Keväthuolletut hiukset esittelyssä!

Olen nyt muutaman kerran käynyt Karkin suosittelemassa kampaamossa, joka sijaitsee tässä aika lähellä. Olen ollut ihan ookoo tyytyväinen lopputulokseen – varsinkin väri pysyy mielestäni kivasti luonnollisen lämpimänä blondina. Mikään luottokampaamo se ei ole, mutta yleensä en haluakaan muuta kuin tyvivärin, joten homma toimii ihan ookoo.

Tänään heittäydyin hurjaksi ja leikkasin otsatukan!

Yllättävän paljon muuttaa ilmettä – eikö vaan! Jotenkin kesäisempi olo tulee, kun on vähän uutta juttua. Tosin otsiksen leikkaaminen on ihan vakiotemppuni, kun haluan vähän vaihtelua. Tuollainen kevyt vinoon leikattu otsatukka on myös helppo kammata sivuun – eikä sen pois kasvattaminenkaan ole mitenkään kivulias prosessi.

Arvatkaa kenen kuvia näytin kampaajalle!? Haha!

Olen ihastellut Ainon eleganttia otsatukkaa sen leikkaamisesta lähtien. Nämä neljä kuvaa näytin kampaajalle ennenkuin annoin hänen käydä saksineen hiusteni kimppuun (luottamus huipussaan…). Kuvat on siis peräisin Ainon blogista!

Täytyy kyllä sanoa, että esikuvalla on jotenkin enemmän särmää koko touhussa, mutta ihan kohtuullisen tyytyväinen olen kampaajan aikaansaamaan lopputulokseen itsellänikin.

Mikään huippuhyvä leikkaaja ei tosiaankaan ole tämä “nykyiseni”. Pyysin myös leikkelemään vähän kuivia latvoja ja hän tasasi vain pituutta vähän eikä ottanut huomioon, että hiuksiani on kerrostettu aika paljon. En jaksanut alkaa valittaa, joten tällä mennään nyt seuraavaan kertaan asti. Ainakin erilaisia nutturoita ja muita kampauksia ajatellen tasapituisemmat hiukset ovat ihan positiivinen juttu.

Ja sama iPhoton filtteritestailujen jälkeen.. Superkampaajani ei myöskään paneutunut erityisesti hiusten laittamiseen. Onko nuo nyt sitten suoristettu vai mitä? Vähän siltä väliltä paremminkin. Haha!

Tässä se nyt tulee – täydellisten “poskikiharoiden” saavuttamisen salaisuus! Tänään töissä yksi kollega kysyi, millä taivuttelen hiukseni, että saan ne lainehtimaan pehmeästi juuri poskipäiden kohdalta kasvoihin päin. Olin ihan, että TÄH?? Blogini lukijat ovat varmasti huomattavasti kyseistä työkaveria paremmin perillä Mintun lähestulkoon olemattomista hiustenlaittorutiineista. Olin toki imarreltu, että kampaustani (tai paremminkin “kampaustani”) kehuttiin. Oli kyllä ihan pakko käydä vessan peilistä tarkistamassa, että mistä on kysymys – vai oliko kollegan kommentti suorastaan ironinen.

Ei, en yleensä suhtaudu kehuihin epäilevästi tai vähättelevästi – päinvastoin – olen jo aikapäiviä sitten opetellut sanomaan rehellisen ilahtuneen kiitoksen, kun joku kehuu asuani, laukkuani, hiuksiani, koruani… etc. Tänään oli kuitenkin vähän eri tilanne. Let me explain. Elikkä aamulla olin laittanut kellon soimaan tavalliseen tapaan ihan hyvissä ajoin. Jostain syystä olin nukkunut viime yön aika huonosti ja ensimmäinen 10 minuutin torkku läjähti ilman miettimistä. Kissa kuitenkin heräsi sen verran, että siirtyi sängyn jalkopäästä mahani päälle kerälle kehräämään. Juu, ihan helppoa nousta sängystä ylös, kun ei muutenkaan huvita ja vielä kissa siinä lämpimänä keränä toimii ekstra-painona.

Noin 45 min (jeppp…) sen jälkeen, kun ensimmäinen herätys pärähti ilmoille, sain vihdoin itseni ylös peiton alta. Tuskin tarvitsee sanoa, että tuossa vaiheessa alkoi olla jo pikkasen kiire? Käytettävissä olevaan aikaan nähden käytin kohtuuttoman pitkän ajan peilin edessä pohtien, pitääkö hiukset pestä vai ei. Sinänsä aika hassua, sillä yksi harvoista lapsillenikin opettamista elämänohjeista on, että jos pitää kysyä “pitäisköhän hiukset pestä” silloin yleensä pitää. Noniin, oli siis ihan järkky kiire ja hiukset piti pestä, oli miten oli.

