Tänään oli kampaajapäivä! Yleensä yritän venyttää tyvikasvun värjäystä niin pitkään, että en enää kehtaa edes itse katsoa peilikuvaani. Nyt kykenin kampaajalle ennenkuin hiuksistani muodostuu todellinen ympäristöhaitta, koska lauantaina on rakkaan kummityttäreni ylioppilasjuhlat ja tietäähän ne lakkiaiskuvat. Ehkä hää- ja ristiäiskuvat menevät edelle, mutta seuraavaksi eniten katsotut, jaetut ja kehystetyt on varmasti juuri ylioppilasjuhlissa otetut kuvat. Mitenkään en tietenkään halunnut riskeerata sitä, että päädyn johonkin ikimuistettavaan kuvaan kolmen sentin tyvikasvun kanssa. Vaikka siis olen täysin tietoinen, että juhlakalun kummitäti ei nyt ole se juhlien kuvatuin.
On kyllä muutenkin kiva aloittaa kesä ihan uudessa, freesissä hiuskuosissa.

Pituudesta lähti about kymmenen senttiä – ei tuosta taida sellaista megapitkää tulla koskaan. Ja toisaalta – enemmin pidän luonnollisten paksujen hiusten fiiliksen kuin kasvatan latvoista liuhuavaa kuontaloa ihan väkipakolla.
En tiedä näkyykö näistä kuvista, mutta pyysin tyveen yhden asteen tummemman sävyn. Sama sävy laitettiin sitten huuhteluna myös latvaan. Lopputulos on edelleen blondi, mutta aavistuksen luonnollisempi mielestäni. Jotenkin myös tuntuu, että on ihan pakko valmistautua pienellä tummennuksella kesän aurinkoisiin päiviin. Yleensä sitä on syksyllä ihan ihmeissään super-blondin, puoliksi palaneen kuontalon kanssa.

Olen niin onnellinen siitä, että kulmakampaamooni on palkattu (todella) nuori, mutta (todella) lahjakas kampaaja. Kaikkia megalomaanisen kuuluisia ja sikamaisen kalliita hiustaiteilijoita kiertäneenä tunnistan kyllä tyypin, joka tietää, mitä tekee. Tyyppi ei voi olla enempää kuin 19- vee, mutta otteet ja itsevarmuus on ihan huippuluokkaa. Ja että ihminen osaa sanoa: “tiedän, miten blondeja tehdään” ja “osaan pitkät hiukset” kertoo, että nyt ei todellakaan arvailla.
Eipä taida neito pysyä kauaa tässä korttelikampaamossa, mutta voinpahan sitten myöhemmin leuhkia olleeni hänen ensimmäisiä asiakkaitaan..

 
Tässä kuvassa on päälläni vielä ryppyinen kotipaita yhdistettynä fiksuun hameeseen. Tasan 25 minuutin päästä pitäisi olla Richessä tapaamassa yhtä ihanaa bloggarikaveria. Elikkä nyt tästä salamana paidan vaihtoon ja menoksi!!

Kyllä kai ne maanantaitkin on kivempia nyt, kun on jo selkeästi lämpimämpää ja aurinko paistaa? Aamulla tuntui silti aivan perusmaanantailta. Se tunne, kun hiukset märkinä, meikkaamatta ja vielä kylpytakki päällä vilkaisee sivusilmällä kelloa ja tajuaa, että raitiovaunu menee viiden minuutin päästä. Ensin sitä riipii vaatteita päälleen hirveällä tohinalla (sukkahousut ei mennyt rikki!) ja samalla laskiskelee, että lounaslaatikko on kyllä valmiina, mutta missä on työkännykkä ja toimiston avainkortti. Sitten tajuaa, että voi ihan yhtä hyvin päättää jo heti, että meneekin sillä seuraavalla raitiovaunulla, kun myöhästyisi sitä kuitenkin. 7 minuuttia lisäaikaa on sen verran, että ehtii heittää jopa pikaisen ehostuksen maanantaiväsynyttä ilmettä piristämään. Ja sitten se seuraava juna onkin peruutettu. Vagnfel tai personalbrist.
No päästiin töihin kukin ajallamme. Silleen nippanappa sivistyneen rajoissa.
Enpä olisi tänä aamuna muutenkaan ehtinyt paljoa hiuksiani fiksuksi väsäilemään. Todella pitkästä aikaa päätin antaa ihan luonnontilassa kuivuneitten karvojen liuhua vapaana. Tavallaan ehkä ihan kivankin kesäinen tuollainen huolimattomaksi itsekseen asettunut kiharasöherö. Vaikka toisaalta kyllä tuntuu, että ehkä look on toimistolle vähän turhankin surf-huoleton.

