta kampauksen tekemiseen meni kaikkiaan maksimissaan 15 – 20 minuuttia. Itse omiin hiuksiin tehtynä tuo ei varmaankaan sujuisi ihan yhtä nopsaan, mutta eipä siihen kuuman raudan kanssa paljoa enempääkään pysty käyttämään.
Itse tykkään blogityttökiharoistani kovasti! Täytyy toivoa, että ne selviävät yön ylitse, että pääsen huomenna toimistolla esittelemään kampaustani.
*kaikki postauksessa esiintyneen tuotteet saatu blogin kautta

Old stuff