Pitkästä aikaa oli sellainen hämmentävä hetki, että en pakonomaisesti väkertänyt hiuksiani välittömästi sykerölle. Yleensä aina hiustenleikkausvimmani alkaa siitä, että mietin, että mitä iloa oikeastaan pitkistä hiuksista on, jos niitä pitää aina kiinni. Tämän tuumiskelun lopputuloksena olen päätynyt useammin kuin kerran lyhyeen tai erittäin lyhyeen kampaukseen. Pitkäksi kasvattaminen alkaa sitten normaalissa järjestyksessä jo samana päivänä, kun olen poistunut kampaajalta. Viimeisen leikkuuepisodin jälkeen sitten tuumasin, että taidan vain yksinkertaisesti olla sitä ihmistyyppiä, jolla pitää olla paljon karvoja. Toisaalta, mitä iloa niistä on, jos ne on aina kiinni? Ja siis vielä tarkennettuna: jos hiusten auki pitäminen tuntuu suorastaan rasittavalta? Eli:
Pitäisikö leikata lyhyet – tai edes polkkapituiset – hiukset?
Hiustenleikkuupohdinnan kyytipoikana eilinen asu, joka koostui keväthaaveista ja hiekoitus-hiekasta-harjaamaton-asfaltti -realismista.
- neulepaita, MTWTFSS
- hame (Peetun), Mintun ompelimosta
- kengät, Vagabond
- kaulakoru, H&M