Muuten hiukset on pesun jälkeen jätetty ihan sellaisekseen, mutta suihkuttelin varsin reilulla kädellä Tony&Guy:n suoleavesisuihketta koko tukkaan. En ole testannut mitenkään erityisen monia vastaavia suihkeita, mutta koostumukseltaan tuo on ehdottomasti kevyin. Etuna on, että se ei todellakaan tee hiuksista raskaita (niinkuin esim aito merisuolavesi saattaa tehdä), mutta toisaalta kaipaisin ehkä aavistuksen enemmän tukea.
Jos jostain löytyisi sellainen ihmeaine hiuksille, joka tekisi luonnonkiharoista joustavat, silottaisi harotuksen, antaisi tukea ja tuuheutta olematta liian tahmainen tai paksu sekä lisäksi olisi vielä kevyt siinä mielessä, että hiuksia ei tarvisisi olla koko ajan pesemässä. Niin, jos jostain löytyisi sellainen supertuote, voisin kyllä kuvitella olevani useamminkin ihmisten ilmoilla lähes luonnontilaisissa hiuksissa.

Maanantaisen toimistopäivän työasun suurin uutinen on melko uusien hankintojen joukkoon kuuluva Samsøe & Samsøe -merkkinen viskoosisifonkipaita. Tykkään sen sini-vihreästä keltaisella kirkastetusta sävymaailmasta tosi kovasti ja jotenkin sifonki on materiaalina kivan rento.

 

• paita, Samsøe & Samsøe
• hame, H&M
• kengät, Vagabond

Muistatteko vielä reilu vuosi sitten kampausskeneä järisyttäneen sukkanutturan? Helppoudessaan ja rennon boheemissa tyylikkyydessään se oli aivan omaa luokkaansa. Varsinaisen sukan jälkeen bloggarit toki omaksuivat hiukan paremmin aiheeseen sopivan apuvälineen ja vähemmän pitkähiuksiset myös perinteisemmän tavan rakentaa ko. muhkea nuttura.
Itse kuulun siihen pitkähiuksisten lahkoon, jotka joutuvat ihan erikseen tsemppaamaan, että pitäisin hiuksiani auki arkisin. Tiedän, että jotkut kaverini suhtautuvat samoin stilettoihin – halu ja taitokin – käyttää korkeita korkoja on suuri, mutta jokin vain tökkii…
Itse kuljen kyllä suvereenisti missä tahansa koroissa ihan missä tahansa tilaisuudessa, mutta hiusten kanssa on hankalampaa. Vapaana roikkuvat kutrit rajoittavat henkilökohtaista vapauttani paljon enemmän kuin mitkään vaatekappaleet superlyhyet helmat ja superkorkeat korot mukaanluettuna. Silti olen tehnyt aktiivisen päätöksen pitää pitkät hiukseni (vaikka niistä viimeksi lähtikin yli 10 cm).
Yleensä runttaan kutrini arkisin vain auttavalle nutturantapaista muistuttavalle sykerölle. Silloin tällöin iskee halu olla piirun asiallisempi ja silloin hiuksetkin saavat olla vähän paremmin kuosissa. Se likilegendaarinen sukkanuttura oli teoriassa ihan ookoo, mutta jos nyt näin hypen jälkikäteen sanotaan asia niinkuin se on, niin voin kertoa, että erityisesti meillä, joilla on pitkähköt kerrostetut hiukset tuo sukkanutturan toteuttaminen ei ollut mitkää helppo homma.

Tässä nyt sitten superhelpoksi mainostetusta sukkanutturasta vielä kertaalleen helpotettu versio, joka sopii erityisesti kaikille niille, joilla on kerroksittain leikatut hiukset. Mitenkään erityisen pitkiä hiuksia tämän nutturan toteuttaminen ei todellakaan vaadi, mutta lyhyemmät kuin puolipitkät voi kokea ongelmia, joita en ole osannut tässä ottaa huomioon.
Sukkanutturan helppoversiota varten tarvitset: yhden nutturadonitsin (joo, rullattu sukka käy yhtä hyvin, jos nyt on ihan pakko… ;P), muutaman hengettömän ja yhden hiusten värisen ponnarilenksun.