Suihku, hiustenpesu, hampaidenpesu, rasvaus, pukeutuminen, berocca, kahvinkeitto, meikkaus – ja menoks. En katsonut aikaa, moni on varmasti nopeampi. Kissakin tuli jossain välissä ruokittua etc. Mutta hiusten laittaminen jäi tasan siihen pesemiseen. En edes ehtinyt kampaa tai harjaa näyttää kuontalolleni. Siinä suurin – ja ainoa – syy siihen, miksi suhtauduin työkaverin kehuihin aavistuksen epäillen. Hiukseni olivat siis jopa omassa mittakaavassani poikkeuksellisen luonnontilassa. Ja ne kehutut laineet/kiharat kasvojen ympärillä? No ne tulee siitä, että pidän hiuksia korvan takana. Haha!

• neule, Arelalizza (saatu)
• toppi (alla), H&M
• hame, H&M
• kengät, Vagabond
• kaulakoru, Kookai (tuunattu)

Kaikenlaiset nutturaviritykset tuntuvat olevan kuumintahottia kampausrintamalla. Sopii mainiosti Mintulle, koska hiukseni ovat kiinni eniveis noin 90 % ajasta. Yleensä toki vain yhden ponnarilenksun avulla huitaistulla superpikasöherönutturalla, mutta kaikenlaiset muutkin ideat ovat aina enemmän kuin tervetulleita tuomaan vaihtelua iänikuiseen vakikampaukseen.

Ongelma on vain se, että en oikein osaa enkä viitsi tuunailla sen kummempia kutrieni kanssa. Kampauksien on valmistuttava minuutissa ja lopputuloksen olla siinä määrin pitävä, että laitosta ei tarvitse korjailla päivän mittaan.

Suunnilleen vuosi sitten blogosfäärissä kiersi villityksen lailla “sukkanuttura” – elikkä kiva hiuslaitos, jossa keskeinen apuväline oli sukan varsi. Ei sinänsä mikään uusi idea, mutta usein vanhat vinkit ovat.. niin te tiedätte.. parempia kuin clutchillinen uusia.

Peetu väsäsi Mintulle muutaman kerran muhkean sukkanutturan. Tykkäsin siitä oikein kovasti, mutta en ikinä onnistunut saamaan sitä itse onnistumaan edes sen vertaa, että olisin kehdannut lähteä oven ulkopuolelle. Liikaa karvoja, liian paljon kerrostettuja tasoja ja liian lörppö sukka – siinä selitykseni. Viimeksi Henkalla käydessäni mukaan tarttui kassan vieressä strategisesti tönöttävästä hyllystä nutturadonitsi.

Pörröinen rinkula tarraa sen verran peremmin hiuksiin, että tuon avulla sukkanuttura – tässä vaiheessa kaiketi siis donitsinuttura – onnistuu aivan mainiosti ilman apukäsiäkin. Donitseja on myynnissä kahta eri paksuutta ja muistaakseni kahta tai kolmea eri sävyä. Ostin paksumman version vaaleimmassa sävyssä, hinta oli muistaakseni noin parin euron luokkaa.

Periaate on sama kuin sukkanutturassakin – eli ensin hiukset kootaan ponnarimaisesti yhteen halutulle korkeudelle. Jos hiukset ovat kovin kerrostetut – niinkuin itselläni on – kannattaa käyttää jotain hiuskiinnettä ennen hommaan ryhtymistä. Muuten voi hermo palaa sinne tänne karkaileviin hiusten pätkiin. Itse suihkuttelin keskivahvaa hiuslakkaa kevyesti koko pehkoon.

Donitsi laitetaan hiusten ympärille samaan tapaa kuin ponnarilenksu. Hiusten pituus voi vähän rajoittaa sitä, mihin kohtaan nutturan voi tehdä. Itse en esimerkiksi saa tehtyä itselleni trendikästä päälaella keikkuvaa nutturaa siitä yksinkertaisesta syystä, että käsivarsien pituus ei riitä, koska hiukset ovat päässeet kasvamaan niin pitkiksi.

Donitsi vedetään hiusten latvoihin ja sen jälkeen hiuksia aletaan rullata donitsin ympärille. Alkuvaihe voi tuntua vähän hankalalta, mutta tässä vaiheessa ei ole vielä mitään tarvetta pyrkiä siistiin lopputulokseen. Kunhan kaikki hiukset pysyvät mukana – hyvä. Yleisilmettä pystyy sukimaan lisää loppuvaiheessa.

Lopuksi silitellään ja tasaillaan päänahkaan asti kierrretyn donitsin päälle. Itse en tavoitellutkaan kovin siistiä ja “nuoltua” lopputulosta. Tuollainen vähän boheemimpi hurlumhei-meininki on enemmän tyyliseni.