Vaihe 1: kokoa hiuksen yhdeksi nipuksi about sille korkeudelle, mihin haluat nutturan asettuvan.

Vaihe 2: levitä hiuskarvat donitsin päälle ja vedä ponnarilenksu koko komeuden yli.

Vaihe 3: jaa yli jäänyt häntä kahtia, kiepauta kerran itsensä ympäri ja sitten nutturan ympäri eri puolilta kiertäen.

Vaihe 4: kiinnitä nutturan ympäri kierretyt hännät muutamalla hengettömällä. Suihkuttele koko komeuden päälle hyvää hiuslakkaa, jos siltä tuntuu.

Valmista tuli!
Sukkanutturan helppoversion tekemiseen ei mene sekuntiakaan kauempaa kuin pelkän ponnarilenksun avulla tehtyyn suttunutturaan. Lopputulos on kuitenkin aika selkeästi elegantimpi ja sivistyneempi. Win-win kaikin puolin!

Tänään oli kipeästi kaivattu kampaajapäivä. Ihme homma, miten se luonnollinen tyvikasvusta hohkaava rotan väri kykenee pilaamaan fiiliksen ihan totaalisesti. Siksi tässä viime viikolla ei ollut edes päivän asukuviakaan. En vain kestänyt katsoa enää yhtään sekuntia karseeta lettiäni – saatika sitten ottaa jotain kuvia, kun tilanne oli se, mikä se oli.
Harkitsin jopa jonkin päähineen hankkimista. Sen verran paha oli tilanne.

En ole edelleenkään löytänyt varsinaista “luottokampaajaa”. Muutaman totalipettymyksen jälkeen olen sentään löytänyt pienen kävelymatkan päästä kohtuukivan salongin. Se ei ole mikään luksusmesta, jossa huseeraa nimekkäitä hiustaiteilijoita, mutta ei myöskään mikään kauhupaniikkia aiheuttava korttelikampaamo.
Olen käynyt samassa paikassa sitten sen likilegendaarisen Kampaamokäynti from HELL -kokemuksen jälkeen. Ja se jo kertookin, että olen ollut ihan riittävän tyytyväinen. Paikan omistaja, viisissäkymmenissä oleva Välimereltä tai Lähi-Idästä alkujaan kotoisin oleva herra, suoritti värjäyksen, leikkauksen etc. ensimmäisellä käyntikerrallani. Erinomaisen nonchalantti kohtelu ja palveluasenteen totaalinen puuttuminen ei haitannut, kun havaitsin, että nyt, NYT on löytynyt se täydellinen väri, jonka haluan hiuksiini. Pehmeä puolihunajainen tuhkaan taittava melkoblondi on ehkä yksi maailman hankalimmista sävyistä totetuttaa.

Pyysin heti ensimmäisellä visiitillä, että kirjoittavat ylös väricocktailin koostumuksen ja täytyy sanoa, että sen jälkeen en ole ollut kertaakaan pettynyt.
Sen ensimmäisen kerran jälkeen maestro (tai paremminkin “maestro”) ei ole hoitanut kampaamovisiittejäni, vaikka aina hän on siellä paikalla. Täällä on kolmevuotinen lukiolinja, josta voi periaatteessa valmistua kampaajaksi. Vakikampaamossani näitä nuoria ammattilaisia on yleensä vähintään pari-kolme. Olen ollut kiitollinen siitä, että herra maestro on aina sekoittanut värini, sen jälkeen ei ole ollut niin väliä, kuka sen tyvikasvuun levittää. Terv. nimim. “monta vuotta itse hiuksensa värjännyt”.