Nutturan väsäämiseen meni kaikkinensa kaksi minuuttia. Harjoittelun myötä tuo varmasti onnistuisi vieläkin nopsemmin. Aivan täydellinen siis tällaiselle hiustenlaittotumpelolle. Nutturasta tulee tosi tukevan oloinen, eikä se ainakaan normipäivän aikana tarvitse mitään korjailutoimenpiteitä.

Pitkästä aikaa oli sellainen hämmentävä hetki, että en pakonomaisesti väkertänyt hiuksiani välittömästi sykerölle. Yleensä aina hiustenleikkausvimmani alkaa siitä, että mietin, että mitä iloa oikeastaan pitkistä hiuksista on, jos niitä pitää aina kiinni. Tämän tuumiskelun lopputuloksena olen päätynyt useammin kuin kerran lyhyeen tai erittäin lyhyeen kampaukseen. Pitkäksi kasvattaminen alkaa sitten normaalissa järjestyksessä jo samana päivänä, kun olen poistunut kampaajalta. Viimeisen leikkuuepisodin jälkeen sitten tuumasin, että taidan vain yksinkertaisesti olla sitä ihmistyyppiä, jolla pitää olla paljon karvoja. Toisaalta, mitä iloa niistä on, jos ne on aina kiinni? Ja siis vielä tarkennettuna: jos hiusten auki pitäminen tuntuu suorastaan rasittavalta? Eli:

Pitäisikö leikata lyhyet – tai edes polkkapituiset – hiukset?

Hiustenleikkuupohdinnan kyytipoikana eilinen asu, joka koostui keväthaaveista ja hiekoitus-hiekasta-harjaamaton-asfaltti -realismista.

• neulepaita, MTWTFSS
• hame (Peetun), Mintun ompelimosta
• kengät, Vagabond
• kaulakoru, H&M

Kannattaa käydä lukemassa Sebastian Trilliance -arvonnan kilpailuvastaukset – voin luvata takuuvarmat naurut ja huikeita tarinoita pieleen menneistä värjäyksistä, leikkauksista ja permanenteista.

Yksi ehdoton suosikkini on nimimerkin beekoo tarina:

“Olimme sopineet kampaajan kanssa tyvikohotuksesta, mutta se menikin pieleen tosi pahasti. Hiukseni olivat käsittelyn jälkeen kikkarasikkarat tyyliin Late Lammas. Kampaaja syytti tästä lasimaista hiustani…
Viikon päivät tappelin tukan kanssa ja sitten marssin parturiin, mies vetäisi koneella hiukseni parin millin sängeksi. Se olikin sitten hiustyylini parin vuoden ajan. Kiharakokeiluja ei ole tuon episodin jälkeen ollut!”

Auts!

Oma filosofiani oli aikaisemmin, että hiukset on uusiutuva luonnonvara ja kaikenlaista voi kokeilla. Tukkani on ollut aivan pikimusta, mahonginpunainen, oranssinpunainen ja testattu on myös kaikki mahdolliset vaalean sävyt. Pituus on vaihdellut vyötärölle ulottuvasta lähes siiliin.

Yksi hauskimpia muistojani on, kun töissä perjantaina juteltiin kahvipöydässä hiuksista ja vannoin viihtyväni niin hyvin pitkissä hiuksissani, että en todellakaan aio leikata niitä – varmaankaan ikinä. Jotenkin siinä sitten mieli ehti muuttua ja jo seuraavana päivänä – eli lauantaina – laukkasin ympäri Tamperetta ja yritin löytää kampaajaa (ihan mitä tahansa kampaajaa…), jolta löytyisi aikaa katkaista kutrini. Lopulta sellainen löytyi jostain Kauppakadun peränurkilta. Kyllä kampaaja hiukan ihmetteli, kun ensinnä näytin seinällä olevaa kuvaa, jossa oli tosi lyhyeksi leikatut hiukset, että tollanen, ja sitten homman edetessä sanoin monta kertaa, että eiku lyhyemmäks vaan. Mutta maanantaina työkavereitten ilmeet olivat todella ikuistamisen arvoiset! Haha!

Uhkaavan bad hair dayn pelastaa useimmiten (ei kyllä aina…) hyvät tuotteet. Ihanaa kiiltoa antavia Sebastian Trilliance -tuotteita pääsee testailemaan osallistuja, joka kertoo hiuskokemuksistaan näin:

“Olin 14 vuotias kun värjäsin hiukseni pikimustiksi ja äiti siitä sitten riemastui ja käski kampaajalle. Menin kampaajalle jotta hän poistaisi värin mutta kampaaja oli sitä mieltä, että laitetaan permamentti ennemmin niin hiukset ei kärsi. Niin laitettiin kiharat ja hiuksista tuli punakat, aika rumat.”

Eli nimimerkki AIKKU!!

Onneksi olkoon voittajalle! Ja suurkiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ihanista vastauksista!