Viimeisen vuoden ajan, ehkä vähän pidempäänkin, hiuksistani on pitänyt huolta sama kampaajatyttö. Ihan mukava, mutta ei kovin taitava. Väri on ollut hyvä, koska se on aina sama, mutta pari kertaa kun olin antanut hänen vain tasoittaa latvoja ja kerran leikata vino-otsiksen, totesin, että saksien kanssa en halua tämän ihmisen enää tapaavan hiuksiani.
Edellisestä tasoituksestakin on siis jo aikaa. Tiesin, että tänään on aivan pakko leikata vähän latvoja, sen verran kauan on edellisestä kerrasta ja jopa minun epäharjaantunut sormituntumani sanoi, että latvat on niin kuivat, että se ei enää ole kovin kaunista.

Kun saavuin (vain ihan pikkuisen aavistuksen myöhässä) kampaamoon, rekisteröin, että paikalla on itse maestron ja viimeaikojen vakikampaajani lisäksi yksi takki päällä oleva nuori tyttö (siis nuorempi kuin Karkki tai Peetu – ehkä 19 vuotias…), joka antaa hikipäässä meriselitystä siitä, miksi on myöhässä. No, tämä samainen myöhästelijä oli tämänpäiväinen kampaajani.
Ja – yllätys, yllätys – todennäköisesti myös tuleva luottokampaajani!
Tykästyin hänen varmaan tyyliinsä käytännöllisesti katsoen ensimmäisellä harjanvetäisyllä. Selkeästi nuoresta iästään huolimatta hänellä oli luottamusta herättävä näppituntuma. Kyllä käsityöläinen toisen tunnistaa.

 
Värikoodi on ihan sama kuin about viimeiset kaksi vuotta, mutta silti tuntuu jotenkin, että tämä nykyinen on kauniimmin beessi, luonnollinen tuhkanlämmin blondi olematta sen paremmin keltainen kuin vihreäkään.
Parasta tämän päivän kampaamokäynnissä oli, että itsekin pitkähiuksinen Anette, vakuutti, että “jag är bäst på långt hår” – eli ihan pakollinen latvojen tasoitus ei tuntunut yhtä suurelta hypyltä suureen tuntemattomaan. Päinvastoin, annoin hänelle vapaat kädet ja tuloksena on, ai kauhistus, 20 – 25 cm lyhyemmät hiukset !! (ei tullut otettua “ennen” -kuvia, mutta tästä postauksesta tai tästä edellisestä kampaamoreissusta näkee vähän tilannetta.) Ja uudelleen henkiin herätetty vino-otsis.
Tämän päivän kampaajakäynnin lopputulos on siis se, että rrrakastan tuota himmeästi hohtavaa tuhkaisenhunajaista blondi-sävyä, hiukset tuntuvat t o d e l l a  lyhyiltä leikkauksen ja pienen kerrostuksen jälkeen (mutta järki yrittää onneksi selittää, että ihan pitkät ne on edelleen…), sivuotsis on tehnyt paluun, mikä on visuaalisesti kiva, mutta teknisesti pain in the a. ja että pitkästä, pitkästä aikaa voin laittaa kalenteriin ylös jonkun nimen siihen “luottokampaaja” -kohtaan. Anette, we will meet again!

Hurjasti kiitoksia kaikille OBH Nordican Magic Brush -arvontaan osallistuneille! Oli aivan mahtavan hauska lukea kaikkia huikeita kilpailuvastauksia. Tai hauska ja hauska… eihän sitä nyt koskaan toiselle varsinaisesti hiuskatastrofia toivo, mutta suurimmasta osasta on kuitenkin selvitty ilman sen kummempia fyysisiä tai henkisiä vaurioita. Useimmiten hiukset kun on kuitenkin ihan uusiutuva luonnonvara.

Suosittelen selailemaan tuon postauksen kommenttiboksia, jos oma hiuskatastrofi tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä!

Onneksi voittajaa ei tarvinnut valita vaan arpaonni ratkaisi, kuka pääsee kohentelemaan kampaustaan 38 mm:n Magic Brushin avulla. Voittajan vastaus kuuluu näin:

“Katastrofin aineksia oli kerran uudella kampaajalla käynti ennen illanviettoa ja lopputuloksena “tätimäinen” kampaus, jota sitten kotona piti yrittää pikaisesti parannella.  Tuo Magic Style Brush olisi  mainio vempele tämän perheen äidin ja tyttären yhteiseen käyttöön :)”

Eli nimimerkki:

ANSKU!!!

Lämpimät virtuaaliset onnitteluhalaukset voittajalle!!

Voittajalle on lähtenyt ilmoitus myös sähköpostitse.